E-pillerien pitkäaikaiskäytön vaarat

Kill Pill

Hei Sinä, joka käytät e-pillereitä tai harkitset käytön aloittamista!

Tämä viesti sisältää tositarinan ehkäisypillerien pitkäaikaiskäytöstä. Toivottavasti jaksat lukea tekstin kokonaan, koska se voi pelastaa terveytesi, ehkä jopa henkesi.

Oma kokemukseni ehkäisypillerien pitkäaikaiskäytöstä

Olen 31-vuotias perusterve, tupakoimaton, avoliitossa elävä nainen. Aloin käyttää Minulet-ehkäisypillereitä 18-vuotiaana seurustelusuhteen vakiintuessa. Valitsin ehkäisypillerit vapaaehtoisesti ja lääkärin suosituksesta. Niiden piti helpottaa kovasti elämää, ja aluksi siltä vaikuttikin. Mitään erityisiä tutkimuksia ei tehty ennen pillerien aloitusta, vain verenpaine ja paino mitattiin. Hyvin pian käytön aloittamisen jälkeen aloin kärsiä toistuvista hiiva- ja virtsatietulehduksista, mutta lääkärit eivät missään vaiheessa ehdottaneet niiden aiheuttajan selvittämistä, vaikka tulehduksia tuli melkein vuoden ajan lähes tauotta ja jouduin lääkitsemään itseäni jatkuvasti. Jouduin juomaan päivittäin 2-3 litraa ylimääräistä vettä, jotta tulehdukset eivät päässeet päälle. En halunnut syödä antibiootteja ym. kovia lääkkeitä jatkuvasti, koska vaiva oli selvästi krooninen. Vain runsas vedenjuonti auttoi.

Parin vuoden kuluessa pillerien aloittamisesta ihon kunto alkoi heiketä. Minua alkoi vaivata akne, vaikka iho oli samanaikaisesti myös pintakuiva, ja hyvin tulehdusherkkä. Olin käyttänyt 15-vuotiaana n. 5kk:n kuurin Roaccutan –aknelääkettä, koska minulla oli ollut aknea ennenkin, joten arvelin yhdessä terveydenhoitajan ja lääkärin kanssa, että sen vaikutus oli valitettavasti vain lakannut, vaikka tulokset ovat yleensä pysyviä. Akne paheni vuosi vuodelta, ja ihoon tuli sekä kuoppa-arpia että pigmenttiarpia, ja ihon paraneminen oli oudon hidasta. Toisen 5 kk:n Roaccutan –kuurin söin syksyllä 2006, ja sen vaikutukset kestivät vain n. puoli vuotta. Verenpainetta ja painoa seurattiin aluksi vuosittain, samoin papa-koe otettiin yleensä joka toinen vuosi.

Kun olin käyttänyt pillereitä vähän yli kolme vuotta, aloin huomata seksihalujen hiipuneen hyvin selvästi, ja olin paljon väsyneempi kuin ennen. Tuolloin arvelin muutoksen johtuvan opiskelustressistä, liikunnan vähentymisestä ja painonnoususta. Minua alkoi myös vaivata jatkuva nuha, johon auttoivat vain lääkärin määräämät nuhalääkkeet (Duact). Jouduin käyttämään lääkettä aika usein, koska en kerta kaikkiaan pystynyt hengittämään lainkaan nenän kautta, ja se haittasi sekä nukkumista että päiväelämää.

Muutaman vuoden käytön jälkeen aloin turvota selvästi joka puolelta. Paino ei noussut nopeasti, mutta muotojen menettämisen huomasi selvästi, koska olen ruumiinrakenteeltani aika lihaksikas. Rintojen koko tosin kasvoi yhdellä kuppikoolla, ja se ilahdutti hieman. Rintoja alkoi kuitenkin myös vihloa ja särkeä ikävästi. Lihaksia pisteli ja vihloi usein riippumatta siitä mitä olin tekemässä. Pohkeissa oli suonenvetoa, joka tosin pysyi kurissa magnesiumia ottamalla. Yleinen väsymys lisääntyi, reisiin ja polvien sisäsivuille alkoi tulla ”hämähäkkisuonia”, eli pieniä verisuonipurkaumia, ja sääriin muodostui parin vuoden e-pillerikäytön jälkeen nopeasti suonikohjuja, jotka alkoivat pullottaa seistessä, istuessa, ja kipeytyivät usein.. Samoihin aikoihin ennen niin tiukkoihin reisiin alkoi muodostua selluliittia, ja sitä tuli vuosi vuodelta nopeasti lisää, vaikka lisäsin liikuntaa ja koetin kuivahieroa. Koska olin edelleen ns. terve, en osannut olla kovin huolissani, vaikka surinkin ulkonäön rapistumista.

Noin viisi vuotta pillereitä käytettyäni aloin kärsiä sydämen rytmihäiriöistä. Aluksi niitä tuli aika harvoin, mutta ajan kuluessa muljahduksia, lisälyöntejä, sydämen takomista ja rytmin katoamista usean minuutin ajaksi alkoi esiintyä useamman kerran viikossa, joten menin jälleen lääkärille. Kyselin, voisiko oireilu mitenkään johtua e-pillereistä, koska en tuolloin käyttänyt mitään muuta lääkettä ja elelin rauhallista, mukavaa elämää. Epäilin kuulemma ihan turhaan sellaista. Koska oireet olivat niin hankalia ja esiintyivät usein, minua tutkittiin pitkästä aikaa jonkin verran. Lääkäri kuuli muutaman lisälyönnin, mutta EKG:n aikana niitä ei saatu nauhalle, ja ne veriarvot, jotka minulta tarkistettiin, olivat normaalit. Kolesteroliarvot ja triglyt olivat erittäin hyvät. Vuonna 2003 rytmihäiriöt olivat viimein niin pahoja, että pyörryin kerran suihkuunkin, ja sen jälkeen minulle määrättiin lääke, Propral –beetasalpaaja. Se auttoi hyvin, mutta sivuvaikutuksina kärsin mm. uupumuksesta, kuivasilmäisyydestä ja ummetuksesta. Koska uudet vaivat ilmaantuivat niin selkeästi Propralin käytön yhteydessä, aloin varoa lääkettä, ja sain suureksi helpotuksekseni avun luontaistuotekaupan ubiqinoni –valmisteesta, ilman sivuvaikutuksia. Käytän edelleen ubiqinonia aamuisin, jos on rankka päivä edessä.

Kuntoni rapistui koko ajan hitaasti, mutta varmasti. 26. – 30. –ikävuosien aikana aloin menettää hajuaistini. Epäilin sen johtuvan jatkuvasta nuhasta ja parin kuukauden välein toistuvasta kuivattavan nuhalääkkeen käytöstä, mutta mikä sitten aiheutti nuhan? Muidenkin limakalvojen kunto huononi, joten esim hampaisiin alkoi kertyä koko ajan lisää plakkia ja hammaskiveä, kun suu oli niin kuiva ettei sylkeä juuri muodostunut. Jouduin pureskelemaan xylitol-purkkaa joka ikinen päivä, töissäkin, vaikka se saikin minut vaikuttamaan aika huonotapaiselta. Muuten suuni olisi ollut koko ajan kuiva ja ääni käheänä kuin vanhuksella. Myös emättimen limakalvot kuivuivat samaa tahtia seksihalujen vähetessä, ja lopulta yhdyntä oli välillä aika kivulias kokemus, vaikka siinä oli paljon hyvääkin. Ei himoittanut eikä haluttanut, mutta varsinainen rakastelu oli ihan OK, kunhan päästiin tekemiseen asti. Silmät kutisivat, punoittivat, näkö heikkeni varsinkin vasemmassa silmässä, välillä silmiä tuikki terävä kipu, jonka takia kävin varalta kalliilla silmälääkärillä – turhaan. Hiusten kunto alkoi heiketä: kiilto katosi täysin, hiuksia rupesi lähtemään normaalia enemmän. Minua masensi koko ajan enemmän ja kärsin suuresti aloitekyvyn puutteesta, jonka tiedostin, mutta jolle minulla ei ollut voimia tehdä mitään. Koulusta valmistuttuani jaksoin vielä työskennellä melko vaativassakin työssä, mutta terveyden rapistuessa ja uupumuksen lisääntyessä aloin valita yhä helpompia työpaikkoja ja -tehtäviä. Olin iltaisin töiden jälkeen niin väsynyt, että ruokailtuani jouduin ottamaan tunnin, parin pituiset nokoset, enkä sen jälkeenkään jaksanut enää ihmeemmin harrastaa mitään muuta kuin tv:n tuijotusta. Tämä tietysti vaikutti myös ihmissuhteisiin, kun en jaksanut lähteä harrastuksiin enkä kyläillä kaverien luona tarpeeksi usein. Myös muisti alkoi huonontua, aloin toistaa puheitani kuin vanha ihminen, en muistanut nimiä enkä pystynyt keskustelemaan mistään mielenkiintoisesta, vaativammasta aiheesta. Elämä supistui ja pieneni päivä päivältä, ja tunsin pikku hiljaa menettäväni persoonallisuuteni, luovuuteni, iloni, intohimoni. Erityisesti surin libidon katoamista, koska se oli ennen ollut niin suuri ja iloa tuottava osa elämää. Sivuseikkana mainittakoon, että lähes pillerien käytön alusta asti aloin suorastaan himoita tiettyjä ruoka-aineita: mm. kananmunia, maksaa, sinihomejuustoa, soijamaitoa ja –jogurtteja, tofua, oliiveja, kukkakaalia, currya, punaviiniä, saksanpähkinöitä, katkarapuja ja simpukoita. Ilmeisesti elimistöön oli kehittymässä puutostiloja.

Pahin oire, jatkuva huimaaminen, alkoi pikku hiljaa jo vuonna 2000. Tuolloin syyksi diagnosoitiin niska- ja hartiajännitys (tension neck), ja hoidoksi määrättiin useita kertoja peräkkäin Sirdalud-nimistä lihastenrentouttajaa. Käytin lääkettä usean kk:n ajan. Kun kyselin pelosta ymmyrkäisenä, voisiko vaiva johtua pillerien käytöstä, minulle tuhahdeltiin ja kehotettiin jatkamaan käyttöä, koska niillä on niin valtavasti hyötyvaikutuksia. Ne estävät jopa syöpää! Vielä tämänkin vuoden syksynä olen kärsinyt vasemman puolen tuntohäiriöistä ja joutunut jopa käymään kaiken varalta magneettikuvauksessa. 2006 syksyllä aloin myös palella koko ajan, jouduin käyttämään villasukkia sisälläkin lähes jatkuvasti, ja huomasin jokaisen vedonhenkäyksen, kuten hauraat vanhat naiset näyttävät huomaavan.

