AA
A A A
Opastus ja palaute
liity jäseneksi!

 /   /  /  / Mielisairas isäni on pilannut elämäni

Mielisairas isäni on pilannut elämäni

45 Vastausta 2 705 Lukukertaa
En ole oikeastaan ikinä kirjoittanut elämästäni millekään keskustelupalstalle. Nyt sen teen. Mittani on täysi isäni kanssa:

Hän on pilannut elämäni. Sairastumalla skitsofreniaan, kun olin vielä vain lapsi. En ole saanut kokea normaalia nuoruutta. Isäni on vienyt minulta sen. Tavallaan myös äitini on syyllinen siihen suostumalla isäni oikkuihin. Isälläni on ollut vuosikausia lääkitys, mutta ei minkäänlaista terapiaa. Eli mitään toiveita toipumisesta ei ole. En voinut elää normaalia murrosikää. Kodissammehan oli jo valmiiksi iso lapsi. Vain hänellä oli oikeus kiukutella ja näyttää paskat tunteensa.

Nuoruuteni oli siis epänormaali. Meillä ei saanut käydä kukaan, koska se olisi ahdistanut isääni. Ts. kaikkihan ovat huijareita ja punovat juoniaan hänen päänsä menoksi. Siinä menivät rippijuhlat ja ylioppilasjuhlat ilman vieraita. Siis mitkä helkutin "juhlat"???

Nyt olen jo vuosia seurustellut avomieheni kanssa. Isäni ei edes tiedä, kuka avomieheni on. Hänelle ei voi kertoa, koska avomieheni suku kuuluu niihin, jotka punovat juoniaan hänen päänsä menoksi. Jos totuus avomieheni henkilöllisyydestä paljastuisi, isäni antaisi minulle porttikiellon kotiin ja minua ei olisi hänelle enää olemassa.

Haluan mennä avomieheni kanssa naimisiin. Tuleva hääjuhla saa ahdistuskäyräni nousemaan huippuunsa. Isänihän ei joka tapayksessa ole tulossa juhliimme. Eihän hän edes käy missään. Korkeintaan terveyskeskuksessa muutaman kerran vuodessa ja silloinkin hirveässä ahdistuksessa. Inhoan jo ajatusta, kun häävieraat kysyvät, että missä isäni on. Suurin osa ei tiedä isäni olevan sairas. Ala siinä sitten änkyttää, että "se on sairas, eikä päässyt juhliimme" Sairauden laatuahan ei tarvitse tietenkään kenellekään alkaa selittämään, sen ymmärrän. Mutta sekin ahdistaa, että menen naimisiin sellaisen miehen kanssa, jota isä ei ikinä tulisi hyväksymään.

En voi edes laittaa välejä poikki isääni, asuuhan hän äitini kanssa. Äitiäni kuitenkin haluan tavata. Hän ei kestäisi isäni ja minun välirikkoa. Turha edes kysyä, onko kohtalotovereita, sillä eihän niitä varmasti ole. Kuka oikeasti suostuisi edes elämään kuten minä!? Tai perheeni...

Kohtalotovereita

meillä sairas oli äiti,joten tiedän minkälaista se on.Sinuna alottaisin oman elämän ja nauttisin siitä.Voittehan tavata äitinne kanssa kahdestaankin,ettei isä aina ole paikalla.
Häistä en stressaisi,onhan myös morsiamia joilla isä kuollut.

Kiitos tuesta

Niin, ei se ole sinunkaan elämäsi varmasti ollut helppoa. Joskus olen masennuksessa yrittänyt saada henkistä tukea itselleni. Vaikka en ole enää vuosiin asunut kotonani, silti vanhat asiat ja tapahtumat ovat takaraivossa. Ehkä niiden kanssa joskus oppii olemaan ja ne hyväksymään -tai sitten ei.

Mielisairas äitini

Minun äitini on mielisairas. Mutta nyt pääsi hoitoon onneksi... Masentaa silti.

milla otan osaa

mulla 3 v ollut mielisairas mies ,en tiennyt asiasta kun aloimme olemaan yhdessä.nyt meillä 1v poika jonka pelkään kärsivän samanlailla mitä sinulle on käynnyt.olen pohtinut eroa,mutta en edes sitä uskalla koska päätä on laudalle uhattu pistää jne.mulla tilanne etten kohta jaksa,joten ymmärrän sinua paremmin kun uskotkaan.olen sinua 15 vuotta vanhempi.ymmärrän kyllä että äitisi takia et halua välejä poikki.tosi hankala tilanne sulla mutta muista että tämä on sinun elämä ,ei kenenkään muun.yritetään milla jaksaa edes huomiseen (näin sanoo aina minun 81 v tätini)

Jaksamista

Hankala tilanne sinulla. :( Voisitko kysyä mielenterveystoimistosta apua? Itse olen ollut kuitenkin paljon isompi kuin lapsesi nyt, kun isäni on sairastunut. Tiedän yhden naisen, jonka äiti on ollut skitsofreenikko jo kun tuo nainen on ollut vauva. Hänen elämäänsä se on vaikuttanut hyvin negatiivisesti. Sairastunut itse aikuisena skitsofreniaan. Se ei tietenkään tarkoita, että poikasi välttämättä sairastuisi, mutta riskit ovat olemassa.

