Pentutehtailun uhriksi jääneet

Kokemuksia.

Hei!

Tuli vaan mieleen, että olisi varmaan hyvin terapeottista ja rohkaisevaa kuulla näitä raukkoja jotka ovat jääneet joskus pentutehtailun uhriksi ja menneet sitten siihen lankaan ja ostaneet luultavasti "pentutehtailun" tuloksen.

Meillä on koira paikasta (jota epäillään pentutehtailijaksi) Espoosta. Koira ollut nyt meillä vajaan kahden kuukauden ja ollaan välillä todella huolissaan pennusta.

Olisi ihan rohkaiseva tietää miten teidän pennut ovat pärjänneet, jotka olette ostaneet "hämärästä" paikasta sen. Olen kyllä todella vihainen sille ihmiselle, joka sen meille myi, koska oikeasti emme voineet millään tietää, että hän saattoi olla pentutehtailija.

Tänne saa laittaa niitä kokemuksia..

136

16477

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ei viisastelua

      olitko tutustunut tai ottanut selvää ennakkoon pentutehtailulle ominaisista piirteistä? saitko nähdä pentujen emän, oliko pentujen koti siisti (haisiko pissa,ym), näyttikö emä hyvinvoivalta? ym. tosin, olen itse ostanut rotu-pennun sellaiselta kasvattajalta, joka on ihan hyvä maineinen. kuitenkin hänellä on rotu-pentuja koko ajan myynnissä eri nartuiltaan. astutus-välit ovat kyllä 1,5 v. per narttu, mutta rahastuksen maku silti koko touhussa. lisäksi kasvattajalla tuntui olevan niin monta rautaa tulessa, että miltei uupui "taakkansa" alle ja esim. rekisteröinnit meinaavat jäädä retuselleen ja hoitamatta. pennut toki maksavat sen tonnin kappale. mielestäni myös rotu-koirilla voi harrastaa pentutehtailua koirien kasvatus ehkä näyttää moraalisemmalta, kun on kyse rotukoirista, mutta yhtä lailla niitäkin voidaan tehtailla, eivätkä elin olot ole aina enää kovin puhtaat, kun pentuja joka nurkassa. ja kuka voi vannoa, että pennut on esim. madotettu asiallisesti? tai saaneet ravitsevaa ruokaa?

    • lintuvaarasta

      veikkaan että meidän koira on samasta paikasta, lintuvaarasta.

      etsin ensimmäistä koiraa, sellaista pientä joka sopisi kerrostaloasumiseen. Yritin saada Bichon friseetä ja olinkin ollut kasvattajaan yhteydessä ja kaikki piti olla ok, kunnes kasvattaja ei enää vastannut puheluihin eikä s-postiin. Sitten sattumalta hesarissa näin Bolonka ilmoituksen, googletin rotua, eikä silloin suomalaisilla sivuilla ollut sanaakaan Bolonkasta (4,5v sitten), mutta saksalaisilla sivuilla oli ja olinhan heti myyty! Minulle ei ollut väliä oliko koira sekarotuinen vai ei kun en kuitenkaan veisi sitä näyttelyihin. Hain tämän söpöliini parin päivän kuluttua. Minulle selitettiin että koiran emo on virossa miehen vaimon luona, ja olivat luvanneet sukulaiselle tuoda yhden pennun suomeen, ja ajatelleet tuoda sittenkin koko pentueen... No noviisina ei todellakaan epäilykset heränneet, että asiaan liittyy pentutehtailua! Pennut näyttivät erittäin hyvinvoivilta jne. Pentu kotiutui meille heti eikä vierastnut ollenkaan, ei itkenyt tms.

      kului ehkä puoli vuotta kun koira puistoissa ja lenkillä törmäsin kaikennäköisiin ja kokoisiin "bolonkoihin" ja kaikki olivat samasta paikasta. Silloin tajusin mistä oli kyse!
      Kuulin myös että eräs pentu oli jouduttu lopettamaan kun sillä oli parvo! Ja ei meidän koirankaan kohtalo ole ihan parahin, sillä on epilepsia ja joutuu syömään koko ikänsä lääkkeitä. Mutta kaikesta huolimatta olen onnellinen että sain juuri tämän koiran!

      Kun kaikki asiat pitää opetella kantapään kautta niin tässä on tulos! ÄLKÄÄ OTTAKO KO. PAIKASTA KOIRAA! ILMOITTELEE AINA SAMALLA ILMOITUKSELLA UUSISTA KOIRISTA: OLEMME N.4 KK, ISONA PIENIKOKOISIA......

      jos joskus otan toisen koiran, voin ottaa toisenkin sekarotuisen, mutta seuraavan kerran aion olla huolellisempi ja pyytää koiran molempia vanhempia "näytille" ja kysellä kaikki mahdolliset sairaudet jne...................

      • "pelastunut"

        Olen seurannut ko hekilön ilmoituksia keltaisessa pörssistä ja onneksi päätynyt kennelistä hankittuun rotukoiraan. väittää olevansa Helsingistä, jonkun tutun koira ja seropin hinta aina sama 55o egeä, mikä on melko suolainen hinta. sisäsiistille kaksiviikkoiselle joka on jo saanut tarvittavat rokotukset, sirutettu, eläinlääkärin tarkastama ja ja muuta käsittämätöntä, paljaastuukin olinpaikaksi Tallinna. Selvää pentutehtailua.


      • ^imm3^

        kyllä juuri siltä ostin..onko sullakin siltä?


      • ^imm3^

        nyt ne on poistaneet ilmoitukset sieltä sivuilta, laitoin sinne joskus ilmoituksen pentutehtailusta... niin onko joku muu ostanut/ostamassa?


      • hmmm....
        ^imm3^ kirjoitti:

        nyt ne on poistaneet ilmoitukset sieltä sivuilta, laitoin sinne joskus ilmoituksen pentutehtailusta... niin onko joku muu ostanut/ostamassa?

        Ovatkohan oikeasti poistaneet Kossinovan ilmoitukset? Itse otin yhteyttä keltainenpörssi järjestäjään ja pyysin tekemään eläinsujeluilmoituksen, niin ilmoittivat, että julkaisevat kaikki myytävänä ilmoitukset.


      • moderaattorin vastuu?
        hmmm.... kirjoitti:

        Ovatkohan oikeasti poistaneet Kossinovan ilmoitukset? Itse otin yhteyttä keltainenpörssi järjestäjään ja pyysin tekemään eläinsujeluilmoituksen, niin ilmoittivat, että julkaisevat kaikki myytävänä ilmoitukset.

        Mielestäni kaikki leltaisessa pörssissä ja muissa nettiselaamissa olevat ilmoitukset mahdollistavat pentutehtailun, tiettyä varovaisuutta kannattaa aina noudattaa, varsinkin jos myyjällä kova kiire, pennun voi viedä heti mukanaan, emoa ei näytetä jne.


      • Mimmå
        ^imm3^ kirjoitti:

        kyllä juuri siltä ostin..onko sullakin siltä?

        Juuh juuri samaiselta naiselta..:( Miten sun koira nyt voi..??

        No koira onneksi ainakin toistaiseksi terve, kiltti ja aivan valloittavan ihana!!!


      • ^imm3^
        Mimmå kirjoitti:

        Juuh juuri samaiselta naiselta..:( Miten sun koira nyt voi..??

        No koira onneksi ainakin toistaiseksi terve, kiltti ja aivan valloittavan ihana!!!

        mun koira ei jaksanu hoidoista huolimatta kuoli.. oli valloittava ja ihan koira


      • varokaa netti-ilmoittelua

        On tosi ikävää, että pikkuinen pentusi voi niin huonosti:(. kuvastaa mielestäni pentutehtailijoiden moraalia, koiran terveydestä viis, pääasia on, että voi rahastaa elävillä tuntevilla olennoilla. Oletko harkinnut rikosilmoitusta? Ikävä kyllä juuri netti-ilmoitukset ja lehti-ilmoitukset ovat pentutehtailijoiden käyttämiä kanavia. voimia Sinulle!


      • ^imm3^

        juu olen ollut yhteydessa ja ihme ja kumma hän suostui maksamaan ostosumman takaisin minulle, mutta oli kyllä valmis korvaamaan koiran uudella koiralla..
        Mimistäkin tuli parissa päivässä jo kovin tärkeä minulle..Oli niin valloittavan suloinen pikkukoira (kääpiöpnserin ja spanielin sekoitus)

        juu minulla on uusi koira joka on ihan suomalaisesta kennelistä :)


      • Mimmå
        ^imm3^ kirjoitti:

        juu olen ollut yhteydessa ja ihme ja kumma hän suostui maksamaan ostosumman takaisin minulle, mutta oli kyllä valmis korvaamaan koiran uudella koiralla..
        Mimistäkin tuli parissa päivässä jo kovin tärkeä minulle..Oli niin valloittavan suloinen pikkukoira (kääpiöpnserin ja spanielin sekoitus)

        juu minulla on uusi koira joka on ihan suomalaisesta kennelistä :)

        No hyvä että korvasi!! Oliko kovat selittelyt sun muut..?? Kamalat pelot tuli sun koiran kohtalosta että omallekkin käy..:S

        Kiva kuulla että löysit uuden pikkusen..:) Vaikkei se tietenkään sama asia oo ku se toinen.. Mutta varmasti yhtä ihana tapaus..:)

        Onnea pikkusen kanssa..:)


      • ^imm3^
        Mimmå kirjoitti:

        No hyvä että korvasi!! Oliko kovat selittelyt sun muut..?? Kamalat pelot tuli sun koiran kohtalosta että omallekkin käy..:S

        Kiva kuulla että löysit uuden pikkusen..:) Vaikkei se tietenkään sama asia oo ku se toinen.. Mutta varmasti yhtä ihana tapaus..:)

        Onnea pikkusen kanssa..:)

        Juu oli sillä aika paljon selityksiä..

        Niin eihän se tietysti oo sama..mutta ihana pikkuinen tuo silti on


      • virallinen neuvoja

        mikset sitten palauta pentua jos et ole tyytyväinen siihen ja haukkut myyjä?


      • säälimätöntä
        virallinen neuvoja kirjoitti:

        mikset sitten palauta pentua jos et ole tyytyväinen siihen ja haukkut myyjä?

        Useimmilla ihmisillä pennun hankinta on tunteisiin perustuva ratkaisu, johon ei ryhdytä keveästi, vaan kun ostetaan koira, siihen päätökseen sitoudutaan. Pentutehtailijat eivät siis leiki vain elävillä olennoilla, vaan myös käyttävät hyväkseen ihmisten tarvetta hoivata ja pitää huolta.


      • JUlmaaa
        virallinen neuvoja kirjoitti:

        mikset sitten palauta pentua jos et ole tyytyväinen siihen ja haukkut myyjä?

        jos pentu on sairas niin eikai kukan hullu lähe palauttamaan sitä vaan haluaa hoivata omaan rakkaansa kuntoon, ja silloin se varmasti tuntuu maailman lopulta ja siltä että jostain on syyllinen löydyttävä siihen että mistä se on voinnut sairastua..
        Jos pystyt sanoa noin että palauta pentu.. onko suinulla koiraa? vai oletko muuten vaan tunteeton ihminen? et välitä viettomista pienistä eläimistä? Onko raha vaan sinulle tärkeintä??????


      • surullista

        Hei!

