Miten tanssipaikoissa suhtaudutaan transvestiitteihin ? Tuleeko miehet hakemaan ?
Transsu tansseissa ?
31
4028
Vastaukset
- Transparentti
Joku vuosi sitten oli yksi transu pari kertaa Ruusulinnassa, mutta hän oli niin läpinäkyvän selvästi mies (parransänki näkyi vahvasta meikistä huolimatta, kävelytapa miehen, iso koko), että hän tyytyi katselemaan tanssijoita kahvilan tasanteelta. Mikäs siinä, antaa kaikkien kukkien kukkia.
- perjantaitansseissa
aikoinaan kävi transsu. Ei oikein näyttänyt kelpaavan pojille eikä tytöille. Tietysti jos oikeen hyvin meikkaa niin joku likinäkösempi mies saattaa sortuakin kovassa kiimassaan. Tosin toisia transsuja on lähes mahdoton erottaa naisista, joten kandee ainaski yrittää jos vaikka onnistuskin ;).
- ...osaa
Jos on todella hyvä tanssimaan, on sopivasti pienikokoinen ja ulkonäkö on selkeästi naisellinen, niin uskoisin että alkujärkytyksen jälkeen hakijoita alkaisi vähitellen olemaan.
Voisin itse ihan hyvin kuvitella tanssivani todella taitavan "daamin" kanssa.
Oletanpa kuitenkin että moista ei koskaan tanssilavoilla tule tapahtumaan.
Nuo transsut kai kuitenkin hakevat itselleen pääasiassa lähinnä seksiseuraa, ja sitä löytyy varmaan tehokkaammin muualta.
Ei heitä taida oikeasti se tanssiminen niin kauheasti kiinnostaa. - Ihmettelenpä
...osaa kirjoitti:
Jos on todella hyvä tanssimaan, on sopivasti pienikokoinen ja ulkonäkö on selkeästi naisellinen, niin uskoisin että alkujärkytyksen jälkeen hakijoita alkaisi vähitellen olemaan.
Voisin itse ihan hyvin kuvitella tanssivani todella taitavan "daamin" kanssa.
Oletanpa kuitenkin että moista ei koskaan tanssilavoilla tule tapahtumaan.
Nuo transsut kai kuitenkin hakevat itselleen pääasiassa lähinnä seksiseuraa, ja sitä löytyy varmaan tehokkaammin muualta.
Ei heitä taida oikeasti se tanssiminen niin kauheasti kiinnostaa."Nuo transsut kai kuitenkin hakevat itselleen pääasiassa lähinnä seksiseuraa"
Mistä näin päättelet? Luuletko, että he ovat jotenkin seksuaalisesti halukkaampia kuin muu väestö? Sinusta varmaan kaikki seksuaaliset vähemmistöt ovat pervoja, jotka haluavat aina vain seksiä. - Epäpervo
Ihmettelenpä kirjoitti:
"Nuo transsut kai kuitenkin hakevat itselleen pääasiassa lähinnä seksiseuraa"
Mistä näin päättelet? Luuletko, että he ovat jotenkin seksuaalisesti halukkaampia kuin muu väestö? Sinusta varmaan kaikki seksuaaliset vähemmistöt ovat pervoja, jotka haluavat aina vain seksiä.Joissakin miehissä naiseksi pukeutuminen aiheuttaa seksuaalista kiihottumista.
Transuilu on juuri tällaisten kiihottavien fibojen saamista ja niistä nautiskelua.
Ei taida olla ihan "tavalliselle" tanssipaikalle sopivaa touhua.
Normaalioloissahan nämä samat miehet käyttävät ihan tavallisia miesten kuteita.
Isot pojat on kertoneet että jotkut nuoret tytötkin jättävät tanssipaikalla joskus pikkarit pois hameen alta.
Tämähän on tietenkin ihan eri juttu ja tapahtuu nimenomaan "tuuletussyistä".
Senpä takia oletankin että tanssiminen saattaisi tällaisen tytön kanssa olla ihan kivaa vaikka en epäilekään että tässä on kysymyksessä nimenomaan pervo tyttö joka haluaa aina vaan seksiä. - xxy
Epäpervo kirjoitti:
Joissakin miehissä naiseksi pukeutuminen aiheuttaa seksuaalista kiihottumista.
