Kävimme vielä riipimässä puolukatkin.Eipä ollut tiukassa. Kyllä oli hiljainen kirkonkylä. Saattoi olla sekin syy, että sataa losotteli ja oli kaltsa. Ei ollut ruuhkaa viinakaupassakaan.
Ajelin joutessani pitkin pitäjää - tunnenhan vuosikymmenien takaa Ilomantsia. Harvassa on kaupat ja monet ennen vilkkaat kylät ovat autioita. Senkin takia kiinnosti kun joskus ajattelin, että voisin vielä muuttaa Ilomantsiin. Ei siitä tule mitään.Muutama viikko kesässä riittää.
Onkohan se hyvä että koko pitäjä keskittyy yhteen kauppaliikkeeseen.Ei vielä, mutta hyvää vauhtia menossa.Postikin on kaupan nurkassa,eikä homma minun kohdallani pelannut. No,mitäs siitä jurnuttamaan.Pärjäähän sitä muutaman viikon ilman postiakin kun ei vaaditun lisämaksun vastaanottajaa löytynyt.
Ajelin joutessani pitkin pitäjää - tunnenhan vuosikymmenien takaa Ilomantsia. Harvassa on kaupat ja monet ennen vilkkaat kylät ovat autioita. Senkin takia kiinnosti kun joskus ajattelin, että voisin vielä muuttaa Ilomantsiin. Ei siitä tule mitään.Muutama viikko kesässä riittää.
Onkohan se hyvä että koko pitäjä keskittyy yhteen kauppaliikkeeseen.Ei vielä, mutta hyvää vauhtia menossa.Postikin on kaupan nurkassa,eikä homma minun kohdallani pelannut. No,mitäs siitä jurnuttamaan.Pärjäähän sitä muutaman viikon ilman postiakin kun ei vaaditun lisämaksun vastaanottajaa löytynyt.
Vastaukset 11
Vanhimmat
puolukanriivintä reissulla. Hiljaiseltahan tuo pogosta vaikutti punaisine valotolppineen, komeekylä,ja piirroot torilla reten hyvvii. Puolukkaa oli muuten eräin paikoin niin paljon jotta kiitolinjalla ois voinu niitä etelään rahdata, ihan mahottomsti.Seurraavan kerran kun kyllään teiile tulen niin eukkoo ruppeen kahtelemmaan oikkein tosissaan... niin jotta naiset kun niättä torilla piirakkaostoksilla kommeen salskkeen keskiikäsen miehen, ottoo vaan hihasta kiinni ja kävellään pappillaan....
synnyinseudulleni. Mutta kun sitten ynnään, mitä siellä on minulle neljänkymmenen poissaolon jälkeen, niin koetan tukahduttaa ikävääni.
Ilomantsin, kuten koko itärajan seudun vanhempi väestö, vanhempani muitten mukana, joutui 60-luvulla jatkosodan jälkeiseen jatkosotaan:
Tässä sodassa käytettiin vesakkomyrkkyä, lehmistä maksettiin tapporahaa, nuoret (mm. minut) lähetettiin kauas Etelä-Suomeen ja majoitettiin parakkeihin. Vanhemmat jäivät tiettömien taipaleitten taakse mökkeihinsä kuolemaan sepelvaltimotauteihinsa.
Nuorista Etelä-Suomen taajamat saivat syntipukkeja sopivasti mitä erilaisimpiin tarkoituksiin.
Sitä mukaa kun on mittariin vuosia karttunut ja maailman meininkiä eri meedioiden kautta tutkaillut on pikkuhiljaa alkanut arvostaa tätä syrjäseudun rikkautta: hiljaisuutta ja rauhaa. Eihän se liene mitenkään niin ilomantsilaista tämä ilmainen rauha tai luonnon puhtaus, sekin, että haukatkin taas vuosikymmenien jälkeen lepattavat niittyjen ja puutuvien peltojen yllä - mutta niin ovat tutuiksi käyneet nämä korvet, autiotuvat, syksyiset harvat valot ikkunoissa ettei toista seutua samanlaista voisi kuvitellakaan. Suuri on nautinto soudella yksin pimenevässä yössä pitkin järvenselkää ja tuntea hiljalleen kuolevan syksyn syvä hiljaisuus!