Kokeilin eräänä talvena Nuvaring-ehkäisyrengasta muutaman (3-4)kk:n ajan, mutta ainakaan siinä ajassa en huomannut muuta helpotusta kuin sen, ettei tarvinnut muistaa joka-aamuista pillerin napsimista. Kun olin käyttänyt Minulet-pillereitä n. 10 vuotta, menin käymään perusteellisena pidetyn naislääkärin luona. Hän auttoi minua suuresti, mutta hänkään ei myöntänyt vaivojeni voivan johtua e-pillereistä. Kaiken varalta hän kuitenkin kirjoitti minulle reseptin Yasmin-ehkäisypillereitä varten, joiden käytön aloitin saman tien. Lisäksi hän ultrasi varalta munasarjani PCOS:n poissulkemiseksi, otti papa-näytteen ja määräsi verikokeita. Tämä oli ensimmäinen kerta koko pillerien käytön aikana, kun minulta tarkistettiin verikokeessa hormonimääriä. Tulokset paljastivat, että useat hormoniarvoni olivat huolestuttavan alhaiset, ja minulle ehdotettiin hormonikorvauslääkitystä tasapainon löytämiseksi. Olin tuolloin jo aivan uupunut, mutta en enää luottanut lääkäreiden näkemykseen, joten kieltäydyin sellaisesta avusta. En halunnut joutua taas uuden lääkkeen orjaksi ja maksajaksi, ja minua alkoi epäilyttää kaikki, mitä lääkärit neuvoivat. Yasminin käytön aloitettuani mielialani koheni jonkin verran pitkäksi aikaa, joten jatkoin pillerien käyttöä vielä yli vuoden.

Kesällä ja syksyllä 2007 aloin kuitenkin yhtäkkiä vanheta ihan silmissä, ja minulle alkoi ilmaantua yhä pelottavampia ja kivuliaampia oireita. Kärsin hirvittävän tuskallisista hermosäryistä sormissa, kämmenissä ja jalkaterissä, ranteet rutisivat ja napsuivat nojatessa, ja oikeaa lonkkaa oli alkanut jomottaa. Valvoin otsa tuskanhiellä yökausia ja minulta otettiin verikokeita mahdollisen reuman löytämiseksi. Ei ollut onneksi reumaa, mutta ketään ei myöskään kiinnostanut selvittää, mistä hirvittävät kivut johtuivat! Neuvottiin ottamaan Buranaa. En uskaltanut, koska monella tutulla pitkä kipulääkkeiden käyttö oli aiheuttanut mahahaavan, refluksitaudin, suolistotulehduksen ym. kivaa. Aloin käyttää inkivääritabletteja ja jogurtin seassa inkiväärijauhetta, ja ne pitivät kivun ja jäykkyyden poissa. Pienet tuloni hupenivat lähes täysin turhiin lääkärikäynteihin ja vaivojen lievittämiseen erilaisin luontaistuottein. Ilman niitä luonnonlääkkeitä olisin tosin ollut ihmisraunio. Lihakset olivat jäykät ja voimattomat, turvotusta oli joka puolella kasvoista käsiin ja jalkoihin, paino nousi nopealla tahdilla 6-7kg, suurin osa kerääntyi vyötärön seudulle. Iho alkoi näyttää ihan elottomalta, meikki vain tuhraantui, mutta finnejä piisasi vieläkin. Aurinkomatkan aikana decolteen alueelle, kädenselkään ja otsalle hiusrajaan tuli muutamia maksaläiskiä ensimmäistä kertaa elämässäni! Hiukseni alkoivat nopealla tahdilla muuttua valkoisiksi ohimoilta alkaen, ja valkeita haivenia alkoi kiusallisesti tulla myös otsanrajaan ja joka puolelle ympäri päätä, jakausta myöten. Hiukseni eivät siis harmaantuneet, ne muuttuivat tummanruskeista suoraan valkoisiksi! Juuri kukaan ei huomannut valkohapsiani, koska laitatin raitoja usein. Sitten hiukset alkoivat haurastua ja katkeilla, enkä voinut värjätä enää niin usein. Minulle alkoi tulla myös kuumia aaltoja kerran tai pari viikossa, ja aloin kärsiä uniapneakohtauksista. En tiennyt itkeäkö vaiko nauraa. Avomieheni epäili vaivojeni, myös seksihalujen katoamisen ja uupumuksen, johtuvan pelkästään vanhenemisesta. Kaikki vuosien aikana tutuksi tulleet enemmän ja vähemmän pelottavat vaivat muistuttelivat itsestään päivittäin. Lokakuussa 2007 löysin vahingossa suihkussa ollessani vasemman rinnan alaosasta pienen kovan kyhmyn. Pääsin nopeasti mammografiaan ja rinta ultrattiin. Kyhmy sijaitsi niin alhaalla, ettei sitä voinut nähdä mammografiakuvassa, mutta käsin sen tunsi lääkärikin. Kysyin taas mahdollisesta yhteydestä käyttämiini e-pillereihin, ja minua moitittiin kuvittelemasta olemattomia. Olin kuulemma liian nuori sairastumaan rintasyöpään, joten se kyhmy oli luultavasti vain rasvapatti. Ulkoisesti pysyin rauhallisena, mutta sisälläni kuohui. En suostunut uskomaan, että 30-vuotias, kymmeniä kertoja terveeksi todistettu, melko terveellisesti syövä, töihin aina kävelevä tai pyöräilevä nainen voi olla näin lopussa. En halunnut mennä enää yhdenkään lääkärin luokse vähäteltäväksi. En halunnut enää uusia, täysin turhia, kalliita ja haitallisia lääkkeitä elimistööni.


Käännekohta

Viimein marraskuun lopussa 2007 lopetin sen ainoan vakituisesti käyttämäni lääkeaineen, eli e-pillerien ottamisen. En edelleenkään halunnut tulla raskaaksi, mutta toivoin ehkäisyn onnistuvan ehkäisypuikoilla, kondomeilla ja oikealla ajoituksella. Duactia, Sirdaludia, Buranaa, Stemetiliä tai Propralia en ollut käyttänyt enää pitkään aikaan; kuluneen syksyn aikana en ottanut kertaakaan mitään em. lääkkeistä. Henkisesti päätöksen tekemistä seurasi valtava helpotuksen tunne. Tunsin ottaneeni pitkästä aikaa kohtalon omiin käsiini. Elämä alkoi muuttua paremmaksi hyvin nopeasti, ja kaikki isot ja pienet vaivat ja oireet alkoivat ensin vähentyä, sitten kadota täysin.

Ensimmäisen pillerittömän kuukauden aikana rytmihäiriöt alkoivat vähentyä selvästi, ja olo oli oudon selkeä pitkästä aikaa. Huimaus väheni. Virtsatiehyeitten tulehdustuntemukset loppuivat ”kuin seinään”, ei tarvinnut enää juoda koko ajan, eikä janottanutkaan enää. Kivut sormissa, kämmenissä ja ranteissa loppuivat parin viikon sisällä pillerien lopettamisesta, eivätkä ole palanneet. Ranteet eivät myöskään enää rutise eivätkä napsu, vaikka eivät olekaan ihan niin vahvat kuin ennen pillerien käyttöä. Oikea lonkka kipuilee pikkuisen silloin tällöin, mutta yleensä vain kovan rasituksen jälkeen, ja yhä harvemmin. Menopaussi-tyyliset kiusalliset oireet loppuivat myös järkyttävän nopeasti, muutaman viikon sisällä lopettamisesta. Ei enää kuumia aaltoja, ei rajuja mielialan vaihteluita, ei kuivia limakalvoja, kutinaa eikä kihelmöintiä. Vuosikausia kestänyt nuha lakkasi vaivaamasta, ja pystyin taas hengittämään vapaasti nenän kautta päivin ja öin. Silmissä ei enää tuntunut hiekan tunnetta, kutinaa, kuumotusta eikä myöskään minkäänlaisia kipuja. Hajuaisti palasi alle kuukaudessa lähes normaaliksi. Huomasin joulun aikaan haistavani pitkästä aikaa kaikenlaista, ja itkin ilosta, kun joulukukat, jouluruuat, suihkugeelit ja shampoot tuoksuivat niin ihanalle, ja naapurien tupakansavut niin kamalalle. En ollut pitkään aikaan kotiin tai jonnekin kyläpaikkaan tullessa huomannut paikan ominaistuoksua, mutta nyt se kiinnittää huomion heti ulko-oven avatessani. Makuaisti terävöityi myös selvästi samaan tahtiin hajuaistin palautuessa. Kuulo parani nopeasti, eikä minun ole tarvinnut pyytää ihmisiä toistamaan sanomisiaan moneen kuukauteen. Muisti on myös paranemaan päin. Enää ei tarvitse antaa periksi nimiä muistellessa; ne nousevat muistin syvyyksistä aina vain nopeammin ja tarkemmin. Olen myös alkanut täytellä ristisanatehtäviä nopealla tahdilla ja katsella tv:stä tietokilpailuja ihan mielelläni, kun huomaan tietäväni yllättävän paljon monenlaisista asioista. Miestä tietenkin ärsyttää, kun kiljahtelen arvauksia ohjelmien aikana ja aplodeeraan itselleni oikeista vastauksista. On vain niin hullaannuttavan ihanaa, kun on saanut ”aivonsa takaisin”.

