Katse menneisyyteen

Golf Pallo

Moi!

Muinaiset astronautit – ystäviä vai vihollisia?

Moderni ufoilmiö täyttää tänä kesänä 60 vuotta. Ultra juhlistaa asiaa mm. kesän kaksoisnumerossa 7-8/2007 ja Ultrapäivien ufoseminaarissa. Myös kesän nettikolumnit käsittelevät ufokysymystä. Kesäkuun nettikolumnina on Teijo-Kalevi Lusan luento Tampereen Uforokista 21.4.2007.

Muinaisten astronauttien teorialla tarkoitetaan sitä, että maapallolla on vieraillut kaukaisessa menneisyydessä älyllisiä olentoja avaruudesta. Tällaisista avaruusvierailuista voidaan löytää lukuisia todisteita historiasta ja arkeologiasta, eri kansojen kulttuureista, mytologioista ja uskonnoista.

Teorian teki tunnetuksi sveitsiläinen Erich von Däniken, joka alkoi 1960-luvun lopulla esitellä kirjoissaan perusteluja sille, että ”jumalat tulivat tähdistä”. Dänikenin yksittäisille väittämille ja todisteille voidaan nauraa, mutta koko teoriaa ei ole syytä heittää romukoppaan. On nähtävä metsä puilta. Vastaavanlaisia ajatuksia ovat esittäneet myös täysin vakavasti otettavat tiedemiehet.

Olivatko nämä muinaiset astronautit sitten yleisesti ottaen hyviä vai pahoja, ystäviä vai vihollisia? Tämän kysymyksen selvittämiseksi tutustumme neljään kulttuuriin, joiden keskuudessa näiden avaruusvierailijoiden uskotaan käyneen. Ensiksi matkaamme muinaisen Lähi-idän alueelle.

Nooan päivien nefilit

Niin kutsutussa etiopialaisessa Eenokin kirjassa voi nähdä viittauksia avaruudesta tulleisiin olentoihin. Kyseessä on ns. pseudepigrafinen kirja, jonka arvellaan syntyneen 100-200-luvulla eKr. Kirjasta tunnetaan useita erilaisia versioita. Kiistanalaisen alkuperänsä vuoksi sitä ei ole koskaan hyväksytty Raamatun kirjoituskokoelmaan. Kuitenkin myös Uudessa testamentissa on sanatarkka lainaus Eenokin kirjasta (Juud. 1:14-15). Kyseessä on Jeesuksen toiseen tulemukseen liittyvä ennustus. Ufot ja maailmanloppu on liitetty toisiinsa kautta aikojen.

Eenokin kirjassa kerrotaan ”taivaan vartijoista”, jotka jättivät taivaan ja vastoin Jumalan kieltoa ottivat itselleen ihmisistä vaimoja ja ”syöksivät itsensä suureen turmelukseen maan päällä”. Kirjan mukaan 200 miesenkeliä siitti kaikkiaan 1000 jälkeläistä Maan naisille. Samalla nämä kapinalliset enkelit opettivat ihmisille mm. aborttimenetelmiä ja murhavälineiden valmistamista.

Kertomus on sopusoinnussa 1. Mooseksen kirjan 6. luvun kanssa, jossa kuvataan ”Jumalan poikia” eli langenneita enkeleitä, jotka yhtyivät ihmisten tyttäriin ja tekivät näiden kanssa jälkeläisiä (jakeet 1-13). Heprean alkukieli tuntee tuon rodun nimellä nefilim, suomeksi ”alaslaskeutuneet”.

Nefilien siittämä hybridirotu tunnettiin erikoisesta raakuudestaan. Heidän aikanaan rehotti maailmassa jopa kannibalismi: ”...ja he alkoivat ahmia toistensa lihaa ja juoda verta” (Eenokin kirja 7:6). Kannibalismi yleensäkin tuntuu kulkevan käsi kädessä muinaisten astronauttien kanssa.

Raamatun mukaan juuri nämä ihmisten ja enkelien seka-avioliitot olivat syynä vedenpaisumukseen. 1. Mooseksen kirjan mukaan koko maa turmeltui ja tuli täyteen väkivaltaa, ja siksi Jumala päätti hävittää koko silloisen ihmisrodun lukuun ottamatta Nooan perhekuntaa, joka oli ”puhdas”.

Ufojen maanosan jumalat

Etelä- ja Keski-Amerikkaa pidetään havaintojensa runsauden vuoksi varsinaisena ufojen maanosana. Keski-Amerikan mayojen muinainen korkeakulttuuri on askarruttanut tutkijoita. Puhutaan mayojen mysteeristä. Mistä he tulivat? Miten he saivat tietonsa? Kuinka he saavuttivat niin korkean kulttuurin niin lyhyessä ajassa? Saivatko he tietonsa avaruuden vierailijoilta?

Maya-intiaanit tiesivät, että maapallo on pyöreä. He osasivat laskea planeettojen liikkeet ja ennustaa pimennykset tarkkuudella, joka muualla saavutettiin vasta 1900-luvulla. Ei tiedetä, miten maya-papit menettelivät tehdessään niin tarkkoja havaintoja ilman ajanmittauslaitteita tai kaukoputkia.

Mayojen kalenteri veti tarkkuudessaan vertoja omallemme. Mayat laskivat aurinkovuoden pituuden niin tarkasti, ettei mikään muu kalenteri ole siihen yltänyt. Mayojen kalenteri tai sen suuri sykli päättyy vuoteen 2012. Monet uskovat, että silloin tapahtuu maailmanloppu tai jotakin muuta hyvin mullistavaa, kuten ufojen invaasio, Maa-planeetan täystuho tai ihmiskunnan massavalaistuminen.

Mayojen matematiikka oli pitkälle kehittynyttä. He käyttivät nollaa tuhat vuotta ennen muuta maailmaa. Heillä oli laaja ja taitavasti suunniteltu tieverkosto. Mayojen kulttuuri oli yhtäältä loistava ja toisaalta hyvin barbaarinen.

Mayat palvoivat Kukulcan-nimistä jumalaa eli Sulkakäärmettä eli Lentävää käärmettä. Legendan mukaan Kukulcan laskeutui taivaasta ja toi meksikolaisille tiedon tähtitieteestä ja matematiikasta. Hän opetti kansalle kaiken tarvittavan tieteistä taiteisiin. Maatalouden kehutaan hänen aikanaan kukoistaneen. Toisinaan tälle jumalalle uhrattiin myös ihmisiä, erityisesti ihmissydämiä.

Yleensä Kukulcan kuvataan kookkaana, parrakkaana ja valkoihoisena miehenä. Kukulcanin täytettyä tehtävänsä hän vaelsi takaisin meren rannalle ja nousi laivaan, joka vei hänet aamutähteen eli Venukseen. Ennen lähtöään tämä ”vanha viisas herra” lupasi kuitenkin palata takaisin.

Etelä-Amerikan inkakulttuurissa, joka kukoisti 1100-luvulta espanjalaisvalloittajien saapumiseen eli vuoteen 1532 saakka, oli paljon yhtäläisyyttä mayojen kulttuuriin. Inkojen lääketiede ja rakennustaito olivat todella korkealla tasolla. Heidän omituisen laskenta- ja muistiinpanojärjestelmänsä koodia ei ole onnistuttu vieläkään murtamaan.

Inkojen jumala Viracocha oli sama kuin mayojen Sulkakäärme. Inkojen perimätiedon mukaan hän laskeutui Tiahuanacoon ja loi sinne jättiläisrodun. Inkojen taruissa kerrotaan jättiläiskokoisista valkoisista miehistä, jotka tulivat taivaalta ja opettivat inkoille kaikenlaisia taitoja. Lopulta nämä ”auringonpojat” katosivat, mutta lupasivat palata eräänä päivänä takaisin.

Inkoilla oli useita jumalia ja toisinaan he uhrasivat niille myös ihmisiä. Inkoilla oli uskonnollinen seremonia nimeltä capacocha, joka päättyi hengen riistämiseen ihmiseltä joko leikkaamalla hänen kurkkunsa auki tai kuristamalla. Ilmeisesti uhrit tätä ennen juotettiin humalaan tai huumattiin.

Atsteekit olivat kolmas Amerikan vanhoista kulttuureista. Se oli näistä kolmesta intiaanikansasta kaikkein pahin ja samalla yksi historian sotaisimmista kansoista. Tämän valtakunnan kukoistuskausi ajoittuu myöhäiskeskiajalle. Atsteekkien verisyydestä tunnettu kulttuuri oli jo kovaa vauhtia rappeutumassa, kun espanjalaiset valloittajat kukistivat heidät vuonna 1521.

Atsteekeilla ei ollut sotamenestystä, vaikka he uhrasivat vuosittain tuhansia ihmisiä sodanjumalalleen Huitzilopochtlille. On sanottu, että jolleivät espanjalaiset olisi tuhonneet atsteekkivaltiota, tämä Keski-Amerikan väkivaltainen suurvalta olisi todennäköisesti tuhoutunut omilla alttareillaan. Niin loputon ja kyltymätön oli atsteekkijumalien ihmisuhrien tarve.

Uskonto hallitsi atsteekkien elämää. Parasta mitä jumalille voitiin antaa, oli ihmisuhri. Atsteekit pelkäsivät maailmanlopun tulevan, elleivät he tarjonneet 13 jumalalleen riittävästi ihmisuhreja. Yleensä atsteekkien ihmisuhrit olivat salskeita nuorukaisia.

Alttarilla uhrin rinta viillettiin auki ja sydän revittiin irti paljain käsin. Seuraavaksi leikattiin pää irti ja ripustettiin se puukeppiin. Joskus papit pukeutuivat uhriensa nyljettyihin nahkoihin. Atsteekit harjoittivat myös kannibalismia. Uhrin jäännökset saatettiin viedä kotiin päivällisruoaksi. Kuivina aikoina uhrattiin paljon lapsia.

Lisäksi atsteekit uhrasivat usein omaa vertaan, mutta se oli vain ihmisuhrien korvike. Erilaiset kehon lävistykset olivat atsteekkien keskuudessa muotia samaan tapaan kuin nykyaikana länsimaissa. He saattoivat lävistää korvannipukkansa, kielensä, rintansa ja sukuelimensä. Monet papit kärsivät vakavista puhevioista, koska heidän kielensä oli riekaleina toistuvan itsekidutuksen jäljiltä. Papit myös viiltelivät ja tekivät reikiä ihoonsa ja vetivät korsia reikien läpi.

Inkojen, mayojen ja atsteekkien valtakuntia pidetään Amerikan ”henkistyneinä korkeakulttuureina”, ja niistä puhutaan usein ihannoivaan sävyyn. Tällöin todellisuutta on romantisoitu tavalla, joka ei tee historialle oikeutta. Lähempi tarkastelu paljastaa näistä kulttuureista pimeää taikauskoa sekä julmia ja brutaaleja tapoja. Ihmisten uhraaminen oli tavallista kaikkien niiden keskuudessa.

Kulttuurit saattoivat kyllä olla pitkälle kehittyneitä rakennustaidossa, lääketieteessä, tähtitieteessä tai matematiikassa, mutta intiaanien jumalat vaativat verta ja ihmisuhreja. Samat ”jumalat” saivat ihmiset käyttämään huumeita ja kiduttamaan itseään mitä sairaimmilla tavoilla.

Vastaus kysymykseen

Olivatko muinaiset astronautit siis ystäviä vai vihollisia? Olivatko ne jumalia – vai kenties demoneja? Korkein eettinen ihanne minkä tiedän, löytyy Jeesuksen vuorisaarnasta. Siellä Nasaretilainen mm. neuvoo karttamaan vääriä profeettoja. Aidon ja väärän tunnistamiseksi Jeesus antaa hyvän moraalisen mittapuun: ”Heidän hedelmistään te tunnette heidät” (Matt. 7:16).

Jokainen voi itse mielessään ja omassatunnossaan pohtia sitä, olivatko mayojen, inkojen ja atsteekkien luona vierailleet jumalat hyviä vai pahoja. Vastaus löytyy, kun mainittujen kulttuurien hedelmiä tarkastellaan rehellisesti historiallisen tiedon ja vuorisaarnan moraalin valossa.

Jeesus myös ennusti, että ennen Hänen toista tulemustaan ”taivaalla on oleva peljättäviä näkyjä ja suuria merkkejä”, ja maailman tila on ”niinkuin oli Nooan päivinä” (Luuk. 21:11; Matt. 24:37). Tämä on mielenkiintoinen rinnastus, sillä aivan kuten Nooan päivinä, on myös meidän aikanamme koettu ufosieppauksia ja -kontakteja. Raamatun profetioiden perusteella niitä voi pitää eräänä keskeisenä lopun ajan merkkinä.

Lähteet
· Atsteekkien valtakunta (Tieteen Kuvalehden nro 15/2004 liite)
· Book of Enoch (From The Apocrypha and Pseudepigrapha of the Old Testament; R.H. Charles, Oxford: The Clarendon Press, Scanned and Edited by: Joshua Williams, Northwest Nazarene College, 1995)
· Erich von Dänikenin kirjat
· Inkavaltio (Tieteen Kuvalehden nro 13/2004 liite)
· Mayojen valtakunta (Tieteen Kuvalehden nro 14/2004 liite)
· Raamattu

Syksyä kohti ;).

27

2707

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Golf Pallo

      Moi!

      Jättiläismäisiä kuvioita ja historiallisia alueita kaivettu esiin Perussa
      Kirjoittanut Zhou Zheng

      CNN raportoi 3. maaliskuuta 2005, että arkeologit olivat löytäneet ryhmän jättiläismäisiä kuvioita piirrettynä rinteeseen aavikolla Perun länsirannikolla.

      Raportissa kerrottiin noin 50 jättiläismäisestä kuviosta, jotka oli etsattu maahan yli 233 neliökilometrin alueella lähellä Palpan kaupunkia. Kuviot – joihin sisältyy myös ihmiskuvioita, kuvia eläimistä kuten lintuja, apinoita, kissaeläimiä – uskotaan olevan ihmisten luomia Parcas-kulttuurin ajalta joskus 600 ja 100 e.Kr.

      Vastalöydetyt kuviot aikaistavat maan hyvin tunnettuja Nazca-linjoja.

      Jättimäiset Nazca-kuviot peittävät 56 kilometriä pitkän alueen aavikosta Perun tasangolla Naszcassa Etelä-Amerikassa. Linjat, jotka muodostavat geometrisen kuvion, käsittää myös kuvamerkkejä erilaisista eläimistä kuten jättiläismäisiä lintuja, valaita ja hämähäkkejä. Jättiläismäiset Nazca-kuviot löydettiin ensin 1939 ja asetettiin YK:n kulttuuriperinnön listalle 1994.

      Mikä useimpia hämmästyttää on se, että nämä piirrokset ovat niin valtavia, että ne voidaan nähdä selvästi vähintään 300 metrin korkeudesta. Edes tänä päivän ei ole järkevää selitystä linjojen alkuperälle, niiden tarkoitukselle tai miten ne tehtiin.

      Mystisintä Nazca-linjoissa on se, että ne on etsattu Nazcan hedelmättömälle tasangolle.

      Vuonna 1998 ryhmä geologeja ja arkeologeja alkoi vahvistaa erästä oletusta. Tutkijoiden tutkimuksissa maahan etsatuista kuvioista, huomattiin, että vesikanavia tavattiin hyvin läheltä Nazca-linjojen tuntumasta. Monessa paikassa arkeologisissa tutkimuksissa huomattiin, että virhemarginaali ja maan alla olevat lähteet näyttivät olevan yhteydessä maahan etsattuihin kuvioihin.

      Koska tämä teoria ei voi selvittää Nazca-linjojen lukumäärää, tutkijat uskovat, että maahan etsatuilla linjoilla on täytynyt olla jokin muu tehtävä.

      Yllämainittujen kahden hämmästyttävän historiallisen löydön lisäksi arkeologit ovat myös huomanneet muita esihistoriallisia jäänteitä joita tämän päivän tiede ei voi selittää.

      Kivisiä tukipylväitä ja rakennelmia meressä

      Kaksisataa metriä merenpinnan alapuolella, pitkin Perun rannikkoa, on tukipylväitä ja suuria rakennelmia. Vuodesta 1968, suuria kivirakennuksia, katuja, telakoita, tuhoutuneita kaupunginmuureja ja sisäänkäyntejä on löydetty pitkin merta Biminin saarten ympärillä. Rakennelmat meren alla ovat tiheässä ja hyvin suunniteltuja. Ilman insinöörintaitoja näitä rakennuksia ei olisi voitu rakentaa.

      Esihistoriallinen tunneli vuoren alla Andeilla

      Espanjalainen lähetystyöntekijä huomasi 1700-luvulla maanalaisen tunnelin Guatemalassa, Keski-Amerikassa. Tunneli on 1000 kilometrin alueella Andien alapuolella. Tarkoituksena suojella tunnelia kunnes ihmiskunta voi hallita riittävästi sekä tiedettä että tekniikkaa, Perun hallitus sinetöi sisäänkäynnin ja sitä vartioidaan jatkuvasti. YK:n koulutus-, tiede- ja kulttuuriorganisaatiot ovat määritelleet tunnelin maailmankulttuurin muinaismuistoksi.

      Saksalainen kirjailija Erich von Däniken meni kerran tunneliin ja hämmästyi valtavasti siitä, kuinka leveä ja suora tunneli oli. Siellä oli useita erinomaisia kivisiä oviaukkoja ja sisäänkäyntejä ja huoneita joissa oli taitavasti tasoitetut seinät, kuten 20 000 neliön hallissa. Siellä on myös 1,8-3,1 m pituinen ja 80 mm leveä savupiippu ilmastointiin. Sisällä tunnelissa on suuri määrä esihistoriallisia jäännöksiä mm. kultainen kirja joka on mainittu paikallisissa kertomuksissa. Tunnettu kirjailija oli täysin ymmällään taidosta ja täsmällisyydestä joka näissä valtavissa rakennelmissa oli, jotka ylittävät sen taidon joka tämän päivän ihmisillä on.

      Däniken otti joitakin valokuvia tunnelista, mutta hän kieltäytyi antamasta tietoja muista yksityiskohdista. Hän kertoi vain, että tunneli oli kaivettu korkeateknologisten välineiden avulla mm. porilla jotka kestivät superkorkeita lämpötiloja ja suunnattuja räjäytyksiä elektronisen röntgenin avulla sekä muun teknologian avulla jota ihminen ei vielä ole keksinyt.

