Radio Rock - Puutteellinen radioasema

KMM

Kuuntelin tänään torstaina Radio Rockin aamulähetystä ja harmikseni minun pitää todeta, että kyseessä on ammattitoidoton kokonaisuus. Ohjelman ja juontojen rakenne on amatöörimaista - surkeaa radiota. Aamun keskusteluaihe ennen kello 7 aamulla oli ketä jääkiekkoilija (Hurme?) on pannut… kuka jääkiekkoilija käy huorissa ja kenellä jääkiekkoilijalla on isoin kyrpä. Noin ala-arvoisesta ohjelmasta ja herjauksista joutuisi yhtään sivistyneemmissä maissa vastuuseen sakkorangaistuksia myöten. Juontojen tausta on rock-radiolle epäsopiva. Juontojen rakenne on valmistelematonta kaverien kanssa keskenään jutustutelua, ei jämäkkäää valmisteltua toimivaa pakettia. Lähetyksestä kuulee, että ohjelmajohto on epäpätevää ja radion tekemiseen ei ole rahaa. Ohjelmajohto ei kontrolloi selvästikään juontojen tyyliä ja juontojen rakenne on yhtä kiroilua ja ’vittuperkelettä’ jatkuvasti. Eikö sillä ole merkitystä Suomessa, että alaikäisetkin kuuntelevat aamuohjelmia? Kuten yksi suurin esikuvani kerran sanoi, äänituottaja Dave Foxx, niin koskaan ei saisi unohtaa, että radio on bisnestä, jonka tekemisestä pitää tehdä hauskaa. Kun radio ei ole hauskaa, niin tekijät on vääriä… Onko näin, että suomalaiset ovat niin yksinkertaista porukkaa, että heitä stimuloi se, että joku uskaltaa kysellä radiossa, että kuka on pannut ja ketä?

Rockin uutiset eivät todellakaan sovi muuhun kokonaisuuteen. Klipit on hyvä juttu, mutta uutiset luetaan STT-äänellä ilman taustaa, vaikka muussa ohjelmavirrassa käytetään taustoja kuin popradiossa??? Mikä järki??? Uutiset on täysin ristiriidassa muun ohjelmavirran kanssa. Myös muu tuotanto on puutteellista ja yksinkertaista - formaattiin sopimatonta. Rockista huomaa, että tuottaja/tuotantojärjestelmä ei toimi, prioriteetit on hukassa ja ’osaajat’ on kasattu kokoon joltakin kansanopiston pikakurssilta. Mukavaa syksyä vaan sinne Suomeen… vituttaa suoraansanottuna tuollaiset paskaradiot! Tuollaisille radioille ei voi saada lupaa kuin lahjommalla lupaviranomaiset. Säälittävä tekele.

57

24501

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • KooÄmmÄmm

      Et ihmettelisi jos tuntisit aamutuottajan. Piste

      • kuulostaa itseasiassa siltä, että asemalla ei ole aamutuottajaa. Olen kuullut parempia asemia ilman aamutuottajaa ;) Ongelma voi olla myös siinä, että aamupersoonat ovat niin 'guruja', että heille ei merkitse mitään, mitä tuottajat heille neuvovat... Tämä on ehkä yleisempää niillä asemillä, joilla ei osata arvostaa oman alueensa osaajia ja sisäistetä asemansisäisiä rooleja...

      • pysy kuulolla
        KMM kirjoitti:

        kuulostaa itseasiassa siltä, että asemalla ei ole aamutuottajaa. Olen kuullut parempia asemia ilman aamutuottajaa ;) Ongelma voi olla myös siinä, että aamupersoonat ovat niin 'guruja', että heille ei merkitse mitään, mitä tuottajat heille neuvovat... Tämä on ehkä yleisempää niillä asemillä, joilla ei osata arvostaa oman alueensa osaajia ja sisäistetä asemansisäisiä rooleja...

        Vihdoinkin puhut asiaa. Aamutuottajalta saattaa puuttua auktoriteettia.

        Ai niin, aamujuontajat ottavat viestisi mielihyvin käsittelyyn ehkä jo huomenna. Kannattaa pysyä kuulolla, jos korvasi kestävät. ;)

        Nimimerkkihän ei voi haastaa ketään oikeuteen...

      • pysy kuulolla kirjoitti:

        Vihdoinkin puhut asiaa. Aamutuottajalta saattaa puuttua auktoriteettia.

        Ai niin, aamujuontajat ottavat viestisi mielihyvin käsittelyyn ehkä jo huomenna. Kannattaa pysyä kuulolla, jos korvasi kestävät. ;)

        Nimimerkkihän ei voi haastaa ketään oikeuteen...

        6-7 välillä huomenna... media on valtaa, käytettiinpä sitä valtaa oikein tai väärin ;) Rakkaita terveisiä vaan aamutuottajalle;) LOL

      • nippeli76

        olis kiva tietää kuka tää harri on koska mun mielestä äijällä on helvetin hyvät jutut ja osaa älykkäästi v*ttuilla.henk koht tykkään myös heikelän perusnegatiivisesta läpästä ja tykkään kuunnella.pelimies tasapainottaa sitä just sopivasti.periaatteessa ärsyttää lukea tollasta paskantärkeetä kommenttia koska eihän sitä ole pakko kuunnella.voi kuunnella vaikka nrj:n aamushowta ja vetää ranteet auki

      • löytyy sivuilta
        nippeli76 kirjoitti:

        Harri Moisio
        Aamutuottaja

        http://radiorock.fi/yhteystiedot.html

    • radio on tämä

      > Aamun keskusteluaihe ennen kello 7 aamulla oli ketä jääkiekkoilija (Hurme?) on pannut… kuka jääkiekkoilija käy huorissa ja kenellä jääkiekkoilijalla on isoin kyrpä. Noin ala-arvoisesta ohjelmasta ja herjauksista joutuisi yhtään sivistyneemmissä maissa vastuuseen sakkorangaistuksia myöten.