Masennus ja aloitekyvyttömyys poistuivat vähin äänin sinne mistä tulivatkin. Tekeminen muuttui taas mielekkääksi, ja kaikenlainen harrastaminen alkoi kiinnostaa. Aloin pikku hiljaa liikkua enemmän ja kokeilla kaikenlaisia käsityöharrastuksia omaksi ilokseni. Jaksoin valvoa jälleen myöhään, nukahdin iltaisin kuin pikku lapsi, en heräillyt enää öisin, ja aamulla nousin ylös iloisena, valmiina uuteen päivään. Uniapneakohtauksia on ollut muistaakseni kaksi pillerien lopettamisen jälkeen entiseen viikoittaiseen verrattuna, ja viimeisin niistä oli helmikuussa. Olen aina nähnyt runsaasti unia, mutta nyt unet muuttuivat aivan huikean hienoiksi, ylimaallisen ihaniksi, värikkäiksi, eroottisiksi, luoviksi. Mies saa edelleen usein aamuisin kuunnella pitkän raportin huikeista unistani. Enää en myöskään tarvitse iltapäivänokosia töiden jälkeen. Seksihalut alkoivat palata n. kuukauden tauon jälkeen, ja viikko viikolta, kuukausi kuukaudelta, ne jatkoivat voimistumistaan. Tuntui, ja tuntuu edelleen, kuin olisin noussut kuolleista! Minä en ollut oma itseni yli kymmeneen vuoteen! Nyt olen melkein samanlainen seksiä lähes koko ajan ajatteleva terve nainen kuin silloin 18-vuotiaana. Ennen seksi maittoi noin kerran viikossa, nyt haluan lähes koko ajan. Ovulaation lähestymisestä ei ole mitään epäilystä, koska silloin haluan rakastella joka päivä ja mielellään useita kertoja päivässä. Käytännön järjestelyt ovatkin sitten asia erikseen. Olen siis haluineni taantunut teini-ikäisen tasolle. Olen niin äärettömän kiitollinen tästä muutoksesta, etteivät mitkään sanat riitä sitä kuvaamaan.

En uskaltanut tunnustella rintojani perusteellisesti muutamaan kuukauteen syksyllä löytämäni kyhmyn vuoksi. Keväällä kuitenkin olin jo niin onnellinen takaisin saamastani terveydestä, että tein suihkussa kunnon tarkistuksen, ja kiljuin ääneen ilosta, kun huomasin kyhmyn kadonneen! Lihasjäykkyys on myös vähentynyt, vaikka en ole liikkunut eri lailla entiseen verrattuna. Taivun taas hankaliinkin jumppaliikkeisiin ja asentoihin ilman kramppeja ja kipuja. Sääriini ja käsivarsiini ilmaantuneet suonikohjut ovat alkaneet vähentyä ja osa on kadonnut kokonaan. Uusia suonikohjuja ei tietenkään ole tullut ainuttakaan. En edes ymmärrä, miten niin suuri muutos on mahdollista! Joka tapauksessa suonikohjut ovat alkaneet ikään kuin palata sisäänpäin säärissä, ne eivät enää pullota juuri lainkaan seistessä tai kävellessä, eikä niitä ole särkenyt ollenkaan pillerien lopettamisen jälkeen. Olisi mahtavaa, jos sääreni palautuisivat täysin ennalleen, mutta jo nyt olen hyvin tyytyväinen. Myöskin ikävännäköinen selluliitti on alkanut sulaa itsestään pois reisistä ja takapuolesta, ilman mitään selluliittigeelejä, hoitoja, ruokavalio- tai liikuntamuutoksia. Arvioisin muutoksen olevan n. -60% kuluneiden kymmenen e-pillerittömän kuukauden aikana. Toivon loppujenkin häviävän ennen pitkää. Maksaläiskät katosivat otsalta ja kämmenselistä parissa kuukaudessa. Decolteen alueella näkyy vielä lievästi tummempi ”haamu”, jonka kuulemma vain minä itse huomaan. Hampaisiin ei enää muodostu plakkia lainkaan, ei päivän eikä yön aikana. Olen siitä edelleen ihan ihmeissäni ja tunnustelen usein kielellä hampaita ihastuksissani. Totta se vain on! Hammaskivi ikään kuin mureni irti ja syljeskelin sitä pois suustani eräänä iltana kevättalvella. Ihmeellistä! Painonnousu on pysähtynyt. Rasvaa ja nestettä on alkanut poistua elimistöstä näkyvästi, koska selässä ja vyötäröllä ei ole enää kiristävää pulleutta. Turvotus on vähentynyt niin huikeasti, että sormukset suorastaan pyörivät sormissa, kengät eivät purista pitkänkään työpäivän jäljiltä, eikä silmäpusseja näy. Enää minua ei myöskään palele. Päinvastoin, tunnen olevani hyvin lämpöinen kauttaaltaan sormia, varpaita ja nenännipukkaa myöten. Ennen juuri sormet ja varpaat tuntuivat koko ajan kylmiltä ja jäykiltä. Villasukkia en käytä kuin jos en muuta löydä. Kuumahan niissä tulee!

Yksi näkyvimmistä muutoksista tapahtui hiuksilleni. Kun ne ehkäisypillerien käytön aikana alkoivat muuttua ohimoilta, otsalta ja päälaelta valkoisiksi, ohenivat, kuivuivat, katkeilivat ja kiilto katosi, nyt viimeisten kymmenen kuukauden aikana niille on tapahtunut päinvastoin. Melko pian huomasin, ettei valkoisia hiuksia tullut enää lisää. En kuitenkaan tarkkaillut sitä asiaa erityisemmin, kun olin niin haltioissani kaikista suuremmista paranemismuutoksista elimistössäni. Otin keväällä vielä raitoja hiuksiin, mutta sitten pystyinkin pitämään usean kuukauden tauon, kun valkoiset olivat vähentyneet niin valtavasti. Pari kuukautta sitten kääntelin hiusjuuriani ja ällistyksekseni huomasin, että nekin hiukset, jotka vähän aikaa sitten olivat olleet valkoisia, olivat muuttuneet komean tummanharmaiksi, joka on jo todella lähellä normaalia hiustenväriäni. En ollut aluksi uskoa silmiäni! Hiusten harmaantumisen ja valkoiseksi muuttumisenhan pitäisi - ainakin asiantuntijoiden mielestä - olla pysyvää. Sehän on perinnöllistä eikä siihen voida vaikuttaa. Vai onko? Eipäs vaan ole, ainakaan minun tapauksessani. Tällä hetkellä vitivalkoisia hiuksia on enää pari, eli n. -99% viimevuotiseen tilanteeseen verrattuna, ja ne mitkä ovat vielä harmaita, näyttävät tummenevan silmissä ja muuttuvan sisältäpäin takaisin omaksi tutuksi tummanruskeaksi. Huikea muutos! Hiukseni ovat myös vahvistuneet aivan valtavasti. Vuosi sitten hiusten katkeilu oli aivan mahdotonta, ja jouduin leikkauttamaan pois haarahiuksia todella usein. Nyt olen käynyt kampaajalla vain kahdesti viimeisen puolen vuoden aikana, koska en tarvitse enää värjäystä niin usein, eikä haarahiuksiakaan enää tule. Kampaaja on ihmetellyt, kun hiusten latvat ovat täysin ehjät ja hiukseni ovat alkaneet kiiltää. Ei tee mieli leikkauttaa latvojakaan pois turhaan, kun hiukset näyttävät kasvavan juuresta latvaan asti huikean nopeasti. Kasvu on näin käsittämätöntä: 7,5cm 4 kk:n aikana. Minun on helppo tarkistaa, koska leikkuutin aika lyhyen otsatukan toukokuun alussa, ja nyt otsis yltää ylähuuleen. Uskomatonta! Tukka ovat myös paljon paksumpi, ja käytän aina vain suurempia hiuslenksuja ja solkia, koska hiukset kasvavat kuin ruoho kesällä. Ulkonäön puolesta minut arvioidaan nykyään n. 25-vuotiaaksi. Sehän sopii.

Ainoa negatiivinen seuraus pillerien lopettamisesta oli aknen hetkellinen pahentuminen. Akne puhkesi todella voimallisesti n. 2 kk pillerien lopettamisen jälkeen, ja pahaa finnivaihetta kesti 3-4 kk. Olin osannut odottaakin tuota, joten hoidin sitkeästi ihoani sisältäpäin muutamilla luontaistuotteilla (Femicur, eli siveydenpuu-uute, Frantsilan Siloposki –uute, sis. mm. voikukkaa, joka puhdistaa maksaa, Efamol, eli helokkiöljyä, jossa runsaasti gla:ta, omega-3:sia, monivitamiinivalmistetta, jossa mm. a-vit, 8 b-vitamiinia, c-, d-, e-, k-vitamiineja, kivennäis- ja hivenaineita, antioksidantteja (mm. seleeniä, bioflavonoideja), ja suolistolle ProbioottiPlus-maitohappobakteereja). Edellä mainituista luonnon aineista olin käyttänyt kaikkia paitsi siveydenpuu-uutetta ja Siloposki-uutetta jo parin vuoden ajan ennen e-pillerien lopettamista. Olin myös juonut punaviiniä 1-2 dl päivässä kolmena päivänä viikossa, koska punaviinin resveratroli suojaa verisuonia ja pieni määrä alkoholia liuottaa mahdollisia verisuoniplakkeja. Ulkoisesti hoidin ihoa käyttämällä aamuin illoin ainoana kosteusvoiteena luonnonmukaista aloe vera –geeliä, ja meikkinä mineraalimeikkipuuteria. Iho parani jo ennen kesän tuloa, ja sen jälkeen on tullut vain pieniä näppyjä, ja niitäkin vain muutama ja n. parin viikon ajan ennen kuukautisia. Kuukautiskierto kesti parin kk:n ajan 28 pv, kuten pillerienkin aikana, mutta vakiintui sen jälkeen nopeasti n. 30-34 pv:n. Pms-oireet ovat nykyään aika vaimeita, ei mitään vuoristoratamaisia tunnevaihteluita tai muuta rankkaa. Kuukautiskivut ovat tuskalliset, mutta pahin kipu kestää vain yhden vuorokauden, joten en käytä särkylääkettä silloinkaan. Vuoto on runsasta, mutta muuten olo on koko ajan hyvä, terve ja energinen. Rytmihäiriöitä on vielä nykyäänkin silloin tällöin, mutta vain pieniä, keveitä lisälyöntejä. Huimaus pahenee sään kylmetessä vieläkin, mutta toivon vaivan hiipuvan pois aikanaan. Lopetinhan pillerien käytön vasta alle vuosi sitten, eivätkä verisuonet ja maksa ole vielä täysin puhdistuneet vuosien aikana kertyneistä kuona-aineista ja kalkkeutumista. Valitettavasti voi käydä niin, etteivät verisuoneni täysin tervehdykään, mutta aion yrittää, ja elellä mahdollisimman terveellisesti.


