IMATRAN ALAS AJO ALKANUT:

Marko-Lind

ME NÄEMME KOHTA TULEN, JONKA SAVUA JO HAISTELEMME

Vielä vähän aikaa sitten (toki nytkin näin tehdään) kiisteltiin kovin siitä, mikä tulisi olla Imatran suhde Lappeenrantaan. Yksipuolista valtakirjaa päättäjille ei annettu ja kuitenkin Imatran autioituminen / alasajo on alkanut tämän hetken poliittisen vallan myötävaikutuksella. Kaupungistamme karsitaan pikkuhiljaa palvelut ja keskitetään ne Lappeenrantaan. Kaikki ne äänestäjät, jotka tahtovat tätä, antavat syksyn kunnallisvaaleissa valtakirjan tämän hetkiselle poliittiselle päätöksenteolle äänestäen samat kasvot uudelleen seuraavaksi neljäksi vuodeksi. Siinä ei ole mitään uutta taikka shokeeraavaa, sen sijaan ne, jotka tahtovat säilyttää Imatralla palvelut, niiden tulisi herätä taistelemaan Imatran puolesta! Tämä kirjoitukseni on siis osoitettu niille…

Kuten tiedämme, palveluita keskitetään. Valtiot yhdistyvät (tuloksena EU), suuret kauppakeskukset tappavat pienet yrittäjät, kaupunkeja sidotaan nippuihin (läänit) ja sama ilmiö, joka aikoinaan kohtasi maaseutua, tulee kohtaamaan Imatraa mikäli äänestäjät eivät tulevissa syksyn kunnallisvaaleissa äänestyskäyttäytymisellään saa muutosta aikaiseksi poliittisessa päätöksenteossa. Imatralta karsitaan nyt palveluita täysin samalla tavalla kuin aikoinaan tehtiin maaseudulle; pikkuhiljaa palvelut karsittiin, väki muutti pois maaseudulta! Sama tulee kohtaamaan Imatraa, palvelut keskitetään Lappeenrantaan (mikä jo nyt on huomattavissa monilla eri sektoreilla).

MITÄ TÄMÄ KÄYTÄNNÖSSÄ MERKITSEE

Miten kävi maaseudulle, samoin tulee käymään Imatralle (mikäli tulevissa vaaleissa emme ryhdistäydy)! Vähätuloiset ajettiin pois maaseudulta poliittisilla päätöksillä (esim. pientilalliset) ja tyhjiö täytettiin hyvätuloisilla mökkiläisillä (huom. vähätuloisella ei ole varaa ylläpitää kesämökistä aiheutuneita kustannuksia vaikka olisi saanut mökin perinnöksi) ja samoin Imatralla tyhjiö (köyhillä / keskituloisilla ei ole tulevaisuutta Imatralla) tullaan täyttämään taloudellisesti hyvin menestyneillä (myös muilla kuin uusrikkailla venäläisillä). Imatralla esim. uutta jäähallihanketta ei todellisuudessa ole tarkoitettukaan vähätuloisille ja miten olisikaan, kun vähätuloisilta pyritään viemään poliittisilla päätöksillä elämisen mahdollisuudet puhumattakaan siitä, että jäähalliin menevät rahat otetaan peruspalveluista joiden karsiminen koskee kaikkein eniten vähätuloisia. Poliittinen päätöksenteko on Imatralla ottanut selvän suunnan vähätuloisten alas ajamiseksi hyväosaisten kustannuksella! Imatran poliittinen valta on demareilla ja siksi suuntaus on täydellinen ristiriita kyseisen puolueen ajamaan politiikkaan nähden: pitäisihän SDP:n ajaa työläisten asioita ja kuitenkin käytännössä siitä on tullut porvaripuolue! Muut tämän hetkiset puolueet myötävaikutuksellaan tukevat SDP:n ajamaa linjaa joko ottamatta suoranaisesti kielteistä kantaa tai mikä vielä pahempaa, asettumalla SDP:n linjauksen taakse päätöksenteossa.

Käytännössä suuntaus (mikäli tulevat vaalit eivät tuo siihen muutosta) johtaa siihen, että peruspalveluita tullaan supistamaan entisestään. Mitä tulee kouluihin, niin nyt tapetilla ollut Teppanalan koulun lakkautus ei tule jäämään ainoaksi, vaan kuten Uutisvuoksi 21.05.2008 kirjoitti: ”…kouluverkon tiivistämisesitykseen sisältyy myös jatkotoimia…” (lue koko lehti ja huomaat karsinnan olevan tulevaisuuden arkipäivää Imatralla).

Käytännössä Imatran alas ajo sattuu vain vähätuloisiin hyvätuloisten myötävaikutuksella. On huomioitava, että kaupungin tuottamat kuntalain edellyttämät palvelut koskevat viimekädessä vähätuloisia, hyvätuloiset kun voivat viimetilassa ostaa palvelunsa vaikka yksityiseltä sektorilta. Korostan myös, että esim. isot yritykset kaupungissamme eivät tule vastustamaan nyt vallalla olevaa kehitystä, onhan hyvätuloinen asiakas aina parempi kuin vähätuloinen!

Imatrasta ollaan tekemässä hyvin menestyneiden valtakuntaa vähätuloisten kustannuksella ja jos joku vähätuloinen vielä hölmöyttään luulee, ettei näin olisi, tulee hän tulevaisuudessa kohtaamaan totuuden (mikäli tulevissa vaaleissa ei ryhdistäydytä) omalla kohdallaan, kuten nyt monien vanhempien kohdalla esim. Teppanalassa kävi! Totuus kun usein myönnetään vasta sitten kun se osuu omalle kohdalle…

MITÄ VOIMME TEHDÄ

Imatralla vielä toistaiseksi on enemmän vähätuloisia kuin rikkaita. Jos vähätuloiset nyt huomaavat vallalla olevan kehityksen, he voivat tulevissa syksyn kunnallisvaaleissa muuttaa kehityksen suunnan äänestämällä (ja itse asettumalla ehdolle). Jos vähätuloiset ovat aktiivisia syksyn kunnallisvaaleissa he voivat enemmistönä pysäyttää nyt erittäin huolestuttavan kehityksen kaupungissamme. Tekevätkö he sen, aika näyttää. Enää ei ole vähätuloisilla varaa poliittiseen passiivisuuteen, nyt viimeistään on muutoksen aika!

JA LOPUKSI:
Tämä kirjoitukseni tulee herättämään syvää paheksuntaa hyvätuloisissa. Miksi? Syy on yksinkertainen: HE EIVÄT TAHDO MUUTOSTA! Miksi tahtoisivat, heillä kun tulevaisuudessa olot vain paranevat vähätuloisten kustannuksella. Tärkein kysymys kuuluukin: onko vähätuloisilla varaa sallia vallalla oleva politiikka?

Jokainen lukija päätelköön sen itse…

Marko Lind

116

10173

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ELÄ SIE ENÄÄ KEHTAA

      TÄTÄ SAMAA...KAAA

    • hömppää koko rahalla

      Tulis vain talvi että sais laskea mäkeä jäätyneillä r****lä.

    • ***************

      Vähän paatoksellinen tosin, täyttä asiaa. Eipä tuohon muuta ole sanomista kuin että näin on..

      • Mie en ymmärrä

        Kuinka yksi vitun LUUSERI voi suoltaa päiväkaudet paskaa täällä, mene TÖIHIN, ovathan sukulaisesikin, (teesiesi mukaan), ja lopeta tuo iänikuinen itsesi mainostaminen.

        P.S. Onko korvaukset jo maksettu.

      • joku edes ymmärtää

        mikä meno Imatralla on. Marko joskus kirjoitti, kuinka lapsiperheet tarvitsevat apua ajoissa, ettei päädyttäisi kierteeseen, jolloin tarvitaan hoitoa lasten pahaan oloon. Ja näin on käynyt, menot sillä saralla vain lisääntyy.

        Lasten, nuorten ja lapsiperheiden häiriömenot kasvoivat viime vuonna n. 6,3 miljoonaan euroon eli budjettiylitystä tuli n. 600 000 €, siis hätä kasvaa.

        Hänelle keljuiltiin tuostakin, vaikka se on jo todistettu, että näin käy.

        Nytkään hänen katsettaan tulevaisuuteen ei oteta vakavasti.

        J-PH kirjoitti myös tuosta mitä itsekkin sanoin ihmetelleeni, miksi Venäjän kauppaa tulevat yritykset eivät tule lähelle rajaa. Venäjän kaupan koulutusta lisättävä, kielitaitoa lisättävä, hyväksyttävä heidät osana kaupunkiemme arkea. Miksi ei järjestetä myös venäjän kielen koulutusta metallialankoulutukseen tai siis kaikkeen ammatilliseen koulutukseen, vai onko se jo?
        Onko koulutuspaikat mitoitettu väärin ja onko kannustaminen kouluttautua jäänyt unholaan? Onko isoja yrityksiä, jotka harjoittavat Venäjän kauppaa, houkuteltu tänne tarpeeksi aktiivisesti.

        Sitten mitä tulee tämän palstan kuvaan Imatrasta, se on todella huono. Kuitenkin siellä käydessäni ihmiset ovat olleet ystävällisiä. Kun olen nyt jo aika monelle kertonut muuttavani Imatralle kesän aikana, niin olen törmännyt imatralaisiin ja he ovat kehuneet kaupunkia...viimeksi tänään. Karjalaiset ovat kuulema lupsakoita ja ihania ihmisiä, ei heitä kyllä paljon tällä palstalla kyllä näy. Onko se niin kun nimettömänä esiinnyt, voit narista kaikesta ja haukkua jokaisen, joka uskaltaa olla vastaan nykyisten päättäjien päätöksiä. Jos joillakin on uskallusta sanoa mitä ajattelee asioiden huonosta hoidosta, niin he ovatkin toisen luokan kansalaisia, niinkö? Olkaa onnellisia, että teillä on näitä tuulimyllyjä vastaan taistelijoita.

        Narinaa ei kylläkään ole puuttuminen päättäjien ihmeellisiin päätöksiin, niihin pitääkin puuttua jotta laiva kääntyisi aavalla merellä ja löytäisi taloudellisesti oikean suunnan.

    • Tulevaisuudenvisio

      Kahdenkymmenen vuoden päästä Imatralla asustaa enää vain vanhuksia, mustalaisia ja Marko Lind. Surullista.

      • Itä naapurin....

        Porukka unohtu???!!

        Mitähän mahtaa syntyä kun Lind, Romaani ja Venäläinen sekoitetaan???
        Kertokaa jos joku sattuu tietämään.....

      • Marko-Lind

        Miksi sinusta on surullista, jos Imatralla asuu tulevaisuudessa mustalaisia, vanhuksia sekä minä? Mitä pahaa vanhukset sinulle ovat tehneet? Entä mustalaiset? Ja tässä yhteydessä erityisesti kiinnostaa: Mitä pahaa minä olen sinulle tehnyt?

        Ymmärrätkö ollenkaan, kuinka sivistymättömälle kirjoituksesi näyttää? Koetko kirjoituksesi jälkeen olevasi jotenkin viisaampi / parempi kuin mustalaiset, vanhukset ja minä?

        Marko Lind

      • Marko-Lind
        Itä naapurin.... kirjoitti:

        Millä oikeudella arvostelet venäläisiä? Mitä pahaa he ovat sinulle tehneet? Väitätkö, ettei sinulle kelpaa rajantakaisten naapureiden tänne tuomat rahat? Jos kelpaa, silloin sinun tulisi kunnioittaa heitä sen sijaan, että kirjoituksellasi halvennat edellä mainittua väestöä! Ja koska olettaakseni olet ymmärtämätön (oletus) hyödyt venäläisten tuomista rahoista aina silloin KUN KÄYTÄT IMATRAN KAUPUNGIN PALVELUJA! Esim. yritykset maksavat veroja kaupungille ja saavat tuloja myös venäläisiltä (hymyilee)

        Millä oikeudella syytät romaneja? Ovatko he tehneet jotakin pahaa sinulle? Jos on, niin kerro perustellusti!

        Marko Lind

      • kyssäri..
        Itä naapurin.... kirjoitti:

        Porukka unohtu???!!

        Mitähän mahtaa syntyä kun Lind, Romaani ja Venäläinen sekoitetaan???
        Kertokaa jos joku sattuu tietämään.....

        Mitä mahtaa syntyä kun demari ja äänestäjä yhdistetään? Demariäänestäjä tietysti..heh

      • Tai ei
        Marko-Lind kirjoitti:

        Miksi sinusta on surullista, jos Imatralla asuu tulevaisuudessa mustalaisia, vanhuksia sekä minä? Mitä pahaa vanhukset sinulle ovat tehneet? Entä mustalaiset? Ja tässä yhteydessä erityisesti kiinnostaa: Mitä pahaa minä olen sinulle tehnyt?

        Ymmärrätkö ollenkaan, kuinka sivistymättömälle kirjoituksesi näyttää? Koetko kirjoituksesi jälkeen olevasi jotenkin viisaampi / parempi kuin mustalaiset, vanhukset ja minä?

        Marko Lind

        Mutta millä te elätte sitten jos imatralla ei asu enää veronmaksajia?

    • lopeta

      taas on "lääkitys" unohtunut ,ei uppoa nykyisin tuollainen tyyli ,tee jotain äläkä suolla paskaa kaiket päivää tänne keskustelupalstalle .mene vaikka töihin .Häirikkö olet et muuta.

      • Marko-Lind

        Mikä kirjoituksenaloituksestani tekee "paskan"? Perusteluja, onko mahdoton ajatus...

        Marko Lind

      • eihän ne osaa..
        Marko-Lind kirjoitti:

        Mikä kirjoituksenaloituksestani tekee "paskan"? Perusteluja, onko mahdoton ajatus...

        Marko Lind

        Prikulleen asia on niin, että vastaisivat kyllä jos osaisivat;)

      • lopeta
        eihän ne osaa.. kirjoitti:

        Prikulleen asia on niin, että vastaisivat kyllä jos osaisivat;)

        Tuolla kaukana Pohjois-Koreassa on hallitsija joka on kaiken hyvän tuoja ja tekijä ,hän vain ei osaa tehdä kansan hyväksi mitään.Mietelauseet ja korukieli kyllä sujuu.Meidän oma Kim on Lind.

      • Sivusta seurannut

        Jos on ja kun katsot, mitä näet, aivan oikein, HÄIRIKÖN, vedä sitä kuonoon meidän toisten puolesta,
        anomme sinulle vaikka veteraanien pronssista rintamerkkiä, ja sehän on aika suuri kunnianosoitus sinulle,
        oletkos muuten jo selvittänyt ala-asteen kolmannen luokan, kun kirjoitus sentään sujuu noinkin hyvin,
        kolmannen luokan pojilla kun ei ole vielä oikein heilaakaan jota vois taluttaa niin pitäähän se jokin harrastus olla, vaikka ei oikein maailmanmenosta mitään tiedä kun ne kotikylän baaritkin on niin kaukana.
        Mutta kaikki melkein siinä iässä kun saavat pitkäthousut polvihousujen tilalle, niin sittenhän ne miehistyvät
        ja jutut muuttuu.

      • mertzi123123
        Sivusta seurannut kirjoitti:

        mitä sinä raklo huutelet!

    • tietokoneesi

      tekniikan museoon!

      • MITÄÄN:))

        Joskus tekemällä vähemmän voi saada aikaiseksi enemmän:))

    • Nimetön

      Marko hyvä, sinä olet epäonnistunut poliitikkona, ihmisenä ja rikkonut kaikki rajat. Kuka sinuun vielä uskoo? Ajelit nuorena siellä kyläniemessä itsetehdeyllä avoautollasi houkutelemassa lomakylän nuoria naisia. Aina olit pienessä hutikassa. Etsi vaan uskottavuutta jostain.
      T Lapsuustoveri

      • ymmärrä

        kaikenlaista kuule tästä nerosta eikä mitään positiivista ,voi olla että syksyn vaaleissa totuus paljastuu lopuillekkin.Mene töihin.

