Sain juuri tiedo että isälläni on selkäranka
syöpä, joutuu vielä tarkempiin tutkimuksiin,
(toivottavasti se hoitajien lakko ei ala).
Mutta se on jo selvää että leikata ei voida ja hän on muutenkin fyysisesti huonossa kunnossa,
joten en sitten tiedä aloitetaanko solusalpaaja- sädetys hoitoja
Vaikka hän on jo 80 vuotias ja kuoleman mahdollinen lähestyminen pitäisi olla ns.hyväksyttävä asia,niin kuitenkin minulla on tällä hetkellä semmoinen turta olo ja en haluaisi ajatella koko asiaa.
En tiedä miten tulen kestämään mahdolliset tulevat hautajaiset, kun nyt on meinaa itkettää.Sekin huolestuttaa että miten nykyään lääkärit antaa kipulääkkeitä,isällä on nyt jo kipuja, mutta ei ole saanut mitään vahvempia kipulääkkeitä, ennen kuin kaikki tutkimukset on tehty.Pitäisi kai olla onnellinen että on ollut hyvä isä ja lapsuus,mutta siksi tämä oma tuska onkin niin kamala.Kokemuksia ?
ISÄN SYÖPÄ
9
7519
Vastaukset
- jo vuonna 2000
ja vieläkin on välillä tosituskainen olo ja ikävä. Kyllä se olo ajan kanssa paranee pikkuisen, mutta helppoa se ei ole.
Nyt sisareni sairastaa myös syöpää ja elinaikaa ei ole mahdollisesti paljoakaan jäljellä.
Ei meinaa enään jaksaa tätä sulattaa.
On myös hirveä huoli äidistäni, miten hän jaksaa tämän ei ole vielä toipunut isänkään lähdöstä.
Toivotan sinulle ja isällesi jaksamista.
Niin kauan kuin on elämää on toivoa!
Toivo on tärkeää, että syövästä selviää.- aika hyvin
löytyy hoitoja nykyään itse sairastan syöpää ja
en vielä kuolemassa ole,kuitenkin toivon ettei
jäljelle jäävät kovin surisi aikanaan. - teille molemmille
aika hyvin kirjoitti:
löytyy hoitoja nykyään itse sairastan syöpää ja
en vielä kuolemassa ole,kuitenkin toivon ettei
jäljelle jäävät kovin surisi aikanaan.Jos syöpä on selkärangassa ja noinkin vanha ihminen,ei varmaan aleta antaan mitään hoitoja.Joten varaudu pahimpaan ja yritä olla isäsi tukena hänen sairautensa aikana.
Itselläni on ollut syöpä,mutta siitä olen toipunut,kaikkiin syöpiin ei ole hoitoja nykyäänkään. Voimia sinulle ja isällesi.
- Tyttö tuollainen
Usko pois,tiedän miltä sinusta tuntuu,vaikka olenkin nuori. Oma isäni kuoli kun olin vasta yhdeksän. Maksasyöpä ei antanut armoa. Mutta jos isäsi kuolee,niin ajattele kaikkia hyviä asioita,mitä olet hänen kanssaan kokenut. Itkeä saa ja pitää,se auttaa. Juttele vaikka muiden samaa kokeneiden kanssa. Sinulle oikein paljon jaksamista ja kaikille muillekin jotka ovat samassa tilanteessa!
- Orpo45
Ihan ekana haluan toivottaa sulle VOIMIA. Minä sain tämä vuoden tammikuussa lääkäriltä tiedon, että äitini on parantumattomasti sairas. Se, että elääkö hän päiviä, viikkoja ... ei osattu sanoa. Se oli hirveä shokki. Äitini oli yli 80 vuotta, mutta ei se sitä tilannetta helpottanut. Hän oli minun rakas äitini ja hänen menettäminen tuntui tosi kauhealle. Äitini eli 3 kk:tta lääkärin 'tuomion' jälkeen. Ja näin jälkeen päin olen siitä onnellinen, että me kerettiin jättää hyvästit ja minä kerkesin kertoa hänelle, että miten tärkeä hän on minulle.
Nyt siitä on 7,5 kk, kun äitini nukkui pois. Ja se myös lohduttaa minua, että hänen viimeiseen hengenvetoon asti olin hänen vierellään. Ikävä on suunnaton edelleen. Tänään osallistuin eka kerran seurakunnan järjestämään sururyhmään. Ja yhtä itkemistähän se oli, mutta se lohdutti, että me kaikki olimme samassa tilanteessa.