      Kuten moneen kertaan on todettu on Radio ns. Rock junttien asema.

    • mikä +????

      Pakko olla kunnon radioasema. Kysy vaikka Susanna Huoviselta taikka Ismo Kososelta.

    • ............

      Heikelä-Linnanahde Korporaatio on paras aamulähetys mitä valtakunnallisiin kanaviin tulee ja ohjelma on muutenkin kohtuullisen hyvin linjassa muuhun Radiorockin ohjelmatarjontaan. Tuottaja on turkulainen Sika Harri, joka on toiminut mm. Heikelän ja Linnanahteen kesälomittajana. Ylex:n aamutiimi pääsee lähelle Heikelä-Linnanahteen viihdyttävyyttä, mutta ylex:n musiikkitarjonta on karmeaa kuraa. Eipä ole pakko kuunnella, jos ei pää kestä.

      • eikö totta

        Vai Sika-Harri. Moision Harrina mä hänet tunnen. Ihan hyvä tyyppi.

      • .....................
        eikö totta kirjoitti:

        Vai Sika-Harri. Moision Harrina mä hänet tunnen. Ihan hyvä tyyppi.

        suoraan Korporaatiosta. Sika-Harrina hänet sieltä tunnetaan.

      • .....
        ..................... kirjoitti:

        suoraan Korporaatiosta. Sika-Harrina hänet sieltä tunnetaan.

        kuulostaa ihan siltä että joku on nähnyt Howard Sternin 10-vuotta jälkijunassa. Ohjelmapäällikkö "sikaoksennus" / tuottaja "sika-Harri"

        Taidat olla KMM oikeassa. Olisi kiva tietää lisää miten noiden kuvio oikeasti menee. Kaikki ei taida olla ihan terveellä pohjalla Suomalaisessa mediassa vai kuinka on?

      • Osama Bin Laden

        Your mesanger:Höpö höpö
        ............ 20.9.2007 klo 23.28

        Heikelä-Linnanahde Korporaatio on paras aamulähetys mitä valtakunnallisiin kanaviin tulee ja ohjelma on muutenkin kohtuullisen hyvin linjassa muuhun Radiorockin ohjelmatarjontaan. Tuottaja on turkulainen Sika Harri, joka on toiminut mm. Heikelän ja Linnanahteen kesälomittajana. Ylex:n aamutiimi pääsee lähelle Heikelä-Linnanahteen viihdyttävyyttä, mutta ylex:n musiikkitarjonta on karmeaa kuraa. Eipä ole pakko kuunnella, jos ei pää kestä.

      • Osama Bin Laden
        Osama Bin Laden kirjoitti:

        My favorite radio station is Algaida FM.

    • pig vomit

      "Aamun keskusteluaihe ennen kello 7 aamulla oli ketä jääkiekkoilija (Hurme?) on pannut… kuka jääkiekkoilija käy huorissa ja kenellä jääkiekkoilijalla on isoin kyrpä."

      Mä en tiedä radiosta muuta kuin sen että Howard Stern elokuvan katsottuani en osaa oikein ajatella edellä kerrotun esimerkin olevan yksiselitteisen huonoa radiota. Kommentit ovat ymmärrettäviä jos KMM:n suuret esikuvat ovat esim Russ Williams ja muut ihan kivat Brittijuontajat.

      "Juontojen tausta on rock-radiolle epäsopiva."

      Eli onko tämä ymmärrettävä niin että oppikirjan mukaan Rock radion taustojen on oltava kitaravetoisia rockriffejä?

      "Juontojen rakenne on valmistelematonta kaverien kanssa keskenään jutustutelua, ei jämäkkäää valmisteltua toimivaa pakettia."

      Ymmärtääkseni tässä kohtaa KMM tarkoittaa että on vain yksi tapa tehdä juontoja. Kaikki kulminoituu kolmeenkymmeneen sekuntiin. Tämänhän osaa jopa joka toinen entinen taksikuskikin.

      "Lähetyksestä kuulee, että ohjelmajohto on epäpätevää ja radion tekemiseen ei ole rahaa."

      Joo, Sanomawsoylla on kai rahat vähissä ja siksi he palkkasivat osaamattomat tekijät. Oon kuullut samoja juttuja, se kai siis lienee totta, hesarin levikit laskee ja Aatoskin joutuu vaihtamaan kai pienempään autoon.

      "Ohjelmajohto ei kontrolloi selvästikään juontojen tyyliä ja juontojen rakenne on yhtä kiroilua ja ’vittuperkelettä’ jatkuvasti."

      Tämäkin varmaan johtuu juuri tosta edellämainitusta rahapulasta. Oon kuullut et niille maksetaan liian vähän ja siks ne ei viitsi kontrolloida juontajia ja kertoa niille mitä pitää sanoa. Lisää liksaa niin eiköhän nekin ala kirjoittaa aamujuontajien juontoja valmiiksi.

      "Eikö sillä ole merkitystä Suomessa, että alaikäisetkin kuuntelevat aamuohjelmia?"

      Mä kuulin et alaikäiset käy myös R-kioskilla ja näin siellä keeran tissit Jallun kannessa. Se oli musta ihan kauheeta.

