Rikollisia Nurmeksessa

Ex -nurmeslainen

Rikollisjärjestö: Bandidos MC:hen yhteyttä pitänyt joensuulainen moottoripyöräkerho lopettanut toimintansa tämän vuoden aikana.

Joensuu

Markku Liikamaa

----------------

Kansainvälisillä rikollisliigoilla, moottoripyöräkerhoilla Bandidos MC:llä ja Hells Angels MC:llä on ollut ja on todennäköisesti edelleenkin yhteyksiä myös Itä-Suomeen. Rikosylikomisario Risto Lohi keskusrikospoliisista sanoo, että kummalakin jengillä on täällä omat kannattajakerhonsa ja että poliisi on niistä tietoinen. Jengien yhteyksistä Itä-Suomeen todistaa myös se, että pari viikkoa sitten poliisi iski varkautelaisen moottoripyöräkerhon tiloihin. Poliisi uskoo kerhon olevan osa Bandidos MC:n itäsuomalaista haaraa.
Lohi ei kuitenkaan lähde nimeämään yhtään moottoripyöräkerhoa, joka olisi yhdistettävissä jomman kumman liigan rikolliseen toimintaan sen paremmin Itä-Suomesta kuin Joensuusta tai muualla Pohjois-Karjalasta. Seb hän kuitenkin myöntää, että aiemmin poliisin mukaan tiivistäkin yhteydenpitoa Bandidos MC:n kanssa harjoittaneen joensuulaiskerhon toiminta olisi nyttemmin hiipunut.
-Poliisilla on sellainen käsitys, että kerho ei enää ole aktiivinen, hän sanoo ja lisää, että toiminta olisi loppunut tämän vuoden aikana.
Internetin hakupalvelu Google tunnistaa joensuulaiskerhon nimen. Kerhon kotisivut eivät kuitenkaan enää avaudu. Ne on poistettu äskettäin. Samoin on kadonnut kerhon toimitilasta kertonut kadunvarsimainos.

Asiat eivät ole mustavalkoisia

Pohjois-Karjalassa näyttäisi tällä hetkellä toimivan ainakin kolme moottoripyöräkerhoa - kaksi Joensuussa ja yksi Nurmeksessa -, jotka pitävät avoimesti yhteyttä Hells Angels MC:n jäsenkerhoihin. Merkkinä yhteydenpidosta on muun muassa se, että yhteistyössä tapahtumia järjestävien kerhojen nettisivuilta on suorat linkit Halls Angels MC:n kotisivuille tai Tukholmassa toimivan jäsenkerhon Scandinavian Route81 Hells Angels -nettikauppaan.
Risto Lohen mukaan moottoripyöräkerhojen yhteydenpito rikollisliigoihin ei välttämättä kerro, että kerho tai sen jäsenet olisivat mukana rikollisessa toiminnassa.
-Suurimmalla osalla kerhojen jäsenistä ei ole minkäänlaista rikollista taustaa, vaikka joillakin sellainen onkin. Ja kerhotkin voivat pitää yhteyttä vain korostaakseen kannatavansa joko Hells Angelsin tai Bandidoksen aatteita, hän sanoo.

Bandidos noussut valta asemaan

Rikosylikomisario Lohi vahvistaa sen, minkä Iltalehti kertoi eilen, että bandidos MC olisi nyt kaapannut johtoaseman kolmen rikollisjärjestöksi määritellyn moottoripyöräjengin - Bandidosin, Hells Angelsin ja Cannonball MC:n - välisessä elintilakilpailussa.
Hänen mukaansa Helsingissä päämajaansa pitävällä Bandisoksella ja sen alakerhoilla olisi toistasataa aktiivijäsentä, ja sen lonkerot ulottuisivat aina Hangosta Itä-Suomeen asti.
-Ja kyllä sen voin sanoa että Hells Angels MC:n suhteen on viime aikoina ollut rauhallisempaa.
Poliisi seuraa jengien kehittymistä, ja kuten sanonta kuuluu,tutkii,paljastaa ja torjuu järjestäytynyttä rikollisuutta koko maassa.
Sitä poliisi ei kuitenkaan paljasta kuinka monta moottoripyöräkerhoa sillä on koko maassa tai Itä-Suomessa aktiivisessa seurannassa. Sen Lohi kuitenkin antaa ymmärtää, että kyllä poliisi on varsin hyvin perillä niistä kerhoista, jotka pitävät aktiivisesti yllä yhteyttä rikollisjärjestöinä pidettyihin moottoripyöräjengeihin. Ja eihän se ole edes vaikeata, jos kerhon omilla nettisivuilla asiasta kerrotaan varsin avoimesti sekä kuvin että linkkiyhteyksin, kuten pohjoiskarjalaiset kerhot tekevät.

Lähde: Sanomalehti Karjalainen, 22.11.2007

Ketä nää rikolliset on? Tietääkö joku? Ja jos tietää, kertooko?

610

29095

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ...perskeles...

      ...varmmaan niitä isoja poekia,
      joella on pussihousut ja henkselit,
      poolopaeta ja paskeri,
      ja ne ajjaa vihreillä pappatunturiloilla!

      • Anonyymi

        Varmaan niin

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Varmaan niin

        Sitäpä niin

      • Anonyymi

        Paskerit päällä

    • Ex-nurmeslainen

      Vieläkö nämä rikolliset pitää valtaa Nurmeksessa? Kuulemani mukaan kerhon presidentin firmassa on tehty takavuosina suuri verotarkastus, eikä se enää työskentele, vaan elää herroiksi. Eikä varapresidenttikään ole vuosiin enää tehtyt työtä, eli rikollinen toiminta lienee kannattavaa toimintaa?

    • nauraa ja kovaa

      No huh huh.. Valot päälle!
      Tämä oli kyllä paras."Kuulemani mukaan kerhon presidentin firmassa on tehty takavuosina suuri verotarkastus, eikä se enää työskentele, vaan elää herroiksi. Eikä varapresidenttikään ole vuosiin enää tehtyt työtä, eli rikollinen toiminta lienee kannattavaa toimintaa?"

      Nyt meni metsään niin pitkälle ettei edes perävaloja nää.. Mutta jos ei ole mitään sanottavaa niin parempi kuin olisi olla hiljaa.. ;-)))

      • salakapakkaa

        pitävät rauha(la)ssa..jännää kun ei poliisi puutu..ei taida uskaltaa kun pelkäävät mustalaisiakin.Kerhon kotisivuilta löytyy todisteeksi kuvia ryyppyjuhlista,baaritiskit ja kaikki..

      • Baaritiski
        salakapakkaa kirjoitti:

        pitävät rauha(la)ssa..jännää kun ei poliisi puutu..ei taida uskaltaa kun pelkäävät mustalaisiakin.Kerhon kotisivuilta löytyy todisteeksi kuvia ryyppyjuhlista,baaritiskit ja kaikki..

        Voi herranen aika. Ei taida pelkkä baaritiski vielä teollisuushallia kapakaksi muuttaa. Saahan jokainen rakentaa baaritiskin vaikka pihamaallensa ja nauttia siinä itse hankkimiaan juomia!

      • vitun kusimunainen
        salakapakkaa kirjoitti:

        pitävät rauha(la)ssa..jännää kun ei poliisi puutu..ei taida uskaltaa kun pelkäävät mustalaisiakin.Kerhon kotisivuilta löytyy todisteeksi kuvia ryyppyjuhlista,baaritiskit ja kaikki..

        Vasikka!! kyllä sinulle vielä kyyti löytyy!!

      • Mikä....
        vitun kusimunainen kirjoitti:

        Vasikka!! kyllä sinulle vielä kyyti löytyy!!

        se sellainen kusimunainen vasikka on?

      • nythänVitsinMurjasit
        vitun kusimunainen kirjoitti:

        Vasikka!! kyllä sinulle vielä kyyti löytyy!!

        Voivoi, huh huh ja lässytilää

      • jos..
        vitun kusimunainen kirjoitti:

        Vasikka!! kyllä sinulle vielä kyyti löytyy!!

        siellä ei kerran mitään laitonta tapahdu niin miksi hermostua ja haukkua vasikaksi?Mitähän tässä on vasikoitu?

      • Jorkki26
        jos.. kirjoitti:

        siellä ei kerran mitään laitonta tapahdu niin miksi hermostua ja haukkua vasikaksi?Mitähän tässä on vasikoitu?

        Mistä sen tietää kuka ko.kommentin on kirjoitanut? Täällä kun kaiken maailman pellet voi kirjoitella mitä vaan. Anna lapsen leikkiä, äläkä ota hernettä nenään.

      • Anonyymi

        Ei ole valoja päällä🤭

      • Anonyymi
        salakapakkaa kirjoitti:

        pitävät rauha(la)ssa..jännää kun ei poliisi puutu..ei taida uskaltaa kun pelkäävät mustalaisiakin.Kerhon kotisivuilta löytyy todisteeksi kuvia ryyppyjuhlista,baaritiskit ja kaikki..

        Saivat häädön rauhalasta

      • Anonyymi
        salakapakkaa kirjoitti:

        pitävät rauha(la)ssa..jännää kun ei poliisi puutu..ei taida uskaltaa kun pelkäävät mustalaisiakin.Kerhon kotisivuilta löytyy todisteeksi kuvia ryyppyjuhlista,baaritiskit ja kaikki..

        Kerho lakkautettu

      • Anonyymi

        on niistä tietoinen

    • Mika Mahlavuori

      Kirjoitan tekstin yksityisenä ihmisenä, en nurmeslaisen nimeltä mainitsemattoman moottoripyöräkerhon jäsenenä. Viime viikkoja on sävyttänyt keskustelu eri poliisien lausunnoista julkisuudessa, keskusteluun ovat osallistuneet ainakin niin poliisiylijohtaja Mikko Paatero, kuin kansanedustajaehdokas (ps.) Tom Packalén, poliisi hänkin. Ihmetystä herättää suurta keskustelua saanut ehdotus ns. jengiliivien kieltämisestä. Ollaanhan nyt varmasti 2011 vuodessa, ja Suomessa, eikä suinkaan 1930-luvun Saksassa? Perusteina edellä mainitut herrat käyttävät lähtökohtaisestikin jo vääriä päätelmiä: esim. ns.prosenttimerkin merkitystä ei poliisissa kaikesta kohdennetusta voimavarojen käytöstä huolimatta ole sisäistetty.

      Toisekseen poliisi myöntää itse luokitelleensa tietyt moottoripyöräkerhot rikollisiksi. Siis POLIISI. Eikö lähtökohtaisesti poliisin kuuluisi käsitellä ihmisiä ihmisinä, ja oikeuslaitoksen tehtäväksi jää mahdollisen syyllisyyden osoittaminen ja tuomitseminen jonkin rikollisen toiminnan tapahtuessa? Aseenteellisuus ja ennakko-odotus, sekä poliisiylijohdon leimallinen suhtautuminen voi johtaa helposti ylilyönteihin virkavallan puolelta, kuten tapaus messuvieraasta jengiliivit päällä osoittaa. Apulaisoikeusasiamies Jussi Pajuoja paheksuikin oikeutetusti virkavallan suhtautumista asiallisesti käyttäytyvän moottoripyöräkerholaisen poistamiseen tapahtumasta. AOA Pajuoja muistutti kansalaisilla olevan oikeus elää omaa elämäänsä, ilman viranomaisten tai muiden aiheetonta puuttumista. Myös sitä tarkoittaa yksityisyyden suoja, johon kuuluu myös pukeutuminen.

      Toinen ihmetystä aiheuttanut asia on poliisin lähteenään käyttämän Mika Mölsän kirjan huima arvostus ainakin virkavallan, ja osittain mediankin lähteenä moottoripyöräjengeistä puhuttaessa. Mika Mölsän kirjahan ei ole millään lailla tieteellinen tutkimus, vaan populaariseen tyyliin kirjoitettu fiktio mihin on sijoiteltu sopivasti faktoja. Kirjasta on tietääkseni menossa useita esitutkintoja esim. tekijänoikeusrikoksesta, yksityiselämää loukkaavan tiedon julkaisemisesta ja törkeästä kunniankoukkauksesta. Kyseisessä kirjassahan viitataan myös erääseen nimeltä mainitsemattomaan nurmeslaiseen moottoripyöräkerhoon. Asiasta kirjoitettaessa minkäänlaisia faktojen tarkastuksia tai asianomaisia koskevia kannanottoja ei tietääkseni kysytty. Maakuntalehti Karjalainenkin viittasi Mölsän ”raamattuun” kirjoituksessaan lauantaina 24.tammikuuta 2009, jossa käsiteltiin kirjan sisältöä Pohjois-Karjalaisesta näkökulmasta. Lausuntoja tähän oli kuitenkin päässyt antamaan vain kirjailija Mölsä, ja poliisin edustaja. Lehdistön lähdekritiikki, tai pikemmin sen puuttuminen jäi vaivaamaan.

      Lieneekin enemmän kuin selvyys, että omilla aivoillaan ajatteleva ihminen, kaikesta vihjailuista ja väärin perustein tehdyistä johdatuksista huolimatta, osaa nykyisen, informaatioähkyisen aikakautemme edustajana huolehtia siitä, ettei Suomi ole kulkemassa tietä poliisivaltiota kohti. Yksityisyyden suoja tulisi olla vahvempi, kuin poliisin ajamat pakkokeinot, joita ajetaan syyttä, perusteettomasti ja aivan väärin perustein, eikä poliisilain tulkinta tulisi jäädä paateroiden ja packaleenien varaan?

      Poliisijohto haluaa tulkita poliisilain yleislaiksi, joka oikeuttaa sivuuttamaan kaiken muun lainsäädännön. Poliisin tulkinta on täysin väärä. Tätä poliisin villiintymistä AOA Pajuoja on tällä, kuten joillain muillakin päätöksillään yrittänyt rajoittaa, ja se hermostuttaa ainakin poliisiylijohtajaa. Erityisesti Paateroa tämä raivostuttaa siksi, että tämä ratkaisu kiistää poliisin itselleen omiman tulkintamonopolin "rikollisista moottoripyöräjengeistä". Joita ei oikeuslaitoksen päätöksen mukaan moottoripyöräkerhoissa ole.

      Onkin varmaan turhaa arvailla lehdistön ja poliisin suhdetta. Sehän on jo lähtökohtaisesti win-win tilanne. Lehdistö saa poliiisilta tarvtsemansa lööpit ja aiheet, ne jotka myy. Ja poliisi saa mainonta kanavan, jonka se tarvitsee, myydäkseen perustellun tarkoituksen toimistaan päättäjille. Samalla kansa saa painettua sanaa, onhan biker, tuo terroristiin verrattava olento, uhka vähintäänkin koko luomakunnalle?

      Lööpin myymisestä tuli mieleen poliisin lausunto "näyttävästä rynnäköstä"! Kenelle helvetille niiden pitää näytellä, kun filmiryhmä ei paikalla. Amerikkaa se Hollywoodkin on, ja Harley Davidson.

      • Mika Mahlavuori

        Alla 1% -merkin historiaa, niin kuin se asia oikeasti on:

        Ensinkin, 1%-merkki ei kerro mistään rikollisesta, ei mielenlaadusta taikka muustakaan siihen verrattavasta.

        1940-luvun lopulla Hollisterin ja Riversiden pikkukaupungeissa pidetyissä kokoontumisajoissa muutamat

        humaltuneet motoristit, jotka kaikki eivät edes kuuluneet kerhoihin, kiihdyttelivät kaduilla ja metelöivät, keltainen lehdistö tarttui

        asiaan. Se kysyi American Motorcycle Associationin, itseään ainoana virallisena motoristijärjestönä pitävän yhdistyksen, johdon

        mielipidettä. AMA vastasi, että 99% motoristeista on kunnollista väkeä ja vain 1% on humalaisia rettelöitsijöitä. Joukko AMA:

        n paheksumia kerhoja päätti ottaa käyttöön 1%-merkin osoittaakseen kuuluvansa näihin AMA:n paheksumiin kerhoihin. Tämä on totuus siitä, mitä 1%-merkki tarkoittaa ja mistä se tulee, se ei siis tarkoita rikollisen elämäntavan omaksumista.

        Se, että viranomaiset olettavat 1%-merkin tarkoittavan rikollista ja outlaw-kerhon olevan rikollinen, ei pidä paikkaansa. Se, että joku tai jotkut ovat omaksuneet viranomaisten antamat merkitykset, on osaltaan vääristänyt asiaa. Nyt ei puhuta kuitenkaan moottoripyörä kerhoista.

        Ja taas mitä tulee termiin Outlaw Biker, lainsuojaton motoristi, niin sekään ei tarkoita sitä, mitä poliisista suurelle yleisölle markkinoidaan aktiivisesti. Termihän on sekin peräisin amerikkalaisesta traditiosta. American Motorcycle

        Association piti jo 1920-luvun lopussa kaikkia siihen kuulumattomia

        kerhoja ulkopuolisina eli outlaws. Ja miksikö? Koska siihen kuulumattomat kerhot eivät noudattaneet AMA:n yhdistyssääntöjä,

        englanniksi By-Laws. Ne olivat siis outside by-laws kerhoja lyhyemmin outlaw-kerhoja AMA:n silmissä., jonka termin poliisi lanseerasi myöhemmin omaan käyttöönsä. Tämän AMA:n näkemyksen mukaan

        kaikki suomalaiset moottoripyöräkerhot ovat laittomia, koska ne eivät

        kuulu AMAan eivätkä noudata sen sääntöjä.

        Kirjoitan nämä asiat omalla nimelläni, ja omalla vastuullani. Toivon nimimerkin suojissa kirjoittelevia ihmisiä tulemaan rohkeasti keskustelemaan, jos aihe kiehtoo. Tämä on viimeinen kerta kun asiaa käsittelen tällä palstalla.

        Mika Mahlavuori, Biker

      • Kuin
        Mika Mahlavuori kirjoitti:

        suoraan oppikirjasta

        Hyvin kopsattu! Oisit nyt ees keksinyt oman vastineen

      • Anonyymi

        Ihan turha teidän kuvitella olevanne jotain,koska tosi tilanteen tullessa esiin kukaan teistä ei uskalla ampua ketään tai tehdä mitään törkeitä väkivalta tekoja tai saatikka muuta rikollista toimintaa.Olette lapsia,jotka pukee tissiliivit isoine mahoinen päälle ja esitätte kovaa,vaikka todellisuudessa itkette paskat housussa kotona,sitä kun olitte lapsena koulukiusattuja nyhveröitä ja toisekseen teidän naiset pitää teitä pilkkanaan muille,koska heitä hävettää teidän lapsellinen lastentarha kerho.Olisi suotuisaa lopettaa koko paikka ja laittaa maantasalle ja tilalle,joku stripparipaikka ja huoratkin olisi kovempia,kuin te kaikki yhdessä 😂😁🔫

        Hyvä kirjoitus ja totta joka sana on nähty

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hyvin kopsattu! Oisit nyt ees keksinyt oman vastineen

        Tyyppi on mieleltään vitun tyhmä munaton mies ja esittää fiksua olevinaan kukaan ei tykkää siitä luuseri pellestä. Hänen entinen naisensa petti tätä idioottia muitten kanssa,kun yhdessä olivat ja eikä mopo pelle mahtanut mitään,mutta onneksi löysi itselleen fiksumman ja paremman miehen hänen entinen naisensa miehen jolla on munat

      • Anonyymi

        Ei tolla tavalla länkytetä poliiseista,ei taida pojalla olla bisnesälyä ollenkaan.Suu kiinni ja huolehditaan jokainen oma selustastaan,tollasesta länkytyksestä kiinnostuu keiden ei tartte.Menikö nupoliin?

      • Anonyymi

        Eiköhän tämä liivijengiprobleema ole Suomessakin jo tullut kaikille tutuksi? Asiat on käsitelty loppuun. On yhdentekevää kuka viranomaistaholta on mitäkin sanonut, sillä rikoksista joutuu vankilaan. Liivien käyttö on menneisyyttä mutta omasta mielestäni niiden signaali on ollut selkeä. Viattomat siviilit ovat osanneet varoa kyseisiä kansalaisia.