        Meillä on täysin sama tilanne ollut. Viime kesänä hankimme Virosta Suomalais-Virolaiselta pariskunnalta Englannin Bulldogin, tietäen rodusta aika paljon olimme etukäteen kyllä valmistautuneet että rotu ei ole tervein mahdollinen mutta vaadimme koko ajan näyttöä sekä että saisimme tietää vanhemmista. Aika meni todella nopeasti ja aloimme ihastumaan yhteen näistä Englannin bulldogin pennuista ja päätimme todella nopeasti vanhempia näkemättä ottaa pienen Bullin ja virhehän se oli. Emme ehtineet näkemään vanhempia, koiralla kuitenkin oli lääkärin todistus sekä EU-passi ja kaikki vaikutti olevan hyvin. Kun saimme koiran, koira oli terve n. 2 kk ajan.. tämän jälkeen alkoi helv**ti. Koiralla tuli allergia, jolloin se ei voinut syödä kuin yhtä ruokaa. Sitten tuli kirsikkasilmä molempiin silmiin, tämän jälkeen lonkkavika. Ei siinä mitään nämä kaikki kuuluu bulldogin sairauksiin.. MUTTA tämän jälkeen alkoi tulehdukset hännässä, korvassa, tassuissa jne. Joka jälkeenpäin todettiin krooniseksi. Yhtenä päivänä kun koira oli noin 7-8 kk sai ensimmäisen epilepsiakohtauksen, jonka jälkeen pelästyimme mutta emme aikoneet luovuttaa. Lääkäri suositteli seurantaa ja meidän pennulla tuli n. 1 viikon välein 2-5 kohtausta putkeen, noin kuukauden verran tuota kesti. Epilepsia saattaa olla joko raju (johtuen jostain muustakin esim. kasvain, neurologinen vika jne.) tai sitten lievempi joka aiheuttaa harvoin kohtauksia ja lääkkeet auttavat tuohon. Meidän bobbylla kohtaukset alkoivat tulla useammin ja useammin. Aloimme antaa pepun kauttaa suppoja joiden pitäisi rauhoittaa koira mutta ne eivät auttaneet jonka jälkeen koiralla alkoi tulla omituisia asioita, esim. säpsähtely, käytös alkoi muuttua oudoksi ja koira ei ollut enään oma itsensä. Ja me kävimme koiran kanssa n. 2 viikon välein lääkärissä, koira ei ollu yksin kotona kun mx. 2-3 h. Teimme kaiken koiran eteen tutkimukset jne. Mikään ei auttanut ja päätimme yksi päivä itkien että me olemme kaikki tehneet tämän ihanuuden eteen emmekä voi enään tehdä mitään. Lopetimme koiran kärsimyksen. Oli/ on vieläkin todella surullinen olo kuinka näin voi tapahtua ja kuinka ihmiset voivat myydä tälläisia pentuja, tuntematta mitään syyllisyyttä ja jatkaa sitä monta vuotta. Nyt omalla tapaa tunnemme helpotusta meidän puolelta sekä päästimme tuskista meidän ihanuuden.


      • suosi kotimaista!!
        surullista kirjoitti:

        Hei!

        Meillä on täysin sama tilanne ollut. Viime kesänä hankimme Virosta Suomalais-Virolaiselta pariskunnalta Englannin Bulldogin, tietäen rodusta aika paljon olimme etukäteen kyllä valmistautuneet että rotu ei ole tervein mahdollinen mutta vaadimme koko ajan näyttöä sekä että saisimme tietää vanhemmista. Aika meni todella nopeasti ja aloimme ihastumaan yhteen näistä Englannin bulldogin pennuista ja päätimme todella nopeasti vanhempia näkemättä ottaa pienen Bullin ja virhehän se oli. Emme ehtineet näkemään vanhempia, koiralla kuitenkin oli lääkärin todistus sekä EU-passi ja kaikki vaikutti olevan hyvin. Kun saimme koiran, koira oli terve n. 2 kk ajan.. tämän jälkeen alkoi helv**ti. Koiralla tuli allergia, jolloin se ei voinut syödä kuin yhtä ruokaa. Sitten tuli kirsikkasilmä molempiin silmiin, tämän jälkeen lonkkavika. Ei siinä mitään nämä kaikki kuuluu bulldogin sairauksiin.. MUTTA tämän jälkeen alkoi tulehdukset hännässä, korvassa, tassuissa jne. Joka jälkeenpäin todettiin krooniseksi. Yhtenä päivänä kun koira oli noin 7-8 kk sai ensimmäisen epilepsiakohtauksen, jonka jälkeen pelästyimme mutta emme aikoneet luovuttaa. Lääkäri suositteli seurantaa ja meidän pennulla tuli n. 1 viikon välein 2-5 kohtausta putkeen, noin kuukauden verran tuota kesti. Epilepsia saattaa olla joko raju (johtuen jostain muustakin esim. kasvain, neurologinen vika jne.) tai sitten lievempi joka aiheuttaa harvoin kohtauksia ja lääkkeet auttavat tuohon. Meidän bobbylla kohtaukset alkoivat tulla useammin ja useammin. Aloimme antaa pepun kauttaa suppoja joiden pitäisi rauhoittaa koira mutta ne eivät auttaneet jonka jälkeen koiralla alkoi tulla omituisia asioita, esim. säpsähtely, käytös alkoi muuttua oudoksi ja koira ei ollut enään oma itsensä. Ja me kävimme koiran kanssa n. 2 viikon välein lääkärissä, koira ei ollu yksin kotona kun mx. 2-3 h. Teimme kaiken koiran eteen tutkimukset jne. Mikään ei auttanut ja päätimme yksi päivä itkien että me olemme kaikki tehneet tämän ihanuuden eteen emmekä voi enään tehdä mitään. Lopetimme koiran kärsimyksen. Oli/ on vieläkin todella surullinen olo kuinka näin voi tapahtua ja kuinka ihmiset voivat myydä tälläisia pentuja, tuntematta mitään syyllisyyttä ja jatkaa sitä monta vuotta. Nyt omalla tapaa tunnemme helpotusta meidän puolelta sekä päästimme tuskista meidän ihanuuden.

        Valitettavasti tämä toiminta jatkuu niin kauan kuin suomalaiset tämän toiminnan mahdollistaa!!


      • Näpöttimet
        suosi kotimaista!! kirjoitti:

        Valitettavasti tämä toiminta jatkuu niin kauan kuin suomalaiset tämän toiminnan mahdollistaa!!

        "Valitettavasti tämä toiminta jatkuu niin kauan kuin suomalaiset tämän toiminnan mahdollistaa!!"

        Näin on kannattaisikohan omia hintoja laskea tai poistaa kokonaan. Jos vastaus ei, niin todellisuudessa eivät välitä sitten lemmikeistä tai koko asiasta.


      • Miettikää vähän!

        MIKSI OSTATTE SIELTÄ, SAATANAN ELÄINRÄÄKKÄÄJÄT!!!???


      • minelan

        En kinä ostaisi koiraa Virosta, niin paljon olen lukenut sairaista koirsta sieltä, mutta J.U. tuottaa sieltä koiria


      • minelan
        JUlmaaa kirjoitti:

        jos pentu on sairas niin eikai kukan hullu lähe palauttamaan sitä vaan haluaa hoivata omaan rakkaansa kuntoon, ja silloin se varmasti tuntuu maailman lopulta ja siltä että jostain on syyllinen löydyttävä siihen että mistä se on voinnut sairastua..
        Jos pystyt sanoa noin että palauta pentu.. onko suinulla koiraa? vai oletko muuten vaan tunteeton ihminen? et välitä viettomista pienistä eläimistä? Onko raha vaan sinulle tärkeintä??????

        Halvaannuin ja istun nyt pyörätuolissa. Jouduin siksi luopumaan isosta omakotitalostani ja pihasta, missä 5 kk-mäyräkoiraani saivat vapaasti juoksennella. Luovuin koiristani ilmaiseksi, koska olisi ollut epäinhimillistä pitää niitä enää, koska olin halvaantunut. en pystynyt huolehtimaam edes talostani, upeasta pihasta puhumattakaan.
        Mutta 2 henkilöä, joille luovutin koirani ilmaiseksi, mutta tietyin ehdoin, pettivät minut täysin.
        Nyt minulla on henkilökohtainen avustaja ja chihu, sekä kissa, Chihun kanssa tehdään päivittäin pitkiä lenkkejä.
        Haluan vielä korostaa, että chihuni ei ole mistään kennelistä, vaan ostettu ainokaisesta pentueesta, mikätällä kasvattajalla on ollut. Koira on nyt 4,5 vuotta, terve, reipas, kiltti. unelmien koira.


      • Anonyymi
        Mimmå kirjoitti:

        No hyvä että korvasi!! Oliko kovat selittelyt sun muut..?? Kamalat pelot tuli sun koiran kohtalosta että omallekkin käy..:S

        Kiva kuulla että löysit uuden pikkusen..:) Vaikkei se tietenkään sama asia oo ku se toinen.. Mutta varmasti yhtä ihana tapaus..:)

        Onnea pikkusen kanssa..:)

        Älkää ostako pentuja pentutehtailijalta tuette sen toimintaa,Virosta.Liettuasta ja Latviasta tulee pilvin pimein pentuja voivat sairastaa ihan mitä vain.Taudit leviävät täällä kaikkiin koiriin.Jos ostat pennun tuo trokari kymmenen uutta taas tilalle.Emoilla teetetään kamalissa oloissa pentuja Liettua Latvis Viro Puola Romania joo sieltä tulee pentuja jotka ovat eläirääkäyksen uhreja


    • .........

      "puhdasrotuisen paperittoman" pennun. Myöhemmin ilmeni että koirassa oli muutakin, turkki ihan mahdoton hoitaa. Koiran jalkoihin tullut vikaa kasvaessa, voi olla että pettää vielä alta.
      Myöhemmin huomasin että sama myyjä myy erilaisia sekoituksia, mutta ei mainosta enää rotukoirina.

    • Syytetty

      Voisiko joku tässa selittä mika on oikeastaan lain silmissä pentuntehtailu? Onko pentujenvälitys Suomessa kieletty?

      • OverPriced

        Suomessa on jo YLIHINNOITELTUJA koiria RAHASTUS TARKOITUKSESSA ennestään. Näitä todellisia oloja et ole ollut seuraamassa alusta asti. Vain muutama käynti.....

        Moraalittomat elävien olentojen kaupustelijat!


    • Mäyräkoirat pulassa
    • toivottavasti pysyy netissä
    • ................

      Meillä on koira pentutehtaasta ilmeisimmin (uskomme, että pahamaineisesta Valkealan tehtaasta lähtöjään). Syntynyt vuonna 2000, ja tuli meille pentuna. Pentuna sillä oli outoja ihottumia, tuli sellaisia karvattomia pyöreitä länttejä. Kokeiltiin erilaisia hoitoja, joku niistä ilmeisesti tepsi, koska vaiva ei ole uusiutunut. Sen lisäksi sillä on vaikea-asteinen patella luksaatio molemmin puolin. Ei myöskään voi olla niitä rotuja, joiden miksinä se meille myytiin.

      Pentu oli kyllä meille tullessamme puhdas, reipas, ja terve. Emme edes epäileet asiaa, ennen kuin alkoi tapaamaan mitä erikoisempia miksauksia samalla alueella, ja selviämään, että samasta paikasta on myyty. Markkinoi alueemme sanomalehdessä aikansa hyvin aktiivisesti. Eikä kukaan ole päässyt näkemään koirien kotia. Siihen aikaan ei pentutehtailusta juuri puhuttu ja varoiteltu. Jos olisin omannut saman tiedon silloin, en enää moiseen haksahtaisi. Mutta toisaalta, en pysty katumaan, koska saimme niin mahtavan koiran. Tiedän, että koiramme on ehkä poikkeus, samasta paikasta muita tulleita koiria kuoli paljon suhteellisen nuorina, eri syistä niitä jouduttiin lopettamaan.

