Ihmettelen kovasti, että nykyään tuntuu, että jokaiseen ketjuun täällä- oli se sitten asiasta kuin asiasta- tungetaan lestadiolaisia morkkaavia kommentteja, ja että he tuntuvat olevan mukana kaikessa pahassa... Itse tunnen monia haukiputaalaisia lestadiolaisia, eikä minulla ole heistä kyllä mitään pahaa sanottavaa. Ja ne lapset ovat minusta hyvin hoidettuja ja kasvatettuja, joten olisiko jo syytä joillakin katsoa peiliin...
Mistä tuollainen morkkaaminen ja syyttely juontaa?!
Lestadiolaisten morkkaamisesta
51
8913
Vastaukset
- Jussi Viitalainen
Lestadiolaisten morkkaaminen, johtuu katkeroituneiden ja kateellisten “kommareiden” kirjoittelusta, valittavat ja haukkuvat muita paitsi vähäisiä puoluetovereita. nimim. “miksiköhän” on tyypillinen kirjoittelijalla on “pissalla” väärä suunta noussut hartioiden yläpuolelle, ja hapot vaikuttavat kyseisellä tavalla kirjoitella ja käyttäytyä, todella säälittävä tapaus.
- puttaalaiset
lestatiolaiset melko sisäänpäin lämpiävää sakkia, ja pirun kateellisia maallisesta mammonasta.
ja voishan ne olla myäs meitä ei lestaatiolaisia kohtaan suvaitsevaisia, vaan eivätpä ole ei.
- on moneksi,
ei kai ne morkaavat kommentit ihan tyhjästä tule.
Tunnen myöskin monia lestadiolaista, suurin osa OK, mutta....ei korkeakaan akateeminen koulutustaso ja hyvin hoidetut/kasvatetut lapset takaa joidenkin kyseenalaista käytöstä, valitettavasti.- ei kyllä pidä paikkaansa
Toki siinä porukassa vielä on joku 70 luvulla peloiteltu tiukkapipo. Mutta yleisesti ottaen tavat ovat noilta ajoilta muuttuneet.
Varsin mukautuva yhteisöhän se on, mm naispappeusasiassa. - että leevin pojilla
ei kyllä pidä paikkaansa kirjoitti:
Toki siinä porukassa vielä on joku 70 luvulla peloiteltu tiukkapipo. Mutta yleisesti ottaen tavat ovat noilta ajoilta muuttuneet.
Varsin mukautuva yhteisöhän se on, mm naispappeusasiassa.saa olla telkkari? Sehän on jo sitten edistystä. Mulla oli leevi opettajana (siitä on jo vähän aikaa)hän kirjoitti lehdessä. 'itsekkin olen kahlannut television likaviemäreissä mutta uskon kautta olen saanut puhdistuksen'.
- digipoksi
että leevin pojilla kirjoitti:
saa olla telkkari? Sehän on jo sitten edistystä. Mulla oli leevi opettajana (siitä on jo vähän aikaa)hän kirjoitti lehdessä. 'itsekkin olen kahlannut television likaviemäreissä mutta uskon kautta olen saanut puhdistuksen'.
vai saa niillä ollakkin telkkari, työpaikan lekkeri kyllä sanoo ettei missään nimessä telkkarilupaa saati tv:tä ole .. mutta laajakaistaa pukkaa kylläkin ja sieltähän saa ihan mitä vaan ilman sensuuria mutta kai se jumala sen on sallinut.
suvaitsevaisia naispappeja kohtaan?.. salli mun nauraa. - käydään kovaa kädenvääntöä
digipoksi kirjoitti:
vai saa niillä ollakkin telkkari, työpaikan lekkeri kyllä sanoo ettei missään nimessä telkkarilupaa saati tv:tä ole .. mutta laajakaistaa pukkaa kylläkin ja sieltähän saa ihan mitä vaan ilman sensuuria mutta kai se jumala sen on sallinut.
suvaitsevaisia naispappeja kohtaan?.. salli mun nauraa.tästä TV jutusta, nuorempi sukupolvi vastaan vanhempi.
Kuulin työkaverilta, että putaallakin viime sunnuntaina aiheesta ry:llä väännetty kättä.