Itse asiassa olet samassa tilanteessa kuin äitini on ollut. Helppoa ei elämä mieleltään sairaan kanssa ole. Voimia ja jaksamista sinulle.

ihan tahallaanko...

...hän sairastui, ihan vain pilatakseen elämäsi?
O tempore, o mores...Ei kukaan tahallaan halua tai päätä sairastua, eikä kukaan sairaudelleen mitään voi. Se on sinun isäsi ja isälläsi on skitsofrenia. Isäsi voisi olla myös alkoholisti tai huumehörhö ja silloin isolla P:llä pilannut lapsuutesi.
Ei isäsi mitään ole pilannut, vaan sairaus ja kyllä siitä saa olla vähän katkera. Mutta älä isääsi tilanteesta syytä.
Nyt olet aikuinen ja saat kutsua kotiisi ketä vain kun ei ole ketään ahdistumassa, joten älä roiku menneessä vaan elä tätä päivää ja tee nyt asioita joita et ennen isäsi sairauden vuoksi voinut tehdä.

Ymmärrän pointtisi

Ei tietenkään ole tahallaan sairastunut. Ymmärrän sen, mutta välillä keittää pahasti yli. Hänellä on ollut vaikea ja surullinen lapsuus, mikä ehkä osittain selittää sairastumisen. Itsellänikin on perinnöllinen riski sairastua skitsofreniaan. Tiedän millaista on kasvaa mielisairaan tyttärenä, mutta en millaista alkoholistin tai narkkarin.

Isäni oli "hankala" ihminen jo ennen sairastumistaan. Sairastumisen jälkeen nuo luonteenpiirteet vain vahvistuivat. Tiedän skitsofeenikkoja, jotka ovat ns. helpompia tapauksia kuin isäni. On varmasti kyllä pahempiakin tapauksia.

ja minä ymmärrän

sinun pointtisi: olen itsekin kasvanut ja elänyt lapsuuden vaikeasti mielenterveysongelmaisen lapsena, joka puolestaan sairastutti minutkin.
Mutta ei kukaan niin tahallaan tee.

Hyvähän se on joskus purkaa tuntoja ja antaa palaa kunnolla - näin kirjoittamalla se kun on vielä turvallistakin; ketään ei satu eikä kukaan kuole.

moi

Onpa tuttua tekstiä...
Minunkin nuoruus on tavallaan mennyt ohi vanhempien takia, joten tiedän hyvin mistä kirjoitat! Koko lyhyen elämäni olen saanut minäkin hävetä vanhempiani, ja koska vanhempani olivat syrjäytyneitä ja yksinäisiä, ei ihme, että minusta tuli sellainen myös. Olen sinua 4 vuotta nuorempi mies. Isä oli juuri tuollainen sekopää, tosin alkoholin vaikutuksen alaisena. Isä oli aina joko päissään tai sitten krapulassa, joten ei siitä oikein esimerkilliseksi isäksi ollut. Kukaan ei koskaan halunnut meille kylään. Vaikka olisikin päässyt, niin äiti ei päästänyt, koska häpesi. Kymmenen vuoden jälkeen tuli lopullinen ero.
Isäpuoleni, josta äiti on myös eronnut, oli vielä hirveämpi tapaus. Raivohullu ja jonkinlainen tunneköyhä narsisti. Tämän ihmisen mielivallasta ja oikuttelusta sain kärsiä melkein kymmenen vuotta: harjoitti sitten perheessäni henkistä ja fyysistä väkivaltaa ja manipuloi kaikkia oman mielensä mukaan. Henkinen väkivalta ja alistaminen on jättänyt minuun ilmeisesti pysyvät arvet. Nykyään kärsin sosiaalisten tilanteiden pelosta ja yksinäiyydestä. Ainoa asia jonka takia jaksan vielä elää, on rakkaus, jonka ehkä vielä löydän jonain päivänä. Kumpa löytäisin jostain itselleni sen ihanan naisen, joka hyväksyy puutteeni ja rakastaa minua sellaisenaan kuin olen. Siinä parisuhtessa välttäisin kaikkea mikä omassa perheessä meni pieleen.
Jos vaihtoehtoina olisi loppuelämä ilman rakkautta tai itsemurha, valitsisin mielummin itsemurhan. Pahalta tuntuu...