      • tieto...

        sinun aivoillasi imatra autioituu. Onneksi toiset kehittyy järkeviksi, sulla tuo kehitys jäi "narikkaan" Ehkä sinunlaistesi takia imatra on jäänyt kehityksen jalkoihin.

        Etkö osaa keskustella asiallisesti, jos et, niin tee oma aloitus:)

        Saat ehkä siihen vertaistukea...

      • fiksu kirjoittaja olet...
        tieto... kirjoitti:

        sinun aivoillasi imatra autioituu. Onneksi toiset kehittyy järkeviksi, sulla tuo kehitys jäi "narikkaan" Ehkä sinunlaistesi takia imatra on jäänyt kehityksen jalkoihin.

        Etkö osaa keskustella asiallisesti, jos et, niin tee oma aloitus:)

        Saat ehkä siihen vertaistukea...

        tällä palstalla...ja sanoissasi on asiasisältöä ei vain kirjaimia kirjaimien perään...

      • Marko-Lind

        Tuntuu mielenkiintoiselta, että samat ihmiset jotka syyttävät esiintyen itse ”hyvinä ihmisinä”, sortuvat asiattomuuksiin kirjoitellen nimimerkkien takaa epäolennaisuuksia, jotka eivät mitenkään liity aloittamaani keskustelunaloitukseen. Jos ”sokea piste” on saavutettavissa, nämä tällaiset ihmiset ovat sen varmasti saavuttaneet. Toki itse he eivät sitä vielä tiedä (hymyilee)

        Eräskin kirjoittaja täällä väittää minun ajelleen itse tehdyllä avoautolla Kylänniemessä nuoruudessani (veljelläni oli kyllä tällainen auto, ei minulla) ikään kuin sillä olisi jotakin tekemistä aloittamani aloituksen kanssa. Tässä yhteydessä voisinkin esittää hänelle kysymyksen: Miten itse tehty avoauto ja nykyinen poliittinen päätöksenteko Imatralla liittyvät toisiinsa? No, kyseinen nimimerkin takaa pelkurimaisesti kirjoitteleva ei tietenkään pysty tätä mitenkään perustelemaan, joten kysymykseni tulee jäämään vaille perusteltua vastausta, mikä ei tietenkään ole uutta tällaisten herjaavien kirjoitusten kohdalla. Kuitenkin tällaiset kirjoittajat itse väittävät olevansa sivistyneitä syyttäen minua milloin mistäkin. Tässä asiayhteydessä on hyvä esittää toinenkin kysymys: Jos minä, joka olen kouluja käymätön yritän käyttäytyä ( ja käyttäydynkin) tällä palstalla sivistyneesti ja muita ihmisiä kunnioittaen, miksi nämä itseään jonakin pitävät (kouluja käyneet) eivät osaa / tahdo keskustella sivistyneesti? Eivätkö he omalla toiminnallaan (kirjoituksillaan) osoita itsensä syypäiksi siihen, mistä he minua syyttävät?

        Jotkut syyttävät minua siitä, ettei kirjoituksillani ole uskottavuutta ikään kuin minua herjaavien kirjoituksilla sitä olisi (nimimerkkien takaa puututaan epäoleelliseen eikä osata / tahdota keskustella sivistyneesti). Kuitenkin lukemattomat kerrat kirjoitukseni ovat osoittautuneet todeksi, mutta sitähän jotkut eivät mitenkään voi myöntää. Se olisi heille liian karvas pala nieltäväksi, etenkin kun se tulee tällaisen kouluja käymättömän taholta. Mitä tulee Imatran alasajoon (aloittamani keskustelu), totuuden asiasta joutuvat myöntämään lukemattomat ihmiset tulevaisuudessa (mikäli poliittinen valta säilyy nykyisillä päättäjillä). Jos poliittinen valta ei vaaleissa muutu ja niin käy kuten keskustelunaloituksessa kirjoitin, on selvää, etteivät minua herjaavat sitä tietenkään myönnä. Näin tyhmyys on taas jälleen kerran tullut toteennäytetyksi, mutta minua herjaaville se sallittakoon, ovathan he kouluja käyneitä ja ainakin omasta mielestään viisaita veronmaksajia.

        Toisaalta minua herjaavat kirjoitukset kuitenkin osoittavat kirjoitukseni paikkansapitävyyden: mainitsinhan jo aloituksessani, että kirjoitukseni tulee saamaan vastustusta niiden taholta, jotka eivät tahdo poliittisen ilmapiirin muuttuvan kaupungissamme. Odotettavissa on siis lisää pelkurimaisia, asiaan kuulumattomia kirjoituksia, joiden pääasiallinen tarkoitus on vain mustamaalata minua, sillä onhan selvää, ettei ”ampiaispesää” sohaissutta jätetä rauhaan, etenkin kun tarkoituksenani on puhkaista vallalla olevan politiikan illuusio, johon lukemattomat Imatralaiset on saatu uskomaan. Kun ja jos asiaa tarkastellaan kriittisesti, uskottavuusongelma ei ole minulla, vaan vallalla olevalla poliittisella koneistolla, joka jyrää säälimättömästi alleen vähätuloiset karsien peruspalvelut minimiin unohtamatta karsintaa kouluverkostossakaan.

        Vinkkinä tätä palstaa lukeville: Oppisitte nyt sivistyksestä edes sen, että tärkeää ei saa olla KUKA ajatuksiaan tuo esille, vaan MITÄ hän tuo esille! Jos kirjoituksenaloitukseni on mielestänne valhetta, OSOITTAKAA PERUSTEELLISESTI SE, MIKSI SE OLISI VALHETTA. Jos ette siihen pysty / kykene, silloin te olette sivistymättömiä / osaamattomia, EN MINÄ!

        Marko Lind

      • SRKP

        Miten Marko on epäonnistunut poliitikkona, ihmisenä? Hänen menneisyys voi olla mitä vain, mutta asiallisia kirjoituksia hänellä sentään on. Miten on sinun laitasi? Kuka sinuun uskoo? Luulen, että Marko on viisastunut myös sinun suhteesi, tuskin olet edes mikään lapsuustoveri kun tuollaisia kirjoittelet. Selkäänpuukottaja sinä olet etkä varmasti kuulu enää Markon kaveripiiriin. Veikkaan, että hän ei enää huolisi sinua toverikseen. Minäkään en tuollaista huolisi, sorry vaan. Pohjasakkaa tunnut sinä olevan kirjoituksestasi päätellen. Todellinen epäonnistuja olet ihmisenä, menisit itseesi.

      • Että näin
        Marko-Lind kirjoitti:

        Tuntuu mielenkiintoiselta, että samat ihmiset jotka syyttävät esiintyen itse ”hyvinä ihmisinä”, sortuvat asiattomuuksiin kirjoitellen nimimerkkien takaa epäolennaisuuksia, jotka eivät mitenkään liity aloittamaani keskustelunaloitukseen. Jos ”sokea piste” on saavutettavissa, nämä tällaiset ihmiset ovat sen varmasti saavuttaneet. Toki itse he eivät sitä vielä tiedä (hymyilee)

        Eräskin kirjoittaja täällä väittää minun ajelleen itse tehdyllä avoautolla Kylänniemessä nuoruudessani (veljelläni oli kyllä tällainen auto, ei minulla) ikään kuin sillä olisi jotakin tekemistä aloittamani aloituksen kanssa. Tässä yhteydessä voisinkin esittää hänelle kysymyksen: Miten itse tehty avoauto ja nykyinen poliittinen päätöksenteko Imatralla liittyvät toisiinsa? No, kyseinen nimimerkin takaa pelkurimaisesti kirjoitteleva ei tietenkään pysty tätä mitenkään perustelemaan, joten kysymykseni tulee jäämään vaille perusteltua vastausta, mikä ei tietenkään ole uutta tällaisten herjaavien kirjoitusten kohdalla. Kuitenkin tällaiset kirjoittajat itse väittävät olevansa sivistyneitä syyttäen minua milloin mistäkin. Tässä asiayhteydessä on hyvä esittää toinenkin kysymys: Jos minä, joka olen kouluja käymätön yritän käyttäytyä ( ja käyttäydynkin) tällä palstalla sivistyneesti ja muita ihmisiä kunnioittaen, miksi nämä itseään jonakin pitävät (kouluja käyneet) eivät osaa / tahdo keskustella sivistyneesti? Eivätkö he omalla toiminnallaan (kirjoituksillaan) osoita itsensä syypäiksi siihen, mistä he minua syyttävät?

        Jotkut syyttävät minua siitä, ettei kirjoituksillani ole uskottavuutta ikään kuin minua herjaavien kirjoituksilla sitä olisi (nimimerkkien takaa puututaan epäoleelliseen eikä osata / tahdota keskustella sivistyneesti). Kuitenkin lukemattomat kerrat kirjoitukseni ovat osoittautuneet todeksi, mutta sitähän jotkut eivät mitenkään voi myöntää. Se olisi heille liian karvas pala nieltäväksi, etenkin kun se tulee tällaisen kouluja käymättömän taholta. Mitä tulee Imatran alasajoon (aloittamani keskustelu), totuuden asiasta joutuvat myöntämään lukemattomat ihmiset tulevaisuudessa (mikäli poliittinen valta säilyy nykyisillä päättäjillä). Jos poliittinen valta ei vaaleissa muutu ja niin käy kuten keskustelunaloituksessa kirjoitin, on selvää, etteivät minua herjaavat sitä tietenkään myönnä. Näin tyhmyys on taas jälleen kerran tullut toteennäytetyksi, mutta minua herjaaville se sallittakoon, ovathan he kouluja käyneitä ja ainakin omasta mielestään viisaita veronmaksajia.

        Toisaalta minua herjaavat kirjoitukset kuitenkin osoittavat kirjoitukseni paikkansapitävyyden: mainitsinhan jo aloituksessani, että kirjoitukseni tulee saamaan vastustusta niiden taholta, jotka eivät tahdo poliittisen ilmapiirin muuttuvan kaupungissamme. Odotettavissa on siis lisää pelkurimaisia, asiaan kuulumattomia kirjoituksia, joiden pääasiallinen tarkoitus on vain mustamaalata minua, sillä onhan selvää, ettei ”ampiaispesää” sohaissutta jätetä rauhaan, etenkin kun tarkoituksenani on puhkaista vallalla olevan politiikan illuusio, johon lukemattomat Imatralaiset on saatu uskomaan. Kun ja jos asiaa tarkastellaan kriittisesti, uskottavuusongelma ei ole minulla, vaan vallalla olevalla poliittisella koneistolla, joka jyrää säälimättömästi alleen vähätuloiset karsien peruspalvelut minimiin unohtamatta karsintaa kouluverkostossakaan.

        Vinkkinä tätä palstaa lukeville: Oppisitte nyt sivistyksestä edes sen, että tärkeää ei saa olla KUKA ajatuksiaan tuo esille, vaan MITÄ hän tuo esille! Jos kirjoituksenaloitukseni on mielestänne valhetta, OSOITTAKAA PERUSTEELLISESTI SE, MIKSI SE OLISI VALHETTA. Jos ette siihen pysty / kykene, silloin te olette sivistymättömiä / osaamattomia, EN MINÄ!

        Marko Lind

        "Karsintaa kouluverkostossa" todellakin. Tukiopetusta ei saa riittävästi,kouluavustajia kyllä kaupungista löytyy, mutta pidetään toki heidät kotona työttömänä, erityisopen, koulupsykologin "palvelut" on minimissään. Yläluokkien oppilaat jätetty jo ilman erityisopen tukea, on ollut pakko vetää raja, vain alaluokat saa tukea, sorgen! Huh, Imatran koulutoimi pysyy niukin naukin lain ja asetusten rajoissa ja niinhän kaupunki toimii varmaan jatkossakin, minimiporukka yrittää hoitaa homman!
        Avun tarvitsijoita kyllä piisaa ja tulevaisuudessa aina vain enemmän. Näin Imatra loistaa jälleen ajatellen "nenäänsä pitemmälle". Tuki annettava silloin kun sitä tarvitaan eikä 15. päivä!
        Mutta kyllä ne asiat sieltä sitten eteen tupsahtaa erilaisina lieveilmiöinä. Niitä lisä odotellessa...jaksamista teille kouluissa työskenteville!

      • koulujen osalta!!
        Että näin kirjoitti:

        >Tukiopetusta ei saa riittävästi,kouluavustajia kyllä kaupungista löytyy, mutta pidetään toki heidät kotona työttömänä, erityisopen, koulupsykologin "palvelut" on minimissään. Yläluokkien oppilaat jätetty jo ilman erityisopen tukea, on ollut pakko vetää raja, vain alaluokat saa tukea, sorgen!>

        Olen kanssasi yhtä mieltä ja mitenkään kouluavustajien puute ei liity oppilasmäärän vähenemiseen. Muidenkin palveluiden pois ottaminen on verrattavissa lähinnä hölmölän touhuihin. Kun kouluja lakkautetaan vedotaan oppilasmäärän vähenemiseen, mutta mihin vedotaan erityisopettajien ja muiden karsintojen suhteen? Tuntuu, että karsinnat ovat tarkoitushakuista ja tarkoitus on pikkuhiljaa, kuin varkain, viedä imatralta kaikki palvelut ja tätä kautta väki pois. Ei Marko niin väärässä ole kirjoituksessaan, täytyy vain osata meidän imatralaisten avata silmämme ja katsoa hiukan ympärillemme.

    • Marko-Lind

      Minua herjaavien kirjoituksista paistaa läpi se, että he kokevat olevansa yläpuolella minua. Jos he olisivat yläpuolella, miksi he ottavat kantaa kirjoituksiini? Vähänkään psykologiasta tietäville tulisi olla itsestäänselvyys, ettei mitättömän tuntuisiin kirjoituksiin tule reagoida mitenkään. Jos reagoi, silloin se osoittaa todeksi sen, että kirjoitus on vaikuttanut lukijaan. Näin ollen ei ole ollenkaan psykologisesti viisasta (jos pitää kirjoituksiani tyhminä) kommentoida kirjoituksiani ollenkaan (myös negatiivinen kommentointi on reagoimista). Edellä mainitun tiimoilta voidaan hyvin esittää olettamus: kirjoitukseni vaikuttavat lukijoihin, eli silloin MINÄ olen onnistunut kirjoituksissani!

      Miksi itseään viisaina pitävät reagoivat kirjoituksiini kielteisesti? Kokevatko he minut jonkinlaisena uhkana? Jos kokevat, niin silloinhan he eivät oikeasti voi kokea minua niin tyhmäksi kuin antavat kirjoituksissaan olettaa? Täydellinen looginen ristiriitaisuus...

      Marko Lind

      • Ideat jo

        Loppuneet kun kirjoittelet jo pelkästään itsestäsi täällä ja samalla leikit jotain koti psykologia ja jakelet diaknooseja ihan peruskoulu pohjalta???

      • herralta eivät
        Ideat jo kirjoitti:

        Loppuneet kun kirjoittelet jo pelkästään itsestäsi täällä ja samalla leikit jotain koti psykologia ja jakelet diaknooseja ihan peruskoulu pohjalta???

        ...ideat lopu. Sinäkään et osaa kuin mennä virran mukana kunnes kaupunki autioituu. Jos joku yrittää laittaa jarruja, niin vinoilet, kun et muuta keksi. Sitähän tämä on täällä ollut.

      • ihmettelevä.

        Kirjoitat, että mikäli sinua herjaavat kirjoittajat olisivat yläpuolellasi, he eivät ottaisi kantaa kirjoituksiisi. Se on mielestäsi jopa psykologiaa. Kannattaisi perehtyä aiheeseen josta kirjoitat, tuo herättää lähinnä sääliä sinua kohtaan. Mikäli täällä ei kukaan vaivautuisi vastaamaan kuin itseään "parempien" kirjoituksiin, ei täällä tarvitsisi kirjoittaa ollenkaan. Ja kuka päättää mikä on psykologisesti viisasta, sinäkö? Tietenkin sinä olet paras tällä omalla psykologian haaralla kertomaan näistä säännöistä. Maallikkona kun en ymmärrä logiikkaasi, joka ei päde ainakaan omassa elämässäni. Se, että reagoi toisen kirjoituksiin tai sanomisiin ei tarkoita että toinen on onnistunut. Tai tietysti riippuu mikä on tavoitteena; oikea mielipidevaikuttaminen vai vaan ristiriitaisten ajatusten herättäminen ja turhanpäiväinen provosoiminen. Huomaathan että sinua herjaaviin kirjoituksiin hyvin usein vastaa joku, joka ylistää sinua. Kuka sillon on onnistunut ja missä?