      Mutta siitä huolimatta, koiralla on ikää 11,5 vuotta, ja se on teräskunnossa. On sillä sattunut ja tapahtunut, mutta ne suurimmat pitää kyllä laittaa ihan tapaturmien piikkiin. Tuo patella luksaatio ei ole vaivannut koskaan koiraa, eikä se tällä hetkelläkään aiheuta minkäänlaisia rajoitteita koiran elämään. Koira on ollut meille niin loistava koira ja lemmikki, ettei oikeasti voisi parempaa ollakkaan. Tällä hetkellä siinä ei ikävuodet todellakaan näy missään, se ei ole vanha, eikä edes ikääntyvä. Se on aktiivisuustasoltaan ja innokkuudeltaan lähes pentumainen. Ihmiset yleensä olettavat sen olevan nuori koira. Hauska persoona omine piirteineen.

      Eli meillä on tällainen vanha pentutehdas hankinta esimerkki. En siltikään suosittele luottamaan, että muilla menisi yhtä hyvin. Kiertäisin sellaiset itsekkin kaukaa jatkossa. Mutta nämä tyypit ovat oikeasti ovelia markkinoinnissaan, he saavat huijattua ihmisiä hyvinkin vakuuttavasti.

    • 13+16

      PENTUTEHTAILUN TODELLISIA UHREJA ET NÄE!!! Niitä et ole sinä tai sairas pentusi, vaan emät, joita pennutetaan juoksusta toiseen ja hylätään sitten kadulle, kun eivät enää tuota. nämä koirat ovat itsekin sairaita, sisäsiittoisia, elävät saastassa, eivät saa ell. hoitoa eivätkä välttämättä pääse ulos koko elämänsä aikana vain elävät paskaisissa häkeissä synnyttämässä pentuja. eivätkä koe koko elämänsä aikana rakkautta tai hellyttä tai mitään mitä koiran elämään kuuluu.

      OSTAMALLA PENTUTEHTAILIJALTA PENNUN, OLET ITSE OSALLISENA TÄSSÄ ELÄINRÄÄKKÄYKSESSÄ!!! Jos kukaan ei ostaisi näitä halpispentuja, ei niille olisi markkinoitakaan. Virossa on tarhat pullollaan sekaroituisia koiria, nuoriakin. Niitä saa sieltä asianmukaisesti hoidettuna mm. rekkurescue.com kautta.

      • 18 + 9

        Niin tai sitten teitä vastustajia ottaa kupoliin sen takia kun omat pennut ei mene kaupaksi typerillä hinnoilla. :D
        Puottakaa hintoja niin ei kenenkään tarvitse ostaa pentutehtailijoilta.

        Jos vastustajat todella pitäisivät lemmikeistä, niin he tekisivät kaikkensa hyvän ja turvallisuuden eteen. Minkäs teet raha ahneudelle....

        Turha on sitten motkottaakkaan jos ei ole valmis itse tekemään asioiden eteen mitään kuin puhumaan pelkästään.

        PITÄMÄLLÄ KOIRAN HINTOJA KORKEALLA, OLETTE ITSE OSALLISEN TÄSSÄ ELÄINRÄÄKKÄYKSESSÄ! Näin minä ajattelen teistä idioticuksista. Ylihinnoitetuilta tehtailijoilta en ainakaan osta mitään.


    • äly hoi

      Mä en vaan jaksa ymmärtää mikä tossa myynti-ilmoituksessa EI soita kenenkään kelloja. Mikä noissa pennuissa on viehättävämpää kuin suomesta saatavilla olevissa pennuissa joiden elinolosuhteitakin on helpompi käydä tarkastamassa?

      4 rodun sekoituspentu on todella kallis jos se myydään 320€ hintaan. Seropipentujen arvo on max 200€, ei niistä mitään tienestejä tule saada.
      AINA kun pentu tarjoudutaan tuomaan kotiovelle tai lähikaupan pihaan, tulisi epäilyjen herätä! AINA pitää vaatia päästä katsomaan pentujen kotioloja, emää ja pennuilla sekä niiden vanhemmilla väitetysti olevat terveystarkkipaperit ihan livenä.

      • 6+9

        Mikä siinä soittaa sinun kellojasi? Laita esimerkkejä suomalaisista pikkurotujen sekoituksista, joita on saatavilla tuohon hintaan, niin kerron sitten vastauksen tuohon viehätyskysymykseen.

        Itseasissa tuo 320€ hinta on todella halpa pikkurotujen sekoituksesta. Nk. rotukoiratkin ovat yleensä sekoituksia monista eri roduista tai koiratyypeistä.


    • mitä

      suomalaiset sekarotuisetkin pennut maksaa 500-800 (sekarotuisiin luen siis myös nämä "puhtaat" paperittomat, eli onhan tuo 320 jo halpa kun on rokotettu ja sirutettu pentu

    • tehtailuako

      Keltaisesta pörssistä löytyy usein ilmoituksia pienistä koirista, jotka eivät välttämättä ole edes sekarotuisia ja joiden hinta on vain alle 400€. Ilmoituksissa oleva teksti on kirjoitettu huonolla suomella. Eikö tälläiset ilmoitukset herätä vähän jo ihmetystä siitä ovatko pennut tosiaan ihan kunnon oloista.
      Ja lisäksi samaa ilmoitusta on monta, mutta paikka on eri. Olen itse Pohjois-savosta ja olen katsellut koiraa täältä päin, olen törmännyt juuri keltaisessa pörssissä epäilyttäviin ilmoituksiin. Esim. jotkin pennut ovat merkitty olevan kolmella eri paikkakunnalla, mutta ilmoitus on sama jokaisessa. Myös kuvan koirat herättävät epäilystä, sillä yksi on kuvattu ulkona, kun taas toinen valokuvaamossa. Eivätkä kuvissa olevat "pennut" ole välttämättä edes pentuja vaan ihan aikuisia. Epäilempä, että kuvat eivät ole myytävistä pennuista, vaan on kopioitu jostakin netistä.

    • Hehee hihii

      www.halpapentu.fi kiteyttää hyvin :)

    • 6 + 12

      Minulle kaikki on pentutehtailijoita, jotka pyytävät rahaa oman koiransa jälkeläisistä tai ylipäätään elävistä olennoista. Sellaiset koiranomistajat eivät voi olla henkisesti tasapainossa ja yleensä seura tekee kaltaisekseen.

      Eihän ihmisetkään myy rahasta toisiaan toisiin perheisiin ja toisekseen se on minusta moraalisesti väärin. Kerran koira hommataan, niin pitää tajuta että ylläpito maksaa ja jokainen maksakoon sen omasta pussistaan.
      Ei tehtailemalla/myymällä koiranpentuja kuitatakseen ylläpidon ja ylimääräiseen humputukseen. Ahneutta....

      Minusta koiranpennuista rahan pyytäminen pitäisi tehdä rangaistavaksi rikoslaissa. Siksi että se on moralisesti väärin ja siitä tulosta ei makseta veroja. Eli tavallaan se on yrittäjyyttä. Yrittäjyyden taas miellän tehtailuksi. Enkä ole ainut tätä mieltä oleva.


      Ne RAHAT ei takaa koiralle hyvää kotia ja turvallista!
      Ymmärrän toki sen, että tietoja pitää saada millaiseen kotiin pentu luovutetaan ja yhteyttä pidetään.

      Onhan itselläkin husky ja en ole koskaan perinyt ihmisiltä maksua elävää olentoa/hyvää ystävää vastaan!

      Miettikää nyt herran jumala vähän! Pidetään koira hyvänä ystävänä ja luovutaan rahasta. Ei mene järkeen tuollainen touhu! :D

      • viola812

        Kyllä sitten loppuisi Suomessa koirien kasvatus, näin veikkaan. Ja sitten niitä haettaisiin sieltä Virosta...


      • yrittäjä
        viola812 kirjoitti:

        Kyllä sitten loppuisi Suomessa koirien kasvatus, näin veikkaan. Ja sitten niitä haettaisiin sieltä Virosta...

        Mistäs tämä edellinen kirjoittaja on päähänsä saanut että koiranpennuista ei makseta veroja? Niistä siis PITÄISI maksaa samat alvit, eläkemaksut ja verot kuin mistä hyvänsä myyntitoiminnasta. Mutta suurin osahan ei maksa ja se on harmaata taloutta samoin kuin mikä hyvänsä pimeä työ.


    • Huijattu

      Itse tulin omaa tyhmyyttä tietenkin Pentutehtailun vuoksi huijatuksi! Hain 11.06.2013 Vantaan Veromiehestä Toyterrieri-mix pennun, joka vaikutti terveeltä ja pirteältä! Pääsin asuntoon sisälle missä oli 2 pentua ja "emo"! Ostin pennun ja maksoi 350 euroa.. Pentu oli uuteen kotiin tullessa leikkisä ja söi hyvin. Varasin ajan eläinlääkärille rokotusta varten ja rokotus tuli. Tehosterokutus olisi ollut Juhannuksen jälkeen maanantaina. mutta koskaan emme päässeet sinne saakka Pentu kuoli Juhannusaattona klo 12.10 syliini! Ennen tuota ikävää tapahtumaa pentu alkoi heikentyä vaikka kuin yritin nesteyttää ja ruokkia...soitin eläinlääkärille pennusta ja pääsimme heti vastaanotolle nesteytykseen! Noin kahden tunnin nesteytyksen sekä antibiootin (sai 10 pvän lääkekuurin, kun kuului keuhkosta vähän rohinaa) jälkeen pääsimme lähtemään kotiin ja pentu oli olosuhteisiin nähden virkeä! Eläinlääkäri sanoi, että jos vointi huononee Juhannuksen aikana niin soitto päivystävälle eläinlääkärille! Pennun vointi heikkeni juhannusaaton aattona niin kaikki mitä suun kautta meni niin peräpäästä tuli ulos hetken päästä...tuli yö ja pentu nukkui omalla pedillään ja minä tunnin välein annoin juotavaa sitten aamulla pentu oli niin heikossa kunnossa ettei pienet jalat jaksaneet enää kannatella! Otin pennun syliini, annoin antibiootin, vettä ja toipilas ruokaa ruiskulla...tulivat peräpäästä kaikki ulos samantien! Välitön soitto päivystävälle eläinlääkärille...keskustelu vastaajan kanssa...soitto toiselle päivystävälle...samoin vastaajaan keskustelu....soitto kolmannelle...vastaajaan siihenkin kerroin hädästäni! Kannoin pentua sylissän ja kokoajan soitin kaikille päivystäjille...olin jo aloittanut soitot klo 07.30 yrittäen saada jonkun vastaamaan, mutta tuloksetta! Pentui alkoi haukkomaan henkeään, kouristi selkäänsä kaarelle ja siinä oli viimeinen hengenveto pennulta Pennun kuolinaika klo 12.10 ja suru ja ikävä aivan suunnaton tänäpäivänäkin! Tämä Vantaalainen nainen sanoi lähtiessämme pennun kanssa uuteen kotiin, että aina voi soittaa ja haluaa tietää pennun kuulumisia! Minne sitä soittaa, kun ei saa puhelimella yhteyttä, ei vastaa viesteihin eikä tavoita asunnosta! Näitä pentuja ilmoituksen mukaan oli 5 ja ainakin 1 on koirien taivaassa siitä pentueesta! Lepää rauhassa Osku

      • minelan

        nm. huijattu
        Otan todella osaa suruusi. t, minelan


    • huolestunut5
    • 13koiruli

      Mekin menimme ihan omaa tyhmyyttämme halpaan ostamaan tämänhetksen shelttimme hyvin hän0märästä paikasta. Kasvattaja oli kaiken järjestänyt niin, että nämä perus kysymykset sun muut hän osasi valehdella niin, että täysin halpaan menimme. Nyt koira on ihan kunnon ongelmakoira, todella kiltti isäntäväelle mutta ärisee aivan hulluna kaikille muille koirille ja "näykkii". Paljon on meillä kokemusta koirista ja koulutuksen melkein ammattilainen tämän koiran koulutti, mutta sellainen siitä sitten tuli!sekä lonkat ovat aivan murjotut, selkä myös sekä kyynärät, kääpiökokoiseksi jäänyt enkä ulkonäköä hirveästi voi kehua... täytyy kyllä todella tarkkaan aina katsoa nuo...