Päätelmät

Vaarattomina ja jopa terveydelle hyödyllisinä pidetyt ehkäisypillerit murensivat hitaasti mutta varmasti terveyteni kahdentoista käyttövuoden aikana. On totta, että nykyajan ehkäisypillerit ovat ”suhteellisen” turvallisia ja vaarattomia ensimmäisiin vastaaviin verrattuna matalan hormonitasonsa vuoksi, mutta juuri siinä piileekin niiden salakavaluus ja aivan uusi vaara. Nykypillerit vahingoittavat elimistöä niin hitaasti, oire oireelta, pitkän ajan kuluessa, että käyttäjä ja lääkärit ovat sokeita vaivojen aiheuttajalle. Ensimmäiset oireet ilmaantuvat yksi kerrallaan, ja ovat pikemminkin epämukavia ja esteettisiä, eivät niin vakavia, että epäilys heräisi. Lisääntyviä oireita peitellään yhä uusin lääkkein, ja varsinainen aiheuttaja saa näin jatkaa salakavalaa tuhotyötään. Vasta vuosien kuluessa alkaa todellinen elimistön rappeutuminen, ja sekin etenee omalla kiireettömällä aikataulullaan. Pelkästään Suomessa on arvioitu nykypäivänä olevan jatkuvasti n. 250 000 ehkäisypillerien käyttäjää, ja luku kasvaa koko ajan. Onneksi suurin osa käyttää pillereitä vain lyhyen ajan, tai pitää taukoja käytössä lastensaamiseksi ym. syistä. He eivät ole niin suuressa vaarassa, vielä, mutta jos he palaavat e-pillerien käyttäjiksi myöhemmin, maassamme, ja maailmassa yleensäkin, alkaa olla kohta hyvin nuoria menopaussi-oireista ja vakavista sydän- ja aivoverenkiertosairauksista kärsiviä pienten lasten äitejä. Siitäkään ei puhuta mitään, että vaikka e-pillerit näyttäisivät eräiden tutkimuksien mukaan jonkin verran ehkäisevän munasarja- ja kohdunkaulan syöpää, ne toisten tutkimuksien mukaan näyttävät lisäävän selkeästi rintasyöpään sairastumisen riskiä. Eikös rintasyöpä ole Suomessakin se nykyään yleisin ja hengenvaarallisin syöpätyyppi? Miksi? Miten kauan se on hallinnut tilastoja? Naisille pitää kertoa näistä hyvin todellisista, hyvin vakavista riskeistä jo ennen käytön aloittamista, ei vasta sitten kun terveys alkaa täysin murentua. Ihanteellista olisi, jos ehkäisypillerien käyttöä rajoitettaisiin ylemmältä taholta, esim. korkeintaan 5 vuoden käyttöön yhtäjaksoisesti. Nyt tarvitaan tutkimuksia ja nopeasti! Missä kunnossa ovat pitkäaikaiskäyttäjien veriarvot, hormoniarvot, verisuonet, sydän, keuhkot, aivot? Tälläkin hetkellä voi olla satoja tyttöjä ja naisia suuressa vaarassa ja vakavan sairaskohtauksen partaalla! Pyydän! Auta Sinä Rakas Lukija Minua! Pelasta ainakin oma terveytesi, ja kerro ystävillesikin näistä vaaroista! Perustutkimukset, kuten veri- ja hormoniarvojen määritykset ovat pieni hinta yhteiskunnan maksettavaksi verrattuna siihen että muutamien vuosien päästä tuhannet, pahimmassa tapauksessa jopa kymmenet tuhannet, naiset saattavat sairastua vakavasti, jäädä pois työmarkkinoilta sairauslomien ja sairauseläkkeiden takia. Jos tätä kehitystä ei pysäytetä, tämä valtava terveyskriisi voi romahduttaa valtion talouden, kun jopa 30-50-vuotiaat naiset alkavat tarvita yhtä laajoja ja kalliita tutkimus-, lääke- ja kuntoutuspalveluita, kuin eläkeläiset. Myös yleinen kulutus tulee vääristymään kun naiset joutuvat laittamaan yhä suuremman osan tuloistaan lääkäri- ja lääkekulujen kattamiseen. Säästöön ja eläkkeen varalle jää yhä pienempi osa tuloista. Kaikkein suurimmassa vaarassa tällä hetkellä ovat kaltaiseni e-pillerien pitkäaikaiskäyttäjät. Toivon hartaasti, että heidän elimistönsä on kestänyt hormonivajauksen minua paremmin, mutta epäilen sitä, koska minunkin kohdallani aina ihmeteltiin sitä miten pillerit sopivat minulle näennäisesti niin hyvin. Millaisia oireita terveydenhoitajat ja lääkärit oikein odottivat näkevänsä?! Miten kamalassa kunnossa minun olisi pitänyt olla, jotta he olisivat ymmärtäneet? Olisiko minun pitänyt saada sydänkohtaus tai aivoveritulppa? Niitäkin on jostain syystä alkanut esiintyä viime aikoina yhä nuoremmilla naisilla. Tunnen itsekin erään, joka sai aivohalvauksen viime talvena. Hänelle oli vasta tuhojen jo tapahduttua sanottu suoraan, että e-pillerien käyttö oli saattanut altistaa aivohalvaukseen johtaneen tukoksen syntyyn. Ehkäisypillerit ovat elimistölle mahdollisesti jopa yhtä suuri terveysriski kuin tupakointi! Koko elimistöni joutui kärsimään, kun oma luonnollinen hormonitoimintani estettiin e-pillereillä. Ne vanhensivat minut vähintään 50-vuotiaan tasolle fyysisesti, ja psyykkisesti vielä pidemmälle. Jouduin kokemaan ennenaikaisen menopaussin oireet, alkavasta verisuonten kalkkeutumisesta johtuvia vakavia sydän- ja aivoverenkierto-oireita, kärsimään hirveitä nivelkipuja nivelrikon alkaessa kehittyä pikku hiljaa, ja ne turruttivat ja uuvuttivat minut henkisesti syvän masennuksen rajamaille. Olin tietämättäni vapaaehtoinen lääkeyhtiöiden koekaniini 12 vuoden ajan. Jos ja kun kokemukseni luetaan, ja se kerrotaan eteenpäin, valtavan monet tytöt ja naiset voivat herätä huomaamaan oireensa ja vaivansa ja lopettavat pillerien käytön. Terveys alkaa palautua lähes välittömästi pillerien lopettamisen jälkeen. Toivottavasti mahdollisimman monet pitkäaikaiskäyttäjät hakeutuvat tutkimuksiin, jolloin saadaan todisteita ehkäisypillerien piilevistä vaaroista ja riskeistä sekä löydetään viimeinkin selitys oireille ja terveysongelmille. Nämä naiset voivat saada fyysisen ja henkisen terveytensä takaisin, ja nuorten naisten äkkikuolemat, aivohalvaukset, sydänkohtaukset ja veritulpat vähenevät, jopa loppuvat. Joka tapauksessa tuhansien naisten elämänlaatu tulee paranemaan, kun heidän ei tarvitse enää nuoresta lähtien kärsiä hiusten lähdöstä ja haurastumisesta, jopa harmaantumisesta, sitkeästä selluliitista, suonikohjuista, rytmihäiriöistä, huimauksesta, seksuaalisesta haluttomuudesta, aloitekyvyttömyydestä, henkisestä lamaannuksesta, kuivasilmäisyydestä, nuhasta, hiivatulehduksista, painonnoususta, ennenaikaisista vanhenemismuutoksista..

Lääkärit ja terveydenhoitajat eivät nähneet, eivätkä halunneet uskoa, vaaran merkkejä, joten pelastin yksin itseni lopettamalla e-pillerien käytön. Minä olen saanut terveyteni takaisin lähes entisenlaisena, mutta moni kaltaiseni nainen on täysin tietämätön häntä uhkaavasta vaarasta. Monella ei ehkä ole enää paljon armonaikaa jäljellä, ja siksi en voi odottaa enkä kysellä lupaa, en selvittää kenelle kannattaisi ensimmäisenä kertoa uhkaavasta vaarasta. Jokaisella meistä on siskoja, kavereita, tyttäriä, äitejä, tyttöystäviä ja puolisoita, ja he kaikki ovat vaarassa. Vaikka lääkärit ja tutkijat ovat tieteen ja edistyksen palveluksessa, he ovat myös oman alansa asiantuntijoita, ja kuten asiantuntijat yleensä, he pyrkivät usein mieluummin olemassa olevien teorioiden ja ”faktojen” vahvistamiseen ja täten oman arvovaltansa kasvattamiseen kuin vanhan tiedon kyseenalaistavaan vallankumoukseen.. Entä Lääkelaitos, Kansanterveyslaitos, Evira, Kela, apteekit ja lääkeyhtiöt? Pelkään pahoin, että heiltä on turha anoa apua, puolueettomia tutkimuksia ja totuudenmukaisia vastauksia. He kaivavat hyvin nopeasti esiin ne tutkimukset ja tutkimustulokset, joita on tehty ja tehdään koko ajan myynnissä jo olevien, kalleimpien, eniten myyvien, tai markkinoille tulevien lääkkeiden tehokkuuden ja turvallisuuden todistamiseksi. He tekevät ja teettävät tutkimuksia, joissa jätetään usein valikoidusti pois haitalliset todistusaineistot, negatiiviset arvot, lukemat, määreet, todisteet. Negatiivisia sivuvaikutuksia ei juurikaan tutkita eikä haluta todistaa, jotta lääkkeiden markkinoille lanseeraminen ei viivästyisi. Lääketehtaatkin ovat vain yrityksiä, eivät suuria, erehtymättömiä hyväntekijöitä. Siinä bisneksessä on kyseessä niin isot rahat, ettei ihmishenki paljoa paina toisessa vaakakupissa. Jos kukaan ei vieläkään ala vaatia puolueettomia, laajoja tutkimuksia ja vastauksia, yhä uusia ihmisiä tulee sairastumaan ja kuolemaan ennen aikojaan. Jos tutkimuksia vaaditaan ja toteutetaan, lääkeyhtiöiden on pakko panostaa pitkäjänteisempään ja haittavaikutukset paremmin huomioivaan tutkimukseen ja tuotekehittelyyn. Antaa heidän todistaa olevansa todellakin hyvällä asialla, eikä vain rahantekoaikeissa. Kun sadat, jopa tuhannet naiset tulevat esiin todisteineen, todellinen muutos parempaan on väistämätöntä. Jouduin kokemaan elimistöni alennustilan. Aiheutin sen itse itselleni olemalla liian hyväuskoinen ja uskomalla nykylääketieteen viisauteen ja vastuunkantoon. Auta minua antamaan kärsimykselleni tarkoitus ottamalla oppia virheestäni ja kertomalla kokemuksistani muillekin ja siten parantamaan maailmaa oikein suurella harppauksella!