        Ja ei, kukaan ei koe sinua uhkana. En itse ole "hyväosainen, teen osa-aikatyötä opiskelun ohessa halpapalkka-alalla, ja tulotasoni on sen mukainen. En silti tarvitse sinun kaltaisiasi puhumaan kauniita, kuinka juuri sinä voit muuttaa asioiden kulun. Olen realisti, en usko sanoihisi, jotka eivät eroa yhtään muiden ehdokkaiden sanoista ja lupauksista. Sinä olet vaan ylikorostuneesti ottanut kohteeksesi vähäosaiset ja vähemmistöt. Niin, hehän juuri epätoivoisimmin tarttuvat pienimpäänkin toivonrippeeseen. Kuitenkin on tosiasia että sinä et yksin saa muutettua mitään, etkä ole kuin ehkä tämän palstan lukijoiden silmissä vakuuttava mielipidevaikuttaja. Ei siis ole "pelkoa", että saisit ajamasi asiat läpi, mikäli niitä edes siinä vaiheessa enää välität ajaa. Katsos kun et ainakaan minun mielestäni eroa muista poliitikoista tässä suhteessa mitenkään. Oli se psykologisesti kuinka ei-viisasta tahansa.

        Jännä lukea noita sinun kirjoituksiasi. Edellisessäkin teet suoraan sen johtopäätöksen, että sinua pidetään uhkana. Muissa kirjoituksissasi on tullut ilmi että sinun kanssa eri aaltopituuksilla olevat ovat sinulle jostain syystä kateellisia. En voi kun ihmetellä mistä nuo ajatukset tulevat päähäsi. Kerrattakoon siis että minä en arvosta poliittista "uraasi" enkä kirjoituksiasi MUTTA en pidä sinua uhkana enkä todellakaan ole sinulle kateellinen.

        En myöskään jaksa enää kommentoida kirjoituksiasi, sillä tiedän jo valmiiksi että ei tällä jankkaamisella ole sinuun mitään vaikutusta. En siis yksinkertaisesti jaksa enempää aikaa turhaan tuhlata, tämä nyt vain noin kertalaatuisena vastalauseena sinun kyseenalaisia yleistyksiä ja psykologisia analyysejä vastaan.

        Oletko muuten katsonut Kumman kaa -sarjaa? Jos et, kannattaisi. Huomaa miltä nuo syytökset kateellisuudesta ja uhkana pitämisestä kuullostaa.

      • aloitteentekijää
        ihmettelevä. kirjoitti:

        ...mutta välillä vain ihmettelen, kun ette uskalla katsoa totuutta silmiin. Ei vaikka siitä on täyttä faktaa lehdissä Imatran tilanteesta.

        "En silti tarvitse sinun kaltaisiasi puhumaan kauniita, kuinka juuri sinä voit muuttaa asioiden kulun"

        En kyllä tiedä, missä hän on sanonut yksin muuttavansa asioiden kulun.

        "Kuitenkin on tosiasia että sinä et yksin saa muutettua mitään, etkä ole kuin ehkä tämän palstan lukijoiden silmissä vakuuttava mielipidevaikuttaja."

        Missä hänen kirjoituksissaan hän on tätä väitettä esittänyt, päätöksiä tehdään yhteistyössä. Sosiaali-ja terveyslautakunnassa olleena, hänet suljettiin ulkopuolelle eikä hän päässyt ennen kokousta ryhmäpalavereihin ja hän jäi yksin esityksineen. Ei hän nyt niin tyhmä ole, kuin sinä väität. Mielipidevaikuttajan katson hänen taas olevan, koska hänen kirjoituksensa saavat aina paljon lukijoita, jopa asiallisia keskustelijoita löytyy.

        "Edellisessäkin teet suoraan sen johtopäätöksen, että sinua pidetään uhkana."

        Uhkana häntä pidetään, koska hän on uskaltanut rohkeasti esittää omia mielipiteitään. Hän tuo jatkuvasti esille epäkohtia nykyiseen hoitoon. Hänen asiallisia kirjoituksiaan poistetaan, miksiköhän?

        Hänellä on "monta rautaa tulessa", joten jos ei tule valituksi syksynä, niin ei hänen maailmansa siihen kaadu. Mutta hän on varmasti tyytyväinen jo siihen, että valta vaihtuu kaupungissa ja ihmiset ovat ymmärtäneet tehdä jotain ratkaisevaa äänestämällä uusia kasvoja. Sinäkin varmaan tajuat ettei näin voi jatkua kaupungin meno. Ei sääliksi käy uusien päättäjien työ, korjata vanhoja virheitä ja saada taloutta kuntoon. Toivoisin, että nyt ehdokkaiksi lähtisi hieman taloutta tuntevia ihmisiä esim. yrittäjiä. Minä en ainakaan ymmärrä, että ihmisen kallo on niin kova, ettei näe tosiasioita.

      • Marko-Lind
        ihmettelevä. kirjoitti:

        Kirjoitat, että mikäli sinua herjaavat kirjoittajat olisivat yläpuolellasi, he eivät ottaisi kantaa kirjoituksiisi. Se on mielestäsi jopa psykologiaa. Kannattaisi perehtyä aiheeseen josta kirjoitat, tuo herättää lähinnä sääliä sinua kohtaan. Mikäli täällä ei kukaan vaivautuisi vastaamaan kuin itseään "parempien" kirjoituksiin, ei täällä tarvitsisi kirjoittaa ollenkaan. Ja kuka päättää mikä on psykologisesti viisasta, sinäkö? Tietenkin sinä olet paras tällä omalla psykologian haaralla kertomaan näistä säännöistä. Maallikkona kun en ymmärrä logiikkaasi, joka ei päde ainakaan omassa elämässäni. Se, että reagoi toisen kirjoituksiin tai sanomisiin ei tarkoita että toinen on onnistunut. Tai tietysti riippuu mikä on tavoitteena; oikea mielipidevaikuttaminen vai vaan ristiriitaisten ajatusten herättäminen ja turhanpäiväinen provosoiminen. Huomaathan että sinua herjaaviin kirjoituksiin hyvin usein vastaa joku, joka ylistää sinua. Kuka sillon on onnistunut ja missä?

        Ja ei, kukaan ei koe sinua uhkana. En itse ole "hyväosainen, teen osa-aikatyötä opiskelun ohessa halpapalkka-alalla, ja tulotasoni on sen mukainen. En silti tarvitse sinun kaltaisiasi puhumaan kauniita, kuinka juuri sinä voit muuttaa asioiden kulun. Olen realisti, en usko sanoihisi, jotka eivät eroa yhtään muiden ehdokkaiden sanoista ja lupauksista. Sinä olet vaan ylikorostuneesti ottanut kohteeksesi vähäosaiset ja vähemmistöt. Niin, hehän juuri epätoivoisimmin tarttuvat pienimpäänkin toivonrippeeseen. Kuitenkin on tosiasia että sinä et yksin saa muutettua mitään, etkä ole kuin ehkä tämän palstan lukijoiden silmissä vakuuttava mielipidevaikuttaja. Ei siis ole "pelkoa", että saisit ajamasi asiat läpi, mikäli niitä edes siinä vaiheessa enää välität ajaa. Katsos kun et ainakaan minun mielestäni eroa muista poliitikoista tässä suhteessa mitenkään. Oli se psykologisesti kuinka ei-viisasta tahansa.

        Jännä lukea noita sinun kirjoituksiasi. Edellisessäkin teet suoraan sen johtopäätöksen, että sinua pidetään uhkana. Muissa kirjoituksissasi on tullut ilmi että sinun kanssa eri aaltopituuksilla olevat ovat sinulle jostain syystä kateellisia. En voi kun ihmetellä mistä nuo ajatukset tulevat päähäsi. Kerrattakoon siis että minä en arvosta poliittista "uraasi" enkä kirjoituksiasi MUTTA en pidä sinua uhkana enkä todellakaan ole sinulle kateellinen.

        En myöskään jaksa enää kommentoida kirjoituksiasi, sillä tiedän jo valmiiksi että ei tällä jankkaamisella ole sinuun mitään vaikutusta. En siis yksinkertaisesti jaksa enempää aikaa turhaan tuhlata, tämä nyt vain noin kertalaatuisena vastalauseena sinun kyseenalaisia yleistyksiä ja psykologisia analyysejä vastaan.

        Oletko muuten katsonut Kumman kaa -sarjaa? Jos et, kannattaisi. Huomaa miltä nuo syytökset kateellisuudesta ja uhkana pitämisestä kuullostaa.

        Kirjoitit:
        "Sinä olet vaan ylikorostuneesti ottanut kohteeksesi vähäosaiset ja vähemmistöt. Niin, hehän juuri epätoivoisimmin tarttuvat pienimpäänkin toivonrippeeseen."

        OMA KOMMENTTI:
        Oletko miettinyt, että MIKSI vähäosaiset ja vähemmistöt tarttuvat epätoivoisesti pienimpäänkin toivonrippeeseen? Onko heillä kenties syytä siihen?

        Kirjoitit:
        "Oletko muuten katsonut Kumman kaa -sarjaa? Jos et, kannattaisi. Huomaa miltä nuo syytökset kateellisuudesta ja uhkana pitämisestä kuullostaa."

        VASTAUS:
        En ole katsonut. Miksi pitäisi? En ota vaikutteita mainitsemasi kaltaisista sarjoista, kuten sinä selvästikin olet ottanut (hymyilee)

        Marko Lind

      • Ihailen
        ihmettelevä. kirjoitti:

        Kirjoitat, että mikäli sinua herjaavat kirjoittajat olisivat yläpuolellasi, he eivät ottaisi kantaa kirjoituksiisi. Se on mielestäsi jopa psykologiaa. Kannattaisi perehtyä aiheeseen josta kirjoitat, tuo herättää lähinnä sääliä sinua kohtaan. Mikäli täällä ei kukaan vaivautuisi vastaamaan kuin itseään "parempien" kirjoituksiin, ei täällä tarvitsisi kirjoittaa ollenkaan. Ja kuka päättää mikä on psykologisesti viisasta, sinäkö? Tietenkin sinä olet paras tällä omalla psykologian haaralla kertomaan näistä säännöistä. Maallikkona kun en ymmärrä logiikkaasi, joka ei päde ainakaan omassa elämässäni. Se, että reagoi toisen kirjoituksiin tai sanomisiin ei tarkoita että toinen on onnistunut. Tai tietysti riippuu mikä on tavoitteena; oikea mielipidevaikuttaminen vai vaan ristiriitaisten ajatusten herättäminen ja turhanpäiväinen provosoiminen. Huomaathan että sinua herjaaviin kirjoituksiin hyvin usein vastaa joku, joka ylistää sinua. Kuka sillon on onnistunut ja missä?

        Ja ei, kukaan ei koe sinua uhkana. En itse ole "hyväosainen, teen osa-aikatyötä opiskelun ohessa halpapalkka-alalla, ja tulotasoni on sen mukainen. En silti tarvitse sinun kaltaisiasi puhumaan kauniita, kuinka juuri sinä voit muuttaa asioiden kulun. Olen realisti, en usko sanoihisi, jotka eivät eroa yhtään muiden ehdokkaiden sanoista ja lupauksista. Sinä olet vaan ylikorostuneesti ottanut kohteeksesi vähäosaiset ja vähemmistöt. Niin, hehän juuri epätoivoisimmin tarttuvat pienimpäänkin toivonrippeeseen. Kuitenkin on tosiasia että sinä et yksin saa muutettua mitään, etkä ole kuin ehkä tämän palstan lukijoiden silmissä vakuuttava mielipidevaikuttaja. Ei siis ole "pelkoa", että saisit ajamasi asiat läpi, mikäli niitä edes siinä vaiheessa enää välität ajaa. Katsos kun et ainakaan minun mielestäni eroa muista poliitikoista tässä suhteessa mitenkään. Oli se psykologisesti kuinka ei-viisasta tahansa.

        Jännä lukea noita sinun kirjoituksiasi. Edellisessäkin teet suoraan sen johtopäätöksen, että sinua pidetään uhkana. Muissa kirjoituksissasi on tullut ilmi että sinun kanssa eri aaltopituuksilla olevat ovat sinulle jostain syystä kateellisia. En voi kun ihmetellä mistä nuo ajatukset tulevat päähäsi. Kerrattakoon siis että minä en arvosta poliittista "uraasi" enkä kirjoituksiasi MUTTA en pidä sinua uhkana enkä todellakaan ole sinulle kateellinen.

        En myöskään jaksa enää kommentoida kirjoituksiasi, sillä tiedän jo valmiiksi että ei tällä jankkaamisella ole sinuun mitään vaikutusta. En siis yksinkertaisesti jaksa enempää aikaa turhaan tuhlata, tämä nyt vain noin kertalaatuisena vastalauseena sinun kyseenalaisia yleistyksiä ja psykologisia analyysejä vastaan.

        Oletko muuten katsonut Kumman kaa -sarjaa? Jos et, kannattaisi. Huomaa miltä nuo syytökset kateellisuudesta ja uhkana pitämisestä kuullostaa.

        Osuvasti heitetty. Todella osuva luonne analyysi.

      • nauraaaa
        Ihailen kirjoitti:

        Osuvasti heitetty. Todella osuva luonne analyysi.

        Mikäköhän siitä teki osuvan? Vastaisit mieluummin Markon vastineeseen, mutta riittääkö taidot??

    • OIKEASSA OLET

      Olit oikeassa myös siinä, että kirjoituksesi sai paljon herjauksia. Vaikea arvata, mihin puolueeseen kirjoittajat kuuluvat;))

    • vaalirahoitus?

      Nyt kun vaalirahoitukset on tapetilla, niin mistä tulee demareiden vaalirahoitus? Kaupunkilaisiltako, kun eikös ne vuokraile tilojaan ja tee sisäpiirin sopimuksia? Olisiko aika pilkkoa demareiden vaalirahoitusta täällä imatralla? Eikös demarit omista paljon tiloja joita kaupunki sitten vuokraa? Kaupungin enemmistö on demareita onko laillista että sopimuksia tehdään kun demarit on molemmilla puolilla pöytää?

      • jo keksinyt....

        senhän maksamme me veroeuroillamme. Hienosti hoidettu homma.

        Olemme vain olleet vuosia sokeita ja nyt puolue rahan voimalla jyllää täällä kaupungissa, sisäpiiri on oivaltanut, miten kusettaa äänestäjiä. Eikä me tyhmät äänestäjät nähdä mitään:(

        Ei vaikka silmillemme heitetään "saipuoitu vesi", heittäjä kun on väärä.

    • jaksatte

      Jauhaa paskaa!!!(hymyilee.....)Katsos antaa asioitten mennä omalla painollaan...Suomessa on riittävästi paskaa jauhavia päättäjiä, joille joutais antaa Serlaa, että sais pyyhkiä suupielet...Ikinä en ole käyny äänestämässä, enkä mene!!Katsos LIND: Jokainen on tiensä valinnut, ja sen mukaan tallatkoon! Vittuako näitä hyysäämään,tuskin sinäkään apua saat kun olet VÄHÄOSAINEN VANHUS!!Ihan sama mitä yrität täällä todistaa, jos joskus erehdyn äänestys uurnille, niin mikki-hiiren piirustan kuponkiin, ja kirjoitan perään että näin mahottomasti kiinnostaa, kuka seuraavat 4 vuotta peruu lupauksiaan!!!!!hymyileee...

      • oikeassa..

