Tapatumia Viikin pieneläinsairaalassa

Eläinten puolesta

Olen käyttänyt kahdesti vajaa kaksivuotiasta koiruliani pieneläinklinikalla Viikissä ja molemmilla kerroilla olen siellä järkyttynyt ja molemmat tapahtumat jättäneet pitkäksi aikaa rutkasti vihaa erästä ihmisryhmää kohtaan.
Ensimmäisellä kerralla odotushuoneessa odottaessamme vuoroamme, tuli humalainen nainen(ilmeisesti selviä päiviä suht vähän) tuoden pientä koiranpentu n.6 viikkosta vastaanotolle. Kuuluvan puheen ja esiintymisen ja vahvan hajun saattelemana ei kenellekään jäänyt epäselväksi ,mitä oli tapahtunut. Tämä yli satakiloinen juoppo oli astunut koiranpennun päälle ,joka vinkui korissaan koko ajan. Ihme kun oli reppa hengissä. Olin järkyttynyt, vaikka olen monenlaista elämässäni nähnyt ja tavannut.
Toinen tapaus sattui muutama päivä sitten ; Olimme odottamassa jälleen odotushuoneessa, kun sisään astui vahvan lemun kera puuskuttava ,horjuva ja äänekäs mies mukanaan pelokkaan näköinen Belgian paimenkoiraa muistuttava koira. Mies meni luukulle ja sanoi, että tälle lopetus ja heti. Oli sanojen mukaan puraissut häntä.Katsoin koiran pelokkaita silmiä ja ukon kohtelua sitä kohtaan vieläkin, vaikka koiran elämä tulisi päättymään muutamien minuuttien kuluttua.Tuli niin voimakas paha olo ja jähmetyin paikalleni.Olin niin järkyttynyt.

Molemmissa tapauksissa viaton eläin oli kärsivä osapuoli. Tiedän ,että jälkimmäisen koiran elämä ei varmasti ole ollut edes ala-arvoista.Varmasti jatkuvaa kaltoinkohtelua ja hakkaamista, sekin voi olla lievästi ilmaistu. Koira on purrut ihan varmasti puolustaakseen. Melkein sanoin ukolle,että anna se tänne,vien sen kotiin, koska tuntui,että siinä menee taas yksi turhalle kuolemantuomiolle.

Tapaukset ovat järkyttäneet minua suunnattomasti ja en ymmärrä,miksei eläimen pito eläinsuojelulailla kielletä tällaisilta ihmisiltä,joilla on jo ihan tekemistä itsensäkin kanssa.Ei heillä saa olla yhtään elollista oliota lähttyvilläkään. Jokainen eläin ansaitsee kunnollisen elämän eikä joutua jonkun turhaumien ja paineiden kohteeksi,kun jonnekin pitää vihansa ja viinahuuruisen päänsä purkaa!!!
Eläimet eivät valita eivätkä pääse sanomaan,millainen kohtalo heillä perheissä on. Naapurit ja muut ulkopuoliset ovat niistä eläimistä vastuussa.

8

2107

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • koiratäti

      Ois kannattannut pelastaa koiraparka. On sääli että koira menetti henkensä olishan se tahtonnut elää jonkun kiltin ihmisen kanssa.

      Koiralla oli käynnyt huono tuuri, välillä pentueessa ei käy kaikilla yhtä hyvä tuuri. Eikä pääse kunnon kotiin perheenjäsenneksi.

      On se hyvä et koirat ovat edes kalliita, et niillä ois edes se kallis ostohinta, pitämässä hänelle kuuluvaa arvoa.

      Yleensä ilmaiset. Päättyvät pahoille ihmisille.
      Ei nyt aina, mut niillä on vähän sama arvo ku kissoilla.

      Minä jos olin nähnyt tapauksen niin oisin ottanut koiran ja keksinnyt sille kodin. Olen niin tehnyt monelle koiralle. Ja helpolla olen kodin löytännyt.

    • *nadine*

      Minä näin tässä jonkun aikaa sitten kolmannen kerran kahden vuoden sisällä, ku omistaja lyä sakemannia hihnalla päähän. Kahdella ensimmäisella kerralla en uskaltanut mennä väliin ja se on harmittanut suunnattomasti jälkeenpäin. Nyt kolmannella kerralla pysäytin koiraa taluttaneen nuoren naiset ja kehotin menemään tottelevaisuuskoulutukseen koiransa kanssa, jos se ei tottele. Sanoin, että on väärin hakata toista nahkahihnalla päähän. Nainen sanoi vaan, että pitäähän sitä komentaa. Ja kysyi, että mitä minä sitten teen, jos koirani eivät tottele. Käsittämätöntä! Sanoin, että ilmoitan eläinsuojeluyhdistykselle, jos nään vielä kerran vastaavaa toimintaa. Tämä nainen aikoi mennä tokoon ja toivottavasti meneekin. Jos ihmiset hakkaavat koiriaan yleisillä paikoilla, ni mitäköhän siellä suljettujen ovien takana tapahtuu?

