SYKSYINEN LEHTI
[28.09.08]
Keväisin huumaannuin kaiken vihreydestä,
elämästä joka ikäänkuin räjähti puihin
ensin silmuina ja sitten oksat peittävänä paljoutena
Ja kesän tullessa tanssi silmiäni vasten
kaikissa vihreän sävyissä
Syksyisin sama juttu:
en välttämättä heittäytynyt kasvoilleni
pudonneiden vaahteranlehtien
sykkivään väriloistoon syksyisen maan povella
mutta tunsin kehoani vasten
värien täyteläisen kohinan
Ja ihmettelin luonnon runsautta
En väsytä sinua pitkällä kertomuksella,
tahdon vain sanoa
että jotain on muuttunut
Kuule
Yksinäinen lehti koivunoksan kärjessä
ei vielä paljon havise,
mutta kun niitä on monta
koko metsä soi
Ihmetelkäämme siis runsautta!
Kuitenkin jokainen metsä
muodostuu yksittäisistä puista
ja jokainen yksittäinen puu oksista
ja jokainen tuulessa huojuva lehtevä oksa
muodostuu yksittäisistä
lehdistä
Pysähdyin metsän reunaan
ja ihmettelin
yhden tuulessa liikahtelevan lehden kauneutta
Kuuntelin
Täynnä vapisevaa, hiljaista ihmetystä
ruumiini herkistyessä aistimaan
yhden ainoan lehden
keskellä puiden runsautta
Ja keväiden ja syksyjen värikyllyys
ei välttämättä ole yhtä huumaava kuin ennen
mutta varmasti monimuotoisempi -
rikkaampi
Ihmeet kulkevat lävitseni
tuhansina itkuina ja nauruina
ja jokainen yksittäinen ääni
toisiin verrattaessa on yhtä rakas ja arvokas
itsessään,
yhdessä niistä muodostuu haviseva laulu,
elämän ihmeen kipeänsuloinen
sinfonia
Kuljen metsässä ja mietin
Runsaina havisevien oksien riemuitsevassa laulussa
on aina itkua ja ikävää
Ja maahan kuivuneiden, värinsä menettäneiden lehtien kasoissa
niiden käpristyneessä kylmyydessä
samalla tavalla asuu toivo uudesta keväästä
kuulen sen helisevän jossain
syvällä
Nämä ovat läsnä toisissaan
niin että kun kävelen kanssasi rantakalliolla
tai hyppelehdimme käsikkäin kivikossa
tutuilla tai juuri löytämillämme
uusilla poluilla
täynnä elämisen iloa ja kokemuksen tuoreutta
voit nähdä silmäkulmassani
kyyneleen
Äläkä ihmettele
jos suurimman surusi hetkellä
kun sydämeni vapisee ja murtuu tuskasi paljouden edessä
näet kasvoillani häivähtävän hymyn
Ihmeellisintä on
Ettei helisevän naurun keskellä soiva surun ääni
riko iloa vastaan
eikä surun keskellä hiljaa liikahteleva
ikuisen toivon ja lohdutuksen, elämänilon väkevä pohjavire
pilkkaa surua tai tee tyhjäksi sen
satuttavuutta
Jollain ihmeellisellä tavalla
sydämessäni asuva suru tekee ilostani aidomman
ja sydämessäni asuva ilo auttaa elämään myös surun hetket
täydesti ja pakenematta
En osaa tätä selittää,
mutta tiedän kaiken alkaneen syksyisenä aamuna
kun kaikkeuden läsnäolo
tavattoman rakastavaa ääntä sykähdellen
pysäytti katseeni yhteen
lehteen
ja äkkiä en nähnytkään huumaavaa väriloistoa
värikylläistä lehtimattoa
Minä katselin
yksinäistä lehteä lehtien joukossa
ja varovasti
miltei hengittämättä
otin sen käteeni
Katsoin juonteita
pikkuriikkisiä läikkiä iholla
yksityiskohtien rikkautta
joka alkoi avautua kokonaiseksi maailmaksi
Ja usko tai älä
Kyynelten virratessa hymyilevillä kasvoillani
olin pakahtua onnesta
Tästä minulle suodusta elämän lahjasta
että kaikessa rosoisuudessani
epätäydellisyydessäni
saan katsoa toista epätäydellistä
pakenematta hänen rosojaan
ja kaikessa siinä tuntea
täydellisyyden joka on enemmän kuin sinä tai minä
Rakkaudesta
joka riittää kannattelemaan meitä
kumpaakin ja jokaista
niin etten minä vähene toisen yksilöllisyydestä
ja että jokaisen ainutlaatuisuus päinvastoin korostaa toistenkin
ainutlaatuisuutta
Anteeksi...