        Niinhän se menee et ensin lupaillaan kaikkea ja sit perutaan lupaukset. Toivottavasti kuitenkaan näin ei ole kaikkien kohdalla ja jos ei äänestä on varmaa että sitten ainakin menee metsään että rytinä kuuluu. Kyllä joskus tuntuu että samahan tuo on äänestääkö vai ei. Piruillakseni olen kuitenkin tähän mennessä äänestänyt ja piruillakseni aion äänestää. Jos ei se auta niin tuskin se huonommaksikaan menee. Pitäähän jonkinlainen usko tulevaisuuteen kuitenkin säilyttää jos vaikka edes joku asia muuttuisi. Jos ei äänestä niin kuitenkin toiset äänestävät. Mitenkäs silloin käy?

    • mietteitä....

      Politiikka ei ole kiinnostavaa. Politiikka ei ole mediaseksikästä ja harvoin se on edes kiinnostavaa.

      Kaduntallaaja kiinnostuu vasta, kun puhutaan käsikosketeltavista aiheista, kuten tekstiviesteistä, poissaoloista ja vaalibudjeteista.

      Miten sitten kunnallispolitiikka? Milläköhän paikallispolitiikkan saisi hieman väriä? Ei edes epämääräisiä jatkoja kait ole valtuuston pikkujouluissa. Pitäiskö nyt jonkun paikallispoliitikon uhrautua hyvän asian edessä ja aiheuttaa kunnon skandaalin kaupungin suihkualtaassa. Nykyiset näyttävät jo ikääntyneiltä pullasorsilta Inkerinaukion suihkualtaassa (ei ehkä kaikki).

      Ei vaineskaan, loppujen lopuksi kysehän on vain harrastuksesta (olettamus) vaikka jotkut ottavatkin tämän harrastuksen vakavammin kuin jonkun juniorilasten vanhemmat. Vaalimainontankaan ei nyt mene kait kuin muutama satanen, jos sitäkään, ja kokouksesta saatavat palkkiot samaa tasoa, joten eliittiporukasta ei kait voi puhua, vaikka istutaankin kravatti kaulassa kokouksissa(ehkä ei nykyisin, oma mielikuva vain).

      Joku porkkana...mikä se sitten on...on paikallaan, uutta "verta" tarvitaan nykyisiin päättäjiin. Eihän sitä aina voi epäonnistua, ehkä uudet olisivat eka kauden ns. ojennuksessa eivät perusta mafiaa. Ehkä turha toivo, mutta kuitenkin...

      Ei Imatraa poljeta noin vain valtion syliin, eihän?

      • Marko-Lind

        Hyvä ehdokas tekee politiikasta kiinnostavan omalla toiminnallaan (rajattomat mahdollisuudet). Jos hän epäonnistuu siinä, silloin ehdokas ei ole hyvä!

        Hyvä poliitikko jakaa mielipiteet puolesta ja vastaan herättäen näin mielenkiintoa kansalaisissa yhteisten asioiden hoitoon.

        Kun hän onnistuu tässä, silloin äänestysprosentti nousee ja aktiivisuus politiikkaan kansalaisten keskuudessa lisääntyy...

        Marko Lind

    • tuo...

      sun ajattelu ihmetyttää.Katsos Marko jos ei ole Imatralla kuin vähätuloisia ja ehkä muutama "työtä vieroksuva" niin kukas maksaa veroja.Turhaa siinä on olla kaupungin hallituksessa perse-aukisena päättämässä vero-rahojen käytöstä joita ei ole.Minä olen ennemminkin vähätuloinen kuin rikas koska olen töissä ehkä puolet vuodesta mutta en kyllä yhdy sinun ajatuksiinKokeileppa Marko ihan kunnon miesten töitä ennen kuin rupeet kirjoittelemaan ja kalastelemaan ääniä.Ja jos et saa töitä niin minä voin ottaa päiväksi kokeeksi.

      • määritellään

        miesten työt? Onko niitä nykyisin? Naiset ovat mukana ns. entisissä miesten töissä nykyisin. He ovat hitsareita, maalareita, kirvesmiehiä jne. Ei ole enää entisaikojen miesten töitä ...tietääkseni.

        Marko on kynämiehiä, se sopii hänelle kuin "nappi silmään". Hänen nykyinen työnsä on just hänelle sopivaa.

        Ehkä koulutusjärjestelmän uusiminen tuo töitä, koska se ei ole pysynyt työmarkkinoiden muutoksen mukana. Ammattikorkeakouluilla tietyillä aloilla on liikaa opiskelupaikkoja eikä koulutuksen taso vastaa yrittäjien tarpeita. Jos valmistut jo vanhentuneilla papereilla eikä ole työkokemusta, mitä mahdollisuuksia saada töitä.

        Työvoimakoulutuksesta taas on tullut iso bisnes, ettei sen tervehdyttämisestä löydy keneltäkään kanttia. Koulutettuja kaivataan myös yrittäjiksi. Koulutus ohjaa valmistuneita yritysten uraputkeen kuin itsenäisiksi yrittäjiksi.

        Vähäosainen kouluttaisi itseään mielellään kotikulmilla, koska asuminen muualla tuo lisäkustannuksia jo entisestään opiskelijaan jo laihaan kukkaroon. Kaikilla ei ole vanhempia auttamassa opiskelussa eikä töitä löydy tukemaan opiskelua.

        Rikkaathan voivat helpommin sitä kotipaikkaa vaihtaa, mutta monta kertaa tuolla vähäosaisella ei sitä mahdollisuutta ole. Jos on vielä perhe, niin lähde siinä sitten työn perässä jonnekkin. Monesti kotipaikkakunnalla on myös perheellä toimiva tukiverkko. Sitä kun ei isoissa kaupungeissa löydy kaikille.

      • tarkoitin
        määritellään kirjoitti:

        "miesten työllä" ihan ruumiillista työtä.Jos Marko kynäilemälä itsensä elättää niin hyvä niin mutta epäilempä,voi joku antaa muuta tietoa jos paremmin tietää.Kuten Marko on joskus sanonut et ei romaanit saa töitä niin jos joku romaani on kykenevä tekee remontti/timpurin töitä taikka ihan mitä vaan ruumiillista työtä niin otan apumieheksi rakennukselle.

      • Marko-Lind
        tarkoitin kirjoitti:

        Jos vilpittömästi tarkoitit mitä kirjoitit, laitatko minulle sähköpostiin [email protected] tarjouksen ja välitän tiedon eteenpäin. Lupaan sinulle jo nyt, halukkaita romaneita tiedän ja mikäli palkka on normaalipalkka (kuten työstä tuleekin saada) saat varmasti itsellesi apumiehen rakennukselle.

        Kiitos jo etukäteen henkilön puolesta, joka tulee osoittamaan sinulle työmotivaationsa, kunhan hänelle vain annetaan mahdollisuus. Kiitos siksi, koska oletan että sinä annat hänelle mahdollisuuden.

        Marko Lind

      • Marko-Lind

        Lukisitko vaaliohjelmamme os.
        http://www.ikkp.org

        Ps. Ymmärrän kyllä hyvin, että Imatra tarvitsee tuloja ja luettuasi vaaliohjelmamme huomaat kyllä, etten ole unohtanut tulopuolta.

        Marko Lind

      • jep jep...

        mie haluan tietää nyt ton normaalipalkan.. paljon se markon mielestä on... vaik tosta raksatiikerin hommasta, hommina raivaus ja siirrot. laitat ilman mitää jeesusteluja euroa/tunti

        kiitos jo etukäteen!

      • Marko-Lind
        jep jep... kirjoitti:

        mie haluan tietää nyt ton normaalipalkan.. paljon se markon mielestä on... vaik tosta raksatiikerin hommasta, hommina raivaus ja siirrot. laitat ilman mitää jeesusteluja euroa/tunti

        kiitos jo etukäteen!

        Normaalipalkka ei ole ns. orjatyötä ( 8 euroa). Ymmärrän toki palkan suhteen myös, jos alalle ei ole koulutusta (se pitääkin palkkauksessa ottaa huomioon) tai jos ei ole aikaisempaa työkokemusta. Riittikö vastaus ilman "Jeesusteluja"?

        Työnantaja määrää palkansuuruuden ja työpaikan hakija päättää hyväksyykö hän sen vai ei. Työsopimus on aina kaksipuolinen, kuten ymmärrät.

        Laitoin eilen yhteystietoni (s-postini osoitteen), mutta eipä ole vielä tarjousta tullut. Mikäli tarjousta ei tule, osoittaa se vain sen, että nimimerkin takaa joku vain tahtoi halventavaan sävyyn kirjoittaa romaneista. Helppo syyttää, vaikeampi näyttää toteen syytöstensä perusteet...

        Marko Lind

      • runoilu jatkuu
        Marko-Lind kirjoitti:

        Lukisitko vaaliohjelmamme os.
        http://www.ikkp.org

        Ps. Ymmärrän kyllä hyvin, että Imatra tarvitsee tuloja ja luettuasi vaaliohjelmamme huomaat kyllä, etten ole unohtanut tulopuolta.

        Marko Lind

        Pitkät on pojan kirjotukset,vaan kovin köyhä sisältö. Pitäisi ja jne. on helppo sanoa mutta kerro lyhyesti mitä pitäisi tehdä ,ei oo helppoo.Kyllä sinä tiedät että suurinosa kunnan menoista kohdistuu sosiaali- ja koulusektorille ,jo laki vaatii perustoiminnot.Ensin pitää olla riittävä pohja työllistettyjä että niiden veromarkoilla voidaan hoitaa heikompiosaiset.Kuten tiedät Imatran väki vähenee ja vanhenee jos ei kukaan täällä työllistä niin veromarkat vähenee kokoajan ja siihen pitää varautua jo nyt.Ei lisää menoja vaan tuloja .Et saa ääntäni koska en tunne että voisit antaa lisäarvoa Imatran kehitykselle.Ps. ihminen joka on tuomittu virallisessa tuomioistuimessa syylliseksi ja väittää olevansa syytön kertoo paljon henkilöstä.Politikko ainesta,mitään en tehnyt mutta jos kiitosta jaetaan niin minä se olin.

      • romanien
        Marko-Lind kirjoitti:

        Normaalipalkka ei ole ns. orjatyötä ( 8 euroa). Ymmärrän toki palkan suhteen myös, jos alalle ei ole koulutusta (se pitääkin palkkauksessa ottaa huomioon) tai jos ei ole aikaisempaa työkokemusta. Riittikö vastaus ilman "Jeesusteluja"?

        Työnantaja määrää palkansuuruuden ja työpaikan hakija päättää hyväksyykö hän sen vai ei. Työsopimus on aina kaksipuolinen, kuten ymmärrät.

        Laitoin eilen yhteystietoni (s-postini osoitteen), mutta eipä ole vielä tarjousta tullut. Mikäli tarjousta ei tule, osoittaa se vain sen, että nimimerkin takaa joku vain tahtoi halventavaan sävyyn kirjoittaa romaneista. Helppo syyttää, vaikeampi näyttää toteen syytöstensä perusteet...

        Marko Lind

        ei tarvitse tehdä töitä jos palkka on päälle 8 euroa? tajuatko että jonkun niitäkin hommia on tehtävä? tajuatko kuinka paljon loukkaa kun ilmoitat ettei romanien tarvitse alentua sellaisella palkalla työskentelyyn johon meitä normaaleja työttömiä määrätään?

      • Taidat olla joku vätys..
        romanien kirjoitti:

        ei tarvitse tehdä töitä jos palkka on päälle 8 euroa? tajuatko että jonkun niitäkin hommia on tehtävä? tajuatko kuinka paljon loukkaa kun ilmoitat ettei romanien tarvitse alentua sellaisella palkalla työskentelyyn johon meitä normaaleja työttömiä määrätään?

        Täällähän joku tarjosi töitä rakennusmiehen apulaisena. Miksi sitä paikkaa ei nyt sitten herunutkaan? Häpeä idiootti kun yrität vääntää asiasta taas jotakin. Ei kukaan tahdo mennä tekemään orjatyötä, eri asia on jos työkkäri niin pakottaa. Mutta vapaaehtoisesti ei kukaan sitä tee!!!!

      • jos olisit edes lukenut..
        runoilu jatkuu kirjoitti:

        Pitkät on pojan kirjotukset,vaan kovin köyhä sisältö. Pitäisi ja jne. on helppo sanoa mutta kerro lyhyesti mitä pitäisi tehdä ,ei oo helppoo.Kyllä sinä tiedät että suurinosa kunnan menoista kohdistuu sosiaali- ja koulusektorille ,jo laki vaatii perustoiminnot.Ensin pitää olla riittävä pohja työllistettyjä että niiden veromarkoilla voidaan hoitaa heikompiosaiset.Kuten tiedät Imatran väki vähenee ja vanhenee jos ei kukaan täällä työllistä niin veromarkat vähenee kokoajan ja siihen pitää varautua jo nyt.Ei lisää menoja vaan tuloja .Et saa ääntäni koska en tunne että voisit antaa lisäarvoa Imatran kehitykselle.Ps. ihminen joka on tuomittu virallisessa tuomioistuimessa syylliseksi ja väittää olevansa syytön kertoo paljon henkilöstä.Politikko ainesta,mitään en tehnyt mutta jos kiitosta jaetaan niin minä se olin.

        Turhat investoinnit pois (auttaa nykyiseen tilanteeseen) ja yrittäjyyttä suosittava (auttaa tulevaisuuteen). Luitko ollenkaan vaaliohjelman? Sisäistitkö siitä mitään?

      • luulet???
        Taidat olla joku vätys.. kirjoitti:

        Täällähän joku tarjosi töitä rakennusmiehen apulaisena. Miksi sitä paikkaa ei nyt sitten herunutkaan? Häpeä idiootti kun yrität vääntää asiasta taas jotakin. Ei kukaan tahdo mennä tekemään orjatyötä, eri asia on jos työkkäri niin pakottaa. Mutta vapaaehtoisesti ei kukaan sitä tee!!!!

        kuinka monta kaupankassaa ja siivojaa luulet tässä kylässä olevan? idiootti, ei todellakaan kaikki töihinsä työkkärin pakottamia. silti niitä hommia on pakko jonkun tehdä. PAITSI ROMANIEN, sanoo herra lind!!!!!

      • kaikille meille että
        Marko-Lind kirjoitti:

        Normaalipalkka ei ole ns. orjatyötä ( 8 euroa). Ymmärrän toki palkan suhteen myös, jos alalle ei ole koulutusta (se pitääkin palkkauksessa ottaa huomioon) tai jos ei ole aikaisempaa työkokemusta. Riittikö vastaus ilman "Jeesusteluja"?

        Työnantaja määrää palkansuuruuden ja työpaikan hakija päättää hyväksyykö hän sen vai ei. Työsopimus on aina kaksipuolinen, kuten ymmärrät.

        Laitoin eilen yhteystietoni (s-postini osoitteen), mutta eipä ole vielä tarjousta tullut. Mikäli tarjousta ei tule, osoittaa se vain sen, että nimimerkin takaa joku vain tahtoi halventavaan sävyyn kirjoittaa romaneista. Helppo syyttää, vaikeampi näyttää toteen syytöstensä perusteet...

        Marko Lind

        Kauanko ne 70.000 egee riitti..Mihin niin hirveesti saa menemään lyhyessä ajassa?

      • on....
        Marko-Lind kirjoitti:

        Normaalipalkka ei ole ns. orjatyötä ( 8 euroa). Ymmärrän toki palkan suhteen myös, jos alalle ei ole koulutusta (se pitääkin palkkauksessa ottaa huomioon) tai jos ei ole aikaisempaa työkokemusta. Riittikö vastaus ilman "Jeesusteluja"?

        Työnantaja määrää palkansuuruuden ja työpaikan hakija päättää hyväksyykö hän sen vai ei. Työsopimus on aina kaksipuolinen, kuten ymmärrät.

        Laitoin eilen yhteystietoni (s-postini osoitteen), mutta eipä ole vielä tarjousta tullut. Mikäli tarjousta ei tule, osoittaa se vain sen, että nimimerkin takaa joku vain tahtoi halventavaan sävyyn kirjoittaa romaneista. Helppo syyttää, vaikeampi näyttää toteen syytöstensä perusteet...

