Metallin maku suussa

Mii.

Kiinnostaisi tietää, että millaisista ennakko-oireista huomaatte migreenin olevan tulossa? Itsellä tulee omituinen metallinen maku suuhun ja tuntuu, että kieli on ihan "tönkkö", samoin haukotuttaa kokoajan. Yleensä noista oireista seuraavana yönä herään siihen, että on ihan kamala hedari päällä. Onneksi on nykyään noi täsmälääkkeet, itsellä Zomig 2,5mg, joka yleensä hyvin tehoaa kipuun.
Kysyin neurologilta tosta metallin mausta, mutta se ei osannut juurikaan sanoa syytä siihen. Oisko kenties jollain muulla samaa vaivaa ja selitystä asiaan?

12

9464

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Yks vaan

      Jospa se maku lähtee amalgaamista?

      • Metsähiiri

        voi tulla. Esimerkiksi hyvin yleinen lisäaine E621 arominvahvenne aiheuttaa migreeniä joillekin ihmisille. On eineksissä, aromisuolassa, marinoidussa lihassa, maustesekoituksissa.

        Mies valitti metallinmakua suussa molempina kertoina, kun kävimme pikaruokapaikassa syömässä. Mies söi pitsoja, joihin itse en koskenut ja mm. erilaisia tinapurkista kotoisin olevia kasviksia. Ravintoloihin tuodaan paljonkin elintarvikkeita kiinasta, mm. purkkiherkkusienistä on löydetty kadmiumia jne.


    • tipetitap

      Mulla on sama. Päänsäryn tulon voi maistaa. Käsittääkseni se on harha aistimus, mikä syntyy aivoissa ilman, että suuhun konkreettisesti liukenisi mistään metallia. En usko, että sitä osataan selittää mitenkään fysiologisesti.

      • ällöbansku

        on kyllä ennakkoon esim. haukotuttaa, puhe takeltelee, himo herkkuihin, silmiä särkee, niska jumittaa... Migreenin aikana ja ennen sitä hajuaisti on sata kertaa parempi kuin normaalisti! Banaanien haju erityisesti ällöttää.


      • pollyannan vastakoht

        Joo, alkaa armoton haukottelu, alan äksyillä luonteeni vastaisesti (tästä mieheni tietää epäillä migreeniä!) ja alan kaivella kaapeista keksiä ja suklaata, äänet alkavat sattua korviin ja yhtäkkiä valot näyttävät ihmeen kirkkailta.


    • fdjhj

      Metallin makua kyllä. Samaten jotain ihme palaneen hajua nenässä.

    • PD

      Mulla kans tuntuu toi metallin maku suussa, puhe sopertelee, on jotenkin sekava olo. Jos ei siinä vaiheessa ota estolääkettä niin alkaa hetken päästä puutua pää jalka ja käsi toispuoleisesti ja sit onkin pakko jo päästä makaamaan kun jalat lakkaa toimimasta. Jotku hajut laukasee tai en tiedä onko migreenikohtaus siinä vaiheessa jo päällä kun mulla tulee päänsärky vasta jälkijunassa yleensä. Vähän vielä totuttelemista vielä kun on niin uus juttu tää migreeni, mutta sitä paremmin alkaa huomata näitä oireita, mitä enemmän kohtauksia tulee. Lisäksi välillä tuntuu jotain outoja hajuja ym.

    • klmop

      Voishan toi kuullostaa ihan auralta. Onhan noi hajutuntemuksetkin tulkittu migreenin auraksi,joita itselläni on. Ne on juuri näitä tutkimattomia juttuja. Makutuntemuksia on itsellänikin,mutta erittäin harvoin.

      • PD

        Mulla noi oireet on niin monen neurologin toimesta tulkittu auraksi että kyllä ne maku- ja hajuaistimukset auraa on.


    • eelis1976

      mulla maistuu kans välillä rauta, mutta en tiedä johtuuko migreenistä vai nou kun mulla on ilman päänsärkyjä usein, ja aurallisena kun on niin näkyy sahalidat ja näkölähtee, puutuu yms. mut joo, välillä maistuu rauta ja välillä haisee ihan märkäkoira joka paikassa... töissä nauravat kun haistelen kahvikupinkin ennenkun kaadan siihen mitään :)

    • Pääpotilas

      Hei! Mielenkiintoinen keskustelu. Olen ollut migreenipotilas jo parikymmentä vuotta, mutta viime viikolla huomasin ensimmäistä kertaa ihmetellä veren tai raudan makua suussa. Se tuntui monena päivänä ja lopulta sitten eilen pamahti kunnon migreenikohtaus näköharhoineen päivineen. Aura mulla on ollut aina, joten siinä ei mitään uutta, mutta tämä raudan maku oli uusi tuttavuus. Nähtävästi kuitenkin melko normaalia. :) Googlettamalla löysin tämän keskustelun.

      • Anonyymi

        Itsellä on kanssa toi raudan maku suussa, ja jotenkin tuoksuu nenässä raudan /veren maku.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää

      jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole
      Maailman menoa
      20
      2242
    2. Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä

      ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi
      Maailman menoa
      76
      2195
    3. Belfastissa käynnissä kunnon persuilu

      Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä
      Maailman menoa
      41
      2069
    4. Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen

      Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma
      Maailman menoa
      52
      1438
    5. Mitä kirjainta haluaisit

      Ra kastella mahdottomasti?
      Ikävä
      74
      1366
    6. Onko kaivattusi rohkeampi kuin sinä?

      Vai oletko sinä rohkeampia? Mikä on rohkea teko, minkä sinä tai kaivattusi on tehnyt? Mitä siitä seurasi?
      Ikävä
      46
      893
    7. Kaunein nimi

      Mikä on mielestäsi kaunein miehen ja naisen nimi? Haluaisitko itse olla joku toisen niminen?
      Ikävä
      63
      892
    8. Farmi-Amski ja Jucci Hellström - Sydämiä satelee - Onko tässä jotain enemmän?

      Amskidamski Anne-Mari Tarkkio ja Jucci Hellström olivat samaan aikaan Farmi Suomi -realityssä. Nyt somessa on nähty mat
      Kotimaiset julkkisjuorut
      8
      781
    9. Arvaa sattuuko se

      Että teen töitä siihen että unohdan sinut. Mitä muutakaan voin
      Ikävä
      52
      753
    10. Rakastan sinua hiljaisuudessa

      Rakastan sinua hiljaisuudessa. Olisit minun tai et, olen odottanut sinua vuosisatojen ajan. Ilman sinua sydämeni on yksi
      Rakkaus ja rakastaminen
      33
      744
    Aihe