Suolasta jotain

hmg

Täällä suomi 24:ssa on viime aikoina keskusteltu jonkin verran enemmän suolasta, ja eri suoloista. Ajattelin jotain pientä sanoa.

Suola -sanaa voidaan määritellä eri tavoin, riippuen kuka sitä käyttää, ja riippuen asiayhteydestä. Joku voi suolalla tarkoittaa tavallista valkoista pöytäsuolaa, joka usein määritellään olevan puhdasta NaCl:a. Usein siihen on lisätty jodia, jolloin se on jodioitua NaCl:a. Kun useimmat ajattelevat suolaa heillä on tällaista suolaa mielessä. Mutta, tämä määritelmä suolasta on verrannollisen uusi. Parisataa vuotta sitten "suola" ei ollut puhdasta NaCl:a. Vaan se oli jotain luonnollista suolaa, joko vuori- tai merisuolaa. Mutta kuten sanottu paljolti luonnollista eli puhdistamatonta/raffinoimatonta. Parisen tuhatta vuotta sitten kun Raamatussa käytettiin "suola" sanaa (Ks. esim. Luk. 14:34-35) niin se taisi merkitä siinä kulttuurissa ensikädessä merisuolaa, puhdistamatonta merisuolaa. Jesus Kristus käytti suolasta kreikankielen adjektiivia kalos, "hyvä" tai "erinomainen". [Nykypäivän koululääketiede ja sen edustajat ovat useimmiten eri mieltä Raamatun kanssa kun typeryyttään demonisoivat suolaa kuin suolaa ikäänkuin kaikki suola olisi huonoa tai epäterveellistä.]
Tämä on se alkuperäinen, ja luonnollinen sekä terveellinen, suola. Se ei ollut puhdasta NaCl:a, vaan sekoitus jossa vähintään 84 eri alkuainetta. Suurin osa kuitenkin natriumkloridia. Eli ensimmäinen ja alkuperäinen määritelmä "suolasta" oli puhdistamaton merisuola (tai vuorisuola) missä NaCl:n lisäksi vähintään 82 muuta alkuainetta, plus jonkin verran luonnollista kosteutta (jos merisuolaa). Tuolloin ennenvanhaan suola oli kullan arvoista, ja sitä pidettiin arvossa, korkeasti. Tuolloin ei tiedetty mitään tästä nykypäivän raffinoidusta vitivalkoisesta pöytäsuolasta, jota joskus myös valkoiseksi myrkyksi kutsutaan.
Mutta toisin on nykyään. Nykyään hyvin harva tietää mitään oikeasta, luonnollisesta suolasta, ja hyvin harva käyttää sellaista. Suurin osa tuntee vain suolaa joka on puhdasta NaCl:a. Ja koska on tiedetty jo aika kauan että tällä suolalla on negatiivisia vaikutuksia elimistössä niin otaksutaan että kaikki suola on samanlaista, ja tästä syystä jotkut (esim. lääkärit) neuvovat pysymään erossa suolasta kuin suolasta. Mutta tämä on väärin. On osattava tehdä erotusta hyvän ja huonon suolan suhteen.
Huono suola = raffinoitu suola. Niin yksinkertaista se on. Jos suolassa on edes yhtäkään lisättyä ainetta, kuten paakkuuntumisenestoainetta, niin se ei ole luonnollista suolaa. Se on raffinoitua, peukaloitua, ja elimistö kokee sen enemmän tai vähemmän ongelmalliseksi. Esimerkki voisi olla se että raffinoitu suola nostaa joissakin ihmisissä verenpainetta, ja vaikuttaa nestekeräymää. Ei näin puhdistamattoman merisuolan kohdalla.