      Historiallinen paikka Tiahuanaco Etelä-Amerikassa

      Historiallinen paikka Tiahuanaco sijaitsee ylätasangolla 4000 metriä merenpinnan yläpuolella, Bolivian ja Perun rajalla, ei kovin kaukana Titicacan järvestä. Se rakennettiin suurista kivenlohkareista jotka painoivat kymmeniä tai satoja tonneja. Arkeologit löysivät metallinauloja kivilohkareiden raoista ja nauloja oli käytetty kivien varmistukseen. Naulat oli luultavasti valmistettu sulattamalla kultaa ja sen jälkeen kultamalmi kaadettiin kivimuotteihin. Huomiota herättävin on rautaportti. Portti ja sen perusta, oli leikattu yhdestä ainoasta kivipaadesta. Porttiin oli kaiverrettu kaksi esihistoriallista eläintä. ”Cuvieronius” (vastine tämän päivän elefantille) ja Toxodon, jotka molemmat ovat nyt olleet sukupuuttoon kuolleita yli 12 000 vuotta. Sitä paitsi ympärillä olevat tähdet ja niiden kiertokulku on kaiverrettu, hyvin monimutkaisesti, mutta täsmällisesti. Suuri määrä simpukoitten ja lentokalojen fossiileja kaivettiin esiin täällä historiallisella kulttuuripaikalla Tiahuanacossa, todisteena siitä, että se oli alusta alkaen täydellinen satama telakoineen. Yksi massiivisista satamista olisi voinut samanaikaisesti ottaa vastaan useita satoja aluksia lastin lastaukseen ja purkamiseen. Kiviä joita käytettiin terminaalin rakentamiseen painoivat 100-150 tonnia jokainen. Suurin painoi 440 tonnia. Perulainen professori Posnansky, joka teki elämänsä ajan tutkimuksia Tiahuanaco-kulttuurista, teki sen johtopäätöksen, että muinainen kaupunki luultavasti rakennettiin noin 17 000 vuotta sitten.

      Arkeologit uskovat, että muinainen kaupunki katosi jossakin 2030 ja 1930 välillä e.Kr.

      Kaikki nämä esihistorialliset jäännökset ovat meille hyvin vaikeita selittää. Näiden mysteerioitten valossa meillä on hyvät syyt arvioida ihmisen historia uudelleen.

      Lähdemateriaali:
      http://edition.cnn.com/2005/TECH/science/02/28/peru.archaeology.ap/index.html
      http://apod.gsfc.nasa.gov/apod/ap021016.html
      http://www.zhengjian.org/zj/articles/2003/3/21/20913.html
      http://media.zhengjian.org/media/ZJBooks/prehistoric/shiqian.htm

      Ovatko kuviot muinaisten astronauttien tekosia? Vai kenen? Kuviot näkyvät selvästi vasta 300 metrin korkeudelta. Miksi ne on tehty?

      ;).

    • Golf Pallo

      Moi!

      Tässä pieni ote kirjasta...

      luku 21:

      "Ja minä jatkoin paikkaan, jossa oli kaaos. Ja minä näin siellä jotain kauheaa: Minä en nähnyt taivasta yllä enkä lujasti perustettua maata, vaan kauhean paikan. Ja siellä minä näin seitsemän taivaan tähteä sidottuna yhteen, kuin suuret vuoret ja tuli. Sitten minä sanoin: 'Minkä synnin tähden ne ovat sidotut, ja miksi ne on heitetty tänne?' Sitten sanoi Uriel, yksi pyhistä enkeleistä, jotka olivat kanssani, ja joiden päällikkö hän oli, ja sanoi: 'Eenok, miksi kysyt, ja miksi janoat totuutta? Nämä ovat taivaan tähtiä, jotka ovat rikkoneet Herran käskyä, ja ovat sidottu tänne kymmeneksi tuhanneksi vuodeksi, ajaksi jonka on määritellyt heidän syntinsä.' Ja sieltä lähdin toiseen paikkaan, mikä oli vielä kauheampi kuin edellinen, ja näin kamalan asian: siellä paloi ja liekehti suuri tuli, ja paikka oli halki syvyyteen saakka, täynnä suuria laskeutuvia tulipylväitä. Sitten sanoin: 'Kuinka pelottava paikka on ja kuinka kauhealta se näyttää!' Sitten Uriel vastasi, yksi pyhistä enkeleistä, jotka olivat kanssani, ja sanoi minulle: 'Eenok, miksi sinulla on tuollainen pelko ja kauhu?' Ja minä vastasin: 'Tämän kauhean paikan tähden, ja tuskan näkemisen tähden.' Ja hän sanoi minulle: 'Tämä paikka on enkelien vankila, ja täällä he tulevat olemaan vangittuina ikuisesti.'"

      Luin kyseisen kirjan, eikä hyvältä näytä. Maailmanloppu taitaa olla tulossa vuonna 2012, ehkä. Maya intiaanit ovat sen jo ennustaneet.

      Mutta toivotaan, että niin ei käy. Mutta tuo kirja...

    • Golf Pallo

      Moi!

      Eenokin kirjassa, on merkittävä apokryfinen kirja, kerrotaan kuinka 200 langennutta enkeliä meni naimisiin ja opetti vaimoilleen "loitsimisen ja lumoamisen taidon" sekä taidon "leikata juuria ja puita". Näin tarinan mukaan ihmiset tulivat tietoisiksi enkelten salaisuuksista sekä saatanan okkultisista voimista ja taikuudesta. Näitä salaisuuksia olivat enteiden ja astrologisten merkkien tulkitseminen, lääketiede, aseiden valmistus, kasvitiede ja jopa kirjoitustaito.

      [Luku 6]

      "Ja tapahtui, kun ihmisten lapset olivat moninkertaistuneet, että niinä päivinä heille syntyi kauniita ja viehättäviä tyttäriä. Ja enkelit, taivaan lapset, näkivät ja himoitsivat heitä, ja sanoivat toisilleen: "Tulkaa, valitkaamme vaimoja ihmisten lasten keskuudesta ja tehdään lapsia."

      http://www.apokryfikirjat.com/eenok1.htm

      http://www.yourgoingtohell.com/enoch.html

      Eenok eli Heenok eli Hanok oli Aadamin jälkeen seitsemäs patriarkka Vanhan testamentin kertomuksessa ( 1Moos.5:18-24). Hänen nimissään tunnetaan kolme eri teosta. Kaikki nämä teokset kuuluvat apokryfisiin kirjoihin, joita protestanttisissa kirkoissa nimitetään myös pseudepigrafeiksi eli vääränimisiksi.

      Tunnetuin näistä kolmesta Eenokin nimellä kulkevasta kirjasta on "Ensimmäinen Eenokin kirja" eli "Etiopialainen Heenok."

      Raamattu puhuu paljon enkeleistä. Vanha testamentti mainitsee niitä hiukan yli 100 kertaa. Uusi testamentti puhuu heistä noin 165 kertaa. Miltei kaikissa Raamatun 66 kirjasta mainitaan enkeli. Teologit nimittävät enkelioppia angelologiaksi. Mm. New Age-liike on joillain osin nostanut enkeliopin syrjäyttämään Jeesuksen ja hänen sovitustyönsä. Tätä oppi ei ole hyväksyttävää kristinuskon mukaan.

      Raamatun mukaan enkelit ovat luotuja olentoja. He eivät ole, eivätkä koskaan olleet ihmisiä. Myöskään ihmisistä ei kuolemansa jälkeen tule enkeleitä. Ei edes lapsista, vaikka tällaista harhauskoa pidetään joidenkin kristittyjen parissa yllä. Jeesus Kristus ei myöskään ole ollut enkeli.

      Kaikki enkelit Jumalan maailman kaikkeudessa luotiin alun perin hyviksi ja pyhiksi. Jumala teki ja totesi sitten koko luomakuntansa hyväksi (1 Moos 1 :31; 2:3). Juudaan kirjeen 6. jae vahvistaa, että alussa kaikki enkelit olivat pyhiä olentoja.

      Raamattu kuitenkin mainitsee, että enkelit asetettiin koetukselle. Jotkut enkelit säilyttivät ensimmäisen asemansa (pyhyyden tila, toiset eivät (kts. Juudas 6). Toisin sanoen, jotkut enkelit pysyivät pyhinä eivätkä tehneet syntiä, kun taas toiset Luciferin esimerkkiä noudattaen kapinoivat Jumalaa vastaan ja lankesivat suureen syntiin. Näyttää siltä että noustuaan kapinaan Jumalaa vastaan Lucifer onnistui vetämään mukaansa kolmanneksen enkeleistä. Hän ei siis tehnyt syntiä yksin, vaan sai ilmeisesti nostatettua laajan enkelikapinan Jumalaa vastaan.

      Raamattu mainitsee taivaassa käydyn sodan, jonka seurauksena Lusifer heitettiin kätyreineen alas taivaista. Tästä kerrotaan Ilmestyskirjassa (Ilm 12:7-9) "Taivaassa syttyi sota. Mikael ja hänen enkelinsä kävivät taisteluun lohikäärmettä vastaan. ... Tuo suuri lohikäärme, tuo muinaisaikojen käärme, jota kutsutaan Paholaiseksi ja Saatanaksi, tuo koko ihmiskunnan eksyttäjä, syöstiin maan päälle ja samoin syöstiin alas sen enkelit".

      Vaikka Saatana esiintyy Raamatussa varsin itsenäisenä, on sen valta silti kristinuskon tulkinnan mukaan vain rajallista, sillä Kristus on voittanut kuoleman ja pahuuden vallan.

      Oletamme, että jokaisella meistä on oma suojelusenkeli. Luther puolestaan arveli, että henkilökohtaisen suojelusenkelin lisäksi jokaisella on myös henkilökohtainen kiusaaja. Tämä voi hyvinkin pitää paikkaansa. Etenkin näinä aikoina.

      Ja liittyykö tämä ufoihin? Ehkä? Kertokaa itse. Luulisin, että tämä kaikki liittyy muinaisiin astronautteihin, eli enkeleihin. Mene ja tiedä.

      Tutkitaan asiaa, eikös vaan? ;)

    • Selkopeli

      Tipahin kärryiltä vähäsen kun oli pitkät tekstit, niin saisiko sinulta lyhyesti vastauksena sen että mitä nämä aiheet käsittelevät. Jos sitten minulle selkonis että missä mennään. :)

      • Golf Pallo

        Moi!

        Yksi nykyajan ns. kanavoitujen tekstien suosikkiteemoista on Valo. Valon Maailmasta tulleissa viesteissä puhutaan Valo-olennoista, Valon lähettiläistä, Valon Lapsista, Sädemestareista ym. Näiden sanomien pohjalta on muodostunut monenlaisia yhteisöjä; eräiden nimeenkin jo liittyy sana valo, kuten Valonkantajat ja Valon Galaktinen Liitto. Vaikka jotkut näiden sanomien välittäjistä saattavatkin olla hieman hurahtaneita, uniinsa uskovia tai muuten vaan yksinkertaisia, eivät suinkaan kaikki heistä ole sellaisia. Joukossa löytyy myös monipuolisesti oppineita ja akateemisista ansioistaan tunnettuja henkilöitä.

        J. Hurtak
        Yksi näistä "maanulkoisten" Valon Lähettiläiden "opetuslapsista" on tri J.J. Hurtak, Kaliforniassa toimivan The Academy for Future Science'n perustaja ja johtaja, monipuolinen tiedemies joka on mm. lähes 30v. ajan tutkinut vedenpaisumusta edeltäneitä kulttuureja, julkaissut tutkielmia astronomiasta, Qumranin käsikirjoituksista, Egyptin, Intian ja Kiinan kirjallisuudesta, kääntänyt Septuagintan tekstejä ja perehtynyt tiibetiläisen Tantran vihkimysrituaaleihin.

        Jo varhaisesta nuoruudesta lähtien hän tunsi suurta mielenkiintoa ihmisen syvimpien kokemusten tutkimiseen, varsinkin kokemuksen, joka heprean kielessä tunnetaan sanana Gewiyyah, valoruumis. Hurtakin mukaan Valoruumis liittyy Valon julistajiin, Valon Mestareihin, jotka esiintyvät jo Raamatussa ja tunnetaan nimellä Ophanim. Hän yritti opiskelun tietä saada selvyyttä näihin asioihin, mutta vuosien filosofian, psykologian ja kielten opinnot eivät hänestä tuntuneet johtavan mihinkään. Niinpä hän kertomansa mukaan epätoivoissaan kääntyi Taivaallisen Isän puoleen pyytäen, että tämä näyttäisi hänelle taivaallisen Hierarkian (Etz Chaim) olemassaolon. Hän lupautui jättämään yliopistotyönsä ja omistautumaan Jumalan Valtakunnalle, jos Jumala osoittaisi, että nämä Mestarit ovat olemassa ja jos hän saisi tietoa olemisen luonteesta sekä ihmiselämän tarkoituksesta ja päämäärästä.

        Ja niinpä sitten 2.-3. päivä tammikuuta 1973 hänen huoneensa täyttyi yhtäkkiä valolla ja Mestari Ophanim Eenokin säteilevä valoruumis ilmestyi. Eenok vei hänet korkeampiin taivaisiin, jossa hän viipyi kolme päivää. Kokemuksiaan hän kuvailee kirjassaan The Book of Knowledge: The Keys of Enoch eli Tiedon Kirja: Eenokin avaimet (joka lienee ilmestynyt jo suomeksikin).

        Eenokin Avaimet -kirja tuo mieleen apokryfisen 3 Heenokin kirjan:
        Siinä näkyjen kokijana oli ylipappi, rabbi Ismael, joka pääsi ylös "katsomaan , miltä Merkaba näyttää". Merkabassa häntä opasti Metatron, joka ilmoitti olevansa sama kuin Heenok eli Eenok. Heenokin kirjassa puhutaan myös ofanneista, taivaallisista loistavista olennoista, mutta näiden lisäksi monista muista yhtä loistavista ja vielä loistavimmistakin olennoista.
        Myös Hurtak kohtasi Valo-olennon, Eenokin, joka nosti hänet Merkabassa Valon ulottuvuuksiin. Siellä he viettivät kolme vuorokautta kohdaten myös muita korkeita Valo-olentoja. Hänelle paljastettiin uutta tietoa maailmankaikkeuden rakenteesta, tietoa tulevaisuudesta ja tieteen uusien löytöjen merkityksestä seuraavien 30 vuoden ajalta. Saamansa tiedot hän lupautui välittämään ihmiskunnalle. Tätä tietoa hänelle antoivat "universaalin älykkyyden" opettajat Eenok ja Metatron. Eenok kertoi olevansa Vanhan Testamentin kirjoituksissa mainittu taivaaseen noussut henkilö. Eenok ja Metatron olivat siis Hurtakin mukaan kaksi eri henkilöä, 3:ssa Heenokin kirjassa ne olivat yksi ja sama henkilö.

        Hurtak puhuu myös Mestareista ja Hierarkiasta, mitkä ovat vanhoja okkulttisia käsitteitä. Jotkut olentojen nimitykset, kuten Päivien muinaiset, Luoja-Jumalat, Adam Kadmon, Ain Sophi ym. taas muistuttavat Urantia-kirjassa esiintyviä nimiä.
        Hurtakin mukaan olemme matkalla uuteen maailmankaikkeuteen, johon Valon Poikien ja Jumalan Poikien sanansaattajat avaavat Valon portteja.
        Maailmankaikkeuden rakenteesta Eenokin Avaimet antaa ymmärtää, että on olemassa 24 ulottuvuutta. Ihmiskuntana olemme nyt siirtymässä 3.:sta tai 4.:stä ulottuvuudesta 5.:een, korkeamman luovan tietoisuuden ulottuvuuteen. Tulevaisuudessa uskonto muuttuu yhä tieteellisemmäksi ja tieteellisyys henkistyy. Niiden synteesinä syntyy pyhä tiede.
        Eenokin Avaimet antaa myös neuvoja Valon yhteisöjen perustamisesta kaikkialle planeetallemme. Niiden tarkoituksena sanotaan olevan valmistaa ihmiskuntaa Valon muissa maailmoissa toimivien Mestareiden paluuseen maapallolle.

        Jeesuksenkin kerrotaan toimineen Valon Veljeskunnan tehtävissä. Käsitettä Kristus ei Eenokin Avaimissa liitetä pelkästään Jeesukseen vaan puhutaan Kristustasosta, joka samastetaan käsitteeseen Korkeammat Henkiolennot.
        Hurtakin mukaan rajattomat ja loputtomat korkeammat maailmat ohjaavat luoksemme Valon Lähettiläitä suurina joukkoina. Heidän mukanaan tulee Valoa, jonka avulla evoluutiomme herätetään seuraavaan vaiheeseensa, jolla meidät tuodaan Ylivaloon, valon puhtaampaan (?) muotoon.

        Maan magneettikenttä ja biologiset rytmit muuttuvat. Kehon bioenergiakenttä saa uuden elektroni- ja positroniparin (?), ja verenkiertojärjestelmä saa uusia magneettivoimalinjoja, mikä mahdollistaa ihmisrodulle pääsyn avaruuden uusille alueille kvanttimuutoksen antamilla edellytyksillä. Yliminäkeho yhdistyy ikuisen elämän Kristusruumiiseen. Ihmiskunta ymmärtää, että jokaisella meistä on Kristussyntymä Uudella aikakaudella, jossa vallitsee Isän tosi Rakkaus.
        Ihmiselämän tarkoitus on kokea tässä luomakunnan muodossa Jumalaisen Mielen toiminta ja tunnistaa, että olemme kehitysprosessissa olevia alkeellisella tasolla toimivia jumalia. Kehitys ei pysähdy tähän planeettaan, vaan jatkuu suurempaan luomakuntaan.

        Hurtak siis sai pyytämäänsä tietoa. Mistä lähteestä tieto tuli ja onko sillä mitään tekemistä totuuden kanssa, onkin sitten eri asia. (Lähde: Ultra 5-6 / 2000)

        Sheldan Nidle.
        Sheldan Nidle (s. 1946) on lähes koko ikänsä kokenut erilaisia kontakti- ym. ilmiöitä. Hänen kerrotaan jo teini-ikäisenä saaneen ensimmäisen yhteyteytensä Valon Galaktisen Liiton edustajiin. Kontaktit keskeytyivät vuosiksi, mutta alkoivat jälleen 1980-luvulla. Nidle on perustanut Planetary Activation Organization- nimisen järjestön, joka toimii jo ainakin kymmenessä maassa. Hänen profetioitaan on ollut suomalaisillakin sivustoilla, mutta ainakin vanhimmat niistä lienee poistettu. Englanniksi niitä voi tutkailla hänen omilta web-sivuiltaan. Seuraavassa muutamia otteita vuoden 1997 teksteistä (korostukset omiani).