      "Kuten yksi suurin esikuvani kerran sanoi, äänituottaja Dave Foxx, niin koskaan ei saisi unohtaa, että radio on bisnestä, jonka tekemisestä pitää tehdä hauskaa. Kun radio ei ole hauskaa, niin tekijät on vääriä… Onko näin, että suomalaiset ovat niin yksinkertaista porukkaa, että heitä stimuloi se, että joku uskaltaa kysellä radiossa, että kuka on pannut ja ketä?"

      Ainakin sen panemisen spekulointi on hauskaa joten siinä mielessä se toteuttaa Foxxin sisällöltään dramaattisen merkittävää viisauttta. (Onko sulla muuten ton Foxxin yhteystiedot? Jos mies pystyy noin suuriin keksintöihin niin hänethän pitää saada suomeen opettamaan toi juttu meille)

      "Uutiset on täysin ristiriidassa muun ohjelmavirran kanssa."

      Ja jos edellisten kommenttien perusteella kaikki muu ohjelma on huonoa ja ja uutiset siitä siis ristiriidassa niin onko uutiset Rockin parasta ohjelmaa? Vai miten tää menee?

      "Mukavaa syksyä vaan sinne Suomeen… vituttaa suoraansanottuna tuollaiset paskaradiot!"

      Eihän tää nyt oo mitenkään mukava syksy kun tää sun viesti pahoitti kaikkien mielet. Ihan kauhistuttavan ristiriitaista toi sun viestintä.

      "Tuollaisille radioille ei voi saada lupaa kuin lahjommalla lupaviranomaiset. Säälittävä tekele."

      Siihen ne rahat sitten taisivatkin mennä.

      • JustinCase22

        Pig vomit eli Heikelä, loistava kuitti tän ketjun aloittaneen puupään tekstiin! :)

        Heikelä & Linnanahde vetää Suomen ylivoimaisesti viihdyttävintä radioshowta. Ja toivottavasti tekevät sitä vielä pitkään!

        Show toimii loistavasti pitkälti juuri sen takia, kun ei sensuroida koko ajan joka helvetin lausetta. Puhutaan asioista niiden oikeilla nimillä. Ja eiköhän kuuntelijaluvutkin ole jo todistanut sen, että jätkät osaa hommansa.

        Kee it up, Jussi & Aki!

      • tintsebuu

        on olemassa myös ihmisiä joita kiinnostaa aamulla ensimmäisenä tietää ketä jääkiekkoilija (hurme?) on pannut. näin se on ja näin se tulee olemaan. radio rock tuskin tekee juttujaan vain ärsyttääkseen kaikkia niitä jotka "vahingossa" sattuvat kuuntelemaan aamulähetystä kun tarjolla on ainakin 20 muuta kanavaa. kanavia on paljon koska se on mahdollista. onko ihan pikkusen typerää kitistä tästä? jos herra hurmetta haittaa asia, hän varmasti ottaa yhteyttä. soita seuraavaks simon cowellille ja kerro että se on ilkeä paskiainen. ei sille mitään vaan mahda..

      • asdl
        JustinCase22 kirjoitti:

        Pig vomit eli Heikelä, loistava kuitti tän ketjun aloittaneen puupään tekstiin! :)

        Heikelä & Linnanahde vetää Suomen ylivoimaisesti viihdyttävintä radioshowta. Ja toivottavasti tekevät sitä vielä pitkään!

        Show toimii loistavasti pitkälti juuri sen takia, kun ei sensuroida koko ajan joka helvetin lausetta. Puhutaan asioista niiden oikeilla nimillä. Ja eiköhän kuuntelijaluvutkin ole jo todistanut sen, että jätkät osaa hommansa.

        Kee it up, Jussi & Aki!

        Ei muuta kuin Sika-Harria lisää eetteriin niin saadaan kuulla lisää turkulaisista lätkäpelaajista juttuja joita ei voi lukea edes seiskasta.

      • simsalapim

        KMM/Bob-96 oli yhden lupaa ilman jääneen hakijan konsulttina. Ymmärrän katkeruuden.

      • Virkamies
        JustinCase22 kirjoitti:

        Pig vomit eli Heikelä, loistava kuitti tän ketjun aloittaneen puupään tekstiin! :)

        Heikelä & Linnanahde vetää Suomen ylivoimaisesti viihdyttävintä radioshowta. Ja toivottavasti tekevät sitä vielä pitkään!

        Show toimii loistavasti pitkälti juuri sen takia, kun ei sensuroida koko ajan joka helvetin lausetta. Puhutaan asioista niiden oikeilla nimillä. Ja eiköhän kuuntelijaluvutkin ole jo todistanut sen, että jätkät osaa hommansa.

        Kee it up, Jussi & Aki!

        Taas ovat NRJ/Voicen kuuntelijat ja muut siveyden sipulit vetäneet herneen nenään kun H&L aamushowssaan sanovat kulli. Ei jumalauta näin. Radio aallot ovat täynnä toistensa kopioita olevia radiokanavia joita voi kuunnella jos tämä ei kelpaa tai alkaa korvia punottaa.

        Niinkuin tuossa jo joku vastasikin, korporaatio on paras radio show ikinä suomessa, ja syykin on selvä. Asiat sanotaan niinkuin ne ovat, kuvia ei kumarreta ja pakkia ei oteta. Pistäkää pojat lisää vettä myllyyn ja näyttäkää kaikille mistä teidät on tehty!

      • koska tämä
        Virkamies kirjoitti:

        KMM/Bob-96 ei ole Voicen tai NRJ:n kuuntelija, koska asuu tiettävästi Etelä-Eurooppaan kuuluvalla alueella. Miehen on tiedetty toimineen konsultoimassa kahden viimeisen lupahaun aikana kahden eri hakijan hakemisprosessissa. Mikä on kun ei taidot riitä?