        Poliisijohto informoi kansalaisia julkisesti, asiallisesti. En näe yksityiskohtien kanssa saivartelussa mieltä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tyyppi on mieleltään vitun tyhmä munaton mies ja esittää fiksua olevinaan kukaan ei tykkää siitä luuseri pellestä. Hänen entinen naisensa petti tätä idioottia muitten kanssa,kun yhdessä olivat ja eikä mopo pelle mahtanut mitään,mutta onneksi löysi itselleen fiksumman ja paremman miehen hänen entinen naisensa miehen jolla on munat

        Eli entinen nainen on huora?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ihan turha teidän kuvitella olevanne jotain,koska tosi tilanteen tullessa esiin kukaan teistä ei uskalla ampua ketään tai tehdä mitään törkeitä väkivalta tekoja tai saatikka muuta rikollista toimintaa.Olette lapsia,jotka pukee tissiliivit isoine mahoinen päälle ja esitätte kovaa,vaikka todellisuudessa itkette paskat housussa kotona,sitä kun olitte lapsena koulukiusattuja nyhveröitä ja toisekseen teidän naiset pitää teitä pilkkanaan muille,koska heitä hävettää teidän lapsellinen lastentarha kerho.Olisi suotuisaa lopettaa koko paikka ja laittaa maantasalle ja tilalle,joku stripparipaikka ja huoratkin olisi kovempia,kuin te kaikki yhdessä 😂😁🔫

        Hyvin kirjoitettu totuus joka sana

    • Dynamot

      Hyvä Mika. Moottoripyörä kiva harrastus, vaäsinkin HARLEY DAVITSON.

    • Baaritiski.

      Hienoa Mika!

      Hienoa, kun joku uskaltaa kirjoittaa omalla nimellään (valitettavasti minä en) ja ASIALLISESTI! Antaa rakkikoirien vaan räksyttää, sehän on niiden tehtävä :)

      • saunan taakse

        Siinä saivat taas vasikat jauhot suuhun!
        Eivät tajua pyörähommista mitään!

      • Anonyymi

        Siinäpä yksi viisauden perikuva.

    • RikollisjärjestöVaiE
    • Ss

      Mitenkäs se tuo känonbooli-Pepe Nurmekseen liittyy?

    • LoukatValtio

      No juuri tuo luokittelu, että poliisi luokittelee jne..

    • NäinNäreet

      Suomen Valtiossa siiisss

    • jippi_-_aijee
      • asioista tietävä

        Kokelasjäsenellä 5 Kg piriä ! juu omaan käyttöön vaan..

      • vitun narttukoira

        Käy kysymässä leikkiskö ne sun kanssa,
        kun oot niin kova jätkä!

      • Anonyymi
        asioista tietävä kirjoitti:

        Kokelasjäsenellä 5 Kg piriä ! juu omaan käyttöön vaan..

        Sillä tienaa

      • Anonyymi
        asioista tietävä kirjoitti:

        Kokelasjäsenellä 5 Kg piriä ! juu omaan käyttöön vaan..

        Tyhmyyttä kieltämättä

    • Juuan jengit

      Nämä mc-kerhot ym. leviää koko Pohjois-Karjalaan.

      http://www.mc-juuka.fi/index.html

      Ja ne jotka ei pysy mopetilla pystyssä on jo oma kerhonsa Polovelan Papattajat.

      Mihin tämä maailma on menossa???

      • Kapitaali

        Jos jonkun mielestä joku ryhmä tai järjestö on rikollista, eipä tule muuta mieleen kuin" Kokoomus" se ryhmä on valmis suömään lapsiltakin viimmeisen palan.

      • Anonyymi
        Kapitaali kirjoitti:

        Jos jonkun mielestä joku ryhmä tai järjestö on rikollista, eipä tule muuta mieleen kuin" Kokoomus" se ryhmä on valmis suömään lapsiltakin viimmeisen palan.

        Voi olla

    • Andy Boy

      Olen sitä mieltä että pitäköön jokainen huoli omista asioista ja antakaa heidän elää niin kuin elävät ei ole väärin että veljeyttä tuntevat kaverit kokoontuu yhteen ja ovat kuin yksi iso perhe...vittuuko se teille ihme piipittäjät ja muut moraalin vartiat ja poliisit kuuluu miten jotkut harley davidson harrastajat tekee ja elää omissa kuvioissaan!!
      hommatkaa ihmiset elämä jos teidän oma on niin tylsä ja köyhä että ei ole muuta tekemistä kun puuttua muiden elämään ja siihen miten jotkut oman elämänsä elää!!!

      • Ei m-pyörää

        Ei ole ikinä ollut ongelmia minkään mc-kerhon jäsenten kanssa, "tavallisista" kansalaisista pahimmat retteliötsijät löytyy.

    • cocaaa
      • gggggggg

        Just joo, herätys. Taitaa olla Etelän Helvetin Enkelit ja Pohjois-Karjalan urpot menny sekaisin. Joko roti sentään yleistykseen.

      • at

        Ryhmät mitkä myy kokkelia ovat vaarallisia,totaalisen poliisi valtion syntymiselle.Koska ryhmät joutuvat "kaveeraamaan"Itsenäisten koka valtioiden kanssa.Piriä ja lätkää saa myydä kuka vaan,jopa supon luvalla ja nykyään jopa käskyllä.Mutta kokkeli valtioihin yhteyksien pitäminen on kielletty.

      • Anonyymi
        at kirjoitti:

        Tämän viestiketjun ainut mielenkiintoinen kommentti. Katsokaa päivämäärää, kirjoitettu ennen Aarnion lavastusta. Joku on ollut tilanteissa kartalla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tämän viestiketjun ainut mielenkiintoinen kommentti. Katsokaa päivämäärää, kirjoitettu ennen Aarnion lavastusta. Joku on ollut tilanteissa kartalla.

        Aika kovaa sisäpiiritietoa Nurmes palstalla. Kirjoitettu siis 16.09.2011 niinku ylempänä lukee ja Aarnion osuus oli paljastunut keskusrikospoliisille vasta maaliskuussa 2012. Supossa siis junailtiin noi huumekaupat. Supo ja UB vai ?
        Kyliltä kuultu et UB ajetaan alas ja etno kerhoi tilalle. Kirjailia Immu ainakin haippaa mantaqaa joka haastattelussa.
        Aarnio ei sit vissiin tiennyt et supo on kattojärjestö huumerikollisuudelle ja muullekkin rikollisuudelle.

        Huomasitteko muuten että tätä viestiketjua pidettiin etusivulla pitkään. Mutta kun tähän at:een vuonna 16.09.2011 klo 13:37 lankaan ruvettiin vastaamaan niin koko ketju painettiin neljännelle sivulle. Ilmeisesti virtuaalinen lähipoliisiryhmä pyrkii kontrolloimaan näitä keskusteluja. Saman tekivät ketjulle joka kertoi tosiasioita poliisien pedofiilirikoksista. Lieksa palstan pedaripoliisi ketjut on kokonaan poistettu.

        https://fi.wikipedia.org/wiki/Virtuaalinen_lähipoliisiryhmä

        Ilmeisesti Nurmespalstan moderaattori ei poista näitä keskusteluja poliisin pyynnöstäkään niinkuin monen muun palstan mode poistaa. Kansa kiittää sanan vapaudesta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aika kovaa sisäpiiritietoa Nurmes palstalla. Kirjoitettu siis 16.09.2011 niinku ylempänä lukee ja Aarnion osuus oli paljastunut keskusrikospoliisille vasta maaliskuussa 2012. Supossa siis junailtiin noi huumekaupat. Supo ja UB vai ?
        Kyliltä kuultu et UB ajetaan alas ja etno kerhoi tilalle. Kirjailia Immu ainakin haippaa mantaqaa joka haastattelussa.
        Aarnio ei sit vissiin tiennyt et supo on kattojärjestö huumerikollisuudelle ja muullekkin rikollisuudelle.

        Leveliin hyökkäsi mantaqa poliisin käskystä ja sitten poliisi pelasti tilanteen ja oli sankari. Vanha kusetustyyli, keksitään itse ongelma ja ollaan itse siihen ratkaisu. Levelissä oli sitä ennen haukuttu Jari Taposta ja nyt Taponen kruunu skenessä ylimmällä tasolla.
        Tämmöisiin asioihin näitä kerhoja on näppärä käyttää, eli kiristää kansalaisia ja teettää huume ja huora kauppaa. Niitä voi myös välillä tappeluttaa keskenään ja saada lisää määrärahoja. Putin antoi muuten venäjällä Yönsusille aseet krimillä, voitteko kuvitella saman tilanteen Suomeen. Esim prosenttikerhot aseistautuneina valvomaan kansalaisten maskinkäyttöä. Tai Nurmeksen peräkylänbaikkerit valvomaan rajaseudulla rokotepassia.
        Kerhokantaa aletaan ulkomaalaistamaan, koska perinteisillä kerhoilla ja perinteisillä rikollisilla on kunnia koodistossa lapsen koskemattomuus. Mamu kerhoilla ja poliisilla näin ei ole.

    • xxx13

      Jos liivimopojengiläiset ei olekaan rikollisia niin miksi niin suuri osa heistä on vankilassa?

      • Anonyymi

        Kun toiset vasikoi

    • saaa tu

      mitä asia sinulle kuuluu,ketä on vankilassa ja ketä kotona .
      suomessa on n,2000 vankia joista on pitkä aikaisia n 400hlö.
      kaikki on varmaan jonkinlaiset liivit omaavia herroja entä naiset.

      • varma tieto

        Liivit ne naisillakin

    • lampaat

      Olisikohan nyt niin että siellä nurmeksessa mopopojat ovat sairastuneet kaikki
      ELEFFANTTITAUTIIN.
      Uskomattomia egotrippejä älkää nyt vaan kenellekkään ulkopaikkakuntalaiselle
      näitä satujanne kertoko, mistä ihmeestä siellä metsässä sikiää tälläisiä puupäitä.
      Olette OIKEIDEN prätkäjengien juoksupoikia ja guleja, ettekä koskaan tule olemaan muuta. Rikollisia te ette ole, te olette surkeita uhreja

      • TIETÄVÄ

        AINAKIN J.J ON TÄYSI LAMMAS VAI OLISKO SE TÄYSI PÄSSI!

    • niilo nelipyörä

      ja sehän se vasta ihme heppuja täynnä onki se polovelan papattajjiin ala osasto polovelan hapattajat...muuttavat vedenki viiniksi;)

    • Pitäkää Romunne

      Koko Nusen moottoripyöräkerho on täyttä pelleillyä,kuvittelevat olevansa kovia poikia ja ovat polleita kun saavat vieraikseen kerran vuodessa oliko se Bandidos vai Hells Angells porukkaa.Ja ne Harleyt:mulla oli joku vuosi sitten Harley.ostin sen uutena mutta ikinä ei ole ollut niin huonoa pyörää.Vikoja oli vaikka mitä,takuuseehen ne meni mutta kyllä se kyrsi,tiellekin jätti muutaman kerran.Nyt on japsipyörä jo monta vuotta eikä mitään vikaa.

      • Harrastelijoita

        Pitkääpartaa tatulointeja ja avioeroja.

    • Rumia Ovat

      Niin ja kun hurleyt on niin pirun rumiakin..

      • Anonyymi

        Sepäse

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sepäse

        Kieltämättä kyllä

    • BIKERI HEH HEH!

      On ne tosi rumia pyöriä,en ilkeisi ajaa ja kun niissä on paljon vikoja kuten amerikkalaisissa autoissakin.Mutta tietysti kun pitkän talven kunnostaa niin jotennii yli kesän pääsee.Ja sitten tää M.M ilmottaa olevasa BIKERI(!) kai löytys suomenkielinen sana.BIKERI!!!!!!!!!!!!!!

      • v6

        liittyykö se jenkki-kerho jotenki tähän pyöräporukkaan?

      • Anonyymi
        v6 kirjoitti:

        liittyykö se jenkki-kerho jotenki tähän pyöräporukkaan?

        Samanlaisia aivo invaliidejä nekin

    • isommat pallot

      eiku hubba-bubba porukka

    • ei liity

      Ei kai se liity.Ja ne auto jenkkikerholaiset ovat muutenkin järkevämpää porukkaa kuin nää "bikerit".(heh heh!) Ja ennenhän jenkkiautot oli tosi kestäviä toisin kuin nykyään.Harleyt ei ole ollut kestäviä milloinkaan.

    • mc kuppakouriainen

      Nusen porukka melko pelletouhua..eihän niillä ole kaikilla edes moottoripyörää ja silti käyttävät MC-tunnusta,tietääkseni näin ei saisi tehdä ellei kaikilla jäsenillä ole pyörää.Krp kuulemma tutkinut niitten touhuja jokunen vuosi sitten kaipa tietävät mitä niitten tiloissa tapahtuu..

    • Pyöräilijätär2012

      Puolison kautta tutuksi tullut tämä leikki-pyörä kerho, joten oon sanonu sen ukollenikin, mutta sanon sen myös teille: Pellekerho mikä Pellekerho...!!
      Tietäsittepä vain miten siellä "HOMMAT" toimii ja mitä tehdään. Ukon vuoksi pidän siitä vain suuni tukossa. Sen sanon vain ettei ne asiat päivänvaloa kestäis, ja jos julki tulis niin kauhisteltaisiin ja NAURETTAISIIN koko "kerholle"...tosin niin taidetaan jo tehdä!

    • Renkaitten vaihtajia

      Pyöräilijätär 2012.Varaudu suhde kariutuu puolison kanssa.Pidä silmäsi auki.

      • Pyöräilijätär2012

        Kiitos huolenpidosta, mutta kyllä minä suhteeni itse hoidan, tai olen hoitamatta, se on minun ja ukkoni välinen asia. Mutta kiitos kuitenkin.
        En kertoisi näitäkään asioita mitä kerron, jos siinä ei olisi totuuspohjaa, ja sitäpaitsi, en minä ole viitannut välttämätä mihinkään rikolliseen toimintaan...mutta en voi kertoa enempää, koska se voisi rikkoa joitakin suhteita.
        Enkä minä sitä halua.

    • ihmettelijääää

      Älytöntä. Normaalia porukkaa, jotka ajelevat pyörillään, töissä käyviä perheen isiä suuri osa. Ei varmaan pitäisi kuulua kenellekkään. Toisella on prätkäliivit ja toisella jokin muu "harraste yhdistys". Kumpikin on vapaa tekemään niin! Antakaahan ihmisten olla rauhassa.

      • Anonyymi

        Oikeaa puhetta.

    • oli mullaki harrikka

      Niimpä, kaikkeen ne ihmiset nokkansa tunkeekin. Joillakin on varmaan niin tylsä elämä ettei ole muuta tekemistä kuin, mustamaalata tätä kyseistä mopokerhoa.

    • Huvittavaa

      No kun se on niin huvittavaa se heidän touhusa...

      • Anonyymi

        On kyllä😆

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On kyllä😆

        Pitäähän sitä saada harrastaa jotain,mutta paikallisten kanssa mullistelu kannattaa jättää taka-alalle.Esittäminen julkisilla paikoilla.Herättää naurunalaisuutta,mut jos ei tajua niin ei…

    • ....

      pellejä mitä pellejä

    • rahatliivintaskuun

      Onko totta että täällä Nurmeksessa toimii tyyppejä jotka kyttäävät vanheneviä ihmisiä, ja pyrkivät lipevällä käyttäytymisellään muka heitä auttamaan, vaikka onkin ihan muut mielessä, on huhuja että olis jo varojakin siirtynyt vieraisiin taskuihin. Kaikenlaista kauppaa ja kyseenalaisia palveluja tarjoamalla. Omaiset katsokaa vanhempainne perään jotta ei moisia tyyppejä pyörisi ympärillä. Nämä eivät ole mitään pyöräpoikia, ovat oikeita konnia.

      • naukki

        kuulostaa Lieksalaiselta vajakilta,lukuisia kavalluksia autokaupoissa ja ainakin yhdeltä vanhukselta useita tuhansia vei rahaa "kauppa reissuilla".on takaisin muuttanut lieksaan eli voinee toimia nurmeksessakin.ja EI KUULU mihinkään kerhoon ,luultavammin apukouluun.

      • Tarkka asia
        naukki kirjoitti:

        kuulostaa Lieksalaiselta vajakilta,lukuisia kavalluksia autokaupoissa ja ainakin yhdeltä vanhukselta useita tuhansia vei rahaa "kauppa reissuilla".on takaisin muuttanut lieksaan eli voinee toimia nurmeksessakin.ja EI KUULU mihinkään kerhoon ,luultavammin apukouluun.

        Alappa naukki laulaa ja ilmianna tämä huijari viranomaisille. Teen ilmoituksen sinusta, että pitäisikö asia tutkia, jos sinulla on tietoja, että huijari ja kavaltaja liikkuu. Ip tiedot löytyy ,jos et itse kerro. En halua, että ihmisiä huijataan.

      • hdu
        Tarkka asia kirjoitti:

        Alappa naukki laulaa ja ilmianna tämä huijari viranomaisille. Teen ilmoituksen sinusta, että pitäisikö asia tutkia, jos sinulla on tietoja, että huijari ja kavaltaja liikkuu. Ip tiedot löytyy ,jos et itse kerro. En halua, että ihmisiä huijataan.

        Onpa tainut tuomion saada tempuistaan se lieksan kaveri.

      • Lehdetön234567
        hdu kirjoitti:

        Onpa tainut tuomion saada tempuistaan se lieksan kaveri.

        Ai, luulin , että huhu puheita ja huijari liikkeellä. Olimpas hömppeli.Ihan lehdestä tieto siis.

    • TaukkiSuoraan

      Sinäkään et ole tainnut apukoulua enempää käydä, kun et hallitse edes isoja kirjaimia siellä missä niitä kuuluisi käyttää.

    • mcpöhö

      ai niin ,nehän on ne pöhöttyneet mopopojat :)

      • olut.

        keskikalja tekee ihmeitä.

      • Anonyymi
        olut. kirjoitti:

        keskikalja tekee ihmeitä.

        Sepäse

    • Ponu Äijät

      Rikollisista puheen ollen eikös ne pontikan myyjät olleet Pahimpia Rikollisia.Poliisikaan ei välittänyt puuttua vaikka kai ne tiesivät(?) Pahat kielet sanoivat ettei uskaltaneet puuttua.Kutsukkakoon näitä ponuäijiä nimellä Kiljuset! (Keksitty Nimi!)

      • Hiljasia Olleet.Nyt

        Näistä Ponuäijistä.Olleet Hiljasia.Siis Nykyään.

      • HILJASTA NYKYÄÄN
        Hiljasia Olleet.Nyt kirjoitti:

        Näistä Ponuäijistä.Olleet Hiljasia.Siis Nykyään.

        HILJASIA OVAT OLLEET PONUKAUPPIAAT NYKYISIN,ELI TILANNE ON RAUHOITTUNUT.SE ON HYVÄ ASIA.

    • Veli - Matti

      On hienoa huomata että nimimerkin takana kirjoittelu tekee "ihmisistä" rohkeampia.

      Jos poikien touhu ahistaa noin paljon, miksi ette mene ja sano suoraan niille mitä mieltä olette? Vai eikö uskallus riitä? Hehee..

      On selvää että niiden touhu herättää mietteitä niin puolesta kuin vastaankin. Niitä vaan ei kiinnosta paskaakaan mitä raukat nimimerkin suojista räkyttää. Ja se vituttaa raukkoja vielä enenpi?

      Sen verta genreä kun tunnen, kyseinen kerho on tunnettu ja arvostettu koko pyöräkuviossa. Ja sekin vituttaa rakkikoiria. Nyt voittekin alkaa tähän alle kirjottelemaan ja "kumoamaan". Ja sekin vituttaa, kun kukaan ei teitä nimimerkin suojissa kirjoittajia taas usko.

      Oli täällä yksi kirjoittanut omalla nimellä. Ai niin, mutta se olikin BIKER!

      • lieksa nimimerkki

        juuri näin,eihän kukaan arvostele näitä löksäpöksy ukkojenkaan metsästys seuroja?samanlaista ryypiskelyä ja yhdessä oloa sekin on,ja löytyy kerhotalot heiltäkin ja aseita taatusti enempi kuin yhdeltäkään pyöräkerholta.

      • Matti-Veli

        Höpö höpö.Täysin höpöporukkaa nämä mp-kerholaiset.Eikä niissä ole mitään pelättävää,ressukoissa.Korkeintaan lapset pelkää niitä tai oikeammin niden rumia ja rumaäänisiä pyöriä.Pyörien ulkonäkökin kuin 1920 luvulta,samoin tekniikka.BIKER,,HEH HEH!

      • no itsehän se!

        Moi Velimatti eli Mika M!Itsehän M.M kirjoittaa,huomaa kirjoitustyylistä ja siitä että jättää välejä lauseiden väliin ja lauserakenteet ovat samanlaisia.Jos ei itse ole kirjoittanut niin ainakin sanellut.Enkä ole ainut joka on samaa mieltä että M.M on kirjoitellut nimimerkillä.Toki hänellä on oikeus niin tehdä.