Hyvä suola = puhdistamaton/raffinoimaton suola. Esimerkkejä raffinoimattomista suoloista mitä Suomesta voi löytää ovat harmahtava (pohjois-Ranskan) Atlantinmerisuola (ts. Celtic Sea Salt), (Bolivialainen) nk. intiaanisuola/ruususuola, ja nk. Himalajan kristallisuola (Pakistanista?). Kaksi jälkimmäistä ovat vuorisuoloja. Näistä mainituista kolmesta luonnollisesta suolasta itse pidän parhaimpana Celtic Sea Saltia, ensikädessä siksi että sen mineraalikoostumus on parempi kuin kahden muun. Esim. siinä on magnesiumia enemmän kuin noissa vuorisuoloissa, samaten jodia. Mutta se on myös jonkin verran edullisempaa kuin nuo vuorisuolat.

Mainittakoon myös se, että jotkut luulevat että kunhan suolapaketissa lukee "merisuola" niin se on automaattisesti puhdistamatonta. Totuus on se että "merisuola" nimikkeen alla myydään hyvin usein raffinoitua merisuolaa. Esim. Meiran hienokiteinen "merisuola". Se ei ole puhdistamatonta merisuolaa, vaan enemmän tai vähemmän raffinoitua. Siihen on myös lisätty paakkuntumisenestoainetta, mikä on elimistön kannalta ongelmallinen aine. Paakk.estoaineista Jon Barron sanoo seuraavat sanat:

"Refined salt contains anticaking agents such as ferrocyanide, yellow prussiate of soda, tricalcium phosphate, alumine-calcium silicate, sodium aluminosilicate. All work by preventing the salt from mixing with water, both inside the box and inside the human body. This prevents the salt from doing one of its important functions in the organism: regulating hydration." (koko artikkelin linkki alla)

PAN suolaa mielletään paremmaksi suolaksi kuin tavallinen pöytäsuola. Ehkä se onkin, mutta PAN suolakin on raffinoitu suola, eikä vedä vertoja puhdistamattomille luonnonsuoloille.

Mm. seuraavista artikkeleista löytyy arvokasta ja hyvää tietoa suolasta ja sen tärkeydestä ihmisen terveydelle.

http://www.industryinet.com/~ruby/salt_truth.html
http://curezone.com/foods/saltcure.asp
http://www.jonbarron.org/newsletters/06/7-31-2006.php

23

6319

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • suolaa saa

      Olen yrittänyt etsiä Atlantin merisuolaa, mutta ei ole löytynyt luontaistuotekaupoista eikä markettien hyllyiltä. Luomunetissä näyttää olevan myynnissä hienorakeista Atlantin merisuolaa, liekö se Celtic Sea Saltia.

      • hmg

        Hei. Itse olen löytänyt Atlantinmerisuolaa paikallisesta luontaistuotekaupasta. Sitä myydään kilon pussissa, sekä karkeakiteistä että hienoksi jauhettua. Parisen päivää sitten ostin uuden pussin tuota karkeata, ja hinta oli 3 euroa. Pussin etupuolella on kolmella kielellä tekstiä, Tanskaksi, Ruotsiksi, ja Suomeksi. Suomeksi sanoo että "Puhdistamaton karkea Atlantinmerisuola". Takapuolella on samoilla kielillä jotain tuoteinfoa, ja suomeksi lukee lopuksi että on valmistettu Ranskassa. Tanskalainen Urtekram on valmistuttaja. Urtekram on aika tunnettu eri luontaistuotteistaan joita myydään luontaistuotekaupoissa. Esim. heidän valmistamassaan pähkinätahnoissa taidetaan käyttää juuri tätä suolaa. Ymmärrän että tämä Ranskalainen puhdistamaton Atlantinmerisuola on sitä samaa mitä eng. kielisessä maailmassa myydään Celtic Sea Salt nimellä. Ranskalaista puhdistamatonta Atlantinmerisuolaa en ole löytänyt marketeista täälläpäin.
        Harvinaista että luontaistuotekaupoissa joissa kävit tätä ei ollut. Varmaan hommaavat sitä jos pyydät, ajattelisin.

        Kuulostaisi että Luomunetissä myynnissä oleva on juuri tätä suolaa. Jos sanotaan että "puhdistamatonta" niin taitaa olla juuri se. Mikä on muuten sen nettiosoite?

        Huom! että Suomessa ei virallisesti kutsuta tätä "Celtic Sea Salt" nimellä, vaan kun sitä hakee tai kyselee kannattaa varmistaa että se on puhdistamatonta Ranskalaista Atlantinmerisuolaa.