Se pieni huoli kuitenkin mieltäni kalvaa, että saanenko täällä, kotikonnuilla, nähdä viimeisen auringonnousun!
mainita hirvikärpäset, jotka vaanivat syksyisessä metsässä.
Ja järvenselällä pimenevässä yössä voi olla Vetehinen, jota ei tosin näy, mutta jonka voi tuntea. :D
Haukkoja ja pöllölintuja oli paljon siihen aikaan kun pellot pantiin pakettiin, - hiiret, elävä ravinto, kun lisääntyi kulolleen jätetyssä heinikossa.
Lapsuuskotini naapurissa eräs nainen pelkäsi ikkunan taakse iltaisin ilmestyneen pöllön tuijotusta. Se suurine silmineen oli hänelle kuin omantunnon muistutus tai tuomari. Nimittäin nainen oli kiinnostunut eräästä kulkukauppiaasta hänen mukavien puheittensa takia, ja hän yhdisti pöllön tarkkailun liittyvän jotenkin siihen, kun naisella oli aviomies, joka oli viikot metsäkämpillä.
Arvailenpa, että monellekin ne viimeiset auringonsäteet pilkottavat kirkonkylän terveyskeskuksen vuodeosaston tai Joensuun keskussairaalan teho-osaston sälekaihtimen välistä.
Itse en oikein tiedä, pitäisikö ostaa hautapaikka Ilomantsista vai mistä.
Asfaltilla eivät leinikit kuki, hiiret juokse eivätkä hirvikärpäset surraa!
Kesä meni siiliä syötellessä, verkkoja kokiessa, ilta-auringossa nuotion äärellä järven loisketta kuunnellessa.
En minä itikoita pelkää enkä vetehisen kutsuja.
Kuolemakin on osa elämää!
katkastu, koulut käynyt ja nuoruutesa viettänyt ei sitä paikkaa unohda koskaan...kyllä veri vetää takaisin ei siinä mitään. Pakko on päästä pogostalle 3-4kertaa vuodessa, keväällä ja syksyllä useamman viikon putkeen... Ilomantsissa
sielu lepää.
Käymme nyppimässä kaikenlaiset marjat ja sienet Ilomantsista. Kyllä se metsässä kävely hyvää tekee muutenkin. Kalasopankin saa parilla katiskalla. Siinä ne tärkeimmät vaikuttimet nykyään.
Kyllähän sitä aikoinaan oli koti-ikävääkin, mutta kylläpä tuo kymmenessä vuodessa kummasti haihtui. No, vanhempia piti käydä kerran vuodessa vilkaisemassa, nyt he ovat poissa. Sekin katkaisee "napanuoraa". Kyllä aikaisemmin suuren muuttoliikkeen jälkeen kesällä Ilomantsissa pyöri enemmän "elintasopakolaisia".
Tunnenkin muutamia, jotka muuttivat takaisin. Ei suuri paikkakunnan ja ympäristön muutos kaikille sopinut. Kyllähän niitä ilomantsin poikia Helsingin aseman tienoilla pyöri, eikä kaikilla "suksi luistanut". Tai paremminkin lipsui.
marjapaikkoja lähempääkii, mitä suotta lähteä monta sataa kilometrii pohjossee. On myyty kotipiha pois, ei oo muuta kuin muistot jälellä. Ilomantsi taitaa nykyään olla jo venäläisten reviirii ja Tuupovaarookin kaupitaan Joensuussa.
ole siellä Ilomantsissa? - ja oliko muualtakin niitä pakolaisia? Venäläiset kai ostavat sieltä kiinteistöjä.
Kummallista politiikkaa mielestäni on se, että 60-luvulla, kun työttömyyskorvauksia ei vielä ollut, lähetettiin Ilomantsista oma nuoriso etelämmäs kaupunkeihin (siltojen alle). Ja nyt on sitten otettu Ilomantsiin ulkomaalaisia valtion kustannuksella elätettäväksi. ( pk -seutu olisi ehkä ollut pakolaistenkin mielestä heille sopivampi?)
Vallanpito näyttää mahtiaan ... ja järjestää juurettomuutta ja syrjäytyneisyyttä.