    • kolikon toinen puoli

      Ostin vajaat kymmenen vuotta kaksi pentua, jotka tulivat todennäköisesti pentutehtaasta. En koe joutuneeni mitenkään uhreiksi vaan tehneeni loistokaupat. Koirat ovat eläneet terveenä tähän päivään saakka ja ovat hyväluonteisina täydellisiä lemmikkejä. Hinta oli todella paljon pienempi mitä vastaavat paperilliset rotukoirat olisivat Suomesta ostettuna maksaneet. Olen hankintaani erittäin tyytyväinen.

      • Oma napa lähinnä.

        Sillä tavallahan tämä maailma pyörii. Koira on edelleen vain materiaa ja omistajansa omaisuutta tässä maassa.

        Mitä väliä vaikkei pentujen vanhemmista ole mitään tietoa, joka juoksusta pennut vaan ja rahaa tulee: yksikin pennuttaja kehuskeli miten hyvä emo koira on, hyvin imettää pennut. Joka pennut leikattu ulos kun eivät mahtuneet muuten (ensimmäisten jälkeen olisi pitänyt lopettaa pentujen teettäminen tuollaisella nartulla). Kolmannet pennut kun oli leikattu ulos, niin vatsanahka oli jo niin arpeutunut ettei leikkaushaava meinannut umpeutua, narttu kulki pitkään niitit nahassa, leikkaushaava repsottaen...


      • Vitikonpaarustaja kirjoitti:

        Oma napa lähinnä.

        Sillä tavallahan tämä maailma pyörii. Koira on edelleen vain materiaa ja omistajansa omaisuutta tässä maassa.

        Mitä väliä vaikkei pentujen vanhemmista ole mitään tietoa, joka juoksusta pennut vaan ja rahaa tulee: yksikin pennuttaja kehuskeli miten hyvä emo koira on, hyvin imettää pennut. Joka pennut leikattu ulos kun eivät mahtuneet muuten (ensimmäisten jälkeen olisi pitänyt lopettaa pentujen teettäminen tuollaisella nartulla). Kolmannet pennut kun oli leikattu ulos, niin vatsanahka oli jo niin arpeutunut ettei leikkaushaava meinannut umpeutua, narttu kulki pitkään niitit nahassa, leikkaushaava repsottaen...

        Ja oli ihan suomalainen pentutehtailija, suomen rekisterissä olevalla koiralla.


    • apuna

      Onko joku ostanut / kuullut keltaisen pörssin sivuilla myydään saksanpaimenkoiran ja rottweilerin pentuja 400e jo pidemmän ajan sama ilmoitus ollut saman emän kuvalla, pennun kuvat vaihtuvat aina ja ovat aina hyvinkin erin näköisiä pentuja. Onko kokemuksia tai joku ostanut 30.4.2014 pentueesta pentua?

    • Eläinsuojelu on !

      MIKSI, TE täällä VAIN keskustelette noista kalevista ja laurasta ym.? ILMOITTAKAA eläinsuojelijalle, tai poliisille asiasta. Ei koiraparat siitä hyödy, jos täällä surkutellaan niiden kohtaloa, PITÄÄ OSATA TOIMIA !

      Teitähän on useita, mitä odotatte?

      • vierailija78

        Mitäs tiedät ettei ole ilmoitettu jo? Ihan poliisikin neuvoi että yrittäkää vaan joka kautta saada tietoa myyjästä.


    • matti.k.virtanen

      Näiden virolaisten tuomat koirat voivat näyttää päällisin puolin terveiltä, mutta voitte vain kuvitella mitä pennulle tekee se, että joutuu eroon emästään 4-5vk ikäisenä!!

      Sekarotuiset pennut luovutetaan Virossa 4-5vk ikäisinä, heti alkavat syömään kiinteää ruokaa vähänkään! Se ei voi olla millään lailla pentujen edun mukaista!
      Sitten nämä maahantuojat ja "hyväntekijät" säilyttävät pentuja useita viikkoja ties missä vajassa tai tallissa odottamassa sitä ikää että voidaan laillisesti luovuttaa Suomeen. -olen itse käynyt Virossa ja nähnyt minkälaisissa oloissa näitä pentuja säilytetään ja siitä on kuulkaa hyvinvointi ja sosiaalisuus kaukana

      Herätkää nyt hyvät ihmiset jo!
      Avatkaa silmänne faktoille!

      Liian aikaisen luovutuksen lisäksi Virossa on valitettavasti järisyttävä määrä tauteja mitä ei meillä Suomessa eläimissä ole.
      On parvoa ja on kaiken maailman zoonooseja, vaarallisia, jopa tappavia tauteja jotka tarttuvat myös ihmiseen!!

      Näitä sekarotuisia löytyy Suomestakin, älkää tukeko virolaista pentutehtailua!

      • minelan

        Jospa minäkin laittaisin tarinani Virosta tänne. Kävin jonkun eläinsuojeluihmisen kanssa Viron Varjupaikissa, löytökoirien hoitola. Siellä oli kaukaasianpaimenkoira jota ensin luulin pennuksi ja menin silittämään sitä. Aluksi kaikki meni hyvin, mutta pian tämä koira kävi päälleni, puri läpi kämmenen ja ison palasen takamuksestani.
        Varjupaikin henkilökunta soitti heti paikalle ambulanssin, joka vei minut paikalliseen sairaalaaan paikattavaksi.
        Sairaala oli kolkko rakennus, mutta pääasia oli, että lääkäri tuli heti. Puuduttamatta hän ompeli
        kämmeneni haavat umpeen, takapuolelle ei voitu tehdä mitään. Vieläkin on arvet jäljellä.
        Kerron tämän siksi, että ihmiset tajuaisivat kuinka salakavala ko. rotu voi olla.


    • pii4-

      Ostin 17-v.nä pennun Helsingistä, piti olla mäyräkoira Pah, ei se nyt näin 4 v ikäsenäkään mäykyltä näytä, tehtiin silloin ilmotus heti naisesta, joka asui vuosaaressa ja myi "mäyräkoiranpentuja" jotka oli virosta ja EI OLTU ROKOTETTU EDES, EIKÄ PASSEJA!!! kun se saatiin tietää niin pentu laitettiin takas viroon, pelkäsin silloin että ei se takasin tule, onneksi tulikin! silloin oli saanut kaikki rokotukset ja ollut karanteenissa, mutta koira on ollut terve näiden 4 vuoden aikana, mutta kyllä huomasin että ei sillä aina kaikki ole kotona siinä 2v ikäsenä kun se alkoi olemaan niin agressiivinen, no tarvihan se nyt 2vuotta koulutusta niin nyt se on paljon rauhallisempi ja ei agressiivinen! Ainut mitä pitää vielä harjoitella on riehuvat lapset ja vieraiden äkkipikaiset liikkeet, mutta komentamalla lopettaa aina aikeensa.. Muuten aivan ihan koira, tottelee kun unelma ja luonne on niin rakastettava että

      • pii4-

        niin ja passinkin sai!


    • tehtailua

      Pentutehtailua on Suomessakin. Kun ostatte suomalaisen rekisteröidyn pennun kannattaisi tarkistaa miten usein emää on pennutettu. Kerran vuodessa paperilliset pennut ja toiset "sekarotuiset".... sitten vielä mainostetaan koiria pidettävän perheenjäseninä.... Että tälläisiä kasvattajia löytyy Suomestakin.

    • Avaudun aiheesta

      Tuodaanhan noita rescuekoiriakin lentokentälle ja autoissa ihan 4-12kk ikäisiä lupineen kaikkineen olen aikani tässä pohtinut miten luvallisen maahantuojan toiminta eroaisi rescuetoiminnasta? Joku sanoo että yhdistykset ovat tarkempia, jaa ihan on käry käynyt sairaina kuljetuista eläimistä, lopetuskuntoisista ja suuren stressin alla laihtuneista yksilöistä sekö on inhimmillistä sitten yhdistyksen nimissä? Koira on luovutettu asunnottomallekin jopa. Niin tai näin hankit koiran mistä vain jopa kennelistä niin AINA on joku naputamassa. Tuttu oli paperillisen koiransa kanssa lenkillä ja hullu koiravouti tuli haukkumaan roduttomaksi vaatien nähtävän paperit aitoudesta. Koiraihmiset on tunnetusti sekasin eikä paperit sitä miksikään muuta ;)
      Niin ja muutama vuosi takaperin kuoli valiolinjoista ollut pentu parvoon täällä Suomen maassa että.... Pohtimisen aihetta jokaiselle. On mulla yksi toive kuitenkin: jos havaitse aidosti pentutehtailua tai eläinten kaltoinkohtelua SOITA! valvojalle tai kunnan vastaavalle ell _aina_ netissä naputus ei auta eläintä tahi omistajaa vaan toiminta. Käykää paikan päällä mielellään oli se paperiton, rescue tai rekisteröity, järjestä aikaa sen verran se on palvelus kaikille. Teemaan viitaten ei henkilöihin joita on mainittu topassa tutustumisen arvoinen sivu: www.halpapentu.fi

    • Näinhan se pentutehtailu ja koirien trokailu jatkuu, kun taustojen selvittämiseksi riittää muutaman kuvan näkeminen.

      Kannattaa tutustua evira.fi ennen koiran hankintaan, mitä kaikea pitää olla tuontikoiralla. Monet eläintaudit siirtyvät myös välillisesti, vaikka ovat pääosin luokiteltu toisen lajin riskeiksi, joten eläinten maahantuojan pitää olla tietoinen kymmenistä taudeista. Afrikkalainen sikarutto yksi esimerkki. Rabies on kauan "itävä", myöhästynyt rokottaminen ei pysäytä sen kehittymistä, ja on ihmiselle hengenvaaralinen, joten olosuhteiden tarkistaminen yksi varsin tärkeä osa.

    • Suomalainen kasvatus

      Suomalaiselle vastuuntuntoisella kasvattajalle ei jää koskaan tuollaisia summia käteen kun on teettänyt nartulleen pennut. Ei vaikka miten laskisi. Täällä nartttu ja isä (itse toin ulkomailta) vastuuntuntoisesta kennelistä en pentutehtaista missä tyhjissä taloissa koirat parittelevat keskenään ja siellä käy joku antamassa vettä ja ruokaa.
      Niiden minkäänlaisia perinnöllisiä terveystarkastuksia ei tutkita.

      Meillä täässä suomessa kasvattajien kukkaro on auki menosuuntaan jo siitä päivästä kun hän edes suunnittelee tekevänsä pentuja. Vai kuvitteleeko täällä joku, että eläinlääkärinkäynnit ovat ilmaisia sosiaalilaitoksia. Neovat kuulkaa ihan Mehiläisen eli yksityisen sktorin hinnoissa.
      Kunhannartusta on otettu 17 diagnoosia, silmistä, kuu nneltu sydämet, otettu geeninäytteet lähetettäväksi ulkomailla (suomessa niitä ei tehdä) tutkittu polvet, kyynärät tai lonkat. Selän spondyloosi. Buldogeilla tutkittu siraimet ja henkitorvevn krohinat ymym. Ja pennusta satu raha JAETAAN uroksen omistaja haluaa siitä jo yleensä hyppymaksu 250e per pentu maksu 250e. Kennelliitto haluaa lisäki kaikista terveystarkastuksista korvaus myös tulosten julkistamiseksi. Kasvattaja maksaa myös pentueesta veron lisäten sen veroilmoitukseensa yli 8500euron ylittävältä osuudelta alvin. JOTEN HÄVETKÄÄ SYYTTÄVÄT SORMET!