Olet sentään saanut aikaiseksi suhteen...onnea!

Kohtalotoverille

Niin, siitä olen tyytyväinen, että olen löytänyt ihanan miehen. Monet sukuni naiset ovat sortuneet "huonoihin" miehiin. Tai mikäpä minä olen tuomitsemaan, kukin valitsee itse omat riippansa.

Ei sinunkaan elämäsi ole ollut helppoa. Henkinen väkivalta(mitä meilläkin oli), on sekin oma pahoinpitelymuotonsa. Se ei jätä mustelmia kehoon, mutta sitäkin pahemmat jäljet sieluun.

Toivottavasti sinäkin vielä löydät elämääsi ihanan ihmisen. Olet vielä nuori.

on äitejä ja Äitejä

miks naiset aina rakastuvat renttuihin? tarvitset rinnallesi vahvan naisen, äidillisen.

Mitä pahansuopaa lässytystä

"Hän on pilannut elämäni. Sairastumalla skitsofreniaan, kun olin vielä vain lapsi."

Syytä nyt isääsi asioista mihin hänellä ei ollut todellisuudessa mitään kontrollia. On siinä meillä empaattinen tuleva perheenäiti.

"Kodissammehan oli jo valmiiksi iso lapsi. Vain hänellä oli oikeus kiukutella ja näyttää paskat tunteensa."

Te siis halveksitte sisaruksesi tunteita ? Miksi halveksitte itseänne ?

"Nuoruuteni oli siis epänormaali. Meillä ei saanut käydä kukaan, koska se olisi ahdistanut isääni. Ts. kaikkihan ovat huijareita ja punovat juoniaan hänen päänsä menoksi. Siinä menivät rippijuhlat ja ylioppilasjuhlat ilman vieraita. Siis mitkä helkutin "juhlat"???"

Mitä vitun väliä on joistain juhlista kun isäpoloisesi on sairas! Ole kiitollinen että isäsi on vielä elossa ja että olet käynyt rippikoulun ja valmistunut ylioppilaaksi. Monella ikäiselläsi nuorella on huonommin asiat.

"Nyt olen jo vuosia seurustellut avomieheni kanssa. Isäni ei edes tiedä, kuka avomieheni on. Hänelle ei voi kertoa, koska avomieheni suku kuuluu niihin, jotka punovat juoniaan hänen päänsä menoksi. Jos totuus avomieheni henkilöllisyydestä paljastuisi, isäni antaisi minulle porttikiellon kotiin ja minua ei olisi hänelle enää olemassa."

Olette verenhimoinen juonittelija. Olkaa kiitollisia että teillä on elämänkumppani joka välittää.

"Eihän hän edes käy missään. Korkeintaan terveyskeskuksessa muutaman kerran vuodessa ja silloinkin hirveässä ahdistuksessa."

Miten hitossa sinusta kasvoi noin pinnallinen, kylmätunteinen ja ilkeämielinen ihminen ? Etkö tunne empatiaa isääsi kohtaan, koska ei hän sairaudelleen mitään voi. Sinä et tajua yhtään mitä tuskia voi ihmisellä elämänsä aikana olla!

"Kuka oikeasti suostuisi edes elämään kuten minä!? Tai perheeni..."

Et ole enää uhri. Olet ollut, mutta et ole enää etkä ikinä tule olemaan uhri. Olet aikuinen ihminen, ja sinulla on vastuu suhtautua kypsästi "menetettyyn" nuoruuteesi.

Sama

mieleen aloittajan tekstiä lukiessani. Valitusta ja valitusta. Ei kenenkään elämä ole jatkuvaa ruusuilla tanssimista. Eikä varmaan ole äidilläsikään helppoa ollut.

Kliseinen, mutta tehokas ohje aloittajalle: Opettele ajattelemaan positiivisemmin. Syyllistäminen ei helpota oloasi.

Milla83

"Kodissammehan oli jo valmiiksi iso lapsi. Vain hänellä oli oikeus kiukutella ja näyttää paskat tunteensa."

Te siis halveksitte sisaruksesi tunteita ? Miksi halveksitte itseänne ?

Tarkoitin tällä kyllä isääni. Eikä ongelmana on ollut se, että isäni on mielisairas vaan se miten hän on käyttäytynyt. Ei se, että on sairas, oikeuta ihmistä käyttäytymään siten miten isäni on käyttäytynyt. Isäni olisi pitänyt pistää hoitoon jo aikoja sitten. Näin on sanonut myös minun skitsofreniaa sairastava ystäväni, joka on nykyisin paljon paremmassa kunnossa kuin isäni.