        5. huhtikuuta 1997 (11 Chicchan, 13 Mac, 5 Eb)
        "Kuten on kerrottu aikaisemmissa raporteissa, Maa-planeetta on lähestymässä oman ylösnousuprosessinsa loppua. Tämän takia Hengellinen Hierarkia on kertonut meille, että planeetan on säädettävä sen lukuisia osa-alueita. Nämä säätötoimet alkavat 11. - 13. huhtikuuta välisenä (4 Batz, 19 Mac, 5 Eb - 6 Ben, 1 Kankin, 5 Eb) aikana. Nämä säädöt muuttavat tapaa, jolla planeetta toimii. Tämä toimenpide valmistelee myös planeetan sisäosat lukuisia holografisia sisustuksia varten. Niiden ansiosta planeetta pystyy myös muuntamaan itsensä helpommin ja vähäisemmin pinnallisin vaurioin, jotka koskettavat Maapallon ihmisväestöä. Kuitenkin Hengellinen Hierarkia on kertonut meille, että planeetta haluaisi palata neitseelliseen tilaansa n. 33 päivää ylösnousuprosessinsa päättymisen jälkeen. Sen takia meillä on on nyt puolitoista kuukautta aikaa siirtää koko väestö holografisiin sisustuksiin."

        "Galaktisen Liiton planetaariset erikoisryhmämme ovat kertoneet meille, että heidän työnsä on edennyt melkoisen kovassa tahdissa. He aikovat olla valmiita 'maanpinnan muokkaukseen' sekä Marsissa että Venuksella tämän galaktisen vuoden 5 Eb loppuun mennessä. Heidän mielestään tämä prosessi pitäisi saada loppuun galaktiseen Zip- kuukauteen (syyskuu 1997) mennessä. Jos heidän ennusteensa pitää paikkansa, teidän pitäisi pystyä siirtämään tämänhetkinen Maan henkilökuntanne noille planeetoille siihen mennessä."

        "Meillä on tarkempi ennuste teille 1. kesäkuuta (3 Ik, 10 Pax, 5 Eb) mennessä. Nämä aikaisemmat Maan asukit ovat yksilöitä, joiden alkuperäinen tarkoitus oli avustaa näiden planeetoiden (Mars ja Venus) kehittymistä. Heidät asetettiin kuitenkin Maahan koska heidän planeettansa olivat alunperin sopimattomia rajoittuneen tietoisuuden olentojen asuttamiselle. Näiden maailmojen siirtokuntien olentojen määrän arvioidaan olevan n. 750 miljoonaa."

        "Planetaariset Ajan Herrat ovat työskennelleet Enkelillisten Valtakuntien ja Paikallisten Elohimin Neuvostojen kanssa asettaakseen uuden aikajärjestelmän paikallisajan maailmankaikkeudelle. Tämä aikajärjestelmä muuttaa hieman planeettanne tämänhetkistä sijaintia avaruudessa. Tämä avaruuden ja ajan vääristymä pitäisi tulla helpommin havaittavaksi 10. huhtikuuta 1997 (3 Oc, 18 Mac, 5 Eb) jälkeen. Tämä aikajärjestelmä avaa tilan, joka mahdollistaa koko aurinkokunnan luikahtamisen niin tarvittaessa neljännen ulottuvuuden korkeimmille tasoille. Se antaa aurinkokunnallenne myös mahdollisuuden sujahtaa viidenteen ulottuvuuteen, kun tämänhetkinen matkanne kolmannessa ja neljännessä ulottuvuudessa on saatu päätökseen."

        Ylläolevan kaltaisia tiedotteita 'galaktisine' päiväyksineen oli lukuisia. Sivuston FAQ -osassa annettiin lisää "tietoa":

        Massalaskeutumisista.

        Tekstien mukaan molemmat fotonivyöt saapuivat tammikuun 1997 alussa. Ensimmäinen niistä saapui 1. tammikuuta ja toinen muutama päivä sen jälkeen. "Nämä fotonivyöt johtavat meidät, Maa-planeetan ja sen eliöstön valmistumaan täyteen tietoisuuteen. Ollessamme täysin tietoisia meillä on käytössämme yliluonnolliset voimat, joita on helppo käyttää väärin ja joiden käyttö voi johtaa maailmanlaajuiseen katastrofiin. Sen takia laskeutumisissa mukana olevat Enkelit ja Galaktinen Liitto toimivat pääosin kätilöinä tässä valtaisassa tietoisuutemme muutoksessa ja saattavat meitä uuteen todellisuuteen. He tarjoavat meille neuvonantajia, koulutusta, materiaalia ja varusteita tekemään fotonivyöhön siirtymisestämme lempeän ja mukavan kokemuksen. Laskeutumiset alkavat hyvin pian.(?) Niiden on tapahduttava ennen siirtymistämme täyteen tietoisuuteen."

        Fotonivyöstä.

        "Fotonivyö on moniulottuvuuksinen valopartikkeleiden (fotonien), antimateriapartikkelien ja monentyyppisen erilaisen avaruussäteilyn kuten gammasäteilyn vyö. Päävyö muistuttaa valtavaa käärmettä. Se toimii 25 000 vuoden sykleissä. Meidän kannaltamme tärkeä asia on se, että vastaanotamme korkeataajuuksista moniulotteista (?) valoa, joka palauttaa meidät täyteen tietoisuuteen."
        "Fotonivyö estää kaiken sähkön käytön ja antaa pieneksi hetkeksi [kork. 2 - 3 tuntia] aavistuksen arktisesta kylmyydestä. Massalaskeutumisten ansiosta selviämme vaikeuksista, sillä Galaktinen Liitto tuo mukanaan prosessoreita ruoanlaittoa, suojautumista ja vaatetusta varten. He järjestävät meille myös fotonigeneraattoreita ja erityisiä lentäviä skoottereita liikennöintitarpeitamme varten."
        "(Fotonivyön saapuessa) planeettamme valmistuu täyteen tietoisuuteen ja muuttuu uskomattoman paljon vihreämmäksi ja korkeammin värähteleväksi. Sen lisäksi se palautuu seuraavien vuosien aikana alkuperäiseen neitseelliseen tilaansa."

        Mitä muuta tapahtuu?
        Viestien mukaan tapahtuu mm. seuraavia asioita:

        tämänhetkiset salaiset hallitukset lakkaavat olemasta Enkelihierarkian ottaessa haltuunsa hallitukselliset tehtävät.
        Perheet yhdistyvät kolmen päivän sisällä, mikäli niiden jäsenet ovat joutuneet erilleen.
        Kasvit ja eläimet siirtyvät korkeammalle värähtelytasolle, tulevat rakastavammiksi ja telepaattinen kommunikointi niiden kanssa tulee mahdolliseksi.
        Nykyiset liikennevälineet eliminoidaan ja korvataan erityisillä lentävillä skoottereilla.
        Kaikille ihmisille annetaan ruokaprosessorit, joilla tehdään keinotekoista, jäljiteltyä ruokaa.
        Nykyisen kaltainen sähkö korvataan erityisillä fotonienergiageneraattoreilla ja uudet kotitalouslaitteet tulevat huolehtimaan tarpeistamme.
        Tämänhetkiset työtehtävät häviävät, ja kukin ryhtyy toteuttamaan todellista sielunsuunnitelmaansa!
        Ihmiset siirretään edeltäkäsin valmisteltuihin maanalaisiin maailmoihin, joihin erikoishologrammit ja muut suurenmoiset tekniikat jäljentävät tarkasti maanpäällisen maailman. Tämä muutto tehdään siksi, että planeetta voi palata neitseelliseen tilaansa.
        Nykyinen talousjärjestelmä lakkaa olemasta muutamassa päivässä massalaskeutumisten päätyttyä.
        Ensimmäisen tunnin kuluessa fotonivyön saavuttua kehomme muuttuu osittain eteeriseksi kehoksi, joka rakentuu 12-säikeisestä RNA/DNA:sta. Tämä muutos siirtää meidät täyteen tietoisuuteen ja antaa kaikki siitä johtuvat hämmästyttävät psyykkiset kyvyt.
        Maailmamme on täydessä tietoisuudessa ja 24-tuntisessa fotonivyön tuottamassa päivänvalossa seuraavat noin 16 vuotta.
        Yöaikaa ei ole.
        Meille ja planeetallemme se on kulta-aikaa. 21. joulukuuta 2012 aurinkokuntamme siirtyy lähemmäs Siriuksen tähtijärjestelmää ja palaa normaaliin 24 tunnin päivän ja yön vaihtelurytmiin.

        Maanulkoiset olennot näyttävät aivan meiltä, jotkut ovat vain pidempiä kuin suurin osa ihmiskuntaa. Viikon sisällä tulemme sitten näkemään muita inhimillisiä olentoja muualta galaksista ja suurimmassa osassa tapauksista he muistuttavat Tähtien sota (Star Wars) -elokuvan kuuluisassa baarikohtauksessa olevia olentoja!

        Lyhyesti sanottuna: huonosti ovat nuo ennustukset toteutuneet!

        Toinen aurinko ilmaantuu!
        Erään suomalaisen kanavoijan mukaan meitä on lähestymässä uusi aurinko. Tosin näyttää siltä, ettei kanavoijalla ole edes selvää käsitystä auringon ja planeetan välisestä erosta. 23.09.2003 kirjattu viesti kertoo:

        "Me Galaktisessa liitossa olemme saaneet luvan valottaa hieman näitä kysymyksiä. Teille on puhuttu jo vuosia erilaisissa kanavoinneissa ja kirjoituksissa toisesta tulevasta auringosta, joka on lähestymässä maaplaneettaa. Tämä aurinko on jo maapallon läheisyydessä, joskin vielä korkeammissa värähtelytaajuuksissa kuin maapallo ja näin ollen vielä näkymättömissä ihmisten havainnointikyvyltä. Ihmiskunta ja sen myötä koko planeetta on edelleen niin raskaissa värähtelytaajuuksissa estäen tällaisen korkeataajuisen planeetan läsnäolon havaitsemisen. On lähestymässä aika, jolloin tämä uusi aurinko tulee paljain silmin havaittavaksi toiseksi hohtavaksi palloksi totutun aurinkonne rinnalle. Tähän tapahtumaan ei ole enää paljon aikaa. ...Tämä planeetta on läheisyydellään vaikuttanut maapallon olosuhteisiin jo hyvin paljon. Monet voimakkaat ilmastonmuutokset ovat suurelta osin tästä johtuvia, joskin teille tiedotusvälineissä kerrotaan kasvihuoneilmiöstä ja ilmaston lämpenemisestä. ...Tämä uusi aurinko on tällä hetkellä hyvinkin lähellä maapalloa."

        4.8.2004 annetussa viestissä kerrottiin:

        "Tämä uusi aurinko, joka tulee jo olemassa olevan Auringon rinnalle, tulee näkymään planeettanne kaikissa maanosissa, kunhan se ensin saavuttaa Maapallon ja asettuu kiertoradalleen. "

        Vielä 14.1.2005 tämä aurinko mainittiin, mutta sen jälkeen nämä viestit ilmeisesti loppuivat:

        "Aikaisemmin olemme kertoneet uudesta tulevasta auringosta, joka saapuu Maa-planeetan läheisyyteen jo olemassa olevan auringon rinnalle. Tämä planeetta on matkalla ollut jo kauan, eikä enää vie kovin pitkää aikaa, kunnes sen olemassaolo havaitaan observatorioiden kaukoputkilla. Tämä havainto tulee aiheuttamaan paljon pelkoa ihmisten keskuudessa eikä syyttä, sillä tämän planeetan vaikutus Maapallon elämään tulee olemaan valtava."

        Kun ennustukset eivät sitten toteudukaan, on tarjolla vakioselityksiä, jotka tehoavat ainakin herkkäuskoisimpiin. Niistä tyypillisen esimerkin tarjoaa saman kanavoijan 2.6.2003 kirjaama 'galaktinen' viesti:

        "Keskuudessanne on paljon herättänyt epäilyä kun kerroimme aikaisemmissa viesteissä ”ufojen” ilmestymisen näkyvässä muodossa. Tässä on tapahtunut aikaisemmin mainitsemanne ajan ja odotuksen yhteensattuma. Me täällä toisilla tasoilla näemme ajan hieman toisin kuin te. Me toteamme että kaikki ajallaan, kun on oikea hetki. Ihmiset odottavat tapahtumia tässä ja heti, edelleen kun odotukset eivät toteudu oman mielen mukaisesti, niin koetaan pettymistä. Kerron kuitenkin, että aivan varmasti koko ihmiskunta tulee saamaan todisteet toisten tasojen lentoaluksista ja sen myötä myöskin monista asutuista Galakseista maailmankaikkeudessa, ei kenellekään jää epäselväksi meidän tähteläisten olemassaolo."

        Lee Carrol ja Kryon
        Amerikkalainen meedio Lee Carrol väittää saavansa sanomia Kryon -nimiseltä olennolta. Nämäkin sanomat ovat enimmäkseen ympäripyöreätä ja tyhjää näennäisviisautta. Muiden kanavoitujen viestien tavoin ne julistavat monien elämäntasojen, inkarnaatioiden ja karman 'todellisuutta'. Washingtonissa 10. huhtikuuta 2005 kanavoitu viesti kertoo mm:

        "Tervehdys, rakkaat ystävät, minä olen Kryon Magneettipalvelusta....Sinut, Ihmisolento, on suunniteltu arvostamaan ja rakastamaan elämää. Mutta sinä laitat sen laatikkoon. Sinä luulet eläväsi kerran. Sinä sanot elämän olevan kallisarvoista, pidät sitä merkittävänä, jatkat sitä hinnalla millä hyvänsä, saat sen toimimaan. Ja tämän takana oleva ajatus on, että koska te olette täällä vain yhden kerran, kaikki tarkoitus on kiedottu yhteen elämään....

        On kysytty: ”Rakas Kryon, inkarnoituvatko eläimet uudelleen?” Kaikki eläimet eivät inkarnoidu uudelleen, mutta jotkut inkarnoituvat - jos se on tarkoituksenmukaista niiden ympärillä oleville Ihmisille. Useimmat tämän planeetan eläimistä eivät inkarnoidu uudelleen, mutta on eräs valikoitu ryhmä ja yksilöitä, jotka inkarnoituvat, ja on sellainen ”peukalosääntö”, jota voitte soveltaa niihin, jotka inkarnoituvat ja jotka eivät...Jos sinä rakastat niitä ja ne ovat osa sinun karmallista energiaasi, ne inkarnoituvat uudelleen..."

        Muiden 'henkioppaiden' tavoin 'Kryon' osaa myös taitavasti luistaa vaikeista kysymyksistä antamalla 'vastauksen', joka ei vastaa mihinkään ja antaa samalla vaikutelman kysyjän vähäisestä ymmärryksestä. Tässä pari esimerkkiä:

        KYSYMYS: Rakas Kryon, oli melko jännittävää saada sinun informaatiosi siitä, että Shakespeare oli todellakin ”Kit” Marlowe - se vastasi täydelliseksi tyydytyksekseni siihen kysymykseen, mikä monilla meistä kirjallisuustyypeillä on ollut sukupolvien ajan. Mutta viime aikoina minä olen lukenut toisesta kanavointilähteestä, että Francis Bacon oli Shakespeare! Minä en halua tehdä tästä mitään joko/tai-juttua, koska se tarkoittaisi sitä, että jompikumpi väitteistä ei ole totta, mikä mitätöisi tuon olennon muutkin huomiot. Onko se ollenkaan mahdollista, että jollain tavalla molemmat lausumat ovat totta? Ne näyttävät olevan suorassa ristiriidassa.

        VASTAUS: Kun historia lopulta löytää todisteita, niin sinä tulet tietämään vastauksen ja tekemään oman päätöksesi siitä asiasta, minkä sinä havaitset olevan ”ristiriidassa”. Ja kuka se sitten oli? Minä olin paikalla.

        KYSYMYS: Rakas Kryon, minä olen lukenut sinun viestejäsi ja minä olen havainnut niissä Totuuden Hengen. Minä olen havainnut saman Totuuden Hengen Urantia-kirjassa. Minulla kuitenkin on ongelma uudelleeninkarnoitumisen käsitteen kanssa, koska tieto näyttää olevan ristiriitaista näissä kahdessa lähteessä. Urantia-kirja sanoo, etteivät ihmissielut inkarnoidu uudelleen. Kuinka minä voin sovittaa tämä tiedon sinun antamaasi informaatioon uudelleeninkarnoitumista koskien? Mikä tahansa näkemys, jonka sinä pystyt antamaan, on arvokas.

        VASTAUS: Tämä on semantiikkaa. Älä käytä logiikkaasi yrittäessäsi ymmärtää Hengen toimintaa. Ihmissielu on Ihminen, aivan kuten tämä lause ehdottaa. Uudelleeninkarnoitumiseen liittyy ainutlaatuinen enkeliydin, joka tulee ja menee. Joka kerta se nappaa itselleen Ihmissielun. Joten voidaan sanoa, että tuo Ihmissielu on ainutlaatuinen jokaisella Ihmisellä joka kerta. Älä pyöri hämmentyneenä näissä käsitteissä. Sen sijaan mene syvälle sisääsi ja näe, että sinä olet ollut tällä planeetalla monta kertaa ja hyväksy se, että on olemassa sellainen järjestelmä, jota kunnioitetaan ja arvostetaan - sellainen, johon sinä olet suostunut ja jossa sinä olet osallisena. Tunne se Jumalan rauha ja rakkaus, joka on saanut aikaan niin mahtavan asian, jotta sinä voit jatkaa tämän planeetan auttamista. Täytyykö sinun antaa sille nimilappu ja laittaa se oman rakennelmasi laatikkoon uskoaksesi siihen? Jos niin on, tuo laatikko pysyy hyvin tyhjänä.

        Kryonin viestejä suomennettuna: www.rosedalebooks.fi/

        Neale Donald Walsch
        Yksi viimeisimmistä 'valontuojista' on Neale Donald Walsch, jonka kirjoja (mm. "Keskusteluja Jumalan kanssa") on eri kielisinä painoksina myyty jo miljoonia kappaleita. Walschin kertoman mukaan kaikki sai alkunsa, kun hän työttömänä, sairaana ja masentuneena kirjoitti kirjeen Jumalalle:

        - Kirjoitin kaiken vihani ja pettymykseni paperille ja osoitin kirjeeni Jumalalle. Sitten kuulin äänen sanovan: "Neale, haluatko todella tietää vastaukset, vai oletko vain pettynyt ja vihainen?"