      • jrb

        Jopa on taas rankkaa liioittelua. Normaalitapauksissa kasvattajilla jää melkoiset summat voittoa puuhastelustaan. Koirien hinnat ovat älyttömän korkeita ja jos valitsee rodun oikein, ei mitään terveystarkastuksia tarvitse tehdä.

        Kannattaa myös muistaa, että niillä kasvattajilla on myös uroksia, joista on tuloa. Hyppymaksuista tulee melkoinen tulonlähde.


    • pettynyt kasvattaja

      Melkein kaikki kasvattajat on saanut leiman "pentutehtailija", ei auta vaikka pennunostaja saanut nähdä molemmat vanhemmat, kuvia joka ikinen viikko, pentua saanut käydä katsomassa 2 kertaa, pentu terveeksi tarkastettu juuri ennen luovutusta ja madotettu 3 kertaa. Ellei ne sitten osaa pentua hoitaa eivätkä viitsi vakuutusta ottaa niin kasvattajahan on tehtailija. Tehtailija ilman oikeutta edes perua "kaupat".

      • Pienkasvattaj

        Näin on "tehtailijoita "me ollaan kaikki kasvattajat, huh huh...edes jonkinlaista korvausta ei pitäisi ottaa...valvotuista öistä, kaikista mahdollisista kuluista joita kasvatuksesta tule ym.ym. ja kaiken kukkuraksi kasvattajan pitäisi vielä olla jumala joka päättää ja lupaa ettei koira sairastu koko elinaikanansa. Ja jos kuitenkin sairastuu niin se on kaikki kasvattajan vastuulla ja korvattava, vaikka kohtelu ja koti ja ikä vaikuttavat sairastumiseen. Luoja meitä kasvattajia auttakoon ja antakoon maalaisjärkeä ostajille !


    • kotimainen1

      Koirat, mitkä oikeesti voi huonosti asuvat minun mielestäni Kennelliiton suosimissa kenneleissä häkkikoirina.
      Häkeissä siksi ettei lihakset kehity liikaa joko edessä taikka takaa, häkeissä jotta kasvattaja pärjää näyttelyissä.
      Moniko Vuolasvirtapalkinnon saanut, Kennelliiton mielestä siis erinomainen kasvattaja, on hetken päästä palkinnonsaannin jälkeen saanut eläintenpitokiellon?

      Itse en ottaisi "hyvämaineiselta" kasvattajalta pennun,
      en myöskään ulkomaalta vaan aivan tavalliselta perheeltä paperittoman koiran.
      Tämä siksi että kun ei pennutus tehty rahan takia niin tuskin emokaan hankittu vain rahan takia.
      Tämä on minun mielipiteeni.

    • Nemi pentu

      Tämä tulee kyllä toooosi myöhään, mutta kerron kuitenkin. Tapaus koskee kaverini pentua: Olin yhtenä päivänä kaverillani, kun kaverini äiti tuli näyttämään minulle ja kaverilleni ilmoitusta keltaisessa pörssissä. Ilmoituksessa luki jotain: terveitä ja reippaita luovutusikäisiä husky/labradorinnoutaja mix pentuja myytävänä hintaan 220e. No, seuraavana päivänä kaverini tuli sanomaan minulle koulussa että: meillä on koiranpentu joka on narttu. Se oli se sama pentu joka oli veljensä kanssa keltaisessa pörssissä myynnissä. Menin katsomaan sitä pentua. Se oli tosi pieni ja vaisu sekä hyvin laiha. Sillä oli myös tosi vaaleat ikenet ja anturat. Raukka ei jaksanut edes seistä saati istua. Se vain oli koko ajan korissaan. Koira oksenteli koko ajan melkein. Ne epäili vaan että kyseon alkujännityksestä. Sitten kaverini täti tuli heille käymään. Kun hän näki pennun juomassa niin hän sanoi: Tuo pentu ei osaa juoda. Ja hän epäili että pentu on alle luovutusikäinen. He veivät pennun sinä iltana eläinlääkäriin. Seuraavana päivänä koulussa kaverini kertoi, että pentu on jouduttu lopettamaan, koska sillä oli joku tappava sairaus ja että pentu oli tuotu Virosta. Pennun myyjä ei ollut kertonut sitä. Myöhemmin kaverini kertoi, että pentu oli alle luovutusikäinen, eläinlääkäri ainakin kuulemma arveli niin. Kaverini kertoi myös, että pentu oli luovutettu hesburgerin parkkipaikalla. He eivät edes nähneet pennun elinolo suhteita tai vanhempia. Pennun nimi oli Nemi. R.I.P.! Mutta tänään he ottivat uuden narttupennun jota menen huomenna katsomaan!

    • halootaas3

      Eivät nämä henkilöt ole "uhreja", vaan pentutehtailun mahdollistavia ostajia!

      Ostakaa luotettavalta kasvattajalta, tarkastakaa terveystiedot ja -historia, tutustukaa myös muihin kasvattajiin, hankkikaa paljon tietoa ennenkuin teette hätiköityjä päätöksiä! Turha sitä on jälkikäteen kitistä, jos ei itse osaa olla aktiivinen ja ottaa tarpeeksi selvää.

    • Tikka 1

      Pentutehtailu tapahtuu vain arvokkaassa kennelissä eikä asunnoissa!
      Pentujen välitys on täysin normaali!
      Kaikkea välitetään - siitä koostuu meidään elämä!
      Jos et tykkää älä mene myös kauppaan koko tavara on välitystä ,tehtailua - miksi ostst ?!

    • Sekarotuinen hobby

      Itse en uskalla nykyään ottaa muoti-sekoituksista pentua ainoastaan aikuisen syynä puhtaasti perinnölliset sairaudet.. Juuri ennen joulua luin että ikiuneen oli laitettu 2v. iloinen mäyräkoira sekoitus vaikean epilepsian takia. Samasta syystä oma rekisteröity mäykky lähti päälle jääneen kohtauksen takia unten maille :,(
      Toivoisin että sekarotuisten teettäjät ottaisivat askeleen eteen tässä ja käyttäisivät sekä ennen kaikkea kuvaisivat läpi koiransa vaikka ei ne puhtaat tuloksetkaan aina ole tae valitettavasti tosin parempi tutkia kuin hutkia. Itselläni tulee olemaan varmasti nyt ja aina sekoitus koska puhtaana tämä rotu on menetänyt otteensa enkä jaksa koluta koko maailmaa etsiäkseni koiraa Suomessa ja Virossa näitä sekoituksia päätyy vuositain kotia etsimään. Ystäväni Viron maalla sai tällaisen ilmaiseksi tallillensa vahtimaan kun omistaja ei voinut enää pitää. Omani on kanssa Viron tarhalta tosin yhdistyksen kautta.

      Voisin ottaa pentunakin tulevaisuudessa vaan väh. lonkat toivoisin vanhemmilta olleen kuvattuna. Meinaa tämän käyttää kuvautamassa koko kropalta jos vain ell suostuu lausumaan. Kysyin suurklinikalta paljon maksaisi peruskuvat ja ne oli siinä 200e paikeilla eli ei paha hintasta ja osaava ell voi klinikalle arvioida kuvat. Suositan muitakin sekisten omistajia kuvautamaan auttaa meinaa lajin suunnitelussa, ruokinnassa ja olemaan ajan hermolla koiran kunnosta.

      Sekarotuinen ei nykyään ole arvoton sillä eurooppalaiset kouluttajat ovat ottaneet riveihinsä paimensekoituksia tosin toisilta ammattilaisilta ei takapihan kasvattajilta. Pennun kasvuympäristö on sijoitus tulevaisuuteen jos alku on mäkinen ja soinen se näkyy pitkälle nuoruuteen sekä rahaa menee koirankouluttajalle sitten. Käykää paikan päällä vaikka toisessa maassa, jutelkaa ja mietikää onko pentu paikan päälläkin vielä se mitä etsit - jos on ostat, jos ei jatkat etsimistä.

    • Kerrataan taas

      Pitkä kuin synti on tämä postaus vaan kerrataan uudestaan:

      -Mene vierailulle myyjän luo pyydä näkemään kasvuolot, emo ja juttele tovi mitä on hakenut tällä yhdistelmällä, millaisia koteja etsii mm.

      -Matka ei ole este, koira ei ole pitsalähetys se mennään noutamaan paikan päältä jotta puolin ja toisin nähdään onko pentu sitä mitä haetaan sekä kasvattajan vakuus ostajasta.

      -Koiraa ei koskaa osteta hetken mielijohteesta se on sitoutumus 10 jopa 20 vuodeksi iloineen ja suruineen, rotu (sekoitus) tulee valita huolella sekä varmistua että on tarvitaessa rahat eläinlääkäriin väh. muutama satanen pohja kassana. Minimi ei ole optimi hoidossa täytyy olla resursseja hakea apua tarvitaessa kouluttajalta tai vaihtaa hintavampaa ruokaan

      -Koiraa ei osteta säälistä vaan sen täytyy kohdata tarpeesi ja elämäntilanteesi

      - Viimeisenä: AINA ilmoitus vastaavalle eläinlääkärille tai eläinsuojeluvalvojalle huonosta kohtelusta. Jos on ulkomaalainen myyjä niin poliisi, tulli ja Evira ovat oikeita osoiteita

      PS. Ensi koira olisi suotavaa hankkia SKL kasvattajalta (https://omakoira.kennelliitto.fi/pentuvalitys/frmEtusivu.aspx) jotta pentu saa hyvät eväät elämään ja ostaja vakuuden (kuluttajasuojan) itselleen. Säästötili käyttöön niin vuodessa on jo hyvän pennun summa tilillä :)

    • Apua kaipaillaan

      Heippa,
      olen ajatellut chihuahuan pennun hankkimista ja olen katsellut netistä eri kasvattajia Lahden alueelta.
      Tori.fi:stä löysin ilmoituksen ja ajattelin kysellä onko kenelläkään kokemusta kyseisestä kasvattajasta.
      http://www.tori.fi/paijat-hame/Chihuahua_16508707.htm?ca=12&w=1
      Arvostan todella paljon, jos kukaan tietää kyseisestä henkilöstä
      :) Kiitokset etukäteen

    • Dr.alaban

      Nämä pentutehtaat voivat olla ns. "hit or miss" juttuja terveyden kannalta. Mutta, jos pennun hankkii niin miksi ei ainakin yrittäisi pelata varman päälle. Säästäisi sitten vaikka rahaa enempi eikä tässä asiassa nuukailisi oli koira sitten seropi tai rotukoira. Mikään ei tietenkään takaa ettei koiralle voisi tulla sairauksia joskus vaikka terveet vanhemmat olisivatkin, mutta kyllä se jonkinlaista osviittaa antaa.
      Se miten koira suhtautuu eri asioihin on usein koulutuskysymys omasi koira sitten syntyjään minkälaisen luonteen tahansa. Tietyntyyppiset/ luonteiset koirat kuitenkin soveltuvat paremmin maalle kun on enempi tilaa. Tämä on hyvä tiedostaa kun miettii eri rotu vaihtoehtoja/ seropi sekoituksia.
      Kannattaa myös harkita aikuisen koiran hankintaa. Pentuvaihe, vaikka suloinen onkin voi olla monelle tottumattomalle raskasta aikaa. On paljon hyviä koiria jotka tarvitsevat rakastavia omistajia koko ajan myynnissä hyvään hintaan ihmisten muuttuneen elämäntilanteen takia. Eivätkä kaikki ole mitään ikäloppuja vaan on paljon nuoria koiria joilla on vielä vuosia hyvää elämää jäljellä. Monet voivat myös olla jo ns. valmiita paketteja eli mitään erityistä koulutusta ei enää tarvitse tehdä.