Suomessa vaan ei ketään voi hoitoon pakottaa(ellei ole vaaraksi muille tai läheisilleen). Ja sitä hän on sanallisesti ollut(uhkailuillaan). Niin, tiedän, että sanoista on pitkä matka tekoihin, mutta silti.

Kiitos mielipiteestäsi.

olet oikeassa

Saiko hän valita sairastumisen ja terveyden väliltä. Ei.

Ja juhlia vaan olisi kaipailtu. Perhe ei ole tainnut ede yrittää vaan isä on leimattu välittömästi "mielisairaaksi".

Siinä taas ihanaa perheen tukemista, tuon takia hoitohenkilökunnalle jää kuntoutus ja hoito kun perheessä ei tueta

Sinulle

Ei ookaan voinu valita, että sairastuuko.

Juhlat on vaan jäävuoren huippu tässä asiassa. Suurin osa paskaa on tullu ihan muista asioista. Juhla-asia on vaan pinnalla, koska häät on tulossa.

Mistähän hoitohenkilökunnasta puhut. Isäni ei oo ikinä ollu missään hoidossa, eikä saanut muuta hoitoa kuin nappeja. Niillä pitäs sit asiat olla kunnossa, mutta eihän se niin mee...

Silti oon edelleenkin sitä mieltä, että vaikka olis kuinka sairas, niin ei se kaikkea käyttäytymistä aina selitä. Eikä kaikkea voi eikä pidäkään hyväksyä.
Minulla ei ollut juhlia muista syistä (perhe on pahasti alkoholusoitunut) ja kyllä se ottaa vieläkin (15 vuoden jälkeen) päähän, ettei minulla ole esimerkiksi rippikuvaa tai yo kuvaa kirjahyllyssä muistona näistä hetkistä.
Aika törkeää tekstiä aloittajalle.

Kyllä asia on niin, että mielisairas vanhempi on todellinen terveysriski lapselle. Ihan eri asia on se, että on muuta vaikeaa perheessä.

Kukaan ei ole sitä ansannut. Olisi parempi, äitisi olisi eronnut, eikä ryhtynyt lasten kustannuksella isäsi lastenhoitajaksi. Sama juttu alkoholistien kanssa, jotka sairastuttavat kaikki läheisensä. Kukaan ei ole ansainnut psyykkistä väkivaltaa harjoittavaa vanhempaa.

Kaksi aikuista saa sählätä ihan niin paljon kuin haluavat, mutta jos lapset ovat pelissä, niin lasten etu pitää laittaa etusijalle.

Mutta nyt nokka eteenpäin. Voisit ehkä käsitellä asioita terapiassa.

Neuvontaa löytyy..

Todellakin sinulla on paljon kohtalotovereita, vaikka niin ei näissä tilanteissa aluksi uskoisi. On tämä sen verran tabu aihe vielä 2000-luvullakin. Ehken ei enää 3000-luvulla, jos täällä on vielä elämää silloin...

Äitini on ollut mieleltään sairas vuosikymmeniä ja olen omaisena saanut tuta kaikenlaista.

Tuolta voit saada henkilökohtaista neuvontaa ja vertaistukea http://www.omaisten.org/jasenjarjestot.php

Voimia sinulle ja muista suojella itseäsi!

Vastaus

Kiitos vinkistä, käynpä ko. sivuilla katsomassa. Niin, tämä on tabu aihe vieläkin. Ikävä kyllä...Olen odottanut, että aihetta käsiteltäisiin julkisuudessa, mutta eipä ole ikinä esim. teeveestä tullut juttua aiheesta.

Myös sinulle voimia!

MILLA83;

eipä se isäsi tahallaan ole skitsofreniaan mennyt sairastumaan!!

Olet kaiketi tietoinen, että sinulla on suurempi riski itse sairastua skitsofreniaan, kuin sellaisella jonka vanhemmilla kummallakaan ei ole skitsofreniaa?? Toivon mukaan säästyt sairaudelta, mutta jos kuitenkin sairastut ja sinulla on lapsia niin ei varmastikaan olisi mukavaa jos he kirjoittaisivat sinusta samalla tapaa kuin sinä isästäsi, eihän??!!

Oleppa hyvä!