        Walsch alkoi sitten kirjoittaa Jumalalle kysymyksiä kaikesta mahdollisesta ja kertoo vastausten olleen valmiina päässään jo ennen kuin hän sai kysymykset paperille. Kuten odottaa saattaa, hänen saamansa vastaukset - mistä sitten tulivatkin - myötäilevät samaa vanhaa kaavaa kuin lukemattomat aiemmat kanavoidut sanomat:

        - Uskonnot ovat kertoneet meille vihan, tuomion ja rajoituksen Jumalasta, moraalisesta auktoriteetista, ja me ihmettelemme, etteivät monetkaan halua olla missään tekemisissä koko Jumala-sanan kanssa. Mutta tuollainen on eilisen Jumala, ja Jumalan sanoma ihmisille on, että me olemme käsittäneet hänet täysin väärin!

        Walschin mukaan Jumala on rakkauden Jumala, joka ei tuomitse ketään. Ei ole olemassa syntiä, oikeaa tai väärää. Kaikki valinnat ovat oikeita. Jumala ei ole kiinnostunut hyvityksestä vaan henkisestä kasvustamme. Jumala on kaikessa, Hän on jatkuva prosessi, mekanismi, energia ja persoonallisuus. Me olemme osa tuota prosessia, osa jumalallisuutta. Jokainen luo itse oman elämänsä:

        - Useimmilla ihmisillä ei ole tietoa keitä he ovat ... Mutta nyt on tullut aika nostaa ihmiskunnan tietoisuuden tasoa .. ja tiedostaa se, millaisia ihmeitä meidän kauttamme voi tapahtua. Sillä me olemme kaikki Jumalia!

        Tähän New Age -maailmankuvaan luonnollisesti sisältyvät myös jälleensyntymä, karman laki ja 'sielusuunnitelmat', eli uskomus, että jokainen on ennen syntymäänsä valinnut oman elämänsä puitteet oppiakseen ja kehittyäkseen. Niinpä mikään ihmiskohtalo ei ole sattumaa. Tukholman vierailunsa aikana (toukokuu 2004) Walsch vakuutti mm. eräälle nuorelle naiselle, jonka isä oli tappanut hänen äitinsä, että tämän naisen vanhemmat olivat sielutasolla sopineet asiasta. He olivat muka päättäneet antaa lapselleen tällaisen 'lahjan'.

        Rahakin näyttää Walschille kelpaavan. Tukholmassa luennoista perittiin 395 kruunua ja 'workshop' -tilaisuuksista jopa 2700 kruunua! (Ultra 10/2004)

        Kanavoitua viisautta

        Ns. kanavoituihin teksteihin sisältyy usein 'tietoa' , jonka alkuperän luulisi herättävän epäilyä jo kanavoijassa itsessään. Näitä 'maanulkoisia' sanomia on saatu monien ns. kontaktihenkilöiden välityksellä. Seuraavassa muutamia esimerkkejä tällaisista kanavoiduista 'faktoista'.

        Kirja Yhteys avaruudesta kertoo mm.:

        Luonnonlait toimivat eri tavoin eri värähtelytasoilla
        Mustat aukot voi välttää tahdistamalla alus sopivalle värähtelytasolle.
        Planeetat ja kuut ovat alhaisella värähtelytasolla.
        Aine oli aluksi henkistä materiaa, korkealla värähtelytasolla olevaa. Kun aktiivista henkiainetta oli tarpeeksi, se hankausvoimansa ansiosta syttyi säteileväksi energiapalloksi .
        Planeetat ovat auringon vähemmän henkisiä kuona-aineita , jotka syntyivät kun aurinko puhdisti itsensä ja sinkosi kuona-aineet luotaan. Vanhat, tarpeeksi henkistyneet planeetat tuhoutuvat, koska auringon työntövoima ei enää vaikuta tarpeeksi. Nämä liian kehittyneet eli korkeassa värähtelytilassa olevat planeetat syöksyvät aurinkoon.
        Kuut ovat planeettojen (karkeita) kuona-aineita .
        Planeetta luo kuita:
        a) säilyttääkseen sopivan etäisyyden aurinkoon
        b) puhdistautuakseen karkeista aineista
        c) tasapainottaakseen magneettikenttäänsä.

        Myös komeetat ovat kuona-aineita.
        Planeettojen asukkaat voivat vaikuttaa planeettansa värähtelynopeuteen ja vetovoimaan.
        Venuksella asukkaiden aikuiseksi kasvaminen kestää vain 2 vuotta, johtuen suuresta värähtelynopeudesta.
        Avaruusalusten liikevoima perustuu niiden tahdistamiseen positiiviselle värähtelytasolle.
        Linnunradan keskiosan planeetat ovat aineiltaan hienompia ( = korkeampitasoisia).
        Evoluutiopohjainen älyllinen kehitys on edennyt pisimmälle Jupiterin maailmassa; myös tiede ja tekniikka ovat siellä pisimmällä.
        Maalla on ollut ennen kaksi kuuta. Elämä kehitettiin ensiksi niissä ja siirrettiin sitten maan päälle elämänkylväjien toimesta. Heidät luokitellaan 2. asteen olentoihin.
        Kolmannen asteen olennot eivät enää välitä asua aineellisissa kehoissa, paitsi poikkeustapauksissa, jolloin he materialisoituvat. He asettuivat ensiksi Saturnuksen Dione-kuulle, sitten Venukseen, Marsiin, Mallonaan (?), Jupiteriin ja Maan kuuhun. Maa on jälkeenjäänein kaikista planeetoista.
        Ihmiset olivat aluksi kaksineuvoisia.
        Toisplaneettalaisilla on keho, luut ja sisäelimet, mutta he ovat hieman eri värähtelytaajuudella kuin me, jotta heidät voitaisiin havaita. Värähtelynopeutta voidaan kuitenkin muuttaa!.
        Elämää on lähes kaikilla planeetoilla ja niiden kuilla. Saturnuksessa kehitys on kaikkein pisimmällä ( vrt. kohta 13).
        Yhteydenpito muilla planeetoilla on enimmäkseen telepaattista, mutta käytössä on myös kirjoitettu symbolikieli, jonka oppimista helpottavat jälleensyntymismuistot ja selvänäköisyys.
        Valon nopeus voidaan ylittää värähtelytasoa muuttamalla.
        Avaruusalusten suojakuorena on metalliseos, jossa on mahdollisimman monta metallia mahdollisimman puhtaassa muodossa varsinkin atomitasolla ( ?).
        Lisäksi kirjan 'kaikkitietävät' humanoidit kertovat Saturnuksella olevan 11 kuuta ja Jupiterilla 13. Nykytiedon mukaan Jupiterilla on ainakin 16 kuuta ja Saturnuksella yli 30
        Kirjaan Ufojen kosminen viesti on kerätty useiden kontaktihenkilöiden esittämää 'avaruustietoa'. Avaruusolennoilla kerrotaan olevan mm. seuraavanlaisia kykyjä:

        He pystyvät näyttäytymään ihmiselle missä muodossa tahansa (s.216)
        Pystyvät tutkimaan ihmisen aivot ja ajatukset (s. 274)
        Tietävät kaiken Maan historiasta ja ihmisistä (s. 430)
        Jopa: "Me tiedämme sinusta enemmän kuin sinä itse!" (s. 276)
        Elävät jopa tuhansia vuosia vanhoiksi
        Pystyvät oppimaan minkä tahansa kielen helposti (s. 391)
        Pystyvät liikkumaan moninkertaisella valonnopeudella (s. 149 ym.)
        Voivat lisääntyä jakautumalla (s. 435)
        Ovat tuoneet elämän siemeniä, soluja koeputkissa, Maahan ja aikaansaaneet ihmisen kehittymisen (s. 452-453)
        Heillä on käytössään television kaltaisia laitteita, joilla voi nähdä kaiken mitä ajattelee, jopa menneet ja tulevatkin!

        Ufojen ja avaruusmatkailun erikoispiirteitä:

        Ufon muodonmuutos kiekosta rinkeliksi, ympyräksi ja appelsiinimäiseksi (s. 149)

        Ufot latasivat energiaa voimalinjoista (s. 210)

        Alusten materiaali on lasimaista metallia (s. 321-322)

        Avaruusmatkoja voi tehdä myös omassa vuoteessa. Raili Lehtonen oli yhteydessä Kassiopeijan tähdistön ja kaukaisen AGR-galaksin humanoideihin poistumatta vuoteestaan! (s. 422, 433 ym.)

        Myös henkioppaiden avulla saa avaruusmatkoja ja yhteyksiä (s. 447)

        Humanoidien erikoisominaisuuksia:

        Ei kieliongelmia, kommunikointi usein suoraan aivoihin

        Voivat muuttua näkymättömiksi (Eisenhoverin tapaus, s. 81)

        Aseet eivät tehoa (s. 83)Olento voi kadota ammuttaessa kuin sammuva TV-ruutu (s. 116)

        Voivat liikkua liukumalla maan pinnan yläpuolella (s. 212)

        Voivat ilmestyä ihmiselle unessa tai hypnoosissa (s. 204, 416 ym.)

        'Kassiopeijan klooni' jakautui n. 20 samanlaiseksi olennoksi ja jälleen takaisin yhdeksi (s. 424)

        Olentojen 'kieli' on sähkömagneettista säteilyä, jota ei kuitenkaan pystytä havaitsemaan millään laitteella (s. 391)
        Humanoideja on monta eri 'rotua', mm. lyhyitä, pallopäisiä ja töppöjalkaisia, pitkiä ja hoikkia, antennipäisiä, pieniä ja vihreitä, hyljevartaloisia käärmemäisine käsineen ja myös aivan ihmistä muistuttavia (s. 448 ym.)
        Teknistä ylivertaisuutta:

        3 valovuoden edestakainen matka suoritetaan 2 tunnissa (s. 149-151)

        Ufojen käyttövoimana sähkömagnetismi (s. 210)

        Ufojen lentotekniikka perustuu tyhjiöön, jonka ufo synnyttää etupuolelleen. Vastakkaisen puolen ilmanpaine antaa työntövoiman (s. 286).

        Ihmisiä kuljetettu Apu-planeetalle 15-20 miljoonan valovuoden päähän ja takaisin; matkanopeutena oli 20-30 km/s. Matkan ajaksi alus ja matkustajat dematerialisoitiin (ihmisetkin?) teknisillä laitteilla (s. 314).

        Dematerialisointi tapahtuu värähtelyn jaksolukua muuttamalla. Voidaan myös muuttaa aineen ominaisuuksia esim. poistamalla massaominaisuus, tai matkustaa neljännessä ulottuvuudessa (s. 392)

        Osa humanoideista on kehittyneitä robotteja, jotka voivat liikkua ajassa taaksepäin miljoonia vuosia ja siirtyä toiseen ulottuvuuteen. Heidän Spectra-aluksensa on kiertänyt Maata jo 800 vuotta (s. 321 ).
        Mistä humanoidit oikein tulevat?

        Aurinkokunnasta (planeetoilla näkymättömiä siirtokuntia)

        Korkeamman värähtelytason Venukselta (Telano, s. 293)
        EX-9 galaksin Apu-planeetalta 15-20 milj. valovuoden etäisyydeltä (Vlado, s. 313)

        'Hyvin kaukaa' Huuva-planeetalta, joka on 16 000 kertaa maapallon kokoinen. Nämä 'huuvalaiset' väittävät olevansa ainoat pysyvästi Maassa olevat: "Muut tulevat ja menevät, me pysymme!" ( Puharich, s. 321-325)

        Seulasten tähtikuviosta (Meier, s. 338, 339)

        Kassiopeijan tähdistöstä (R. Lehtonen ym., s. 422)

        AGR-galaksin Punaiselta planeetalta (R. Lehtonen, s. 433)
        Paljonko heitä on käynyt maapallolla?

        Avaruusolentoja on maapallolla satoja (s. 428)

        Kahdeksalla eri olentoryhmällä tukikohtia Maassa, n. 3000 vierailua vuosittain (s. 339)

        Humanoideja maapallolla n. 15 000 (s. 391)

        Miljoonia rotuja matkustaa avaruudessa (s. 340)

        Aurinkokunnassa on noin 900 miljardia älyllistä olentoa (s. 391)

        Avaruusolentojen teologiaa:

        Jumala on ylin tiede (s. 286)

        Jumala on värähtelyä, jolla on äly (s. 383)

        Luominen on kaiken yläpuolella. Se on Jumala.

        Jumala on luomisen voima. Jumala on osa luotua. (s. 341)

        Ihmisestäkin tulee lopulta 'luoja'.

        Luominen eli Jumala ei anna mitään määräyksiä, se on laki itsessään johon jokaisen tulee sopeutua ja tulla sen osaksi (s. 325).

        Kun ruumis kuolee, sielu jää, ja korkeammat voimat jakavat sielut ja päättävät, minne niiden on mentävä (s.325)

        Ihminen syntyy sovitulla hetkelläja sovitussa paikassa. Taivaankappaleiden senhetkisestä asennosta voidaan lukea ihmiselle laadittu elämänsuunnitelma pääpiirteissään! (s. 416)

        Jeesus oli jumalolento. Hän toi tärkeimmän sanoman 2000 vuotta sitten. Uutta sanomaa ei tarvita (s. 300).

        Raamatussa on hiukan totuutta jäljellä (s. 361).

        Emme me (avaruusolennot) ole enkeleitä, vaan ihmisiä (s. 341).

        Vanhan Testamentin enkelitkin olivat humanoideja (s. 302,303)

        Avaruusolennot ilmestyivät Aabrahamille 20 000 vuotta sitten, ja farao Imhotepin ajan egyptiläisille 4000 vuotta sitten (s. 322)

        He olivat tekemisissä myös essealaisten kanssa. Tähti-niminen mies johdatti essealaiset Galileaan! (s. 315-316)

        Avaruusolento voi syntyä ihmiseksi. Tämä tapahtuu toimittamalla henki (?) sopivaan kohtuun. (tämä on heidän mukaansa tapahtunut useita kertoja).

        Avaruusolennot lähettivät Jeesuksen Maan päälle (s. 258)

        Aadam, Eeva ja luomiskertomus ovat tarua. Paitsi että humanoidit kehittivät miehen ensin ja sitten monien muokkausten jälkeen naisen!

        Sielunvaellus (ja jälleensyntymä) on tosiasia.

        Kehitystasoja on kolme (erään ilmoituksen mukaan).
        Ensimmäisen asteen olennot liikkuvat lentävillä lautasilla.

        Kuoleman jälkeen siirrytään astraalitasolle.

        Andromedan Neuvosto johtaa tätä osaa maailmankaikkeutta.

        Kaikki älylliset olennot aurinkokunnassa on luotu KEINOTEKOISESTI.

        Vaikeita aikoja tulossa. Avaruusolennot jopa nopeuttavat niitä auttaakseen ihmisiä selviytymään.

        Jeesus ilmestyy

        Ihmisiä pelastetaan ufoilla.

        Avaruusolennot puhdistavat Maan tuhon jälkeen

        Vuonna 2000 alkaa uusi aikakausi.

        "Olemme valon lähettiläitä..."

        Lähteet:
        K-L Hiltunen : Yhteys avaruudesta
        T. Koivula : Ufojen kosminen sanoma

        On jotain merkillistä siinä, että järkevinä ja kriittisinä tunnetut henkilötkin omaksuvat usein täysin kritiikittömästi "korkeammilta ulottuvuuksilta" saamansa viestit. Lieneekö syynä se, että ne vastaavat heidän omia aiempia peruskäsityksiään. Kun "avaruusveljet" sitten vahvistavat nämä perususkomukset, heidän on helpompi uskoa kaiken muunkin "Valon Maailmoja" koskevan tiedon pitävän paikkansa. Toisaalta usko tai tunne siitä, että kuuluu "valittuihin" lienee niin vastustamaton houkutus ihmismielelle, että sen edessä kriittinen ajattelu lakkaa.

        Eli, haen totuutta :). Ufoista, muinaisista astronauteista ja meistä ihmisistä. Ketä me olemme ja mistä tulemme? Menneisyys on ehkä kaiken avain. Uskon, että tämä kaikki liittyy yhteen. Pitää osata katsoa ajassa taaksepäin ja kerätä sieltä todisteita. Mikä on totuus ;)?

      • kalpenee
        Golf Pallo kirjoitti:

        Noitten tekstien rinnalla Luukanen-Kildekin kalpenee, vaikka hänkin osaa syöttää melkoista pajunköyttä.

      • ilmeiseti oletkin

        niin käys golffari välillä vähän tutumassa.
        Tekee ajukuupalle hyvää.
        (VK)

      • Golf Pallo
        ilmeiseti oletkin kirjoitti:

        niin käys golffari välillä vähän tutumassa.
        Tekee ajukuupalle hyvää.
        (VK)

        Moi!

        UFO't - Vieraita ulkoavaruudesta?

        by Tony Pearce, www.lightforthelastdays.co.uk

        Äskettäinen Meksikon hallituksen julkaisema video, jossa 11 lentävää lautasta kiertää valvontakoneen ympärillä, on antanut tukea väitteelle, että tällä planeetalla käy säännöllisesti vierailijoita ulkoavaruudesta. Usko UFO:ihin on nyt olennainen osa miljoonien ihmisten maailmankuvaa varsinkin läntisessä maailmassa, jossa siitä on monille tullut uskonnon korvike. Tämä on aiheena videolla ‘The X Files’, jossa Michael Penfold esittää kiehtovan näkemyksen UFO:jen luonteesta (saatavana meiltä hintaan £9.99 £1 lähetyskuluja). Seuraavassa joitakin hänen pääväitteistään.
        Kun entinen USA:n presidentti Carter pani viestin Voyager-alukseen muukalaisille luettavaksi ja toivon mukaan myös vastattavaksi, hän ilmaisi monien toiveen saada yhteys toisiin olentoihin maailmankaikkeudessa. Usko avaruusvieraisiin ei ole uusi asia - se voidaan löytää muinaisesta egyptiläisestä ja roomalaisesta sivilisaatiosta - mutta on nykyisin laajasti hyväksytty kiistämättömänä tosiasiana, että UFO:t ovat todellisia. Nykyinen kiinnostus UFO.ihin alkoi vuonna 1947, kun Kenneth Arnold, yhdysvaltalainen lentäjä väitti nähneensä yhdeksän lentävää lautasta Rainer'issa Washington'issa. Kaksi viikkoa myöhemmin väitettiin, että kaksi UFO-alusta olisi pudonnut Roswell'issa New Mexico'ssa ja että USA:n hallitus on siitä lähtien tehnyt salaisia kokeita muukalaisten raadoilla. Sen jälkeen on ollut lukuisia havaintoja, joista joillakin on ollut tuhansia todistajia, kuten eräässä tapauksessa Gibraltarilla vuonna 1989. 95% havainnoista voidaan selittää olevan jotakin muuta kuin UFO. Joko ne ovat tarkoituksellista huijausta tai jotakin muuta - meteoreja, sääpalloja, lintuja, valon käyttäytymistä tai katsojan mielikuvitusta. Kuitenkin 5% tapauksista on selittämättömiä. Michael Penfold tarkastelee mahdollisia tapoja selittää näitä havaintoja.

