Metsäpalovaroitus

akan

saako oman mökin pihalla tiiliskivien keskellä polttaa puukalikoita eli pitää nuotiota vaikka on metsäpalovaroitus annettu, vieressä 2 vesiämpäriä ja kaksi ihmistä?? Laitoin viime lauantaina 1.6. pienen nuotion makkaranpaistoa varten ja nyt mökkinaapuri oli sanontut äidilleni "eikö vanhempi tyttäresi ymmärrä lakia", Mua kyllä jotenkin kismittää tuo sanonta, olenko nyt rikkonut lakia??. Nyt 6.6. sanottiin oikein että kielletään avotulen teko mutta onko metsäpalovaroitus sama asia ettei missään, edes omassa pihassa saa polttaa nuotiota eikä sytyttää pallogrilliä jossa on hiiliä ja tietysti hieman liekit nousee alkuvaiheessa, siitä äitini näki vaivaa??? Olen kauhee tyhmä lainrikkoja, ikää vasta 53 vee. Vastatkaa viisaimmat.

5

5985

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ei ainakaan

      ole avotuli. Eikä muukaan vastaava selkeä maasta irti oleva laitos, jossa liekkejä ympäröi kunnollinen pohja ja reunat.
      Pykäliä on jopa tulkittu niin, että jo tulen irroittaminen maasta esimerkiksi tynnyrinpohjalla tekee siitä ei-avotulen. Tosin tässä liikutaan jo tulentekijän kannalta varsin suotuisassa tulkinnassa.
      Omat tiiliskiviviritelmät ovat vähän tulkinnanvarainen juttu, mutta jos senkin tekee kunnolla eli rakentaa kunnon pohjan ja reunat, jotka estävät esimerkiksi kekäleiden valumisen maahan niin tuskin yksikään paloviranomainen siihen mitään sanoo.
      Pykälät asiassa ovat hieman ympäripyöreät ja menevät jotenkin siten, että avotuli on paitsi nuotio myös muu vastaava paikka "josta tuli voi levitä ympäristöön".
      Kuitenkin jos ne tekee kuten yllä kirjoitin niin ainakaan itse (palomiehenä) en näkisi asiassa mitään ongelmaa.
      Taitaa savu kismittää naapurin rouvaa ja sen vuoksi nostaa meteliä.

      Ainiin ja metsäpalovaroitus meinaa mm. juuri sitä, että omalle maalleenkaan ei saa tehdä AVOtulta.

    • Helmunt Schwein

      Eiköhän sitä saa?? Ei metsään tai sen läheisyyteen!!

      Faktaa suoraan laista

      24 §
      Avotulen teko
      Nuotiota tai muuta avotulta ei saa sytyttää metsään tai sen läheisyyteen, jos olosuhteet kuivuuden, tuulen tai muun syyn takia ovat sellaiset, että metsäpalon vaara on ilmeinen

    • Vältät ongelmat

      Silloin kun viranomainen on metsäpalovaroituksen antanut, sitä on noudatettava, myös silloin kun vettä tulee taivaan täydeltä ja paikallinen VPK seisoo vieressä letku kourassa.

      Tilanne on tulkinnan varainen. Tiilistä muurattu grilli ei taida olla avotuli, irrallisista kivistä koottu luultavasti on.

      Pallogrilli ei ole avotuli, siinä kun on kansi päällä.

      Kyllä oikeus sen sitten sinulle aikanaan kertoo kumpi se on.

      • Anonyymi

        Mikä tahansa puugrilli, renkaineen kivineen ym on avotuli paloviranomaisten mukaan. Kipinöitä syntyy vaikka mitä on ympärillä. Eli on kielletty.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mikä tahansa puugrilli, renkaineen kivineen ym on avotuli paloviranomaisten mukaan. Kipinöitä syntyy vaikka mitä on ympärillä. Eli on kielletty.

        Ketju on vanha kuin taivas, mutta todettakoon silti.
        Avotuli on tuli, joka voi levitä maapohjan kautta tai kipinöimällä. Siis myös omassa pihassa tiilien päällä poltettu tuli on avotuli ellei päällä ole huuvaa ja piippua, jotka vähentävät kipinöinnistä johtuvaa leviämisvaaraa.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pride-liputus närästää monissa Suomen kunnissa

      Suomen lipun nostamisesta on laki. Pride‑liputuksesta ei. Kieltäytyviin kuntiin kohdistuu poliittista painostusta kuin k
      Maailman menoa
      86
      3821
    2. On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää

      jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole
      Maailman menoa
      38
      2401
    3. Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä

      ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi
      Maailman menoa
      71
      2363
    4. Belfastissa käynnissä kunnon persuilu

      Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä
      Maailman menoa
      73
      2272
    5. Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus

      jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.
      Maailman menoa
      36
      2015
    6. Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen

      Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma
      Maailman menoa
      74
      1605
    7. Mitä kirjainta haluaisit

      Ra kastella mahdottomasti?
      Ikävä
      76
      1507
    8. Onko kaivattusi rohkeampi kuin sinä?

      Vai oletko sinä rohkeampia? Mikä on rohkea teko, minkä sinä tai kaivattusi on tehnyt? Mitä siitä seurasi?
      Ikävä
      58
      1071
    9. Kaunein nimi

      Mikä on mielestäsi kaunein miehen ja naisen nimi? Haluaisitko itse olla joku toisen niminen?
      Ikävä
      69
      1044
    10. Riikka runnoo! sähkön hinta +25 %, bensan hina +16 %

      Euron bensa! Tuo legendaarinen persujen vaalilupaus. Sannan hallitus pudotti sähköenergan alv:n 10 prosenttiin, Riikka r
      Maailman menoa
      5
      985
    Aihe