    • koiruli2

      Minulla on ollut useita koiria Suomalaisista "maineikkaista"kenneleistä ja olen ottanut koirat luottavaisin mielin.Toisin kuitenkin kävi.....kaikki ovat olleet sairaita.

      • dfgxdrgxdrg

        Jalostustietojärjestelmään voi toimittaa diagnoosit, kasvattajalle ilmoittaa ja pennunhankkijoille ilmiantaa pahamaineiset linjat kasvattajat. Niiden koirien tilalle ja perimälle löytyy syypää. Sama myös näiden sekarotuisten kasvattajien ja jopa tunnettujen pentutehtaiden (Pikku piskin, Suvikasteen jne.) kanssa.

        Itse läpikäyn tätä rumbaa parhaillaan. Mutta koirani huonolle terveydelle on selkeä syy, jolle kasvattajat ovat viitanneet kintaalla. Se syy voidaan juontaa yhteen koiraan ja yhteen ulkomaalaiseen kenneliin. Kaikki tarpeellinen tieto löytyy netistä ja itse ainakin linkkailen terveystietoja ja laskelmia niin kauan, että tämä p*skaa suoltava kenneli poistuu saastaisine linjoineen pois rotukoirajalostuksesta.

        Mutta otapa trokarilta pentu... sen koiran menneisyys on kysymysmerkki, rodut samoin, ja vanhemmat, etkä edes tiedä kuka sen on loppujen lopuksi kasvattanut! Koska kyllä sieltä tulee varmasti hellästi hoidettujen vanhempien ehtoja vahinkoja. Mutta oletko nähnyt virolaisten pentutehtaiden oloja? Jos Suomen meininki ällöttää, niin kannattaa etsiä tämä Ylen tekemä dokumentti Viron pentutehtaista... navetat ja sikalat täynnä paskassa ja oljissa laahustavia takkuturkkeja. Se on se toinen puoli.

        Ja niitähän ei ikinä saada vastuuseen teoistaan. Trokarin välittämän pennun kasvattajaa ei voi valita.


    • uhrejamuka

      Mitä uhreja esim nää pikkupiskiltä ja suvikasteelta ostaneet muka on? kyllä niistä on sen verran tietoa ja ihan pelkällä maalaisjärjellä pitäis ymmärtää minkälaisista oloista pentuja ei ikinä osteta, ei edes säälistä!

    • danuliini

      Kaikki jotka teetävät pentuja, olivat sitten kasvattajia tai pentutehtaita, tekevät väärin. Maailma on täynnä kodittomia koiria, kun ihmiset miettivät vain rahaa ja itseään.

      • Fakt

        – Hän tajusi, että tässä voi olla kyseessä parvo. En ole todettu. En ola faktaa!


    • tallinnastakokoiria

      Hyviäkin sekarotuisia koiria saa tallinnasta. Useampi tuttuni on ostanut vuosienvarrella tallinnasta tuotuja terveitä koiria. Ikää parilla koiralla 7 ja 6v eikä ole koskaan sairastelleet.

      • Entykkeenykkee

        On toki vaan ei tukkukauppiailla. Jos omaa kontakteja paikallisiin tai hakee tarhalle tuodun pennun.


      • Pointti onkin siihen hyvyyteen, että vaikka tuurilla saisikin hyvän, niin jos ei ota suoraan, vaan trokarien kautta, niin suurella todennäköisyydellä kannattaa ja ylläpitää pentutehtailua ja eläinten huonoa pitoa.
        Kukaan eettistä toimintaa harrastava kasvattaja ym, EI myy trokarien kautta.

        Valitettavaa, että kannattaa eläinrääkkäystä oman edun vuoksi...


      • Entykkeeyhteen

        Miun pointti olikin nimenomaan että hakee Suomen tavoin pennun suoraan kasvukodistaan eikä tukkukauppiaalta tai sitten juurikin Viron koiratarhalta mitkä pyytää vain kulut pois ja haluavat löytää hyvät pysyvät kodit tarhalaisille. Tukkulaiset tuo pentueen jopa emon kera Suomeen ja pistää myyntiin isolla hinnalla. Ostajat tuntuu silti peukkutavan vaikka toiminta on ilmiselvää jo ilmoituksessa... -.-


    • parvo

      Ostin pennu tori.fi ilmoituksen perusteella. Myyjällä oli aivan tavallinen suomalainen nimi. Pennun kuvat ovat mustasta ja valkoisen kirjavasta pennusta. Osoite oli Helsingissä . Koira sairastui heti todettiin parvo. Hoito maksoi 1500€.

      • Seiskoiratarhat

        Hei! Kertoisitko tarkemmun, millainen ilmoitus oli, millä nimellä se oli, mistä noudit koiran ja minkä nimiseltä henkilöltä? Entä oliko kyseessä minkä rotuinen koira vai sekoitus? Jos oli, niin minkä sekoitus?

        Itsekin ostin tori.fi ilmoituksen perusteella tässä kuussa pennun, jolla oli parvo. Kiinnostaa tietää, oliko myyjä mahd. sama. Tutkin asiaa eläinsuojelun kanssa ja yritämme mitoittaa kuinka suurta tämä on ollut.


    • Saa_sieltä_hyvääkin

      Meillä Midrin kautta kesäkuussa 2015 syntyneestä spk rotikka pentueesta uros. Just oli rokotukset ja yleinen tarkistus samalla ja eläinlääkäri sanoi ettei paljon terveemmäksi koira voi päästä. Että kyllä sieltä kautta hyviäkin koiria saa. Ainoa nyt on ettei nuorena uroksena voi sietää toisia uroksia mutta se taas ei ole mikään yllätys kun miettii mitä rotuja on sekaisin. Meidän 2-vuotiaan pojan kanssa tuo piskiperhana on ylin ystävä.

    • Koiruliiii

      Meillä midriltä (evelin ja helen) ostettu pentu 11/14, pentu on nyt vaalea ja pieni n. 6kg. Onko samasta pentueesta muita?

    • Mikätehtailijamukamas

      Meilläkin ivelin midriltä ostettu pentu enkä voi kuin suositella oman kokemuksen perusteella. Paljon liikkuu huhuja että olisi tehtailija mutta en saanut yhtään sellaista käsitystä hänestä! Otimme häneen yhteyttä ilmoituksen pennuista nähtyämme ja kävimme samana päivänä katsomassa pentuja. Meille kerrottiin heti alkuun että pennut ovat virosta ja niiden emä ei ole nähtävissä. Kävimme heidän kotonaan vantaalla ja kaikki näytti hyvältä! Pulleat leikkisät pennut olivat meitä vastassa ja ne leikkivät siellä myös perheen lasten kanssa. Koti oli siisti eikä haissut. Näimme tracesin luvat pentujen maahantuontiin. Eviralle meni tieto siitä että ostimme pennun, pentu oli madotettu, sirutettu, rokotettu ja eläinsuojelieläinlääkäri Mari Lassilan tarkastama. Pentu on mitä ihanin! Sosiaalinen ja leikkisä, syö ja juo hyvin ja oppi tekemään tarpeensa yhteen paikkaan vain muutamassa päivässä. Pentu on tottunut lapsiin ja muihin ihmisiin. En voisi kuvitella että pentu koskaan olisi ollut huonoissa oloissa, niin hyvin hän ihmisiin luottaa ja ottaa kontaktia. Millä perusteella edes väitetään midrin olevan tehailija? Siksikö kun hän on virosta? Vai siksi ettei pennun vanhemmat kulje mukaan suomeen nähtäville? Vaiko siksi ettemme tiedä missö oloissa pennut ja emä ovat viron puolella? Pennut on kuitenkin tarkistettu ennen suomeen tuloa ja jos ne olisivat huonoista oloista ja huonossa kunnossa niin tuskin ne silloin pääsisivät tarkastuksesta läpi puhtain paperein...

    • Nimim.Mikätehtailijamukamas, koitappa nyt edes lukea ajatuksella sinulle vastanneen nimim.kirjoituksen. Suorasukaista tekstiä, mutta pointit tiivistetty tosi hyvin.

      Itse maa ei merkitse yhtään mitään, sitä korttia on ihan turha vetää. Hyviä kasvattajia ja huonoja kasvattajia, on joka maassa. Mutta totuus on, että esim.virossa on pentutehtailua siinä määrin, että se on hyvin tunnettu asia.
      Mutta siis siellä on myös hyviä ja vastuullisia kasvattajia. Mutta YKSIKÄÄN hyvä kasvattaja EI myy trokarien kautta pentujaan, EI myöskään virossa. Pelkästään tuo pitäisi olla hälyttävä merkki!
      Meillä on mm.pari kasvattajaa, jotka on virolaisia. Eikä niistäkään yksikään pentu lähde trokarien kautta...

      En todellakaan ymmärrä, miten joku voi vielä suositella jotain, josta ei yhtään mitään tiedä. Varsinkin kun näistä asioista, miten ostaa pentu ja miten tärkeää on tietää mistä ovat ja oloista, niin joku voi vielä suoraan sanottuna kannustaa tukemaan epämääräistä pennun ottoa (ja sitä kautta pentutehtailua).

      Minkä ihmeen takia sitä pentua ei voi täältä ottaa? Siis voiko todella se raha mennä eläinsuojelun yli. Ei vaan ymmärrä...

    • Päivitystäkehiin

      Muutaman vuoden vanha uutinen, mutta ostajista päätellen edelleen ajankohtainen. Nimet muutettu/laitettu lyhenteillä tätä postausta varten. Kyseinen myyjä toimii edelleen...
      http://bot.fi/20n9
      https://www.facebook.com/nurruometi/posts/1840331436189122
      UPDATE 28.10! The dog found a real estate!
      Meet Raffaello, a rabbit dog businessman, who is now looking for a real estate!
      The name of M.T, / A.F. is not primarily known to Finnish animal protectionists. The Estonian media has written dogs with a criminal business, but as it often tends to be, it is usually only a small annoyance in a big business and names are about to be changed so that action can continue unabated. Link to the story that appeared last year:
      Http://www.ohtuleht.ee/.../eestlane-muus-soomes-kutsikaid-val...
      It is known that the puppies of the same Mary (most recently named: M.T.) are located in Sillamäe. If anyone knows more about this, please let us know by typing in the inbox.
      But now from this miraculous Raffaello. For a long time, he should have been sold in Finland for 1,000 euros, unfortunately, he had a small nude time on his back, so he would not be able to sell enough for enough money. The timing came from the fact that the puppy got parasitic and vaccine simultaneously. The dog was then thrown into the hands of a casual person as soon as the suitability of the sale was restored. But no, this businessman can not give it back to the animal again, but we have taken a heartbreak to change the life of this lovely nephew puppy completely - looking for him the best home in the world.
      Raffaello is about a couple of Russian Toy Terrier featuring in the party. When you meet people in the first second, she's the happiest dog in the world, who will be freeing all faces, hands and feet in the break. He climbed into his back and shoulders. The other dogs are all acceptable to her - especially, they like Raffaello to scratch their abdomen, eagerly spy on them and breath them all to break them down. But just breathing, because Raffaello is just so small that he can not break anyone down.
      If you think Raffael could offer the best home in the world, you will ideally have enough time for her and maybe somebody's furry companion is already waiting, then please write why you and your family would be suitable for Raffaello. Write down what your livelihood experiences are and who would expect a little Raffaellet in the future home.
      We are looking for Raffaello the world's best home!