Lupasin etten väsytä sinua
ja tästä tuli kuitenkin pitkä tarina
Paljon sanoja
Paljon sanoja
Mutta olen epätäydellinen
ja tiedän useinkin puhuvani liikaa,
jos kuitenkin hyväksyisit minut
tällaisena
Silloin olisin äärettömän onnellinen
Jos voisit hyväksyä
juuri hänet
joka elää vierelläsi
tänään
Huomaa etten pyydä sinua hyväksymään vääriä ajatuksia
satuttavia tekoja
kylmäkiskoista ja kyynistä asennoitumista,
mutta tänä syyskuisena aamuna
lävitseni vavahtelee
itkuna ja ilona
jostain niin syvältä kumpuava
unelma:
Hyväksyä hänet
ajatuksineen ja tekoineen
kylmäkiskoisine ja kyynisine asenteineen
Hyväksyä ihminen!
Rakkaani, ja tanssia lehtien paljoudessa
[28.09.08]
Keväisin huumaannuin kaiken vihreydestä,
elämästä joka ikäänkuin räjähti puihin
ensin silmuina ja sitten oksat peittävänä paljoutena
Ja kesän tullessa tanssi silmiäni vasten
kaikissa vihreän sävyissä
Syksyisin sama juttu:
en välttämättä heittäytynyt kasvoilleni
pudonneiden vaahteranlehtien
sykkivään väriloistoon syksyisen maan povella
mutta tunsin kehoani vasten
värien täyteläisen kohinan
Ja ihmettelin luonnon runsautta
En väsytä sinua pitkällä kertomuksella,
tahdon vain sanoa
että jotain on muuttunut
Kuule
Yksinäinen lehti koivunoksan kärjessä
ei vielä paljon havise,
mutta kun niitä on monta
koko metsä soi
Ihmetelkäämme siis runsautta!
Kuitenkin jokainen metsä
muodostuu yksittäisistä puista
ja jokainen yksittäinen puu oksista
ja jokainen tuulessa huojuva lehtevä oksa
muodostuu yksittäisistä
lehdistä
Pysähdyin metsän reunaan
ja ihmettelin
yhden tuulessa liikahtelevan lehden kauneutta
Kuuntelin
Täynnä vapisevaa, hiljaista ihmetystä
ruumiini herkistyessä aistimaan
yhden ainoan lehden
keskellä puiden runsautta
Ja keväiden ja syksyjen värikyllyys
ei välttämättä ole yhtä huumaava kuin ennen
mutta varmasti monimuotoisempi -
rikkaampi
Ihmeet kulkevat lävitseni
tuhansina itkuina ja nauruina
ja jokainen yksittäinen ääni
toisiin verrattaessa on yhtä rakas ja arvokas
itsessään,
yhdessä niistä muodostuu haviseva laulu,
elämän ihmeen kipeänsuloinen
sinfonia
Kuljen metsässä ja mietin
Runsaina havisevien oksien riemuitsevassa laulussa
on aina itkua ja ikävää
Ja maahan kuivuneiden, värinsä menettäneiden lehtien kasoissa
niiden käpristyneessä kylmyydessä
samalla tavalla asuu toivo uudesta keväästä
kuulen sen helisevän jossain
syvällä
Nämä ovat läsnä toisissaan
niin että kun kävelen kanssasi rantakalliolla
tai hyppelehdimme käsikkäin kivikossa
tutuilla tai juuri löytämillämme
uusilla poluilla
täynnä elämisen iloa ja kokemuksen tuoreutta
voit nähdä silmäkulmassani
kyyneleen
Äläkä ihmettele
jos suurimman surusi hetkellä
kun sydämeni vapisee ja murtuu tuskasi paljouden edessä