        Optio 1. Ne ovat vieraita ulkoavaruudesta

        Maailmankaikkeudessa arvioidaan olevan 20000 miljardia miljardia tähteä. Näillä tähdillä on ympärillään planeettoja. Siispä voidaan järkeillä, että jossakin elämää on oltava yhdellä tai useammalla planeetalla. Niille, jotka uskovat elämän maan päällä alkaneen evoluutioprosessin tuloksena, elämän löytyminen muualta olisi mahtava vahvistus heidän teoriansa uskottavuudelle.

        Jos elämä olisi voinut spontaanisti tulla esiin jossakin muualla maailmankaikkeudessa, se antaisi vahvistusta idealle, että juuri näin mekin saimme alkumme täällä. Niille, jotka ovat ahdistuneet nykyisen maailman tilasta ajatus, että muukalaiset edistyneemmästä sivilisaatiosta voisivat tulla auttamaan meitä ylös allikosta, jossa olemme, on lohduttava ajatus. Ihmisille on mahdotonta mennä tämän aurinkokunnan ulkopuolelle katsomaan, onko siellä elämää, koska etäisyydet ovat liian suuria, mutta se ei estä meitä yrittämästä tutkia, onko siellä kaukana elämää. Tärkein syy projektille saada ihminen Marsiin, on päästä selville onko siellä koskaan ollut elämää. SETI-projektia (Search for Extra Terrestrial Intelligence) tukevat eräät maailman rikkaimmat miehet ja se käyttää kaikkein voimakkaimpia radioteleskooppeja etsimään merkkejä elämästä maailmankaikkeudessa. Mitään ei kuitenkaan ole löytynyt. Carl Sagan on kirjoittanut: "Yhden ainoan viestin vastaanottaminen avaruudesta osoittaisi, että lähettävä sivilisaatio on elossa. Mitään sellaista sanomaa ei koskaan ole saatu."

        Ollakseen olemassa elämä vaatii uskomattoman hienon olosuhteiden tasapainon. Planeetan on oltava vakaa, oikealla etäisyydellä tähdestä, jottei se kärventyisi eikä jäätyisi, täynnä elämää tukevia komponentteja (ilma, vesi, maaperä jne.), sillä on oltava ilmakehä, joka suojaa sitä avaruuden vaaratekijöiltä ja suojelee ympäristöä sen pinnalla. Elämän olemassaolon edellytyksenä on ainakin 100 erilaista parametria ja jos jokin näistä muuttuisi vähänkin, elämä katoaisi. Ja vaikka olisikin planeetta, jolla olisi oikeat olosuhteet elämälle, täytyy olla myös oikeat olosuhteet elämän synnylle spontaanisti, jos uskoo evoluutioteoriaan (me emme usko ja meillä on useita kirjoja ja videoita saatavana tästä aiheesta).

        Jos sitten sellainen elämän muoto voisi syntyä kaukaisessa galaksissa, niin sen täytyy kehittää täysin uskomaton teknologia ylittääkseen avaruuden suunnattomat välimatkat saavuttaakseen meidät. Meitä lähinnä olevaan tähteen on matkaa 4.3 valovuotta. Linnunrata-galaksimme läpimitta on 100 000 valovuotta. Linnunrataamme lähinnä olevaan galaksiin on matkaa 1.5 miljoonaa valovuotta. Avaruusalukselta, joka matkustaisi miljoona mailia päivässä, veisi aikaa 70 000 vuotta päästä lähimpään tähteen. Jos halutaan päästä Linnunradan johonkin kaukaiseen tähteen, tai kokonaan toiseen galaksiin, niin meidän on puhuttava miljoonista vuosista.

        Aluksen, joka matkustaisi miljoona mailia päivässä, nopeus olisi niin hurja, että jos se törmäisi vaikka hyvinkin pieneen esineeseen avaruudessa (mikä on todennäköistä), se räjähtäisi. Jos unohdetaan tämä ongelma, niin vain sellaiset olennot, joilla on mitä uskomattomin teknologia ja jotka elävät miljoonia vuosia, eivätkä tarvitse suunnattomia ruoka- ja juomavarastoja elossapysymiseen, voisivat ylittää avaruuden avaruusaluksessa. Jos meidän on uskominen UFO-lehtien väitteitä, sellaiset alukset eivät vain tule maailmankaikkeuden poikki, vaan tekevät niin valtavan lukuisina. Melkein joka päivä raportoidaan jostakin havainnosta.

        Havainnot itsessään herättävät useita kysymyksiä. Sama tapaus voidaan nähdä, mutta siitä ei ole valokuvaa, tai se voidaan valokuvata, mutta sitä ei ole nähty. Huolimatta siitä, että ne ilmeisesti saavuttavat aivan uskomattomia nopeuksia, jopa 18000 mailia tunnissa, ne eivät ole koskaan rikkoneet äänivallia. Ne rikkovat fysiikan lakeja tekemällä 90 asteen käännöksiä hyvin suurilla nopeuksilla. Ne voivat muuttaa muotoa, kokoa ja väriä miten sattuu. Tämä ei ole fyysisen aluksen tai olennon käyttäytymistä. Tämä nostaa esiin mahdollisuuden toiselle optiolle.

        Optio 2. Ne ovat yliluonnollisia olioita

        Jotkut UFO-tutkijat, jotka eivät ole Jumalaan tai Raamattuun uskovia, ovat tulleet johtopäätökseen, että tämä on mahdollinen selitys. Artikkelisaa "Machines made of Shadows" J. Allen Hynek kirjoittaa: "Hengellinen teoria selittää, miksi UFO:t voivat tehdä suorakulmaisia käännöksiä. Se selittää, miksi ne voivat dematerialisoitua, miksi ne joskus näkyvät tutkassa ja joskus eivät." Michael Penfold osoittaa, että tämä on kaikkein järkevin johtopäätös saatavana olevan todistusaineiston perusteella. Hän sanoo, että muukalaiset ovat yliluonnollisia olentoja muodossa, joka tekee ne hyväksyttäväksi modernille ajattelumallille. Todisteisiin perustuen hän tulee myös johtopäätökseen, että ne ovat pahantahtoisia yliluonnollisia olentoja s.o. demoneja eli pahoja henkiä. Kun entisaikaan pahat henget ovat näyttäytyneet peikkoina tai aaveina tai pahantahtoisina haltijoina, niin tänä päivänä ihmiset eivät tahdo uskoa sellaisiin asioihin. Siksi ne esiintyvät muukalaisina - sellaisina, mistä on tullut osa kulttuuriamme sellaisten filmien kautta kuin "ET", " Independence Day" ja "Men in Black". Hän esittää viisi syytä miksi tämä selitys vastaa tosiasioita.

        1. "Muukalaisilla" on demonien uhkaavat piirteet.

        2. Muukalaissieppaukset ja UFO-kokemukset sattuvat pääasiassa niille, jotka ovat jo sekaantuneet okkultismiin.

        3. Muukalaissieppauksen jälkioireet ovat samankaltaisia kuin okkulttisen kokemuksen jälkioireet.

        4. Muukalaisten viestit vastaavat demonien kanavoimia viestejä.

        5. Muukalaisten nimet vastaavat demonien nimiä.

        Whitley Striber kirjassaan ‘Communion’, joka kertoo hänen väitetystä sieppauksestaan muukalaisten toimesta, kirjoittaa: "Tunsin sanoinkuvaamattoman uhkan tunteen. Mitä se sitten olikaan, niin se näytti niin hirviömäisen rumalta, niin saastaiselta ja pimeältä ja pahaenteiseltä. Tietysti ne olivat demoneja. Niiden oli oltava."

        David Jacobs kirjassa "Abductions and the ET hypothesis" kirjoittaa: "Sieppauskokemus voi fyysisesti vakavasti vahingoittaa ihmistä ja merkittävästi muuttaa hänen elämänsä kulkua. Vaikka sieppauksen fyysiset vaikutukset voivat olla äärimmäisen ankaria, niin psykologiset ongelmat ovat ne, joilla on tuhoisin vaikutus.

        William Alnor kirjassa "UFOs in the New Age" kirjoittaa: "Luettuani sadoittain viestejä avaruusveljiltä usean menneen vuoden aikana ja huolellisesti tutkittuani heidän näkemyksiään, olen vakuuttunut, että nämä oliot yrittävät myydä ihmiskunnalle yhden kaikkien aikojen suurimmista petoksista."

        Michael Penfold on samaa mieltä, että UFO-ilmiö on kauttaaltaan hengellinen petos. Se sopii yhteen muiden vaikutusten kanssa, kuten jooga, TM, hypnoosi, Zen-buddhismi, huumeiden ottaminen vaihtuvassa tietoisuudessa mielen normaalin toiminnan sivuuttamiseksi pettämään pyrkivän hengellisen olion toimesta. Tämän väitteen tueksi hän lainaa viisi pääsanomaa, joita ovat välittäneet väitetyt välittäjät ihmisten ja muukalaisten välillä:

        1. Me olemme Uuden Ajan valaistuksen kynnyksellä.

        2. Jumala on persoonaton voima, josta me olemme osa. Me olemme jumala ja jumaluutemme on sisällämme.

        3. Ei ole mitään kuolemaa. Me synnymme loputtomasti uudelleen.

        4. Hyvä ja paha ovat vain harhakuvia ja saman kolikon yksi puoli.

        5. Jeesus on vain suuri opettaja ja kaikki tiet johtavat Jumalan luokse.

        Tämän itsessään pitäisi osoittaa meille, että nämä oliot eivät ole muukalaisia, jotka tulevat avaruuden halki miljardien mailien takaa. Miksi he näkisivät vaivaa tehdäkseen tämän vaarallisen matkan niin suunnattoman lukuisina, kuin väitetään, vain antaakseen saman viestin, minkä voit löytää okkultismia käsittelevistä kirjoista useimmista kirjakaupoista?

        Dr Pierre Guerin, sekulaari tutkija, kirjoittaa julkaisussa Flying Saucer Review Vol 25 No 1: "UFO-ilmiö on enemmän sukua magialle kuin fysiikalle sellaisena, kuin tunnemme sen. Nykyiset UFOnautit ja entisajan demonit ovat todennäköisesti sama asia."

        Tämän vahvistaa se merkittävä seikka, että "muukalaisten" itselleen antamat nimet kautta historian ovat lähes samankaltaisia pakanajumalille ja demoneille annettujen nimien kanssa. UFO-kontaktihenkilöt ovat saaneet vuosikausia viestejä olennolta, joka kutsuu itseään nimellä Ashtar. Tämän nimen muunnelmat, kuten Astaroth, Asharoth, Astarte, esiintyvät muinaisessa kirjallisuudessa pakanajumalien yhteydessä. John Peel teoksessa ‘Operation Trojan Horse’ kirjoittaa: "Ashtar on hyvin kauan aikaa esiintynyt sekalaisina jumalina ja demoneina ja nyt modernissa vaiheessa uutena loistavana avaruusmiehenä."

        Tästä seuraa johtopäätös, että nämä väitetyt vieraat ulkoavaruudesta tulevatkin paljon lähempää. Me emme ole yksin maailmankaikkeudessa, vaan elämme rinnan enkelien ja langenneiden enkelien kanssa. Ihmisen kapina Jumalaa vastaan on altistanut meidät Saatanan ja hänen demoniensa petokselle.

        Useimmat UFO-ilmiöt esiintyvät "kirkkaina valoina taivaalla." Raamattu kertoo, että Saatana on "ilmavallan hallitsija" (Ef.2:2), että hän pystyy tuottamaan "tunnustekoja ja ihmeitä" (2.Tess.2:9) ja että hän pystyy muuttamaan itsensä "valkeuden enkeliksi" (2.Kor.11:14). Saatana käyttää tätä ilmiötä muuttaakseen ajattelutapamme ja pehmittääkseen meidät vastaanottamaan hänen väärän messiaansa, Antikristuksen, vastauksena ihmisen vaikeuksiin. Hän haluaa myös tehdä ihmiset sokeiksi aidolle totuudelle eli evankeliumille ja viedä heistä mukanaan helvettiin niin monta kuin mahdollista. Palataksemme em. UFOjen viiteen pääviestiin, ne ovat kaikki vääriä:

        1. Me emme ole Uuden Ajan valaistuksen kynnyksellä, vaan Suuren Ahdistuksen, joka on ihmisen historian pahin aika, joka on edeltävä Herran Jeesuksen loistavaa paluuta maan päälle tuomitsemaan maailma vanhurskaudessa.

        2. Jumala ei ole persoonaton voima, vaan rakastava taivaallinen Isä, joka voidaan tuntea uskon kautta Messias Jeesukseen.

        3. Meillä on yksi tilaisuus panna asia kuntoon tässä elämässä. Paholaisen valhe Eedenin puutarhassa oli "Ette suinkaan kuole ... te tulette Jumalan kaltaisiksi" 1.Moos.3:4-5. Tätä oppia kierrätetään Uuden Ajan liikkeessä, jonka eräs osa UFO-kulttuuri on. Tosiasiassa kuoleman jälkeen me kohtaamme tuomion päivän, kun teemme tilin elämästämme Jumalalle.

        4. Idea, että oikea ja väärä ovat vain harhakuvia ja osa samaa kokonaisuutta, on kiinalaista taolaista filosofiaa, jota myös jälleenkierrätetään yleiseen kulutukseen sellaisten asioiden avulla kuin elokuva Star Wars ja Harry Potter-kirjat. Tosiasiassa Jumala on kaikkien asioiden luoja ja kokonaan hyvä. Raamattu opettaa meille, mikä ero on hyvän ja pahan välillä ja kuinka elää Jumalan totuuden valossa. Saatana on luotu olento, joka on pahan lähde ja joka on tuomittu viettämään ikuisuuden tulijärvessä.

        5. On yksi tapa, kuinka voimme välttyä liittymästä häneen ja hänen kohtaloonsa - parannuksen ja uskon kautta Herraan Jeesukseen, joka kuoli uhrina syntiemme vuoksi ja nousi ylös kuolleista antaakseen ikuisen elämän kaikille uskoville. Jeesus on suuri opettaja, mutta ei ainoastaan suuri opettaja. Hän on lihaksi tullut Jumala, joka paljasti ehdottoman totuuden ihmiskunnalle. Ihmiskunta on kerran saanut vieraita maan päälle, ei ulkoavaruudesta, vaan itse taivaasta. Jos hylkäämme tämän taivaallisen vieraan sanat, niin ei ole mitään lisävalaistusta tulossa meille mistään muualta.

        Simon Edge kirjoittaen Daily Express'issä (14/4/04) selittää laajalle levinnyttä UFO-uskoa: "Ihmiset sanovat usein, että muuten olisi yksinäistä. Varmasti maailmankaikkeuden tyhjyydessä on jotakin äärettömän pelottavaa - ajattele kohtausta elokuvasta Moonraker, jossa avaruudessa kävelevä astronautti irtoaa aluksestaan ja leijailee kirkuen ikuisuuteen. Uskonnottomassa ajassa tyhjiön pelko on vielä suurempi."

        On tarpeetonta kokea tätä pelkoa. Voimme ottaa yhteyden äärettömän hyvään Jumalaan, joka välittää meistä ja pystyy kommunikoimaan Puhän Hengen kautta auttaakseen meitä ja ohjatakseen meidät tämän elämän läpi. Miksi me olemme täällä? Kuinka voimme tietää, mikä on oikein? Mihin olemme menossa? Älä anna kulttuurimme vaikeasti havaittavien petosten huijata itseäsi. Seuraa Jeesusta, joka sanoo: " "Minä olen maailman valkeus; joka minua seuraa, se ei pimeydessä vaella, vaan hänellä on oleva elämän valkeus". Joh.8:12.

        ;).

      • pirinäääääää

        Jos muualla maailmankaikkeudessa on elämää, kuten monet uskovat, annan seuraavan neuvon. Jos kosminen puhelin soi, on parasta olla vastaamatta. Kaiken varalta.

      • Golf Pallo kirjoitti:

        Nyt kun on "vähän" seuraillut sinun "ylitsevuotavaa" informaatiota - on herännyt useita ajattelemisen aiheisia kysymyksiä.

        Ensimmäiseksi tulee mieleen - oletko tarkoituksellisesti vai piiloitetusti johdatellut kirjoitukset siihen käsitykseen että ufojen humanoidit ovat "demoonisia" luomuksia ?

        Toiseksi on jäänyt epäselväksi sinun oma käsityksesi universumin asukeista ja tarkoitusperistä. Vaikka kukaan ei tässä vaiheessa tarkalleen tiedä asian ydintä - on vain spekulatiivisia ajatelmia puoleen tai vastaan...

        Ja ei muuta kuin pallot pyörimään...

      • hukassa?

        Tosiaan, onko (Golf-)pallo hieman hukassa!?

      • Mitä paskaa!!!!

        Alkaa ottaa päähän ku tällä palstalla on nykyisin enemmän "jeesus palastaa" kirjoituksia kuin itse asiaa!!

      • lyötyä
        hukassa? kirjoitti:

        Tosiaan, onko (Golf-)pallo hieman hukassa!?

        Ajattele itse, jos joutuisit elämään koko työaikasi rautavitosella ta puu kolmosella päähän hutkittavana. Kai sitä toivoisiki olevansa hukassa jonkin aikaa, että seuraava isku edes vähän siirtyisi.

        Itselläni käväisi ensin mielessä laittomien kemianlabrojen tuotteet, mutta kun muistaa henkilön ammatin, niin....
        Tuskin itse samaan kykenisin... Edes.

      • Golf Pallo
        Mitä paskaa!!!! kirjoitti:

        Alkaa ottaa päähän ku tällä palstalla on nykyisin enemmän "jeesus palastaa" kirjoituksia kuin itse asiaa!!