      • Anonyymi
        Matti-Veli kirjoitti:

        Höpö höpö.Täysin höpöporukkaa nämä mp-kerholaiset.Eikä niissä ole mitään pelättävää,ressukoissa.Korkeintaan lapset pelkää niitä tai oikeammin niden rumia ja rumaäänisiä pyöriä.Pyörien ulkonäkökin kuin 1920 luvulta,samoin tekniikka.BIKER,,HEH HEH!

        Nurmeksen jätkillä sen vetten huonot palkat että ei ole varaa ostaa Harrikka, siitähän tämä kateus johtuu. Täällä erikoisrotu vahtii vanhuksia esiintyvät hoitajina ja lähettinä ja putkimiehinä. On niistä ammattimiehistä ja naisista riistakameran kuvakin. Hameet liehuen ja lökäpöksyjen käyttäjät ovat löytäneet tämän paikan sossun omakseen. Herää kysymys kuka nämä elättää?

      • Anonyymi
        lieksa nimimerkki kirjoitti:

        juuri näin,eihän kukaan arvostele näitä löksäpöksy ukkojenkaan metsästys seuroja?samanlaista ryypiskelyä ja yhdessä oloa sekin on,ja löytyy kerhotalot heiltäkin ja aseita taatusti enempi kuin yhdeltäkään pyöräkerholta.

        Sepäse heille tyypillistä

    • Polvimaassa

      Metsästäjät ja kalastajat nene vasta kateellisia ovat. Niillä raukoilla ei puolillakaan ole omaa metsää missä metsästää saatikka kalastusalueitä. Harrastetaan salametsästysta ja kalastetaan toisten pyydyksillä. Muttapa meillä on uuden karheat Harrikat, ja sehänse kateeks käy. Tervetuloa porukkaan jos on varaa ostaa kunnon pyörä, tänne ei Jawalla ole asiaa.

    • Siperian rataa.

      Kelopaisko sellainen Tsetseeni varusteinen Ural missä on jalka raudoissa 2. sinko
      putkee ja tarakalla naulojen ripottelija sekä sivuvaunussa kranaatin heitin
      Vielä tangossa pari Kalasnovia oli jossain kuva joskus .

    • ELKRT

      Se on Kalashnikov.

    • Made in.U.S.A

      Se mikä ihmisiä ehkä eniten ärsyttää näissä mp-kerhoissa on se yletön ihailu kaikkeen mikä liittyy Amerikkaan(U.S.A) ja Amerikkalaisiin tuotteisiin.Kyllä minäkin tykkään Jenkeistä,on heissä paljon hyvääkin jos paljon huonoakin,esim.aselait.Ja ennen oli laadun merkki jos tuotteessa luki Made in U.SA.Mutta se on valitettavasti mennyttä aikaa.Kuten aikaisemmin kirjoitin minullakin oli Harley m-pyörä mutta kyllä oli heikkolaatuinen vaikka ostin uutena.Tietysti takuuseen viat meni mutta kyllä se harmitti.Sitten ostin Japsipyörän eikä ole ollut ongelmia.Mutta eipä siinä mitään,jokainen ajaa sillä pyörällä mikä itseä miellyttää ja mistä tykkää.

    • Jahve 2012

      ..taitaa se mika m kirjotella omalla nimellään, toisin kun muut..

    • Yksinäinen Susi

      Kyllä nimimerkki Veli-Matti on melkoisella varmuudella M.M.No.oli miten oli on hänellä täysi oikeus kirjoitella sekä nimimerkillä tai omalla nimellään.En minä,eikä varmaan muutkaan siitä häntä moiti.Ja olen melko varma ettei siihen mp-kerhoon liity mitään laitonta.Mutta se kait muitakin ja minuakin närästää että ainakin takavuosina kävi rikollista mp-porukkaa Hesasta Nusen kerhon vieraana.Eihän siinä mitään muuten mutta ottamalla heidät vieraaksi tavallaan hyväksyy heidän rikolliset toimet,vaikka Nusen kerho ei teekään mitään rikollista.Ja Hells Angels ja Bandidos on takuulla rikollinen joukkio.Mutta ajelkaa vain te pyörillänne,niin minäkin ajan kun kesä koittaa!Turvallisia ajoja teille kuten muillekin M-pyöräilijöille!

      • Anonyymi

        Tietäjät huutele täällä. Näköjään muutenki on taas kaikki suku rutsatut juntit samalla palstalla ja kirjoittelee moottori pyöräilijöistä paskaa, se ei jää epäselväksi kun kattoo kirjoituksia.Melkeen selvää saa, kirjoituksissa paistaa kateus ja tyhmyys, jokainen motoristi on yksilö, eikä kerhot niitä rikoksia tee vaan yksilöt,

    • Veli-Matti

      Olen kyllä Veli-Matti. Juankoskelta.

      • Yksinäinen Susi

        Ok. Hemmetin huonoja ajokeliä on vain pitänyt.Kilometrejä vähän verrattuna edellis-kesään:(

    • t

      t

    • Pimu illlu

      No sehän ei tee BIKERI!Ä jos kasvattaa homoparran, lihottaa itsensä naishormoneilla ja oluelle pöhöksi ja ostaa mopon. Näin nämä Nurmeksen pellet ovat "kerhonsa" perustaneet. Ja vielä huono itsetunto kaupanpäälle niinkuin tuolla Veli-Matilla on tai siis M.M:llä on, niin johon variksetkin nauraa näille tolloille.

      On siellä pari ihan fiksuakin kaveria mukana muuten ihan pellesakkia koko porukka.

    • Lieska mc

      Jotenki vaikuttas että aika moni nauraa sullekki,onko sinua lyöneet vai mistä moinen avautuminen?Jos nää kerholaiset on yksinkertaisia niin sinäkin taitasit päästä suoraan memberiksi.

      • 9+3

        On ne bikersit niin kivoja; monta kertaa saa nauraa ihan kippurassa kun joku petolinnunper***n näköinen mopoilija ajaa kädet pään yläpuolella kun on onnistunut tekemään ihan maaaaahtavat sarvet pyöräänsä.

        Eikä niillä ole aavistustakaan miten kakaramaisilta näyttävät. Ihan kun pollea pikkupoika joka on saanut uudet henskelit.

        Voevoe!

    • Ad/Hd

      Pärinäpoijjat on suanna aina pilluu ja köyhät nulikat polokupyörinneen on ringissä runkanneet. Ja sekös se vituttaa?

    • 487loi

      jos säät oot lihava nii liityvä meihin

    • tutkijaturhapuro

      Mielenkiinnosta vertailin Mikan tekstejä Sonipal palstaan.Kieltämättä lauserakenne ja eräät muutkin seikat näyttäisi osoittavan että kyseessä on sama kirjoittaja.

      • lauserakenne

        Mitä sitten?Kenenkäs kirjoittama tuo sinun teksti on?

      • ei homopartaa
        lauserakenne kirjoitti:

        Mitä sitten?Kenenkäs kirjoittama tuo sinun teksti on?

        Olen Jyrki Katainen.Toimin Suomen pääministerinä.

    • scania vabis

      Vaen kun minä ajan kuormurilla niin kaikki tien omistajaksi ihteesä luulevat keskiviivan piällä ajelevat jalat levällään moottopyöräpellet siirtyy kiltististi omalle kaistalle, suattaa muuten monon kärki jiähä telipyörän väliin.

    • Pamo Hortoo

      Miten Nurmeksen bikersalakapakka jaksaa? Vai joko on poliisit perille löytäneet?

    • Pamo Hortoo

      Mitenkä poliisi osaa paikalle jos poliisi on jäsen? Taitaa olla kaksi poliisia. Yksi eläkkeellä, toinen virassa.

      • +01

        Sinä taidat olla se virassa oleva Poliisi kun tiedät niin varmasti....kannattaakohan ihan tämmösiä kirjotella julkisesti????????????????

    • ollaan sitä reteitä!

      Tuskinpa Nurmeksen mopokerho rikoksia tekee. Mutta kutsuvat Helvetin Enkelelit muutaman kerran vuodessa vierailulle sillä onhan se mukava näyttää muille että meillä on tälläisiä ystäviä! Mopot show tapahtumassa näky olevan jokunen "Enkeli" eli nehän on huumekauppiaita ja tappajia suurin osa eli yhteiskunnan pohjasakkaa. Ne kun on niin laiskoja etteivät töissä käy vaan elättävät itsensä rikoksilla.

      • ???

        Käyppä kysymässä josko pääsisit jäseneksi...kun noin kovasti näkyy kivistävän samoin Pamo Hortoo...paras et kukin vain huolehtii omista asioistaan. Täällä on hyvä sanoo mut menkää sanomaan suoraan jos teillä jotain asiaa!!!!!!!!!!

    • ollaan sitä reteitä!

      En, en todellakaan ole niin lapsellinen että edes haluaisin liittyä moiseen lapselliseen mopokerhoon. Ja kun ne m-pyörätkin on niin pirun rumia ja kova äänisiä, kuin 50 luvulla tehtyjä.
      Voinpa sanoa teille tämän ihan kasvotusten sillä ei teitä kukaan pelkää, luulette vain niin;))

    • 1 %

      Bambiino MC tullut nurmekseen. Myös Pampers MC tulossa.

      VAVISKAA! PELÄTKÄÄ!

      • Anonyymi

        Oikea nimitys 🤭

    • toinenkin jengi....

      Huhujen mukaan myös Baby MC Mothers Angels on perustanut alaosaston Nurmekseen.
      Niitten kanssa ei ole leikkimistä joten varokaa.
      Tuleekohan jengisota näiden kahden jengin välillä?
      Nusen kerho on jo aseistanut, järeitä ilmapistooleja ja ilmakivääreitä löytyy mahdollista jengisotaa varten...
      Vähä niinkun pelottaa..

    • näyttöäkin

      Hyvähän se on,jos on harrastuksia.Turha edeltäkäsin on ruveta vihaa lietsomaan,jos ei ole näyttöä vääryyksistä.

      • 4 + 15

        Siitä, että nuo liivijengiläiset on rikollisjengiläisiä on vaikka kuinka paljon näyttöä!

        Yhteiskunnan vihollisia joita yhteiskunnan pitää kohdella sen mukaisesti!

    • Huumekauppaa, Murhia

      Huumekauppaa, kiristystä, väkivaltaista "velkojen" perintää, tappoja, murhia.
      Tässäpä tärkeimmät "työt" mitä tämä pohjasakka tekee.
      Ei niistä loisista muuhun ole.

    • voeluojatätä

      onse kumma että kyllä muista löytyy sitä moitittavaa ja negatiivista sanottavaa jos ei muuten nii jostain sitä on keksittävä. voisitteko joskus kertoa sitä myös itsestänne vai olettteko jotenkin parempia kuin muut?

    • Huumekauppaa, Murhia

      Kyllä olemme parempia.

      Käymme töissä emmekä ole yhteiskunnan pohjasakkaa.

      Emme myy huumeita.

      Emme kiristä rehellisiä yrittäjiä.

      Emme peri keksittyjä "velkoja" väkivalloin.

      Emme tapa.

      Emme myöskään tee murhia.

      Veroja myös maksamme toisin kuin nämä loiset.

      Upposiko kaaliin vai vieläkö pitää selventää?

    • Huumekauppaa, Murhia

      Tarkennus: noilla kahdella ylläolevalla viestillä en tietenkään tarkoittanut Nurmeksen mp-kerhoa vaan kyse oli näistä suurista kansainvälisistä mp-kerhoista eli HA, Bandidos, ja Cannonball joka kylläkin taitaa toimia vain suomessa.

    • myyvät benzolääkettä

      Mc Rollaattori 1%

      Siinä todelliset häiriköt!

    • Ossi L.

      Ei jumalauta, eli jos kuuluu Hells angelsiin niin myy automaattisesti huumeita????
      Tai pahoinpitelee????

      Antakaa jo olla

      • 17 + 11

        Ossi L - kyllähän nuo prosenttijengiläiset on ihan virallisestikin luokiteltu rikollisjärjestöiksi, niin Suomessa kuin monessa muussakin maassa.

        Luuletko ihan oikeasti että tuon asian kieltäminen vakuuttaa?

        Jos, niin olet harvinaisen naiivi!

      • roskasakkia

        Kyllä myy. Ja pahoinpitelee sekä myös murhaa.

      • Anonyymi
        roskasakkia kirjoitti:

        Kyllä myy. Ja pahoinpitelee sekä myös murhaa.

        Ehkä

    • %%%%%%%%%%%%%%%%%%%%

      Mc Anus, oleemme 100% homoja! Olemme prosenttijengi siis!

    • los caballeros

      Onko moottoripyöräkerho Höljäkän Hyenat vielä toiminnassa? Onko siellä miten kriminaalista porukkaa?

      • Anonyymi

        Toiminta aktivoitu

    • Elinkautinen kaikill

      Koko Höljäkän Hyena MC:n porukka istuu elinkautista. Kuulin varmalta taholta.

      • sain sutkia

        Sutki panomies ajelee muuten harrikalla, sil on liivit, mis on MC Pano teksti ja 79% merkintä. Merkintä tarkoittaa, että sutki on nyt hoidellut 79% nusen naisista. Luku kasvaa joka kuukausi.

      • hurjaa.porukkaa

        On toiminnassa. Viime aikoina hiljaisempaa ollut. Neljä istuu elinkautista, kahdeksalla 11 vuoden tuomio, viisi paennut ulkomaille, 3 kuollut herhon välisissä yhteenotoissa ja lopuilla pyörät rikki.

      • hurjaa.porukkaa
        hurjaa.porukkaa kirjoitti:

        On toiminnassa. Viime aikoina hiljaisempaa ollut. Neljä istuu elinkautista, kahdeksalla 11 vuoden tuomio, viisi paennut ulkomaille, 3 kuollut herhon välisissä yhteenotoissa ja lopuilla pyörät rikki.

        Pitipä tulla kirjoitusvirhe kiireellä kun kirjoitin, kerho oli muuttunut herho sanaksi.

      • hurjaa.porukkaa

        Tarkoitan kerholla Höljäkän motoristeja.

    • sutki panomies

      Väärää tietoa. Minulla on Skoda.

    • muummumuum

      Se kerhohan pitää majaa siinä meijeri rakennuksen vieressä porokylässä

    • appari

      Muita näkynyt kuin paksuhuuli farkkuliiveissä.

    • Mähläkuori

      Ohan noita nurmeksessa notkunut.

    • hyväheitto

      Vieläkö paksuhuulella on farkkuliivit??

    • Jukka..roinisto

      Vittuuuuu mitä paska porukkaa nusen mopo pellet.Hakkaan ne kaikki paskaksi mikä lie mopo neiti kerho.Minuakkin löivät huvikseen aikoinaan meni hammas perkele ku tapan ne kaikki viellä.terveisin jugi

    • sahtivuori

      KUka on paxuhuuli?

      • Ihqu_ihana

        Se hampaaton suihinottaja.

    • bikerinurmesmc

      Mopopoikkiin päiväkerhoja mokomat.

    • miesvajettavissiin

      Paxuhuuli on farkkuliivijä pitävä keharin näköinen kaveri.

    • mceetoveri

      Osu ja uppos ;)

    • fagebookki

      Täh

    • martinpoeka
    • paksuhuuli

      Mikä tahtoo pullaa.

    • anopinhelmoissa.mm

      Miten kerholla menee?

      • KokoSukukoSyyllinen

        Eihän se ole kerhon johtajan vika jos anoppi syyllistyy rikoksiin.

    • mätäsukuko

      MC Anoppi, huutonaurua demariperheelle.

    • Gjlugffvklk

      Ei kysymyksessä ole anoppi,eikä kerhon pressa..sekasin koko paletti.

      • sahtivaariko

        Kuka kerhon presidentti?

      • eidemariko

        Nimi presidentille?

      • tässä-nimi

        Anus McRectum

    • Gjgjjkkl

      Onhan se sellasta höpö höpöä.

    • Erno.m

      Entinen obotan omistaja Petri kokkonen on road wolf mc presidentti ja on hyvä asenne tyyppi. Ei esitä mitään ylimääräistä on oma itsensä, eikä leuhki millään. Muut voisi ottaa mallia ja oppia hänestä.

      • mchomot

        Lienee homo ja rikollinen.

    • Hkvulbz

      Vanhaa tietoa.Ajat muuttuu.Erno.

    • menoajameininkiä

      Eikös tänään,jotkut tapahtumat nurmeksessa vai muistinko väärin?

    • v2voimaa

      Joo, Hell's Mc Anus kerhon suklaajuna bileet

    • ettänäinseon

      Joulukinkut vielä saamatta, hessa ne niitä jakoi, oli vaan se, et maksu unohtu kerholaisilta. >Taisi olla Bandibos.

    • vantaalainen123

      Näin on, bandidos "unohti" maksaa kinkut, kuse on yli 10 000 euron summasta.

    • v2helvetti

      eikä ne rikolliset sitä ikinä maksa.

    • tarkkailija69

      Vaikka jeesustelevat, kyseessä on rikosia tekevät jengi, ei mitkään gospel ridersit.

      HASSUA näissä on se, et suurin osa ei edes omista moottoripyrää, hyvä jos fillarilla humeehöyryisään pysyyy pystyssä.

      Tavallisellle ihmiselle näistä ei ole mitään haittaa kuitenkaan.

    • Perähikiämc

      Mitähän rikollisia nämäkin läskit puliukot on?Korkeintaan myymälävarkaita.vittu,ovat kuin kummelista.

      • eikinkkua

        No koomsihan ne on.

    • Ääääähk

      Ei kiinosta paljon messut,sama levy pyörii vuodesta toiseen ja järjästäjät käyttäytyvät miten käyttäytyvät.Ennen käyn Rautavaaralla tiilikassa kaljalla..

      • minämenenainakin

        Et taida uskaltaa mennä sinne kaljalle,kun pyörä porukkaa pyörii nurmes hovissa.Ovat mukavaa porukkaa ja hyvät tapahtumat

    • sianperse

      saiko kukaan kinkkuja?

    • Streetboysöyster

      Pyöräporukkaa... tissiliivit pelottaa meitä.Elvistelijöitä.

    • kaasukahvakunnossa

      Hyvä,että nurmekseen järjestetään tälläisiä tapahtumia pitäisi,vaan enemmän olla,sekä erilaisia moottoripyörätapahtumia,kokoontumisia,sekä muita mc liittyviä

    • Åoiytre

      Höpö höpö...joutavanpäiväistä sontaa koko hörhöily.

      • matuvuori

        Harley tavitson

    • respectalmc

      Pelko laittaa teidät haukkumaan ja mollaamaan,koska ette uskalla mennä henkilökohtaisesti sanomaan samaa kasvotusten kenellekkään.Kertoo aika paljon teidän mielenterveydestä ja pahasta olosta.Käykää varaamassa hoitopaikka.Kyllä te hoitoon pääsette ja saatte oikean lääkityksen mielenterveys ongelmiinne ja toiseksi aika helppo jäljittää nämä mollaajat ja käydä vähän jututtamassa heitä henkilökohtaisesti heidän ovella ja luonaan,eivät taida tajuta sitä,kun heiltä puuttuu aivoista osaalueita.Luoja ei luonu näille järkeä,mutta tyhmyyttä senkin edestä

    • Joooopi

      Kyllä tyhjänpäiväinen jauhanta on tietysti aika rasittavaa ja jos se suuntautuu julkisesti kohteeseen joka tiedetään niin ei se ole oikein.Oman mielipiteen asioihin voi kyllä antaa kovallakin sanalla,mutta jatkuva herjaaminen ja vittuilu on kyllä aikapa järjetöntä.Uhkailu ei kuulu sivustolle vaan pahentaa asioita..Antaa koirien haukkua ja kullekin jokainen valittua tietään ja pysyköön lestissään,kuten suutari.

    • mukaviaihmisiäovat

      Lähes kolmannes United Brotherhoodin jäsenistöstä on vankilassa – Helvetin Enkeleistä ei juuri ketään
      Kuvakaappaus Satudarah-moottoripyöräjengin Youtube-videosta.
      Kuvakaappaus Satudarah-moottoripyöräjengin Youtube-videosta. (KUVA: Lehtikuva)
      Julkaistu: 12.2.2017 3:00
      JaaTwiittaaMessengerSähköposti
      Helvetin Enkelien, United Brotherhoodin, Bandidoksen ja Cannonballin jäsenistö on kasvanut vuoden aikana noin kymmenen prosentin vauhtia, arvioi keskusrikospoliisi. KRP pitää kyseisiä jengejä järjestäytyneenä rikollisuutena, minkä jengit kiistävät.
      KRP:n mukaan Helvetin Enkeleillä ja United Brotherhoodilla on jäsenistöä reilun 100 hengen verran, Cannonballilla reilut 200 ja Bandidoksella noin 250. Luvut kattavat myös niin sanotut alajengit.

