Onko kokemuksia psykiatrisista sairaalaosastoista?
Itsellä tämä sairaus(bibo...) mennyt nyt siihen pisteeseen että sairaalaan olisi mentävä katselemaan uusi lääkitys ja muutenkin saamaan apua. En ole koskaan aiemmin ollut sairaalassa, joten vähän tietysti mietityttää millaista siellä on. Kertokaa kokemuksianne sairaalahoidosta, sekä hyviä että huonoja!
Itsellä tämä sairaus(bibo...) mennyt nyt siihen pisteeseen että sairaalaan olisi mentävä katselemaan uusi lääkitys ja muutenkin saamaan apua. En ole koskaan aiemmin ollut sairaalassa, joten vähän tietysti mietityttää millaista siellä on. Kertokaa kokemuksianne sairaalahoidosta, sekä hyviä että huonoja!
Vastaukset 17
Vanhimmat
hyviä kokemuksia, vain erittäin huonoja. Onneksi pääsin pois olemalla samaa mieltä psykiatrin kanssa. Vinkkinä sinulle, jos olet menossa.
älä mene jos ei ole viimeinen pakko, sain kauheita traumoja niin hoitajistakin kui potilaista..
psykiatrisen hoidon vuoksi. ihmisoikeuksien riistoa, sairasta vallankäyttöä, alistamista ja henkistä tuhoamista on psykiatrinen hoito sairaaloissa suomessa.
kaiken lisäksi väärällä diagnoosilla hoidettiin. nyt terveiden kirjoissa ja kaukana kaikista psykiatreista. kammo ja pelko jäi.
Psykiatrinen hoito on pelkkää riistoa. Minäkin sain väärän diagnoosin. Näin ollen meitä väärinhoidettuja on vähintään kaksi. Kaiken lisäksi olemme saaneet samoja havaintoja psykiatrisen hoidon sisällöstä (luettelemasi).
Minäkin aion pysyä kaukana psykiatriasta.
ilmoittautuu. Psyykelääkkeen pakkosyöttäminen on myrkytystä. Lukkojen taakse laittaminen on vangitsemista. Psykiatria on politiikkaa ja bisnestä, ei tiedettä tai terveydenhoitoa.
tutkimuksen pakkohoidon ja muun psykiatrisen sairaalahoidon vaikutuksista ihmisiin ja siitä miten paljon siellä tapahtuu näitä virheitä kun ihmisiä hoidetaan pakkohoidon nimissä hyvin sairaina ja myöhemmin käykin ilmi ettei mitään sairauteen viittaavia oireita ole. niin no nehän on tietenkin voinut parantua lääkityksellä - niin varmasti sanoisi vanginnut lääkäri.
ahdistaa vieläkin ajatella asiaa vaikka tapahtuneesta on 10 vuotta aikaa, enkä ole tämän 10 vuoden aikana tarvinnut mitään pakkosyötetyistä lääkkeistä enkä ole joutunut siltikään yhteenkään pakkohoitoon. enka vapaaehtoisesti menisi koska se muuttuisi hyvin äkkiä kuitenkin taas tuhoamisleiriksi, siis riistoksi, ihmisyyden tuhoamiseksi ja henkiseksi alistamiseksi.
itse en toivu siitä henkisestä kärsimyksestä koskaan, enkä kykene puhumaan tapahtumista kenellekkään.
Lähetä ideasi lääketieteellisiin tiedekuntiin. Se sopisi hyvin väitöskirjan aiheeksi. Samoin terveystieteen graduaiheeksi se on loistava.Tuntuu, että alan laitokset eivät ole halukkaita selvittämään potilaiden pahoinvointikohtelua.
taidanpa selvittää tätä hieman ja tehdä niin monen saman kokeneen ihmisen sanan kuulluksi.
on järkyttävää että "hoidon" nimissä ihmistä tuhotaan. koko sairaalahoito pitäisi muuttaa toisenlaiseksi jotta se olisi hyväksi ihmiselle. on varmaaa että ihmistä voitaisiin kohdella ihmisarvoisestikkin eikä tuhoten ns. hoidon nimissä ja se olisi oikeasti hoitoa eikä kiduttamista.
ei liene kovin virhe tulos jos useat ihmiset ovat traumatisoituneet hoidosta, kuten täältä on usein luettu. se pitäisi oikeasti muuttaa. eihän ihmistä saa vahingoittaa.
yksi mitä voisi tehdä jos joku jaksaisi ja voisi ottaa adressin keräyksen myös jossa kerrottaisiin miten hoito pitäisi muuttaa ei traumatisoivaksi ja ihmisarvoiseksi kohteluksi ja tämä toimitettaisiin sosiaali ja terveysministeriöön. allekirjoittaisin heti, kuten myös monet monet muut.
mutta tuo tutkimus asia pitää laittaa vireille. se ehkä tuottaa tulosta 10-20 vuoden kuluessa. mutta tyhjää parempi sekin on - vaikka itse en sitä päivää ehtisi nähdäkkään kun mielisairaalassa ihmisiä kohdeltaisiin ihmisarvoisesti eikä tuhottaisi ja traumatisoitaisi.