        Moi!

        Maailman alkuviisaus ja ihmisen arvoitus
        Julkaistu: 18.09.2006

        ENSIMMÄINEN ESITELMÄ Rudolf Steinerin esitelmäsarjasta "Henkiset hierarkiat ja niiden heijastuminen fyysiseen maailmaan - Eläinrata, planeetat, kosmos" ©Suomen antroposofinen liitto 1996. Suomentanut Kirsti Honkonen.

        Düsseldorf, 12. huhtikuuta 1909 (iltapäivällä)

        Maailman alkuviisaus ja ihmisen arvoitus. Idän ja lännen mysteeriviisaus. Buddhan totuudet ja Kristuksen parantava voima. Henkinen ja aineellinen virtaus ihmiskunnassa kaksi näkemystä maailmankaikkeuden rakenteesta. Dionysios Areopagitan oppi henkisistä hierarkioista. Dzyaanisäkeiden ja Bhagavad Gitan alkuviisaus.

        Tämä esitelmäsarja johtaa meidät korkeille henkisen elämän alueille, vie meidät niin sanoakseni paitsi maan asuinsijaltamme fyysisen avaruuden tilavuuksiin, myös henkisiin maailmoihin, joista myöskin fyysinen tilamaailma on saanut alkunsa. Ja juuri tällainen esitelmäsarja tulee osoittamaan teille, että kaikki tietäminen ja viisaus tähtää perimmältään suuren, arvoituksista suurimman ratkaisemiseen, ihmisen arvoituksen ratkaisemiseen. Sillä jotta tehtäisiin ymmärrettäväksi mikä on ihminen, on tuotava esiin asioita suunnattoman laajalta alueelta.
        Tämän kurssin seuraamiseksi on välttämätöntä, että omaa jo tiettyjä hengentutkimuksen peruskäsitteitä; mutta näinhän on arvoisten kuulijoiden suhteen tilanne. Ja niin saatamme tässä esitelmäsarjassa kohottaa hengenkatseen ehkä aivan erityisen korkealle, kylläkin aina tehden mahdollisimman ymmärrettäväksi ne asiat, jotka joudumme noutamaan niin kaukaa.
        Kun tehtävämme on puhua henkisistä hierarkioista, merkitsee se että sielunsilmämme on kohottava niiden olentojen luo, joilla on ihmisen ylittävä olemassaolonsa täällä maan päällä. Tavallisilla silmillämme voimme lähestyä vain olentoja, jotka edustavat erään hierarkian neljää astetta: mineraalimaailma, kasvimaailma, eläinmaailma, ihmismaailma. Ihmisten yläpuolella alkaa näkymättömien olentojen maailma, ja ihminen voi yliaistillisen tiedon kautta ulottua, siinä määrin kuin se on kullekin mahdollista, näiden mahtien ja olentojen piiriin, jotka ovat maanpäällisen nelijäsenisen ryhmityksen jatkoa yliaistillisessa, näkymättömässä maailmassa.

        Meidät näille alueille johtava tietämys ja tutkimus on, kuten tiedätte, tullut osaksi inhimillistä kehityskulkua jo ennen meidän aikaamme; on olemassa (niin voimme sitä kutsua) eräänlainen maailman alkuviisaus. Sillä se mille ihminen voi perustaa, mitä hän voi tietää ja tiedostaa, mihin hän ponnistautuu käsitteiden ja ideoiden avulla, imaginaatioiden, inspiraatioiden ja intuitioiden avulla selvänäköisesti kaiken tämän ihminen niin sanoakseni vain myötäkokee. Sen ovat jo sitä ennen kokeneet ja tietäneet nämä ihmistä korkeammalla olevat olennot. Käyttääksemme alkeellista vertausta: ensin on kellosepällä kellon idea, kelloa koskevat ajatukset, sitten hän niiden mukaan valmistaa kellon. Kello on muodostettu kellosepän ajatusten mukaan, ne ovat edeltäneet sitä; ja jälkeenpäin joku voi purkaa kellon, analysoida ja opiskella, mistä kellontekijän ajatuksista kello on syntynyt. Silloin myötäajattelee kellontekijän ajatuksia jälkeenpäin. Vain tällä tavoin oikeastaan voi ihminen nykyisellä kehitysasteellaan olla suhteessa maailmojen alkuviisauteen häntä itseään korkeammalla oleviin henkisiin olentoihin.
        Heillä ovat ensin olleet ne imaginaatiot, inspiraatiot, intuitiot, ne ideat ja ajatukset, joiden mukaan maailmamme on muotoutunut sellaiseksi kuin se nyt on. Ja ihminen puolestaan löytää jälleen tästä maailmasta nämä ajatukset, ideat. Ja kun hän kohoaa selvänäköiseen tiedostamiseen, löytää hän myös imaginaatiot, inspiraatiot ja intuitiot, joiden kautta hän jälleen pääsee henkisten olentojen maailmaan. Siten voimme sanoa: ennen kuin maailmaamme oli, oli se viisaus, josta oikeastaan puhumme, se oli maailman suunnitelma.
        Mihin asti meidän on siis palattava todellisuuden piirissä halutessamme kohdata tämän maailmain alkuviisauden? Onko meidän palattava johonkin historian aikakauteen, jossa jokin suuri opettaja on opettanut? Toki voimme oppia paljon palatessamme historian joihinkin aikakausiin ja tullessamme suurten opettajien oppilaaksi. Mutta kohdataksemme maailmain alkuviisauden todessa korkeimmassa hahmossaan on palattava aikaan, jolloin näkyvää maata ei vielä ollut, ei aisteille näkyvää maailmaa. Sillä viisaudesta itsestään on maailma saanut syntynsä. Mutta tästä viisaudesta, jonka mukaan jumalallis henkiset olennot ovat muodostaneet meidän maailmamme, tuli ihminen myöhemmin osalliseksi. Ihminen saattoi ajattelussaan katsoa ajatuksia, havainnoida ajatuksia, joiden mukaan jumalat olivat muodostaneet maailman.
        Kun tämä maailman alkuviisaus, tämä maailmanluojan viisaus oli läpikäynyt monia hahmottumisia, tuli se tavalla joka on monille teistä tunnettu, ensimmäisellä Atlantiksen jälkeisellä kaudella vanhojen pyhien rishien, Intian suurten opettajien, ulottuville. Tämä maailman alkuviisaus oli tuolloin suurten, ylevien rishien piirissä sellaisessa muodossa jota nykyihminen voi mieltää vain hyvin vähäisessä määrin. Sillä ihmisen ajatus ja tuntemiskyvyt ovat kovasti muuttuneet siitä kun Intian suuret opettajat alussa opettivat Atlantiksen jälkeistä ihmiskuntaa. Ja jos sellaisenaan kuultaisiin puhuttavan mitä pyhät rishit lausuivat, niin enimmälle osalle niistä ihmissieluista jotka nyt asuttavat maata se ei olisi tuskin muuta kuin sanoja ja taas sanoja. Jotta todella ymmärtäisi ensimmäisen Atlantiksen jälkeisen ajan viisautta, tulisi omata toisia tuntemiskykyjä kuin ihmiskunta nyt omaa.
        Sillä kaikki se mitä on kirjoitettu muistiin tästä viisaudesta, kaikki se mikä on kirjoitettuna kauneimmissa ja parhaimmissakin kirjoissa kaikki se on kuitenkin vain heikkoa jälkikaikua alkuviisaudesta itsestään, monessa suhteessa sekoittunutta, himmentynyttä viisautta. Vaikka vielä niin kauniita, niin yleviä ovat Veedat, vaikka niin kauniilta kuullostavat Zarathustran laulut, vaikka vielä niin ihastuttavasti puhuttelee Egyptin ikivanha viisaus, tuo kaikki merkittävä jota emme voi kyllin ihailla; silti muistiin kirjoitettu antaa vain samentuneessa valossa Hermeksen suuren viisauden, Zarathustran suuren viisauden, puhumattakaan ylevästä tietoudesta, jota vanhat rishit ovat julistaneet.
        Kuitenkin tämä ylevä viisaus on säilytetty ihmiskunnalla, se oli aina olemassa tietyissä, joskin suppeissa piireissä, jotka varjelivat pyhiä salaisuuksia, niinkuin tätä tietoutta nimitetään. Intian, Persian, Egyptin, Kaldean mysteereissä, kristillisissä mysteereissä ja niin edelleen aina meidän aikaamme asti on pysynyt säilyneenä ihmisen kaikki maailman alkuviisaus. Aina viime aikoihin asti oli oikeastaan mahdollista näissä suppeissa piireissä itsessään kuulla ainoastaan elävää puhuttua viisautta, ei kirjaviisautta. Syistä jotka voivat selvitä erityisesti juuri tässä esitelmäsarjassa, on meidän aikamme ajankohta, jolloin voi suuremmassa mitassa levitä laajemmille ihmisjoukoille se, mikä on säilynyt elävänä pienissä piireissä. Sillä ehtynyt se ei ole koskaan, pyhien rishien maailman alkuviisaus esimerkiksi. Se on kulkenut kuin nuoruuden lähteen läpi meidän aikamme aluksi katsottavana aikana.
        Tätä ikiaikaista pyhää viisautta, joka tuolloin virtasi ihmiskunnalle, jatkoivat Zarathustra ja hänen oppilaansa, kaldealaiset ja egyptiläiset opettajat, se virtasi myös Mooseksen julistuksessa ja nousi esiin kuin nuoruuden lähteestä täysin uudella vaikutuksella Kristuksen ilmentyessä maan päällä. Mutta sen myötä siitä tuli myös oikeastaan niin syvä, niin sisäinen, että se voi taas virrata ihmiskuntaan vain vähitellen. Niin sitten näemme, että maailmassa ulkoisesti kristillisen ilmoituksen ajoista lähtien maailman alkuviisaus virtaa ihmiskuntaan hitaasti ja vähittäin, uutena alkuna. Sen sanoma on mukana evankeliumeissa, muissa kristillisissä kirjoituksissa, jotka sisälsivät uudentuneessa muodossa pyhien rishien viisauden, kuin nuoruuden lähteestä uudestisyntyneenä.

        Mutta miten voitiin tämä sanottava ymmärtää aikakautena, jota kirkastamaan kristinusko oli luotu? Evankeliumien kautta tulleesta ilmoituksesta ymmärrettiin vain aivan kaikkein vähin osa, ja vasta vähitellen työstivät evankeliumit itsensä vasta esiin laajemmin ymmärretyiksi ja monessa suhteessa tullen laajemmin hämärtyneeksi ja nykyään juuri evankeliumit ovat erityisesti kirjoja jotka ovat ihmiskunnan laajemmille osille ymmärrettäviä vasta tulevaisuudessa, jolloin maailman alkuviisaus voi taas elpyä. Mutta säilyneenä pysyivät ne aarteet, jotka ovat kristillisen ilmoituksen syvyyksissä. Ja ne ovat juuri myös itäisen viisauden aarteita, mutta syntyneenä uusista voimista lähtien jälleen. Niitä varjeltiin edelleen pienemmissä piireissä, piireissä jotka saivat jatkoa erilaisten mysteeriseurojen muodossa, niinkuin esimerkiksi pyhän Graalin veljeskunnassa, ja viimein rosenkreuzilaisveljeskunnassa.
        Näitä viisauden aarteita suojeltiin silloin, pääsyn niiden äärelle saivat vain ne jotka olivat tiukan tutkinnan kautta valmistautuneet elävän viisauden kohtaamiseen. Ja niin olivat vuosisadasta toiseen ajanlaskumme alusta idän ja lännen viisauden aarteet jokseenkin suurten ihmisjoukkojen luoksepääsemättömissä. Laajempaan maailmaan tihkui vain yksittäisesti siellä täällä jotakin; enin pysyi uudempien mysteereiden salaisuutena. Sitten tuli aika jolloin voitiin puhua maailman alkuviisauden sisällöstä suuremmille joukoille ymmärrettävällä kielellä.

        Ja suunnilleen 1800 luvun viimeinen kolmannes on aika, jolloin maailman alkuviisaudesta voidaan puhua jo melko verhoamattomassa muodossa. Vain sen kautta, että henkisessä maailmassa on tapahtunut tiettyjä asioita, on niin sanotusti mysteereiden varjelijoille annettu mahdollisuus tuoda esiin jotakin maailman alkuviisaudesta. Tehän kaikki tunnette teosofisen kehityksen kulun. Te tiedätte, että niin sanotusti jää murtui teosofisen kehityksen edestä ensimmäisenä sen viisauden kautta, jonka esiintulon tapaa minun ei nyt ole tarpeen kuvata: ns. Dzyaanisäkeiden kautta. Nämä Salaisen opin Dzyaanisäkeet sisältävät syvintä, merkittävintä viisautta, sisältävät paljon siitä mikä on virrannut pyhien rishien opista lähteneenä idän viisauksissa. Ne sisältävät myös paljon sitä, mikä kristillisen nuorentumisen jälkeen on virrannut länteen Eurooppaan. Sillä Dzyaanisäkeet eivät sisällä vain sellaista viisautta, joka olisi säilynyt vain idässä, vaan paljon myös säteilee kuin kirkkaana loistaen kautta meidän ajanlaskumme vuosisatojen, kautta keskiajan, lännen salaisissa kouluissa. Ja rakkaat teosofiystävät, moni asia mikä sisältyy Dzyaanisäkeisiin, ymmärretään syvyydessään vasta vähitellen. Sillä sanottakoon tässä yhteydessä vielä: Dzyaanisäkeet sisältävät sellaista viisautta, että sitä ei laajemmissa teosofipiireissä voi tällä hetkellä vielä lainkaan ymmärtää, sellaista viisautta ettei vielä ole eksoteerisin kyvyin lainkaan mahdollista luodata sen syvyyksiä; on toivotonta ilmentää millään eksoteerisilla kyvyillä tämän merkittävän teoksen taustoja.
        Kun näin tavallaan oli murrettu ensimmäinen jää, koitti myös aika jolloin saatettiin puhua läntisen okkultismin lähteistä käsin joka ei ole muuta kuin itäinen, sellaisena kuin se on katkeamattomana jatkunut, ottaen huomioon kaikki henkisen ja fyysisen elämän tapahtumat, ja kasvanut edelleen jolloin saatetaan puhua elävän henkisyyden lähteistä käsin, joita on uskollisesti varjeltu rosenkreuzilaismysteereissä. Ei ole mitään idän viisautta mikä ei olisi virrannut lännen henkisyyteen. Rosenkreuzilaisessa opissa ja tutkimuksessa on löydettävissä jäännöksettömänä kaikki se, mitä idän suuret viisaat ovat tuolloin varjelleet. Mitään, mitään ei puutu lännen viisaudesta, mitä idän viisaudesta käsin voi tietää. On vain se ero jos haluaa puhua erosta että lännen viisauden on otettava mukaansa koko itäinen oppi, koko itäinen viisaus, koko itäinen tutkimus ja, menettämättä siitä vähääkään, valaistava se sillä valolla, jonka Kristus impulssi on sytyttänyt ihmiskuntaan. Niin, älköön kukaan sanoko puhuttaessa läntisestä henkisyydestä, siitä mikä tietyssä suhteessa juontaa juurensa lännen salatuista risheistä (joita eivät silmät näe) älköön kukaan sanoko että siitä puuttuisi piiruakaan, pilkkuakaan mitä on itäisessä henkisyydessä. Mitään, vähääkään ei puutu. Kaikki on vain synnytetty uudelleen Kristus virikkeen nuoruuden lähteestä käsin.
        Kaiken sen suuren viisauden, joka on kaikunut ihmiskunnalle pyhien rishien suusta tietona yliaistillisesta maailmasta, kaiken sen tulee taas kaikua siinä mitä on sanottavana henkisistä hierarkioista ja niiden heijastumisesta fyysisessä maailmassa. Aivan niinkuin vanhan Euklideen geometria ei ole muuttunut miksikään siitä mitä se oli, huolimatta siitä että sitä opetetaan ja opitaan nykyisin uusien inhimillisten kykyjen kautta, yhtä vähän on pyhien rishien viisaus tullut joksikin muuksi sen kautta, että me opimme ja opetamme sitä Kristus impulssin virittämien kykyjen kautta. Niin siis voisimme ilman muuta kutsua suurta osaa siitä, mitä meillä on sanottavana henkisistä maailmoista, itäiseksi viisaudeksi. Sillä näissä asioissa ei tule ymmärtää mitään väärin, ja väärinymmärrys on niin kovin mahdollinen.