      • osoite
        hmg kirjoitti:

        Luomunetin osoite on
        www.luomukauppa.fi

      • hmg
        osoite kirjoitti:

        Luomunetin osoite on
        www.luomukauppa.fi

        Kiitos osoitteesta. Kävin luomukaupan sivulla, ja löysin sitä merisuolaa. Katselin tuoteinfoa ja se on Ranskasta, ja ilman paakk. estoainetta. Eli kaikesta päätellen se on aitoa Celtic Sea Saltia.

      • kaunis telinevoimistelija p...

        jumbon luontaistuotekaupasta saat ainakin aitoa merisuolaa.

    • Kansanparantaja

      Ei ihminen tarvitse suolaa Nacl,vaan natriumia missä ei ole kloridia ja sitä saa Tamarista pelkästä soijjasta puristetusta soijjakastikkeesta,minkä tulisi kuulua päivittäiseen ruokavaliooon.

      • NickNackPaddleWhack

        vanha aihe... mutta silti oikaisu, ettei tällaiseen potaskaan kukaan haksahda. Kloridi on tärkeä aine joka pitää yllä neste- ja elektrolyyttitasapainoa.

    • xtxtxtx

      tietoa onko Meira oy:n karkeakiteinen merisuola minkä laatuista? Tai mistä se on peräisin? Paketissa ei lue oikein mitään tietoja, mutta iso kiteistä se on. Asia kiinnostaa koska olen käyttänyt sitä jo vuosia.

      • hmg

        Hei. Itse asiassa en ole vielä perillä Meiran karkeakiteisen merisuolan laadusta. Olen miettinyt jo kauan että kuinka laadukasta se on. Siitä ei tahdo löytää tietoa. Sen verran olen ymmärtänyt että se voi olla Tunisialaista. Itse käytin sitä parisen vuotta silloin kun lopetin tavallisen pöytäsuolan kättöä ja siirryin merisuolaan. En huomannut mitään negatiivista sen käytöstä. Sitten kun olin sitä parisen vuotta käyttänyt sain jostain vihiä tuosta Ranskalaisesta puhdistamattomasta Atlantinmerisuolasta, josta sitten löytyy tietoa ja analyysejä aika hyvin netistä. Kunhan etsii hakusanalla "Celtic Sea Salt". Joten siirryin sitä sitten käyttämään. Mutta satunnaisesti olen kyllä käyttänyt myös Meiran karkeaa merisuolaa viime vuosina. Sen ymmärrän että tuossa Ranskalaisessa Atlantinmerisuolassa on ainakin enemmän Magnesiumia kuin Meiran suolassa. Se että se ranskalainen suola on kosteampi kielii siitä että siinä on hyvin Mg:a.

        Mölkky on hyvällä menestyksellä käyttänyt Meiran karkeaa merisuolaa siinä mielessä että sai verenpaineensa kohdalle sitä käyttäen.

        Ikävä kyllä en tämän enempää osaa kommentoida Meiran merisuolaa. Haluaisin itsekin tietää enemmän siitä. Mutta uskon vakaasti että se hieman jää jälkeen Ranskalaiselle suolalle.

        Itsekin olen katsellut netistä tietoa Meiran suolasta, mutta eipä mainittavaa ole löytynyt. Täytynee maistaa tuota Atlantinmerisuolaa myös. Se on ainakin varmempi valinta.

    • hpop

      Itse olen käyttänyt MEIRAN merisuolaa jo vuoden verran. Kun olen luulut sen olevan oikeata puhdistamatonta merisuolaa. Hierojani totesi, että olen suolan puutteessa, kun hikoilin. Ihoni oli kuin kalan pinta.
      Haluaisin käyttää hienorakeista suolaa ruuan laitossa. Tätä oikeata suolaa, mutta mistä ja mitä rupean käyttämään?

      Luulen, et monet asiat korjaantuvat suolan myötä. Varsinkin lihaksiston palautuminen nopeutuisi lenkien jälkeen, mut sittenhän sen näkee. Kun saan oikean suola vaan käsiini.