Lähetettiin hätäaputyömaille ympäri Suomea. Muistaako joku vielä että lähetettiin Ilomantsissa kaivamaan lapiopelillä maaliskuussa ojaa. Ensin lapio lunta metri, sitten kaiva oja. Oja saattoi olla pari metriä syvä. Mikä määrä siitä piti lunta heittää, josta ei maksettu. Sitä ojaa ei huonokuntoinen saanut valmiiksi metriäkään. Eikä kai ollut tarkoituskaan. Tarkoitus oli, että jos ei tullut valmista, mies pantiin ulos "työhaluttomana". Näin olivat kunnan "isät" keksineet putsata kortistoa ja työttömyyttä. Palkka oli muuten urakkatyötä, kuutiohinta. Se takasi lopputuloksen. Nousihan siitä pieni kapinaliikekin.
Että kyllä "koulutusta" annettiin.
rakennettiin, Suomenniemellä sijaitsi yksi parakkikylä. Siellä oli kotiseuduiltaan komennuksen saaneita lapionomeja. Tietyömaan kanttiinissa oli myytävänä tupakkaa, kaljaa, limsaa ja yms. ja kanttiinirakennuksessa oli suuri keittiö ja kaksi ruokalaa, työnjohdolle pienempi ja työmiehille suurempi ruokailupaikka. Siellä kävi syömässä ja kahvilla 240 tientekijää kahdesti päivässä.
En tullut tarkemmin tietämään mistä tietyömiehet olivat kotoisin, mutta murteesta päätellen suurin osa heistä oli etelämpää kuin Suomenniemi. Ehkä heitä oli vähän joka puolelta Suomea.
Parakkien siivoojina kävi muutamia paikallisia naisia. He söivät omia eväitään ja kävivät vain ani harvoin ostamassa jotain kanttiinista.
Olin alle kahdenkymmenen ikäinen kun sain työpaikan kassanhoitajana mainitussa kanttiinissa. Osallistuin lisäksi muihinkin ruokalan töihin. Erilaisista ruuanlaittoon ja sen tarjoilemiseen liittyvistä tehtävistä huolehtimassa meitä naisia oli iältään kahdenkymmenen vuoden molemmin puolin, yhteensä seitsemän ja olimme kotoisin Itä-Suomesta. Emäntä, joka oli myös työnjohtaja, valmisti 5-6 ruokalajia, kirjoitti ruokalistan ja laittoi hinnat taululle ruokalan puolelle.
Parakkikylään tuli usein miehiä, jotka eivät hallinneet rahankäyttöään. He saivat toimistosta todistuksen, jota vastaan he saivat kassalta ns. sippilappuniput. Jokaisen lapun käyttäminen vähensi seuraavaa tiliä. Sippilappusysteemi oli vain tietyömaan miehiä varten. Me keittiön naiset saimme niin pientä palkkaa, että tuskin olisimme pystyneet siitä maksamaankaan ruokaamme. Söimme ja joimme siellä aina kun oli nälkä, eikä kukaan kysellyt maksua.
Kassakonetta ei ollut, joten minä päässälaskutaitoisena olin työssä luukulla kun 240 miehen piti saada tehtyä ostoksensa ruokatunnilla. Sippilapulla maksetuista ostoksistaan miehet saivat oikeaa rahaa takaisin. Lähin esimiesnainen sanoi, että jono pitäisi saada puolessa tunnissa läpi, jotta viimeisillekin miehille jäisi aikaa puoli tuntia syömiseen. Päässälaskutaitoni puolesta olin kykyjeni äärirajoilla ja nautin siitä. :)
Sippilapuilla ei myyty kaljaa, mutta tilin jälkeisenä viikonloppuisin minua rasitti aivan hirveästi se humalaisten örinä kanttiinin ruokalassa, kun miehet joivat kaljaa saamillaan rahoilla, Olin saanut kasvaa täysin raittiissa kodissa, enkä ollut nähnyt edes naapureita humalassa.
Tieyömiesten työolosuhteet olivat etenkin pakkasella epäinhimilliset. 60-luku oli köyhää aikaa, eikä kaikilla ollut edes lämmintä vaatetusta, mutta pakko oli kestää pakkasessa jos aikoi syödä.