Niin se tässä juuri on vaikeaa, kun pitäisi koko ajan muistaa, että sairas omainen käyttäytyy inhottavasti, koska on sairas. Eikä siis ole tavallaan syyllinen puheisiinsa ja tekoihinsa. Mutta, koska harvempi meistä omaisista on ammattilainen (josko sekään auttaisi läheisen loukkauksiin), tuo totuus tuppaa unohtumaan ja tuntuu, että läheisemme haluaa loukata meitä tahallaan. Äidilläni ei ole koskaan tietääkseni ollut sairaudentunnetta - ehken kerran ja silloinkaan häntä ei autettu, kun hän hakeutui hoitoon :(

Nää on todella vaikeita juttuja sekä kuntoutujalle että omaiselle. Sääli, että me joudumme tavallaan vastapuolille, emmekä voi kunnolla tukea toisiamme.

Täälläkin

Isälläni on persoonallisuushäiriö,

kaikkien vuosien jälkeen tuntuu vain että omakin tunne elämä on häiriintynyt kaikesta ahdistuksesta ja vääryyksistä joita hän on saanut aikaan.

Pakotietä ei täälläkään.

anteeksi vain

nykyään ei käytetä termiä "mielisairas" vaan mielenterveysongelmainen

Tällä kuule melkein kaikki sairastavat jotain mt-ongelmaa, joten ymmärrät varmaan

Ja elä oma elämäsi, älä isäsi elämää

esittele miehesi kotonasi, isäsi alkaessa horista, sanot ääneen että isä nyt on sairas niin ei ymmärrä mistä puhuu

Vastaus

Sori, jos loukkasin. Yritän opetella käyttämään tuota oikeampaa termiä.

Ei meillä käy ketään. Ei siellä voi käydä kukaan, koska isäni ei halua nähdä ketään vieraita. Eikä sukulaisiakaan. Paitsi sentään hänen lapsensa(sisarukseni), joista eivät tosin edes kaikki. Sisareni ei käy koskaan. Kaikki ovat salajuonessa häntä vastaan.

älä syytä isääsi

ei hän saanut valita saitastuuko vai ei, miksi siis isäsi pilasi elämäsi sairastumalla, huh huh

Sinäkin olet voinut periä skitsofrenian, entä jos omat lapsesi ajattelevat sinun pilanneen heidän elämänsä

tahallista tai ei

sehän se ikuinen dilemma on... saa tuntea vielä syyllisyyttä siitä että vihaa ihmistä, joka ei voi sairaudelleen mitään. Ei ole mitään konkreettista, johan vihan voisi kohdistaa.

Omainen joutuu väkisinkin olemaan vahva, patoamaan tunteitaan, ja sietää sairauden aiheuttamia oikkuja.

Saa tuntea syyllisyyttä siitä, että toivoo heikkoina hetkinä jopa läheisen kuolemaa, jotta kipu loppuisi. Syyllisyyttä ja turhautuneisuutta, koska ei voi tehdä mitään.

Ja varmasti monille on iso ongelma se että uskaltaako hankkia lapsia, kun taipumus sairauteen kuitenkin periytyy. Itse en ainakaan ikinä halua pistää lasta siihen helvettiin, jonka olen itse joutunut käymään läpi. Ja ymmärrän kyllä ne vihantunteet. Kipu ei katoa mihinkään, vaikka satuttaminen ei olisikaan tahallista.

Niin..

Me omaisetkin olemme VAIN ihmisiä - emme mitään yli-ihmisiä, vaikka sitä kyllä VÄLILLÄ tarvittaisiin...

Vastaus sinulle

Olipa hyvä kirjoitus. Tuossa konkretisoituvat minunkin ajatukseni. Aina pitää vaan yrittää padota tunteensa.

Ja oon itsekin miettiny, haluanko ikinä edes lapsia, koska en halua, että he joutuisivat kärsimään. :( En edes kelpaisi luovuttamaan munasoluja lapsettomille, mutta itse saan kyllä yrittää hankkia lapsia, jos vaan tohdin...

aikuinen akka lässyttää

........ aikuistu hyvä nainen.......

säälin molempia

Käy sääliksi sekä sinua että myös isääsi. Kukaan, joka ei itse ole sairastanut skitsofreniaa, ei tajua miten huonosti potilas itse voi. En ole minäkään sairastanut, mutta olen kuullut niin paljon´asiasta ja yrittänyt paneutua siihen, että ymmärrän mitä helvettiä se on. Sitten kun vielä tajuaa, että vahingoittaa omia lapsiaan, niin silloin se oravanpyörä lähtee käyntiin.
Hei yritä ajatella asiaa toiselta kantilta ja antaa anteeksi isällesi. Kaikesta kärsimyksestäsi huolimatta. Ehkä itse rupeat voimaan paremmin sillä tavalla? yritäpä!

Melkein samoin.