        Marko Lind

        sulla puheet.Siis ei sinulle olla töitä tarjoamassa siis miksi sinä sähköpostiosoitetta laitat?,meinasitko ottaa välistä?.Ja on Imatralla paljon jotka tekevät alle 8€ tuntipalkalla.

      • ei ymmärrä
        jos olisit edes lukenut.. kirjoitti:

        Turhat investoinnit pois (auttaa nykyiseen tilanteeseen) ja yrittäjyyttä suosittava (auttaa tulevaisuuteen). Luitko ollenkaan vaaliohjelman? Sisäistitkö siitä mitään?

        luettu on mutta kuten sanoin pitkä ja lavea on sisältö ja tyhjä.Minäkin haluan tänne uutta yrittäjyyttä vaan mistä , kuka ,mitä ja millä.Investoinneista olen samaa mieltä kunhan ensin ymmärretään mikä on se turha.Vielä kerran vain työ ja sen tekijät antavat mahdollisuuden hyvinvoinnille ,kultuurille ,heikoista huolenpidolle.Vaaliohjelmasi on hyvin populistinen .

      • ei....
        Marko-Lind kirjoitti:

        Normaalipalkka ei ole ns. orjatyötä ( 8 euroa). Ymmärrän toki palkan suhteen myös, jos alalle ei ole koulutusta (se pitääkin palkkauksessa ottaa huomioon) tai jos ei ole aikaisempaa työkokemusta. Riittikö vastaus ilman "Jeesusteluja"?

        Työnantaja määrää palkansuuruuden ja työpaikan hakija päättää hyväksyykö hän sen vai ei. Työsopimus on aina kaksipuolinen, kuten ymmärrät.

        Laitoin eilen yhteystietoni (s-postini osoitteen), mutta eipä ole vielä tarjousta tullut. Mikäli tarjousta ei tule, osoittaa se vain sen, että nimimerkin takaa joku vain tahtoi halventavaan sävyyn kirjoittaa romaneista. Helppo syyttää, vaikeampi näyttää toteen syytöstensä perusteet...

        Marko Lind

        kokemusta tai koulutusta alalle niin mistä luulet et maksetaan 8€ tunti???Täällä Imatralla ja muualla tekee esim koulutetut siivoojat jopa sen alle sinun ns.orjatyötä.Ja ei sinulle töitä tarjottu,miksi sinä olet välittäjänä?meinaatko ottaa välistä?

      • ota kantaa vast sit
        on.... kirjoitti:

        sulla puheet.Siis ei sinulle olla töitä tarjoamassa siis miksi sinä sähköpostiosoitetta laitat?,meinasitko ottaa välistä?.Ja on Imatralla paljon jotka tekevät alle 8€ tuntipalkalla.

        M.Lind viittasi tähän kirjoitukseen
        http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=115&conference=4500000000000232&posting=22000000035402042

        M.Lind tarkoitti varmaan orjatyöllä sitä, kun työttömyysrahaan lisätään tuo 8:n euron palkka per päivä. Sitähän kaikki kutsuu orjatyöksi kun työkkäri kurssittaa tai laittaa pakosta töihin ja päivän saldona on vain 8 euroa suurempi raha verrattuna työttömyyskorvaukseen. Haloo, seuraatko yhtään keskustelua? Eikö käsite orjatyö ole sinulle tuttu?

      • seuraa aikaasi!!!
        luulet??? kirjoitti:

        kuinka monta kaupankassaa ja siivojaa luulet tässä kylässä olevan? idiootti, ei todellakaan kaikki töihinsä työkkärin pakottamia. silti niitä hommia on pakko jonkun tehdä. PAITSI ROMANIEN, sanoo herra lind!!!!!

        Kaupankassat ja siivoojat saa enemmän kuin 8 euroa per päivä työttömyyskorvausrahan. Kukas tässä nyt olikaan se idiotti..

      • + 8 euroa PÄIVÄ
        ei.... kirjoitti:

        kokemusta tai koulutusta alalle niin mistä luulet et maksetaan 8€ tunti???Täällä Imatralla ja muualla tekee esim koulutetut siivoojat jopa sen alle sinun ns.orjatyötä.Ja ei sinulle töitä tarjottu,miksi sinä olet välittäjänä?meinaatko ottaa välistä?

        Missä M.Lind kirjoitti että 8 euroa TUNTI? Ei missään! Hän tarkoitti orjatyötä, jossa työntekijälle tarjotaan työttömyyskorvausrahan suuruuden lisäksi 8 euroa PÄIVÄ! Sitä kutsutaan työttömien keskuudessa orjatyöksi..

      • Marko-Lind
        ei ymmärrä kirjoitti:

        luettu on mutta kuten sanoin pitkä ja lavea on sisältö ja tyhjä.Minäkin haluan tänne uutta yrittäjyyttä vaan mistä , kuka ,mitä ja millä.Investoinneista olen samaa mieltä kunhan ensin ymmärretään mikä on se turha.Vielä kerran vain työ ja sen tekijät antavat mahdollisuuden hyvinvoinnille ,kultuurille ,heikoista huolenpidolle.Vaaliohjelmasi on hyvin populistinen .

        Kirjoitit:
        ” Minäkin haluan tänne uutta yrittäjyyttä vaan mistä , kuka ,mitä ja millä.”

        VASTAAN:

        Lainauksia suoraan vaaliohjelmasta (IKKP)
        Sivulta
        http://www.ikkp.org/SIVU2.htm

        ” Vanhemman työttömän kohdalla tulee ohjata koulutukseen, joka tarjoaa kaupungissamme työllisyysmahdollisuuden. Kurssit, jotka eivät oikeasti työllistä tulee jättää toisarvoiseen asemaan. Työttömiä innostettava yrittäjyyteen koulutuksen sekä ohjauksen kautta. Käytännössä kehitysyhtiön roolia korostettava sekä vaadittava enemmän tuloksellisuutta! ”

        ” Imatran tulee suosia yrittäjyyttä käytännössä tukemalla Imatralle perustettavia yrityksiä, tänne siirtyviä yrityksiä sekä jo olemassa olevia yrityksiä. Tuettavien yritysten kotipaikka tulee olla Imatralla. Tämän toimenpiteen tarkoitus on saada lisää kaupunkiimme yrittäjiä (veroja maksavia asukkaita) ja täten lisätä veronmaksajien panosta kaupungin yhteisen talouden kohentamiseksi. Erityistä tukea tulisi myöntää yrityksille, jotka työllistävät omistajayrittäjän / omistajayrittäjien lisäksi yhden tai useamman työntekijän. Mitä enemmän yritys työllistää, sitä suurempi avustus, kuitenkin enintään 35 % vuoden palkkakustannuksista.”

        ” …panostamalla rajantakaiseen turismiin sekä tehokas kampanjointi pyrkimyksenä haalia kaupunkiimme isoja yrityksiä (luovat työpaikkoja) ovat niitä käytännön toimenpiteitä, jolla pystymme kaupunkina rahoittamaan perusterveydenhuollon, asianmukaiset olosuhteet lapsille sekä nuorillemme kouluissamme ja pitämään huolta vähäosaisista lapsista vanhuksiin laadukkaiden peruspalveluiden muodossa.”

        ” Imatran kaupungin tulee tehokkaasti panostaa pyrkien saamaan kaupunkiimme isoja yrityksiä, jotka työllistävät kaupunkilaisiamme. Alkaville yrittäjille tulee kaupungin puolesta järjestää edullisia liiketiloja! ”

        Sivulta
        http://www.ikkp.org/

        ” Rahaa kaupungilla olisi, mikäli sitä budjetoitaisiin oikein! ”

        ” Yrittäjyyttä Imatralla on tuettava kaikin mahdollisin keinoin! Uudet yritykset luovat työpaikkoja kartuttaen kaupungin kassaa muuttaen samanaikaisesti tappiollisen muuttovirran kaupungillemme edulliseen suuntaan. Mitä enemmän menestyviä yrityksiä, sitä enemmän turismia sekä kauppaa joka tuo mukanaan veroja maksavia asukkaita. Imatra on täysin riippuvainen yrittäjyydestä ja siksi sitä ei poliittisessa päätöksenteossa saa vähätellä! Venäjän rajanaapurina yrityksiemme menestykseen vaikuttaa rajantakainen turismi jota on osattava hyödyntää oikein. Yrittäjyys on monesti myös ainoa vaihtoehto pitkäaikaistyöttömille, koska usein heidän koulutuspohjansa tai työkokemuksensa ei avaa ovia työmarkkinoille. Pitkäaikaistyöttömiä pitää tukea yrittäjyyteen kaikin mahdollisin keinoin. ”

        Marko Lind

      • Marko-Lind
        ota kantaa vast sit kirjoitti:

        M.Lind viittasi tähän kirjoitukseen
        http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=115&conference=4500000000000232&posting=22000000035402042

        M.Lind tarkoitti varmaan orjatyöllä sitä, kun työttömyysrahaan lisätään tuo 8:n euron palkka per päivä. Sitähän kaikki kutsuu orjatyöksi kun työkkäri kurssittaa tai laittaa pakosta töihin ja päivän saldona on vain 8 euroa suurempi raha verrattuna työttömyyskorvaukseen. Haloo, seuraatko yhtään keskustelua? Eikö käsite orjatyö ole sinulle tuttu?

        Olit oikeassa tarkoitusperieni suhteen koskien ns. "orjatyötä"
        Suoraan vaaliohjelmasta http://www.ikkp.org/SIVU2.htm

        "Työttömyystilastoja on yritetty epätoivoisesti kaunistaa pakottamalla työttöminä olevia kaupunkilaisiamme erilaisille kursseille, mutta se ei käytännössä ole tarjonnut työtä josta saisi normaali palkkaa, vaan lähinnäkin pakkotyötä ilman ripaustakaan inhimillisyyttä"

        Marko Lind

      • sinä
        seuraa aikaasi!!! kirjoitti:

        Kaupankassat ja siivoojat saa enemmän kuin 8 euroa per päivä työttömyyskorvausrahan. Kukas tässä nyt olikaan se idiotti..

        "idiotti" itse sitä aikaasi. alle yhdeksään jää keskiarvo, ja kyllä, tämä on tieto. ja että ihan työttömyyskorvausrahaa saa? kunnon jeesustelija taas!!:)

      • siinä että
        Marko-Lind kirjoitti:

        Olit oikeassa tarkoitusperieni suhteen koskien ns. "orjatyötä"
        Suoraan vaaliohjelmasta http://www.ikkp.org/SIVU2.htm

        "Työttömyystilastoja on yritetty epätoivoisesti kaunistaa pakottamalla työttöminä olevia kaupunkilaisiamme erilaisille kursseille, mutta se ei käytännössä ole tarjonnut työtä josta saisi normaali palkkaa, vaan lähinnäkin pakkotyötä ilman ripaustakaan inhimillisyyttä"

        Marko Lind

        työttömyystilastoja yritetään kaunistella järjestämällä työvoimakoulutuksia työttömille ammattiin, joka ei edes koskaan tarjoa sitä työtä. Kuinka moni on käynyt tälläisen koulutuksen eikä paikkakunnalla ole sitä työtä edes tarjolla. Työvoimakoulutus on täyttä bisnestä tänä päivänä eikä siihen ole kellään rahkeita tai osavuutta puuttua. Se on jo todettu valtakunnallisesti lukeneiden ihmisten suulla eikä vain Lindin.

        Koulutuksen tehokkuutta mitataan ammattikorkeakouluissa ja yliopistoissa valmistuneiden määrällä niin kuin ihmiset olisivat kilotavaraa. Mittarina kun olisi oltava kuinka moni työllistyy tai perustaa yrityksen.

        Miten meidän päättäjät ovat päätöksen teoissaan pyrkineet muuttamaan suuntaa. Tuskin mitenkään, näpertelevät vallanhimoissaan rahoja tuhlaten ja unohtavat katsoa tulevaisuuteen. Kuka tai ketkä tuovat kaupungille rahaa? Yritykset/yrittäjät ja sitä kautta tänne muuttaa uusia asukkaita. Ja mitä pitää olla kunnossa? Oisko se peruspalvelut?

        Ja ketkä valitsee osaavat ja tulevaisuuten katsovat päättäjät, no me äänestäjät. Mitä saadaan aikaan ns. yksinvallalla? Nykyinen Imatra....

      • kerroppa
        Marko-Lind kirjoitti:

        Kirjoitit:
        ” Minäkin haluan tänne uutta yrittäjyyttä vaan mistä , kuka ,mitä ja millä.”

        VASTAAN:

        Lainauksia suoraan vaaliohjelmasta (IKKP)
        Sivulta
        http://www.ikkp.org/SIVU2.htm

        ” Vanhemman työttömän kohdalla tulee ohjata koulutukseen, joka tarjoaa kaupungissamme työllisyysmahdollisuuden. Kurssit, jotka eivät oikeasti työllistä tulee jättää toisarvoiseen asemaan. Työttömiä innostettava yrittäjyyteen koulutuksen sekä ohjauksen kautta. Käytännössä kehitysyhtiön roolia korostettava sekä vaadittava enemmän tuloksellisuutta! ”

        ” Imatran tulee suosia yrittäjyyttä käytännössä tukemalla Imatralle perustettavia yrityksiä, tänne siirtyviä yrityksiä sekä jo olemassa olevia yrityksiä. Tuettavien yritysten kotipaikka tulee olla Imatralla. Tämän toimenpiteen tarkoitus on saada lisää kaupunkiimme yrittäjiä (veroja maksavia asukkaita) ja täten lisätä veronmaksajien panosta kaupungin yhteisen talouden kohentamiseksi. Erityistä tukea tulisi myöntää yrityksille, jotka työllistävät omistajayrittäjän / omistajayrittäjien lisäksi yhden tai useamman työntekijän. Mitä enemmän yritys työllistää, sitä suurempi avustus, kuitenkin enintään 35 % vuoden palkkakustannuksista.”

        ” …panostamalla rajantakaiseen turismiin sekä tehokas kampanjointi pyrkimyksenä haalia kaupunkiimme isoja yrityksiä (luovat työpaikkoja) ovat niitä käytännön toimenpiteitä, jolla pystymme kaupunkina rahoittamaan perusterveydenhuollon, asianmukaiset olosuhteet lapsille sekä nuorillemme kouluissamme ja pitämään huolta vähäosaisista lapsista vanhuksiin laadukkaiden peruspalveluiden muodossa.”

        ” Imatran kaupungin tulee tehokkaasti panostaa pyrkien saamaan kaupunkiimme isoja yrityksiä, jotka työllistävät kaupunkilaisiamme. Alkaville yrittäjille tulee kaupungin puolesta järjestää edullisia liiketiloja! ”

        Sivulta
        http://www.ikkp.org/

        ” Rahaa kaupungilla olisi, mikäli sitä budjetoitaisiin oikein! ”

        ” Yrittäjyyttä Imatralla on tuettava kaikin mahdollisin keinoin! Uudet yritykset luovat työpaikkoja kartuttaen kaupungin kassaa muuttaen samanaikaisesti tappiollisen muuttovirran kaupungillemme edulliseen suuntaan. Mitä enemmän menestyviä yrityksiä, sitä enemmän turismia sekä kauppaa joka tuo mukanaan veroja maksavia asukkaita. Imatra on täysin riippuvainen yrittäjyydestä ja siksi sitä ei poliittisessa päätöksenteossa saa vähätellä! Venäjän rajanaapurina yrityksiemme menestykseen vaikuttaa rajantakainen turismi jota on osattava hyödyntää oikein. Yrittäjyys on monesti myös ainoa vaihtoehto pitkäaikaistyöttömille, koska usein heidän koulutuspohjansa tai työkokemuksensa ei avaa ovia työmarkkinoille. Pitkäaikaistyöttömiä pitää tukea yrittäjyyteen kaikin mahdollisin keinoin. ”

        Marko Lind

        mitä kursseja pitas järjestää et ois työttömillä töitä?Ja mitäs nää työtömät rupeis yrittää?Jos on tehny jotain yhtä hommaa eikä muuta osaa ni mitä se kaveri perustaa muuta kun konkurssik kypsän firman.Kun olet itsekkin "yrittäjä" niin tiedät että ei ole halpaa palkata väkeä.Toi teidän vaali ohjelma on ihan samaa löpinää mitä kaikki on jo jauhanut vuodesta toiseen.Eiköhän nyt noi startti rahat jo auta uusia yrittäjiä?vai pitäskö antaa pari tonnia kuussa noin ensi hätään pari vuotta?Hei! ihan tosissaan herää jo.
        Ja lopuksi kerro esim yksi yritys idea minkä pitkäaikaistyötön vois perustaa?Jolla ois myös mahdollisuus menestyä.