Transuilu on juuri tällaisten kiihottavien fibojen saamista ja niistä nautiskelua.
Ei taida olla ihan "tavalliselle" tanssipaikalle sopivaa touhua.
Normaalioloissahan nämä samat miehet käyttävät ihan tavallisia miesten kuteita.
Isot pojat on kertoneet että jotkut nuoret tytötkin jättävät tanssipaikalla joskus pikkarit pois hameen alta.
Tämähän on tietenkin ihan eri juttu ja tapahtuu nimenomaan "tuuletussyistä".
Senpä takia oletankin että tanssiminen saattaisi tällaisen tytön kanssa olla ihan kivaa vaikka en epäilekään että tässä on kysymyksessä nimenomaan pervo tyttö joka haluaa aina vaan seksiä.Mustat munat yhteen hakkaa.
- ööööö..
Epäpervo kirjoitti:
Joissakin miehissä naiseksi pukeutuminen aiheuttaa seksuaalista kiihottumista.
Transuilu on juuri tällaisten kiihottavien fibojen saamista ja niistä nautiskelua.
Ei taida olla ihan "tavalliselle" tanssipaikalle sopivaa touhua.
Normaalioloissahan nämä samat miehet käyttävät ihan tavallisia miesten kuteita.
Isot pojat on kertoneet että jotkut nuoret tytötkin jättävät tanssipaikalla joskus pikkarit pois hameen alta.
Tämähän on tietenkin ihan eri juttu ja tapahtuu nimenomaan "tuuletussyistä".
Senpä takia oletankin että tanssiminen saattaisi tällaisen tytön kanssa olla ihan kivaa vaikka en epäilekään että tässä on kysymyksessä nimenomaan pervo tyttö joka haluaa aina vaan seksiä."Isot pojat on kertoneet että jotkut nuoret tytötkin jättävät tanssipaikalla joskus pikkarit pois hameen alta.
Tämähän on tietenkin ihan eri juttu ja tapahtuu nimenomaan "tuuletussyistä".
Senpä takia oletankin että tanssiminen saattaisi tällaisen tytön kanssa olla ihan kivaa vaikka en epäilekään että tässä on kysymyksessä nimenomaan pervo tyttö joka haluaa aina vaan seksiä."
-Oiskohan hieman toiveajattelua.. tuuletussyistä joo joo.. anna mun kaikki kestää. - Tietävämpi
Epäpervo kirjoitti:
Joissakin miehissä naiseksi pukeutuminen aiheuttaa seksuaalista kiihottumista.
Transuilu on juuri tällaisten kiihottavien fibojen saamista ja niistä nautiskelua.
Ei taida olla ihan "tavalliselle" tanssipaikalle sopivaa touhua.
Normaalioloissahan nämä samat miehet käyttävät ihan tavallisia miesten kuteita.
Isot pojat on kertoneet että jotkut nuoret tytötkin jättävät tanssipaikalla joskus pikkarit pois hameen alta.
Tämähän on tietenkin ihan eri juttu ja tapahtuu nimenomaan "tuuletussyistä".
Senpä takia oletankin että tanssiminen saattaisi tällaisen tytön kanssa olla ihan kivaa vaikka en epäilekään että tässä on kysymyksessä nimenomaan pervo tyttö joka haluaa aina vaan seksiä.Sotket nyt transsukupuolisuuden ja fetisismin. Ne miehet, jotka kiihottuvat naisten vaatteisiin pukeutumisesta ovat heteromiehiä, joilla on fetissi naisten vaatteisiin. Transut puolestaan ovat yksinkertaistetusti sanottuna naisia miehen kropassa. Heille pukeutuminen naisten vaatteisiin ei ole kiihottavaa, vaan tuntuu luonnolliselta ja oikealta.
- että,
Ihmettelenpä kirjoitti:
"Nuo transsut kai kuitenkin hakevat itselleen pääasiassa lähinnä seksiseuraa"
Mistä näin päättelet? Luuletko, että he ovat jotenkin seksuaalisesti halukkaampia kuin muu väestö? Sinusta varmaan kaikki seksuaaliset vähemmistöt ovat pervoja, jotka haluavat aina vain seksiä.transut haluvat vain hyväksyntää valtaväestöltä olla omia itsejään tässä heteroyhteiskunnassa.
Voi olla väärä paikka hakea tuota hyväksyntää tanssipaikoista?