Hei, ymmärrän sinua täysin.Meillä on melkein sama ongelma, paitsi että Äitini on mielisairas. En voi kutsua ketään kaveria kylään, koska äitini huutaa kotona. Aika monikin kaverini tietää siitä, eräänä päivänä olin menossa arkipäivänä ystäväni luokse yöksi, sitteppä kaveri tuli odottamaan rappuun, äitini huusi kotona kurkkusuorana ja siitä kaverini sai tietää tästä jutusta... Mutta ajankuluessa, äitini laitettiin sairaalaan. Hän on siellä hoidossa :)Ja parantuu. Eikö sinun isääsi voisi laittaa väliaikaisesti hoitoon?Se olisi yksimahdollisuus alottaa oma elämä.

VOI LAPSIPARKAA!!!

VOI LAPSIPARKAA!!!

Hopo Hopo

No ensinnakin mina sanon etta toi sun otsikko 'isa pilasi elamasi' on liioiteltua. Minun tapauksessa isa kuoli kun olin 6v ja aiti todettiin skitsofeerikoksi kun olin 7v. Mina olen kasvattanut itse itseni koska kukaan perheen jasen ei halunnut puuttua mielisairaan perheen jasenen lapsen kasvatukseen ja mielisairas ei siihen itse pysty.

Ma onnistuin muuttamaan todella kauas pois ja rakentamaan oman elaman mutta en ole koskaan kyennyt parisuhteeseen ja ma olen nyt 36v. Sina olet menossa naimisiin, mita sina selitat etta elama on muka pilalla??

Oikeesti sina paheat isasi sairautta mika on todella tyypillista perheen jasenille. Minun mielesta sinun pitais haveta itseasi. Jos haajuhlien vierailla on muka ongelma sinun isan sairauden kanssa sina kasket heidat ulos haista. Se on sinun ainoa isa.

Minun aiti kay kaupoilla paskan jahuisissa repaleisissa vaatteissa, hanella ei ole hampaita ja kaikki ihmiset kohtelevat hanta kun roskaa koska han on ilmiselvasti vakavasti mielisairas. Mutta jos mina kavelen hanen kanssaa torilla ja kukaan edes katsoo aitiani kierosti mina vedan suoraan turpaan siksi etta he piruilevat minun aidille.

Perhe on kaikkein tarkein, sen kanssa on elettava tuli mika tuli. Minua raivostuttaa sun 'isa pilasi mun elaman' selitys, kasvata itsellesi selkaranka tytto.

Matti

Jos tämä oli vitsi

Aika sairas olet jos tämä oli vitsi, vakavilla asioilla on mautonta leikkiä, eikä ketään naurata. Jos oikeasti olet tosissasi, kirjoituksesi todistaa miten paljon mielisairas vanhempi voi vahingoittaa lapsen kehitystä (vedän turpaan-jutut) ja millaisia jälkeläisistä voi kasvaa. Surullista.

Ei ollut vitsi

Tuollaisia ihmisiä on todellakin olemassa.

Psykologit sanovat että "mielisairaalle" pitää olla loputtoman kiltti ja ymmärtäväinen. (Oikeasti mitään mielisairautta ei ole olemassakaan, jokainen meistä valitsee itse tiensä) Oikeastaan kyse kyse ei ole mistään oikeasta ystävyydestä vaan kiltteysrasismista (vammaisjärjestöjen käyttämä termi). "Hullulle" kyllä näytetään hymyilevää naamaa ja ollaan kaikin puolin mieliksi mutta selän takana "hullua" pidetään roskana ja ali-ihmisenä, kuin läheisilleen langenneena kirouksena. Asenne tietysti peitetään psykologisen sanahaureuden alle, mutta kyllä se sieltä alta pilkottaa. Tälläinen teatteri siksi ettei haluta loukata "hullun" tunteita. "Hullu" ei kuitenkaan kunnioita toisten tunteita.

Kirjoittaja vaikutti aika nuorelta, minkä piikkiin voikin laittaa aika paljon. Normaali lapsi normaalissa yhteiskunnassa on aina vanhempiensa puolella, olipa nämä millaisia tahansa, koska on näistä riippuvainen. Ei siinä mitään. Mutta kyllä koiranpennun silmien pitäisi jossain välissä aueta.

Oikeudessakaan ei tarvitse todistaa lastaan, puolisoaan ja vanhempiaan vastaan. Sosiaaliviraston mukaan kypsyyden mitta on se kuinka pahasti sanoo omaisistaan, koska sossu hyötyy siitä, huostaanotto on valtava bisnes. Normaalissa yhteiskunnassa perheen ja suvun sisällä vallisee tietty lojaalisuus, mutta kyllä silläkin on tietysti rajansa. Normaalikin yhteiskunta normeineen asettaa tiettyjä rajoja. Miksei perhe voi olla sosiaalisen verkoston ydin, miksi sen on pakko olla sosiaalivirasto, kuin totaalissa yhteiskunnassa ikään? On ihan normaalia ja hyväksyttävää että lapsi kasvatetaan perheensä osaksi mutta kyllä jokin tolkku on perheenpäälläkin oltava. Valta ja vastuu kuuluvat yhteen.