        Korruptioväitteet täytyy tietenkin tutkia. Luulen että nimimerkki hiljenee, kun kalikka osuu omaan nilkkaan. Hyvin tuntuu tietävän lahjonnan lait. Oisko itse harrastanut samaa ulkomailla?

      • Lapin Timo
        koska tämä kirjoitti:

        ..kyllä se taitaa herra vähän pidemmältä löytyä kuin Etelä-Euroopasta. Lähimmäksi pääsee, jos ottaa suuntimeksi Persianlahden alueen.

      • koska tämä kirjoitti:

        KMM/Bob-96 ei ole Voicen tai NRJ:n kuuntelija, koska asuu tiettävästi Etelä-Eurooppaan kuuluvalla alueella. Miehen on tiedetty toimineen konsultoimassa kahden viimeisen lupahaun aikana kahden eri hakijan hakemisprosessissa. Mikä on kun ei taidot riitä?

        Korruptioväitteet täytyy tietenkin tutkia. Luulen että nimimerkki hiljenee, kun kalikka osuu omaan nilkkaan. Hyvin tuntuu tietävän lahjonnan lait. Oisko itse harrastanut samaa ulkomailla?

        "KMM/Bob-96 ei ole Voicen tai NRJ:n kuuntelija, koska asuu tiettävästi Etelä-Eurooppaan kuuluvalla alueella. Miehen on tiedetty toimineen konsultoimassa kahden viimeisen lupahaun aikana kahden eri hakijan hakemisprosessissa."

        Kumpikaan meistä ei asu etelä-Euroopassa, tai 'konsultoinut' lähiaikoina Suomessa. Mihinkähän tässä on tarkoitus viitata? Olemme 2 eri henkilöä muuten. On se kumma, jos on jäänyt edelleen epäselväksi...

        "Mikä on kun ei taidot riitä?"

        Suomessa on parempi mitä vähemmän myönnät osaavasi ;)

        "Korruptioväitteet täytyy tietenkin tutkia. Luulen että nimimerkki hiljenee, kun kalikka osuu omaan nilkkaan. Hyvin tuntuu tietävän lahjonnan lait. Oisko itse harrastanut samaa ulkomailla?"

        Tuskin tulisi korruptiota nostettua esille, jos kuuluisi omiin harrastuksiin? Näissä 'piireissä' tulee vaan nähtyä sitä sun tätä...

        ..kopiointia ei edes tarvitse opettaa, luovuutta joko on tai ei, joten luovan ei tarvitse edes vaivautua kopioimaan maailmalta muilta valmiita ...

      • Lapin Timo kirjoitti:

        ..kopiointia ei edes tarvitse opettaa, luovuutta joko on tai ei, joten luovan ei tarvitse edes vaivautua kopioimaan maailmalta muilta valmiita ...

        mutta luovuuskin pääsee esille paremmin, kun osaa/on opetellut hieman tiettyjä juttuja...

      • Lapin Timo
        KMM kirjoitti:

        mutta luovuuskin pääsee esille paremmin, kun osaa/on opetellut hieman tiettyjä juttuja...

        ...kuten valmiiden kuvien korjaamista ja jo toteutettujen ideoiden uudelleen modifioimista...

      • on se, että
        KMM kirjoitti:

        mutta luovuuskin pääsee esille paremmin, kun osaa/on opetellut hieman tiettyjä juttuja...

        1. miten käännetään lontoolainen asemaslogan suomeksi ja rahastetaan sillä
        2. miten tuotetaan aseman äänet niin ylikantaan että signaalista katoaa mono/stereo kompatibiliteetti

        tarvitko lisää esimerkkejä?

        jos edellämainittu on luovuutta, niin työnnä se takaisin p''''''''si, sillä sieltä tollaset ideat on.

      • keij0

        "Eikö sillä ole merkitystä Suomessa, että alaikäisetkin kuuntelevat aamuohjelmia?"

        Eikös alaikäiset yleensä ole koulussa lähetysaikaan?

    • Kotoo toihi

      Kmm,tiedoksesi vain,että nämä " jutustelevat kaverit" valittiin vuonna 2006 vuoden radiojuontajiksi.Miettikääpä sitä......

      • eri juttu

        perutaan koko ketju, kyllä he varmaan sit on ihan parhaita! LOL

      • LOLOLOLOLOLOL
        eri juttu kirjoitti:

        perutaan koko ketju, kyllä he varmaan sit on ihan parhaita! LOL

        sanoo LOL

    • ”Taidat olla KMM oikeassa. Olisi kiva tietää lisää miten noiden kuvio oikeasti menee. Kaikki ei taida olla ihan terveellä pohjalla Suomalaisessa mediassa vai kuinka on?”

      Sitähän tässä olen jauhanut. Joku tässä lähiaikoina kysyi minulta, että miksen tule Suomeen tekemään parempaa radiota… Yksinkertaisesti siitä syystä, että pitäisi hypätä niin paljon asioiden tekemisessä taaksepäin ja olisi myös kiva, että kaikki muutkin ymmärtäisivät perusniksit radion tekemisessä, kuten vaikkapa samalla tavalla kuin täällä missä nyt olen…

      ” Taas ovat NRJ/Voicen kuuntelijat ja muut siveyden sipulit vetäneet herneen nenään kun H&L aamushowssaan sanovat kulli. Ei jumalauta näin. Radio aallot ovat täynnä toistensa kopioita olevia radiokanavia joita voi kuunnella jos tämä ei kelpaa tai alkaa korvia punottaa.”

