Heräsin kesken

nukutuksen

Olin heinäkuussa EKKS:ssa aika suuressa leikkauksessa (kesto 4h). Heräsin kesken leikkauksen. Oli kamala tunne kun huomasin olevani hereillä. En voinut liikuttaa itseäni, enkä puhua. Kun tajusin, että minua vielä leikataan, niin yritin ensin huutaa, että olen hereillä ja sitten yritin kaikin voimin siirtää jalkaani, että hoitohenkilökunta huomaisi minun olevan hereillä.

Kauhukseni huomasin, että vaikka kuinka päässäni kuuluu huuto, niin ääni ei kuitenkaan tule suusta, eikä mikään jäsen liiku. Kuulin kuinka sairaanhoitaja jutteli kesämökistään ja toiset kyseli kaikenlaista. Päässäni tajunta oli aivan kirkas. Pakokauhu oli tosi kova kun tunsin, että vatsassani tehdään jotain (kipua en kuitenkaan tuntenut). En tiedä kuinka kauan olin hereillä, tuntui kuintenkin iäisyydeltä. Nukahdin uudelleen sen jälkeen kun kuulin, että sairaanhoitaja sanoi, että potilas taitaa ruveta heräileen, sorry vaan, mutta olin ollut jo tovin hereillä. Sanoin heti leikkauksen jälkeen, että heräin kesken, mutta kukaan ei ottanut kantaa. Kun olin toipumassa osastolla, kerroin lääkärille että heräsin, niin hän sanoi, että on kuullut siitä, mutta anestesialääkäri ei myönnä sitä.Sanoin siihen, että eipä tietenkään,koska se on hänen moka.

Noin kahden viikon kuluttua minut leikattiin uudelleen. Sillä kerralla sanoin, että laittakaa kunnolla nukutusainetta, että en taas herää. Sillä kerralla en herännyt.

Onko kellään samanlaisia kokemuksia tai jos joku hoitotyötä tekevä lukee tämän niin kertokaahan mistä tällainen voi johtua?

10

2344

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ...kokemus!

      Minut leikattiin aikoinaan Imatralla Honkaharjussa. Leikkauspöydällä heräsin. Tunto pelasi ja sattui mielettömästi, vatsa auki leikkauspöydällä. Ääntä ei lähtenyt, silmät ei auenneet, kädet tai jalat ei liikkuneet! En tiedä kauanko meni ennenkuin joku sanoi, että potilas alkaa heräillä, raotti silmääni ja samassa pimeni, eli sain kai lisää lääkitystä tai meni taju. Seuraavaksi heräsin heräämössä ja kukaan ei halunnut ottaa kantaa asiaan, kun siitä puhuin. Kamala kokemus ja täyttä totta!!! Kyllä näitä tapahtuu, valitettavasti.

      • Tuupa Hemmo

        Olin pumppuleikkauksessa heräsin kesken kaiken.
        Silmäni olivat auki ja näin kun kirurgilla oli sydämeni käsissään. Pumppuni takoi siinä petrimaljassa kuin viimeistä päivää.
        Kirurgi ja leikkaussali-avustaja nauroivat kuin pahan riivaamat kun koirani alkoi syödä sydäntäni. Tuntoa ei ollut joten en voi sanoa tunteneeni mitään kipua.

        Aamulla sitten heräsin hiestä märkänä omasta sängystäni ja aamias pöydässä kukaan ei uskonut untani todeksi.


      • Heräsin

        itse kesken pitkän ihonsiirto-operaation 7 1/2h. Sama kokemus kuin aikaisemmilla kirjoittajilla. Lonkasta leikattiin ihoa ja tunsin viiltävää kipua. En pystynyt liikuttamaan itseäni, saatikka huutamaan. Kai ne huomasi jostain mittarista että olen hereillä. Sain lisää nukutusainetta. Aina kun mut sen jälkeen on nukutettu niin olen maininnut asiasta ja pyytänyt varmistamaan etten herää liian aikaisin.


      • outoa...

        Tosiaan outoa, että kukaan ei ota kantaa. Minun hoitavalääkäri kyllä myönsi, että näin voi tapahtuna, mutta anestesialääkäri vaittää vaan vastaan. Voisikohan olla niin, että käy kunnian päälle jos myöntää virheensä. Mutta potilaan kannalta olisi hyvä jos anestesialääkäri keskustelisi asiasta ja ottaisi vastuun. Jäin muuten sellainen kammo siitä heräämisestä, että huh, huh. Joulukuussa pitäisi taas mennä leikkaukseen, arvatkaa hirvittääkö?!!!!