      • xtxtxtx

        suolamylly. Samanlainen millä pippureita jauhetaan. Ja siihen karkeakiteistä suolaa. Vastajauhetussa suolassa on erinomainen aromi.

      • hmg

        Hei, sanon mitä tiedän. Meiran hienossa "merisuolassa" on paakkuuntumisenestoainetta (lukee paketissa). Joten kyse ei ole aidosta puhdistamattomasta merisuolasta. Puhdistamaton merisuola ei sisällä lisättyjä aineita. Meiran karkeakiteinen saattaa olla puhdistamatonta. Varma en ole. Mutta Mölkky joka täällä usein kirjoittelee sanoi että oli saanut verenpaineen kuntoon Meiran karkealla. Mutta Meiran karkea ei ole kuitenkaan yhtä laadukas kuin puhdistamaton harmahtava Ranskalainen Atlantinmerisuola, näin ymmärrän.

        Jos haluat käyttää hienorakeista suolaa paras vaihtoehto olisi että hankit hienoksijauhettua Ranskalaista Atlantinmerisuolaa, luont.kaupasta tai netitse, tai että ostat samaa karkeana ja sitten jauhat hienoksi. Kolmas vaihtoehto on että jauhat Meiran karkeata hienoksi.

        Niin, luulisi että monet asiat korjaantuisi oikean suolan myötä, kuten lihasten palautuminen.

        Tärkeimpiä asioita mitä tietää tässä suola asiassa on että tulisi käyttää puhdistamatonta luonnonsuolaa, mieluiten merisuolaa, missä ei mitään lisättyä ainetta. Ja että vastaavasti tulisi minimoida raffinoidun/puhdistetun suolan sisäänotto. Itse olen kokenut että kun näin teen niin verenpaine pysyy otollisena. Useimmiten kun mittaan se on siinä 114/68 (ikä 33v.). Ummetus ei vaivaa. Ikinä ei ole suonenvetoja, rytmihäiröitä tms., lihaskramppeja.

        Puhdistamaton merisuola auttaa siis mm. seuraaviin asioihin:

        - ehkäisee ummetusta
        - korjaa verenpainetta, sekä matalaa että korkeaa
        - ehkäisee rytmihäiröitä, suonenvetoja, lihaskramppia, lihasten voimattomuutta
        - ehkäisee nestekeräymää, poistaa sitä jos on olemassa
        - edistää ruoan sulamista, erit. proteiinin, mutta myös hiilihydraatin
        - edistää kalsiumin hyväksikäyttöä ja näin ehkäisee mm. osteoporoosia
        - poistaa liikahappamuutta kehosta, ts. nostaa kehon pH:ta
        - edistää mineraalien imeytymistä
        - edistää välttämättömien rasvahappojen hyväksikäyttöä

        Jne. jne.

        Tämä selvä. Suola mylly on jo. Siispä tilaamaan karkeeta suolaa. Kiitos teille

    • jjsjdh

      Suola on puhdistaja, arvatkaa paljon vuorisuola muunmuassa on keränny karsinogeenejä vuosimiljoonien aikana... eli siis puhdistamaton merisuola on oikea vaihtoehto, eikä siinäkään viäl kaikki, jos tämä puhdistamaton merisuola on pakattu muovipussiin ja muovihan on fossiilista öljyä joka taas on karsinogeeni jota suola itseensä pussissa ollessaan imee... googlettakaa merisuola kurri ni saatte hyvän sivuston!!!

      • kaunis telinevoimistelija p...

        atlantin puhdistamaton merisuola luontaituotekaupasta!

      • siis häh

        Yritätkö siis sanoa että syödessään suolaa jota on säilytetty muovipussissa, olisi sama kuin kaataisi jäteöljyä kurkkuunsa?