Kertoi, että osassa perheistä kyseiset kapistukset jo on. Tilanne hänen mielestä samanlainen kuin viimevuosisadan alun hame/housu kiista, silloin housut tulivat myös naisten käyttöön ja uskonyhteisö tulkitsi ne "huoran vehkeiksi" ja naisten piti kulkea hameissa. No eivät näytä enään olevan hameet suosiossa, aika muuttuu ja tavat samalla.
- hyk
kaikki muu onkin sitten sallittua. Saa varastaa, valehdella ihmisille,petkuttaa kaupoissa, käyttää väärin yhteiskunnan tiloja ja kalusteita
tupakoida jne., kunhan ei kiroile. Niin ,että miksi sitten heitä kiusataan, miettikääpä!- yäk, yäk
Juuri näin. Kiroilla ei saa, mutta voi jessus, mitä kieltä l-lapset käyttää kun isi ja äiti ei ole kuulemassa. NÄMÄ l-positiiviset ovat niin vinoutunutta, sisäänpäin kääntynyttä kansaa, että meikää pelottaa, sillä näyttävät olevan valtaamassa Haukiputaan.
- seitsemäs
yäk, yäk kirjoitti:
Juuri näin. Kiroilla ei saa, mutta voi jessus, mitä kieltä l-lapset käyttää kun isi ja äiti ei ole kuulemassa. NÄMÄ l-positiiviset ovat niin vinoutunutta, sisäänpäin kääntynyttä kansaa, että meikää pelottaa, sillä näyttävät olevan valtaamassa Haukiputaan.
älä huoli kyllä ne siitä vähenee... jokaisesta 15.sta syntyneestä lestiksestä tulee 7 parantumaan
- simeon 82
ei tietenkään syntiä saa tehdä (varastaa valehdella yms. ei tupakointi ole meiltä lestadiolaisilta kielletty
- Toinen tunteva
Tunnen minäkin ja hyvää sanottavaa ei paljon ole, valitettavasti. Lasten kasvatus on heillä hukassa. Tiedän jos olen seurannut vierestä, siis tosi vierestä monta kymmentä vuotta heidän tapojaan. PS: Kuitenkin haluan mainita, että löytyy niitä huonoja tapoja toki muistakin, mutta eivät uskovaiset ole mitään "täydellisiä pyhimyksiä" kuten luullaan tai he luulevat.
Vapaa kasvatus ei kanna kauas hedelmää! Hekin muuten osaavat varastaa ja valehdella, käyttää alkoholia ja tupakka palaa jo nuorena suupielessä, joten se siittä uskonnosta, ei millään pahalla, mutta totuudella.- Elämänkoulun oppilas
Lestadiolaiset ehkä pahimpia koulukiusaajia ja pennut alkaa rajun juopottelun jo 15 vuoden iässä, huumeillekin ovat persoja suurin osa.
Saahan sitä syntiä tehdä niin paljon ku kerkiää, sunnuntaina sitten seuroissa kaikki annetaan anteeksi Jeesuksen nimessä ja sovintoveressä! - viina maistuu ja rokki soi
Elämänkoulun oppilas kirjoitti:
Lestadiolaiset ehkä pahimpia koulukiusaajia ja pennut alkaa rajun juopottelun jo 15 vuoden iässä, huumeillekin ovat persoja suurin osa.
Saahan sitä syntiä tehdä niin paljon ku kerkiää, sunnuntaina sitten seuroissa kaikki annetaan anteeksi Jeesuksen nimessä ja sovintoveressä!Lestateinit vedättävät vanhempiaan sata nolla, eli elävät paljon hurjempaa nuoruutta kuin tavalliset pulliaset. Isät ja äidit ovat niin sinisilmäisiä, että eivät edes huomaa jos lapset haisevat viinalle kompuroidessaan yöllä kotiin "iltakylästä" tai "ry:ltä". Asia ei mulle kuuluisi, mutta kun esittävät aina niin kuuliaista ja tottelevaista, että. Iskän auto kun kurvaa pihaan, niin biisit vaikenee...Teeskentely se saa meidät muut inhoamaan koko lahkoa.
- henki
Elämänkoulun oppilas kirjoitti:
Lestadiolaiset ehkä pahimpia koulukiusaajia ja pennut alkaa rajun juopottelun jo 15 vuoden iässä, huumeillekin ovat persoja suurin osa.