      En ole siveyden sipuli, mutta arvostan hyvää radiota, en sellaisia, jotka kuulostavat ala-asteelaisten kasaamilta. En voi kuunnella NRJ:tä tai Voiceakaan.

      ”Niinkuin tuossa jo joku vastasikin, korporaatio on paras radio show ikinä suomessa, ja syykin on selvä. Asiat sanotaan niinkuin ne ovat, kuvia ei kumarreta ja pakkia ei oteta. Pistäkää pojat lisää vettä myllyyn ja näyttäkää kaikille mistä teidät on tehty!”

      Mitä ihmeellistä siinä on enää nykypäivän radiossa, että ’joku uskaltaa sanoa’? Onko se ammattitaitoa, että uskaltaa sanoa, vai... joku osaa olla sanomatta, mitä radiossa voi sanoa vapaasti... get it?

      ” KMM/Bob-96 oli yhden lupaa ilman jääneen hakijan konsulttina. Ymmärrän katkeruuden.”

      Kiva, että löytyy myötätuntoa. LOL! Jos viittaat Emmikseen, niin metsään meni. Bob muuten asuu ihan eri maanosassakin kuin minä.

      ” on olemassa myös ihmisiä joita kiinnostaa aamulla ensimmäisenä tietää ketä jääkiekkoilija (hurme?) on pannut. näin se on ja näin se tulee olemaan. radio rock tuskin tekee juttujaan vain ärsyttääkseen kaikkia niitä jotka "vahingossa" sattuvat kuuntelemaan aamulähetystä kun tarjolla on ainakin 20 muuta kanavaa. kanavia on paljon koska se on mahdollista. onko ihan pikkusen typerää kitistä tästä? jos herra hurmetta haittaa asia, hän varmasti ottaa yhteyttä. soita seuraavaks simon cowellille ja kerro että se on ilkeä paskiainen. ei sille mitään vaan mahda..”

      …niin… kun johonkin tottuu, niin parempaa ei osaa vaatia… Olen kuunnellut hyvinkin rohkeita ohjelmia ja radioita, mutta raja pitää osata vetää ”älykkäällä tavalla”. En viitsi edes vaivautua kertomaan täällä mitä se tarkoittaa….

      ” Kmm,tiedoksesi vain,että nämä " jutustelevat kaverit" valittiin vuonna 2006 vuoden radiojuontajiksi.Miettikääpä sitä......”

      Huolestuttavaa. Se kertoo samalla Suomen radioiden huonosta tasosta, ei siitä, että he olisivat häikäisevän hyviä. Kuuntelehan joskus hyvää radioita, jos sinulla on aikaa…

      "Mä en tiedä radiosta muuta kuin sen että Howard Stern elokuvan katsottuani en osaa oikein ajatella edellä kerrotun esimerkin olevan yksiselitteisen huonoa radiota. Kommentit ovat ymmärrettäviä jos KMM:n suuret esikuvat ovat esim Russ Williams ja muut ihan kivat Brittijuontajat."

      Britanniassa on muuten monenlaisia juontajia. Et ole kommenttisi mukaan kuunnellut, tai ymmärtänyt englanninkielisiä juontoja? Riippuu sekin katsot formaatista. Englannissa tehdään hyvinkin älykästä ja rakentavaa radiota.

      "Juontojen tausta on rock-radiolle epäsopiva...
      ”Eli onko tämä ymmärrettävä niin että oppikirjan mukaan Rock radion taustojen on oltava kitaravetoisia rockriffejä?”

      Ei, mutta ei soft AC kamaakaan...

      ”Ymmärtääkseni tässä kohtaa KMM tarkoittaa että on vain yksi tapa tehdä juontoja. Kaikki kulminoituu kolmeenkymmeneen sekuntiin. Tämänhän osaa jopa joka toinen entinen taksikuskikin.”

      Älä pistä sanoja suuhuni. Sellainen kolmenkymmenen sekunnin raja voisi olla tosin hyvä vaikka kaikilla suomalaisilla radioilla, niin puhuisivat vähemmän paskaa lähetyksessä…

      ”Mä kuulin et alaikäiset käy myös R-kioskilla ja näin siellä keeran tissit Jallun kannessa. Se oli musta ihan kauheeta.

      Ei ne lehdet ole keskiaukeamaa myöten levitettynä lattialle? Ne on muistaakseno nätisti siellä hyllyssä ylärivillä, ja niihin on lyhyemmän ihmisen huonompi yltää… nyt en puhu kääpiökasvuisista…

      ”Ainakin sen panemisen spekulointi on hauskaa joten siinä mielessä se toteuttaa Foxxin sisällöltään dramaattisen merkittävää viisauttta. (Onko sulla muuten ton Foxxin yhteystiedot? Jos mies pystyy noin suuriin keksintöihin niin hänethän pitää saada suomeen opettamaan toi juttu meille)”

      Davelle meni muuten sähköpostia tänään, sillä tarvitsemme hänen tuotantoaan. Sähköpostiosoite pysyy tiukasti minun selkäni takana. Foxx on nero, mutta muitakin maailmalta löytyy…

      ”Heikelä & Linnanahde vetää Suomen ylivoimaisesti viihdyttävintä radioshowta. Ja toivottavasti tekevät sitä vielä pitkään!”

      Kuuntelijoille sitä mitä ansaitsevat… ja kun parempaakaan ei ole tarjolla, niin kyllähän ne kaverit hyvältä kuulostaa… lol!