Mahdollinen selitys

Estrogeeni, jota muodostuu sekä naisilla että miehillä, mutta naisilla enemmän, sekä miehillä testosteroni, ovat elimistölle välttämättömiä, suojaavia hormoneja. Ne mm. pitävät solukalvot läpäisevinä ja siten varmistavat ravintoaineiden imeytymisen oikeisiin kudoksiin, kalsiumin kulkeutumisen ja sitoutumisen luustoon ja tukikudoksiin (mm.D- ja K-vitamiinien avustuksella), mikä estää kalsiumia irtoamasta ja ajelehtimasta takaisin verenkiertoon. Ehkäisypillereitä käyttävillä naisilla tuota oman estrogeenin suojaa ei käytön aikana ole! Elimistön oman estrogeenin vaikutuksen estäminen edesauttaa, aiheuttaa, elimistön kaikkien verisuonten kalkkeutumista ja ahtautumista, ja sitä kautta elimistön yleistä hapen ja ravintoaineiden puutetta. Estrogeenin vähyys häiritsee siis mm. kalsiumin sitoutumista, joten luusto, nivelet, (sekä hiukset ja kynnet) haurastuvat, kun niistä irtoava ja ravinnosta saatava kalsium alkaa ”ajelehtia” verisuonistossa, ei kulkeudukaan enää elimistössä sinne mihin pitäisi, ja tarkertuu hapettuneen LDL-kolesterolin ja verihiutaleiden kanssa verisuonten pinnoille muodosten ”plakkia”, joka aiheuttaa ahtaumia, tukoksia ja veritulppia. Suurelta osin kasviperäisestä ravinnosta saatavien antioksidanttien (esim c- ja e-vitamiini, punaviinin resveratroli, kurkumiini, valkosipuli, alfalipoiini, seleeni, jne..) vähyys puolestaan ylipäätään mahdollistaa LDL-kolesterolin hapettumisen ja pienet tulehdukset verisuonten pinnoilla, joka vasta tekee siitä vaarallista. Estrogeeni on suojahormoneista tehokkain, joten siitä syystä naiset ovat yleensä paremmassa turvassa verisuonten kalkkeutumiselta aina menopaussivaiheeseen asti. Siitä alkaakin sitten alamäki, jota voi kylläkin erittäin tehokkaasti hidastaa kasviestrogeeneillä (soija, humalan hopeiini, ym.). Japanissa naisilla on hämmästyttävän vähän menopaussioireita ja muita terveysvaivoja juuri runsaan soijan käytön ja kasvi- ja kalapohjaisen ruokavalion ansiosta. Toivoa siis on!

67

23924

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • saksanpähkinä1

      Mutta eihän pillereiden estrogeeni estä omaa estrogeenia vaan aiheuttaa elimistöön ns. valeraskauden, hormonia on siis liikaa. Ainakin minun mielestäni näin olen kuullut?

      Voihan se olla, että sait pillereistä jotakin ongelmia, mutta näin pitkän kirjoitelman kirjoittamiseen asiasta tarvitaan kyllä muitakin ongelmia...mielialaongelmat kyllä tulevat ensimmäisenä mieleen, puhut itsestäsi aika irvokkaassa ja rumassa valossa, ikään kuin sinussa ei olisi mitään jäljellä. Itse olen ikäisesi, en syö pillereitä ja silti minullakin on ollut kuvaamiasi oireita vuosien mittaa kuten ajoittainen haluttomuus, suonikohjut jne.

    • arpinaamaX

      Näin kävi ja mitään korvauksia en mistään saa. Mercilon pillereitä söin 2-vuotta ja sairastuin Sjögrenin syndroomaan.

    • pillereitä

      En aio minäkään enää ikinä pillereitä käyttää. Olen 25 ja käytin jokusen vuoden pillereitä ja kolmen vuoden käytön jälkeen alkoi ilmaantua sivuoireita. Puolisen vuotta jatkoin käyttöä ja tulin siihen tulokseen että nyt loppuu pillereiden käyttö. Masennus oli oireista pahin. Myös halut katosivat pikkuhiljaa kokonaan, kyse ei ollut mistään normaalista silloin tällöin esiintyvästä haluttomuudesta. Mutta onneksi ei ehtinyt ilmaantua mitään pahempaa, ja olen todella onnellinen että tajusin lopettaa pillereiden käytön. Rasvainen iho ja kivuliaat kuukautiset ovat tosin niitä lopettamisen varjopuolia, mutta se ei haittaa koska fiilis on muuten todella hyvä!=)

      • no more pills

        Jouduin jokin aika sitten jättämään pillerit pois ihan vain sen takia kun opiskelijana minulla ei juuri silloin ollut rahaa hakea uutta pakettia apteekista (joo tiedän, köyhää on :D)
        Kappas kummaa, kiukuttelu loppui, olen paljon virkeämpi ja jaksan paremmin. Turvotuskin on alkanut pikkuhiljaa lähteä, luulen että tää on pillereiden lopettamisen ansiota. Uutta pakettia en enää taida hakea vaikka varaa nyt olisikin, olo tuntuu niin hyvältä pitkästä aikaa :) Pitäis vaan avomies saada suostuteltua kumin käyttöön tai harkita vaikkapa kierukkaa... Eivät vaan lääkärit taida sitä laittaa nuorelle, synnyttämättömälle naiselle?


      • 16.16.
        no more pills kirjoitti:

        Jouduin jokin aika sitten jättämään pillerit pois ihan vain sen takia kun opiskelijana minulla ei juuri silloin ollut rahaa hakea uutta pakettia apteekista (joo tiedän, köyhää on :D)
        Kappas kummaa, kiukuttelu loppui, olen paljon virkeämpi ja jaksan paremmin. Turvotuskin on alkanut pikkuhiljaa lähteä, luulen että tää on pillereiden lopettamisen ansiota. Uutta pakettia en enää taida hakea vaikka varaa nyt olisikin, olo tuntuu niin hyvältä pitkästä aikaa :) Pitäis vaan avomies saada suostuteltua kumin käyttöön tai harkita vaikkapa kierukkaa... Eivät vaan lääkärit taida sitä laittaa nuorelle, synnyttämättömälle naiselle?

        Kyllä voi saada kierukan, vaikka olisi nuori, eikä olisi synnyttänyt. Mulla oli kierukka pari vuotta sitten, mutta se poistettiin alle vuoden käytön jälkeen kovien vatsakipujen takia. Kannattaa ehdottomasti käyttää muutakin ehkäisyä kuin kondomi! Itse en voisi kuvitellakaan luottavani vain kortsuun. En ikinä pystyisi nauttimaan itse asiasta kun miettisin sitä että se menee pois paikoiltaan, jää sisään tai repeää. Ystäväni sai vauvan, vaikka kondomia käyttivät. Eivät edes huomanneet että se olisi pettänyt, nyt heillä on 2-vuotias lapsi. Itse aion, ennen sterilisaatioon menoa, käyttää hormonaalista ehkäisyä JA kondomia. Tyhmää ottaa turhia riskejä kun on kumminkin kyse vakavasta/tärkeästä asiasta. Ehkäisyssä ei koskaan voi olla liian varovainen/tarkka!:D


    • oma tarinani ...

      Kun minä olin teinityttö, minulla ei juurikaan ollut finnejä. Satunnaisia näppyjä ehkä, mutta ei mitään mitä voisi kuvailla akneksi. Kun olin noin 18-vuotias ihoni alkoi huonontua. Isoja paukamia syntyi ohimoille, poskiin ja suupieliin. Joskus finnejä oli selässä enkä kesälläkään kehdannut käyttää selästä avonaisia toppeja, jotteivät finnit ja rumat arvet näkyneet.

      Menin ihotautilääkärille, söin antibioottikuurin, voitelin naamaani lääkevoiteella, näistä oli pientä apua mutta edelleen finnejä pukkasi ihosta. Olin todella onneton, akne vei itsetuntoni pohjalukemiin. Häpesin itseäni, häpesin kasvojani, tunsin itseni kummajaiseksi. Iho oli kipeä ja arka kosketukselle, niin isoja ja tulehtuneita finnit olivat.

      Kun olin 20-vuotias, menin gynekologille, joka määräsi minulle ihoa varten Diane Nova-e-pillerit. Pillerit auttoivat ihoon parissa kuukaudessa, olin hämmästynyt ja iloinen niiden tuomasta helpotuksesta. Vuoden verran käytin Diane Novia, jonka jälkeen siirryi Yasmin pillereihin. Iho pysyi edelleen hyvänä, olin jo melkein unohtanut aknen, itsetunto oli vahvempi ja olin kaikin puolin onnellisempi.

      Yasmineita söin 5 vuotta kunnes 26-vuotiaana, luettuani netistä tämän aloituksen kaltaisia kauhukertomuksia e-pillereistä, olin lukenut miten ne turruttavat tunne-elämän, tappavat seksihalut, muuttavat koko persoonan. Aloin epäilemään synteettisten hormonien vaikutusta kehossani, vaikka minulla ei koskaan ollut esiintynyt merkittäviä sivuvaikutuksia rintojen koon kasvamista lukuunottamatta. Lopetin pillerit.