Saahan sitä syntiä tehdä niin paljon ku kerkiää, sunnuntaina sitten seuroissa kaikki annetaan anteeksi Jeesuksen nimessä ja sovintoveressä!jotka oikein tekopyhiä ovat ja viina maistuu. Lapsiaan eivät kasvata muuten kuin "uskoon", että muut ihmiset ei mitään eli pelkän peruskoulun käynyt jehovalainen tulee insinöörin kotiin "opettamaan" miten hänen pitää elää, kun jehovalainen on "ylempiarvoinen" omasta mielestään ja insinööri tietysti tyhmä. Läheltä jouduin seuraamaan sitä kaljan juontia, lapsille huudettiin kuin puoli kuuroille, mutta kas kun tuli aika illalla mennä "kokoukseen" niin kauhean fiininä tepastelivat. Näyttelijäkoulun kai käyneet...
- Täti on
henki kirjoitti:
jotka oikein tekopyhiä ovat ja viina maistuu. Lapsiaan eivät kasvata muuten kuin "uskoon", että muut ihmiset ei mitään eli pelkän peruskoulun käynyt jehovalainen tulee insinöörin kotiin "opettamaan" miten hänen pitää elää, kun jehovalainen on "ylempiarvoinen" omasta mielestään ja insinööri tietysti tyhmä. Läheltä jouduin seuraamaan sitä kaljan juontia, lapsille huudettiin kuin puoli kuuroille, mutta kas kun tuli aika illalla mennä "kokoukseen" niin kauhean fiininä tepastelivat. Näyttelijäkoulun kai käyneet...
Juu ja jehovilla on niiiiiin paljon ystäviä. Paskat, lahkolaisia kyttääjiä vaan siitä porukasta löytyy. Aivan järkyttävän itseriittoisia ja muita parempia ihmisiä ovat ollakseen.
- simeon 82
Elämänkoulun oppilas kirjoitti:
Lestadiolaiset ehkä pahimpia koulukiusaajia ja pennut alkaa rajun juopottelun jo 15 vuoden iässä, huumeillekin ovat persoja suurin osa.
Saahan sitä syntiä tehdä niin paljon ku kerkiää, sunnuntaina sitten seuroissa kaikki annetaan anteeksi Jeesuksen nimessä ja sovintoveressä!ei pidä paikkaansa meidän lapset eivät ole maistanutkaan alkoholia. kannattaa puhua lasten kanssa alkoholista niin he ymmärtää
- havaitsija
Haukiputaalla lestadiolaisperheistä löytyy sekä hyvää että huonoa sanottavaa. Tunnen useita perheitä (lähinnä lasten koulukavereiden vanhempia), jotka ovat ihan tavallisia mukavia ihmisiä. Kouluyhteisön kautta löytyvät myös nämä toiset perheet, joista ohessa joitakin asioita:
a) Vanhemmat puhuvat ja tervehtivät ainoastaan opettajaa ja toisia "uskovaisia". Muille näytetään lähinnä pystyä nenää.
b) Näiden "tosiuskovaisten" lapset ovat luokassa niitä pahimpia häiriköitä, koska he saavat tehdä mitä haluavat. Näin on kotona opetettu.
c) Jokikylän koulun välituntileikkejä ovat mm. tulimeri, jota lestadiolaisten lapset siellä leikkivät. Luonnollista on tietenkin, että tulimereen joutuvat kaikki ei-lestadiolaiset lapset...
d) Televisio on virallisesti kielletty, mutta perheen isät seuraavat internetin kautta kaikkea mahdollista tavaraa, mitä netistä on saatavilla. Pornon seuraaminen pitää yllä omaa viriliteettiä ja siten edes auttaa yhteisön lisääntymistä. Se ei siis ole paha asia!
e) Yhteisö liikkuu pitkälti miesten määräyksessä naisia alistaen. Lestadiolaismiehet ovat hyvä esimerkki miehistä, jotka ajattelevat pelkästään munallaan. Ihan suoraan sanottuna. Löytyypä Haukiputaalta sellainenkin lestadiolaiskoti, jossa vanhempien makuuhuoneesta on tehty suorastaan alttari seksimenoille. Kattoon ja seiniin on kiinnitetty peilejä ja lamppuja vain ja ainoastaan isännän lihallisen himon tyydyttämistä tukemaan. Yhden olen "vahingossa" nähnyt, mutta voihan näitä olla useampiakin...
f) Missä mennään, jos jo viisi vuotiaat lapset toivottavat naapuriensa lapset tulimereen? Eivätkä vanhemmat puutu tällaiseen ollenkaan?- tehtävä
keskustella jostain ongelmasta lest.vanhempien kanssa. Vaimo asetetaan "vastaus-/vastuupenkille" ja mies piilossa oven takana, niin ettein vaimoparka uskalla sanoa juuta eikä jaata. Tämä on sitä lest.demokratiaa parhaimmillaan.