    • welhoami

      näyttää tietävän hmg.
      Harvoin saa lukea noin jämäkkää tekstiä.
      Olen itsekin perehtynyt suolaan jonkun verran, mutta tekstissä oli paljon minulle uutta ja mielenkiintoista asiaa.
      Tuntemani luontaisterapeutit ovat vastakkaista mieltä suolan saannistamme koululääketieteen kanssa, joka pyrkii vähentämään nauttimaamme suolan määrää. Terapeutit väittävät, että meillä on elimistössämme suolasta pula, mutta se pula on nimenomaan kirjoituksessa mainitusta raffinoimattomasta suolasta. Eli sen sisältämistä ravinteista.
      Suolamuru kielen alle on vanhaa kansan tietoa. Syy, että se laitetaan juuri kielen alle, on sama kuin miksi nitro laitetaan kielen alle. Sieltä imeytyminen on tiheän verisuoniston ja ohuen ihokerroksen takia nopeaa.
      Muistan lapsuudestani kuinka äiti antoi suolaisen voileivän sairaana olevalle muksulleen heti ensi lääkityksenä.
      Suolaa annettiin myös kotieläimille, kuten tehdään monessa maalaistalossa nykyisinkin. Hirvillekin laitetaan nuolukiviä metsään.
      Vain ihmiselle suola on suositusten mukaan vaarallista.
      Niin se onkin, SILLÄ eläimille annetaan halpaa puhdistamatonta (terveellistä) suolaa, mutta ihmiset syövät fiinimpää puhdistettua valkoista (epäterveellistä) suolaa.
      Vaikka kuin pelotellaan suolan käytöstä, laitan minä päivittäin "lääkkeeksi" ruokaani, kahviini tai kielen alle nokareen tai pari raffinoimatonta merisuolaa.

    • meitä on moneksi

      Tämä jakaa mielipiteet, Minä en laita itsetehtyyn ruokaan lainkaan suolaa.
      Mausteilla saa paljon aikaan. Ja tarvittava suola tuleekin sitten piilosuolana tomaattimurskat,ketsupit jne.
      Suola on haitaksi ainakin jos kärsii korkeasta verenpaineesta.
      Sitä en tiedä onko tähänkin vaikutusta suolan laadulla.

      • R4mb0

        Mäkin oon tehnyt samoin koko aikuisikäni koska suolan käytöstä on peeloteltu niin paljon.

        Saas nähdä missä määrin yleisterveyteeni liittyvät ongelmat korjaantuvat niinkin yksinkertaisella asialla kuin puhdistamattoman suolan käytöllä jonka aloitan välittömästi kun löydän sitä jostain... Uskomatonta miten vaikeaa se on.

        Olen etsiskellyt aina kun olen muistanut, raffinoimatonta merisuolaa jo vuosia löytämättä sitä. Ongelma on se että sitä pitäisi varta vasten lähteä etsimään jostain erikoiskaupoista ja kun muistan asian olen yleensä jossain perusruokakaupassa...

        Kaipa se on tilattava netistä tämäkin asia. Tilasin kokeeksi pienen määrän ruususuolaa ja mustaa hawaijin vulkaanisperäistä "vuorisuolaa" EBAY:stä ja molemmat ovat maistuneet.

        En vaan mielelläni tilaisi kaikkea maailman ääristä, turha rahtaaminen rasittaa mutkien kautta ekosysteemiä aivan turhaan. Tai no, eipä sitä taideta suomessa tuottaa joten lienee sama tilaanko sitä itse kilon maailmalta vai ostanko suomalaiselta yrittäjältä joka tilaa sen jostain päin maailmaa...

      • 3€ per kilo
        R4mb0 kirjoitti:

        Puhdistamtonta merisuolaa myydään ruokakaupassa.

        Isoimmissa Citymarketeissa ja Prismoissa.

        Maksaa alle 3€ / kilo

    • fdfdfd

      Syökää mitäö syötte mutta minä syön puhdistamatonta merisuolaa ihan vain maun takia

    • yugtcfhvjbkn

      Kun aihealueena on vitamiinit, on vaikea ymmärtää että mikä vitamiini on suola.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      2
      14861
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3059
    3. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3055
    4. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3055
    5. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3055
    6. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3054
    7. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3050
    8. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3046
    9. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3044
    10. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3044
    Aihe