      Noin 4 kk:n jälkeen alkoi tuli "vieroitusoireita" kuten ihon ja hiusten rasvoittumista, aknea, hiusten erittäin runsasta lähtöä, jne. Tiesin näiden kuuluvan e-pillereiden lopettamisesta aiheutuvaan hormomyllerrykseen. En kuitenkaan tiennyt että pahin oli vielä edessä. Tähän asti kuukautiseni olivat tulleet melkein säännöllisesti, muutamien päivien heitolla, pillereiden lopettamisesta huolimatta. n. 5 kk:tta lopettamisesta kuukautiset eivät enää tulleet. Hiusten rasvoittuminen ja tippuminen loppui hiljalleen, mutta akne jäi ja muuttui koko ajan pahemmaksi, samanlaiseksi kuin silloin 18-vuotiaana. Ylähuulelleni alkoi myös kasvaa pieniä viiksiä. Ikinä aiemmin en ollut kärsinyt ylimääräisestä karvoituksesta. Aloin kärsiä masennuksesta, sulkeudun sisääni, itkin jatkuvasti, en enää halunnut nähdä ystäviäni koska häpesin niin paljon omaa olemustani ja itsetuntoni oli uskomattomissa pohjalukemissa. Kerran seisoin bussipysäkillä vesisateessa ja mietin haluavani vain kuolla pois. Koskaan e-pillereiden käytön aikana minulla ei ole ollut masennusta tai itsetuhoisia ajatuksia. Tämä kaikki alkoi vaikuttaa parisuhteeseeni, toisaalta minun teki mieli seksiä mutta koin olevani niin kuvottava hirviö etten voinut kuvitella harrastavani seksiä poikaystäväni kanssa. Inhotti ajatus että hän koskisi kasvoihini ja ihooni kun iho oli kipeä ja täynnä räjähtämäisillään olevia valtavia mutanttifinnejä. Mielialani heittelehti laidasta laitaan, sain raivokohtauksia, itkukohtauksia, pienetkin asiat saivat minut lamaantumaan tai raivostumaan hetkessä. Tämä oli elämäni vaikeinta aikaa, ja minä olen sentään kokenut elämässäni paljon jo hyvin nuoresta iästä asti.

      Kuukautisia ei ollut kuulunut 5 kuukauteen kun menin takaisin gynekologin luokse. Kerroin ongelmistani ja ultraäänitutkimuksen aikana hän totesi että minulla on "klassinen" esimerkki PCOS:sta. Joka minulla on siis ollut koko elämäni ja joka alkoi osoittaa merkkejä olemassaolostaan silloin 18-vuotiaana, mutta minut diagnosoitiin vasta 27 vuotiaana.

      Oireeni olivat rajut, vaikka minulla ei ole ylipainoa, päinvastoin olen aina ollut hoikka. Ylipainoisilla PCOS:a on mahdollista hallita esim. Metformin lääkityksellä tai pelkkä painon pudottaminenkin voi vaikuttaa. Koska minulla ei todettu ongelmia sokeriaineenvaihdunnassa ja olen normaalipainoinen, ei omaa PCO:tani voi hallita näillä tavoin. Ja koska oireiden kanssa en yksinkertaisesti pysty elämään, oli ainoa järkevä hoitomuoto e-pillerit.

      Sain Terolut kuurin jolla sain kuukautiset käynnistymään, ja aloitin Yasmin pillerit uudelleen. Elämäni muuttui muutamassa kuukaudessa, ensimmäiset positiiviset vaikutukset huomasin jo ensimmäisen liuskan aikana, ja ne olivat nimenomaan mielialamuutoksia. Itkuisuus väheni, ja muutenkin oli vain yksinkertaisesti tasaisempi ja onnellisempi olo. Iho alkoi hiljalleen parantua, nyt on jäljellä enää pelkät arvet muistona aknesta. En enää edes tunnista sitä surkeaa, masentunutta ihmistä samaksi minäksi kuin joka olen nyt.

      E-pillerit pelastivat elämäni ja aion syödä niitä todennäköisesti vaihdevuosiin asti, jos se vain suinkin on mahdollista. Näin siis oma positiivinen tarinani siitä miten e-pillerit todellakin voivat tuottaa paljon hyvää naiselle.

    • kuulostaa enemmän

      Kuulostaa ehkä enemmänkin yksittäistapaukselta kuin miltään kovin yleiseltä tämä tarina.

      On olemassa naisia joille vaihduvuodet iskevät jostain kumman syystä jo kolmekymppisenä vaikka eivät ole käyttäneet e-pillereitä. On myös ihmisiä joiden keho ei osaa käyttää estrogeenia oikein, jolloin ongelmana voi olla vaihdevuosimaisia ongelmia. Olisiko vika silloin estrogeenireseptoreissa? Koska periaatteessa estrogeenihan se on mikä pitää meidät naisina, mikä pitää hiukset kunnossa, ihon hyvänä, limakalvot kosteina, jne. Ja pillereissä oleva estrogeeni toimii aivan samoin kuin kehon oma estrogeeni. Siksi vaihdevuosioireita pyritäänkin helpottamaan hormonikorvaushoidoilla. Näin voidaan venyttää "naisellista" elämää hieman pidemmälle ja mummoutua vasta vähän myöhemmin.

      Kuulostaa omituiselta tuo sinun teoriasi ettei naisella ole e-pillereiden käytön aikana estrogeenin suojaa kehossaan, koska kyllähän niissä pillereissä on estrogeenia. Olisin toivonut että kirjoituksen lopussa olisit kertonut että olet saanut jonkun lääkärin vahvistuksen uskomuksellesi.

      Mutta periaatteessa tottakai jokaisen kannattaa miettiä kaksi kertaa sopiiko hormonaalinen ehkäisy itselle. Ja kaikillehan se ei missään tapauksessa sovi. Kuitenkin mitä tulee pitkäaikaisisesti käytettäviin reseptilääkkeisiin, e-pillerit ovat sieltä turvallisimmasta päästä. Tietenkin niillä on omat sivuvaikutuksensa, mutta ei kai kukaan niitä vallan syyttä syö. Ja raskauden ehkäisy on kuitenkin iso osa naisen elämää, ellei sitten halua lasten tulevan kun niitä tulee. Moni kokee että riskit ja sivuvaikutukset ovat pieniä siihen turvan tunteeseen että lapsia ei ole tulossa - ainakaan silloin kun niitä ei haluta. Joskus e-pillerit myös selkeästi helpottavat naisen elämää, esimerkiksi vähentämällä kuukautiskipuja ja vuodon määrää. Nämä ovat sellaisia juttuja joihin on muuten vaikea saada apuja, samoin kuin vaikka epäsäännölliset kuukautiset. Vain hormonit voivat niihin auttaa.

      Eipä kai kukaan pillereitä popsi vain huvin vuoksi.

      • kuulostaa enemmän

        Kiinnostuin tästä asiasta nyt sen verran että vähän googlettelin ja löysin tällaisen lauseen erästä artikkelista:

        "Progestin use has a definite link with yeast overgrowth, which may result in systemic candidiasis and its accompanying health concerns (weight gain, toxicity, GI issues, mental fuzziness, joint and muscle aches, fatigue)"

        Tossahan on noi kaikki alkuperäisen kirjoittajan mainitsemat oireet. Väsymys, lihas/nivelkivut, jne...

        Eli siis kyse on hiivatulehduksen muodosta, joka huonon vastustuskyvyn omaavilla henkilöillä voi vallata esimerkiksi koko suoliston ja sitä kautta koko kehon.

        Tässä lisää tietoa aiheesta:

        "What are some of the symptoms of Candida yeast infections?

        While many of these symptoms may be caused by conditions other than candidiasis, a woman suffering from systemic yeast will typically experience a number of the following symptoms:

        Generalized: Fatigue, lethargy, migraine headaches, weakness, dizziness, sensory disturbances, hypoglycemia, muscle pain, respiratory problems, chemical sensitivities.

        Gastrointestinal: Oral thrush, diarrhea, constipation, rectal itching, inflammatory bowel disease (IBD), flatulence, food sensitivities.

        Genitourinary: Yeast vaginitis, menstrual and premenstrual problems, bladder inflammation, chronic urinary tract infections (UTI’s), bladder inflammation, cystitis, PMS.

        Dermatological: Eczema, acne, hives.

        Mental and emotional: Confusion, irritability, memory loss, inability to concentrate, depression, insomnia, learning disability, short attention span.

        Autoimmune: Multiple sclerosis, arthritis, systemic lupus erythematosus, myasthenia gravis, scleroderma, hemolytic anemia, sarcoidosis, thrombocytopenic purpura."

        http://www.womentowomen.com/digestionandgihealth/candida.aspx

        ------


        "Candida albicans is a fungal organism that is present in everyone’s intestinal tract. It is normally kept under control by the immune system and by beneficial intestinal bacteria.

        This balance is upset when these bacteria are destroyed (typically by antibiotics), when our immune function is impaired (typically due to stress or illness), or when we develop environmental or food sensitivities.

        Once that balance is upset, Candida begins to proliferate and invade and colonize our body tissues. It most commonly appears as a vaginal yeast infection or as oral thrush. But Candida albicans can also spread inside the body and become a systemic problem."

        -----


        Katso myös:

        http://en.wikipedia.org/wiki/Candidiasis

        http://www.yeastinfectionadvisor.com/systemicyeastinfections.html


      • HIIVASYNDROOMA
        kuulostaa enemmän kirjoitti:

        Kiinnostuin tästä asiasta nyt sen verran että vähän googlettelin ja löysin tällaisen lauseen erästä artikkelista:

        "Progestin use has a definite link with yeast overgrowth, which may result in systemic candidiasis and its accompanying health concerns (weight gain, toxicity, GI issues, mental fuzziness, joint and muscle aches, fatigue)"

        Tossahan on noi kaikki alkuperäisen kirjoittajan mainitsemat oireet. Väsymys, lihas/nivelkivut, jne...

        Eli siis kyse on hiivatulehduksen muodosta, joka huonon vastustuskyvyn omaavilla henkilöillä voi vallata esimerkiksi koko suoliston ja sitä kautta koko kehon.

        Tässä lisää tietoa aiheesta:

        "What are some of the symptoms of Candida yeast infections?

        While many of these symptoms may be caused by conditions other than candidiasis, a woman suffering from systemic yeast will typically experience a number of the following symptoms:

        Generalized: Fatigue, lethargy, migraine headaches, weakness, dizziness, sensory disturbances, hypoglycemia, muscle pain, respiratory problems, chemical sensitivities.

        Gastrointestinal: Oral thrush, diarrhea, constipation, rectal itching, inflammatory bowel disease (IBD), flatulence, food sensitivities.