      • tuleva koiranomistaja

        Itse tekisi mieli jo mennä sanomaan lenkittäjille, jotka kiskovat koiraa ja nykivät hihnasta koiran pysähtyessä eivätkä anna koirien rauhassa haistella, että ei noin toimita. Meillä asuu kans joku tyyppi tässä lähirakennuksissa, kenet avopuolisoni näki parvekkeelta puistossa jahtaamassa hädissään juoksevaa koiranpentua, kiinni saadessaan otti niskasta kiinni ja paiskasi maahan ja huusi "EI!". Kännissä tietenkin. Tuli sitten sanomaan siitä mulle (olin nukkumassa) ja raivona juoksin partsille. Tilanne oli jo ohi, koiranpentu kuulemma pääsi karkuun ja ihmettelin siinä miksei avosiippani puuttunut asiaan (esim. huutanut partsilta jotain). En nyt tiedä mitä se olisi auttanut mutta kyllä ihmiset on typeriä ja julmia. Ja jotkut ei vaan ymmärrä ettei hakkaamisella sitä kunnioitusta ansaita, pelolla on huono koiraa kouluttaa.


    • Viikissä koiraansa h

      Omat kokemukseni Viikin henkilökunnasta ovat todella hyviä. Pieni koirani oli siellä tehohoidossa ja leikkauksessa. Parin kuukauden aikana käyntejä Viikissa tuli lähes kymmenkunta. Lähes koko henkilökunnalla on itsellään lemmikeitä ja heidän asenteensa eläimiin on ihailtava. Uskon, että Viikin henkilökunnalla, jos kellään on taitoa ja tahtoa puuttua kertomiisi tilantesiin. Luotan täysin näiden ihmisten taitoon ja harkintakykyyn. Ehkä jopa tappotuomion omistajaltaan saanut koira on Viikin henkilökunnan ansiosta pelastunut. Itse ainakin uskon, että näin on. Eläinten kohtalo taitamattomissa käsissä on karmea. Itsekkin haluasin toimia aktiivisesti kaltoinkohdeltujen eläinten hyväksi, mutta yleensä en kestä edes lukea näitä yksittäisiä tarinoita kyynelehtimättä. On helpompi ummistaa silmänsä ja jättää toiminta kovempihermoisille. Näin ajattelee vasmasti moni muukin. Minua ainakin on kyvyttömyyteni surettaa ja harmittaa. En haluaisi olla se, joka ummistaa silmänsä,mutta eläinten kärsimysten määrä on niin järkyttävä. Minusta poliiseilta pitäisi vaatia toimia. Eläinsuojelurikoksia pitäisi tutkia ja rangaistuksia ropista myös näistä "pikkurikkeistä" kuten hoidon laiminlyönti (humalaiset omistajat) ja väkivallan teot (hakkaamalla "kouluttaminen").

      • sitten

        raivoraitis kertoo miten muiden pitäisi eläimiään hoitaa että hänen näkemyksensä asiasta toteutuu


      • Pettynyt!

        Itse en luota enää koko paikkaan. Koiralleni annettiin väärää hoitoa ja se sitten kuoli siihen. Tapahtumaketju alkoi aiheettomasta leikkauksesta joka lopulta vei koira paran hengen.

        Tapaus on vielä aika tuore ja aion viedä asian pidemmälle. En voi uskoa että asiantuntijoille sattuu noin paha moka, koska oikea vaiva ei edes ollut lähellä sitä mitä alettiin hoitamaan.


      • Toinen pettynyt
        Pettynyt! kirjoitti:

        Itse en luota enää koko paikkaan. Koiralleni annettiin väärää hoitoa ja se sitten kuoli siihen. Tapahtumaketju alkoi aiheettomasta leikkauksesta joka lopulta vei koira paran hengen.

        Tapaus on vielä aika tuore ja aion viedä asian pidemmälle. En voi uskoa että asiantuntijoille sattuu noin paha moka, koska oikea vaiva ei edes ollut lähellä sitä mitä alettiin hoitamaan.

        En minäkään.Meidänkin rakas koira kuoli Viikissä.


    • sinä.

      olet ulkonäön perusteella arvostelemaan ihmisiä?

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää

      jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole
      Maailman menoa
      47
      2498
    2. Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä

      ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi
      Maailman menoa
      74
      2487
    3. Belfastissa käynnissä kunnon persuilu

      Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä
      Maailman menoa
      73
      2372
    4. Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus

      jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.
      Maailman menoa
      57
      2145
    5. Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään

      Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl
      Maailman menoa
      32
      1877
    6. Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen

      Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma
      Maailman menoa
      84
      1695
    7. Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista

      Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko
      Kotimaiset julkkisjuorut
      21
      1153
    8. Riikka runnoo! sähkön hinta +25 %, bensan hina +16 %

      Euron bensa! Tuo legendaarinen persujen vaalilupaus. Sannan hallitus pudotti sähköenergan alv:n 10 prosenttiin, Riikka r
      Maailman menoa
      7
      1024
    9. Rakastan sinua hiljaisuudessa

      Rakastan sinua hiljaisuudessa. Olisit minun tai et, olen odottanut sinua vuosisatojen ajan. Ilman sinua sydämeni on yksi
      Rakkaus ja rakastaminen
      41
      1015
    10. Eläköön kuningas, kuningas on kuollut

      Heikki Nivala kaatui kuin mies. Kavaltaja käveli juuri edelliseen toukokuun kokoukseen hankkimansa puku päällä. Eläköön
      Kemijärvi
      56
      886
    Aihe