Mitä töitä ujo voi saada?

Jos sinua kiinnostavat arkeologia/historia ja toisaalta biologia/maantieto niin ja haluaisit vielä opiskella lisää niin minusta valintasi on täysin selvä: hakeudu yliopistoon opiskelemaan jotain näistä aloista, ja sitten jäät sinne töihin tutkijaksi tai vastaavaksi. Yliopistomaailmassa suorastaan VAADITAAN että työntekijä ei ole sosiaalinen, vaan mitä lähempänä sosiaaliset kyvyt ja halut ovat nollaa niin sen parempi. Eikä tämä ole mikään vitsi!!

Tämä nyt on vain yksi idea..

Olen miettinyt asiaa, että miten Aspergersyndroomaiset, autistiset, dysfaattiset tai mielenterveydellisesti ongelmaiset ihmiset saavat töitä. Se on ongelmaista, koska erilaisuutta ei yhteiskunnassa hyväksytä. Se on todellakin sääli. Diagnoosin kuultuaan työnantaja katsoo kieroon, koska ei itse tiedä mistä on kysymys.

Useimmat erikoisemmat ihmiset ovat jopa lahjakkaampia ja kärsivällisempiäkin tietyllä alalla kuin niinsanotut "normaalit" ihmiset. Vaikka taitoja olisi vaikka kuinka, neurologisesta sairaudesta kuultuaan työnantaja ei päästä töihin missään tapauksessa. Miksi näin? minusta se on vakavaa syrjintää!

Niillä, joilla on synnynnäinen neurologinen sairaus, ei itse voi asialle mitään! joten haluaisin, että ihmiset jotka eivät ymmärrä asiasta, voisivat lukea psykologiaa ja neurologiaa jotta tuntisivat edes hiukan erilaisten ihmisten maailmaa ennenkuin tekevät omia päätelmiään.

Tiedättekö, miltä tuntuu syrjintä? se tuntuu todella pahalta! itsetunto on nollassa, kun ei ole kannustavaa ilmapiiriä. Onko meidät hylätty?

Olen itse vähän samanlainen. Viihdyn parhaiten yksin kirjoittelemassa, lukemassa tai autotallissa rakentamassa jotakin. En pidä ihmismassoista, messuista enkä teeskennellystä iloisuudesta. Kerran päätin mennä asiakaspalvelutehtäviin, ajattelin varmaan tottuvani niin ihmisiin.

Ei siitä mitään tullut, mutta on niissä hommissa tullut oltua. Ajattelen aamuisin vaan olevani hauska seuramies muille ja tavallaan teeskentelen työpäivän ajan kivaa heppua. Suurin osa ajasta meneekin ihan hyvin ja saan vielä usein kiitostakin seurallisuudestani. Hoh hoijaa! Tietäisivätpä vaan mitä oikeasti ajattelen.

Nyky-yhteiskunnassa ihmisiä ei voi enää paeta. Sekaan vaan.

Minua vähän ahdistaa tämä Asperger, kun sitä käytetään näköjään aika paljon helppona/heppoisena selityksenä ei-niin-räiskyvän-sosiaaliselle persoonallisuudelle. Mulla on yksi perheenjäsen, joka yrittää tuputtaa mulle sitä diagnoosia, että se muka selittäisi työllistymisvaikeudet ja muut huolet. Suututtaa, kun kaikki ongelmat pitää yksilöllistää tuolla tavalla, kun kyllähän työllistymisen vaikeuksiin on monia rakenteellisia/yhteiskunnallisiakin selityksiä; ei niitä syitä tarvitse aivoista kaivaa.

Suomalaiseenkin kulttuuriin on tullut kuin hiipien tämä suuren maailman pintasosiaalisuuden normi, että pitää osata ylläpitää kevyttä merkityksetöntä rupattelua seuran vuoksi, jne. Erilaisuudesta pätkähtää psykiatrinen leima alta aikayksikön. Todella suututtava tilanne!