      • Marko-Lind
        kerroppa kirjoitti:

        JOHDANTO

        Pitkäaikaistyöttömillä ei useinkaan ole vara investoida yritykseen ja siksi useasti heidän kohdallaan paras mahdollinen on palveluala (jossa myydään palveluja).

        YKSI HYVÄ YRITYSIDEA

        Ihmisten kiinnostus kaikkeen yliluonnolliseen on suorastaan valtavaa. Lähes jokainen "suuressa maailmassa" tuotettu elokuva, joka käsittelee yliluonnollisia asioita on myyntimenestys. Pelko maailman saastumisesta, sanomat sodista jne. ovat saaneet lukemattomat ihmiset etsimään olemassaololleen syytä "näkymättömästä". Horoskooppeihin uskotaan enenevässä määrin ja myös ennustajia kohtaan mielenkiinto kasvaa kasvamistaan.

        Yritys, joka myy ennustuspalveluita, olisi takuuvarmasti menestyvä liikeidea. Sen voi hyvin perustaa Imatralle (tilat voivat olla hyvin pienet / sen voi perustaa myös kotiinsa) ja kuitenkin toiminta olisi valtakunnallista. Laadukas mainonta internetissä, lehdistössä ja varmasti asiakkaita riittää. Mitä tulee palveluiden hintaan, ne voidaan luokitella tähtitieteellisiksi. Onhan jokainen epätoivoinen valmis maksamaan valtavat summat tietääkseen tulevaisuutensa! Kyseinen yritysmuoto ei tarvitse paljonkaan investointeja, vain kyvyn sosiaaliseen kanssakäymiseen sekä jonkunlaista taitoa psykologiassa (hyvä asiakaspalvelu)

        TOINEN HYVÄ YRITYSIDEA:

        PARISUHDEKONSULTTI

        Idea pähkinänkuoressa: Pitkäaikaistyötön kirjoittaa parisuhdekirjan ja sen jälkeen on parisuhdekonsultti (tietääkseni parisuhdekonsultiksi ei ole mitään erillistä koulutusta). Tänä päivänä perheitä hajoaa ja ongelmat parisuhteissa tuntuvat päivä päivältä kasvavan etenkin vanhemman väestön (eläke-ikä) keskuudessa huolestuttavasti. Kun parisuhdekonsulttipalveluja myydään kohderyhmälle, joka usein on vuosien aikana saanut säästöön (eivät ole tyhjätaskuja), palveluiden hintatason voi nostaa osaava konsultoija hyvinkin korkealle. Yleensä parisuhteessa toinen osapuoli tahtoo pelastaa liiton ja on valmis maksamaan parisuhdekonsultille lähes koko omaisuutensa pelastaakseen liittonsa. Kun rakkaus on kysymyksessä, mikään ei ole liian kallista! Kyseinen yritysidea ei tarvitse kuin ainoastaan taitoa kirjoittaa, psykologian tietämystä sekä vähän rahaa kustantaa kirjan julkaisu. Palvelua mainostetaan internetissä (ja julkaistaan otteita kirjasta). Pienellä rahalla mutta kovalla työllä voi päästä uskomattomiin tuloksiin.

        Ps. Ideoita kyllä löytyy, ihmisiä pitäisi vain tukea yrittäjyyteen. Tämähän onkin sitten jo lähinnä Kehitysyhtiön asia (hymyilee)

        JA LOPUKSI:
        Kolmas hyvä yritysidea voisi olla alkaa myymään yritysideoita (nauraa)

        Marko Lind

      • jatketaan

        uusi piirre sinussa sieltähän löytyy valtavan hyvä humoristi .Jatka näin niin johan ihmiset rupeaa kuuntelemaan sinua .Tämä ei ole vitsi.

      • tosiasioita

        ei Imatralla. Katsoin kerran ohjelman, missä kerrottiin geishakouluista Venäjällä, naiset maksoivat niistä aivan mielettömiä summia, hieman löysin tietoa tuosta täältä netistäkin googlettamalla:)

        "Tämän päivän Moskovassa koulutetaan kilvan naisia pyydystämään itselleen rikkaita miehiä. Opetusmetodeina on mm. vaginan lihasten hallintamenetelmät, seksikäs pukeutuminen ja kaikenlainen miehen miellyttäminen. Feminismi ja yhteiskunnallinen vaikuttaminen ei näitä naisia kiinnosta, he haluavat miehestä kaiken irti tässä ja nyt. “Saan pojilta kaiken mitä haluan” toteaa mm. erään kurssin 15-vuotias kuopus."

        On myös pariskuntia, jotka vetävät kursseja pariskunnille, jotka haluavat saada avioliiton pysymään. Ihme kyllä he elävät sillä, kirjoittavat mm. kirjan/kirjoja ja kaupaksi menee. Oikeassa jälleen kerran.

        Noista ennustajista/astrologeista ei nyt muita heti tule mieleen kuin Satu Ruotsalainen, mutta muuten niitä ennustajia on kyllä netti täynnä, mutta osa pitää nimen piilossa.

        Mihinkään näistä ei luultavasti tarvita koulutusta.

        Ihmiset nauravat tälle julkisesti, mutta tarvitsevat apua ja ovat valmiita maksamaan. Moni uskoo horoskooppeihin niin paljon ja aloittaa aamun lukemalla päivän horoskoopin, kannattaako mennä töihin vai ei. Yksi tuttavani oli Japanissa töissä, hän törmäsi tällaiseen ilmiöön.

      • (NAURAA)
        Marko-Lind kirjoitti:

        JOHDANTO

        Pitkäaikaistyöttömillä ei useinkaan ole vara investoida yritykseen ja siksi useasti heidän kohdallaan paras mahdollinen on palveluala (jossa myydään palveluja).

        YKSI HYVÄ YRITYSIDEA

        Ihmisten kiinnostus kaikkeen yliluonnolliseen on suorastaan valtavaa. Lähes jokainen "suuressa maailmassa" tuotettu elokuva, joka käsittelee yliluonnollisia asioita on myyntimenestys. Pelko maailman saastumisesta, sanomat sodista jne. ovat saaneet lukemattomat ihmiset etsimään olemassaololleen syytä "näkymättömästä". Horoskooppeihin uskotaan enenevässä määrin ja myös ennustajia kohtaan mielenkiinto kasvaa kasvamistaan.

        Yritys, joka myy ennustuspalveluita, olisi takuuvarmasti menestyvä liikeidea. Sen voi hyvin perustaa Imatralle (tilat voivat olla hyvin pienet / sen voi perustaa myös kotiinsa) ja kuitenkin toiminta olisi valtakunnallista. Laadukas mainonta internetissä, lehdistössä ja varmasti asiakkaita riittää. Mitä tulee palveluiden hintaan, ne voidaan luokitella tähtitieteellisiksi. Onhan jokainen epätoivoinen valmis maksamaan valtavat summat tietääkseen tulevaisuutensa! Kyseinen yritysmuoto ei tarvitse paljonkaan investointeja, vain kyvyn sosiaaliseen kanssakäymiseen sekä jonkunlaista taitoa psykologiassa (hyvä asiakaspalvelu)

        TOINEN HYVÄ YRITYSIDEA:

        PARISUHDEKONSULTTI

        Idea pähkinänkuoressa: Pitkäaikaistyötön kirjoittaa parisuhdekirjan ja sen jälkeen on parisuhdekonsultti (tietääkseni parisuhdekonsultiksi ei ole mitään erillistä koulutusta). Tänä päivänä perheitä hajoaa ja ongelmat parisuhteissa tuntuvat päivä päivältä kasvavan etenkin vanhemman väestön (eläke-ikä) keskuudessa huolestuttavasti. Kun parisuhdekonsulttipalveluja myydään kohderyhmälle, joka usein on vuosien aikana saanut säästöön (eivät ole tyhjätaskuja), palveluiden hintatason voi nostaa osaava konsultoija hyvinkin korkealle. Yleensä parisuhteessa toinen osapuoli tahtoo pelastaa liiton ja on valmis maksamaan parisuhdekonsultille lähes koko omaisuutensa pelastaakseen liittonsa. Kun rakkaus on kysymyksessä, mikään ei ole liian kallista! Kyseinen yritysidea ei tarvitse kuin ainoastaan taitoa kirjoittaa, psykologian tietämystä sekä vähän rahaa kustantaa kirjan julkaisu. Palvelua mainostetaan internetissä (ja julkaistaan otteita kirjasta). Pienellä rahalla mutta kovalla työllä voi päästä uskomattomiin tuloksiin.

        Ps. Ideoita kyllä löytyy, ihmisiä pitäisi vain tukea yrittäjyyteen. Tämähän onkin sitten jo lähinnä Kehitysyhtiön asia (hymyilee)

        JA LOPUKSI:
        Kolmas hyvä yritysidea voisi olla alkaa myymään yritysideoita (nauraa)

        Marko Lind

        No joo,siinä meillä yritys neuvoja.Ihme et ei panokoulua pieni munaisille jne,,,.
        Alkaa tosiaan mennä noi sun jutut yliluonnolliseksi.No ideoilla noilla sitä saadaan Imatra nousuun.Täällä kohta 1000 ennustajaa ja parisuhde neuvojaa.
        Hei muuten mites ois se silmälasipuhdistus nesteen pullotus ja myynti,eiks sillä tienais??? ;)

      • mutta tiesitkö..
        (NAURAA) kirjoitti:

        No joo,siinä meillä yritys neuvoja.Ihme et ei panokoulua pieni munaisille jne,,,.
        Alkaa tosiaan mennä noi sun jutut yliluonnolliseksi.No ideoilla noilla sitä saadaan Imatra nousuun.Täällä kohta 1000 ennustajaa ja parisuhde neuvojaa.
        Hei muuten mites ois se silmälasipuhdistus nesteen pullotus ja myynti,eiks sillä tienais??? ;)

        ..että suuressa maailmassa noilla M.Lindin mainitsemilla jutuilla tienaa rutosti rahaa. Doctor Phill esim. rahastaa neuvomalla ihmisiä ongelmissaan, olethan sinäkin sitä sarjaa joskus katsonut ja ennustajien ilmoituksia lähes joka lehdessä. Horoskooppejakin taidat olla joskus lukenut, veikkaisin.

      • KIM LIND, Seinäjoki! !
        Marko-Lind kirjoitti:

        JOHDANTO

        Pitkäaikaistyöttömillä ei useinkaan ole vara investoida yritykseen ja siksi useasti heidän kohdallaan paras mahdollinen on palveluala (jossa myydään palveluja).

        YKSI HYVÄ YRITYSIDEA

        Ihmisten kiinnostus kaikkeen yliluonnolliseen on suorastaan valtavaa. Lähes jokainen "suuressa maailmassa" tuotettu elokuva, joka käsittelee yliluonnollisia asioita on myyntimenestys. Pelko maailman saastumisesta, sanomat sodista jne. ovat saaneet lukemattomat ihmiset etsimään olemassaololleen syytä "näkymättömästä". Horoskooppeihin uskotaan enenevässä määrin ja myös ennustajia kohtaan mielenkiinto kasvaa kasvamistaan.

        Yritys, joka myy ennustuspalveluita, olisi takuuvarmasti menestyvä liikeidea. Sen voi hyvin perustaa Imatralle (tilat voivat olla hyvin pienet / sen voi perustaa myös kotiinsa) ja kuitenkin toiminta olisi valtakunnallista. Laadukas mainonta internetissä, lehdistössä ja varmasti asiakkaita riittää. Mitä tulee palveluiden hintaan, ne voidaan luokitella tähtitieteellisiksi. Onhan jokainen epätoivoinen valmis maksamaan valtavat summat tietääkseen tulevaisuutensa! Kyseinen yritysmuoto ei tarvitse paljonkaan investointeja, vain kyvyn sosiaaliseen kanssakäymiseen sekä jonkunlaista taitoa psykologiassa (hyvä asiakaspalvelu)

        TOINEN HYVÄ YRITYSIDEA:

        PARISUHDEKONSULTTI

        Idea pähkinänkuoressa: Pitkäaikaistyötön kirjoittaa parisuhdekirjan ja sen jälkeen on parisuhdekonsultti (tietääkseni parisuhdekonsultiksi ei ole mitään erillistä koulutusta). Tänä päivänä perheitä hajoaa ja ongelmat parisuhteissa tuntuvat päivä päivältä kasvavan etenkin vanhemman väestön (eläke-ikä) keskuudessa huolestuttavasti. Kun parisuhdekonsulttipalveluja myydään kohderyhmälle, joka usein on vuosien aikana saanut säästöön (eivät ole tyhjätaskuja), palveluiden hintatason voi nostaa osaava konsultoija hyvinkin korkealle. Yleensä parisuhteessa toinen osapuoli tahtoo pelastaa liiton ja on valmis maksamaan parisuhdekonsultille lähes koko omaisuutensa pelastaakseen liittonsa. Kun rakkaus on kysymyksessä, mikään ei ole liian kallista! Kyseinen yritysidea ei tarvitse kuin ainoastaan taitoa kirjoittaa, psykologian tietämystä sekä vähän rahaa kustantaa kirjan julkaisu. Palvelua mainostetaan internetissä (ja julkaistaan otteita kirjasta). Pienellä rahalla mutta kovalla työllä voi päästä uskomattomiin tuloksiin.

        Ps. Ideoita kyllä löytyy, ihmisiä pitäisi vain tukea yrittäjyyteen. Tämähän onkin sitten jo lähinnä Kehitysyhtiön asia (hymyilee)

        JA LOPUKSI:
        Kolmas hyvä yritysidea voisi olla alkaa myymään yritysideoita (nauraa)

        Marko Lind

        Hai sie!,Nyt kirjoitat asiaa =)

    • polttoaineiden

      hintojen noustessa luulisi saavan Venäjän kauppaa käyvien yritysten tuovan itsensä lähelle rajaa.

      Mikä jarruttaa...?

      • töihin ja

        petri,,,työnnä edes metri ?

    • Imatra OUT

      Tän päivän Uutisvuoksessa tuli taas ilmi kuinka Lappeenrantaa kehitetään imatran kustannuksella
      >Sen jälkeen kun matkailu ja sen henkilökunta siirtyi Imatralta ja kehitysyhtiöltä maakunnalliseen matkailuyhtiöön ja Lappeenrantaan, Imatran seudun matkailutulo ei ole kehittynyt. Lappeenranta on saanut paljon uusia kaupallisia houkutuksia ja siellä kehitys on parempaa.>
      http://www.uutisvuoksi.fi/page.php?page_id=20

    • KERTOKAAPA..

      Kun nyt imatralla tehdyt päätökset ovat päin per...tä niin olisi kiva tietää KETKÄ niitä päätöksiä tekee? Täällä kirjoitellaan jostain eliitistä, pienestä sisäpiiristä, mutta KEITÄ he ovat, jos saan kysyä? Ketkä demareissa hallitsevat, entä kokoomuksessa ja muissa puolueissa? Kenen käsissä imatralla valta on, jos olen oikein käsittänyt niin se piiri on varsin pieni. Nyt nimiä kehiin että tietää syksyllä jättää ainakin niitä äänestämättä!! Jos valta on vain muutamien käsissä niin nythän heidät ennen vaaleja on hyvä nostattaa esiin. Tehdään vaalityötä näitä vallanpitäjiä vastaan ja ehkä osaavat jäädä syksyllä pois ehdokaslistoilta. Nimiä siis esiin, kiitos.

      • päättävät?