        Genitourinary: Yeast vaginitis, menstrual and premenstrual problems, bladder inflammation, chronic urinary tract infections (UTI’s), bladder inflammation, cystitis, PMS.

        Dermatological: Eczema, acne, hives.

        Mental and emotional: Confusion, irritability, memory loss, inability to concentrate, depression, insomnia, learning disability, short attention span.

        Autoimmune: Multiple sclerosis, arthritis, systemic lupus erythematosus, myasthenia gravis, scleroderma, hemolytic anemia, sarcoidosis, thrombocytopenic purpura."

        http://www.womentowomen.com/digestionandgihealth/candida.aspx

        ------


        "Candida albicans is a fungal organism that is present in everyone’s intestinal tract. It is normally kept under control by the immune system and by beneficial intestinal bacteria.

        This balance is upset when these bacteria are destroyed (typically by antibiotics), when our immune function is impaired (typically due to stress or illness), or when we develop environmental or food sensitivities.

        Once that balance is upset, Candida begins to proliferate and invade and colonize our body tissues. It most commonly appears as a vaginal yeast infection or as oral thrush. But Candida albicans can also spread inside the body and become a systemic problem."

        -----


        Katso myös:

        http://en.wikipedia.org/wiki/Candidiasis

        http://www.yeastinfectionadvisor.com/systemicyeastinfections.html

        Suomeksi tietoa löytyy sanalla "hiivasyndrooma".

        Katso vaikka:

        http://plaza.fi/ellit/liikunta-ja-terveys/terveys/hiivasyndrooma-totta-vai-tarua


        Ja tämä siis todellakin voi esiintyä sellaisellakin ihmisellä joka ei käytä e-pillereitä. Tosin jotkut ihmiset kokevat että e-pillerit lisäävät hiivatulehduksia joten ehkä alkuperäisellä kirjoittajallakin e-pillerit potkaisivat hiivatulehduksen liikkeelle.

        Syy ei siis pohjimmiltaan kuitenkaan ole e-pillereissä vaan hiivassa.


      • estrogeeniä

        Ehkä matalahormonisten e-pillerieden estrogeenimäärä ei ole riittävä (Minulet). Ehkä omat munasarjat lepäävät pillereiden aikana, eivätkä tuota hormoneja. Jos pillereissä on liian vähän hormoneja niin vajaustahan siitä tulee.

        Sitä paitsi, e-pillerieden estrogeeni ei ole samaa ainetta, kuin oma estrogeeni, vain hormonikorvaushoidoissa käytetään luonnollista estrogeeniä. Ja vaikka se olisikin samaa, niin ei se vastaisi omaa estrogeeniä, koska oma estrogeeni viestii myös sillä hyvin moninmutkaisella rytmillä, millä sitä erittyy. Sitä rytmiä ei pysty pillereillä matkimaan.


    • tuollaisen

      Luin tuollaisen hyvin samantapaisen jutun kerran yhdeltä ulkomaiselta keskustelupalstalta, se oli yhtä pitkäkin postaus. Siinäkin kauan progestiineja käyttänyt nainen oli kolmekymppisenä jo hyvin sairas, mutta lääkärit vaan kehottivat häntä jatkamaan pillereiden syömistä ja kirjoittivat niitä lisää. Myös hän oli selvästi tullut vaihdevuosiin.

      • tähän

        Ai niin, hormonikierukasta olen nähnyt kerrottavan, että nekin on joskus vieneet käyttäjänsä ennenaikaisesti vaihdevuosiin. Nehän on pelkää progestiinia.

        Minulett on matalahormoninen e-pilleri. Laitoin tuonne aikaisempaan ketjuun juttua vähäestrogeenisten e-pillereiden vaikutuksista luustoon. Eli suomalaisen tutkimuksen nukaan ne saattavat jonkin verran estää luumassan normaalia kasvua.


      • noiss oireissa kyse
        tähän kirjoitti:

        Ai niin, hormonikierukasta olen nähnyt kerrottavan, että nekin on joskus vieneet käyttäjänsä ennenaikaisesti vaihdevuosiin. Nehän on pelkää progestiinia.

        Minulett on matalahormoninen e-pilleri. Laitoin tuonne aikaisempaan ketjuun juttua vähäestrogeenisten e-pillereiden vaikutuksista luustoon. Eli suomalaisen tutkimuksen nukaan ne saattavat jonkin verran estää luumassan normaalia kasvua.

        Ei lihas/nivelkivut, muistin ja ajattelun häiriöt yms. herranjumala sentään mihinkään vaihdevuosioireisiin kuulu!!

        Kyllä alkuperäisellä kirjoittajalla nyt oli joku ihan muu vaiva, kuin ennenaikaiset vaihdevuodet.

        Veikkaanpa kyllä todellakin enemmän tuota hiivasyndroomaa kuin mitään ennenaikaisia vaihdevuosia. Ainakin oireet menevät enemmän nappiin.

        Mut jos väkisin haluaa syyttää e-pillereitä, niin sopiihan tuo. Itse pitkäaikaisena e-pillereiden käyttäjänä en koskaan ole kokenut mitään tuollaisia oireita, mutta eipä ole ollut hiivatulehduksiakaan (yhden kerran 16-vuotiaana, sen jälkeen ei ole ollut kertaakaan).


      • tähän ikään
        noiss oireissa kyse kirjoitti:

        Ei lihas/nivelkivut, muistin ja ajattelun häiriöt yms. herranjumala sentään mihinkään vaihdevuosioireisiin kuulu!!

        Kyllä alkuperäisellä kirjoittajalla nyt oli joku ihan muu vaiva, kuin ennenaikaiset vaihdevuodet.

        Veikkaanpa kyllä todellakin enemmän tuota hiivasyndroomaa kuin mitään ennenaikaisia vaihdevuosia. Ainakin oireet menevät enemmän nappiin.

        Mut jos väkisin haluaa syyttää e-pillereitä, niin sopiihan tuo. Itse pitkäaikaisena e-pillereiden käyttäjänä en koskaan ole kokenut mitään tuollaisia oireita, mutta eipä ole ollut hiivatulehduksiakaan (yhden kerran 16-vuotiaana, sen jälkeen ei ole ollut kertaakaan).

        Kyllä lihas- ja nivelkivut ja muistin häiriötkin kuuluvat vaihdevuosiin. Niihin kuuluu niin paljon. Oikeastaan hän luettelee kirjoituksessaan ne kaikki. Ajattelinkin, että oikeastaan tuon viestin yksi ansio on se, että siinä luetellaan kaikki, mitä vaihdevuosiin ikinä voi liittyä.

        Ainakin vaihdevuosien hormonikorvaushoidot voivat tuoda hiivaongelman, koska hiiva pitää estrogeenistä. Mutta e-pillereillä estrogeenin saanti voi ilmeisesti jäädä liian vähäiseksikin, ainakin ketjun aloittajalle näyttäisi käyneen niin.


    • ---------------------------

      Lääkärit tuputtavat ja tuputtavat, koska "hyödyt peittoavat haitat" eikä edes kerrota muista vaihtoehdoista. Lääkärien pitäisi alkaa kantaa enemmän vastuuta, etteivät enää mainostaisi keinotekoista hormonitoimintaa kaikille hyvänä vaihtoehtona.

      Kokeilin 4 kk rengasta ja huimasi, tuli suonikohjuja, itketti ja väsytti. Ei ole ihmisen lääke se.

      Sen sijaan kuparikierukan kanssa voin olla oma itseni eikä se muuta kehoani tai psyykettäni mitenkään.

      Lääkärit nyt vain suosittelemaan kaikille parisuhteessa oleville vakituiseksi ehkäisyksi tavallista kierukkaa ja muille kondomeja. Pitäisihän sen nyt olla selvä, jottei pitkäaikainen hormonilääkkeen käyttö voi kenellekään olla terveellinen vaihtoehto.

      • jffbjh

        Kondomi voi mennä rikki, sujahtaa pois paikaltaan, (joiltain hölmöiltä myös) unohtua ja vaikka mitä. Jotkut ovat myös allergisia niille ja ne kondomit jotka sopii allergisille, maksaa ihan h*lvetisti. Itse en voisi koskaan luottaa vain kondomiin. Itse käytän tuplaehkäisyä. Kierukka ei todellakaan sovi kaikille myöskään. Mitä tarkoitat tavallisella kierukalla? Puhu hormonikierukasta ja kuparikierukasta, että kaikki varmasti ymmärtää. Entäs sitten ne joille ei käy mikään muu ehkäisy kuin (epävarma) kondomi? Sulla on taatusti tähänkin hyvä ratkaisu!;)


    • Gipi

      Joo-o. Mun kaveri on ihmetellyt hiustensa harmaantumista ja painonnousua jo parin vuoden ajan. Se on käyttänyt pillereitä 15-vuotiaasta, on nyt 24. Taidanpa kertoo tästä sille..

    • totta!!

      Itse lopetin myös pillerit noin kuukausi sitten. Syy siihen oli pääasiassa (aluksi) kosmeettinen. Alustavaksi tiedoksi, että olen syönyt pillereitä neljä vuotta. Kun aloitin pillerit reisiini alkoi ilmestyä näitä hämähäkkiverisuoni, vai mitä ne oli. Olen aina ollut urheilija, mutta kiinetä kroppani alkoi rapistua. Urheilusta huolimatta aloin paisua, selluliittia alkoi tulemaan ja muutenkin menetin muotoni. Lopulta päätin lopettaa pillerit nyt kun yhtäkkiä verisuoneni ovet tulleet näkyviin joka puolella kehoani. Ne ovat siis tummia suuria veriasuonia jotka ovat "nousseet pintaan"/"pullistuneet" siten, että kuultavat ihoni läpi. Tähän ei voi olla mikään muu syy kuin e-pillerit. Pelkäsin suonikohjujen tuloa, vaikka olen vielä nuori. Hain netistä tietoa, ja tulin siihen loppu tulokseen, että nyt loppui myrkyn syönti. E-pillerit ovat sellaista myrkkyä että huhuhu.. heti nuoresta, melkein lapsesta niitä aletaan tuputtamaan. Näin minullekin kävi. Ei ole terveellistä syödä ihmisen normaaliin kehoon kuulumattomia HORMONEJA. E-pillereiden haittavaikutsista vaietaan, koska se on maailmanlaajuinen suurbisnes... rahaa virtaa.. ja se kyllä tuottaa! miettikääs kuinka moni nainen niitä ostaa.. ja tiesittekö, että maissa (kuten kehitysmaissa) joissa naiset eivät syö pillereitä, ei ole tietoakaan mistään meidän vaihdevuosista! Kävin verisuonteni kanssa myös verisuonikirurgilla, joka sanoi että pillerit saattavat hyvinkin mahdollisesti olla vaivojeni takana. Hänkin harmitteli, ettei haittavaikutuksissa kerrota suonikohjuista, joita pillerit aiheuttavat.