- sitten ollaan
tehtävä kirjoitti:
keskustella jostain ongelmasta lest.vanhempien kanssa. Vaimo asetetaan "vastaus-/vastuupenkille" ja mies piilossa oven takana, niin ettein vaimoparka uskalla sanoa juuta eikä jaata. Tämä on sitä lest.demokratiaa parhaimmillaan.
ihan verrattavissa islamin fundamentalisteihin.
- linkki vinkki tässä
Lestadiolaiset tuomitsevat kaikki muut uskovaiset helvettiin ja muita uskovaisia he kutsuvat epäuskoisiksi kysymättä heiltä ovatko uskovaisia vai ei. Pikku lapsetkin tuomitsevat toisiaan helvettiin.
Lukekaa täältä lisää niin ymmärrätte mm. kaksinaamaisuuden televisioasioissa ja muissakin asioissa.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Televisiokysymys_(vanhoillislestadiolaisuus)
http://fi.wikipedia.org/wiki/Vanhoillislestadiolaisuus
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000490 - kaksinaamaisuus
Onko maalimassa muita hyviä ihmisiä kuin ne? Niinhän ne itse väittävät, ettei ole. Sen teorian mukaan porukka rypee synnissä. Eikö Raamatussakin sanota: ken itsensä ylentää se alennetaan.
- mmjssj
Meillä töissä on yksi lessu joka kuvittelee todella olevansa joku fiksu ja maailman napa, vaikka kaikki muut pitävät häntä täytetä idioottina.
Hyvin kyllä huomaa kun asiakkaana sattuu olemaan toinen lessu niin jopas on palvelualtis käytös ja rupattelut/jaarittelut saattaa venyä tuntien mittaisiksi, mutta autas kun onkin syntinen maallinen niin sille suorastaan vittuillaan ja kaikki on niin vaikeaa, niin vaikeaa.
En voi sietää heitä en sitten vähääkään enään, niin kaksinaamaista sakkia ja naisia alistavia kuin voi ihmiset vaan olla. - näinonnii
mmjssj kirjoitti:
Meillä töissä on yksi lessu joka kuvittelee todella olevansa joku fiksu ja maailman napa, vaikka kaikki muut pitävät häntä täytetä idioottina.
Hyvin kyllä huomaa kun asiakkaana sattuu olemaan toinen lessu niin jopas on palvelualtis käytös ja rupattelut/jaarittelut saattaa venyä tuntien mittaisiksi, mutta autas kun onkin syntinen maallinen niin sille suorastaan vittuillaan ja kaikki on niin vaikeaa, niin vaikeaa.
En voi sietää heitä en sitten vähääkään enään, niin kaksinaamaista sakkia ja naisia alistavia kuin voi ihmiset vaan olla.pitää kieltää kaikki ääriuskonnollinen toiminta. Niistä ei ole muuta kuin haittaa ja harmia tavalliselle veronmaksajalle joka viimekädessä joutuu maksumieheksi.
- iesakki
Olet itsekkin lesto ja tynnyrissä kasvanut. Voi,voi.
- hullu lahko
Lesta perheiden lapsukaiset ovat niin hyvin kasvatettuja että seisoskelevat tien reunassa räkä valuen ja huutelevat ohikulkijoille paska, kusi, pöljä yms. Sitten heistä tulee aikuisena tekopyhiä ja kieroutuneita Silmänpalvojia. Tarpeeksi monta tapausta nähty, harvassa poikkeukset.
- gaapriel007
Arvostelijat palavat ikuisessa helvetin tulessa. Meille on ihan sama mitä te ajattelette meistä. Te kärvennytte kadotuksessa.
- turmion enkeli
gaapriel007 kirjoitti:
Arvostelijat palavat ikuisessa helvetin tulessa. Meille on ihan sama mitä te ajattelette meistä. Te kärvennytte kadotuksessa.