Onko jokin pakko tavata juuri torilla epäsiistiä? Eikö sitä voisi tavata neljän seinän sisällä.

Matti W, huh, huh

Kyllä kai lapsella on huono olo, jos vakavasti mielisairas isä on varjostanut elämää pienestä pitäen. Ei ole koskaan voinut luottaa siiten mitä isä touhuaa. Ihan samallaista kuin alkoholistiperheessä.

Kyllä se vaikuttaa lapsiin, eikä ole mistään "tahdonvoimasta kiinni".

Olet itse tainnut sekoilla omien lapsiesi kanssa ja siksi puolustelet.

En puolustele hörhöjä

Luitko sinä tekstini kokonaan ja ymmärsitkö mitä tarkoitin? En puolustellut kenenkään hörhöilyä.

Lapselle on tietysti hirveän ikävää jos vanhempi on tuollainen pölvänä johon ei voi luottaa. Pieni lapsi ei mitenkään pääse tilannetta karkuun. On tökeröä että vanhempi käyttää sitä hyväkseen. On turha vaatia että pikkulapsi ymmärtää mistä on kyse, eihän asia ole itsestäänselvä isoillekaan ihmisille kuten tässä on käynyt ilmi.

Pölvänä voi muuttua asialliseksi mutta se tapahtuu itse ja oma-aloitteisesti ilman että kukaan muu tekee yhtään mitään. Hänen on itse tajuttava että kapina normaalin yhteiskunnan arvoja kohtaan on typerää. Kyllä jokaisen ison ihmisen pitää tajuta että jos kaikki ottavat "kaikki tyhjästä" asenteen niin yhteiskunta sortuu. Parannuksen tehnyt pölvänä on harvinaisuus, mutta kyllä niitäkin on: eräs raitistunut rapajuoppo sanoi että jumala sanoi hänelle ettei tuossa juomisessa ole mitään järkeä.

Sosiaaliviraston toimenpiteet eivät ole mikään ratkaisu vaan osa ongelmaa. Psykologia näkee ihmisen tahdottomana lapsuuskokemustensa vankina, ja siten vastuuvapaana tekemisistään ja tekemättä jättämisistään. Pölvänät kuuntelee tuollaiset puheet innolla ja seuraukset saavat lapset kärsiä, kuten tässä viestiketjussa on tullut ilmi. Minusta se on väärin.

Sinun ei syytä hävetä

Mikä ihmeen pakko sinun on sietää isääsi? Oletko jotenkin taloudellisesti riippuvainen hänestä? Etkö tee mitään ilman hänen lupaansa ja neuvoansa? Eikö olisi sinullakin jo korkea aika lyödä henkinen napanuora katki.

Ilmeisesti asut avomiehesi kanssa ja isäsi asuu muualla. Sinun ja isäsi välirikko on ensisijaisesti sinun ja isäsi asia, ei ylihuolehtivan äitisi murhe. Hössöttäjän elämä on yhtä huolta ja murhetta tekipä muut sitten mitä tahansa, jokaisen pitää itse laittaa hössöttimensä pois päältä.

Kukaan ei ole ison lapsen roolissa yksinään, vaan aina kaltaisesi ylikiltin ansiosta. Antaa ison miehen hoitaa itse asiansa, iso mies on itse vastuussa teoistaan ja tekemättä jättämisistään. Itse sika kärsii kun kuppinsa kaataa.

Turha sinun on hävetä isäsi edesottamuksia, hänen pitäisi tehdä se itse. Tuskin hän kuitenkaan niin tekee, ehkäpä hän luulee olevansa erinomainen ja mallikelpoinen ihminen. Mitä todella tapahtuu jos "kulissit sortuvat"? Onko sossut kenties huostaanottamassa pikkusisartasi? Eiköhän se ole kylillä aika yleisesti tiedossa miten hankala isäsi on, ihmiset eivät vain kohteliaisuussyistä sano sitä sinulle suoraan. Antaa isäsi itse pitää kulissit pystyssä, hän on se joka niistä yksinomaan hyötyy. Sanot vain isäsi terrorisoimille ihmisille olevasi todella pahoillasi ja tuomitset teot etkä vain ala selittelemään niitä parhain päin. Näin vapaudut syyllisyydestä ja häpeästä.