      Rikosylikomisario Rabbe von Hertzenin mukaan esimerkiksi United Brotherhoodin jäsenistöstä lähes kolmannes on vankilassa. Helvetin Enkelit muodostavat tälle täydellisen vastakohdan, koska heidän jäsenistöstään vankilassa ei ole juuri ketään.

      Rikos- ja prosessioikeuden professorin Matti Tolvasen mukaan lukuja ei voi sivuuttaa, vaikka lisätietoa tarvitaankin. Hänen mukaansa ryhmistä pitäisi pystyä keskustelemaan yhä eritellymmin, kun toimintaa arvioidaan.

      – Ainakin erot vankiluvuissa ovat merkittäviä.
      MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
      MAINOS PÄÄTTYY

      Bandidoksella vankilassa on vajaat kymmenen prosenttia ja Cannonballilla noin viisi prosenttia jäsenistöstä.

      Osalle kaikkien neljän jengin jäsenistöstä oikeus on katsonut rangaistuksen koventamisperusteeksi rikosten tekemisen osana järjestäytyneen rikollisryhmän toimintaa. Oikeuskäytäntö on vaihdellut eri jutuissa.

      Rekrytointitavat näkyvät

      United Brotherhoodissa on STT:n tietojen mukaan ollut esimerkiksi viime syksyn aikana useita eroamisia, minkä von Hertzen vahvistaa. KRP pitää syynä sitä, että jengiin rekrytoidaan väkeä löyhin perustein.

      – Näyttäisi siltä, että eroavia on joutunut lähtemään huonoissa väleissä (bad standing). Se näkyy erilaisina kostoiskuina, muilutuksina ja muuna väkivaltana ex-jäseniä kohtaan.

      Von Hertzenin mukaan eroajien ja vankilaan tuomittujen tilalle UB etsii väkeä muun muassa Bad Union -alajengistä. Syksyllä 2016 perustettu jengi toimii ainakin Helsingissä, Turussa, Lahdessa ja Jyväskylässä.

      Cannonballin alajengiksi on perustettu uudehkona paitajengi Squad 32. Ennen Squadeja perustettu Yellow Outfit on muuttunut Outfit MC -liivijengiksi. Molemmista voi edetä Cannonballiin.

      Helvetin Enkeleiden aljengeinä ovat Red Devil´s MC ja Devil´s Hammers MC ja Bandidoksella puolestaan Diablos MC, Bad Attitude Crew ja Support Team X:t.

      Yhteenotot mahdollisia

      Myös uusilla tulokkailla on pyrkyä jengikartalle. Von Hertzenin mukaan tilanne on siksi jännittyneempi kuin vuosiin. Satudarah MC on avannut alaosaston Helsinkiin, ja Outlaws-osastoksi on pyrkyä ainakin lappeenrantalaisella Fifteen MC South Carelianilla.

      Sekä Satudarahin että Outlawsin välit Helvetin Enkeleihin ovat olleet kansainvälisesti kireät. Esimerkiksi Satudarahilla on ollut väkivaltaisia yhteenottoja Helvetin Enkelien kanssa muun muassa Tanskassa ja Ruotsissa.

      – Kansainvälisesti ei ole merkkejä siitä, että jengit pääsisivät rauhassa sopuun Satudarahin jäämisestä. Jengi on silti onnistunut levittäytymään.

      Von Hertzen sanoo pitävänsä jonkinlaista väkivaltaa tai pullistelua jengien välillä todennäköisenä. Vakiintuneet jengit välttelevät silti suuria yhteenottoja.

      – Yksikään jengi ei halua aiheuttaa lisää viranomaisten torjuntatoimenpiteitä. Se on bad for business. Aikanaan niin sanotun jengisodan aikana poliisi kohdisti huikean resurssin jengeihin, koska väkivalta oli niin näkyvää.

      • agrshb

        laitas linkkiä lähteisiin?

    • Säälittävätvehkeet

      Mitenkä tämä liittyy perähikiän kummeli mopokerhoon?

    • raisu..keulii

      Ei mitenkään ..

    • lisääjengejä

      Poliisi huomasi ilmiön: rikollisjengeihin liittyy nyt paljon maahanmuuttajia - Helvetin enkelit vahvistui uudella kerholla
      Tiistai 13.2.2018 klo 07.01
      Suomen Helvetin enkeleihin liitettiin hiljattain uusi kerho. Sen arvellaan toimivan jengin ”likaisen työn tekijänä”. Myös muut mp-kerhot ovat viime aikoina vahvistaneet rivejään Lähi-idästä kotoisin olevilla maahanmuuttajilla.

      Hells Angels MC on perustanut Suomeen uuden kerhon.
      Enkelien lisäksi myös Bandidos- ja Cannonball-kerhot ovat alkaneet ensi kertaa hyväksyä jäsenikseen maahanmuuttajataustaisia miehiä.
      Uusi jäsenkulttuuri voi poliisin mukaan aiheuttaa ristiriitoja jengien sisällä.
      Helvetin enkelit samoin kuin kaksi kilpailevaa mp-jengiä ovat alkaneet hyväksyä jäsenikseen Lähi-idästä tulleita miehiä.
      Helvetin enkelit samoin kuin kaksi kilpailevaa mp-jengiä ovat alkaneet hyväksyä jäsenikseen Lähi-idästä tulleita miehiä. (JOHN PALMEN)
      Poliisin rikolliseksi luokittelema moottoripyöräkerho Helvetin enkelit on hiljattain vahvistanut organisaatiotaan Suomessa. MC Park Siden liittymisestä yhdeksi Hells Angels MC Finlandin kuudesta kerhosta ilmoitettiin hiljattain järjestön pääsivuilla.

      MC Park Siden nimi viittaa Helsingin Puistolaan, mihin kerholla on epäilty olevan yhteyksiä.

      Poliisi on ollut tietoinen Park Siden tulosta Helvetin enkeleihin jo ennen kuin asia oli hyväksytty jengin sisällä.

      - Meillä oli vihiä, että jotain tällaista on tekeillä, sanoo rikosylikomisario Christer Ahlgren keskusrikospoliisista (KRP).

      Tiedot vähissä

      Poliisilla ei toistaiseksi ole tietoa siitä, kuinka paljon MC Park Sidessa on jäseniä. Arviot ovat liikkuneet alle kymmenessä jäsenessä. Mitään nimilistaa poliisi ei ole saanut käsiinsä.

      - Meillä on epäilyjä tietyistä henkilöistä, jotka voivat kuulua siihen, Ahlgren sanoo.

      Tilanne on yhä niin uusi, ettei poliisi myöskään tiedä, missä Park Siden kerhotilat sijaitsevat.

      Yhdeksi syyksi uudelle kerholle on epäilty sitä, että perinteinen enkelikerho tarvitsisi jonkun muun tekemään puolestaan "likaisen työn". Poliisi ei kuitenkaan halua kertoa, ovatko uuden kerhon jäsenet ehtineet jo ryhtyä toimiin.

      - Ei ole ainakaan mitään sellaista rikosta, jonka tutkinnasta voitaisiin tässä vaiheessa kertoa, rikosylikomisario Ahlgren muotoilee.

      - Seuraamme tilannetta.

      Uuden enkelikerhon perustamisesta kerrottiin hiljattain järjestön kansainvälisillä kotisivuilla.
      Uuden enkelikerhon perustamisesta kerrottiin hiljattain järjestön kansainvälisillä kotisivuilla. (IL)
      Uusia kykyjä

      KRP:n mukaan kansainvälisten MC Hells Angelsin ja Bandidos MC:n sekä suomalaista alkuperää olevan Cannonball MC:n välillä ei parhaillaan ole isoja jännitteitä.

      - On jopa havaittavissa yhteistyötä rikollisessa toiminnassa. Aina kun pystytään hyötymään toisistaan, ollaan valmiita yhteistyöhön, Ahlgren kuvailee jengien toimintaa.

      Hän kertoo lisäksi poliisin havainneen uuden piirteen: jengit ovat vahvistaneet rivejään ulkomaalaistaustaisilla uusilla jäsenillä.

      - Perinteisetkin kerhot kaipaavat uusia ja kykeneviä jäseniä. Tästä uudesta porukasta löytyy sellaista ainesta, josta jengit ovat kiinnostuneita.

      Perinteisesti varsinkin "rotutietoiset" Helvetin enkelit ovat suhtautuneet hyvin kielteisesti etniseltä taustaltaan poikkeaviin jäsenehdokkaisiin. Nyt tilanne on muuttunut.

      - On mielenkiintoista nähdä, miten "vanhan liiton" jäsenet suhtautuvat väistämättä edessä olevaan uuteen jengikulttuuriin. Maailmalta on tietoa sisäisistä ristiriidoista ja siitä, että jengi on jopa jakautunut kahtia, kun uudet tulokkaat ovat ottaneet isompaa roolia, Ahlgren kertoo.

      Useita Irakista

      Iltalehden tietojen mukaan uusissa jäsenissä on turvapaikanhakijataustaisia maahanmuuttajia etupäässä Lähi-idän alueelta. Suurin osa heistä on lähtöisin Irakista. Monelle on kertynyt rikostaustaa jo lähtömaassaan, joten kynnys lain rikkomiseen voi olla muita matalampi.

      - Uudet tuulet puhaltavat. Jengejä kiinnostaa vain hyöty. Likaista työtä ei välttämättä tehdä itse, vaan se teetetään muilla, rikosylikomisario Christer Ahlgren sanoo.

      IL-TYÖRYHMÄ

    • HellsMcAnus-team

      HellsMcAnus talvirieha oli menestys, pillerit teki kauppansa, sekä kannadis. Piririä meni myös sekä muutakin.

      Mutta korostan, kyseessä oli päihteetön tapahtuma, sanoudumme jyrkästi irti huumeista!!

    • Kkpatteri

      Tämä selittääkin yhden asian ja varmistaa myös..hyvä linkki kiitos paljon linkin kirjoittajalle.

    • Respectkerholle

      spaceplay / pause qunload | stop ffullscreen shift ←→slower / faster (latest Chrome and Safari)
      ↑↓volume mmute
      ←→seek . seek to previous 12…6 seek to 10%, 20%, …60%
      SIRPA JEGOROW
      Hells Angels oli alkujaan moottoripyöräkerho, joka perustettiin toisen maailmansodan jälkeen Yhdysvalloissa. Kerho on sittemmin laajentunut kansainväliseksi järjestöksi. Se myös tunnustautuu niin sanotuksi prosenttijengiksi, joka on asettunut laillisen yhteiskuntajärjestyksen ulkopuolella. Poliisin mielestä kyse on rikollisjärjestöstä.

      Tietolaatikko

      MOT-ohjelmassa Helvetin enkeleiden klubilta Helsingissä näytetyllä filmimateriaalilla oli vain kertakäyttöoikeudet. Tästä syystä ne on jouduttu leikkaamaan pois.

      Hell Angels on luonteeltaan veljeskunta. Se tarkoittaa sitä, että jäsenet auttavat toisiaan, tekevät yhteistyötä ja tapaavat usein. Pohjoismaissa yhteistyöstä on esimerkkejä. Esimerkiksi Tanskan poliisilla on tietoja tanskalaisten ja suomalaisten Hells Angels -jäsenten yhteistyöstä. Poliisin mukaan kyseessä on pitkälle viety rikollinen yhteistyö.

      Näyttöä moottoripyöräkerhon kytköksistä rikollisuuteen on olemassa. MOT-ohjelma sai vuonna 2006 käsiinsä tietoja suomalaisten Hells Angels -jäsenten tuomioista käräjäistuimissa. Tietojen vertailu muihin Pohjoismaihin toi esiin hieman yllättäviä tuloksia. Näyttäisi siltä, että Skandinaviassa kerholaisten saamien tuomioiden määrä vaihtelee runsaasti. Esimerkiksi Suomessa Hells Angels -järjestöön kuuluvista Helvetin enkeleistä noin kolmekymmentä prosenttia on tuomittu jostain törkeästä rikoksesta. Luku on pieni, jos sitä verrataan Ruotsiin, Norjaan tai Tanskaan, joissa luvut ovat yli viisikymmentä, seitsemänkymmentä ja kahdeksankymmentä prosenttia.

      Poliisin mukaan kyse ei ole siitä, että suomalaiset jengiläiset olisivat erilaisia kuin kollegansa ulkomailla. Suomenkin luvut kasvaisivat, jos jengien tutkimiseen tarkoitettuja resursseja lisättäisiin ja viranomaisten välistä yhteistyötä parannettaisiin, väittää rikosylikomisario Thomas Elfgren keskusrikospoliisista. Olemassaolevat voimavarat jakautuvat poliisilla laajemmalle alueelle, sillä Suomessa on monia muitakin tutkinnanalaisia jengejä kuin prosenttijengit.

      Lainsäädäntö on resurssien lisäämisen ja viranomaisyhteistyön lisäämisen ohella tärkeimpiä tekijöitä, joilla voitaisiin puuttua paremmin moottoripyöräjengien toimintaan. Suomessa on usein väläytelty muun muassa jengitunnusten käyttämisen kriminalisointia. Hells Angels -järjestön imagohan on rakennettu pitkälti tavaramerkille ja siihen, millaisia mielikuvia käytetty logo herättää. Logossa on enkelisiipisen pääkallon kuva ja osalla jäsenistä on nahkaliiveissä myös vinoneliössä yhden prosentin kuva tarkoittamassa kuulumista prosenttijengiin.

      Kun Suomessa poliisin on miltei mahdotonta tehdä yllättäen vaikkapa huumeratsioita Helvetin enkelien linnoitusmaisiin kerhotiloihin, Kanadassa asiaan on löydetty ratkaisu lainsäädännön kautta. Siellä näiden linnoitustenkaltaisten tilojen rakentaminen on jo kielletty. Ja jos Tanskassa poliisille syntyy epäilys, että moottoripyöräjengiläisen elämäntyyli ja taloudellinen tilanne eivät kohtaa, veroviranomaiselle on annettu oikeus vaatia asianomaiselta selvitys rahankäytöstään.

      Moottoripyöräjärjestö on koventanut otteitaan muun muassa poliisia, oikeusviranomaisia, todistajia ja toimittajia kohtaan. Kovat otteet ovat tyypillisesti uhkailua, mutta raakoja väkivallantekojakin on tehty kuten pommi-iskuja ja pahoinpitelyjä. Myös Suomessa vastaavanlaisia uhkailuja tehty. Ruotsalaisen poliisin mukaan on todennäköistä, että toimintatavat leviävät maasta toiseen, vaikka maiden välisiä kulttuurieroja olisikin.

      Lainsäädännön ja viranomaistoiminnan lisäksi myös kansalaisten asennoitumisella Hells Angels -järjestöön ja muihin moottoripyöräjengeihin on tärkeä. Tanskassa 1990-luvulla sivullisten joutuminen jengikahinoitten uhreiksi avasi silmiä näkemään, että kyse oli vakavia rikoksia tekevistä jengeistä, ei pelkkiä pikkurikoksia tekevistä moottoripyöräharrastajista. Muun muassa koulut, urheiluseurat ja paikallislehdet alkoivat julkisesti vastustaa jengiläisiä, esimerkiksi mielenosoituksilla.

      Suomessa poliisi toivookin laajaa yhteiskunnallista keskustelua, miten jengien tekemää rikollisuutta pitäisi torjua. Pelkkä resurssien lisääminen ei riitä.

      MOT-ohjelma vieraili Helsingin keskustassa sijaitsevassa Helvetin enkeleiden klubitalolla 2000-luvun puolivälissä. Haastatteluja ei annettu, mutta sen sijaan klubi toimitti lausunnon, jossa se kuvaili toimintaansa muun muassa näin:

      "Hells Angels MC Finland on moottoripyöräkerho, ei rikollisjärjestö. Moottoripyöräkerhon luonnetta ei ole käsitelty missään toimivaltaisessa tuomioistuimessa. Tästä syystä ei mielestämme ole oikein, että Hells Angels MC Finlandia kutsutaan viranomaistoiminnassa tai mediassa rikollisjärjestöksi."

      Mutta esimerkiksi Tanskan poliisissa asia nähdään toisin.

      "Jos joku liittyy Hells Angelsin jäseneksi, hän liittyy rikoksia tekevien henkilöiden seuraan."

      Teksti: Sirpa Jegorow

      • jokurotipitääolla

        No varmaan toooosiiiiiiiiiiii iiiiiiso ongema nusessa, missä oikea ongelma on sisäsiiittoisuus.

    • Nonononono

      Ei täällä ole mitään rikollista toimintaa.Jos on niin vähäistä ja pienimuotoista räpistelyä.

      • Anonyymi

        Muuta rikollisuutta ollekkaan,kuin nämä romanit,jotka kuvittelee itsestään liikoja.Varastavat kaupoista,huijaavat vanhuksia ja juoppoja, myyvät lääkkeitä,huumeita,alkoholia,sekä tekevät ohikkaita huoltoasemille

    • yleistietoa

      Mielenkiintoisia dokkareita.Dokumentti vuodelta 1987 esittelee moottoripyöräilevän nuorison harrastuksia kaupungissa ja luonnon helmassa. Ohjelman keskiössä on bikerbändi Backsliders.
      Marko Asser Hirsma (12. heinäkuuta 1965 Helsinki[1] – 20. lokakuuta 2001 Helsinki[2]) oli suomalainen moottoripyöräkerhoaktiivi ja muusikko. Hän vaikutti 1970- ja 1980-lukujen taitteesta vuoteen 1994 Backsliders-yhtyeen basisti-laulajana. Yhtye ehti olemassaolonsa aikana julkaista viisi studioalbumia sekä yhden Hurriganes-coveralbumin yhdessä Albert Järvisen kanssa nimellä Flashbacksliders.

      Marko Hirsma oli perustamassa myöhemmin Hells Angels MC Finlandiksiiksi muuttunutta Overkill MC:tä[1] sekä toimi Bandidosin Suomen jaoston presidenttinä[3]. Hänet tuomittiin yli vuoden vankeuteen ampuma-aserikoksista sekä jengiliivien riistämisestä kilpailevan ryhmän mieheltä Helvetin Enkeleiden kerhotilaan tehdyssä iskussa.[4] Hirsma erotettiin tai erosi Bandidosista ja hän elvytti henkiin MC Undertakers -moottoripyöräjengin. Hirsmalla oli myös yhteyksiä Bandidosin kilpailijaan, yhdysvaltalaiseen Outlaws-moottoripyöräkerhoon.[2] Lokakuussa 2001 kaksi Bandidosin jäsentä ampui Hirsman kotipihalleen Helsingissä.[4][5]

      Lähteet Muokkaa

      ↑ a b Marko Hirsma R.I.P ja Backsliders-yhtyeen tarina, Kopteri-lehti 01/2002
      ↑ a b Kahdelle Bandidos-jäsenelle murhasyyte 19.2.2002. MTV3. Viitattu 23.3.2015.
      ↑ Marko Hirsma R.I.P ja Backsliders-yhtyeen tarina, Kopteri-lehti 01/2002
      ↑ a b http://yle.fi/aihe/artikkeli/2008/03/12/riders-ja-backsliders
      http://www.hs.fi/ihmiset/a1305700092503
      Tietolaatikko
      1980- ja 90-lukujen taitteessa Backslidersin vahvistukseksi tuli Albert Järvinen. Nimellä Flashbacksliders syntyi vuonna 1990 yhteislevy Let´s Go Rockin´ Tonight.
      Backslidersin toiminta hiipui 90-luvulla, kun Marko Hirsman aktiviteetti suuntautui yhä enemmän jengikuvioihin. Hänen johtamansa Overkill MC pääsi Helvetin Enkelien ensimmäiseksi suomalaiseksi ehdokasjäseneksi. Hirsma kuitenkin erosi klubista ja perusti Undertakers MC:n, joka haki kilpailevan Bandidos-järjestön jäsenyyttä.
      Moottoripyöräkerhojen välillä ja sittemmin myös niiden sisällä käytiin aseellista sotaa. Hirsma sai tuomion kranaatti-iskusta Hell´s Angelsien kerhotilaan. Kaksi Bandidosin jäsentä ampui entisen johtajansa vuonna 2001.