Miten on sinunkin kotikasvatuksesi laita? Aika ykstotinen elämänasenne tuo sinun, vilkaisepas peiliin ja mieti voitko olla varma etttä joku joka ei ole samaa mieltä kanssasi on tuomittu kärventymään kadotuksessa. Kovasti näyttää meikäläisten mielipiteet kiinnostavan, toivottavasti niistä on apua itsetutkiskelussa.
- Aito*
turmion enkeli kirjoitti:
Miten on sinunkin kotikasvatuksesi laita? Aika ykstotinen elämänasenne tuo sinun, vilkaisepas peiliin ja mieti voitko olla varma etttä joku joka ei ole samaa mieltä kanssasi on tuomittu kärventymään kadotuksessa. Kovasti näyttää meikäläisten mielipiteet kiinnostavan, toivottavasti niistä on apua itsetutkiskelussa.
gaapriel007 on provoilija.
- reesusapina
Aito* kirjoitti:
gaapriel007 on provoilija.
....ja hän sanoi opetuslapsilleen: Kaikki ketkä katsovat televisiota, katsokaa, muututte synnilliseksi ja putoatte kiirastuleen. Kaikki jotka meikkaavat naamaansa menettävät sielunsa syntiensä tähden. Isäni antoi saarnaajille luvan toimia maanpäällä tuomareina ja apostoleina. Heillä on ikuinen valta . Totelkaa heitä karitsani sillä muuten teitä paholainen vie kuin pässiä narussa. Antakaa äänenne keskustalaisille sillä siellä on voima iankaikkisesti. Jos joku kumia käyttää se siihen hukkuu. Lisääntykää ja saastuttakaa maailma.
- 123124124
gaapriel007 kirjoitti:
Arvostelijat palavat ikuisessa helvetin tulessa. Meille on ihan sama mitä te ajattelette meistä. Te kärvennytte kadotuksessa.
Ja sehän passaa niin kauan kun vaan voi itseään vielä peiliin katsoa. TE lessut ette kunnioita ketään muuta kuin itseänne. Kuvittelette olevanne parempia kuin muut ja kaikkien yläpuolella. Olette kuitenkin pahimpia valehtelijoita ja vääräuskoisempia kuin kukaan muu joukko tässä Suomen yhteiskunnassa . NO ehkä nuo jehovalaiset tulee maailmanloppuineen kanssanne samaan joukkoon. JOKA ITSENSÄ YLENTÄÄ SE ALENNETAAN!!!!!!!!!!!!! Lessut maitojunalla rajan taakse ja paljon säästyy yhteiskunnan rahaa.
- tsappi
Suurimmalla osalla meillä on ihan omakohtaisia kokemuksia Lestadiolaisten käyttäytymisestä. Siitähän ne kommentit ponnistaa. Omista kokemuksista.
Lestadiolaiset on tulleet vastaan hyvässä ja pahassa koko mun ikäni. Pentuna teitä piti pelätä kun joukolla kivititte ja syöksitte meitä syntisiä helvettiin ja tulimereen. Ei edes lätkää teidän kanssa pystynyt pelaan. Omaksi piti saada koko kaukalo.
Työelämässä teidän kanssa pitää olla koko ajan varuillaan kun niin kovin ajatte uskonveljienne etua. Heti jos näyttää että teidän silmissä on virheen tehnyt jota hyväksikäyttämällä voi syöstä vääräuskoisen pois asemastaan ja korvata uskonveljellä niin sehän tapahtuu.
Tuttavani meni naimisiin uskonveljen kanssa. Ero tuli parin vuoden kuluttua kun mies olikin sitten väkivaltanen. Onneksi oli tytöllä voimaa ja uskoa nousta ja lähtä. Kamalan raskas prosessi se oli ilman seurakuntaakin mutta jesta mikä painostus sielä tuli miehen perheen ja seurakunnan puolelta. Koitettiin uskotella että tytössä se on vika ja ei sitä saa lähtä liitosta pois.
Kysyt että miksi morkataan, siksi varmaan että te kohtelette oman seurakuntanne ulkopuolisia niin huonosti. Ette edes halua peittää ylenkatsettanne vaan avoimesti ilmoitatte halveksuntanne niille joita että hyväksy.