Äläkä tee asiasta mystistä selittämällä häävieraille mitään mielisairauksista, sanot vain että isäsi on erakko ja aika hankalakin. Kaikillahan on yksityiselämässä ei-mairittelevia asioita, mutta hyviin tapoihin kuuluu että niistä ei tehdä numeroa ja muut eivät tunkeile.

Toki on aina olemassa pölvänöitä joilla on ihmeellinen kyky sotkea omat ja lähipiirin asiat. Näistä ei saa asiallisia sitten niin millään vaikka kuka tekisi mitä. Olkoon elämän myrskyt vaikka millaiset, kovettuu vain kova pää, tyhmä ja kova pää. Valitettavaa mutta totta. Mutta onneksi heitä ei ole pakko pitää taakkanaan. Kun pölvänään ottaa tunnepohjaista etäisyyttä, hänestä koituvat ongelmat vähenevät samalla. Samalla muuten silmäsi alkavat aueta asioille joita et ole ennen huomannut tai olet selitellyt ne itsellesi parhain päin.

MW:

aloitus on liki 3 vuoden takaa, tuskin aloittajan ongelma esim. avioliiton suhteen on enää sama

Suku on

Serkkuni sanoi, ettei suvusta ainakaan koskaan pääse eroon. Löysin yhden ystävän jonka kanssa koluta baareja kun en jaksanut kotiporukoita jotka käytännössä seuraavat minua kuin hai laivaa. Jostain kumman syystä tämä serkkuni alkoi nuohota jopa meidän ystävyys-suhteessa ja yllätys, että hänen perhe ja lapset täyttivätkin minun elämäni ja ei aikaakaan kun meidänkin olisi heidän mielestä pitänyt lkaa tekemään lapsia. Että se siitä baarien koluamisesta. Mitä väliä minun ja ystäväni tarpeilla on kun kerran serkkuni haluaa kesämökkiseuraa.

Ajattelin asustella rauhassa ja ja tehdä elämässäni jotai enennn kuulumatonta, lukea vaikkapa kaksi kirjaa. Ei aikaakaan kun lapsuuden kaverini pikkusisko asusti äitinsä kanssa naapurissani avioeron jälkeen ja kaipasi autokuskia itselleen ja kriminaalikakaroilleen. Mitä väliä minun haluilla on kun krta naapuri haluaa jotain minusta.

Olen kiertänyt vanhepiani niin hyvin kun jaksan, mutta jostain kautta he edelleen tänäpäivänä tonkivat kaikki sanomiseni ja tekemiseni aiva kuten olisin holhouksen alainen.

Koitappas siinä sitten elää omaa elämää...

Kyllähän kyse on nyt siitä..

.. mitä mielisairas vanhempi tekee lapsilleen.

Ei kai kukaan tahallaan sairastu, mutta vakavasti mielisairas vanhempi on riski lapsen kehitykselle.

Niin julmalta kuin se kuulostaa, olen sitä mieltä, että on parempi että se terve puoliso ottaa eron ja antaa lapsille rauhallisen kodin, kuin jatkaa avioliittoa ja sekoilua. Tai sitten lapsilla pitäisi olla joku "varakoti" mummolla, täti, setä eno jne. jossa voisivat viettää pidempiäkin aikoja.

Jos lapsia ei ole niin jokainen voi sitten päättää jaksaako vai ei vakavasti sairaan kanssa.

Kannattaisi myös miettiä, hankkiiko lapsia jos on mielenterveysongelmia.

20 senttiä päivässä

Minultakin jäänyt koko elämä välistä. Jos minulla jotain omaisuutta on, niin se rikotaan taikka varastetaan, ystävyys-suhteita ei juurikaan ole puhumattakan häistä taikka kouluista valmistumisista. Vanhemmat juoksee perässä pitkälle aikuisuuteen jne.. Sitä kun on vain pakko katsella kauhulla ja alkaa saman kaltaiseksi ympäristön kanssa kun he eivät osaa nauttia 20-sentin d-vitamiinia.
isäsi syy ole että on sairastunut. Ennemmin äitisi vika, ettei taaskaan ole päätään käyttänyt ja osannut päätellä lopputulosta etukäteen lasten kantilta katsottuna. No, ehkei tyhmyydestäkään voi ihmistä syyttää. Eniten kärsii aina se, joka tajuaa eniten.
miten hoidan mielisairasta?
 /   /  /  / Mielisairas isäni on pilannut elämäni

Asiantuntijat

  • SincityNaisille ja pariskunnille sunnattu intiimituotteiden erik...

Keskusteluhaku

Laaja haku



Lisää keskusteluja aiheesta

Tietoa mainosten kohdentamisesta