      ”Show toimii loistavasti pitkälti juuri sen takia, kun ei sensuroida koko ajan joka helvetin lausetta. Puhutaan asioista niiden oikeilla nimillä. Ja eiköhän kuuntelijaluvutkin ole jo todistanut sen, että jätkät osaa hommansa.”

      Olen täysin samaa mieltä, että mitään ei saa sensuroida. Ihoan sensuuria. Asiat voi tehdä tosin tyylikkäästi, tai ammattitaidottomasti… Joku nyt ilmeisesti kuvittelee, että puhumalla 'kyrvästä ja perseestä' reilusti aamulla ollaan jotenkin lähellä Howard Sternin tasoa??? Howard Stern on nero käsikirjoittaja, radio Rockilla ei osaa käsikirjoittaa KUKAAN!

      • howard stern

        "Howard Stern on nero käsikirjoittaja, radio Rockilla ei osaa käsikirjoittaa KUKAAN!"

        KMM:n retoriikka menee seuraavasti.

        radio on suomessa paskaa->´kmm tietää jonkun joka tekee ulkomailla hyvin -> kmm on siis itse hyvä radioammattilainen

        siis haukkumalla suurimman osan (kaupallisista) asemista ja vetämällä kritiikkiin mukaan nimiä ulkomailta rakentaa omaa 'uskottavuuttaan' ammattilaisena. alussa laitoitkin hyviä lainauksia ei sen puoleen.

        viimeiset ajat olet lähinnä keskittynyt paskanheittoon.

        ymmärtääkseni kmm ja bob kärsivät pahemman sortin perspektiiviongelmasta. jos/kun pyörii ulkomailla todella paljon suuremmilla markkinoilla, niin unohtuu helposti seuraavat faktat

        1. suomessa asuu todellakin vain 5 miljoonaa ihmistä. tästä porukasta ei voi löytyä maailman huippuja joka lähtöön kymmenittäin, ei radioalalle, eikä varsinkaan kaupalliselle, koska kaupallinen radio on suomessa varsin nuorta. tässä oman sotkunsa ovat aiheuttaneet lehtitalot, jotka eivät poikkeuksetta ole ymmärtäneet rdion tekemisen perusluonnetta.
        2. kaupallisen radion markkinat ovat suomessa pienet. tämä entisestään kaventaa talenttejen hakeutumista alalla. ja näitähän tarvitaan todella monelle eri osaamisalueelle. harvassa paikassa käy niin, että eri osa-alueilla on riittävä osaaminen asemalla.
        3. suomalaisuuden erityispiirteet. tämän ymmärtäminen on erityisesti tuntunut pojilta hävinneen. epäilen sitä koskaan niillä olleenkaan.

        kopipeistaaminen ulkomailta tullessa on aika helvetin hyödytönta jos ei ole valmis hyväksymään niitä realiteetteja joita suomalaisessa radiobisneksessä on. jos ei kykene pitkäjänteiseen työhön ja levittämään osaamista ja visiotaan ruohonjuuritasolla ihan esimerkiksi juontajatasolla, voi aivan saman tien jättää keikat tekemättä.

        suomalaisen radion tekemisessä auttaisi esimerkiksi se, että ymmärtäisi jotain suomalaisesta musiikista, eikä olisi jälleen kopipeistaamassa jotain ulkomaista paskaa ihan vaan sen takia, että se on siellä kova juttu. tämä tarkoittaa sitä, että musiikilla mitä asema soittaa on oltava vastaavuus potentiaaliin. ja siitähän teillä siellä on taas jälleen varmasti jotain järkevää sanottavaa...

      • howard stern kirjoitti:

        Puhut ihan asiaa välillä, vaikka en ole samaa mieltä. En hauku itsetarkoituksella kuitenkaan mitään asemaa, vaan sanon mitä olen mieltä niistä. En voi sille mitään, jos kritiikki ei miellytä. Ymmärrän täysin sen, että Suomessa on pienemmät markkinat, mutta se ei oikeuta siihen, että radiotuotteita tehdään huonosti. Tottakait 'talentit' on Suomessa harvemmassa. Suomalaisessa radiojohtamisessa on myös se perusongelma mitä esiintyy yleensä pienillä markkina-alueilla, ettei epäpätevä ohjelmajohto uskalla palkata itseään lahjakkaampaa porukkaa. Muuten vaarantuisi oma työpaikka. Eikö? Suomalaisuudessakaan ei ole mitään hävettävää. Puhun itsekkin monesti täällä suomalaisten 'edistysaskelista'. Ne eivät tosin keskity radioiden puolelle, vaan lähinnä Nokiaan, koulutukseen ja joulupukkiin. Suomessakin tehdään hyvää musiikkia, mutta se ei ole aina radiossa soittamiskelpoista... copypaste kommenttiisi en osaa juuri sanoa mitään, koska olen siitä eri mieltä... ja en ihan tajua edes mitä yrität ajaa kommentillasi takaa.

      • sinulleeee

        Tajuatko kaveri että jotkut toimijat syyttävät pian perusteettomien lahjontaväitteidesi julkaisemisesta Eniroa? Ootko ihan varma siitä mitä väität!

      • sinulleeee kirjoitti:

        Tajuatko kaveri että jotkut toimijat syyttävät pian perusteettomien lahjontaväitteidesi julkaisemisesta Eniroa? Ootko ihan varma siitä mitä väität!

        rehellisesti. Mitä siinä on niin ihmeellistä. Jos ne kommentit ärsyttää, niin sitten olen varmaan osunut asian ytimeen.

