hajoava choka

äkkiseltään tulin nytkin tässä palstalla poikkeamaan. Niin en malta olla muotoilematta... jos nyt unohdetaan tuo choka.



Rintaasi vasten
seisahtuivat minuutit,
kello häpesi
aikamme jakamista
osiin.

En voi unohtaa,
olimme yhtä aikaa, tulimme
kaiken aikaa

kuin olento joka tunsi elävänsä
puoliskoidensa kautta,
ja huuruava maa
oli täynnä sen hengitystä:

Hengitimme maan
tanssimaan ympärillä,
ympärillämme.
Ja hurjasti se maa
jäsenissämme tanssikin.

Sumu pyörteili
huokaavan pellon yllä
suloisesti pehmeinä kiehkuroina
niin kuin sinun
lumenvalkoisena soutava
vartalosi.

Nousi ja laski -
se loputon aurinkoyö.

Nyt
sen tiedän,
kuvailen sanatonta.
Kuin ikkunasta kaukaista
maisemaa katsellen.

Pelto on jäätynyt, tyhjä.
Et ole täällä,
viisareiden tikitys
yössä

kaipaavaa rintaani vain repii

minuutti minuutilta
hitaasti eteenpäin rientävä
tuholainen, kipeästi uurteissani ilkkuva
aika.

- -

No niin, nyt pitää mennä jatkamaan keskeneräistä jutskaa.
Halaus. Eikä mikään virtuaalihalaus. Todellinen
HALI.

Voi hyvin.