      Dokumentti lähtee liikkeelle Lepakkoluolan kellarista, jonne pian talonvaltauksen jälkeen kotiutui muiden ohella myös pyörien rassaajia.

      Biker-kuviot olivat 80-luvulla vielä sen verran pienet, että harrikkamiehet ja brittimotoristit mahtuivat samoihin bileisiin. Meno oli muutenkin varsin perinteistä viikonloppuhulinaa verrattuna 90-lukuun, jolloin aseellinen jengiväkivalta astui kuvaan.

      Lepakon uumenista nousi esiin myös Backsliders-yhtye, joka kertoo löytäneensä nimensä englannin sanakirjasta. Bändin alkuperäiseen kokoonpanoon kuuluivat Marko Hirsma, Dan Eklund ja Ana Haglund.

      Teksti: Jukka LindforsHS 12.3.2002: Hirsman ampujille murhasta elinkautiset tuomiot

      Moottoripyöräjengi Bandidosin entisen johtajan Marko Hirsman ampujat on tuomittu Helsingin käräjäoikeudessa elinkautiseen vankeuteen murhasta. Artikkeli on julkaistu ensimmäisen kerran 12.3. 2002.

      Tilaajille
      Teuvo Arolainen HS
      Julkaistu: 24.7.2013 2:00
      Moottoripyöräjengi Bandidosin entisen johtajan Marko Hirsman ampujat on tuomittu Helsingin käräjäoikeudessa elinkautiseen vankeuteen murhasta. Bandidosin nykyjäseniin kuuluvat Kai Tapio Blom ja Andrei Antoni Jensko saivat samassa yhteydessä tuomion myös tapon yrityksestä ja vaaran aiheuttamisesta.Bandidos-johtaja älähti jengikirjassa esitetyistä väitteistä
      Lauantai 31.1.2009 klo 04.31 Hirsman tarina kiehtoo toimittajaa

      Bandidosissa ei ole näistä väitteistä pidetty, eikä jengiä taatusti ilahduta tieto siitä, että jonkun sisäpiiriläiseksi katsottavan kerrotaan rikkoneen vaikenemisen periaatetta.

      Bandidos-johtaja Tapio Haapanen korosti aiemmin tällä viikolla Aamulehdessä, ettei Bandidos ole rikollisjärjestö vaan perinteinen moottoripyöräkerho, johon kuuluvat ajavat pyörillä ja viettävät aikaa yhdessä.

      Mölsä ei kiistä moottoripyöräjengien ideologista taustaa.

      - Ne ovat myös harrastekerhoja.

      Mölsää itseään kiehtoo erityisesti suomalaisen bikerkulttuurin voimahahmon Marko Hirsman tarina. Kirjassa kerrotaan, kuinka Bandidosin Suomeen tuonut Hirsma käynnisti verisen jengisodan entisiä veljiään Helvetin enkeleitä vastaan. Kovista otteistaan tunnettu ja ristiriitoja herättänyt mies kulki lopulta kohti omaan tuhoaan ja päätyi kahden Bandidos-miehen murhaamaksi.

      - En seurannut 1980-luvulla musiikkia eikä (Hirsman prätkähenkinen bändi) Backsliders sanonut minulle entuudestaan oikein mitään. Mutta Hirsmahan oli kova rokkijätkä ja Backsliders kysytty esiintyjä, Mölsä tunnustaa.

    • heheheheeeee

      Homokerho :D

      • Anonyymi

        Sitäpä juuri😂

    • viherpeukalotliibeissä
      • melkoistatouhua

        tuomitut t.k & j.r ovat, siis kyseisen mopedikerhon " membereitä " ja innokkaita kotipuutarhureita, näemmä

    • Heinäjuntit

      Peräkylän ride to free juntitko kärähtänyt kukan kasvatuksesta? Varmaan haikumppareissa memberit istuvat presidentin johdolla pöydän ääressä ja miettivät uusia kuvioita. Kummelissa olisi heinäpunteille vertaiskerho.

    • Vanhanliitonmiesosaa

      Mitäs henkilöitä nämä tuomitut ovat,koskaam edes kuullu heistä ja toisekseen onko nurmeksessa edes mitään pyöräkerhoa,ehkä voi olla joku hamekerho,jossa paskahousu vellihousuja,jotka kuvittelevat itsestään liikoja,eivät osaa edes tehdä bisnestä,saatikka rahaa tai kuria pitää.

    • Anonyymi

      Vittu mitä pellejä nämä kerhon pojat on! Tulee mieleen jotain Siwan ryöstäjiä näistä kavereista!

    • Anonyymi

      Sitten kun on nämä kovat prätkä miehet vanhenneet ja muuttaneet attendon tai esperi caren täys hoitolaan , niin siellä on oven takana joka miehellä omat rollaattorit, tosin kaikissa niissä prosentti merkki tankoon liimattuna, ja sitten lukee joka rollassa isolla HARLEY PARKINSON..

      • Anonyymi

        Reseptit liimattuna ohjaus tankoon--

    • Anonyymi

      Jos nää pitkäparrat meinaa kaatuilla näillä pärinä mopoillaan, niin ainahan niihin voi laittaa apu pyörät.. sitten parta pitkällä aurinkolasit päässä kohti auringon laskua.. on se niin makeeta..

    • Anonyymi

      Lieksa MC anal thunder tulolla nurmekseen!

    • Anonyymi

      Lieksan thunderit ees kuse Nurmeksen heinäpunttien suuntaan.

    • Anonyymi

      Yli ikäisiä nuorisorikollisia koko pellekerho täynnä! Niin kuin koko Nurmes sisäsiittoisuuden mekka

    • Anonyymi

      Puppelipojat nahkaliiveissä😂😂

    • Anonyymi

      Huutista isukin luona asuvalle pellekerholaiselle :D

    • Anonyymi

      Entä jenkkikerho, varsinkin pari totista möllisköä, palikkavitsit jolle ite hörisee.

      • Anonyymi

        Samaa nössö laumaa🤭🤣

    • Anonyymi

      Taitaa tämä kerho olla suomen pahin vitsi

    • Anonyymi

      On todellakin vitsi kun kattoo ketä siellä pyörii ja ovat niin Elvistä kun on nahkaliivi ja toisen mela takapuolessa ja ennen ei saa panna toista memberiä kun on imenyt vuoden muitten k.. Lia

    • Anonyymi

      McMacAnus nurmeksessa harrastaa vain päihteetöntä elämää.
      Myymme piriä, kannadista sekä pillereitä, mutta korostmme, sanoudumme jyrkästi irti huumeista.
      Nyt täytyy viedä poliisipäällikölle paketti piriä ja samalla korostamme hänelle, sanoudumme jyrkästi irti huumeista!

      Olemme raittiita moottoripyörä harrastajia!

    • Anonyymi

      Ei näillä salakapakkaa ole kun se tiski on sitä varten et puppelit tyrkkii toisiaan anukseen

    • Anonyymi

      Vieläkö se iso apinan näköinen farkkuliivi pyörii näissä jolla on niin iso alahuuli et siitä sais kauhan tehtyä

      • Anonyymi

        Moi

        Olen se, millon tavataan?

      • Anonyymi

        Huomenna käy

    • Anonyymi

      Kunnon pellejä koko sakki😂😂ei näille voi kun nauraa😂😂😂😂😂

    • Anonyymi

      Näillehän nauretaan ihan yleisesti muualla suomessa😂😂😂😂😂

      • Anonyymi

        Loppuu se sunkin tyhjännauraminen kun pian pesismaila tunkeutuu suoleesi.

      • Anonyymi

        Siitäkös hyvärilän homppelit vain ilahtuisi 😍

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Loppuu se sunkin tyhjännauraminen kun pian pesismaila tunkeutuu suoleesi.

        Ei kai se joku nahkaliivipuppeli vaan hermojaan polta vai ootko puppelien support lekan imijä??

    • Anonyymi

      Onko nusessa muita gay mestoja kun tämä nahkaliivipoikien lemmenpesä?

    • Anonyymi

      Pellejä kaikki

      • Anonyymi

        Pian saat tuntea rautakangen pyllyssäsi!

        T Hell'sMcAnus Mc

      • Anonyymi

        Ihanaa :) Tänään?

        T Hyvärilän homppeli

    • Anonyymi

      No uuh

    • Anonyymi

      Molemmat älypäät kerhon sivujen ylläpitäjiä :D Lol mitä urpoja, kasvatetaan hamppua ja ollaan niin kovia ganstereita :D Kypsykää kiven sisällä, mä korkkaan nyt kaljan.

      • Anonyymi

        No sinullahan alkaa päivä ajoissa kun jo 05 aukeaa eka kalja. Taidat olla juoppo ja liimanhaistelija? Imppaat myös tinneriä?

    • Anonyymi

      Aikuiset miehet jotka on jääneet ikiteineiksi!! Semmoonen rikollisjärjestö

    • Anonyymi

      Vieläkö se iso keharin näköinen mies jonka nimi oli joku kurko tai ässä pyörii näissä ja luulee olevansa joku isompikin mafiapäällikkö

      • Anonyymi

        Pian tunnet rautakangen ånuksessasi.

        T HellsMcÅnus MC

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pian tunnet rautakangen ånuksessasi.

        T HellsMcÅnus MC

        Nämä varmaan työntävät sitä rauta ankea toistensa anukseen

      • Anonyymi

        Ai niin se joka näyttää gorillalta naamastaan ja älykkyyskin on samaa luokkaa

      • Anonyymi

        Se oli URKO ei KURKO? URKO on semmoinen marakatin ja makakin risteytyksen näköinen tapaus!

    • Anonyymi

      Eikö nämä kaikki luule olevansa jotain mafiapäälliköitä😂😂ei voi kun nauraa näille😂😂😂😂

      • Anonyymi

        Pian sinäkin tunnet kylmän teräksen ånuksessasi.

        T HellsMcÅnus MC

      • Anonyymi

        Loppuu se sinunkin naurusi kun tunnet rautakangen tunkeutuvan anukseesti!

        T HellsMcÅnus MC

    • Anonyymi

      Voi voi

    • Anonyymi

      Taida olla nurmekselaisista muuhun kun pökkimään omia sukulaisiaan niin tietää kyllä mitä on jälkipolvi sen jälkeen

      • Anonyymi

        Saatat pian tuntea pesäpallomailan syvällä ånuksessasi!

        T ÅnusRaiders MC Nurmes

      • Anonyymi

        Ihanaa, odotan innolla! 😍

      • Anonyymi

        Kyllä nyt pelottaa😂😂😂😂nää nahkaliivimiehet on niin pelottavia kun täällä suomi24 sivuilla uhoovat😂😂

    • Anonyymi

      Otsikko on vähän harhaanjohtava, Nurmeksessa kun ei ole yhtään ammattirikollista, jotain kaljavarkaita korkeintaan. Eihän siltä paska kylältä saa edes laadukkaita huumehia niin ihan turha tuokin pellekerho.

      • Anonyymi

        Saatat pian tuntea koivuhalon syvällä ånuksessasi.

        T ÅnusRaiders MC Nurmes

      • Anonyymi

        Uuh.. 😍👍

      • Anonyymi

        Tarkoitat siis näitä onnettomia nössö romaneita,joista ei ole muuhun,kuin näpistelee kaupoista 😂😁😀

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tarkoitat siis näitä onnettomia nössö romaneita,joista ei ole muuhun,kuin näpistelee kaupoista 😂😁😀

        Vittu mitä pellejä nämä on! Tulee mieleen jotain Siwan ryöstäjiä näistä kavereista!

    • Anonyymi

      Se että pidetään liivejä ja kuvitellaan olevan rikollinen ei tee vielä näistä Rikollisia! Taida näistä olla kun Siwan ryöstäjäksi ja kun on siwatkin loppu niin ei ole pojista harmia!

      • Anonyymi

        Saatat tuntea pian kuinka ananas uppoaa suoleesi.

        T ÅnusRaiders MC Nurmes

      • Anonyymi

        Uuh.. 😍👍 .

      • Anonyymi

        Siwa loppu

    • Anonyymi

      Tämä on varmaan tosi kova rikollisjengi!! Näillehän nauraa koko suomi😂😂😂

      • Anonyymi

        Saatat pian tuntea ratakiskon anuksessasi!

        AnusMcHells riders

      • Anonyymi

        Uuh.. 😍👍 . .

      • Anonyymi

        Niin nauraa

    • Anonyymi

      Vai rikollisjengi😂😂😂ennemmin isojen lapsien leikkitarha😂😂

      • Anonyymi

        Tunnet pian jalkapallon työntyvän anuksestasi suoleen.

        T AnusMcHells riders

    • Anonyymi

      Matala koulutustaso, alhainen älykkyys, koulukiusaus, sisäsiittoisuus ja rikkinäinen lapsuus sekä mielenterveysongelmat ajaa heikkoja yksilöitä näihin pelletouhuihin

    • Anonyymi

      Vai rikollisia😂😂😂täysiä pellejä koko sakki niin kuin koko nurmes

    • Anonyymi

      Näiden aivokapasiteetillä ei varmasti tehdä rikoksia😂😂😂nahkaliivit päällä kuvitellaan olevan jotain😂😂totuus on aivan toista. Näillehän nauretaan ympäri Suomea kun puppelipojat luulee olevansa jotain mafiapäälliköitä

      • Anonyymi

        Saatat pian nyrkin anuksessasi!

        AnusMcHells riders

      • Anonyymi

        Uuh.. 😍👍 .

      • Anonyymi

        Näillä se ei oo kun anus mielessä! Tietysti kun pukeutumista kattoo niin mitä muuta voi odottaa nahkaliivipojilta

      • Anonyymi

        Soita vielä suutasi niin tunnet pian kovaa kipua anuksessasi ja sinulle voi sattua onnettomuus!

        T AnusMcHells riders

      • Anonyymi

        Uuh.. 😍👍

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Soita vielä suutasi niin tunnet pian kovaa kipua anuksessasi ja sinulle voi sattua onnettomuus!

        T AnusMcHells riders

        Siitä puute mistä puhe tässä sulle apu GayExtremeTube.com is the biggest free tube dedicated to sharing gay BDSM porn . Our site is updated every 10 minutes with fresh extreme gay videos.Löytyy sun kaiga yns fantasioihin 😁. Laadukkaita seksileluja, alkkareita, liukkareita ja kortsuja edulliseen hintaan. Tuotteemme ovat valittu homomiesten tarpeiden pohjalta ja niiden tyydyttämiseksi. Säästä toimituskuluissa. Edulliset toimitukset. Avulias asiakaspalvelu. https://www.homoware.fi/?

    • Anonyymi

      Aikuiset miehet leikkii jossain tuppukylällä Rikollisia niin onhan se aivan naurettavaa touhua😂😂

      • Anonyymi

        Ihanaa, odotan innolla! 😍 Uuh.. 😍👍

      • Anonyymi

        Sulle pitäs tunkea kiuas anukseen

      • Anonyymi

        Saatat kohta tuntea koko saunan anuksessasi!

        T AnusMcHells riders

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Saatat kohta tuntea koko saunan anuksessasi!

        T AnusMcHells riders

        Olen 31-vuotias AnusMcHells johtajan poika. Olen erittäin ylpeä siitä ja vitut välitän mitä te muut sanotte meidän AnusMchells kerhosta,koska olemme kaikki homoja ja tykätään itse noista jutuista mitä laitetaan ja ollaan myös testattu niitä. En voi asialle mitään, joten koitamme elää elämää onnellisesti tälläisena kuin meidät on luotu.
        Mikä siitä tekee niin vaikean hyväksyä meidät tällaisina kuin olemme. Emmehän me teidän elämäänne pilaa! Koittakaas vähän miettiä.

        T AnusMcHells riders johtajan poika puhuin meidän kaikkien puolesta

    • Anonyymi

      Voi kun pojat tietäs mitä muut näistä raukoista puhuvat niin voisivat pyyhkiä liiveillään perseensä ja luikkia omiin koloihinsa onanoimaan paskaiset liivit päällä😂😂täysiä rottia ja vasikoita koko kerho

      • Anonyymi

        Niin kyllähän sitä ihmetellään muuallakin kuin nurmeksessa tätä vasikka touhua! Ei kyllä yllätä yhtään

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin kyllähän sitä ihmetellään muuallakin kuin nurmeksessa tätä vasikka touhua! Ei kyllä yllätä yhtään

        Niin nämähän kuvittelevat oleva helvetin enkeleitä mut tosiasiassa ovat koulukiusattuja vajakkeja! Voi kun enkeleissä tietäisivät miten nämä ratsastavat niiden maineella vaikka ovat juuri näitä nuoleskelijoita jotka työntävät kielensä isojen pahojen poikien perseeseen

        Miksi et mene sanomaan tuota samaa heille kasvotusten ja ihan selvinpäin,mutta tiedän sen että et uskalla,sillä olet itse samanlainen ruskean persereihän nuolija

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi et mene sanomaan tuota samaa heille kasvotusten ja ihan selvinpäin,mutta tiedän sen että et uskalla,sillä olet itse samanlainen ruskean persereihän nuolija

        Vai rikollisia! Taitavat olla paikallisten poliisien parhaita kavereita

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vai rikollisia! Taitavat olla paikallisten poliisien parhaita kavereita

        Nurmeksen brotherhood näistä tulee mieleen joku vajakkien sukurutsareiden toimintakeskus jossa eletään aivan jossain mielikuvitus maailmassa! Ollaan pikkukylän päälliköitä ja kuvitellaan että joku pelkää kun on nahkaliivi ja melat toistensa anuksessa! Vieläkös se iso hampaaton mies jonka nimi oli ässä joka pitää itseään mafia päällikkönä pyörii näissä?

        Sitä se piri tekee et ollaan päälliköitä ja hampaat tippuu

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nurmeksen brotherhood näistä tulee mieleen joku vajakkien sukurutsareiden toimintakeskus jossa eletään aivan jossain mielikuvitus maailmassa! Ollaan pikkukylän päälliköitä ja kuvitellaan että joku pelkää kun on nahkaliivi ja melat toistensa anuksessa! Vieläkös se iso hampaaton mies jonka nimi oli ässä joka pitää itseään mafia päällikkönä pyörii näissä?

        Totta🤭

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi et mene sanomaan tuota samaa heille kasvotusten ja ihan selvinpäin,mutta tiedän sen että et uskalla,sillä olet itse samanlainen ruskean persereihän nuolija

        Kuka nyt vesikauhuisen rakin kanssa viitsisi vehdata.

    • Anonyymi

      Jos se on rikollista että luullaan olevansa rikollisjengi niin kai nämä sitten vois olla mut totuus on se et nämä kuvittelevat kun perustetaan jonnekin helvetin perähikiälle kerho niin hallitaan koko suomea! Niinhän näistä yksi tunari kerran piri päissään uhosi et meille ei kukaan mahda mitään 😂😂teille nauretaan jos nyt haluutte totuuden tietää!

    • Anonyymi

      Mua huvittaa nää kerhot miten ihminen voi vajota niin alas et jumalauta kuvittelee olevansa kuolematon kun saa jonkun pellekerhon liivit päälle nämä autistit pitäisi sulkea jonnekin omaan kuplaansa!

      • Anonyymi

        Saatat pian tuntea ananaksen anuksessasi!

        T ÅnusRaiders MCNurmes

    • Anonyymi

      Kyllä on sen näköistä porukkaa et suurin rikos näillä on kova uho niin kuin yleensä näillä piripäillä on! Luulis et enkeleillä ois sen verran järkeä päässä et sanoisivat näille perseennuolijoille et lopettaisivat ton enkeleitten kaveruudella kehumisen ja toisten maineella ratsastuksen mut toisaalta onhan se varmaan mukavaa ku ei tartte edes vessapaperia käyttää ku nusen pojat hoitavat perseen pyyhkimisen ja palvovat heitä!

      • Anonyymi

        Vieläkö kerho Nurmeksessa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vieläkö kerho Nurmeksessa?

        Ei nämä älyä lopettaa tätä kaikkien aikojen naurettavinta pellekerhoa! Oishan se hyvä että joku kertoisi näille että kaikki nauravat tuolle touhulle että ollaan jossain nurmeksessa ja vedetään nahkaa päälle ja kuvitellaan et nyt sitä ollaan kuolemattomia! Todella järjetöntä touhua mut ei voi mitään.

        Voi...voi,onhan se leikki muiden leikkien joukossa...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voi...voi,onhan se leikki muiden leikkien joukossa...

        Prosenttikerho kuulemma,vai ovatko huhut huhuja... ?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Prosenttikerho kuulemma,vai ovatko huhut huhuja... ?

        Hämeeseen tervetuloa!!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Prosenttikerho kuulemma,vai ovatko huhut huhuja... ?