        Ne jotka eivät halua kurkottaa väärinymmärryksestä asian ymmärtämiseen, voivat esimerkiksi kovin helposti ymmärtää väärin sen, mitä sanottiin eilen pääsiäisen juhlaesitelmässä (pidetty Kölnissä 11.4.1909). Se joka ei tahtoisi päästä asian täyteen ymmärtämiseen, voisi sanoa (tämä on täyden selvyyden saavuttamiseksi tuotava esiin): "Olet eilen puhunut niin kutsutuista Buddhan suurista pyhistä totuuksista. Olet sanonut että Buddha oli opettanut ja ilmoittanut pyhät totuudet elämästä ja kärsimyksestä elämässä: 'Syntymä on kärsimystä, sairaus on kärsimystä, vanheneminen on kärsimystä, kuolema on kärsimystä, erossaolo siitä mitä rakastaa on kärsimystä, yhdistyneenä oleminen siihen mitä ei rakasta on kärsimystä.' Ja olet eilen sanonut meille (niin voisi moni puhua): 'Luokaamme nyt katse kristilliseen aikaan ja niihin jotka ovat todella ymmärtäneet Kristus impulssin... Silloin voimme tiedostaa, että tämän Kristus impulssin ymmärtämisen ja sillä läpäistymisen kautta ei Buddhan vanhoilla pyhillä totuuksilla elämän kärsimyksestä ole enää täyttä pätevyyttä, että Kristus impulssin kautta on luotu kuin parantava lääke elämän kärsimystä vastaan...' Olet sanonut (niin joku voisi puhua): 'Buddha opettaa, että elämä on kärsimystä mutta Kristusta ymmärtävä vastaa: syntymän kautta astumme elämään, jonka jaamme Kristuksen kanssa, ja osallisuus Kristukseen ottaa pois elämän kärsimyksen; samalla tavoin ottaa Kristus impulssin parannusvoima pois sairauden ja sairaus ei ole enää kärsimys sille joka ymmärtää Kristusta; kuolema ei enää ole kärsimys Kristusta ymmärtävälle ja niin edelleen'."
        Silloin joku voisi vastata: "Kyllä, mutta näytän teille evankeliumista, että niihin sisältyvät samat lauseet kuin Buddhalla. Myös evankeliumeissa voimme osoittaa olevan samat lauseet kuin Buddhan pyhissä kirjoituksissa: elämä on kärsimystä, sairaus on kärsimystä jne." Ja niin voisi sanoa: "Meidän oman aikamme uskonnollisten lähteiden sisällön voimme löytää jo buddhalaisuudessa. Uskonnoissa ei siis ole mitään edistystä, kehitystä. Kaikki uskonnot sisältävät saman, mutta sinä olet puhunut eteenpäin menemisestä, olet esittänyt kuinka tavallaan buddhismin vanhat pyhät totuudet eivät kristinuskon kautta enää ole tosia."
        Kuka niin puhuisi, ilmaisisi ainoastaan mitä harmillisimman väärinkäsityksen. Sillä niin ei sanottu, viimeistä lausetta ei sanottu, muu kylläkin. Ja on tärkeää että näillä hienovaraisilla alueilla ymmärtää aivan tarkoin mitä sanotaan. Fanaatikko ei koskaan voi ymmärtää tarkasti, vain objektiivinen ihminen voi. Koskaan ei rosenkreuzilaisviisauden lähteestä ja tutkimuksesta käsin puhuva sano, että suuren Buddhan kirjoitusten sisältöä vastaan huomautetaan, että jokin suuren Buddhan kirjoituksissa ei olisi totta. Niinpä jokainen rosenkreuzilaisuuden lähteestä käsin puhuva myöntää Buddhan ja koko itäisen viisauden katsantokannan, kukaan ei sitä kiellä, vaan sanoo: Kyllä, se mitä olet nähnyt valaistumisesi kautta sisäisesti suuriksi totuuksiksi elämän kärsimyksestä, suuri Buddha, on kokonaan totta; se on totta viimeistä piirtoa myöten." Mitään, ei vähääkään oteta siitä pois. Se kaikki jää. Ja juuri siitä syystä että se kaikki jää, koska on totta se mitä Buddha sanoi syntymän kärsimyksestä, sairauden, vanhenemisen, kuoleman jne. kärsimyksestä, juuri siitä syystä on Kristus impulssi meille suuri ja tärkeä parantava lääke koska se on tekijä joka nostaa pois tämän kärsimyksen, koska on nimenomaan totta, että kärsimykset ovat olemassa, ellei suuri virike kohota maailmaa siitä pois.
        Miksi Kristus on vaikuttanut? Koska Buddha on sanonut totuuden. Ihmiskunta tuli johtaa alas henkisistä korkeuksista, jossa maailman alkuviisaus on vaikuttanut puhtaassa muodossa. Ihmiskunta tuli johtaa itsenäisyyteen, alas fyysiseen maailmaan, ja sen mukana tuli elämä kärsimykseksi ja sairaus kärsimykseksi. Mutta yhtä lailla täytyi kehityttäessä edelleen tulla suuri lääke näitä väistämättömiä tosiasioita vastaan. Toimiiko todellisuuden vastaisesti se joka sanoo: "On kyllä totta, mitä tästä todellisuudesta sanotaan mutta samanaikaisesti on meille annettu lääke jotta voimme palauttaa terveen kehityksen piiriin sen, mitä nämä tosiasiat ilmaisevat?" Oi, niissä olemassaolon korkeuksissa, jossa meidän on niitä etsittävä, henkisten hierarkiain sfäärissä, siellä ei sanota: buddhalaisuus vastaan kristinusko, kristinusko vastaan buddhalaisuus, siellä ojentaa Buddha kätensä Kristukselle, Kristus Buddhalle. Mutta olla tunnustamatta ihmisen kehitystä, nousua, on samalla sen teon tunnustamatta jättämistä, mikä on tapahtunut maan kehityksemme kulussa, Kristus teon tunnustamatta jättämistä.

        Ja niin ei tule olemaan mitään mikä torjuttaisiin idän viisaudesta, joka niin pitkien ajanjaksojen kuluessa on tuonut ilmi pyhien rishien viisautta ja siten maailman alkuviisautta. Mutta näiden suunnattoman pitkien ajanjaksojen kuluessa, jolloin viisaus on virrannut ihmiskuntaan, kävi tämän viisauden ymmärtäminen vaikeaksi niille laajoille ihmispiireille, joilla ei ollut tilaisuutta päästä pyhien mysteerien lähteille. Ymmärtäminen tuli vaikeaksi. Vielä Atlantista edeltäneinä aikoina, suurta katastrofia edeltäneinä aikoina kun suuret ihmisjoukot vielä olivat selvänäköisiä vanhalla, hämärällä tavalla selvänäköisiä he katsoessaan taivaan tilavuuksiin, katsoessaan henkisiin hierarkioihin, näkivät toisin kuin myöhemmin Atlantiksen jälkeisinä aikoina, jolloin vanha selvänäkö oli kadonnut suurelta osaa ihmisiä ja vain fyysinen katse saattoi nähdä fyysisiin taivaanlaajuuksiin.
        Siksi ei olisi ollut mitään mieltä puhua Atlantiksen katastrofia edeltävinä aikoina niistä taivaankappaleista, jotka nyt ovat tilaan jakautuneina. Selvänäköinen ihmiskatse näki tuolloin taivaanlaajuuksiin, ja ne olivat henkisiä maailmoja. Vailla mieltä olisi ollut puhua jostain Merkuriuksesta tai Neptunuksesta tai Saturnuksesta jne., niinkuin meidän astronomiamme tekee. Sillä avaruus sisältöineen, sellaisena kuin meidän astronomiamme siitä puhuu, on vain se minkä fyysinen silmä siitä näkee, kun se katsoo taivaan etäisyyksiin. Sitä ei ollut olemassa atlantisella ajalla vanhalle selvänäköiselle ihmiskunnalle. Kun ihminen tuolloin katsoi ylöspäin, hän ei lainkaan nähnyt fyysisesti rajautuneita valaisevia tähtiä. Se minkä fyysinen silmä nykyään näkee, on vain tavallaan sen henkisen ulkoinen ilmaus, mitä tuolloin nähtiin.
        Kun nykyajan fyysisin silmin katsoo vaikka kaukoputken läpikin sitä kohtaa jossa Jupiter sijaitsee, näkee ikäänkuin fyysisen pallomuodostuman, jota ympäröivät sen kuut. Niin nykyajan fyysisin silmin! Mitä oli atlantisen ajan ihmiselle se, kun hän kohdisti tuolloin vielä vanhalla tavalla selvänäköisen katseensa tuohon kohtaan, jonka nykyajan fyysinen silmä näkee? Sitä minkä fyysinen silmä näkee, olisi atlantisen ajan katse nähnyt yhtä vähän kuin nykyajan silmä katsoessaan tiheään syyssumuun, jossa palaa yksittäinen valo. Valon ympärillä näkyy kuin sumuaura ja valo katoaa valon ympärillä olevaan värilliseen kehään. Samoin ei atlantilaisen silmä olisi nähnyt fyysistä Jupiter tähteä, mutta hän olisi nähnyt sen mikä nykyäänkin on Jupiteriin yhdistyneenä, mutta jota ihmiset eivät vain voi nähdä: Jupiterin auran, henkisten olentojen koostuman, jonka ilmaus fyysinen Jupiter vain on.
        Ja niin mittasi Atlantiksen katastrofia edeltäneen ajan ihmisen henkinen silmä taivaanavaruutta nähden kaikkialla henkistä. Ja vain tästä henkisestä voitiin puhua, sillä ei olisi ollut mieltä puhua fyysistä tähdistä aikana, jolloin ihmisen fyysinen silmä ei vielä ollut avautunut näkemään kuten nyt. Ihminen katsoi avaruuteen ja näki henkisiä olentoja, henkisiä hierarkioita. Nähtiin olentoja. Kehitystä edelleen voimme verrata taas seuraavasti. Ajatellaan että astumme ulos tiheään sumuun. Emme näe valoja yksittäisinä. Kaikki on verhoutuneena tähän sumuauraan. Sitten sumu hajaantuu, yksittäiset valot tulevat fyysisesti näkyviksi, mutta aurat ovat näkymättömiä.
        Tässä on mainittuna fyysinen tilanne, joka toimii esimerkkinä. Jupiterin suhteen oli niin, että sen aura nähtiin vanhoina aikoina, nähtiin aurassa henkiset olennot, jotka kuuluivat Jupiteriin tietystä kehitysvaiheesta lähtien. Ihmiskunta kehittyi sitten fyysiseen näkemiseen. Aura säilyi. Ihmiset eivät voineet sitä enää nähdä, mutta fyysinen keskusaines tuli yhä selvemmäksi. Siihen henkisesti kuuluva menetettiin ja siihen aineellisesti kuuluva tuli näkyväksi. Ja tietämystä tähtiin sisältyvästä henkisestä, tähtien ympärillä olevista olennoista, säilytettiin pyhissä mysteereissä. Tästä tietämyksestä puhuvat kaikki pyhät rishit. Aikoina jolloin ihmisillä oli enää vain fyysinen näkö, pyhät rishit puhuivat näiden avaruuteen jakautuneiden taivaankappaleiden henkisestä ilmakehästä, henkisistä asukkaista.

        Tarkastellaan nyt tätä seurannutta tilannetta. Siellä missä oli tietoa, puhuttiin taivaankappaleita ympäröivistä henkisistä olennoista. Muualla missä aistiva näkö tuli yhä terävämmäksi, puhuttiin yhä enemmän vain tiiviistä fyysisestä materiasta. Jos pyhät rishit olisivat maininneet sanan Merkurius (niin he eivät tehneet, mutta olettakaamme niin asian ymmärtämisen vuoksi), tarkoittivatko he silloin tätä fyysistä taivaankappaletta? Ei, edes vanhat kreikkalaiset eivät ole Merkuriuksesta puhuessaan tarkoittaneet fyysistä kappaletta, vaan tämän taivaankappaleen henkisten olentojen kokonaisuutta. Henkisistä maailmoista, henkisistä olennoista puhuttiin siellä missä asia tiedettiin, kun mainittiin esimerkiksi sana Merkurius. Henkisen tiedon keskuksissa oppilaat puhuessaan Kuusta, Merkuriuksesta, Venuksesta, Auringosta, Marsista, Jupiterista, Saturnuksesta, puhuessaan eri kielillä nämä sanat, kuvasivat sillä eri asteisten henkisten olentojen ryhmää. Kun lausuu nämä sanat nykyisellä tavalla, tarkoittaen fyysistä taivaankappaletta, kuvaa vain kaikkein karkeinta osaa siitä, mitä alunperin ymmärrettiin Kuulla, Merkuriuksella, Venuksella jne. Pääasia jää kuvaamatta. Sanoessaan "Kuu" vanha viisaudenopettaja toi esiin mielikuvan johon sisältyi laaja henkinen maailma. Ja kun hän lausui sanan "Kuu" ja viittasi kohtaan jossa Kuu on, oli hänen tietoisuudessaan: tuo on henkisten hierarkioiden alin aste. Mutta silloin näki se, joka oli etääntynyt yhä lisääntyneen ihmiskunnan aistillistumisen takia tästä henkisestä näkemyksestä, ainoastaan fyysisen kuun ja nimitti sitä Kuuksi. Yksi sana kahdelle asialle, jotka tosin kuuluivat yhteen, mutta jotka saivat ihmisessä aikaan aivan erilaiset mielikuvat. Ja samoin oli laita kun henkisten keskusten viisaat puhuivat Merkuriuksesta, Auringosta, Marsista jne.
        Niin näemme että nämä kaksi virtausta henkinen virtaus, joka kuvasi omilla sanoillaan aivan muuta kuin toinen, aineellinen virtaus erosivat ihmiskunnassa yhä enemmän toisistaan. Mysteereissä näillä sanoilla, joista on tullut ulkoisia taivaankappaleita merkitseviä, ymmärrettiin aina henkisiä maailmoja, henkisten maailmojen asteita. Ulkomaailma on aina ymmärtänyt niillä aineellista, kuten myös meidän nykypäivän mytologiamme käytän sanaa tietoisesti jota kutsutaan moderniksi astronomiaksi. Ja koska annamme täyden arvon muille mytologioille, arvostamme myös modernia mytologiaa, sitäkin mytologiaa jota moderniksi astronomiaksi kutsutaan, joka näkee vain avaruuden ja sen fyysiset taivaankappaleet. Mutta tämä mytologia ei sille, joka sen tiedostaa, ole muuta kuin eräs tietty muoto mytologioiden piirissä. Suora linja johtaa siitä mitä Euroopan aiemmat asuttajat ovat sanoneet jumal ja tähtitaruissaan ja maailmoja käsittelevissä taruissaan, mitä kreikkalaiset, roomalaiset ovat antaneet mytologioissaan, mitä keskiaika on tarjonnut enemmän tai vähemmän sekoittuneissa mytologioissaan; suora linja johtaa siitä tuohon mytologiaan, joka hyvin ansaitsee ihailun, ja jolle Kopernikus, Kepler ja Galilei ovat luoneet perustan.
        Tulee aika jolloin tästä modernista mytologiasta puhutaan suunnilleen seuraavalla tavalla: "Kerran oli ihmisiä jotka pitivät oikeana, että aineellinen Aurinko on asettuneena erään ellipsin keskipisteeseen, ja että planeetat sitten kiertävät sitä ellipsin muotoista rataa pitkin, kiertävät eri tavoin sen ympäri. Heillä on tässä oikeutettu maailmanjärjestelmä niinkuin aiemmilla ajoilla myöskin oli omansa. Nykyään niin tulee luonnollisena asiana tuleva aika puhumaan on kaikki tuo enää tarua ja satua." Ja tämä aika tulee kyllä vielä, joskin moderni aika hylkii vielä niin kovin vanhoja mytologioita ja vannoo omansa nimiin, ja sille kuullostaa vielä mahdottomalta että voidaan puhua kopernikaanisesta mytologiasta. Mutta juuri tämä tekee meille ymmärrettäväksi, kuinka sanoilla tavallaan aina mielletään eri asioita.

        Niin sitten tapahtui jotta ihmiskunnan ei annettaisi menettää yhteyttä alkuperäiseen, henkiseen viisauteen että ajanlaskumme alussa maailman alkuviisauden nuorentuessa viitattiin jälleen terävin sanoin siihen, että siellä missä ihmissilmä sinne suuntautuessaan näkee fyysisin silmin vain fyysistä, siellä henkinen täyttää avaruuden. Ja tähän viittasi Ateenassa apostoli Paavalin läheisin oppilas Dionysios Areopagita kaikkein terävimmin sanoin: Ulkona avaruudessa ei ole vain aineellista, siellä on, jos ihmissielu aavistaen kohoaa maailmanolemisen avaruuksiin, henkistä joka on kehityksessä ihmistä korkeampaa. Hän käytti sanoja, jotka nyt olivat toisia, sillä jos hän olisi käyttänyt vanhoja sanoja, kukaan ei olisi nähnyt niissä muuta kuin aineellista.
        Rishit ovat puhuneet henkisistä hierarkioista niin, että he ovat sanoissaan ilmaisseet sen, minkä myös kreikkalainen ja roomalainen viisaus ilmaisi puhuessaan ylenevinä maailmoina Kuun, Merkuriuksen, Marsin, Venuksen, Jupiterin ja Saturnuksen maailmoista. Apostoli Paavalin oppilaalla Dionysioksella on kyse aivan samoista maailmoista kuin risheillä. Hän vain painottaa tarkasti, että ollaan tekemisissä henkisen kanssa, ja hän valitsi sanat joista hän oli varma, että ne vastaanotettaisiin henkisellä tavalla. Hän puhui enkeleistä, arkkienkeleistä, alkuvoimista, valloista, voimista, herrauksista, trooneista, kerubeista, serafeista.
        Nyt ihmiset jälleen unohtivat, todella unohtivat sen mitä ihmiskunta kerran oli tietänyt. Jos olisi voitu oikeassa yhteydessään ymmärtää, mitä Dionysios Areopagita ja mitä vanhat pyhät rishit olivat nähneet, olisi kuultu niin sanoakseni toiselta puolen mainittavan Kuu, toisista mysteereistä olisi kuultu mainittavan enkelien maailma, ja olisi tiedetty: ne ovat samat. Olisi kuultu toiselta puolen sana Merkurius ja toiselta sana arkkienkeli ja tiedetty: ne ovat samat. Olisi kuultu sana arkai toisaalta ja sana Venus toisaalta ja tiedetty: ne ovat samat. Olisi kuultu sana Aurinko toiselta puolen ja vallat toiselta ja olisi tiedetty: näillä sanoilla kuvataan samoja maailmoja. Jos olisi kuultu sana Mars toisaalta, olisi tunnettu: tässä on kyse noususta voimien (dynamis) luo. Jos olisi kuultu sana Jupiter toiselta puolen, olisi se ollut sama mitä Dionysioksen koulussa tarkoitettiin puhuttaessa herrauksista. Sana Saturnus vastaa tässä sanaa trooni.
        Mutta tätä ei olisi voitu enää tietää laajemmissa piireissä. Niin oli toisaalta materiaalinen tiede, joka oli tullut yhä materiaalisemmaksi ja joka oli säilyttänyt materiaalisella sen nimen, joka kerran oli merkinnyt myös henkistä. Ja sitten oli toisaalta henkinen elämä, joka puhui henkisestä, arkkienkeleistä, enkeleistä jne ja joka oli menettänyt suhteen näiden henkisten olentojen fyysisiin ilmauksiin.
        Niin näemme maailman alkuviisauden virtaavan koulussa, jonka Paavali oli Dionysioksen kautta perustanut. On erityisesti nykyaikaisen hengentieteen tehtävä solmia uudelleen side, jonka tulee olla fyysisen ja henkisen välillä, maailman, maan ja henkisten hierarkioiden välillä. Niille jotka eivät tiedä, mistä oikeastaan ulkoisen aistimaailman mielikuvat tulevat, on mahdotonta ymmärtää toista puolta, tietämisen henkistä puolta. Ja se tulee erityisen silmiinpistäväksi kun tulemme niiden kirjoitusten äärelle, jotka ovat syntyneet alkuviisaudesta, ja vaikka ne sisältävätkin vain sen heikkoa jälkikaikua, ovat kuitenkin sellaisia että niitä voidaan todella ymmärtää vain maailman alkuviisaudesta käsin.