Minun mielestä tuommoinen käytös on rumaa.- sovintoveri
Kuulinpa tuossa ohimennen että eräs ison L perheen isä olisi tuomittu 15kk ehdottomaan vankeuteen petoksista ja velallisenepärehellisyydestä... täällä kiimingintien varressa.
- 123124124
sovintoveri kirjoitti:
Kuulinpa tuossa ohimennen että eräs ison L perheen isä olisi tuomittu 15kk ehdottomaan vankeuteen petoksista ja velallisenepärehellisyydestä... täällä kiimingintien varressa.
Niistänyt ei rehellistä löydy vaikka kuinka etsisi. Neula löytyy heinäsuovasta helpommin. Valehtelijoita ja varkaita koko sakki.
- kiideon 3
sovintoveri kirjoitti:
Kuulinpa tuossa ohimennen että eräs ison L perheen isä olisi tuomittu 15kk ehdottomaan vankeuteen petoksista ja velallisenepärehellisyydestä... täällä kiimingintien varressa.
höpö höpö akkojen horinaa
- Naapurissa
Et taida niitä naapureina tuntea? Heille kaikki on sallittua ja muita ei tarvitse kunnioittaa, parempia kun ovat.
- piruperkeleeeee
juokse halle juokse.....leevi se auttaa jos auttaa tulimereen joutuu tai pääsee osa jopa haluaa
- 123124124
Juuri samaa ajattelen. Naapurissa niitä asuu ja kaikki on heille sallittua. Eli puhun vuosien kokemuksen ÄÄNELLÄ. Samoin voisin puhua mustalaisista (vuosien kokemuksen äänellä myös) EI KUN SIIS ANTEEKSI romaneista. Eli yhteiskunnan voimassa olevat lait ei näitä ryhmiä koske vaan he voivat elää kaikkien siivellä. Mustalaiset nauttii eläkettä 18-vuotis syntymäpäivänsä jälkeen(ei vaadi yhteiskunta työllisyyskoulutukseen tai mihinkään muuhunkaan koulutukseen) ja L nauttii suunnattomia tukiaisia yhteiskunnalta 13 lapsisen perheensä elättämiseen. Lapsilisät ja kunnan maksamat kodinhoitajat tekee tuhansia euroja kuukaudessa. 10 lapsinen perhe (kaikki siis alle 17 vuotiaita) saa lapsilisiä 1969,00 euroa puhtaana ja ilmaisen hoitajan. MISTÄ työstä saa lähes 2000,00 euroa puhtaana käteen ja hoitajan siinä sivussa? Sitten nämä mammat valittaa yleisöosastoilla, kun ne säästää yhteiskunnan varoja hoitamalla katraansa kotona. KUKA rehellisesti sanottuna viitsisi näistä L :sta lähtä aamulla kuskaamaan 10 lasta päivähoitoon!!! Ei yksikään, yrittävät vaan saada aikaan sääliä. Ja pennut kulkee taksilla kouluun vaikka matkaa ei ole kuin 3 km.
- juhana 55
123124124 kirjoitti:

ei me ajatellakkaan rahaa niinkuin te minulla on 16 lasta miksi te tallaista tyhmää puhutte
- kyllästynyt...
Teeskentelyhän se ottaakin päähän. Lapseni ihmetteli kun hänen luokkalaisensa lestaadiolaiset yläasteella meikkaavat ennen koulun alkua koulun vessassa ja ennen kotiin lähtöä pesevät ne siellä pois.
Naapurin L nuoret tupakoivat varaston takana ja natsat heitellään meidän puolellemme, olen itse monesti nähnyt tilanteen ja huomauttanut asiasta, mutta sanat kaikuvat kuuroille korville. Vanhemmat eivät taas usko pikku kultamussujensa tupakointiin ja haukkuivat minut alimpaan helvettiin kun huomautin heillekkin natsoista pihojemme välissä.
Viikonloppuna jouduin taas todistamaan naapurin nuorten bileitä, kun vanhemmat ja pienimmät lapset olivat viikonlopun poissa. Syntinen musiikki soi ja alkoholi maistui..- Äityli..
Olikos ne pileet siellä Jokelantiellä?