      • Rölli-radio-peikko

        "”Show toimii loistavasti pitkälti juuri sen takia, kun ei sensuroida koko ajan joka helvetin lausetta. Puhutaan asioista niiden oikeilla nimillä. Ja eiköhän kuuntelijaluvutkin ole jo todistanut sen, että jätkät osaa hommansa.”

        Olen täysin samaa mieltä, että mitään ei saa sensuroida. Ihoan sensuuria. Asiat voi tehdä tosin tyylikkäästi, tai ammattitaidottomasti… Joku nyt ilmeisesti kuvittelee, että puhumalla 'kyrvästä ja perseestä' reilusti aamulla ollaan jotenkin lähellä Howard Sternin tasoa???"

        Teillä on aika kumma käsitys sensuurista :D

        "Howard Stern on nero käsikirjoittaja, radio Rockilla ei osaa käsikirjoittaa KUKAAN!"

        Etkö sä pitänyt jokin aika sitten radioohjelmien käsikirjoittamista täysin naurettavana ajatuksena?
        Miksi mieli on muuttunut?

      • voisi myös sanoa
        KMM kirjoitti:

        rehellisesti. Mitä siinä on niin ihmeellistä. Jos ne kommentit ärsyttää, niin sitten olen varmaan osunut asian ytimeen.

        että olet epäpätevä narsistinen ääliö.
        jos se ärsyttää sinua, niin varmaan olen osunut oikeaan

      • KMM...
        voisi myös sanoa kirjoitti:

        että olet epäpätevä narsistinen ääliö.
        jos se ärsyttää sinua, niin varmaan olen osunut oikeaan

        osua asian ytimeen, kun mihkeleillä, pilipaleilla ja vaipoilla jäi aamupuuroa niellessä taas lusikka kurkkuun

    • kyllästynyt sinuun

      tuollaiset amatöörikirjoittajat, ns. asiantuntijat voisivat painua kirjoittamaan leikkijuttujaan hukalan foorumiin! Siellä tyhmyys elikkä asiantuntemus tiivistyy!

      • Mikkis!

        Minä en kirjoita dx kuuntelu lokauksia Hukala.netin keskustelufoorumiin, koska olen saanut ikuisen porttikielon Hukala.nettiin, mutta se joka käyttää rölli peikko nimimerkkiä, saa mennä takaisin pikku kakkoseen lasten ikiomaan lastenohjelmaan puhumaan mitä puhuu.
        Saahan toki tämä rölli peikko nimimerkkiä käyttävä henkilö, saa kirjoittaa viestejään sinne Hukala.netin keskustelupalstallekkin.

      • joku vain jostain
        Mikkis! kirjoitti:

        Mä veikkaan että noilla on muutakin tekemistä kuin valvoa "herra kaikkitietävän" ja "herra röllipeikon" kirjoittelua ulkomaanradioiden loistosta ja auranaaltojen "kilovattitehoista". Että sellaista. Kokeilla voitte mutta bannia voi tulla.

    • Makee

      taas joku kiihko uskovainen ei kestä kuka muutama kirosana kuuluu radiosta. mitä vi#¤n järkeä on tulla itkemään jonnekin netin keskustelupalstalle kun voit vaan vaihtaa kanavaa?!
      PS: Yritäppä arvata ketkä voitti viime vuonna parhaan radiojuontajan palkinnon...

      • kommentti, että en ole kirkkoon koskaan kuulunutkaan. Toiseksi, suomalainen radio on sisällön puolesta paskaa. Se kertoo vaan tekijöiden mielikuvituksen ja lahjakkuuden puutteesta, jos puhumalla pornosta ja kiroilemalla ilman mitään rajaa tehdään radiosta "mielenkiintoista". Aikuiset eivät muuten ole ainoita, jotka kuuntelevat näitä radio-ohjelmia, moni kuskaa aamulla lapsiaan autolla kouluun...

        Ja... kaikenlaisia palkintoja on todellakin jaossa, mutta se on toinen asia kuka niitä arvostaa. Ovatko raatilaiset itsekkään päteviä... ;) Sekin palkinto kertoo lähinnä Suomen radioiden huonosta tasosta, jos noin heikolla ohjelmasisällöllä palkitaan Suomen parhaana. Onneksi voin tosiaan itse kuunnella päivittäin parempaa radiota. En muuten kuuntelekaan "radio" Rockia, joten sepä siitä...

      • Pertsukartsu
        KMM kirjoitti:

        kommentti, että en ole kirkkoon koskaan kuulunutkaan. Toiseksi, suomalainen radio on sisällön puolesta paskaa. Se kertoo vaan tekijöiden mielikuvituksen ja lahjakkuuden puutteesta, jos puhumalla pornosta ja kiroilemalla ilman mitään rajaa tehdään radiosta "mielenkiintoista". Aikuiset eivät muuten ole ainoita, jotka kuuntelevat näitä radio-ohjelmia, moni kuskaa aamulla lapsiaan autolla kouluun...

        Ota KMM ihan iisisti. Kato jos et tykkää, ni ei haittaa. Lähes miljoonalle Suomalaiselle kyl kelpaa.

        Ihan kiva keskustelun avaus mut ei mee läpi;)

      • Pertsukartsu kirjoitti:

        Ota KMM ihan iisisti. Kato jos et tykkää, ni ei haittaa. Lähes miljoonalle Suomalaiselle kyl kelpaa.

