Kokenut juoppo, vanha homo ja

monivuotinen

Kokenut juoppo, vanha homo ja monivuotinen ketjupolttaja kävivät
kukin lääkärissä. Jokainen sai kovat uhkaukset:
Seuraava retkahtaminen saattaisi olla kohtalokas.
Kävellessään kapakan ohi juopon harjaantunut nenä erotti houkuttelevan
maltaan tuoksun. Kaikki kolme astuivat sisään ja tilasivat.
Maistettuaan lasista juoppo alkoi kouristella ja kaatui kuolleena maahan.
Homo ja ketjupolttaja poistuivat kapakasta järkyttyneinä. Hetken kävelyn
jälkeen ketjupolttaja havaitsi maassa puoleenväliin poltetun
palavan tupakan. Homo varoitti:
- Jos nyt kumarrut poimimaan tuon, kuollaan kumpikin...


Johtajalla ja sihteerillä oli yhteinen salainen harrastus, josta he
käyttivät koodinimeä Kirje Anderssonille. Eräänä päivänä johtaja meni
taas sihteerin luokse ja ehdotti, että kirjoitettaisiin kirje Anderssonille.
Sihteeri vastasi, että nyt ei valitettavasti ole sopiva hetki,
koska kirjoituskoneessa on punainen nauha. Johtaja lähti harmistuneena
pois.
Muutamaa päivää myöhemmin sihteeri ilmoitti johtajalle, että
kirjoituskoneessa ei ole enää punaista nauhaa, joten ajankohta
sopii kirjeen kirjoittamiseksi Anderssonille. Johtaja ilmoitti,
että hän kirjoitti jo kirjeen käsin. Sihteeri harmitteli tapahtunutta ja
sanoi, että jos olisi tiennyt asian olevan kiireellinen, se olisi
voitu hoitaa suullisesti.


Turkulainen ja tamperelainen olivat työpaikkahaastattelussa, johon
kuuluivat muun muassa psykologiset testit. Testaaja antoi
kummallekin hakijalle arkin paperia ja kynän ja käski:
- Kirjoittakaa paperiin niin monta e-kirjaimeen päättyvää eläimen
nimeä kuin tiedätte.
Turkulainen alkoi heti kirjoittaa kynä sauhuten. Tamperelainen sen
sijaan mietti ja mietti, mutta hänen paperinsa pysyi tyhjänä.
Lopulta hän sai puserrettua paperille kaksi eläimen nimeä:
hylje ja käärme.
Testin päätyttyä tamperelaisen oli kuitenkin pakko tunnustaa mielessään
tappionsa, sillä turkulainen oli koko testin ajan kirjoittanut
lakkaamatta. Lopulta tamperelainen ei voinut olla kysymättä
kilpakumppaniltaan:
- Kuinka sää tiesit noin paljon niitä nimiä? Nääs emmää keksiny ku
hylje ja käärme.
- No onhan niit vaik kui, turkulainen vastasi, Hyttyne, kärpäne,
hiirulaine, perhone, hevone, satiaine, matone...


Jos kaksi vuotta sitten olisi ostanut Ericsonin osakkeita 20 000 eurolla,
olisi osakkeiden arvo nyt 920 euroa.
Jos taas olisi sijoittanut saman summan Song Networksin osakkeisiin,
niiden arvo olisi nyt 158 euroa.
Entäpä jos samalla rahalla olisi ostanut kaljaa ja pitänyt kunnolla
hauskaa, niin pullonpalautuksesta saisi rahaa lähes 1540 euroa!
So, take a minute to think about that! Kumpi on stressaavampaa,
seurata kylmä hiki otsalla osakkeiden arvonlaskua vai litkiä
bisseä kaikessa rauhassa?


Naimisissa 25 vuotta ollut aviomies sanoi eräänä päivänä vaimolleen:
- Kulta, 25 vuotta sitten meillä oli halpa asunto, halpa auto,
nukuimme vuodesohvalla ja katselimme 10-tuuman mustavalkotelkkaria,
mutta vieressäni oli joka yö upea 25-vuotias blondi.
Nyt meillä on upea talo, hieno auto, leveä sänky ja plasma-tv,
mutta vieressäni on 50-vuotias nainen. Minusta tuntuu, että sinä
et ole pitänyt omaa osuuttasi sopimuksesta.
Hyvin järkevä vaimo lupasi aviomiehelleen, että jos tämä etsisi
upean 25-vuotiaan blondin, niin hän puolestaan varmistaisi, että
aviomies voisi taas asua halvassa asunnossa, ajaa halvalla
autolla, nukkua vuodesohvalla ja katsella 10-tuumaista mustavalkotelkkaria.
Naiset sitten osaavat ratkaista keski-iän ongelmat.

0

1740

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää

        jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole
        Maailman menoa
        48
        2519
      2. Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä

        ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi
        Maailman menoa
        74
        2507
      3. Belfastissa käynnissä kunnon persuilu

        Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä
        Maailman menoa
        73
        2382
      4. Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus

        jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.
        Maailman menoa
        61
        2175
      5. Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään

        Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl
        Maailman menoa
        32
        1887
      6. Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen

        Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma
        Maailman menoa
        103
        1739
      7. Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista

        Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko
        Kotimaiset julkkisjuorut
        23
        1185
      8. Riikka runnoo! sähkön hinta +25 %, bensan hina +16 %

        Euron bensa! Tuo legendaarinen persujen vaalilupaus. Sannan hallitus pudotti sähköenergan alv:n 10 prosenttiin, Riikka r
        Maailman menoa
        7
        1034
      9. Rakastan sinua hiljaisuudessa

        Rakastan sinua hiljaisuudessa. Olisit minun tai et, olen odottanut sinua vuosisatojen ajan. Ilman sinua sydämeni on yksi
        Rakkaus ja rakastaminen
        41
        1015
      10. Eläköön kuningas, kuningas on kuollut

        Heikki Nivala kaatui kuin mies. Kavaltaja käveli juuri edelliseen toukokuun kokoukseen hankkimansa puku päällä. Eläköön
        Kemijärvi
        56
        916
      Aihe