        On prosenttikerho vain yksi prosentti moottoripyöräilijöistä on yhtä tyhmiä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On prosenttikerho vain yksi prosentti moottoripyöräilijöistä on yhtä tyhmiä

        Ha....haaa.Never ever!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ha....haaa.Never ever!

        Mc mikä Nurmeksessa ?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mc mikä Nurmeksessa ?

        Ei mikään, lopettanut toimintansa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei nämä älyä lopettaa tätä kaikkien aikojen naurettavinta pellekerhoa! Oishan se hyvä että joku kertoisi näille että kaikki nauravat tuolle touhulle että ollaan jossain nurmeksessa ja vedetään nahkaa päälle ja kuvitellaan et nyt sitä ollaan kuolemattomia! Todella järjetöntä touhua mut ei voi mitään.

        Niin on

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mc mikä Nurmeksessa ?

        Ei mikään

    • Anonyymi

      Niin on

    • Anonyymi

      Ei ole lopettanut,lopetettiin…

    • Anonyymi

      Millon tällänen kerho tullut nurmekseen.

      • Anonyymi

        Vuonna 2000

    • Anonyymi

      Lapsellista touhua koko homma.Ainakin täällä Nurmeksessa.

    • Anonyymi

      Vieläkö juntit leikkii siellä mc kängiä? Sikari palaa ja mökeletään..

    • Anonyymi

      Hells McAnus kerholla aktiivista toimintaa nurmeksessa.

    • Anonyymi

      Suomeksi sanottuna Pöljiä,itsetunto nolla joka klopilla.

      • Anonyymi

        Juuri näin

    • Anonyymi

      🥸suu kiinni…

    • Anonyymi

      Näille saa kyllä nauraa ihan huolella. Ei Jumalauta mitä juntteja niin kuin kaikki nurmekselaiset.

      • Anonyymi

        Mistäs sinä "viisas" olet kotoisin🤓

      • Anonyymi

        eivät kuitenkaan enää avaudu

    • Anonyymi

      maajussipentujen jengi

    • Anonyymi

      Tampereelta,oliko muuta kysyttävää.

    • Anonyymi

      Niin näistä rikollisista yksi kerran kehui jopa miten tulevat poliisin kanssa toimeen.. Oli kuulemma poliisit kehunut että hyvä kun on tämä kerho joka pitää järjestystä yllä perähikiällä. Vasikoitako..??

      • Anonyymi

        Ei voi kun nauraa,siinä meillä olisikin hyvä tuleva prossakerho…idiootteja tulevia kenties..

      • Anonyymi

        Nurmeksen roadwolf ei pidä yllä mitään lakia järjestystä kaikki ovat yhdellä kädellä tapettavia ei minkään tekijöiksi heistä ole

      • Anonyymi

        Lehmän sukuisuudesta ei tietoa eikä kiinnostustakaan. Mutta olihan niitä poliiseja paljonkin jotka hännystelivät ja kaveerasivat vähän kaikkien kanssa, facestahan noita juttuja pystyi suoraan lukemaan. Eräät tahot keräsivät tietenkin dataa ja analysoivat sitä ja lähettivät eteenpäin. Muutamat noista virkamiehistä pitivät raiskaus ja uhraus juhliaan yhden mielisairaalan kellarissa kolleegoidensa ja heidän vaimojensa kanssa. Venakot tietenkin salaa kuvasivat näitä sessioita miliisille ja syöttivät yhdelle erittäin julmalle pedofiili cialle poloniumia. Se oli heidän hyvä tekonsa maailmalle ja oikeudenmukaisuuden kosto. Kyseinen henkilö kuoli sen jälkeen syöpään.

        Tämä kirjoitus oli fantasiaa ja täysin keksitty. Tarinan opetus oli kannettaa varoa poliisia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nurmeksen roadwolf ei pidä yllä mitään lakia järjestystä kaikki ovat yhdellä kädellä tapettavia ei minkään tekijöiksi heistä ole

        Näille ei kuulemma kukaan mahda yhtään mitään. Niin nämä ainakin itse luulevat.

        No kyllä huomasi et oli kyllä ihan fantasiaa toi kirjoitus. Tässä alapuolelle linkatussa lehtijutussa sankari poliisi pelastaa useita lapsia. Kaikki poliisit on sankareita, niinkuin Jari Aarnio joka selvisi kranaatti iskusta leikkaamalla tulilangan puutarhasakseilla ja oli vuoden poliisi tai Harri Gustafsberg jonka kotiin rikolliset hyökkäsi mutta Harri taisteli rrryöväreitä vastaan samurai miekalla, ilman pelkoa. Poliisit ei ole tehneet yhtään rikoksia Suomessa, Neuvostoliitossa, Natsi-Saksassa, Pohjois-Koreassa Itä-Saksassa eikä Kiinassa. Koska poliisit valitaan tarkoilla psykologisilla testeillä jotka estää rikoksien tekemisen. Niilä samoilla testeillä kyllä profiloidaan rikollisiakin, mutta silti. Ja sitä paitsi gallupit osoittaa joka vuonna että poliisi on täydellinen ja ne gallupit on suomen sanomalehdissä, eikä missään vitun Pravdassa.

        https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/poliisi-esti-kolmen-lapsen-surman/2068318

        On se ihan kauhiaa että syöpä vei tämänkin sankari poliisin.

        Poliisit valitaan tiettyjen ominaisuuksien takia. Valinta on ollut sama aina, niin suomessa, natsi-saksassa, neuvostoliitossa, kiinassa kuin pohjois-koreassa. Poliisin tulee nauttia väkivallasta, poliisin tulee nauttia raiskaamisesta, nauttia vallasta ja alistamisesta, poliisilla tulee olla pedofiilisia taipumuksia ja alttius päihteiden käyttöön. Näistä aineksista "hyvä" poliisi on koostunut. Koska eihän kukaan normaali ihminen tee niitä tekoja joita noissa valtioissa tehtiin/tehdään edelleen.

        Edellämainitut taipumukset luovat ryhmähengen ja salaisuuden ulkopuolisten ja ryhmään kuuluvien välille. Näin poliisi näkee tavallisen kansalaisen, miehen, naisen vanhuksen tai lapsen esteenä toteuttaa halujaan. Tämä este luo vihan tunteen ja koska vihan kohde estää poliisia toteuttamasta halujaan, eli haluja raiskata, käyttää lapsiahyväksi, alistaa ja päihtyä. Käyttää poliisi kaikkia keinoja kostaakseen kohteelle, eli kansalaiselle.

        Poliisia korkeammalla olevat tahot voivat kontrolloida näillä haluilla poliisia. Sentakia poliisi valitaan näitten periaatteiden mukaan.
        Äänestä

        Mene hoitoon,ota myös lääkkeet…

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mene hoitoon,ota myös lääkkeet…

        Itä-Saksa eli DDR puuttui listasta,se oli pahapaikka ja joka poliisin unelma valtio. Nykyaikainen poliisi luotiin mielisairaaloissa ja metodit senkus pahenee. Koska nykyään tiettyjä ammattiryhmiä osataan kasvattaa ja manipuloida jopa kohdusta asti. Ns traumaperäinen kasvatus.

        Ilmeisesti lääkkeesi loppuivat!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nurmeksen roadwolf ei pidä yllä mitään lakia järjestystä kaikki ovat yhdellä kädellä tapettavia ei minkään tekijöiksi heistä ole

        Ei näille kukaan mahda mitään niin se vain on kun nämä niin sanovat. On se muuten ihme ku nämä luulevat että ovat jotenki pelottavia kun on nahkaliivi päällä. Se on kans huvittaa kun kehutaan että ollaan lähes hells angels jäseniä....huh huh mikä jengi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nurmeksen roadwolf ei pidä yllä mitään lakia järjestystä kaikki ovat yhdellä kädellä tapettavia ei minkään tekijöiksi heistä ole

        Puhut asiaa heikkoja luusereita koko sakki eivät osaa edes tapella muuta kuin suuta loskuttaa naisille

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei näille kukaan mahda mitään niin se vain on kun nämä niin sanovat. On se muuten ihme ku nämä luulevat että ovat jotenki pelottavia kun on nahkaliivi päällä. Se on kans huvittaa kun kehutaan että ollaan lähes hells angels jäseniä....huh huh mikä jengi.

        Kyllä täällä saa taas nauraa näille hölmöille junteille..värittömät liivit päällä meuhataan… yhdestäkään ole ole ottamaan vastuuta prossa kerhossa..leikkikää leikkejänne hiekkalaatikolla.Saatte sankot ja pari lapiota mukaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä täällä saa taas nauraa näille hölmöille junteille..värittömät liivit päällä meuhataan… yhdestäkään ole ole ottamaan vastuuta prossa kerhossa..leikkikää leikkejänne hiekkalaatikolla.Saatte sankot ja pari lapiota mukaan.

        Totta kirjoitat ja humalassa kännissä lääkkeitten huumeiden vaikutuksen alaisena kova uho päällä ja kun selvinpäin niin pää alaspäin kulkevat peloissaan. Kannattaa miettiä mitä ja kelle humalassa vittuilee tai uhoaa,ettei tarvii sit selvinpäin pelätä ongelmia.Helppo ohje jokaiselle

        Näin se menee..

        Jäsenet jotka humalassa uskaltavat vittuila baareissa varsinkin naisille tai joidenkin tyttärille heidän vanhemmistaan kun eivät uskalla mennä henkilökohtaisesti heille itselleen selvinpäin sanomaan

        Miten tämä liittyy bikeriin ja siihen kuuluvaan elämään.Ei mitenkään.Hölmöjä apinoita,naisille ei vittuilla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nurmeksen roadwolf ei pidä yllä mitään lakia järjestystä kaikki ovat yhdellä kädellä tapettavia ei minkään tekijöiksi heistä ole

        Samaa mieltä kanssasi👍

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jäsenet jotka humalassa uskaltavat vittuila baareissa varsinkin naisille tai joidenkin tyttärille heidän vanhemmistaan kun eivät uskalla mennä henkilökohtaisesti heille itselleen selvinpäin sanomaan

        SELLAISIA ne on aina ollu👍🤭

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nurmeksen roadwolf ei pidä yllä mitään lakia järjestystä kaikki ovat yhdellä kädellä tapettavia ei minkään tekijöiksi heistä ole

        Näin on 🤭😂

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jäsenet jotka humalassa uskaltavat vittuila baareissa varsinkin naisille tai joidenkin tyttärille heidän vanhemmistaan kun eivät uskalla mennä henkilökohtaisesti heille itselleen selvinpäin sanomaan

        Näille se on aina tyypillistä
        Pelkäävät

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mene hoitoon,ota myös lääkkeet…

        tiivistäkin yhteydenpitoa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä täällä saa taas nauraa näille hölmöille junteille..värittömät liivit päällä meuhataan… yhdestäkään ole ole ottamaan vastuuta prossa kerhossa..leikkikää leikkejänne hiekkalaatikolla.Saatte sankot ja pari lapiota mukaan.

        sellainen käsitys, että

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei voi kun nauraa,siinä meillä olisikin hyvä tuleva prossakerho…idiootteja tulevia kenties..

        valta kukkii

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Näille ei kuulemma kukaan mahda yhtään mitään. Niin nämä ainakin itse luulevat.

        Tiedotus

    • Anonyymi

      Poliisit ovat mielisairaita elukoita. Esim Aarnion tynnyriliiga tapauksessa poliisin tiedonantajana toiminut Raine, on ollut poliisin tiedonantaja kaksi vuosikymmentä ja sinä aikana laittanut pystyyn ja osallistunut useisiin huumeliigoihin, niin heroiinin kuin kannabiksen maahantuontijengeihin. Eli Aarnion porukka on itse laittanut useita huumeliigoja pystyyn omien tiedonantajiensa avuilla ja saanut sillä lailla itselleen valtavat meriitit ja pystynyt lisäämään poliisien valtuuksia itseaiheuttamillaan rikollisliigoilla. Vankiloissa saattaa istua valtavat määrät ihmisiä, jotka ovat siellä poliisin järjestämien huumeliigojen entisinä jäseninä, tietämättä tästä itse lainkaan!

      Kaikista huolestuttavinta on että Aarnion ryhmästä on päässyt poliiseja jopa eduskuntaan ja näin parlamentissamme on entisiä poliisirikollisia, jotka ajavat poliisille lisää valtuuksia ja voimavaroja. Tällaisessa maassa missä me elämme, tämä on erittäin vaarallista, rikollinen mielivaltaisesti toimiva poliisi, jolla on ylisuuret valtaoikeudet, on kansalaisen kannalta vaarallisinta mitä olla voi, varsinkin kun rikollisuus on jo parlamentaarisella tasollakin!

      Tämän takia nämä poliisin vinkkimiehet ja tiedonantajat on länsimaisissa demokratioissa rekisteröity, jotta poliisi ei voi näiden avulla itse rakentaa rikollisliigoja ja näytellä sankaria itse järjestämiensä liigojen kiinniottamisilla! Kuten Aarnio ja Harri Gustafsberg ryhmineen ovat menetelleet vuosikymmeniä menestyksekkäästi, saaneet poliisille valtavat oikeudet ja resurssit itse kyhäämiensä rikollisliigojen avulla ja päässeet vielä esittelemään itseään sankareina!

      Hyvä että totuus näistäkin poliisirikollisista alkaa paljastua, vaikka tässä ei olekaan isosta poliisirikollisliigasta otettu kuin yksi tekijä kiinni, Aarnio, vaikka tässähän pitäisi tutkia koko helsingin huumepoliisin tekemiset muutaman vuosikymmenen ajalta! Koska on täysin selvää että koko ryhmä ja sen entiset jäsenetkin ovat olleet mukana poliisin tekemissä törkeissä rikoksissa.
      Aarnio laitettiin kuseen koska ei suostunut pedofiliaan. Ja sentakia Aarnion ei tarvinnut tehdä itsemurhaa.

    • Anonyymi

      Tottakai sitä on kaikenlaista,älä nyt vingu vaan mene sinne navetalle.

      • Anonyymi

        Ei ole navettaa

      • Anonyymi

        Mullikoita täynnä rotu karjaa

    • Anonyymi

      Mikä on bisnes kuvio tällä suurella Mc kerholla?

      • Anonyymi

        Oisko jotain gay juttuja kun nahkat päällä vetävät ylpeinä.

      • Anonyymi

        Niillä mitään kuvioo toisten persereikiä nuolevat kieli ruskeana nolla tyyppejä koko sakki🤣😂😄

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niillä mitään kuvioo toisten persereikiä nuolevat kieli ruskeana nolla tyyppejä koko sakki🤣😂😄

        Sitä ne kyllä osaa nuolla

    • Anonyymi

      Tässä maassa jos ei olisi poliiseja,niin kerhotko niitä olisivat.Täällä puhutaan niin pehmeitä asioita,että todellakin fantasiaa ja rutosti päihteitä.

    • Anonyymi

      Joku paikallinen wolf apina kirjoittelee bentsojen voimalla,miten poliisi setä on paha.Vasikoita koko porukka täynnä…

      • Anonyymi

        Missä kirjoittaa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Missä kirjoittaa?

        Onko pakka sekasi?

    • Anonyymi

      Leveälahkeisia ja pitkähämeisia työläisiä liikkuu linja- autoaseman tuntumassa, eivät löytäneet töitä olivat surkean näköisiä kirpputori vaatteissaan. Lumitöitä olis mutta kun ei ole työläisvaatteita, voisiko joku lahjoittaa heille että pääsisivät elämän alkuun?

    • Anonyymi

      Lääkkeet pojat.

    • Anonyymi

      Tämä kerho on täynnä aikuisia mieslapsia joilla muna seisoo kun näkevät hells Angelesin liivit jossakin ja sitten luulevat että hekin kuuluvat kyseiseen järjestöön. Se että nuolet rikollisen persettä ei tee sinusta rikollista mutta se tekee näistä mieslapsista täysin pellejä joita nämä kaikki todellakin on. Vieläkö mällimäki on pressa? Vai onko korttipakasta tuttu hampaaton juntti noussut puikkoihin

    • Anonyymi

      Älähän nyt,leipovat sinua nuudeliin.Ovat Nurmeksen eliittiä ja prossa kerho.

      • Anonyymi

        Ei ne lössykät leivo kun penistä käteensä pillun tuskissaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ne lössykät leivo kun penistä käteensä pillun tuskissaan.

        Totta turiset🤭😂👍

    • Anonyymi

      Harrastuksena Ok,mutta skene aika kaukana todellisesta Mc toiminnasta.Lande porukat pitää julisteita seinillä,ja isot pojat nauraa.Jospa pysyttäs ruodussa,ettei tule vahinko..

      • Anonyymi

        Näin se menee,pelimerkkejä pitäs kerätä.Ei taida pikku massit paljo vaikuttaa,kuten nämä tatuointimessut.
        Pojat,pitäs tehdä jotain muuta….ei taida onnistua.

    • Anonyymi

      MC-pojut ovat koko talven puristaneet reisillään 'kavereittensa' pakaroita.

      Ovatko jo päässeet muitten pakoputkien makuun?

    • Anonyymi

      Onko niistä edes hängäksi…epäilen.

      • Anonyymi

        Ei sitä tiedä kun nuolee tarpeeksi persettä niin voi elvisttellä et tuntee helvetin enkeleitä niin silloinhan sitä on sitä on jo lähes jäsen ja niin kuin nämä pellet luulee. Vittu mitä pellejä

        Täää oli aikoinaan kova jätkä jonka nimi oli joku korttipakasta tuttu. Ihan vitun tyhmä jätkä sano et hän tuntee enkeleitä ja kukaan ei mahda mitään hänelle

    • Anonyymi

      Idiootti ollut koko ikänsä.

    • Anonyymi

      Oliko hyvät kemut Mopot Show’ssa ?

      • Anonyymi

        Täysin lapsellinen tapahtuma niin kuin koko kerho🤭🤣😂

    • Anonyymi

      Onko toi joku lasten tapahtuma kun mopot show

      • Anonyymi

        Mieslapsien

    • Anonyymi

      Ihanaa,että järjestetään tapahtumia nurmekseen.Komeita nahkaasuisia miehiä oli tarjolla.

    • Anonyymi

      Homot kulkee nahka-asuissa hyi helvetti minkänäköisiä läskejä ja luuviuluja koko sakki

      • Anonyymi

        Asiat eivät ole mustavalkoisia

    • Anonyymi

      Uuh….

    • Anonyymi

      Kyllä nahka pukee miehiä liiveinä,äläs nyt viiti.Taidat olla kateellinen.

    • Anonyymi

      Joo,ainakin näitä mopoilijoita.

    • Anonyymi

      Vieläkö siinä homokoplassa se James Bondista tuttu rautaleuan näköinen kaveri vaikuttaa?

      • Anonyymi

        Tämä mies taitaa olla nurmeksen oma vilhu-keke.

      • Anonyymi

        Hän on erikoislapsi. Näitä pitää yrittää ymmärtää

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tämä mies taitaa olla nurmeksen oma vilhu-keke.

        Kuka vilhu?

    • Anonyymi

      Peräkylän mopokerho,ketä edes kiinnostaa keitä siinä on… pysyvät vaan kuusenjuurella niin kaikki menee hyvin.

    • Anonyymi

      Vasikaksiko rautaleuka ruvennut.

      • Anonyymi

        Kyllä se on aina ollut

    • Anonyymi

      Roadwolfissa kaikki on vasikoita ja viranomaisten perseennuolijoita taipumusta myös kohdistaa naisiin henkistä ja fyysistä väkivaltaa muuhun eivät ikinä kykene

      • Anonyymi

        Ei kai nämä naisille pärjää

      • Anonyymi

        Sepäse

      • Anonyymi

        Puhut asiaa ovat tuollaisia olleet aina ei voi kuin nauraa🤭🤣

      • Anonyymi

        Totta🤭🤣👍

      • Anonyymi

        Sinäpä sen sanoit👍😂🤭🤣

      • Anonyymi

        Siinäpä osuvasti totuus sanottu heistä 👍

      • Anonyymi

        Nyt puhuit asiaa ja todistettavasti pitää paikkansa

      • Anonyymi

        Näyttöä on juurikin niin

    • Anonyymi

      Ovatko naisten hakkaajia,raukkoja poikia ja kaikki ympärillä olevat hännystelijät idiootteja..on hienoa,kun meillä moottolipyöläkelho Nurmeksessa.