    • uusi menetelmä anestesiaan

      "Kun potilas nukutetaan, aina ei tiedetä nukkuuko hän vai ei. On arvioitu, että jopa yhdessä nukutuksessa tuhannesta potilas pääsee heräämään kesken leikkauksen. Potilaalle herääminen on epämiellyttävä tapahtuma, josta harva haluaa edes puhua. Kehitettävänä olevan elektrodin avulla mitataan potilaan aivosähkökäyrää ja siitä Datex-Ohmedan kehitteillä olevalla uudella entropia-menetelmällä unen syvyyttä"

      lähde: http://www.tekes.fi/Ajankohtaista/uutisia/uutis_tiedot.asp?id=1188&paluu=

    • huhuhjahuh

      Kun olimme kerran ryyppäämässä, niin sammuin ja aamulla herätessäni huomasin että sisuskaluni olivat tulleet minulle housuun, mutta onneksi sain ne tungettua takaisin. Kun kerroin asiasta kavereilleni, niin he kertoivat että olivat laittaneet tappamansa kanan sisuskalut minun housuihini minun nukkuessani ja kyllä olin nolona.

    • tosijuttub

      Joo kun yks mun kaveri meni sairaalaan ja siltä piti leikata joku luomi tai mikäse oli, niin lääkäri kysyi että riittääkö epiduraali, niineihän se kaveri mitään puudutusta halunnut, vaan sano että hänelle täytyis antaa eutanasia ja sitten vasta leikata se luomi. Kaveri on nykyään Honkanummen hautausmalla vantaalla.
      uskokaa tai älkää, mutta älkää yrittäkö vääntää latinankielisiä termejä jos ette tiedä mitä ne tarkoittaa.

      • uuninlämmittäjä

        Tästä hytkymisestä ei tule loppua..


    • sari2

      Hei
      Tulin juuri 2 pv sitten leikkauksesta ja minä myös heräsin ja tapahtui samoin etten saanut millään heille merkkiä että olin hereillä yritin hengityksellä kertoa että hei olen hereillä ja he huomasivat verenpaineeni nousevan ja kutsuivat anestesia lääkärin takaisin. Leikkauksen jälkeen Anestesia lääkäri pyysi monta kertaa anteeksi mokaansa ja kyseli oliko jäänyt traumaa kokemuksesta. Arvostin hänen rehellisyyttään ja hän sanoi että kirjaa asian myös ylös sairaskertomukseen. Oli kyllä aika jännitä hetki tuo herääminen.

    • pallit tulessa

      Mie heräsin aamulla klo6 ja kulli seiso Onneksi oli pelkkä kusilasti

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 193
      2599
    2. Euroviisut fiasko, Suomen kautta aikain typerin esitys, jumbosija odottaa. Olisi pitänyt boikotoida!

      Tämän vuoden euroviisut on monella tapaa täydellinen fiasko. Ensinnäkin kaikkien itseään kunnioittavien eurooppalaisten
      Maailman menoa
      207
      2353
    3. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      63
      2272
    4. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      179
      1771
    5. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1354
    6. Tuollainen kommentti sitten purjehduspalstalla

      "Naisen pillu se vasta Bermudan kolmio on. Sinne kun lähdet soutelemaan niin kohta katoaa sekä elämänilo että rahat"
      Suhteet
      12
      1288
    7. Nukkumisiin sitten

      Käsittelen asiaa tavallani ja toiveissa on vielä että tästä pääsee hyppäämään ylitse. Kaikenlaisia tunteita on läpikäyny
      Ikävä
      4
      1287
    8. Syö kohtuudella niin et liho.

      Syömällä aina kohtuudella voi jopa laihtua.On paljon laihoja jotka ei harrasta yhtään liikuntaa. Laihuuden salaisuus on
      Laihdutus
      20
      1233
    9. Muistatko komeroinnin?

      Taannoin joskus kirjoitin aloituksen tänne komeroinnista eli hikikomoreista; syrjäytyneistä nuorista ihmisistä. Ehkä asu
      Suhteet
      48
      1215
    10. Venäjän sissit lakkojohtajat

      Odottavat 'lisätä lakkoja' Toverit käskyttää. Eikä ensimmäinen kerta.
      Suomen Keskusta
      3
      1118
    Aihe