    • koirameilläkin

      Täällä myös iveliniltä ostettu spk mix pentu, 1.7 tuli meille, löytyykö sisaruksia? terve pentu ollut,oli saanut rokotukset ym.mikrosirut ok,käytiin tarkastamassa eläinlääkärissä että kaikki paperit yms ovat kunnossa, ja kunnossa olivat,eli ei ole kuin hyvää sanottavaa. Muista pennun roduista en tiedä,tassut ovat aivan valtavat,eli suureksi kasvaa😆

    • touholiini

      olen saamaa mieltä

    • "Satoja koiranpentuja tuotu laittomasti Suomeen – sairaat pentutehtaillut pienet koirat kuolleet seuraavana päivänä. Tätä kannattaa jakaa!
      Tietoomme on tullut, että Helsingin Östersundomissa asuva nainen on myynyt netti-ilmoitusten kautta sekarotuisia koiranpentuja, jotka on tuotu laittomasti maahan lähinnä Virosta ja muualta Baltiasta. Tällä hetkellä syyteharkinnassa on noin 400 koiriin liittyvän rikoksen vyyhti. Epäillyt petokset, salakuljetukset ja eläinsuojelurikokset ovat tapahtuneet vuosina 2014–2016. Näiden jälkeen tapauksia on tullut lisää.
      Koiria on myyty netin myyntisivustoilla muutaman sadan euron hintaan. Sekarotuisia pentuja on arveltu tuodun Suomeen satoja, ja taloudellisen hyödyn uskotaan olleen satoja tuhansia euroja.
      Myyjä on väittänyt pentujen olevan suomalaisia tai laillisesti maahantuotuja, rokotettuja ja sirutettuja. Hän on esittänyt muun muassa koirien EU-passin ja muita virallisen näköisiä virolaisia asiakirjoja. Todellisuudessa koirat on tuotu maahan laittomasti, ja useilla koirilla on ollut parvovirus, johon koira on kuollut pian ostamisen jälkeen.
      Usein koiran hankkimista suunnittelevat ihmiset eivät ota asioista riittävästi selvää etukäteen vaan edistävät laitonta ja eläinten etujen vastaista toimintaa. Poliisi ja Aluehallintovirasto muistuttavat, että pentutehtailta hankittuihin ja ylipäänsä ulkomailta tuotuihin koiriin liittyy useita vakavia riskejä. Vaikka koira näyttäisi ulkoisesti ostohetkellä voivan hyvin, se saattaa kantaa erilaisia tauteja, kuten rabiesta ja ekinokokkoosia, jotka voivat olla ihmiselle hengenvaarallisia.
      Käteismaksu ja se, että koiran saa mukaansa heti, viittaavat usein pentutehtaaseen, jossa elinolot ovat tavallisesti huonot. Mikäli harkitsee ostavansa ulkomailta koiran, kannattaa pyytää etukäteen koiran passista kuva ja varmistaa Aluehallintovirastolta, että myyjä on ilmoittanut viranomaiselle ammattimaisesta tuonnista. Ammattimaisella tuojalla tulee olla esittää TRACES-terveystodistus, Eviran voimassaoleva rekisteröinti-ilmoitus ja eläinkuljettajalupa. Mikäli näitä papereita ei ole, kannattaa ilmoittaa laittomasta toimijasta toimijan kunnan valvontaeläinlääkärille. Lisäksi myyjää kannattaa pyytää tekemään kauppakirja."

      Tällaista taas. On se vaan niin surullista, miten itsekkäitä ihmiset on halutessaan vaan mahdollisemman halvan pennun. Kyllä on eläinrakkaus kaukana ja minkäänlainen inhimillisyys näillä ihmisillä, jotka noitten trokareitten toimintaa ylläpitää oman itsekkyytensä takia.

    • Mitäihmett
    • Sohvap
      • Nuuskija1

    • Sohvap
      • Banaami

        Mikä tuon kennelin ongelma on?


    • Pentutehtailukuriin
    • Ejymmarra

      Ihan asiallinen yhdistelmä, mikä itseäsi tässä häiritsee?

      • mykkyrässä

        Tässä yhdistelmässä ei häiritse mut kaikissa niissä sekarotusissa. Kasvattaja jos on kennelliiton sitoumuskasvattaja niin ei voi kennelliiton sääntöjen mukaan kasvatella mixpentueita ilman sanktioita. Selitellään omaa huolimattomuutta vahinkoastumisilla toistuvasti. Rahan kiilto silmissä annetaan sekurinartut astuttavaksi naapurin sekurilla ja myynnissä sitten mitä enemmän rotuja sen kalliimpi pentu.


    • Tipsukiinanpalatsikoira

      Onko joku käynyt ostamassa tipsu/kiinanpalatsikoira mixiä Viikistä alkuvuodesta? Virosta tuotu ja myyjä(nainen) n. 30-40 -vuotias puhu Suomea murtaen. Passi ja siru oli pennuilla. Mustavalkoinen pentu on meillä ja oli onneksi terve. Todella arka oli alkuun, selkeästi kaltoinkohdeltu mutta kasvoi mitä parhain perheenjäsen onneksi. Ajattelin että mihin mahdolliset sisarukset ovat päätyneet? mikä oli heidän kohtalonsa. Ja ei en tarvitse moraalisaarnaa vaikka tiedän mikä tässä luultavasti taustalla mutta tätä yksilöä ei voinut sinne jättää ja onneksi tein sen ratkaisun.

      • oletkuvottava

        Se sinun saastainen elikkosi on hyvin todennäköisesti peräisin samoilta tyypeiltä, jotka ovat nyt päässeet ihan lehtijuttuihin: https://keskustelu.suomi24.fi/t/15104739/jarkyttavaa-pentutehtailua-jota-ei-saada-kuriin!

        Ei voi meinaan kovin montaa tehtailija-trokaria olla Viikissä. Onko nyt hyvä mieli, kun olet toiminnallasi rahoittanut tuollaista puuhaa ja tehnyt siten omalta osaltasi tuollaisen eläinrääkkäysringin mahdolliseksi? Sairainta on edes yrittää jeesustella ja esittää, että kylläpäs teitkin hyvän ratkaisun. Olet saastaa.


      • NurminenHeidiSM

        Meillä taitaa olla saman pentueen yksi jäsen ! Syntynyt passin ja terveystarkastustodistuksen mukaan 1.2.2017. Pennut leikki ja torkku siellä perheen lasten kanssa keittiön lattialla. Sitten 8.4. Käytiin katsomassa ja haettiin pentu kotiin. Terve on ollut kanssa, onneksi. Käytettiin heti kyllä kaikki eläinlääkärien tarkistukset ja rokotukset kun haluttiin tästä pitkäikäinen perheenjäsen! Ja kaikki on enemmän kuin ok! Luonnettakin tästä herralta löytyy. Lahdessa nyt asustellaan pitkäkarvaisen mustavalkoisen pörrökasan kanssa ☺.


    • UskoMennytJo

      Alkaa olemaan kai jo monissa suomikenneleissäkin tehtailun makua.....itse ostan koiran muualta kuin suomesta. En luota enää suomalaisiin kuplahinnoittelu kenneleihin...

    • Aamulainen_

      Tervehdys!
      Nuorena ja tietämättömänä ostin Vantaalta pennun itselleni kaveriksi vuonna 2014. Pennun sanottiin olevan saksanpaimenkoira-husky-rotikka-mix. Pennulla oli passit ja rokotetiedot ja sirukin sanottiin olevan. Kävin pennun Vantaalaiselta maaseudulta omakotitalosta. Kaikki vaikutti olevan kunnossa ja myyjä oli mukava naishenkilö, puhui suomea aksentilla. Pennut oli tuotu Virosta, mutta en osannut epäillä. Pennut leikkivät ja hakivat kontaktia. Nyt koirani on ihan terve, 4-vuotias aikuinen.

      Onko muita, jotka olisivat hakeneet pennun Vantaalaisesta omakotitalosta samoihin aikoihin? Hain pennun siis keväällä/loppukeväästä 2014. Nyt viimevuosina, kun jutut pentutehtailusta ovat yleistyneet, olen alkanut pohtimaan, että voiko oma koirani olla pentutehtailun tuotos. Haluaisin myös kuulla, mihin muut kys. pesueen pennut ovat päätyneet ja mitä niille kuuluu.

      • Yöläinentyöläinen

        No kuule googletapa myyjän nimi, niin johan saat osumia - tältäkin palstalla!

        "Nyt viimevuosina, kun jutut pentutehtailusta ovat yleistyneet..."
        Höpö höpö. Kyllä pentutehtailusta on ollut puhetta vuosikymmeniä, mutta ketään ei voi pakottaa lotkauttamaan puheelle korvaansa. Mukavaa, että olet nyt hieman valveutuneempi, mutta yleensä sitä tietoa haetaan ennen kuin on niin sanotusti kakat housussa. Sitä puhetta on tuosta kyseisestä myyjästä ollut meinaan googleteltavissa roppakaupalla jo tuolloin.


    • Aamulainen_

      "Kyllä pentutehtailusta on ollut puhetta jo vuosikymmeniä..." Niin on ollut, enemmän ja vähemmän. Ostin koiran 20-vuotiaana ja silloisella elämäntiedoillani. Nyt ajan kuluessa ne tiedotkin ovat lisääntyneet.

      En muista enää myyjän nimeä. Olin kyllä pentutehtailun olemassaolosta tietoinen, mutta mielestäni pelkkä myyjän mahdollinen ulkomaalaistaustaisuus ei tarkoita, että myyjä olisi välttämättä pentutehtailija (meillä on Suomessa ihan kotimaisiakin pentutehtailijoita).

      Lisäksi hämäännyin, kuten moni muukin hämääntyy, koiran moitteettomista papereista. Passit ja sirut olivat kunnossa ja myyjä todisti sirun paikallaanolon. Missään vaiheessa en ollut ostamassa mitään rotukoiraa, vaan koko ajan seropia. Myyjä vaikutti empaattiselta ja hyvin mukavalta ihmiseltä. En koe olevani uhri (tosin mielestäni syiden selättäminen pelkästään kuluttajan harteille ei ole oikein, vaan asioihin pitäisi puuttua myös ylempää ja tuotannon tasolla). Olin myyjään yhteydessä kauppojen jälkeenkin ja hän vaikutti olevan mielissään, kun laitoin kuvia siitä, mihin koira on päätynyt, ja mitä sille kuuluu. Myyjällä vaikutti olevan hyvä ja johdonmukainen selitys, miksi pennut myydään Suomessa.

      Kysynkin siis nyt tässä sitä, että tietääkö joku muista pennuista, että mihin ne ovat päätyneet. En tarvitse moralisointia enää tässä vaiheessa, ja olen läksyni oppinut. Seuraava koira tulee olemaan sitten kotimainen seropi. Mutta mukava nähdä, että tämä ketju yhä elää!

      • Tyhmävainolet

        Minä hankin ensimmäisen oman koirani 18-vuotiaana ja tästä on huomattavasti kauemmin kuin sinun koirasi hankinnasta. Olin silti täysin tietoinen pentutehtailusta, sillä olin läksyni tehnyt, joten kysymys ei todellakaan ole iästä vaan siitä, mitä oma korvien väli sanoo ja miten hyvin suorittaa tekemisiinsä liittyvän taustatutkimuksen.