      • Anonyymi

        On Suomen kovin kerho 😂😂

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On Suomen kovin kerho 😂😂

        Joo niin Kovia jätkiä kaikki että kun seinään heittää niin napsahus kuuluu, tai osa vaa läsähtää kuin vesi-ilmapallot kun hormoonit turvottanu vettä lihaksiin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On Suomen kovin kerho 😂😂

        Nurmeksen romanit tutisee pelosta kun vaikutusvaltainen Road wolf MC hoitaa koko romani suvun ojennukseen

        Johtajana tunnettu myös naisten suosiossa oleva kovan luokan tekijä Jani Räsänen kertoi baari illassa ettei romanit mahda hänelle tai hänen jäsenilleen mitään

      • Anonyymi

        Puhut asiaa sitä ne on

        Sisäsiittoinen suku🤣🤭😂

    • Anonyymi

      Sokerllla lihotelluilta läskeiltä näyttävät.

      • Anonyymi

        aktiivinen, hän sanoo

    • Anonyymi

      Ässä kuulemma ylennyt pressaksi, mitäs entiselle kävi ? Obotassa malja nousee ylennyksen johdosta. Onnittelut 💪🍻

      • Anonyymi

        Mies jolla ei ole ikinä ollut edes moottoripyörää😂😂

    • Anonyymi

      Siinäpä järjen jättiläinen…

    • Anonyymi

      Ei ole mitään henkilökohtaisia tietoja mutta haluan vain esittää mielipiteeni. Jos on olemassa ammattirikollisuudesta julkisesti tuomittu vaarallinen taho, johon ns. viaton toinen taho haluaa pitää yhteyttä, ei kokonaisuus ole uskottava.

      Moottoripyöräkerhon tulee useimpien tarkkailijoiden ja ulkopuolisten mielestä selkeästi sanoutua irti kaikista kytköksistään rikollisten kerhoon. Mikä syy on siihen, että kontakteja halutaan yhä jatkaa, vaikka Suomen lainlaatijat ja suuri yleisö jo ovat tuominneet kerhon laittomana?

      Omasta mielestäni olisi mahdollista, että rikoksista toistaiseksi erossa pysytelleiden ryhmässä on rikoskerhonkin väkeä. Yhteistyötä on kaikenlaista. Tuskin siellä vältytään syy-seuraussuhteiden logiikaltakaan! Jotain värväystä on meneillään. Ei lakia kunnioittava ihminen mene puolirikollisten yhteisöön, edes uteliaisuudesta.

    • Anonyymi

      Suoraan sanottuna tuo porukka on naurettava,paikalliset nauravat heidän seläntakaa minkä kerkiävät.Vaikka olisi tekemisissä prosenttikerhoon,niin siellä kyllä ymmärretään onko potentiaalia vai ei.Ja tässä kerhossa ei todellakaan ole potentiaalia,kun maksumiehiksi.

      • Anonyymi

        Muuta eivät osaa kuin naisia kiusata ja sitäkin humalassa ja lääkkeitten vaikutuksen alaisena
        Onnettomia tyhjäntoimittajia nössöjä kaikki pelle kerhon porukka ja sen lähipiiri
        🤭😂🤣

        Kaikki nurmeksessa olevat ihmiset humalassa kuvittelevat okevansa jumalia vahvoja kuninkaita kuolettomia valtiaita mutta todellisuudessa imevät tuttia kotonaan peiton alla peloissaan kun selviävät. Selvinpäin eivät uskalla mitään pää alaspäin kävelevät 🤭😂🤣

      • Anonyymi

        voivat pitää yhteyttä

    • Anonyymi

      Miksi ei naureta kasvotusten?

      • Anonyymi

        Aijaa,laitettas nahkalippikset,nahkahousut ja nahkaliivit päälle..sitten se vasta naurattas.Blue öyster menolla…ei kiitos..

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aijaa,laitettas nahkalippikset,nahkahousut ja nahkaliivit päälle..sitten se vasta naurattas.Blue öyster menolla…ei kiitos..

        AIKA hyvä🤭🤣👍

    • Anonyymi

      Antaa jäbien duunata mitä duunaa,mitä se kuuluu kellekkään…

      • Anonyymi

        Duunaavat toisten reikiä kielellä ja melalla 😂🤣🤭

    • Anonyymi

      Jäbien duunata😂. Miltä vuosisadalta putkahdit.

    • Anonyymi

      Naurettavan näköistä kun aikaiset miehet pyörii lippa vinossa nahkaliivit päällä🤣

      • Anonyymi

        Sitä se on

    • Anonyymi

      No eihän ole,nahka pukee miehiä.

    • Anonyymi

      Hyvä pöhinä on.

      • Anonyymi

        On Kyllä

      • Anonyymi

        Sitäpä juuri

    • Anonyymi

      Nurmeksen romanit tutisee pelosta kun vaikutusvaltainen Road wolf MC hoitaa koko romani suvun ojennukseen

      Johtajana tunnettu myös naisten suosiossa oleva kovan luokan tekijä Jani Räsänen kertoi baari illassa ettei romanit mahda hänelle tai hänen jäsenilleen mitään

      • Anonyymi

        Niin eihän näille kukaan mitään mahda😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂

      • Anonyymi

        Vieläkö romanit tutisee kun puppeli pojat uhoaa nahkat päällä

      • Anonyymi

        Onko se Presidentti?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko se Presidentti?

        Tuskin osaa edes lausua tuollaista!

      • Anonyymi

        Vielläköhän nämä räsäsen pellet on naisia ahdistelu baareissa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vielläköhän nämä räsäsen pellet on naisia ahdistelu baareissa?

        Ovat hiljaa todella hiljaa🤭🤣

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vielläköhän nämä räsäsen pellet on naisia ahdistelu baareissa?

        Eivät enään ahdistele pelkäävät

      • Anonyymi

        Nössöjä 🤣🤭😂

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vielläköhän nämä räsäsen pellet on naisia ahdistelu baareissa?

        Eivät uskalla enään ahdistaa ketään

      • Anonyymi

        Millä tavalla kovan luokan tekijä? Jos joku luulee olevansa kovan luokan tekijä ja asuu nurmeksessa niin pitää olla joku aivovamma tai muuten vain vajaa!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Millä tavalla kovan luokan tekijä? Jos joku luulee olevansa kovan luokan tekijä ja asuu nurmeksessa niin pitää olla joku aivovamma tai muuten vain vajaa!

        Äläpä poika kehtaa,kovanluokan tekijä on!

      • Anonyymi

        Mälli vuori🤭🤣😂

      • Anonyymi

        Ovatko isoja?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vielläköhän nämä räsäsen pellet on naisia ahdistelu baareissa?

        Kiltisti ovat olleet ja hipi hiljaa samoin muut tahot

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mälli vuori🤭🤣😂

        Koska kerho laittoi kaikki romanit ojennukseen

        Suomen kovin ja vaarallisin Moottoripyöräkerho
        Mahlis isoin ja lihaksikkain ja jani voittamaton pistivät paikalliset romanit ojennukseen ja polvilleen

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vielläköhän nämä räsäsen pellet on naisia ahdistelu baareissa?

        Nössöjä ovat kaikki ei minkään tekijöiksi heistä ole,mutta hyvä niin

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nössöjä ovat kaikki ei minkään tekijöiksi heistä ole,mutta hyvä niin

        Ovat peloissaan eivät huutele enään naisille nöyrästi ovat

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vielläköhän nämä räsäsen pellet on naisia ahdistelu baareissa?

        Loppu heillä seinään huutelut kerrasta koko suvulla

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Loppu heillä seinään huutelut kerrasta koko suvulla

        Totisen totta ja ovat niin peloissaan koko lauma

    • Anonyymi

      Villaliivit v.s nahkaliivit🤣

      • Anonyymi

        Ääliöt vs ääliöt

    • Anonyymi

      Onneksi näitä idiootteja ei näy katukuvissa

    • Anonyymi

      Naurattavia pellejä,hölmöläisten Mc kerho..kyllä hävettäs kantaa noita liivejä….

      • Anonyymi

        Ihanaa! 🥰

        TomOfNurmes

      • Anonyymi

        Sitähän ne on aina ollu👍🤭😂

      • Anonyymi

        Tehdäänkö treffit satamaan😘

      • Anonyymi

        Hyvä uusi nimi hölmöläisten kerho🤭🤣

      • Anonyymi

        Ainahan se ollu

    • Anonyymi

      Moottoripyöräkerho MC Kyy on perustettu 1991 tietäjät tietää muut ei😉

      • Anonyymi

        MC😃kyy😂😂😂😂😂😂

    • Anonyymi

      Sama talipallo oli jo legendaarisessa kerhossa🤣

    • Anonyymi

      Tämä on naurettavin kerho mitä tiedän ja se tässä on pahinta kun nämä itse luulevat olevansa jotain kuninkaita näillehän nauretaan ympäri Suomea! Näitähän vois vedellä korville vaikka 15 kesäset pikkupennut.

      • Anonyymi

        Harva se täällä huuteloo omalla nimellään😅🤣😂🥲🥲🥲🤣🤣🤣🤣🤣🤣

      • Anonyymi

        👍Samaa mieltä 🤭😂🤣

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        👍Samaa mieltä 🤭😂🤣

        Harva se 50-kymppisenä vetää nahkaliivi päällä ja luulee omistavansa koko maailman😂😂jotenki tuntuu että kun on liivit niin luullaan että sillon ollaan niin kuningasta että ihan pelottaa😂😂. Ymmärtäisin tämän touhun 15-vuotiailta mutta jokainen tyylillään mut ei niin että kuvitellaan olevansa maailman valtiaita jossain pikku kylällä minkä Jumala on hyljännyt täysin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Harva se täällä huuteloo omalla nimellään😅🤣😂🥲🥲🥲🤣🤣🤣🤣🤣🤣

        Moro road Wolf mc

      • Anonyymi

        Ja viellä nuoremmat👍😂

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Harva se täällä huuteloo omalla nimellään😅🤣😂🥲🥲🥲🤣🤣🤣🤣🤣🤣

        Niin kuin sinäkin🤭

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Harva se 50-kymppisenä vetää nahkaliivi päällä ja luulee omistavansa koko maailman😂😂jotenki tuntuu että kun on liivit niin luullaan että sillon ollaan niin kuningasta että ihan pelottaa😂😂. Ymmärtäisin tämän touhun 15-vuotiailta mutta jokainen tyylillään mut ei niin että kuvitellaan olevansa maailman valtiaita jossain pikku kylällä minkä Jumala on hyljännyt täysin.

        Pidetään maailman laajuisesti vaarallisena porukkana joita koko maailma pelkää

    • Anonyymi

      MC Sudet ja Milan Yaffin jengi tappelee, kumpi voittaa ?

      • Anonyymi

        Road Wolf voittaa koska heille ei kukaan mahda mitään😂😂. On yksi Suomen kovimmista jengeistä ja on myös todella arvostettu muualla Suomessa ainakin kaikki nauraa näille😂😂

      • Anonyymi

        Ei kumpikaan

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Road Wolf voittaa koska heille ei kukaan mahda mitään😂😂. On yksi Suomen kovimmista jengeistä ja on myös todella arvostettu muualla Suomessa ainakin kaikki nauraa näille😂😂

        Puhut asiaa totuudella 🤭🤣👍

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Road Wolf voittaa koska heille ei kukaan mahda mitään😂😂. On yksi Suomen kovimmista jengeistä ja on myös todella arvostettu muualla Suomessa ainakin kaikki nauraa näille😂😂

        Samaa kuulu itsekkin kaikki nauraa näille eikä kukaan pidä näitä minään jopa naisetkin vaihtaa miestä 🤣🤭😂

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Road Wolf voittaa koska heille ei kukaan mahda mitään😂😂. On yksi Suomen kovimmista jengeistä ja on myös todella arvostettu muualla Suomessa ainakin kaikki nauraa näille😂😂

        Nämähän eivät osaa käyttää väkivaltaa edes ja parempi nimitys pampers baby mc🤣🤭😂

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nämähän eivät osaa käyttää väkivaltaa edes ja parempi nimitys pampers baby mc🤣🤭😂

        Sehän on aina tiedetty niistä 👍🤣🤭😂

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Road Wolf voittaa koska heille ei kukaan mahda mitään😂😂. On yksi Suomen kovimmista jengeistä ja on myös todella arvostettu muualla Suomessa ainakin kaikki nauraa näille😂😂

        Ruottalaiset ja muut jengit pelkää näitä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ruottalaiset ja muut jengit pelkää näitä

        Totta samoin romanit tutisee heidän edessä

    • Anonyymi

      Ehkä pitsin nypläys kisassa voittavat🤭🤣😂

      • Anonyymi

        Hameet🤭

      • Anonyymi

        En usko että siinäkään voittavat

      • Anonyymi

        Paljon hameita

    • Anonyymi

      Vakavaa ri­kol­li­suut­ta har­joit­ta­nut ri­kol­lis­ryh­mä pal­jas­tui
      Poliisi ja Tulli selvittävät lahtelaisen rikollisryhmän erittäin laaja-alaista rikollista toimintaa, johon sisältyy muun muassa huumausaine-, väkivalta- ja omaisuusrikoksia. Ryhmän on selvitetty levittäneen huumeita ainakin seuraaville paikkakunnille: Oulu, Lahden seutu, Turku, Tampere, Jyväskylä, Äänekoski, Lappeenranta, Kuopio, Joensuu, Nurmes, Lieksa ja Helsinki.

      Poliisi ja Tulli selvittävät lahtelaisen rikollisryhmän erittäin laaja-alaista rikollista toimintaa, johon sisältyy muun muassa huumausaine-, väkivalta- ja omaisuusrikoksia. Rikoskokonaisuuden esitutkintaa johtaa keskusrikospoliisi. Tutkinnassa ovat mukana Eteläinen ja Läntinen tullipiiri sekä useita paikallispoliisin yksikköjä.

      Esitutkinnan kohteena on Rogues Gallery -nimeä käyttävä ryhmä. Sen jäsenet kantavat ulkoisina tunnusmerkkeinä mustia nahkaliivejä, joissa on ryhmän nimi ja tunnuskuva.

      Ryhmän toiminnan selvittely alkoi Lahdessa jo pari vuotta sitten ja se on tutkinnan edistyessä laajentunut useisiin kihlakuntiin ympäri Suomea. Ryhmän jäsenten "päätoimiala" on ollut laajamittainen huumausaineiden maahantuonti ja levitys, minkä yhteydessä ne ovat syyllistyneet useisiin muihin rikoksiin. Tutkinnassa on rikosepäilyjä törkeistä huumausainerikoksista, törkeistä pahoinpitelyistä, törkeistä kiristyksistä, törkeistä kätkemisrikoksista, ampuma-aserikoksista, dopingrikoksista sekä törkeästä tuhotyön yrityksestä.

      Ryhmän jäsenten epäillään tuoneen maahan amfetamiinia, ekstaasia ja hasista yhteensä kymmeniä kiloja ja levittäneen sitä laajalti etenkin Etelä- ja Itä-Suomessa. Ryhmän on selvitetty levittäneen huumeita ainakin seuraaville paikkakunnille: Lahden seutu, Turku, Tampere, Jyväskylä, Äänekoski, Lappeenranta, Kuopio, Joensuu, Nurmes, Lieksa, Oulu ja Helsinki. Levityksestä huolehti myyjäverkko, johon kuului muitakin kuin Rogues Gallery -ryhmän jäseniä.

      Tampereen tulli sekä Jyväskylän ja Äänekosken poliisilaitokset ovat paljastaneet ja tutkineet Tampereen seudulle ja Keski-Suomeen keskittynyttä huumeiden välitystä, joka on liittynyt Rogues Galleryn toimintaan. Huumeet on toimitettu alueelle Lahden kautta. Tämän tutkintakokonaisuuden oikeuskäsittely on alkanut Tampereen käräjäoikeudessa 5. toukokuuta.

      Toinen merkittävistä huumausaineiden levityssuunnista on ollut Itä-Suomi. Tätä kokonaisuutta ovat tutkineet keskusrikospoliisi sekä Joensuun, Nurmeksen ja Lieksan poliisilaitokset. Juttukokonaisuus tullee esille Nurmeksen käräjäoikeudessa tulevana kesänä.

      Esitutkinnassa olevista törkeistä pahoinpitelyistä osa on sattumanvaraisia väkivallan tekoja, osa liittyy järjestäytyneen rikollisryhmän sisäiseen kurinpitoon.

      Törkeät kiristykset liittyvät sekä huumeiden maahantuontiin ja levitykseen että organisoidun rikollisen toiminnan rahoittamiseen.

      Riihimäen vankilaan salakuljetettiin huomattava määrä räjähdysainetta, nalleja ja tulilankaa Rogues Galleryn jäsenten organisoimana. Rikosta tutkitaan törkeänä tuhotyön yrityksenä.

      Huumerikoksiin osallistuneet ryhmän ulkopuoliset henkilöt ovat joutuneet mm. luovuttamaan henkilöauton Rogues Galleryn jäsenelle huumevelkojen maksamiseksi. Poliisi on takavarikoinut organisaatiolta kymmeniä tuhansia euroja käteistä rahaa, jonka epäillään liittyvän huumausaineiden myynnillä saatuun rikoshyötyyn.

      Esitutkinnan yhteydessä on takavarikoitu lukuisa määrä ampuma-aseita ja niihin kuuluvia patruunoita. Kotietsinnöissä on takavarikoitu huomattavia määriä dopingaineita.

      Rogues Galleryn jäsenten tekemiksi epäiltyjen rikosten tutkinnasta ovat vastanneet keskusrikospoliisi ja Lahden poliisi. Ryhmän ja sen ympärille muodostuneen rikollisen toiminnan esitutkinnan yhteydessä on kirjattu yli sata rikosilmoitusta. Ryhmän jäsenistä on vangittu esitutkinnan aikana kaksitoista henkilöä.

      Poliisin tietojen mukaan ryhmässä on member-, prospect- ja hangaround-statuksen omaavia jäseniä yhteensä kaksikymmentä. Tällä hetkellä heistä on vapaana kaksi henkilöä. Edellä mainittujen esitutkinnan yhteydessä vangittujen lisäksi osa jäsenistä on vankilassa suorittamassa muista rikoksista saamiaan tuomioita. Lisäksi ryhmän lähipiiriin kuuluu useita toimintaa tukevia ns. wannabee-jäseniä.

      Juttukokonaisuuksien käsittely alkaa Lahden käräjäoikeudessa loppukesällä tai alkusyksyllä.

      Useita Rogues Galleryn jäseniä ja lähipiiriin kuuluvia henkilöitä on viime vuoden aikana tuomittu huumausainerikoksista vankeusrangaistuksiin, joiden pituudet vaihtelevat 1,5 vuodesta 10 vuoteen. Kahden jäsenen harjoittamaa paritustoimintaa koskevan asian käsittely aloitetaan Lahden käräjäoikeudessa tulevana kesänä. Lisäksi useita jäseniä on tuomittu viime vuonna vankeusrangaistuksiin väkivaltarikoksista.

    • Anonyymi

      Porukka joka uskalsi toimia

      • Anonyymi

        Porukka joka ei pärjää muuta kuin lihaksillaan.

        Siksi niin suuri osa heistä istuu kakkua. Tai kasvaa horsmaa, mikä on ainoa hyödyllinen, mihin pystyvät.

        Ihiskunnan syöpäläisiä!!!

        Ajatelkaa että nuo sikiää ja siirtää arvojaan lapsilleen!

        Tuollaisten lapset pitäisi ottaa huostaan jotta olisivat suojassa rikosvanhemmiltaan.

        Syyllinenhän on myös vaimo, joka tietäen ukkonsa rikollisuudesta, tekee lapsia hänen kanssa.

    • Anonyymi

      Aineet ja raha virtasi

    • Anonyymi

      Huumeilla ja aseilla tienaa aina hyvin

    • Anonyymi

      Nurmeksessa myyvät vaan ritsoja ja kiljua, käytetyt sisuskumit on kuumaa tavaraa mopokerholla.

      • Anonyymi

        Paljon ritsa hinta?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Paljon ritsa hinta?

        Hinta kpl 6.99

      • Anonyymi

        äskettäin. Samoin on kadonnut

    • Anonyymi

      Nurmeksessa kiinni kortiton tapa-autoilija.
      Torstaina heti puolen yön jälkeen, poliisi pysäytti Nurmeksen Porokylässä henkilöauton, jonka kyydissä kuljettajan lisäksi oli neljä matkustajaa. Auton kuljettajalla ei ollut voimassa olevaa ajo-oikeutta ja hän oli ajokiellossa.

      Kulkuneuvon kuljettaminen oikeudetta oli kolmastoista vuoden sisällä.