näet kasvoillani häivähtävän hymyn
Ihmeellisintä on
Ettei helisevän naurun keskellä soiva surun ääni
riko iloa vastaan
eikä surun keskellä hiljaa liikahteleva
ikuisen toivon ja lohdutuksen, elämänilon väkevä pohjavire
pilkkaa surua tai tee tyhjäksi sen
satuttavuutta
Jollain ihmeellisellä tavalla
sydämessäni asuva suru tekee ilostani aidomman
ja sydämessäni asuva ilo auttaa elämään myös surun hetket
täydesti ja pakenematta
En osaa tätä selittää,
mutta tiedän kaiken alkaneen syksyisenä aamuna
kun kaikkeuden läsnäolo
tavattoman rakastavaa ääntä sykähdellen
pysäytti katseeni yhteen
lehteen
ja äkkiä en nähnytkään huumaavaa väriloistoa
värikylläistä lehtimattoa
Minä katselin
yksinäistä lehteä lehtien joukossa
ja varovasti
miltei hengittämättä
otin sen käteeni
Katsoin juonteita
pikkuriikkisiä läikkiä iholla
yksityiskohtien rikkautta
joka alkoi avautua kokonaiseksi maailmaksi
Ja usko tai älä
Kyynelten virratessa hymyilevillä kasvoillani
olin pakahtua onnesta
Tästä minulle suodusta elämän lahjasta
että kaikessa rosoisuudessani
epätäydellisyydessäni
saan katsoa toista epätäydellistä
pakenematta hänen rosojaan
ja kaikessa siinä tuntea
täydellisyyden joka on enemmän kuin sinä tai minä
Rakkaudesta
joka riittää kannattelemaan meitä
kumpaakin ja jokaista
niin etten minä vähene toisen yksilöllisyydestä
ja että jokaisen ainutlaatuisuus päinvastoin korostaa toistenkin
ainutlaatuisuutta
Anteeksi...
Lupasin etten väsytä sinua
ja tästä tuli kuitenkin pitkä tarina
Paljon sanoja
Paljon sanoja
Mutta olen epätäydellinen
ja tiedän useinkin puhuvani liikaa,
jos kuitenkin hyväksyisit minut
tällaisena
Silloin olisin äärettömän onnellinen
Jos voisit hyväksyä
juuri hänet
joka elää vierelläsi
tänään
Huomaa etten pyydä sinua hyväksymään vääriä ajatuksia
satuttavia tekoja
kylmäkiskoista ja kyynistä asennoitumista,
mutta tänä syyskuisena aamuna
lävitseni vavahtelee
itkuna ja ilona
jostain niin syvältä kumpuava
unelma:
Hyväksyä hänet
ajatuksineen ja tekoineen
kylmäkiskoisine ja kyynisine asenteineen
Hyväksyä ihminen!
Rakkaani, ja tanssia lehtien paljoudessa
Vastaukset 5
Vanhimmat
tuulessa on kaunista katseltavaa syksyisin.
äitipartana pitkään lukea.
Kaunista syksyä sinulle toivottaen,
-parta.
Aivan uskomattoman upeaa, herkkää ja koskettavaa tekstiä, niin kuin Sinä usein kirjoitat.
Huh huhh...vähin sanoin, mutta sydämestäni!
Kiitos lukuelämyksestä!
Runon syntyyn varmaan vaikutti aamupäivällä tapahtunut kävelylenkkini kaupunkiin kun siinä katselin puiden äärettömän hienoja värejä, kullankeltaisia koivuja ja punaisia vaahteroita ja aivan erityisesti ihailin erästä kasaa missä vastapudonneiden vaahteranlehtien syvänpunainen hehku oli melkein liian kaunis katsella.
