Sanotaan että me kaikki ollaan yksilöllisiä sieluja ja sielusta sanotaan että sitä ei voi tuli polttaa eikä mikään muukaan tappaa millään tavoin, vaan että ollaan ikuisia. niin miksi meidän tulisi sitten mistään välittää jos kerran meillä ei ole mitään hätää minkään suhteen.. eli me voidaan vaan olla niinku halutaan koska meille ei voi mitään tapahtuu. Ja kaikki kärsimyskin matkallakin on vain väliaikaista joten siitä ei pidä häiriintyä, eikä sekään suoranaisesti kohdistu meihin.. eli onko tarvetta palvella jumalaa..
Mayan Valtaamana
8
813
Vastaukset
- Elävä kuollut
Eivät munkitkaan varsinaisesti tee mitään minkään eteen. Siellä he jumittavat temppeleissään, elävät siivellä ja rukoilevat. Miksi emme ottaisi heistä mallia ja lakkaisi täysin reagoimasta mihinkään mitä tapahtuu. Sitähän valaistuminen on. Ei muutakuin neutraali hymy naamalla kestoilmeenä ja ihan sama jos joku pikkulapsi silpoutuu silmien edessä kolarissa. Mitä sinä olisit sille voinut, joten miksi edes reagoida.
- metallicaana
Yksilöitä olemme vain ihmis-kehollisuuuden kautta, todellisuudessa ihmiset ovat vain kuoria jotka sekoittavat kahden perus-hengen jingin ja jangin esiintymisen puhtaana, yksilöllisyys on siis vain itsekkään olevaisuuden tuomaa harhaa.
Meillä ei yksilöinä jona me tunnemme itsemme (tietoisuuden tasosta riippuen) ole mitään osaa iäisyydessä(taivaissa,nirvanassa,valhalassa,etc.),sillä iäisyys on vain Hengen/Yhden (lopulta) kunhan jing ja jang pääsevät 'sopuun neuvotteluissaan'. - palvoa
Jumalaa sillä Jumala voi antaa tuskaa myöskin sielulle.Jumalalle on kaikki mahdollista.
- Nietzscheläinen apina
Eli Jumala kiusaa, jos en kumarra Häntä? Vastenmielinen tyyppi!
- mä taas
Maya tähän liittyy?
- krishnapriya
Mainitsemasi ymmärrys on se perusturva. Mikäli kuitenkin haluat kehittää yksilöllisyyttäsi, Jumalasuhteellasi on merkitystä. Mutta tämä kaikki siis spirituaalisessa ulottuvuudessa. Mitään pakkoahan ei ole, on vain sinun oma halusi ja toiveesi.
- Qollu
sanoit: on vain sinun oma halusi ja toiveesi.. mut eiks halu ja toive ole sama kuin mieli ja mieli taas on osa ruumista. miks pitäis kuunnella mitä ruumis haluaa, eiks tärkein olis kehittää henkisyyttä niin silloin sielun tila parantuisi. miksi yrittää ruokkia mieltä joka ei voi tulla tyytyväiseksi jos vain ruokkii sitä aineellisella tasolla ei tapahdu henkistä kehitystä. moni on jo monia vuosia palvellu mieltänsä eikä se vieläkään ole tyytyväinen vaan edelleen se yrittää juoksuttaa toiveiden ja halujen perässä..
- bhairava
Jumala on totuus. Jumalaa palvelemalla silmät avautuu näkemään todellisuudessa nuo asiat mitä sanoit, ja kun sielu on vapaa, se luonnollisesti elää Jumalan lain mukaisesti.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää
jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole482509Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä
ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi742497Belfastissa käynnissä kunnon persuilu
Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä732382Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.572155Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl321877Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen
Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma841695Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista
Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko211153Riikka runnoo! sähkön hinta +25 %, bensan hina +16 %
Euron bensa! Tuo legendaarinen persujen vaalilupaus. Sannan hallitus pudotti sähköenergan alv:n 10 prosenttiin, Riikka r71034Rakastan sinua hiljaisuudessa
Rakastan sinua hiljaisuudessa. Olisit minun tai et, olen odottanut sinua vuosisatojen ajan. Ilman sinua sydämeni on yksi411015Eläköön kuningas, kuningas on kuollut
Heikki Nivala kaatui kuin mies. Kavaltaja käveli juuri edelliseen toukokuun kokoukseen hankkimansa puku päällä. Eläköön56896