En osaa oikeastaan muuta sanoa, kuin että yritä kertoa ja osoittaa isällesi, että miten tärkeä hän on sinulle. Ja siltikin, tuntuu että jotain jäi sanomatta tai tekemättä.
Voimia sinulle. - 2 kertainen suru
Minä menetin isäni 2kk päästä siitä, kun saimme tietä syövästä.Tänään aikaa on kulunut 2v 3kk, mutta silti tuntuu että kaikki tapahtui juuri äsken.Isäni oli 1kk vaille 70v.
Kaikista eniten ottaa edelleen päähän se, kun sain tietää vasta 2pv aikasemmin(ennemkuin isäni kuoli)kuinka pitkällä syöpä on.Puhuin ja taas puhuin lääkäreiden kanssa, mutta eivät kertoneet totuutta.
Asiat pidetiin meiltä omaisilta piilossa.Muutkin sairaudet ja sydänkohtaulksesta saimme tietää sattumalta.
Yksi Keskussairaalan naislääkäri pamautti suoraan totuuden isälleni, että kuolet kohta.Mielestäni siinä ei tämä naislääkäri toiminut oikein.
Varmasti siinä elämänusko ja kamppailu lopahti.
Voimia sinulle ja nauti ajastasi isäsi seurassa niin kauan kun on mahdollista.Elä tätä päivää ja hetkeä ja ole vahva. muistuttava pakurikääpä,siitä jauhamalla teetä,nii voi äijä parantuakki
- seppo kinnunen
Otapa yhteyttä Siikaisissa asuvaan Havupuu-uute juoman valmistajaan Kari Herttuaan. Hän voi kertoa valmisteensa vaikutuksista lisää. Netistäkin löytyy aikalailla. Itse lääkärinä olen tavannut henkilökohtaisesti osan hänen valmisteellaan parantuneista ihmisistä. Yhdellä oli niin suuri maksasyöpä, ettei sitä voitu leikata eikä muutenkaan hoitaa muuta kuin psyykeen lääkkeillä palliatiivisesti. Hän alkoi nauttia havupuu-uutetta ja jotain vitamiineja vaimonsa määräyksestä ja oli vielä hyvissä voinneissa kuukausi sitten kun hänet viimeksi tapasin. Diagnoosi tehtiin n. viisi vuotta sitten ja annettiin 3 kk. elinaikaa. Syöpäkasvain on pienentynyt alkuperäisestä koostaan ratkaisevasti murto-osaan alkuperäisestä, pienenee koko ajan hiljalleen ja "potilas" voi hyvin!Kaikki veriarvot ok. Ne olivat alussa niin huonot että sen vuoksi ,kasvaimen suuri koko huomioon ottaen, hoitoihin ei ryhdytty ennen kuin yli vuosi oli kulunut ja syöpäkasvaimen koko oli yllättäen pienentynyt ja veriarvot parantuneet. Silloin tehtiin hänelle nk. transkutaaninen tromboembolisaatio, jolla yritettiin sulkea se verisuoni, joka tuo verta ja ravinteita syöpäkasvaimelle. Kuinka paljon sillä on ollut vaikutusta hänen nykyiseen hyvinvointiinsa jää arvailujen varaan. Hän kuitenkin käyttää jatkuvasti ko. ainetta eikä muita hoitoja ole sairaalasta annettu.
En tietenkään voi taata mitään parantumista, mutta mahdollisesti laadukkaampaa elämää pirteämpänä ja kivuttomampana. Kannattaa ottaa käyttöön. Itsekin teen näin, vaikka tunnen itseni täysin terveeksi.
Sairauden esto on järkevämpää kuin sen hoito!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Persuja ei aluevaltuustoissa näy
Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.693804Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni
Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j883189Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa
Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin1002441Mikä ihme teitä savolaisia tuossa
p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa.151659Laita tunniste josta kaivattusi tietää sun kirjoittavan täällä
Joku yksilöity yhteinen juttu joka on sun ja kaivattusi välillä. Tuntomerkkinä esim. punainen pipopää, tonttu-ukko tai m701428- 981300
Varusmiehen kuolema
Ei ollut vahinko, ei aiheuttanut vaaraa muille, eikä ollut rikos, mitä jää jäljelle? Oliko kyseessä oman käden kautta lä501246- 511043
Huippu, kaupunki ostaa hotellin
Hyvä juttu meillä on oma hotelli iloitsi Pirtihirmukin. Nyt vaan rekryt päälle ja uusi henkilökunta. Tarvitaan tekijöitä561040Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?
JOS siis sinä saisit päättää?11031