Tosin onhan valtaväestöstä seksuaalisesti poikkeavia tanssiopettajissakin. Muistuu mieleen eräs vanhempi mies, joka on opettanut/opettaa edelleen pavilla sekä puistokulmassa. Opetti ainakin muutama vuos sitten.
Ihan mukava ja sympaattinen mies hän on varmaan kuitenkin kaikkien hänet tuntevien piirissä.
Antaa kaikkien kukkien kukkia:)
T:Vannoutunut hetero-äijä! - itse hoksannut
että, kirjoitti:
transut haluvat vain hyväksyntää valtaväestöltä olla omia itsejään tässä heteroyhteiskunnassa.
Voi olla väärä paikka hakea tuota hyväksyntää tanssipaikoista?
Tosin onhan valtaväestöstä seksuaalisesti poikkeavia tanssiopettajissakin. Muistuu mieleen eräs vanhempi mies, joka on opettanut/opettaa edelleen pavilla sekä puistokulmassa. Opetti ainakin muutama vuos sitten.
Ihan mukava ja sympaattinen mies hän on varmaan kuitenkin kaikkien hänet tuntevien piirissä.
Antaa kaikkien kukkien kukkia:)
T:Vannoutunut hetero-äijä!mutta kun noin sanot...Herralla ylihuoliteltu olemus ja koruja vähän liiankin kanssa.
- Ile
Tietävämpi kirjoitti:
Sotket nyt transsukupuolisuuden ja fetisismin. Ne miehet, jotka kiihottuvat naisten vaatteisiin pukeutumisesta ovat heteromiehiä, joilla on fetissi naisten vaatteisiin. Transut puolestaan ovat yksinkertaistetusti sanottuna naisia miehen kropassa. Heille pukeutuminen naisten vaatteisiin ei ole kiihottavaa, vaan tuntuu luonnolliselta ja oikealta.
Transulla tarkoitetaan transvestiittia sekä transsukupuolisuutta.
http://fi.wiktionary.org/wiki/transu
http://www.seta.fi/fi/setafi45.htm
http://www.seta.fi/fi/setafi46.htm
- hyvällä tuurilla.
Elämän kumppania tuskin löytyy tansseista transulle. Suosittelen että homot, lesbot ja transut pysyy omissa baareissaan, eikä yritäkkään iskee heteroita. Mä kyllä antaisin transulle pakit, jos se hakee mua naisten haulla.
- Muistuttaja
Mitä mahtaa sanoa lavaetiketti. Transistori hakee naistenhaulla, on selvinpäin ja siististi pukeutunut.
Taidat rikkoa pyhää lavaetikettiä pakittamalla transseksuaalin ? ? - Nimetön
Muistuttaja kirjoitti:
Mitä mahtaa sanoa lavaetiketti. Transistori hakee naistenhaulla, on selvinpäin ja siististi pukeutunut.
Taidat rikkoa pyhää lavaetikettiä pakittamalla transseksuaalin ? ?Ei mun tulis mieleenkään lähteä tanssiin tommosen sairaan ihmisen kanssa, joka on syntynyt mieheks ja pukeutuu naisten pukuun. Tosi oksettavaa. HYI!!! Meenkin heti oksentamaan, kun tuli paha olo puhuukaan transuista.
- naisen kanssa
Muistuttaja kirjoitti:
Mitä mahtaa sanoa lavaetiketti. Transistori hakee naistenhaulla, on selvinpäin ja siististi pukeutunut.
Taidat rikkoa pyhää lavaetikettiä pakittamalla transseksuaalin ? ?kun ainaan minkään transun. En mä koskaan anna naiselle pakkeja, vaikka olis kuinka ruma, mutta transulle annan, vaikka olis kuinka siististi pukeutunut ja vaikka selvinpäin. Eihän kaks samaa mies sukupuolta olis mikään nätti tanssipari. YÖK!!!
- jotekin outoa
Kullit kovana vastakkain huh kiihottaa
- Anonyymi
Jos kullit ovat kovana toisiaan vasten, niin onko siinä mitään pahaa. Sehän kertoo siitä, että kummatkin ovat kiihottuneet ja kiinnostuneet seksuaalisesti toisistaan. Sehän on vaan hieno asia, että kaksi toisistaan kiinnostunutta ihmistä ovat löytäneet toisensa.