        Ottakaamme esimerkkinä niiden kirjoitusten ymmärtämisen vaikeudesta, jotka ovat syntyneet maailman alkuviisaudesta, katkelma Jumalallisesta Laulusta, Bhagavad Gitasta, kohta joka valaisee merkittävän syvästi ihmiselämää sen suhteessa hierarkioihin. Tämä Bhagavad Gitan kohta kuuluu (8. luku, alkaen 23. säkeestä): Tahdon selittää Sinulle, oi totuutta tutkiva ihminen (näin se tavallisesti käännetään) millaisissa olosuhteissa jumaluutta itsessään kantavat, kun he kuoleman portin kautta jättävät maan, lähtevät syntyäkseen uudelleen tai ollakseen syntymättä. Minä sanon Sinulle: tarkkaa tulta, tarkkaa päivää, tarkkaa kasvavan kuun aikaa, tarkkaa vuosipuoliskoa, jossa aurinko on korkealla. Ne jotka kuolevat aikaan joka on tulen, päivän, kasvavan kuun aikaa, korkealla olevan auringon aikaa, ne menevät kuoleman portin läpi Brahman luo; mutta ne jotka kuolevat savun merkissä, yöllä, vähenevän kuun aikaan, vuosipuoliskolla jolloin aurinko on matalalla, he menevät erotessaan maailmasta kuoleman portin läpi vain kuunvaloon asti ja palaavat jälleen takaisin tähän maailmaan.
        Nyt, rakkaat ystävät, tässä on kohta Bhagavad Gitasta, jossa teille sanotaan että ihmisen eteenpäin menemisen tai hänen uudelleensyntymisensä tapa ja muoto riippuu siitä, kuoleeko hän valon merkissä, päivällä, kasvavan kuun aikaan, puolivuotiskautena jolloin aurinko on korkealla, vai kuoleeko hän savun aikaan, yöllä, kuun ollessa vähenevä, tai auringon ollessa matalalla. Tämä niin sanotaan on sen aineellinen merkitys. Ja niistä jotka menevät kuoleman portista tulen merkissä, päivällä, kasvavan kuun aikaan, silloin kun aurinko on korkealla, niistä sanotaan, että heidän ei enää tarvitse palata. Toisista, jotka kuolevat savun merkissä, yöllä, vähenevän kuun aikaan, vuosipuoliskolla jolloin aurinko on matalalla, heistä sanotaan, että he eivät kykene nousemaan Brahman korkeuksiin, vaan vain kuun korkeudelle ja heidän on taas palattava.
        Tämä on Idän Jumalallisen Laulun kohta, joka tuottaa suurimmat vaikeudet kaikille, miltei kaikille, jotka sitä tahtovat selittää eksoteerisen elämän piirissä. Se on selitettävissä vain silloin, kun sitä valaistaan henkisen tiedon valolla, valolla josta käsin se oikeastaan on kirjoitettukin, valolla joka loistaa salaisissa kouluissa, jotka ovat kehittyneet eteenpäin, nuorentuneet kristinuskon kautta, valolla joka auttaa meitä löytämään yhteyden nimiin: Kuu, enkeli, Merkurius, arkkienkeli, Venus, arkai jne. Tulemme löytämään avaimen sellaisiin kohtiin (mainitsemme tämän yhden kohdan esimerkkinä), kun katsomme sitä vanhan henkisen valon avulla. Lähdemme tämän illan esitelmässä selvittämään tätä Herran Laulun kohtaa, tätä Bhagavad Gitan kohtaa, jonka selittäminen ulkoisen eksoteerisen elämän kannalta on mahdotonta. Löydettyämme avaimen siihen, ryhdymme jatkamaan henkisten hierarkiain tarkastelua.

        Taidan olla totuuden alkulähteillä ja selvitän tämän suuren mysteerin vielä. ;)

      • Reoekka

        Kaikki epäilijät säälin teitä toivon,että ymmärryksenne avautuu.

      • Eekko

        Olen iloinen kirjoista Urantia Ufojen kosminen viesti ,keskusteluja Jumalan kanssa,alku" sysäys"tullut Pekka Ervastin kirjoista.Et sillee,ymmärrys lisääntyy kaiken aikaa.

    • tuulta purjeisiin..

      Tuolla:
      http://eo.yifan.net/users/l/tuomas/eenok1.htm

      Tuokin vain vahvistaa sitä teoriaa, että olemme oikeasti noiden "jumalien" jälkeläisiä...

      Pitää vain pohtia ja ajatella loogisesti, ilman kiihkouskonnon vääristämää todellisuudentajua, ilman kiihkoskeptismin vääristämää järjenkäyttöä, ilman ennakkoluuloja..

      • Golf Pallo

        Moi!

        Moni taipua saa... ;). Että sellanen biisi. Ei vaan kyllä se vaan niin on, kun asiaa lähtee tutkimaan, että ne jotka mulle suutansa aukoo ei tiedä asioista mitään, eikä itse viitsi asioista selvää edes ottaa!

        En väitä, että tiedän kaikesta kaiken, mutta kun lukee kirjoja ja kirjoituksia, miksei vanhojakin kirjoja, esim. Raamattu ja Eenokin kirja ym ym. Niin alkaa päästä asiasta jyvälle.

        Lainaan :) "Pitää vain pohtia ja ajatella loogisesti, ilman kiihkouskonnon vääristämää todellisuudentajua, ilman kiihkoskeptismin vääristämää järjenkäyttöä, ilman ennakkoluuloja..."

        Jes tätä mieltä minäkin olen. Oli ufoja tai sitten ei, niin paljon on tutkittavaa.

        Joten jatketaan totuuden selvittämistä, ehkä se vielä joskus meille vielä selviää.

        Pidetään järki päässä ja jalat maassa, turha avautuminen ei auta mitään.

        Aurinkoista kesää kaikille ;).

    • Golf Pallo

      Moi!

      Kiitoksia kaikille jotka luki ja vastaili juttuihini :). Siinä oli paljon ajattelemisen arvoista asiaa.

      Ei muuta kuin syksyä kohti ja uusia juttuja etsimään :).

      • --------

        Historia on täynnä arvoituksia. Monista arvoituksellisista asioista on kuitenkin jotain tietoakin saatavilla. Tässä ketjussa on harvinaisen paljon mielenkiintoista tietoa ja asiaa. Moni varmasti miettii näinä päivinä uskonnollisuuden, ufojen ja maanulkopuolisen elämän yhteyttä.

        Katolilaisuudessa maanulkopuolinen elämä hyväksytään osana luomakuntaa. Katolilaiset ovat avoimia uskonnolisten ihmeiden ja ilmestystenkin suhteen (Fatima). Luterilaisuudessa samanlaista avoimuuden kulttuuria ei ilmeisesti ole koska yhtään mainintaa luterilaisista ihmeistä en löytänyt. Ortodokseillakin on ihmeitä,
        mutta luterilaisilla ilmeisestikään ei ole. Mistäköhän tuo oikein johtuu, jos niin on?

        * * *

        Historia on mystinen ja täynnä arvoituksia. Myyttien ja todellisuuden eroa on usein vaikea tietää. Jättiläisaihe on yksi kiinnostava aihe ja arvoitus. Mexicosta löydettiin vuonna hyvin suuria 1931 kivettyneitä jättiläisen jalanjälkiä:
        http://www.netikka.net/mpeltonen/mysteerit.htm

        Myöskin jättiläisten luurankoja ja muitakin jäännöksiä on löydetty maaplaneetalta. Pisin luuranko on tiettävästi ollut noin 5,5 metrin mittainen.

        Jättiläisiä siis kiistatta on elänyt täällä planeetalla, mutta keitä he olivat ja mikä oli heidän alkuperänsä?

        * * *

        Oudoista maanalaisista luolista on olemassa paljon kertomuksia, mutta luolista on olemassa myös oikeaksi varmennettua tietoa. Seuraavassa lainauksessa - joka on peräisin tästä ketjusta - kerrotaan eräästä luolastosta:

        "Esihistoriallinen tunneli vuoren alla Andeilla
        Espanjalainen lähetystyöntekijä huomasi 1700-luvulla maanalaisen tunnelin Guatemalassa, Keski-Amerikassa. Tunneli on 1000 kilometrin alueella Andien alapuolella. Tarkoituksena suojella tunnelia kunnes ihmiskunta voi hallita riittävästi sekä tiedettä että tekniikkaa, Perun hallitus sinetöi sisäänkäynnin ja sitä vartioidaan jatkuvasti. YK:n koulutus-, tiede- ja kulttuuriorganisaatiot ovat määritelleet tunnelin maailmankulttuurin muinaismuistoksi.

        Saksalainen kirjailija Erich von Däniken meni kerran tunneliin ja hämmästyi valtavasti siitä, kuinka leveä ja suora tunneli oli. Siellä oli useita erinomaisia kivisiä oviaukkoja ja sisäänkäyntejä ja huoneita joissa oli taitavasti tasoitetut seinät, kuten 20 000 neliön hallissa. Siellä on myös 1,8-3,1 m pituinen ja 80 mm leveä savupiippu ilmastointiin. Sisällä tunnelissa on suuri määrä esihistoriallisia jäännöksiä mm. kultainen kirja joka on mainittu paikallisissa kertomuksissa. Tunnettu kirjailija oli täysin ymmällään taidosta ja täsmällisyydestä joka näissä valtavissa rakennelmissa oli, jotka ylittävät sen taidon joka tämän päivän ihmisillä on.

        Däniken otti joitakin valokuvia tunnelista, mutta hän kieltäytyi antamasta tietoja muista yksityiskohdista. Hän kertoi vain, että tunneli oli kaivettu korkeateknologisten välineiden avulla mm. porilla jotka kestivät superkorkeita lämpötiloja ja suunnattuja räjäytyksiä elektronisen röntgenin avulla sekä muun teknologian avulla jota ihminen ei vielä ole keksinyt."
        http://keskustelu.suomi24.fi/node/4569994

        * * *

        Uskonnollisista ihmeistä ja -ilmestyksistä on olemassa runsaasti kertomuksia, mutta niistäkin on olemassa oikeaksi varmennettua tietoa ("Sun Miracles and Apparitions" ja "Religious Miracles and Apparitions").

        Pohjanmaalla havaittiin hiljattain vaikuttava enkeli-ilmestys, tai näin ainakin eräs silminnäkijä on omalla nimellään esiintyen kertonut - ja muitakin silminnäkijöitä ilmestyksellä kuulemma oli. Havainto melko varmasti on aito, sillä Enkeleitä on nähty muuallakin maailmassa ja myöskin muunlaisia ilmestyksiä on havaittu. Miksi kukaan sepittäisi kertomusta enkeli-lmestyksestä ja vielä kertoisi asiasta julkisesti?

        Venäjällä taas on kuvattu ortodoksiristiä muistuttava suuri valoilmiö taivaalla(Youtube: "Miracle in Russia").

        Eikö näistä ilmestyksistä ja ihmeistä voi tehdä johtopäätöksen, että uskonnollissa vanhoissa kirjoituksissa on joskus jotain perääkin? Tämä kysymys on lähinnä jyrkimmille ateisteille suunnattu.

        Ei siis pelkästään historia ole mystinen ja täynnä arvoituksia, vaan nykyisyyskin on sitä. On paljon selittämätöntä, mutta on salattuakin.

        Ufojen arvoituksen suhteen näyttää kuitenkin ehkä nyt olevan jotain tapahtumassa, sillä ufoarkistoja avattiin useissa suurissa valtioissa samanaikaisesti parisen vuotta sitten. Ufohavainnoista uutisointi on myöskin lisääntynyt, vaikka ufot yleensä ovatkin selittämättömiksi jääneitä - tai luonnonilmiöiksi selitettyjä - valo-ilmiöitä.

        "Muinaiset astronautit"- teoriaa kannattavat näkevät asiat usein niin yksioikoisesti, että muinaiset maanulkopuoliset olennot ovat jumalia ja myöskin uskontojen takana.On kuitenkin olemassa myöskin ei-fyysisiä olentoja - tai oikeastaan korkeamman ja hienomman fyysisyyden tason olentoja - kuten Enkeleitä ja myös muita Taivaallisia olentoja. "Nimimerkki "Golfpallo" tässä ketjussa 30.6.2007. klo.21.21 kertookin aiheesta jotain(J. Hurtakin kokemukset).

    • maku maku

      Ancient astronauts -teoriahan on selvä, ko pläkki. Vaan voihan sitäkin alkaa vääntelemään ja kääntelemään, minne haluaa. Oman maun mukaan.

    • pers-pera

      ihan tonne alle:

      tehän ootte kovia kertomaan asioita.

      Noh, kun sitten, ni teillä omakahtaisia kokemusia (kauempaa, ko paria kymmentä metriä ei lasketa)?

      Sitten laitatte asioita perspektiiveihin?

    • Holari.

      Jösses sentään millaista ufouskonnollista diipadaapaa!

    • Pingispallo.

      Katse menneisyyteen...päin!

    • Potku pallo

      Maailman alkuviisaus ja ihmisen arvoitus
      Julkaistu: 18.09.2006

      ENSIMMÄINEN ESITELMÄ Rudolf Steinerin esitelmäsarjasta "Henkiset hierarkiat ja niiden heijastuminen fyysiseen maailmaan - Eläinrata, planeetat, kosmos" ©Suomen antroposofinen liitto 1996. Suomentanut Kirsti Honkonen.

      Düsseldorf, 12. huhtikuuta 1909 (iltapäivällä)

      Maailman alkuviisaus ja ihmisen arvoitus. Idän ja lännen mysteeriviisaus. Buddhan totuudet ja Kristuksen parantava voima. Henkinen ja aineellinen virtaus ihmiskunnassa kaksi näkemystä maailmankaikkeuden rakenteesta. Dionysios Areopagitan oppi henkisistä hierarkioista. Dzyaanisäkeiden ja Bhagavad Gitan alkuviisaus.

      Tämä esitelmäsarja johtaa meidät korkeille henkisen elämän alueille, vie meidät niin sanoakseni paitsi maan asuinsijaltamme fyysisen avaruuden tilavuuksiin, myös henkisiin maailmoihin, joista myöskin fyysinen tilamaailma on saanut alkunsa. Ja juuri tällainen esitelmäsarja tulee osoittamaan teille, että kaikki tietäminen ja viisaus tähtää perimmältään suuren, arvoituksista suurimman ratkaisemiseen, ihmisen arvoituksen ratkaisemiseen. Sillä jotta tehtäisiin ymmärrettäväksi mikä on ihminen, on tuotava esiin asioita suunnattoman laajalta alueelta.
      Tämän kurssin seuraamiseksi on välttämätöntä, että omaa jo tiettyjä hengentutkimuksen peruskäsitteitä; mutta näinhän on arvoisten kuulijoiden suhteen tilanne. Ja niin saatamme tässä esitelmäsarjassa kohottaa hengenkatseen ehkä aivan erityisen korkealle, kylläkin aina tehden mahdollisimman ymmärrettäväksi ne asiat, jotka joudumme noutamaan niin kaukaa.
      Kun tehtävämme on puhua henkisistä hierarkioista, merkitsee se että sielunsilmämme on kohottava niiden olentojen luo, joilla on ihmisen ylittävä olemassaolonsa täällä maan päällä. Tavallisilla silmillämme voimme lähestyä vain olentoja, jotka edustavat erään hierarkian neljää astetta: mineraalimaailma, kasvimaailma, eläinmaailma, ihmism sen henkisen ulkoinen ilmaus, mitä tuolloin nähtiin.
      Kun nykyajan fyysisin silmin katsoo vaikka kaukoputken läpikin sitä kohtaa jossa Jupiter sijaitsee, näkee ikäänkuin fyysisen pallomuodostuman, jota ympäröivät sen kuut. Niin nykyajan fyysisin silmin! Mitä oli atlantisen ajan ihmiselle se, kun hän kohdisti tuolloin vielä vanhalla tavalla s

      • Drysseldober.

        Vieläkö pitää katsella menneisyyteen päin?

        Vai mitä hittoa nyt pitää tehdä?

      • Ui eetta.
        Drysseldober. kirjoitti:

        Vieläkö pitää katsella menneisyyteen päin?

        Vai mitä hittoa nyt pitää tehdä?

        Heh..,osattiin sitä ennenkin höpistä muinaisista astronauteista eli ei mitään uutta auringon alla......

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Moikka rakas

      Oon miettinyt meidän välistä yhteyttä viime aikoina. En ihan osaa pukea sanoiksi, mitä kaikkea tunnen, mutta halusin vaa
      Ikävä
      59
      14042
    2. HS: Kuka vielä uskaltaa mennä sairaalan ensiapuun?

      https://www.hs.fi/mielipide/art-2000011212025.html Tässä on hyvin ajankohtainen mielipidekirjoitus koskien Malmin sairaa
      Maailman menoa
      201
      2137
    3. Mitä tapahtunut

      Poliiseja monta autoa+panssariauto Porista kpäähän päin tänään klo n.20 kuka hurjistunut ?
      Kankaanpää
      19
      1719
    4. Gallup: kaivattusi syntymävuosi

      Minä vuonna kaipaamasi henkilö on syntynyt?
      Ikävä
      118
      1551
    5. Ökyrikas Kurkilahti mussuttaa veroistaan

      Pakeni aikoinaan veroja Portugaliin mutta joutui palaamaan takaisin kun Suomi teki verotussopimuksen Portugalin kanssa.
      Maailman menoa
      126
      1390
    6. Yhdysvalloissa työllisyys paranee, Suomessa työttömyys kasvaa, missä vika?

      Miten tämä on mahdollista että 177 000 uutta työllistä tuli USAssa yhdessä kuukaudessa, vaikka Trump on ruorissa? Orpon
      Maailman menoa
      340
      1290
    7. Jos tämän vaan sulkee ja avaa 5 vuoden päästä

      Täällä on luultavasti edelleen näitä ihan samoja juttuja. On kuin kauniit ja rohkeat samat jutut junnaa. Heips. 👋🏻 E
      Ikävä
      10
      1093
    8. Missäpäin,,,

      Lapuaa tapettu ihminen viime yönä ? Hurjaa touhua nykymeno täällä...
      Lapua
      12
      955
    9. Onko PS kaaoksessa?

      Kuinka pahasti kulissit heiluu? Tulenarka aihe? Kyllähän vaalitappio toisensa jälkeen on vakava paikka, mutta jospa P
      Perussuomalaiset
      73
      886
    10. Mitähän ne katseet merkitsee

      Kun et saa sanaa suustasi.
      Ikävä
      99
      763
    Aihe