        Anssille ja Markolle vielä, että kertoisitteko myös ketkä eri instasseissa päättävät? Lautakunnat, valtuusto ja hallitus. Uskoakseni vain muutamat päättävät ja muut jäsenet sitten tulevat kusi lautaa myöten perässä. Keitä he ovat jotka ohjailevat muiden jäsenten päätöksiä?

      • J-PH

        kaupungin sivuille http://www.imatra.fi/
        Sieltä kun valitset hallinnon, niin näet valtuuston, hallituksen ja lautakuntien jäsenet ja ennenkaikkea pj:t ja vpj:t.

        Lähdetään nyt vaikka siitä, että ytimessä ovat ainakin Hessu, Hessu, Pena ja Sinitta ja sitten nää uuden polven Antsa ja Jone. Ja tietysti pari porvaria päälle, Anu ainakin. Onhan niitä kovia luita tietysti taustavaikuttajinakin, Mara ja Midas ja toinen Sinitta nyt ainakin. Ja porvareista ne vesisänkypainijat.

      • selventäisitkö?
        J-PH kirjoitti:

        Siis keitä ovat nämä Hessu, Hessu, Pena, Sinitta, Antsa ja Jone?

      • J-PH
        selventäisitkö? kirjoitti:

        Siis keitä ovat nämä Hessu, Hessu, Pena, Sinitta, Antsa ja Jone?

        listoilta löytyvät, kun harrastat vähän tutkivaa journalismia ja vertailet nimiä :) Varmaan joku vielä jäi puuttumaankin, mutta eiköhän joku muu täydennä listaa.

      • päättävät? kirjoitti:

        Anssille ja Markolle vielä, että kertoisitteko myös ketkä eri instasseissa päättävät? Lautakunnat, valtuusto ja hallitus. Uskoakseni vain muutamat päättävät ja muut jäsenet sitten tulevat kusi lautaa myöten perässä. Keitä he ovat jotka ohjailevat muiden jäsenten päätöksiä?

        Mitä eriskummallista näet tässä päätöksessä. Kerro.

        Poistuminen | Toimielimet | Kaupunginhallitus | Esityslista 26.05.2008 | Avaa haku

        --------------------------------------------------------------------------------

        Kaupunginhallitus
        Esityslista 26.05.2008 Asianro 7

        Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

        Tekninen lautakunta § 91 13.05.2008
        Kaupunginhallitus 26.05.2008

        7

        Kosken koulun teknisen työn tilojen suunnitelmat, kustannusarvio, rahoituksen tarkistus ja töiden aloitus

        2558/55/552/2007

        TELA § 91
        Valmistelija: Toimitilat 29.4.2008 Pasi Huoponen:

        Kosken koulun teknisen työn tilat ovat toimineet entisen lukiorakennuksen koulutuskuntayhtymän tiloissa. Imatran kaupunki on luovuttanut rakennuksen 30.7.1997 allekirjoitetulla luovutuskirjalla Etelä-Karjalan kuntayhtymän omistukseen 1.8.1997 alkaen.

        Koulutuskuntayhtymä on ilmoittanut 24.9.2007 päivätyllä kirjeellä tarvitsevansa Kosken koulun teknisen työn tilat kuntayhtymän omaan käyttöön 2.6.2008 alkaen.

        Teknisen työn tilan korvaavia tiloja etsittiin ensisijaisesti Kosken yläasteen rakennuksesta (mm. kuntosali, alasali), mutta tilojen sijoittaminen ei ollut teknisesti mahdollista. Tilojen sijoittumista tutkittiin myös Imatran Seudun Yritystilat Oy:n omistamaan naapurirakennukseen.

        Suunnitelmat

        Kohteen suunnittelu käynnistettiin syksyllä 2007 uudisrakennushankkeena. Hankkeen suunnittelun lähtökohtana oli tilat 18 oppilaalle ja koulun nykyisten sosiaali- ja WC-tilojen hyödyntäminen saneeraamalla. Laajennuksen koko on suunniteltu ja mitoitettu nykyisten toimintojen mukaisesti.

        Suunnitelmat on tehty koulutoimen henkilöstön kanssa.

        Suunnitteluryhmän ovat muodostaneet:

        arkkitehtisuunnittelu Imatran kaupunki, Hannu Hyttinen ja Päivi Pekkanen

        LVI-suunnittelu Karelplan Imatra Oy, Eila Backman

        sähkösuunnittelu Etteplan Oyj, Harri Patrikka

        rakennesuunnittelu Imatran kaupunki, Päivi Pekkanen

        käyttäjien edustajat Markku Ranta ja Arto Sikiö

        rakennuttajan edustajat Pasi Huoponen, Esko Hovilainen ja Reijo Salonen

        Laajuustiedot:

        huoneistoala 244 hum2

        kerrosala 273 kem2 35 kem2 saneerattavaosa

        tilavuus 1200 m3

        Kohteen pääpiirustukset ovat nähtävänä kokouksessa.

        Kustannusarvio
        alv 0 %

        Rakennuttajan kustannukset 45.000 €
        Rakennustyöt 433.000 €
        LVI-työt 193.642 €
        Sähkötyöt
        Yhteensä 54.500 €
        726.142 €

        Kustannusarvio perustuu saatuihin urakkatarjouksiin.

        Rahoitus

        Hankkeelle on 430.000 euron (alv 0 %) rahoitusvaraus kuluvan vuoden talousarviossa, investoinnit proj. 90691/Kosken koulu tekninen työ. Loppurahoitus 300.000 € (alv 0 %) osoitetaan talousarvioon sisältyvältä projektilta 90690/Vuorohoidon järjestelyt Vuoksenniskan alueella.

        Töiden toteutus ja aikataulu

        Rakennustyöt ja lvisa-työt toteutetaan ulkopuolisilla urakoitsijoilla.

        Töiden aikataulu 5.6.2008-31.12.2008.

        Konsernin esikunta, taloustoimen lausunto 7.5.2008 (L. Stenberg):

        Kosken koulun teknisen työntilojen laajennusosan ensimmäinen kustannusarvio oli 820.000 euroa (445 huom2).

        Saatujen lisäselvitysten perusteella päätettiin kaupunginhallituksen vuoden 2008 talousarvion III-käsittelyssä varata Virasojan koulun päivähoitotilojen ja Kosken koulun teknisen työn tilan toteutukseen yhteensä 730.000 euroa. Kaupunginvaltuuston hyväksymään talousarvioon sisällytettiin 430.000 teknisen työn tiloihin ja 300.000 euroa päivähoitotiloihin.

        Teknisen työn tilojen kustannusarvio urakkatarjousten perusteella on 726.142 € (alv 0 %). Lisärahoitustarve on 300.000 euroa.

        Kaupunginhallitus on kokouksessaan 21.4.2008 päättänyt, että koulutoimen palvelurakenteesta päätetään samassa kaupunginvaltuuston kokouksessa, jossa käsitellään teknisen työn tilojen kustannusarvion muutosta.

        Samalla kaupunginhallitus päätti, että teknisen työn tilojen rahamäärän lisäys katetaan siirtämällä Virasojan päivähoitotilojen rakennushanketta.

        Taloustoimi puoltaa teknisen toimen esitystä. Hankekohtaisen kustannusarvion muuttamisesta ja Virasojan päivähoitotilojen toteuttamatta jättämisestä sekä määrärahan lisäyksestä Kosken koulun teknisen työn tiloihin päättää kaupunginvaltuusto.

        Toimitilojen päällikön esitys:

        Hankkeen suunnitelmat ja kustannusarvio 726.142 € alv 0 % hyväksytään ja työt voidaan aloittaa, kun kaupunginvaltuusto on hyväksynyt rahoituksen.

        Kosken koulun teknisen työn tiloihin osoitetaan 300.000 euroa (projekti 90691). Rahoitustarve katetaan kaupunginhallituksen päätöksen mukaisesti siirtämällä Virasojan päivähoitotilojen rakennushanketta.

        Asia saatetaan kaupunginhallituksen ja edelleen -valtuuston käsiteltäväksi.

        Kaupungininsinöörin ehdotus:

        Toimitilojen päällikön esitys hyväksytään.

        Keskustelun aikana jäsen Anna Helminen teki muutosehdotuksen, jonka mukaan Virasojan päivähoitotilojen rakennushanketta ei lykätä, vaan se toteutetaan suunnitellun mukaisesti. Kosken koulun teknisen työn tilojen lisärahoitustarve katetaan lainalla tai investoinneissa syntyvillä säästöillä.

        Jäsenet Veikko Lankinen ja Katri Mynttinen kannattivat tehtyä muutosehdotusta.

        Puheenjohtaja totesi, että koska oli tehty kannatettu muutosehdotus, asiassa on suoritettava äänestys.

        Hän teki seuraavan äänestysesityksen, joka hyväksyttiin: Äänestys suoritetaan kättennostoäänestyksenä ja ne, jotka kannattavat listaehdotusta, äänestävät Jaa ja ne, jotka kannattavat muutosehdotusta, äänestävät Ei.

        Suoritetussa äänestyksessä annettiin 7 Jaa-ääntä (Vesala, Karttunen, Mynttinen, Tanninen, Timonen, Äikää, Lääperi) ja 4 Ei-ääntä (Helminen, Vepsä, Hintsanen, Lankinen).

        Päätös:
        Edellä olevan äänestystuloksen perusteella puheenjohtaja totesi lautakunnan hyväksyneen listaehdotuksen.

        Merkittiin, että kokous oli puheenjohtajan pyytämän ryhmäpalaverin takia keskeytyneenä 18:45 - 18:52 välisen ajan.

        ______________________

        KH

        Kj:n ehdotus:
        Kaupunginhallitus päättää hyväksyä Kosken koulun teknisen työn luokan rakennushankkeen suunnitelmat ja kustannusarvion 726.142 € alv 0 % sekä myöntää töille aloitusluvan sillä edellytyksellä, että kaupunginvaltuusto hyväksyy hankkeen rahoituksen.

        Lisäksi kaupunginhallitus päätttää esittää kaupunginvaltuustolle, että se osoittaa Kosken koulun teknisen työn tilojen rakennushankkeelle 300.000 euroa (projekti 90691). Rahoitustarve katetaan siirtämällä Virasojan päivähoitotilojen rakennushanketta.

      • ärsyttää
        anssi.p kirjoitti:

        kun kustannukset esitetään ALV 0, miksi sitä ei voi esittää että hankkeen kustannus tarjousten perusteella 885 893,24 ja miten sitten tuo maksusuunnitelma. Siitähän puuttuu ALV:n osuus 159 751,24 euroa, milläs se maksetaan?

        Taidan olla ihan pönttö:))) Tuo ALV 0% esittäminen ärsyttää niin paljon, etten kykene enempää näkemään....

        "Kustannusarvio
        alv 0 %

        Rakennuttajan kustannukset 45.000 €
        Rakennustyöt 433.000 €
        LVI-työt 193.642 €
        Sähkötyöt
        Yhteensä 54.500 €
        726.142 €

        Kustannusarvio perustuu saatuihin urakkatarjouksiin.

        Rahoitus

        Hankkeelle on 430.000 euron (alv 0 %) rahoitusvaraus kuluvan vuoden talousarviossa, investoinnit proj. 90691/Kosken koulu tekninen työ. Loppurahoitus 300.000 € (alv 0 %) osoitetaan talousarvioon sisältyvältä projektilta 90690/Vuorohoidon järjestelyt Vuoksenniskan alueella.

      • anssi.p kirjoitti:

        Tässä oikea vastaus. Katri, joka osaa ajatella itsenäisesti kannatti esitystä, mutta on joutunnut äänestämään toisin.

        Keskustelun aikana jäsen Anna Helminen teki muutosehdotuksen, jonka mukaan Virasojan päivähoitotilojen rakennushanketta ei lykätä, vaan se toteutetaan suunnitellun mukaisesti. Kosken koulun teknisen työn tilojen lisärahoitustarve katetaan lainalla tai investoinneissa syntyvillä säästöillä.

        Jäsenet Veikko Lankinen ja Katri Mynttinen kannattivat tehtyä muutosehdotusta.

        Puheenjohtaja totesi, että koska oli tehty kannatettu muutosehdotus, asiassa on suoritettava äänestys.

        Hän teki seuraavan äänestysesityksen, joka hyväksyttiin: Äänestys suoritetaan kättennostoäänestyksenä ja ne, jotka kannattavat listaehdotusta, äänestävät Jaa ja ne, jotka kannattavat muutosehdotusta, äänestävät Ei.

        Suoritetussa äänestyksessä annettiin 7 Jaa-ääntä (Vesala, Karttunen, Mynttinen, Tanninen, Timonen, Äikää, Lääperi) ja 4 Ei-ääntä (Helminen, Vepsä, Hintsanen, Lankinen).

        Ketkä päättää. Lautakunnissa puheenjohtajilla ja toimialalla on omat palaverit. Niissä käydään asioita läpi. Puheenjohtaja voi vaikuttaa valmisteluihin. Ihan saman lailla se menee hallituksessakin. Luukkasen aikaan ei ole samanlaista kuitenkaan, kuin Komin aikaan, jolloin hallituksen kolmikko päätti miten asioita viedään eteenpäin. Elikkä niin, kuin muistat Heikki mainitsi tästä joskus lehdessä. Hän halusi, että päätökset tehdään hallituksen huoneessa, eikä sellainen elin, jolla ei ole päätösvaltaa.

      • KIPEE Pikku poika

        se taas täällä leikkii kotipuoskaria ja satu setää oikee urakalla! Lopettaisit jo ton tyhjän jauhamisen ! Vastahan jollekkin lupasit et seuraavat huuhaa juttus laitat tänne vasta ens vuonna? Vai etkö muista?

      • häiritse
        KIPEE Pikku poika kirjoitti:

        se taas täällä leikkii kotipuoskaria ja satu setää oikee urakalla! Lopettaisit jo ton tyhjän jauhamisen ! Vastahan jollekkin lupasit et seuraavat huuhaa juttus laitat tänne vasta ens vuonna? Vai etkö muista?

        lainkaan muut kuin tuo lindi. Hän puhuu sentään asiaa ja sinä et ymmärrä mistä hän edes puhuu, vaan mustamaalaat. Seuraatko edes mitä ympärilläsi tapahtuu, tarkoitan siis muuallakin kuin sinun korvien välissä. Kirjoituksestasi päätellen et.

      • Tunnut se
        häiritse kirjoitti:

        lainkaan muut kuin tuo lindi. Hän puhuu sentään asiaa ja sinä et ymmärrä mistä hän edes puhuu, vaan mustamaalaat. Seuraatko edes mitä ympärilläsi tapahtuu, tarkoitan siis muuallakin kuin sinun korvien välissä. Kirjoituksestasi päätellen et.

        sinäkin olevan samaa porukkaa......

      • kenellä ei ole
        Tunnut se kirjoitti:

        sinäkin olevan samaa porukkaa......

        korvien välissä mitään eikä kykene osallistumaan asiallisesti keskusteluihin. Tee oma aloitus, niin samanajatuksen omaavat kaverit seuraa perässä:)))

        Harmi kun tällaiset sitten vain täyttävät Imatran tai mitä siitä nyt jäljelle jää, kun viisaammat poistuu:(

      • kirjoitukseni
        J-PH kirjoitti:

        kaupungin sivuille http://www.imatra.fi/
        Sieltä kun valitset hallinnon, niin näet valtuuston, hallituksen ja lautakuntien jäsenet ja ennenkaikkea pj:t ja vpj:t.

        Lähdetään nyt vaikka siitä, että ytimessä ovat ainakin Hessu, Hessu, Pena ja Sinitta ja sitten nää uuden polven Antsa ja Jone. Ja tietysti pari porvaria päälle, Anu ainakin. Onhan niitä kovia luita tietysti taustavaikuttajinakin, Mara ja Midas ja toinen Sinitta nyt ainakin. Ja porvareista ne vesisänkypainijat.

        tähän, koska tuohon toiseen se ei onnistu:(

        Mitä järkeä on säilyttää yleensä lautakunnat? Jos demarimafia tekee ryhmäpäätöksen, niin se päätetään lautakunnassa, sitten se viedään hallitukseen ja edelleen valtuustoon. Ja kun demarit ovat vallalla, niin päätös ei muutu. Mitä demaritoverit saa...kokouspalkkioita?