- miesten vai naisten vessaan
kun tulee vessa hätä? Naisten vessassa voidaan varmaan järkyttyä.
- "Luonnollisesti"
Ihan kivaltahan varmaan näyttäisi miesten vessassa kun todella naisellinen "typy" nostaisi hameenhelmaa muina miehinä ja päästäisi liiat nesteet "ränniin" samassa rivissä muiden kanssa.
...niin ja hakisi sitten muina miehinä naisia tanssimaan. Kun eihän tämä transu kai edellisten puheenvuorojen perusteella mitenkään poikkeava ole.
Kokee vaan olonsa luonnolliseksi naisten vaatteissa.
- mittaaja
Täytyy todeta, että ei tanssilavan hakurivi kyllä ole oikea paikka ainakaan opetella naisena oloa. Naisen kanssa tanssimisessa kun on olennaista muukin kuin pelkkä ulkonäkö, esim. naisen tuoksu ja pehmeys vartalokontaktissa, liikkeessä ja äänessä.
Kädenalilajeihin kelpuutan joskus miehenkin treenipariksi, mutta tunnelmallisille hitaille kyllä tarvitsen pariksi aidontuntuisen naisen. Ei miehen kanssa kyllä saa tanssista samanlaista tanssinautintoa kuin naisen kanssa saisi. Kyllä se aina tekniikkakikkailun puolelle menee tanssiminen heteromiesten kesken. Sama tietysti jos miehen olemus paistaa läpi transussa tai on kovin miesmäinen nainen tanssitettavana. - ...
Mutta miksi transsu ylipäätään haluaisi lavatansseihin? Totuushan on, että siellä kävijät ovat suurin osa heteroita, ja jotka siis tahtovat tanssia eri sukupuolta olevan kanssa. Toisin sanoen mitään positiivista vastakaikua transsu ei todennäköisesti sieltä tulisi saamaan.
Joten "Pauliina", mitä Sinä tansseista sitten hakisit? Ihan mielenkiinnosta kyselen... - on sulle sopiva paikka?
Mikset käy homo baareissa? Siellä sulle voi paremmin käydä flaksi miesten suhteen.
- peter kuusi
No onhan se mahdollista, kun olen sen kerran kokenut. Se ei ollut lavatansseissa vaan Helsingissä Kulttuuritalolla, jossa hain aika pitkää hoikkaa tyttöä tanssimaan. Ei hän niin ruma ollut mutta aika kokematon tanssilattialla eli häntä oli vaikea viedä tanssin pyörteissä. Yritin ja yritin jututtaa häntä, mutta en saanut aluksi häneltä vastauksia. Hain häntä uudemman kerran ja pyysin mukaani kahville, jolloin hän veti minut syrjemmälle ja kertoi minulle mikä hän on. En minä siitä suuttunut vaikka hän niin pelkäsikin, vaan sen illan vietin hänen kanssaan.
En kuitenkaan silloin yrittänyt saatille, vaikka nyt vuosien jälkeen olenkin katunut arkuuttani.
Sen jälkeen en ole tavannut transvestiittia kuin netissä.- tavallinen Jussi
Epäpervo kirjoitti, että joissakin miehissä naiseksi pukeutuminen aiheuttaa seksuaalista kiihottumista. Se on varmaan totta, mutta kyllä minun täytyy tunnustaa, että minua kiihottaa myös nätiksi naiseksi pukeutunut mies. Minä kyllä lähtisin hänen kanssaan tanssimaan, vaikka minulla ei olekkaan aikaisempaa kokemusta transsun kanssa. Haluaisin tietenkin kannustaa ja tukea häntä tällä naisellisuuden saralla, enkä heti tuomita kuten monet muut tekevät.
- tanssimies ,
tavallinen Jussi kirjoitti:

Minustakin olisi kiihoittavaa ajatella kesken tanssin huomaavani nätillä tytöllä olevan munat.
- Tanguero
Hei,
Harrastan itse paritansseja.
