Äidinkielen tekstitaidon koe

Helppp

Hei! Olen menossa uusimaan äidinkielen arvosanaani ja odotan tekstitaidon koetta kauhulla, sillä sen säännöt ovat minulle melko epäselviä (kuulun vanhempaan ikäluokkaan). Siis, onko pohjatekstiä tarkoitus lainata? Mikäli ymmärsin oikein, lukijan oletetaan jo tuntevan aineiston.. Jos joku avulias viitsii vastata, olisin molto kiitollinen!

6

11544

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • abi 2008

      Itsekin olen kirjoittamassa äikkää keväällä. Ainakin meille on opetettu, että vastauksen alusta pitää käydä ilmi, mikä aineisto on kyseessä ja mikä tehtävän anto on.
      Muuten ei tarvitse, eikä edes saa, ottaa yhtä paljon lainauksia tai referoida pohjatekstiä kuin esseekokeessa.

      Aineiston avulla perustellaan esim. jos sanoo tekstin olevan ironinen, täytyy siitä ottaa väitettä tukevia kohtia. Ja muutenkin luetella ironian piirteitä ja löytää tekstistä esimerkit. Siis tehtävän anto olisi voinut olla: millainen on tekstin sävy?

      (Toivottavasti edes jotenkin ymmärsit, mitä tarkoitan.)

      • Abimon

        "Muuten ei tarvitse, eikä edes saa, ottaa yhtä paljon lainauksia tai referoida pohjatekstiä kuin esseekokeessa"

        Nimenomaan tekstitaidonkokeessa kuuluu perustella havaintonsa sekä tulkintansa aina pohjatekstistä itse referoimalla tai suorilla sitaateilla. Esseekokeessa taas harkitummin.

        Itsekin ehdottomasti suosittelen katsomaan ohjeet YTL:n sivuilta. Tehtävänannon noudattamatta jättäminen johtaa 0 pisteeseen.

        Koitos itsellä kanssa edessä huomenna, ja jännittää!


    • tietysti kiinni

      mutta pääsääntönähän aina on se, että lukija ei tunne pohjatekstiä. Viittaukset ja aiheen esittely siis täytyy tehdä.

      Jos olet epävarma, lue YTL:n sivuilta ohjeet ja soita vaikka vanhalle äidinkielenopettajallesi ja pyydä apua.

    • tekstitaidon kokeesta vielä

      Tekstitaidon kokeessa oletetaan, että lukija tuntee aineiston entuudestaan, toisin kuin esseekokeessa.
      Silti se pitää esitellä ekassa kappaleessa 1-2 lauseella, kuten "se ja se kirjoitta hesarissa sillon ja sillon"
      Ja lainauksia pitää olla väitteiden perusteiksi, se lisää vakuuttavuutta.

    • niin.

      Viittauksilla sillain että asia pysyy kasassa. Jäsentelet asiaa sinun ei tarvitse alkaa asiaa kertomaan uudelleen kokeessa teet sillain mitä tehtävänannossa sanotaan...

      • hump

        1. älä missään maailman nimessä laita omia mielipiteitäsi sinne
        2. jos sanot tekstin olevan humoristinen tms. muista perustella se lainaamalla pohjatekstistä mahdollisimmän paljon
        3. tekstitaidon kokeessa oletetaan, että lukija tuntee tekstin, mutta tekstin alussa on aina hyvä kertoo kuka julkasi mitä, missä ja milloin
        4. kannattaa lukee vaikka omista äikän kirjoista mitä siellä sanotaan tekstitaidon kokeeseen vastaamisesta


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 185
      2045
    2. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      53
      1932
    3. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      135
      1588
    4. Euroviisut fiasko, Suomen kautta aikain typerin esitys, jumbosija odottaa. Olisi pitänyt boikotoida!

      Tämän vuoden euroviisut on monella tapaa täydellinen fiasko. Ensinnäkin kaikkien itseään kunnioittavien eurooppalaisten
      Maailman menoa
      146
      1533
    5. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1324
    6. Nukkumisiin sitten

      Käsittelen asiaa tavallani ja toiveissa on vielä että tästä pääsee hyppäämään ylitse. Kaikenlaisia tunteita on läpikäyny
      Ikävä
      4
      1204
    7. Muistatko komeroinnin?

      Taannoin joskus kirjoitin aloituksen tänne komeroinnista eli hikikomoreista; syrjäytyneistä nuorista ihmisistä. Ehkä asu
      Suhteet
      48
      1185
    8. Naisten tyypilliset...

      Naiset ei varmaan ymmärrä itse miten karmealle heidän tavara haisee. Miehet säälistä nuolevat joskus, yleensä humalassa
      Ikävä
      10
      1173
    9. Tuollainen kommentti sitten purjehduspalstalla

      "Naisen pillu se vasta Bermudan kolmio on. Sinne kun lähdet soutelemaan niin kohta katoaa sekä elämänilo että rahat"
      Suhteet
      3
      1138
    10. Syö kohtuudella niin et liho.

      Syömällä aina kohtuudella voi jopa laihtua.On paljon laihoja jotka ei harrasta yhtään liikuntaa. Laihuuden salaisuus on
      Laihdutus
      11
      1137
    Aihe