Ainakin akuuttiosastolla oli sellainen periaate, että potilaat ei ymmärrä mitään ja heitä saa kohdalla kuin aivottomia idiootteja... ihan kuin ihmisoikeudet häviäisi saman tien, kun potilaaksi joutuu. Neljä vuotta on omasta kokemuksestani ja nyt ovat haavat jo arpeutuneet. Terapeuttini mielestä elin hoidossa lapsuuden traumat uudelleen. Koko ajan oli tunne kuin häkkiin suljetulla eläimillä, jota tarkkailtiin, mutta ei haluttu auttaa, muuta kuin pakkosyöttämällä lääkkeitä.
olevat ovat potilaita, eivät vankeja.
toisin päin.
Miksi et hoida pois oireitasi, ne lähtevät parhaassa tapauksessa alle viikossa kun puhdistat ylimääräisen vedyn verenkierrosta?
http://qmies.blogit.fi/kofeinismin-tehohoito/
Luulen että olet menyt kehveliksi lääkkeitä, etkä itse sairaudesta.
Minulle määrättiin kaksikuuntaisen diagnoosin jälkeen lääkitystä lääkityksen perään.
Kuljin nuppi turvoksissa vuoden.
Mitään muuta ei tehty kuin vehdattiin lääkkeiden kanssa sinnesun tänne.
Ei kysytty ruuasta, liikunnasta mitään, tosin perhesuhteet ja lähimmät ystävät tiedusteltiin erittäin tarkasti.
Ihmettelin sitä jo alkuvaiheessa ja kerroin olevani ystävätön.
Olikohan se virhe vai ei, ne kävi kimppuun kuin sika limppuun. Aivan kuin haluaisivat omia minut täysin omiiin systeemeihinsä.
Nyt vuoden jälkeen alan olla kunnossa, tai siis olen.
Mutta se lääkäri ei tahdo päästää irti, tekee selkeästi johdattelevia kysymyksiä.
" taidat olla vieläkin masentunut"....no kun en ole.
" meneeköhön tää nyt manian puolelle" jos hymyilen liikaa.
Hei, älä mene sinne älä edes harkitse sairaalakeikkaa.
Sairaalassa hoitoa saa jopa niukemmin kuin ulkopuolella. Sairaalaan ei kannata lähteä vapaaehtoisesti, keikka saattaa muuttua niin että et pääse pois omasta tahdostasi.
Myös se hoito on lähinnä säilyttämistä, pahimmillaan paaset lääkärin juttusille harvemmin kuin avohoidossa. Lisäksi avohoidossa saat yleensä olla kahden lääkärisi kanssa, mutta sairaalassa mukana onkin joukkueellinen ylimääräisiä henkilöitä, joiden pitää myös päästä pätemään hoitosi määrittelyssä.
Älä mene sairaalaan. Kaikki onnistuu paremmin ilman ko, laitosta.
Läheiselläni on bibo ja luojan kiitos hän nykyisin pääsee sairaalaan kun sitä tarvitsee. Liian monta kertaa depis pääsi niin vaikeaksi että vauhtia psykan puolelle haettiin ensin teho-osastolta itsemurhayrityksien takia. Eikä läheiseni ole puhunut pahaa osastohoidosta, ei tosin erikseen kehunutkaan "palvelua". Hän menee sinne saamaan hoitoa sairauteensa, kun oireet sitä vaativat. Onneksi viimeisestä reissusta alkaa tulla jo viitisen vuotta, uudet lääkkeet ovat tasoittaneet vaihteluja huomattavasti ja avohoito on pelannut hyvin. Onneksi meillä on osaavia ihmisiä, jotka jaksavat ja haluavat hoitaa myös mieletään sairaita.
Kaikilla tuntuu olevan kovin paljon huonoja kokemuksia, mutta mulla ainakin ois hyvä. :) Olin joskus 9-vuotiaana jonkun aikaa, luulen, että parisen viikkoa (vaikea hahmottaa aikaa näin 9 vuoden päästä) lastenpsykiarisessa sairaalassa. En nyt muista kuinka paljon se autto, kun en sillon omasta mielestäni ollut edes mitenkää sairas, ainakaan myöntäny itselleni tai muille. Sen vaan muistan, että siellä kun oli niitä muita lapsia, niin niiden kanssa oli tosi kiva leikkiä, sairaalassa oli uima-allas ja jumppahuone ja vaikka mitä ja hoitajatkin oli tosi mukavia. Jokasella oli oma huone, missä sai olla rauhassa ja ne siellä oikeesti yritti olla mukavia ja auttaa. Siitä on tosiaan niin kauan ja olin niin pieni, enkä ole psykiatriessa sairaalassa sen jälkeen ollut, niin en osaa oikeen tarkemmin kertoa vaikutuksia ym... Monen vuoden terapian jälkeen kuitenkin oli pari vuotta, millon oli vain kohtuu lieviä oireita ennen ku nyt taas ocd iski päälle...
Mutta siis joka tapauksessa mulle ainakin oli positiivinen kokemus, mutta sun täytyy varmaan mennä itse ottamaan selkoa. ;) Good luck!
Keskitysleirejä nämä pakkohoitolat ovat. Vankilan olot ovat ihan erilaiset ja inhimilliset, pakkohoitolassa olo on kuin jossain kommunistisen maan kidutusvankilassa.