        Ihan kiva keskustelun avaus mut ei mee läpi;)

        "Ihan kiva keskustelun avaus mut ei mee läpi;)"

        Ei ihan niinkään. Jos huomasit, niin tämä aihe on tähän mennessä radiopalstan luetuin aihe... yli 4300 kertaa... että silleen ;)

      • tautine
        KMM kirjoitti:

        kommentti, että en ole kirkkoon koskaan kuulunutkaan. Toiseksi, suomalainen radio on sisällön puolesta paskaa. Se kertoo vaan tekijöiden mielikuvituksen ja lahjakkuuden puutteesta, jos puhumalla pornosta ja kiroilemalla ilman mitään rajaa tehdään radiosta "mielenkiintoista". Aikuiset eivät muuten ole ainoita, jotka kuuntelevat näitä radio-ohjelmia, moni kuskaa aamulla lapsiaan autolla kouluun...

        Ja... kaikenlaisia palkintoja on todellakin jaossa, mutta se on toinen asia kuka niitä arvostaa. Ovatko raatilaiset itsekkään päteviä... ;) Sekin palkinto kertoo lähinnä Suomen radioiden huonosta tasosta, jos noin heikolla ohjelmasisällöllä palkitaan Suomen parhaana. Onneksi voin tosiaan itse kuunnella päivittäin parempaa radiota. En muuten kuuntelekaan "radio" Rockia, joten sepä siitä...

        Noh, onhan tuo teikäläiselläkin oikeus mielipiteeseen. Radion sisältö ei olekaa tekopyhää p****a, joskin tekevät ohjelmaa oman mielen mukaan.

        Ei siellä aina sukupuolielimistä puhuta ja paremminhan tuo työmatkalla herättää kun saa vähän naurahtaa välillä. Muut kanavat ei tätä saa minun kohdalla tapahtumaan, kun itse nauravat siellä enemmän omille pohjattomille jutuillensa.

      • asdasdasdasdasd

        Hihhulit vetää herneen nenään.

    • Harmu

      Eikös tuota ylen kommunisti radiota ole jo tarpeeksi kuunneltu. Radio rock tuo juuri sopivaa vaihtelua suomalaiseen perseestä olevaan radio maailmaan. Ketään nuorta (lukuun ottamatta lestaatiolaisia ja muita hihhuleita) ei kiinnosta kuunnella STT:n paskan jäykkiä uutisia tai suomalaista humppa soopaa päivästä toiseen. Radio rockin hienous juuri onkin "käsikirjottamattomuus".

    • Rok Rok

      naurettavaa jorinaa kyllä rueta pätemään että on "ammattitaidoton kokonaisuus ", "rakenne amatöörimaista", ym ym. itseäni ei ainakaan kiinnosta pätkääkään vaikka olisi miten amatöörimaista kunhan juontajat ovat hyviä ja jutut sellaisia joita on hauska kuunnella ja musiikki parasta mitä yksikään toinen kanava suoltaa taajuuksiltaan.

    • masa1

      jos ei kanavasta pidä niin ei kannata kuunnella.. muitakin löytyy.

      • Judius

        Joka aamu saa nauraa vedet silmissä poikien ja jennin juttuja. Ketä kiinnostaa uutisten stt ääni tai muut "amatöörimäiset" asiat. Kunha on hauskaa ja juttu kulkee ni kaikki on hyvin!! KUUNTELEN!!! Kuunnelkaa tekin :)

    • 333

      parasta mitä löytyyy älä valita jos ei kiinnosta kuuntele vaan yle x:n paskaa aamusouta

    • wegsgsgs

      no perkele älä kuuntele jos et tykkää. minun mielestä paras aamushow ikinä

      • namiggg

        voi peltipurkki ku on säälittävää vuodatusta, paras aamushow ikinä! oletko kenties kateellinen?

    • Pallokorvanäätä

      Paskaa musaa, muka soitetaan mitä halutaan mutta soittolistakuraa päivästä päivään. Vähän Metallica-Volbeat-Rammstein akselia, ei kiitos.

      http://www.rockradio1.com/ itse siirryin tuonne, suositten muillekin..

    • KORPORAATIO!

      ei muuta ku nrj ja aamupojat päälle täst edes, spedet! kauhee haloo jos tietty ohjelma ei itseään miellytä. valoja päälle

    Ketjusta on poistettu 21 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää

      jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole
      Maailman menoa
      23
      2269
    2. Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä

      ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi
      Maailman menoa
      78
      2206
    3. Belfastissa käynnissä kunnon persuilu

      Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä
      Maailman menoa
      42
      2081
    4. Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen

      Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma
      Maailman menoa
      56
      1464
    5. Mitä kirjainta haluaisit

      Ra kastella mahdottomasti?
      Ikävä
      74
      1376
    6. Kaunein nimi

      Mikä on mielestäsi kaunein miehen ja naisen nimi? Haluaisitko itse olla joku toisen niminen?
      Ikävä
      66
      915
    7. Onko kaivattusi rohkeampi kuin sinä?

      Vai oletko sinä rohkeampia? Mikä on rohkea teko, minkä sinä tai kaivattusi on tehnyt? Mitä siitä seurasi?
      Ikävä
      46
      903
    8. Farmi-Amski ja Jucci Hellström - Sydämiä satelee - Onko tässä jotain enemmän?

      Amskidamski Anne-Mari Tarkkio ja Jucci Hellström olivat samaan aikaan Farmi Suomi -realityssä. Nyt somessa on nähty mat
      Kotimaiset julkkisjuorut
      9
      797
    9. Arvaa sattuuko se

      Että teen töitä siihen että unohdan sinut. Mitä muutakaan voin
      Ikävä
      52
      763
    10. Rakastan sinua hiljaisuudessa

      Rakastan sinua hiljaisuudessa. Olisit minun tai et, olen odottanut sinua vuosisatojen ajan. Ilman sinua sydämeni on yksi
      Rakkaus ja rakastaminen
      34
      760
    Aihe