- VIRKAMIES
Kaikki lestaatiolaiset julkisella ja yksityisellä puolella olevat esimiehet suosivat ja kehuvat 100% lestaatiolaisia. Tuhoavat tuhansien ei lestaatiolaiseten elämän tuhoamalla heideän työuransa..jatkuvalla valahtelulla..liiottelulla..kaikella pienellä päivittäisellä negatiivisulle... Saadakseen "Lessut" HYVÄÄN KUVAAN työyhteisössä..ja avain paikolle..KOKEMUSTA ON PALJON
- haam100
Karitsani joka joutuu kadotukseen on kävelevä Golkatan polkua suoraan liekkimereen suuren ihmisen tähden. Se joka loukkaa vanhurskasta seisoo tuomion päivänä altarin edessä ja kuulee tuomionsa. hän joka heittää ensinmäisen kiven voi kaiken toivon heittää. älä himoitse toisen omaa sillä se joka himoitsee tuomitaan ja uhrataan sodomassa ja komorassa. Kunnioita isääsi ja aitiäsi sillä he kärsivät syntiesi tähden. Jos loukkaat toisia julkeutesi tähden tuomitaan sielun repimiseen ja julmuuteen. Älä siis neuvo meitä uskontomme tähden, sillä jokaista joka näin tekee joutuu suureen tulipyörään ja lentää taivaaseen. Pahan temppelin palvelijat ja rahan pesijät kulkevat hurmoksessa kohti kadotusta.
- kuitenkin
haam100 kirjoitti:

Golgata?
- 19
kuitenkin kirjoitti:
Golgata?
GOOGLETA
- mitä tilaa
??
- ohhoh : (
Ohhoh, onpas kyllä ihmiset täällä päässyt tuntojaan tuulettamaan. Tässähän voisi puhua jopa rasisimista tai vihan lietsonnasta tiettyä ihmisryhmää kohtaan. Fiksuja ihmisiä kaiketi, tunnen useita heistä...työelämässä ja muutenkin. Hoitavat työnsä hyvin, ovat rehellisiä ja toisia arvostavia ihmisiä. Ennemmin niin että te täällä mollaatte heitä oikein urakalla. Eihän täällä ole kukaan vanhoilislestadioilainen teitä morkkaamassa.
- sirisuri
Itselläni on kokemuksia lestoista jo vuosikymmenten ajan. Ihan kivoja ovat face to face, mutta... Hyvänpäivän tuttuja heidän kanssaan voi olla, ei muuta. Itselläni on tunne, että pitävät meitä ei-lessuja huonompina, syntisinä. Lapset ovat hyvinkäyttäytyviä, jos aikuinen on näköetäisyydellä. Sorsivat muita ja jättävät porukan ulkopuolelle. Puhuvat todella rumasti muista. Paitsi, jos aikuinen kuulolla, puhutaan erittäin lipevästi. Kaikki kiva on kiellettyä. Tilaisuuden tullen sitten tehdään syntiä, esim. katsotaan - ai ku kamalaa - telkkua... Kaiken kaikkiaan käy sääliksi tämän uskonlahkon jäsenet.
Yhteenveto:1. lestan kanssa ei voi ystävystyä (tosiystävyys), 2. pitävät itseään ylivertaisen hyvinä verratuna muihin, 3. hyljeksivät ei-lestoja (eikö tämä ole syntiä?)
Ehkä siksi lessuja morkataan. Pilkka osuu omaan nilkkaan. - DeLtA nInE
varokaa!!!
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää
jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole192156Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä
ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi392055Belfastissa käynnissä kunnon persuilu
Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä241939Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen
Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma461357- 741316
Onko kaivattusi rohkeampi kuin sinä?
Vai oletko sinä rohkeampia? Mikä on rohkea teko, minkä sinä tai kaivattusi on tehnyt? Mitä siitä seurasi?46863Kaunein nimi
Mikä on mielestäsi kaunein miehen ja naisen nimi? Haluaisitko itse olla joku toisen niminen?56792Farmi-Amski ja Jucci Hellström - Sydämiä satelee - Onko tässä jotain enemmän?
Amskidamski Anne-Mari Tarkkio ja Jucci Hellström olivat samaan aikaan Farmi Suomi -realityssä. Nyt somessa on nähty mat8721- 52703
Rakastan sinua hiljaisuudessa
Rakastan sinua hiljaisuudessa. Olisit minun tai et, olen odottanut sinua vuosisatojen ajan. Ilman sinua sydämeni on yksi32688