        Huomaa myös, että ulkomaalaistaustaisuuden ei täälläkään ole väitetty tarkoittavan pentutehtailijaa, mutta henkilö, jolta koirasi hankit on tiedetty TROKARI, mikä on ihan eri asia kuin pentutehtailija. Jos koira on kärrätty ulkomailta ja sillä on siksi passi ja myyjä siksi esittelee todistuksia laillisesta maahantuonnista, niin tyhmemmänkin pitäisi kyseenalaistaa se, mistä koira on peräisin. Ei kukaan huvin vuoksi koiria Suomeen rajan takaa kärrää, vaan juuri siksi, että tehtaista saa halvalla ja Suomessa markkinahinta on kohdillaan. Eli tuontipentujen kohdalla ei mikään Einstein tarvitse olla tajutakseen, että homma haiskahtaa.

        Sekin on varsinainen älynväläys kun haluaisit asioihin puututtavan "ylempää ja tuotannon tasolla". Miten sinä ajattelit, että suomalaiset puuttuvat rajantakaiseen tehtailuun mitenkään? Kun siellä rajan takana ei eläimiin liittyvät laitkaan ole useinkaan Suomen lakeja vastaavia, mutta siellähän ei todellakaan kytätä pennutusta Suomen lakien puitteissa vaan niiden omien. Myöskään trokaus ei ole millään tavalla laitonta eikä sellaista voitaisi ajatellakaan kovin helposti, sillä eettisetkin tuonnit joutuisivat ihan samaan syyniin tai jopa kieltoon. Eli ihan oikeasti, miten olit ajatellut puututtavan tuotannon tasoon tai edes siihen välikäteen? Ostajilla se vastuu on ja pentutehtailun kannattajien (eli ostajien) kieroon katsominen toimii ihan hyvänä sosiaalisena paineena idiooteille, jotka vaativat saada tukea tehtailua ja trokausta.


      • TyhmätTukeeTehtailua
        Tyhmävainolet kirjoitti:

        Minä hankin ensimmäisen oman koirani 18-vuotiaana ja tästä on huomattavasti kauemmin kuin sinun koirasi hankinnasta. Olin silti täysin tietoinen pentutehtailusta, sillä olin läksyni tehnyt, joten kysymys ei todellakaan ole iästä vaan siitä, mitä oma korvien väli sanoo ja miten hyvin suorittaa tekemisiinsä liittyvän taustatutkimuksen.

        Huomaa myös, että ulkomaalaistaustaisuuden ei täälläkään ole väitetty tarkoittavan pentutehtailijaa, mutta henkilö, jolta koirasi hankit on tiedetty TROKARI, mikä on ihan eri asia kuin pentutehtailija. Jos koira on kärrätty ulkomailta ja sillä on siksi passi ja myyjä siksi esittelee todistuksia laillisesta maahantuonnista, niin tyhmemmänkin pitäisi kyseenalaistaa se, mistä koira on peräisin. Ei kukaan huvin vuoksi koiria Suomeen rajan takaa kärrää, vaan juuri siksi, että tehtaista saa halvalla ja Suomessa markkinahinta on kohdillaan. Eli tuontipentujen kohdalla ei mikään Einstein tarvitse olla tajutakseen, että homma haiskahtaa.

        Sekin on varsinainen älynväläys kun haluaisit asioihin puututtavan "ylempää ja tuotannon tasolla". Miten sinä ajattelit, että suomalaiset puuttuvat rajantakaiseen tehtailuun mitenkään? Kun siellä rajan takana ei eläimiin liittyvät laitkaan ole useinkaan Suomen lakeja vastaavia, mutta siellähän ei todellakaan kytätä pennutusta Suomen lakien puitteissa vaan niiden omien. Myöskään trokaus ei ole millään tavalla laitonta eikä sellaista voitaisi ajatellakaan kovin helposti, sillä eettisetkin tuonnit joutuisivat ihan samaan syyniin tai jopa kieltoon. Eli ihan oikeasti, miten olit ajatellut puututtavan tuotannon tasoon tai edes siihen välikäteen? Ostajilla se vastuu on ja pentutehtailun kannattajien (eli ostajien) kieroon katsominen toimii ihan hyvänä sosiaalisena paineena idiooteille, jotka vaativat saada tukea tehtailua ja trokausta.

        Niinpä, toiset tutkivat ennen kuin hutkivat, mutta sitten on noita vain hutkijoita. Pentu pitää saada halvalla vaikka rajan takaa eikä silläkään ole niin väliä, millaiset kasvuolot pennulla on ollut. Kunhan sai halvalla eikä tarvinnut tukea "supisuomalaista pentutehtailua"! Ja kun viimein tajutaan, mitä on tullut tehtyä (voi hohhoijaa), niin mitään vastuuta ei oteta, vaan syyttävän sormen pitäisi osoittaa ihan toisaalle. Sitten on toki niitäkin ihmissaastoja, jotka eivät jälkikäteenkään ymmärrä tehneensä mitään väärää, vaan ovat edelleen yhtä ylpeitä ja puolustelevat trokariaan kertomalla miten saivat niiiiiin terveen, viisaan ja maailman parhaimman koiran!


      • Aamulainen_
        Tyhmävainolet kirjoitti:

        Minä hankin ensimmäisen oman koirani 18-vuotiaana ja tästä on huomattavasti kauemmin kuin sinun koirasi hankinnasta. Olin silti täysin tietoinen pentutehtailusta, sillä olin läksyni tehnyt, joten kysymys ei todellakaan ole iästä vaan siitä, mitä oma korvien väli sanoo ja miten hyvin suorittaa tekemisiinsä liittyvän taustatutkimuksen.

        Huomaa myös, että ulkomaalaistaustaisuuden ei täälläkään ole väitetty tarkoittavan pentutehtailijaa, mutta henkilö, jolta koirasi hankit on tiedetty TROKARI, mikä on ihan eri asia kuin pentutehtailija. Jos koira on kärrätty ulkomailta ja sillä on siksi passi ja myyjä siksi esittelee todistuksia laillisesta maahantuonnista, niin tyhmemmänkin pitäisi kyseenalaistaa se, mistä koira on peräisin. Ei kukaan huvin vuoksi koiria Suomeen rajan takaa kärrää, vaan juuri siksi, että tehtaista saa halvalla ja Suomessa markkinahinta on kohdillaan. Eli tuontipentujen kohdalla ei mikään Einstein tarvitse olla tajutakseen, että homma haiskahtaa.

        Sekin on varsinainen älynväläys kun haluaisit asioihin puututtavan "ylempää ja tuotannon tasolla". Miten sinä ajattelit, että suomalaiset puuttuvat rajantakaiseen tehtailuun mitenkään? Kun siellä rajan takana ei eläimiin liittyvät laitkaan ole useinkaan Suomen lakeja vastaavia, mutta siellähän ei todellakaan kytätä pennutusta Suomen lakien puitteissa vaan niiden omien. Myöskään trokaus ei ole millään tavalla laitonta eikä sellaista voitaisi ajatellakaan kovin helposti, sillä eettisetkin tuonnit joutuisivat ihan samaan syyniin tai jopa kieltoon. Eli ihan oikeasti, miten olit ajatellut puututtavan tuotannon tasoon tai edes siihen välikäteen? Ostajilla se vastuu on ja pentutehtailun kannattajien (eli ostajien) kieroon katsominen toimii ihan hyvänä sosiaalisena paineena idiooteille, jotka vaativat saada tukea tehtailua ja trokausta.

        Ihmisillä on eri tiedot ja taidot. Taidat olla itse tyhmä, kun et sitä tajua. Itse olin nuorempana naiivi ja hyväuskoinen. Mutta en kierrä netissä tyhmittelemässä muita ihmisiä.

        Ja kyllä, mielestäni ulkomaisten koirien tuonti Suomeen olisi kiellettävä muilta kuin rekisteröidyiltä kasvattajilta. Jos osaisit käyttää aivojasi, olisit osannut lukea sen kommenttini rivien välistä.


    • minelan

      Sama huoli on minullakin. kun en tiedä tekisikö ilmoituksen eläinsuojelulle tai poliisille, joka kävisi tarkastamassa koirien olosuhteet, Toisaalta en millään haluaisi, mutta toisaalta olisihan hyvä, että asiat saataisi selväksi.
      Olen itse kasvattanut kk-mäyräkoiria 30 vuotta ja olen kuin kanaemo,joka haluaa tietää mahdollisimman paljon kasvateistaan. Koiria olen omistanut 60 vuotta.

    • Hirviöt_

      Kaikkein parhaimpia pentutehtailijalta vihongossa ostaneen arvostelijoita on ne, jotka ite

      a) kulkevat jonkun hengitysvaivaisen ranskiksen kanssa
      b) ovat kouluttaneet koiransa jääkausilla/hakkaamalla
      c) pitävät väkisin hengissä jotain sairasta koiraa, johon ovat kiintyneet eivätkä voi laskea irti
      d) ovat kuljetuttaneet Suomeen jonkun tautia kantavan rescue-koiran
      d) Kehuvat "taustatyöllä" ja ovat ostaneet koiransa oikeasti kennelistä, joka ei välitä kakkaakaan jalostamiensa koirien terveydestä.

      Joten eiku vaan kivet lentelemään. En keksi sekopäisempää ihmistä kuin toisten "koiraihmisen", joka on niin koirien ystävää että hellallettas sentäs.

      • HeititpäMurikan

        No, mihinkäs kategoriaan itse kuulut sitten? Itse en kuulu yhteenkään, vaikka arvostelenkin sekä pentutehtailun tukijoita kuin kaikkea muutakin epäeettistä koirien hankintaa, omistusta ja kasvatusta. Ihmeellinen asia, jos näiden kommenttien perusteella tiedät, mistä muut ovat koiransa hankkineet. Jos kuvittelet tietäväsi, niin moisille harhoille on varmasti saatavissa diagnoosi, jos ymmärrät hakeutua avun piiriin.


      • Tollot_

        Meillä ei ole lättäturpaa, ei olla hakattu koiria, ei pidetä lopetuskuntoisia koiria, ei huolittaisi rescueta vaikka meille siitä maksettaisi eikä olla hankittu koiria kenneleistä, joissa kyseisen rodun terveystilanne ei kiinnostaisi. Silti haukun pentutehtailua tukeneet surutta lyttyyn. Mitenkä idiootinlogiikallesi nyt kävi? Kyllä sekä rescueita että kaikkia muitakin epämääräisiä, halpoja sekarotuisia rakkeja haluaa tollot, jotka ovat itse yhtä epämääräisiä kuin rakkinsa. Rotukoirien terveydestä jaksetaan jauhaa paskaa, vaikka nimenomaan rotukoirat seulotaan erittäin hyvin. Sekarotuisia rakkeja sen sijaan ei seulota tippaakaan. Niitä vain tehtaillaan mahdollisimman minimaalisilla menoilla välittämättä terveydestä vähääkään.


    • Anonyymi

      Tämä ketju ei ikävä kyllä vanhene koskaan 😔

    • Anonyymi

      Ravaa sinä humma rahaa tuotat mulle ja puppies siinä sivussa tehtailen. Sairasta mutta mitä noille kukaan mahtaa kun lain mukaan teet kaiken. Yx emo , kolme pentuetta ,27 pentuetta. Tehtailua. Laki sallii, mutta laki on pertsiistä. Kukaan ei teetä pentuja noin paljon kun rahan takia. Kasvatetaan hyvissä oloissa .

    Ketjusta on poistettu 63 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      67
      6649
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      28
      4300
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      271
      2730
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      2060
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      31
      1603
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      97
      1417
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      55
      1131
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1117
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1094
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      1051
    Aihe