Periaatteessa haen yhtä lailla transsua tanssiin kuin heteronaistakin. Tällaista tilaisuutta vain ei ole (tietääkseni) toistaiseksi tullut. Itse asiassa koen tilanteen varsin mielenkiintoisena. Uskon kuitenkin, että mitä paremman tai kauniimman naisen näköinen transsu on, sitä enemmän ajatus kiehtoo. Myös hyvä tanssitaito on eduksi. - Transukuski
Olin toissatalvena Ruusulinnassa ja oli melkoinen pakkanen yöllä. Transu ei lähtenyt yöllä käyntiin, mutta kiitos ystävällisen henkilökunnan, jotka antoivat virtaa, saatiin transu käyntiin.
Joten ainakin Ruusulinnassa suhtaudutaan ystävällisesti transuihin. Kiitokset vielä kerran tästä.- tänään
Kyllä täytyy olla jollain viitteliäisyyttä, kaivaa kolme vuotta vanhoja kirjoituksia ?? :-D
- Kyllä täytyy olla jo
tänään kirjoitti:
Kyllä täytyy olla jollain viitteliäisyyttä, kaivaa kolme vuotta vanhoja kirjoituksia ?? :-D
Historian tutkijana olen joutunut kaivamaan vieläkin vanhempia. Ja tuossa nyt ei mitään kaivelua tarvittu, mitä nyt vähän munia.
Hei!
Löysin tällaisen kivan ketjun, enkä malta olla vastaamatta. Pari kertaa olen itse lavalla käynyt "tyttönä", hameasussa ja naisten tanssikengissä. Olemme olleet paikalla "tyttö"porukassa.
Tanssien aluksi oma oloni oli pitkään erittäin hämmentynyt. Roolin hakeminen tuotti tuskaa. Kun kumminkin olen hetero, niin ratkaisin loppujen lopuksi tilanteen sillä, että aloin toimia samoin kuin jos olisin ollut paikalla tavallisessa lookissani miehenä. Eli hain naisia ihan tavalliseen malliin parikseni.
Kun jää murtui eli ensimmäinen nainen lähti seurakseni (puolituttu järkkäri), niin homma alkoi luistaa ja sain tanssia koko loppuillan. Naiset olivat itse asiassa innoissaan siitä, kun saivat kokea jotain uutta! Muutama miehen puolikas sivummalla oli ollut kyllä katkera siitä, että kun transut tulevat ja vievät heiltä naiset:) Olivat kuulemma uhanneet tulla laittamaan asiat järjestykseen...
Kokemukseni oli mieluisa, mutta se että olisin lähtenyt miehen pariksi, ei ottanut itsessäni tulta. Pakko oli kerran antaa pakit, vaikka hakijani olikin vesiselvä ja salskea mies - ei se hänen syynsä ollut, mutta omat ajatukseni eivät vain taivu olemaan miehen vietävänä. Eivät, vaikka päälläni olisi se kaunein kesäleninkini.- Janita_77
Oon nähny yhden transsuilijan kerran paikallisesa Amarillossamme. Hän tanssi mukavasti ja miesten sanottua joillekin naisille, että toi on mies, niin yllättäen naiset on positiivisessa hengessä mukana.
Ite hiukan oudoksun, mutta ihan pakko sanoo. Jos joku tulisi mua hakemaan ja se on miellyttävän näköinen "naiseksi" niin kyllä lähtisin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Pride-liputus närästää monissa Suomen kunnissa
Suomen lipun nostamisesta on laki. Pride‑liputuksesta ei. Kieltäytyviin kuntiin kohdistuu poliittista painostusta kuin k343532On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää
jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole282298Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä
ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi802233Belfastissa käynnissä kunnon persuilu
Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä452111Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen
Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma561484- 741386
Kaunein nimi
Mikä on mielestäsi kaunein miehen ja naisen nimi? Haluaisitko itse olla joku toisen niminen?69947Onko kaivattusi rohkeampi kuin sinä?
Vai oletko sinä rohkeampia? Mikä on rohkea teko, minkä sinä tai kaivattusi on tehnyt? Mitä siitä seurasi?46913Farmi-Amski ja Jucci Hellström - Sydämiä satelee - Onko tässä jotain enemmän?
Amskidamski Anne-Mari Tarkkio ja Jucci Hellström olivat samaan aikaan Farmi Suomi -realityssä. Nyt somessa on nähty mat9817Rakastan sinua hiljaisuudessa
Rakastan sinua hiljaisuudessa. Olisit minun tai et, olen odottanut sinua vuosisatojen ajan. Ilman sinua sydämeni on yksi37813