      • Anonyymi

        Eihän sitä kortilla ajeta

    • Anonyymi

      Suoraan kun sanotaan niin tälle kerholle nauraa kaikki😂😂ässä ja moni muu voipi vetää liivit päällä ja nuolla persettä isoilta pahoilta pojilta mut se ei tee näistä liivipojista yhtään mitään näille nauretaan eteläsuomessa😂😂😂se ei pojat se nuolesku tee teistä mitään olette nollia ja tulette olemaan pellet.

    • Anonyymi

      Eikös nämä nuole viinamafian persettä😂😂

    • Anonyymi

      Koko pohjoiskarjala nauraa näille pelleille😂liivit narikkaan ja kasvakaa ihmiseksi 50 vuotiaat pellet😂😂

      • Anonyymi

        Samaa kuullu itsekkin👍

    • Anonyymi

      Eikös Kuohatissa ole joku uus jengi? Pieniä punaisia ukkoja toinen jalka haudassa .

      • Anonyymi

        Kyllä äkäset ukot MC toimii virallisesti kuohatissa jäseniä reilu 100
        Rekrytointi käynnissä koko ajan

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä äkäset ukot MC toimii virallisesti kuohatissa jäseniä reilu 100
        Rekrytointi käynnissä koko ajan

        Peräkylällä tapahtuu

    • Anonyymi

      Eikö nämä älyä lopettaa!! Noille nauraa kaikki ja nämä vaan luulevat että kun on liivit niin pitäs näitä pelätä😂😂 onhan se kyllä pelottavaa kun vanhat ukot vetää nahkat päällä😂😂😂

    • Anonyymi

      Suurin osa apukoulun käynyt tai muuten pikkuruiseen maailman napaan juuttuneita juntteja.
      Elämä ei tahdo onnistua muualla,kun oman kodin takapihalla laumassa,kuin apinat viidakossa.
      Äiti apinan helmoissa..

      • Anonyymi

        Niin susihan on laumaeläin😂😂 kuka näistä on se alfauros?

      • Anonyymi

        Aika hyvä 👍🤭🤣😂

    • Anonyymi

      En mä tiedä,jokaiselle jotakin.Voihan tota kautta nähdä,mitä ympärillä maailmassa tapahtuu.
      Näkee biker kavereita ja vaihdetaan kuulumiset.

    • Anonyymi

      Lihava löllykkä alfauros, luulee olevansa voimakas ja lihaksikas🤣

      • Anonyymi

        Todella hupaisan näköisiä ovat nuo jotka just ja just yltävät ohjaustankoon.

        Voi kieeesus mitä pellejä!

    • Anonyymi

      Uuuh…

    • Anonyymi

      Onneksi metallimies laittaa kulmalahkeita nippuun🤓

      • Anonyymi

        Metallimiehestä kaupungin johtaja😁

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Metallimiehestä kaupungin johtaja😁

        Pisti penan bupilla ojennukseen

      • Anonyymi

        Kulmalahkeet nöyrtyi metallimiehen edessä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Metallimiehestä kaupungin johtaja😁

        Kannatan 👍

      • Anonyymi

        vuoden aikana useasti

    • Anonyymi

      Joko pyörät tallissa Nurmeksessa?Kohti kevättä,odotellessa..

      • Anonyymi

        Onko näillä pyöriä???ainaki yks korttipakasta tuttu kaveri ei ole ikinä omistanut pyörää😂😂 mutta pääasiahan tässä touhussa on et saa pukee nahkaa päälle ja kehua että kukaan ei mahda heille mitään😂😂

    • Anonyymi

      HD kerholla on pyöriä,onhan niitä..

    • Anonyymi

      Mikä juttu tää kerho on?

      • Anonyymi

        On suomen kovin kerho😂😂kaikki pelkäävät ja kunnioittavat näitä supersankareita😂😂

    • Anonyymi

      Voi viude,vieläkö Nusessa prätkäjengi?Täällä Ruotsissa kuullut huhui.

      • Anonyymi

        Kyllä ollu jo 23-vuotta jengi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä ollu jo 23-vuotta jengi

        Jengi😂😂 aikuiset miehet jääneet lapsen tasolle😂😂 näille nauretaan muualla Suomessa😂 heitä kutsutaan perseen nuolijoiksi😅

      • Anonyymi

        Ruotsalaiset tutisee alamaailman edessä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jengi😂😂 aikuiset miehet jääneet lapsen tasolle😂😂 näille nauretaan muualla Suomessa😂 heitä kutsutaan perseen nuolijoiksi😅

        Tänään jengiä lempi ravintolassa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ruotsalaiset tutisee alamaailman edessä

        Pitää paikkansa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jengi😂😂 aikuiset miehet jääneet lapsen tasolle😂😂 näille nauretaan muualla Suomessa😂 heitä kutsutaan perseen nuolijoiksi😅

        Sitä ne kyllä on🤭🤣

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ruotsalaiset tutisee alamaailman edessä

        Ruotsi menee polvilleen

      • Anonyymi

        Ruotsi jäljessä

    • Anonyymi

      Eipä pussihousuja näkyny tattoo festareilla

      • Anonyymi

        Ei kyllä ei näkyny

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei kyllä ei näkyny

        Niin, et tajua, että ovat olleet kanttihousuja jo vuosikymmenet.

      • Anonyymi

        lähde nimeämään yhtään

    • Anonyymi

      Oliko nuolevaiset ja nuolettavat paikalla?

      • Anonyymi

        Saattoivat olla

      • Anonyymi

        Kaikki nuolevat kaikkia

      • Anonyymi

        Mitä tämä tarkota?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kaikki nuolevat kaikkia

        Nuolemisen mestareita polvillaan edessä

    • Anonyymi

      Miksi romanit ei käy tattoo festareilla ja moottoripyörä tapahtumissa siksi etteivät voi varastaa sieltä mitään😂🤭

      • Anonyymi

        Koska kerho laittoi kaikki romanit ojennukseen

        Suomen kovin ja vaarallisin Moottoripyöräkerho
        Mahlis isoin ja lihaksikkain ja jani voittamaton pistivät paikalliset romanit ojennukseen ja polvilleen

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Koska kerho laittoi kaikki romanit ojennukseen

        Suomen kovin ja vaarallisin Moottoripyöräkerho
        Mahlis isoin ja lihaksikkain ja jani voittamaton pistivät paikalliset romanit ojennukseen ja polvilleen

        Hienoa hyvä homna👍

      • Anonyymi

        Näin se on vaan

        Minkähän laanen asekessu näillä on.Onko näillä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minkähän laanen asekessu näillä on.Onko näillä?

        Sellainen joilla aseina dildoja 🤭🤣😂

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Näin se on vaan

        Niimpä on

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Koska kerho laittoi kaikki romanit ojennukseen

        Suomen kovin ja vaarallisin Moottoripyöräkerho
        Mahlis isoin ja lihaksikkain ja jani voittamaton pistivät paikalliset romanit ojennukseen ja polvilleen

        Ketä nämä ikinä kuullukkaan?

      • Anonyymi

        Mutta hyvä niin

      • Anonyymi

        Jospa auton alla tikittää siihen tahtiin

      • Anonyymi

        Tukholmassa toimivan

    • Anonyymi

      Uskomatonta,onko tosiaan näin….

      • Anonyymi

        Kyllä näin On kulmalahkeet nöyränä liikkuvat

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä näin On kulmalahkeet nöyränä liikkuvat

        Lahkeet hyvinkin

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä näin On kulmalahkeet nöyränä liikkuvat

        tai Tukholmassa toimivan

    • Anonyymi

      Lihaksikas? Laardi pullamössöä! Kuka Jani? Se keharinnäköinen rullahuuli?

      • Anonyymi

        Kehari?

    • Anonyymi

      On se kova porukka,kannattaa savoa myöten olla pelossa.

      • Anonyymi

        Lohi ei kuitenkaan lähde nimeämään

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lohi ei kuitenkaan lähde nimeämään

        Koodikieltä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lohi ei kuitenkaan lähde nimeämään

        Lohisoppaa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lohi ei kuitenkaan lähde nimeämään

        Koodattu cocaine

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Koodattu cocaine

        Voi olla

    • Anonyymi

      Mikä on Nurmeksen kovin jengi road wolf mc vai viinmafia vai peräti Kulmala ranch? Oma veikkaus on kulmalan kaveri on jutut sen verran kovat😂😂

    • Anonyymi

      Kovin on korttipakasta tuttu kaveri ja näin hän on itse kertonut että hänelle ei kukaan mahda mitään ja hän on Nurmeksen päällikkö😂😂 mulle tuli mieleen tästä miehestä ihminen joka tarvitsee apua ja turpaansa kunnolla😂

    • Anonyymi

      Ylimielinen kaveri,millähän vitun älyllä ja lihaksilla.

      • Anonyymi

        Ei tarvitse lihaksia kun tällä miehellä on niin hyvät suhteet helvetin enkeleihin😂 näytti kerran että hänellä on yhden enkelin puhelinnumero että kun hän soittaa yhden puhelun niin koko Nurmes on polvillaan😂 mitähän nämä enkelit tykkää tästä kun uhoo heidän nimissään😂

    • Anonyymi

      Lapsellista.Tosi miehet ei puhu,vaan toimii.

      • Anonyymi

        Joo, tuon porukan jäsnet tosiaan toimii kaltereitten takana!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joo, tuon porukan jäsnet tosiaan toimii kaltereitten takana!

        Linnaa nähneetkään,hiekkalaatikon korkeintaan.

      • Anonyymi

        moottoripyöräkerhoa

    • Anonyymi

      Pojilla on liiveissä salmiakkikolmio,missä suden kuva.Mitä vittua?Missä 1% merkintä.Onko hängeillä joku välivaihde päällä..unohtakaa nyt jo toi leikkiminen…

    • Anonyymi

      Se on pojat semmonen juttu,että olette kaikki seurannassa virkavallan puolelta.Kuten Immu kertoo suoraan julkisuudessa,jatkuvasti liipasimella meni elämä.Odottavalla kannalla,milloin rapsahtaa koppiauto eteen.Tietysti hangina isolle prosenttikerholle te olette ja ette ole päätutkinnan kohde välttämättä…

      • Anonyymi

        Vai hangina😂😂pojat nuoleskeleee enkeleitten perseitä ja nämä käyttävät tielampaita hyväkseen ja pojilla munat seisoo kun näkevät jonkun enkelin😂sitten kehutaan että tunnetaan kovia kavereita ja heille ei kukaan mahda mitään😂itse olin samoilla juhlilla kerran niin kaikki nauroi kun nämä torvelot tuli sinne .

      • Anonyymi

        Se on semmoinen juttu että nurmeksen poliisi ei muuta uskalla kuin antaa liikennevirhemaksuja.

    • Anonyymi

      eipä ole hetkeen kyllä ollu näin hauska puolituntinen mitä näitä kommentteja lukiessa, tietäjät näköjään tietää :D

      • Anonyymi

        Minusta tässä ketjussa ei ole mitään hauskaa kun kaikki mitä näistä puhutaan niin on totta😂on se surullista katsoa ku aikuiset miehet liivit päällä luulevat oikeasti että heille ei kukaan mahda mitään ja sitten ollaan aivan hiljaa kun pitäs jotain tehdä😂 ei puheet ja teot oikeen kohtaa😂

    • Anonyymi

      Hölmöt,eihän kyse ole Nurmeksen poliisista…
      Kaikki kuittikaupat yritysten kanssa jne.
      Ai,Nurmeksen poliisit…ne tutkii..
      Imbesilli.

    • Anonyymi

      Höpö höpö

    • Anonyymi

      Hurjia huhuja jo jonkin aikaa! Nurmeksen mustalaisia vastaan suunnitellaan määrätietoista iskua. Ainakin savolaiset ja kajaanilaiset asialla. Jos paikkansa pitää niin kohta ei kylällä uskalla liikkua. Mitä nämä mustalaiset on tehneet että isot porukat on lähdössä kostoretkelle? Huh huh!

      • Anonyymi

        Minä olen kuullut että mustalaiset on pistänyt Nurmeksen juntit ojennnukseen😂 siinä ei leikkikerhot auta ku romanit moraa heilauttaa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minä olen kuullut että mustalaiset on pistänyt Nurmeksen juntit ojennnukseen😂 siinä ei leikkikerhot auta ku romanit moraa heilauttaa

        Kerhon Pojat näytti mustalaisille 9mm kone pistoolia niin itkien romanit juoksi karkuun .Sanoivat viellä älkää ampuko heitä.Ollaan uskovaisia 🤭

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kerhon Pojat näytti mustalaisille 9mm kone pistoolia niin itkien romanit juoksi karkuun .Sanoivat viellä älkää ampuko heitä.Ollaan uskovaisia 🤭

        Ei taida kerhon pojilla olla aseita toisin kuin romaneilla

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei taida kerhon pojilla olla aseita toisin kuin romaneilla

        On heillä olen ampunut kerhon aseilla useasti

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kerhon Pojat näytti mustalaisille 9mm kone pistoolia niin itkien romanit juoksi karkuun .Sanoivat viellä älkää ampuko heitä.Ollaan uskovaisia 🤭

        Hyvä 👍

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kerhon Pojat näytti mustalaisille 9mm kone pistoolia niin itkien romanit juoksi karkuun .Sanoivat viellä älkää ampuko heitä.Ollaan uskovaisia 🤭

        Aika hyvin tehty

      • Anonyymi

      • Anonyymi

        Kunnon sikoja romanit

        Elävät kuin siat pellossa

        Tavarat missä sattuu, mutta kohta opetuksia tulee 😉🤭

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kunnon sikoja romanit

        Elävät kuin siat pellossa

        Tavarat missä sattuu, mutta kohta opetuksia tulee 😉🤭

        Olet taukki!

        On montakin romaaniperhettä jotka elävät ihan niin kuin normi-ihmisen tuleekin elää. Vai kuvitteletko todellakin että kaikki romaanit ovat klooneja?

        Jos, niin hanki aivot ennen kuin taas paljastat typeryytesi täällä.

        Huomaa että olet kunnon perseennuolija kieli ruskeana tyrkytät itseäsi joka paikkaan
        Imbesilli eunokki josta ei ole minkään tekijöiksi muuta kuin toisten reikään kieltä työntämään minne ei valo paista

        Varo ettei päiväsi pääty liijan aikaiseen

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kunnon sikoja romanit

        Elävät kuin siat pellossa

        Tavarat missä sattuu, mutta kohta opetuksia tulee 😉🤭

        vuoden aikana

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kunnon sikoja romanit

        Elävät kuin siat pellossa

        Tavarat missä sattuu, mutta kohta opetuksia tulee 😉🤭

        Olleet aina

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kunnon sikoja romanit

        Elävät kuin siat pellossa

        Tavarat missä sattuu, mutta kohta opetuksia tulee 😉🤭

        Olleet sitä useasti

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kerhon Pojat näytti mustalaisille 9mm kone pistoolia niin itkien romanit juoksi karkuun .Sanoivat viellä älkää ampuko heitä.Ollaan uskovaisia 🤭

        yhteyksiä myös

      • Anonyymi

        yhdistettävissä jomman kumman liigan

      • Anonyymi

        say hello my little friend

    • Anonyymi

      Lieksan malliin kujanjuoksu tiedossa?

      • Anonyymi

        Hyvältä kuulostaa 👍

      • Anonyymi

        Pidämme yllä järjestystä ja olemme ainoa oikea Jengi

        T Road wolf MC

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pidämme yllä järjestystä ja olemme ainoa oikea Jengi

        T Road wolf MC

        tunnistaa joensuulaiskerhon nimen

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pidämme yllä järjestystä ja olemme ainoa oikea Jengi

        T Road wolf MC

        toimintaan

    • Anonyymi

      Maailman kovin ja vaarallisin rikollisjärjestö on 'Ndrangheta

      Ndrangheta on mafia, joka ei todennäköisesti kuole koskaan

      • Anonyymi

        olisi nyttemmin hiipunut

    • Anonyymi

      Hitto kun sai nauraa näille jutuille

    • Anonyymi

      olisi yhdistettävissä

    • Anonyymi

      Kuullut huhuja että 1% natsa saadaan liiveihin uv bileissä. Hyvä pojat, kova uurastus palkitaan.

      • Anonyymi

        Huhu kertoo myös että sateenkaarivärit tulossa liiveihin. Onnea kova uurastus palkitaan.

    • Anonyymi

      Tupakan natsa korkeintaan nahkapäähän tumpataan..

    • Anonyymi

      Uusi alamaailma
      Uudenlainen liikehdintä Itä-Suomessa osoittaa, miten lakkautetut liivijengit ovat alkaneet muodostaa uusia verkostoja. Itä-Suomi voi olla vain jäävuoren huippu. Suomen alamaailma on muuttunut.

    • Anonyymi

      Tuo nyt ei tämän kylän Kummelikerhoa liikuta millään lailla.

      • Anonyymi

        Kerhon presidentti ajoi mopollaan poliisia karkuun huomattavalla ylinopeudella

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kerhon presidentti ajoi mopollaan poliisia karkuun huomattavalla ylinopeudella

        Uuh nyt on kovaa settiä

      • Anonyymi

        Kummeli hyvinkin 🤭

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kerhon presidentti ajoi mopollaan poliisia karkuun huomattavalla ylinopeudella

        Peppu löysänä kävelee pitkin kyliä 😂🤣🤭

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kummeli hyvinkin 🤭

        Vintiöt

    • Anonyymi

      Poliisi sai sunnuntaina 24.3.2024 noin kello 20 aikaan ilmoituksen Nurmeksessa
      Kuhmontiellä ulosajaneesta autosta, henkilöauto oli suistunut kulkusuunnassaan
      oikealle ulos tieltä.

      Ajoneuvossa oli tapahtuma-aikaan ollut kyydissä kaksi henkilöä.

      Kuljettajana toimineelle miehelle suoritettu puhalluskoe näytti nolla promillea, mutta
      hänelle suoritettu huumausaineen pikatesti antoi positiivisen tuloksen
      huumausaineille eikä hänellä ollut voimassa olevaa ajo-oikeutta.
      Miehen epäillään syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen, kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta sekä huumausaineen käyttörikokseen ja liikenneturvallisuuden vaarantamiseen.

    • Anonyymi

      Tapella nämä nössöt ei osaa ollenkaan

      Mielikuvitus heillä laukkaa kukaan ei pelkää niitä vaan nauraa heille
      Uunia sytyttäessä huomasin lehdestä jutun pulleasta bikeristä joka väitti että poliisit pelkää häntä pysäyttää, onhan hän perähikiän pyöräkerhossa 🤣🤣🤣. Hyvät naurut sai heti aamuun🤣🤣. Jotenkin käsittänyt että pitää olla Enkeli, Bandidos tai Kuula että Poliisit vähän varautuisi😆, ei mikään kelkkkakerho persesilmästä🤣🤣🤣🤣

    Ketjusta on poistettu 14 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Euroviisut fiasko, Suomen kautta aikain typerin esitys, jumbosija odottaa. Olisi pitänyt boikotoida!

      Tämän vuoden euroviisut on monella tapaa täydellinen fiasko. Ensinnäkin kaikkien itseään kunnioittavien eurooppalaisten
      Maailman menoa
      298
      3381
    2. 202
      2931
    3. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      71
      2514
    4. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      231
      1986
    5. Tuollainen kommentti sitten purjehduspalstalla

      "Naisen pillu se vasta Bermudan kolmio on. Sinne kun lähdet soutelemaan niin kohta katoaa sekä elämänilo että rahat"
      Suhteet
      16
      1415
    6. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      42
      1371
    7. Nukkumisiin sitten

      Käsittelen asiaa tavallani ja toiveissa on vielä että tästä pääsee hyppäämään ylitse. Kaikenlaisia tunteita on läpikäyny
      Ikävä
      4
      1327
    8. Syö kohtuudella niin et liho.

      Syömällä aina kohtuudella voi jopa laihtua.On paljon laihoja jotka ei harrasta yhtään liikuntaa. Laihuuden salaisuus on
      Laihdutus
      24
      1308
    9. Nesteen bensapumput pois, tilalle latausasemat

      Näin se maailma muuttuu, kun Suomessakin liikenneasemat lopettavat polttoaineiden myynnin ja tarjoavat enää sähköä autoi
      Maailman menoa
      166
      1271
    10. Muistatko komeroinnin?

      Taannoin joskus kirjoitin aloituksen tänne komeroinnista eli hikikomoreista; syrjäytyneistä nuorista ihmisistä. Ehkä asu
      Suhteet
      51
      1267
    Aihe