Muuten runon kuvaus seisahtumisesta yhden lehden äärelle ja siinä tapahtunut ajatuskulku on fiktio. Se ei ole omasta elämästä poimittu tapahtuma, mutta ehkä vertauskuvana paljonkin faktaa. Niin että tuo mikä runossa on kuin yksi nopea havahtuminen - on tosielämässä vuosia sitten tapahtunut armon kokeminen ja sitä seurannut useiden vuosien prosessi missä ihmisen yksilöllisyys on tullut yhä vain kallisarvoisemmaksi ja suureksi ihmeeksi, mistä olen valtavan kiitollinen.
Yleensä olen kirjoittanut runot suoraan palstalle mutta viime aikoina olen muutaman kirjoittanut tässä palstan äärellä ja sitten siirtänyt paperilta näytölle. Siinä on se ongelma että kun käsialani on nopeaa pikakirjoitusta missä rivitkin osittain menee toistensa lomaan niin joistain kohdista en sitten itsekään saa enää selvää että mitä olen kirjoittanut tai jokin kohta kokonaan unohtuu.
Oikeastaan runo siis on alkuperäisen paperiluonnoksen tulkintaa... Jospa laittaisin näytiksi? Kas näin, tässä ensimmäinen paperi - kuva ei avaudu omaan ikkunaan joten katsottuasi paina "edellinen" painiketta että pääset takaisin palstalle:
http://kotisivukone.fi/files/kultaomena.kotisivukone.com/.album/1222687960785_3_large.jpg
http://kotisivukone.fi/files/kultaomena.kotisivukone.com/.album/1222687960785_2_large.jpg
Kuten huomaat olen aloittanut paperin alareunasta joten ensimmäinen nopeasti tuherrettu säkeistö on lähes alimmaisena ja toinen säkeistö - mikä vahingossa jäi pois siirtäessäni runoa näytölle ja palstalle - sen yläpuolella:
Ikäänkuin seisoin metsän reunassa / ahmien silmilläni sitä elämän runsautta / runsautta joka tanssi ja lauloi, ilakoitsi / suorastaan huusi riemuitsevaa paljouttaan / nälkäisiä kasvojani vasten
Kun lisätään poisjäänyt osa runon alku saattaisi muotoiltuna kuulostaa vaikkapa
Keväisin huumaannuin kaiken vihreydestä,
elämästä joka ikäänkuin räjähti puihin
ensin silmuina ja sitten oksat peittävänä paljoutena
ja kesän tullessa tanssi silmiäni vasten
kaikissa vihreän sävyissä
Seisoin metsän reunassa
ahmien silmilläni elämän runsautta
runsautta joka tanssi ja lauloi, ilakoitsi
suorastaan huusi riemuitsevaa paljouttaan
nälkäisiä kasvojani vasten
Syksyisin sama juttu
En välttämättä heittäytynyt kasvoilleni
pudonneiden vaahteranlehtien
sykkivään väriloistoon syksyisen maan povella
mutta tunsin kehoani vasten värien täyteläisen kohinan
Ja ihmettelin luonnon runsautta
En väsytä sinua pitkällä kertomuksella
tahdon vain sanoa
että jotain on muuttunut
Runo on oikeastaan jatkoa pari päivää aikaisemmalle mikä syntyi godtubessa olleen tanssivideon pohjalta
http://kotisivukone.fi/files/kultaomena.kotisivukone.com/.album/1222691002613_1_large.jpg
http://kotisivukone.fi/files/kultaomena.kotisivukone.com/.album/1222691002613_6_large.jpg
ei
minä olen ihminen
minun ääneni särähtää tässä aamussa
ja kuinka tahtoisinkaan
koskettaa sinua miehisen sydämeni kaikella hellyydellä
en voi leikata käsiäni irti
vammaisen sieluni maastosta
jossa hylkäämisten tuottamat vammat [reagoivat yliviivattu] joskus saavat minut
katselemaan kaikkea niin epäluuloisesti
epäilen vilpittömyyttäsi
epäilen sanoja jotka lausut niin kehräävästi
ja minusta siinä on jotain niin falskia
kaikessa siinä
kuinka katsot ikkunasta sumuiseen aamuun
kasvoillasi onnellinen hymy
kävelen luoksesi
hiljaa
takkatulen räiskyessä
rakkaani, puhutaan tästä?
- - -
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=113&conference=4500000000000409&posting=22000000038174140