        Demariedustaja sanoo, että virkamiehet valtaavat jos ei ole lautakunnan jäseniä. Niin kun ne virkamiehetkin on valittu poliittisin perustein aika usein.

      • että minunkin koneeni
        kirjoitukseni kirjoitti:

        suljetaan keskusteluista pois...ei hätää, on toinenkin. Tähän linkkiin pääsin, aikaisemmin kirjoittamaani en päässyt sitten tekemään lisäystä:)

      • kirjoitin
        kirjoitukseni kirjoitti:

        tähän, koska tuohon toiseen se ei onnistu:(

        Mitä järkeä on säilyttää yleensä lautakunnat? Jos demarimafia tekee ryhmäpäätöksen, niin se päätetään lautakunnassa, sitten se viedään hallitukseen ja edelleen valtuustoon. Ja kun demarit ovat vallalla, niin päätös ei muutu. Mitä demaritoverit saa...kokouspalkkioita?

        Demariedustaja sanoo, että virkamiehet valtaavat jos ei ole lautakunnan jäseniä. Niin kun ne virkamiehetkin on valittu poliittisin perustein aika usein.

        mutta en halua kuitenkaan, että on vain valtuusto, joka tekee päätöksen. Sillä silloinhan annamme sille ylivallan. Mutta miten saada kiila tuohon mafiaan niin, että mahdollisimman monta näkökantaa saadaan asioista esiin ja löydetään sitä kautta järkeviä päätöksiä, koska kyseessä on Imatran tulevaisuus.

        Äänestäminen on varmaan ainoa vaihtoehto ongelmaan, riippuu taas tietenkin äänestystuloksesta:(

      • Hyvä että...
        kenellä ei ole kirjoitti:

        korvien välissä mitään eikä kykene osallistumaan asiallisesti keskusteluihin. Tee oma aloitus, niin samanajatuksen omaavat kaverit seuraa perässä:)))

        Harmi kun tällaiset sitten vain täyttävät Imatran tai mitä siitä nyt jäljelle jää, kun viisaammat poistuu:(

        Myönnät sen että sinulla ja monella muulla tämän ketjun kirjoittajalla ei siis todellakaan oo mitään siellä korvien välissä!

    • löytyy

      uusia virheitä, täytyy sanoa "äly hoi, älä jätä"

      http://www.esaimaa.fi/Online/2008/05/23/Etel%E4-Karjalan liitto aikoo peri%E4 Imatralta takaisin koivukeskusrahoja/200815302920/4

      Kallista on nykyisten päättäjien puuhailu. Lisää tulee julki koko ajan. Ei edes osata papereita täyttää saatikka käyttää rahoja siihen mihin on tarkoitettu. Oliskohan nyt aika luopua vastuista ja antaa uusien tuulien puhaltaa. Millä rahoilla te näistä kaikista selviätte. Ehkä tuo summa teistä päättäjistä tuntuu pieneltä, mutta kun se on luultavasti pois peruspalveluista.

      Ja kun ei tässäkään haluta säästää, siis demarit, katsokaa nyt peiliin. Jo pienikin säästö on tällä hetkellä paikallaan. Mitä siellä korvien välissä asuu?

      http://www.uutisvuoksi.fi/Etusivu---Uutisnosto/2008/05/24/Lautakuntien v%E4hent%E4minen tyss%E4%E4m%E4ss%E4 SDP%3An vastustukseen/200855302173/17

      • jo kirjoittanut?

        Demarienemmistö ja virkamiesten tekemät virheet. Ne jotka haukkuvat M.Lindiä pelleksi huomaavat kyllä ettei se ihan pelle ole. Taitaa tietää asioista enemmän kuin meistä moni olisi uskonutkaan!!

      • pääsit tuohon?
        jo kirjoittanut? kirjoitti:

        Demarienemmistö ja virkamiesten tekemät virheet. Ne jotka haukkuvat M.Lindiä pelleksi huomaavat kyllä ettei se ihan pelle ole. Taitaa tietää asioista enemmän kuin meistä moni olisi uskonutkaan!!

        multa ei huoli siihen mitään jatkoa:(

        Ei hätää, jatkan jälkeesi jos sanottavaa vielä löytyy:))

    • mukaan pelastamaan

      kaupunkimme....Valtakunnallisesti Suomen Yrittäjät ovat mukana kunnallisvaaleissa.

      YRITTÄJIEN KUNTAOHJELMA

      Suomen yrittäjät esitteli tiistaina kuntavaaliohjelmansa "Yrittäjyys turvaa lähipalvelut".

      Menestyvät yritykset vahvistavat kuntien taloutta, ja yritykset on valjastettava kuntapalveluiden tuotantoon.

      Kuntien on korostettava palveluiden järjestämisrooliaan. Palvelusetelien käyttöä pitää lisätä.

      Kunta ei saa harjoittaa yritysten kanssa kilpailevaa liiketoimintaa eikä perustaa uusia kunnallisia liikelaitoksia.

      Pienillä ja keskisuurilla yrityksillä pitää olla tasavertainen mahdollisuus osallistua kuntien tarjouskilpailuihin.

      Kuntien on tehtävä yritysvaikutusten arvioinnista arkipäivää.

      • näin vapaalla

        ...lukea lehteä, niinpä otin käteeni uuden Talouselämä-lehden...hymyilin. Etukannessa: Pankki vie, asiakas vikisee. Onhan se näinkin, mutta meillä demarit vie, asukkaat vikisee:)

      • samasta

    • TYÖTELIÄS

      Joskus, korostan JOSKUS, voi olla niin ettei vähätuloisuus ole yhteiskunnan syy/seuraus. Olen itsekin ollut nuorena vastavalmistuneena sosiaalituen tarpeessa ja hyvin niukasti sitä saanut vaikka tarve olisi ollut välillä suurikin.

      Myöhemmin tajusin että VAIN kovasti työtä tekemällä saa itselleen toimeentuloa tai ehkä jopa joskus pientä ylellisyyttä.

      Edelleen naimisissa olevana ja kahden lapsen äitinä teen kahta osa-aikaista työtä eli kovalla työllä on hankittu joka neliö talostamme joka on vielä isolta osalta pankin omistuksessa.

      Kyllä työtä tekevälle riittää. Ei ole tarvinnut edes etsiä niitä, vaan on "kotiovelta" suorastaan tultu hakemaan. Jokainen kun on itse oman työosaamisensa mainos.

      Sitkeää yrittämistä ja joustavaa tyyliä elää omaa elämää, omalla kustannuksella ja omilla valinnoilla. Kyllä niillä periaatteilla elämä kantaa ja jokainen oppii elämään niillä ehdoilla ja palveluilla mitä yhteiskunnalla on tarjota.

      Olen pahoillani että meillä on työttömyyttä,
      olen pahoillani että meillä on köyhyyttä,
      olen pahoillani että ihmiset ovat yksinäisiä ja turvattomia,
      mutta itse me voimme vain siihen vaikuttaa.

      Tehkää ihmiset töitä, niin itsetunto ja taloudellinen asema kohoaa.

      Jaksamista kaikille ja aurinkoista kesää!

      • ei vain

        ole niin hyvä tuuri kuin sinulla. Olet siitä onnellinen, että olet saanut olla terve, niin minäkin. Moni sairastuu työelämässä tai on jo syntyessään. Useat vanhukset, kuten varmaankin moni nainen, teki aikanaan sen, että jäi hoitamaan kotiin lapsia. Ei hänelle ole siitä työeläkettä karttunut eli toimeen on tultava pelkällä kansaneläkkeellä. Moni vanhus joutuu laittamaan tämän eläkkeen asumiseen ja lääkkeisiin, ei ole rahaa ruokaan. Olen törmännyt tällaisiin ihmisiin. Olen yrittänyt ohjata hakemaan heitä asumiseen tukea, mutta ei ylpeys anna periksi. Ja kertyköhän silloin vielä työeläkettä työssä miehillekkään alkuaikona, eiköhän se ole uusi juttu.

        Ei se vähäosainen tarkoita aina laiskaa, se kun monen mielestä mielletään tällä palstalla näin. On joukko erilaisia vähäosaisia, kuka mistäkin syystä.

      • toistuvasti

        teen rikoksia, myyn naista, huijaan vanhoja eläkeläismiehiä, pyydän vettä,

    • ...hyvä

      sädekehä make

    • kojootti.,...,

      sinulla seuraavissa kunnallisvaaleissa..siis ei mitään!
      köyhät kyykkyyn politiikka jatkuu koska se on jo vuosisadat mennyt näin,ja tulee menemään!
      kieltämättä olet kyllä hyvä kynänikkari mutta tuollainen tyyli ei tule puremaan..onhan se nähty jo monet kerrat jopa valtakunnan tasolla.

      • heittää tämä teidän

        viestin tuoja,,,,ja toiset hölmöt uskoo ,,?

      • keskustelun
        heittää tämä teidän kirjoitti:

        viestin tuoja,,,,ja toiset hölmöt uskoo ,,?

        aloittajaa, niin olet täysin väärässä. Hänellä on ihan omat aivot, millä ajattelee. Koko Suomessa maaseudut ovat valitettavasti autioituneet, kyläkaupat hävinneet. Elämää on vain kesäisin, mökkiläisten tullessa kesän viettoon. Maaseudulle jäävät, järjestävät näille mökkiläisille palveluja kuka mitenkin, esim. mökkitalkkarit. Kuinka moni maanviljelijä ansaitsee lisäansiota matkailupalveluita järjestämällä, yöpymisiä, pitopalveluja jne.

        Maaseudun autioituminen on kylmä tosiasia ei mikään kirjoista kopsattu tarina.

        Oletko edes koskaan käynyt maalla, jos olet, niin tiedät mitä se oli muutama vuosi sitten ja mitä se on nyt.

      • 70-luvulla
        keskustelun kirjoitti:

        maalla asui paljon pienviljelijöitä, tunsin aikanaan heitä paljon. He kävivät tehtaalla töissä ja vapaa-aikana viljelivät maata. Tämä mahdollisuus heiltä vietiin pois, heidän oli valittava tehdastyö tai maanviljelys, näin ymmärsin. Tilat pyrittiin kasvattamaan lainsäädännöllä niin isoiksi, että mitään mahdollisuutta siltä saralta ei enää löytynyt leivän ansaitsemiseen, joten ainoa mahdollisuus oli sitten työ vieraalla. Jos tämä työ oli vielä kaukana, lähdettiin maalta sitten sen perään ja pientila laitettiin myyntiin.

        Kaikki aikaansa seuraavat, tietävät syyt, miksi maaseutu autioituu. On niistä kirjojakin kirjoitettu:)

        Jos vielä tuntisit kirjoituksen aloittajan henkilökohtaisesti, et puhuisi niin kuin nyt puhut. Ja kuinka monesti olen itse huomannut sen, että hän tekee tänne keskustelun avauksen ja muutama päivää myöhemmin siitä samasta asiasta on otsikoitu valtakunnan suurissa lehdissä. Olen siitä aina ihmeissäni...tavallaan hän on edelläkävijä, te muut tulette perässä:)))

      • putinille kaveri
        70-luvulla kirjoitti:

        no johan on profeetta tämä lind.Kerro vielä että ennen ajeltiin maalla hevosella nykyisin pitää tyytyä bemariin ,mönkijään ,moottorikelkkaan ja eu-avustuksiin.Meillä menee huonosti.

      • osaa, niin
        putinille kaveri kirjoitti:

        no johan on profeetta tämä lind.Kerro vielä että ennen ajeltiin maalla hevosella nykyisin pitää tyytyä bemariin ,mönkijään ,moottorikelkkaan ja eu-avustuksiin.Meillä menee huonosti.

        panostat irvailuun. "Profeetta omalla maallaan" kyllä ehkä näinkin voi sanoa. Mutta keskustelun alku ei ole nykyinen maatalouspolitiikka, Imatraa autioitutetaan lähes samalla tavalla poliittisilla päätöksillä kuin maaseutua aikanaan. Sitä sinä et halua ymmärtää/myöntää ennen kuin se on totta, jos asialle ei tehdä mitään.

        Ei tässä kukaan ole väittänytkään, että Lind yksin sen toteuttaa, vaan kaikkeen tarvitaan yhteistyötä ja hyvää tahtoa. Jos ei Lind nyt pääsisi syksyllä vaikuttamaan, sitä ainakin tarvitaan heiltä jotka sinne päättäjiin äänestäjät valitsevat. Ei ole kyse Lindistä vaan suunnan muutoksesta Imatran politiikassa ja siihen ei pysty vaikuttamaan muut kuin äänestäjät. Tämän hetkisellä politiikalla se ei toimi, se on jo nähty vuosia.

      • ymmärsit
        osaa, niin kirjoitti:

        profeetta jne. on sanonta ,ei irvailua .Imatran asukasluku vähenee niinkuin aikoinaan maaseudulla ,ihmiset muuttavat työn ja koulutuksen perässä muualle.Siis jälleen kerran millä ,kuka ,miten saadaan uusia työpaikkoja imatralle (ei ennustajia ja muuta huuhaata)Kaupunki voi antaa perusasiat yrittäjälle ,tontin yms. mutta ei rahallista tukea ,eikö ole jo riittävästi pekka polttanut kuntien rahaa.Kaupungin tehtävä on hoitaa perusasiat eikä muuta.Lind ei osaa hoitaa omiakaan asioita(tuomiot) saati imatran.saataisiin toinen pekka tänne.

    • slinga

      Meitä keskituloisia sentään aika paljon, ei kaikki ole rikkaita tai köyhiä. Ilman meitä ei ei yhteiskunta pärjäsi mitenkään, me se olemme ne jotka pitävät pyörät pyörimässä tässä yhteiskunnassa.

      • -maria68-

        Paljonko tienaa kuukaudessa, paljonko omistaa? Mitä tarkoitat keskituloisella??

      • ja tällästä löyty
        -maria68- kirjoitti:

        Paljonko tienaa kuukaudessa, paljonko omistaa? Mitä tarkoitat keskituloisella??

        Pienituloinen
        (20 000 €/vuosi)
        KESKITULOINEN
        (30 600 €/vuosi)
        Ylempi
        keskituloinen
        (46 600 €/vuosi)
        Hyvätuloinen
        (100 000 €/vuosi)

      • slinga
        -maria68- kirjoitti:

        Paljonko tienaa kuukaudessa, paljonko omistaa? Mitä tarkoitat keskituloisella??

        Keskituloinen tienaa bruttona noin 3000-3500 euroa kuukaudessa.
        Minä tienaan sen 3500 euroa. Asuu omistuasunossa.
        Omistaa auton, ja ehkä kesämökin.

      • slinga
        slinga kirjoitti:

        Viimevuonna verotettava tuloni oli 42000 euroa.
        Eli olen hyvin keskituloinen ja meitä on Imatralla paljon.

      • vai kokoomukseen?
        slinga kirjoitti:

        Viimevuonna verotettava tuloni oli 42000 euroa.
        Eli olen hyvin keskituloinen ja meitä on Imatralla paljon.

        Rehti kysymys, rehti vastaus..

      • slinga
        vai kokoomukseen? kirjoitti:

        Rehti kysymys, rehti vastaus..

        Kumpaankaan. Minua ei puoluepolitiikka kiinosta, vaan teot.
        Mie olen pienviljelijän poika kannakselta.

      • * ROSVO-PÄÄLIKÖLLÄ
        slinga kirjoitti:

        Kumpaankaan. Minua ei puoluepolitiikka kiinosta, vaan teot.
        Mie olen pienviljelijän poika kannakselta.

        ,,,no ei nyt yhtä paljoa iha ,mutt

        samall tavall hankittuu ???

    Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      70
      6850
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      28
      4440
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      272
      2883
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      27
      2121
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      31
      1673
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      99
      1475
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      55
      1161
    8. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1154
    9. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      306
      1143
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      1111
    Aihe