      Vaikka olen ollut ilman pillereitä vasta kuukauden, vartaloni on jo näin lyhyessä ajassa alkanut palautumaan. Neste on hävinnyt uskomattomasti! Mieheni on huomannut myös sen. Hän sanoi, että olen laihtunut hurjasti pillereiden käytön loppumisen jälkeen. Nyt on menossa kova "ennalleen palautumiskuuri". Selluliitit hel****iin, kroppa kuosiin, nesteet pois ja rumat verisuonet näkymättömiin!!

      Nyt aijon siiryä hormoonittomaan ehkäisyyn. Tilaan Ladycompin, josta olen hakenut tietoa viimeisen kuukauden.

      IHANA ELÄMÄ; EI PILLEREITÄ!

    • iaiks

      No voi vittu! Aika pelottavia juttuja.. Haluttomuus vaivaa jo, niin että mitähän seuraavaksi? Tekis kyllä mieli lopettaa ennen kuin mitään pahempaa ehtii sattuu. Raskaaksi ei vaan ehtis ny tässä vaiheessa tulla.

    • minä nyös

      Auttoiko femicur kuuri? Itselläni finnit aluillaan ja pelottaa.. puhdistuskuureja olen juonut.. eli voikukka teetä-puhdistaa maksaa

      • lopetan ajoissa

        ja aika pitkälti samoja oireita; nenä jatkuvasti tukossa (syön allergialääkkeitäkin...)

        rytmihäiriöitä, puudutusta, vanhenemista...lista on niin pitkä etten jaksa kirjoittaa...


    • miloraquoi

      Olet aivan oikeassa. Estrogeenipuutteen lisäksi on mahdollista, tai oikeastaan todennäköistä, että testosteroniarvot ovat pahastikkin alentuneet. Kerrataanpa testosteronin tehtäviä lainauksella Wikipediasta. Syvemmälle menevämpää tietoa näistä hormoneista löytyy englanniksi mm. netistä.
      http://fi.wikipedia.org/wiki/Testosteroni

      • ninni**

        itse olen käyttänyt e-pillereitä 16 vuotiaasta saakka ja olen nyt 21.
        7 kk sitten vaihdoin minipillereihin aurallisen migreenin takia. Gynekologi määräsi mulle uusia e-pilsu reseptejä tuosta vaan,kysymättä mitään ja sitten koulun terveystarkastuksessa terveyden hoitaja oli ihmeissään kun kuuli että syön e-pillereitä vaikka mulla oli paha migreeni. Eli ihan sattumalta sain tietää että e-pillerit oli hengenvaarallisia mulle silloin.
        no nyt olen huomannut yhä enemmän sivuvaikutuksia minipillereiden yhteydessä. Ei haluta enää yhtään, ja koko yli 4 vuotta kestänyt parisuhde kärsii pahasti tästä. Kun seksi ei suju suhteessa niin ei oikeen muuta läheisyyttäkään ole. Eli ihan vaan tämänkin takia päätin lopettaa heti kun ostetut liuskat on syöty.
        Lisäksi limakalvot on ihan kuivat,enkä ole piilareitakaan voinut näiden 6 vuoden aikana käyttää. Noin 8 kuukautta sitten alkoi paha ientulehdus vaikka mulla on aina ollut hampaat huippukunnossa. nykyään ei auta vaikka pesen hampaita 3 krt päivässä ja käytän hammaslankaa 1-2 krt/pv.
        heti e-pillerit aloitettuani rupesin palelemaan ja jalat ja kädet on aina ihan valkoiset ja tunnottomat sisätiloissakin ja kesälläkin jos on vilpoinen päivä. Lääkäri totesi vain että sitä kutsutaan raynaudin oireiksi (mikä varmasti on totta,mutta ennen pillereitä näitä ongelmia ei ollut).
        Minipillereiden käytön aikana on kiloja tullut lisää ja ihan selvää selluliittia on tullut reisiin vaikka kroppa on muuten tosi hyvässä kuosissa.
        Viime aikoina olen huomannut että väsyttää ja huimaa koko ajan niin että mitään ei huvita/jaksa tehdä (enkä siis todellakaan ole masentunut).

        En todellakaan syytä pillereitä kaikista vaivoista, mutta mietityttää vaan että kuinka paljon ne oikeastaan vaikuttaa kehoon. Hormonitoiminta on tärkeaä osa kehon toimintaa, ja mun mielestä ei ole luonnollista häiritä sitä millään pillerin muodossa olevivilla hormoneilla. Olo on jotenkin niin "keinotekoinen". Suosittelen kans kaikkia lopettamaan pillerien syönnin jotka vähänkin epäilee niiden terveysvaikutuksia!!
        Jos en muuta ehkäisymenetelmää saa niin sitten kondomit vaan kehiin!


      • vaarattomia...
        ninni** kirjoitti:

        itse olen käyttänyt e-pillereitä 16 vuotiaasta saakka ja olen nyt 21.
        7 kk sitten vaihdoin minipillereihin aurallisen migreenin takia. Gynekologi määräsi mulle uusia e-pilsu reseptejä tuosta vaan,kysymättä mitään ja sitten koulun terveystarkastuksessa terveyden hoitaja oli ihmeissään kun kuuli että syön e-pillereitä vaikka mulla oli paha migreeni. Eli ihan sattumalta sain tietää että e-pillerit oli hengenvaarallisia mulle silloin.
        no nyt olen huomannut yhä enemmän sivuvaikutuksia minipillereiden yhteydessä. Ei haluta enää yhtään, ja koko yli 4 vuotta kestänyt parisuhde kärsii pahasti tästä. Kun seksi ei suju suhteessa niin ei oikeen muuta läheisyyttäkään ole. Eli ihan vaan tämänkin takia päätin lopettaa heti kun ostetut liuskat on syöty.
        Lisäksi limakalvot on ihan kuivat,enkä ole piilareitakaan voinut näiden 6 vuoden aikana käyttää. Noin 8 kuukautta sitten alkoi paha ientulehdus vaikka mulla on aina ollut hampaat huippukunnossa. nykyään ei auta vaikka pesen hampaita 3 krt päivässä ja käytän hammaslankaa 1-2 krt/pv.
        heti e-pillerit aloitettuani rupesin palelemaan ja jalat ja kädet on aina ihan valkoiset ja tunnottomat sisätiloissakin ja kesälläkin jos on vilpoinen päivä. Lääkäri totesi vain että sitä kutsutaan raynaudin oireiksi (mikä varmasti on totta,mutta ennen pillereitä näitä ongelmia ei ollut).
        Minipillereiden käytön aikana on kiloja tullut lisää ja ihan selvää selluliittia on tullut reisiin vaikka kroppa on muuten tosi hyvässä kuosissa.
        Viime aikoina olen huomannut että väsyttää ja huimaa koko ajan niin että mitään ei huvita/jaksa tehdä (enkä siis todellakaan ole masentunut).

        En todellakaan syytä pillereitä kaikista vaivoista, mutta mietityttää vaan että kuinka paljon ne oikeastaan vaikuttaa kehoon. Hormonitoiminta on tärkeaä osa kehon toimintaa, ja mun mielestä ei ole luonnollista häiritä sitä millään pillerin muodossa olevivilla hormoneilla. Olo on jotenkin niin "keinotekoinen". Suosittelen kans kaikkia lopettamaan pillerien syönnin jotka vähänkin epäilee niiden terveysvaikutuksia!!
        Jos en muuta ehkäisymenetelmää saa niin sitten kondomit vaan kehiin!

        Kymmenisen vuotta minäkin söin aikanaan e-pillereitä ja rintani turposivat ja tulivat muhkuraisiksi. Yhdestä muhkurasta kehittyi sitten rintasyöpä. Olen aivan varma, että pillereillä osuutta asiaan...


    • vaaroja

      vähätellään. kyllähän sen järkikin sanoo, että kehoon dumpatut hormonit ei ole hyväksi.
      mä söin pillereitä kahdeksan vuotta. ei kiitos ikinä enää. lopettamisen myötä kasvojen iho tuli rasvaisemmaksi, kuukautiset palasivat kahdeksan päiväisiksi, kivut vaativat kunnon resepti särkylääkkeen. mutta silti minulla on parempi olo, kun en enää niitä popsi. enkä aiokaan. minun kehoni ja minun mieleni. kukaan muu ei siitä päätä. :)

    • jasso123

      Eksyin tänne lukemaan e-pillereistä ja olen ihan ihmeissäni mitä niistä täällä kerrotaan! Olen syönyt niitä kolmisen vuotta yhteenpötköön eikä minulla ole ollut mitään ongelmia tai sivuvaikutuksia. Aivan kuin en mitään hormoneja söisikään. En olisi ikinä arvannut? Ens kerralla kun meen lääkärille aion vähän kysellä.

      • .. ja tulevaisuus

        Kun nyt luki näitä juttuja, niin mikähän vaikutus on mahdollisesti minipillereillä. En ole puoltakaan vuotta kyllä vielä syönyt, eli tulen kyllä syömään. Mutta tosiaan näin 10vuoden päästä kun ajatellaan.. Syön Cerazetteja.


      • ei enää pillereitä

        Kolme vuotta ei ole mikään pitkä aika syödä pillereitä. Olen syönyt nyt noin 12 vuotta e-pillereitä ja oireita on tullut vasta viime vuosien aikana. Tänä syksynä loppuu minun kohdaltani niiden syöminen, kun pelottaa oman terveyden puolesta sen verran paljon.

        Oireita on kertynyt ihan kiitettävästi tähän mennessä, enkä aio jäädä enää odottelemaan, mitä seuraavaksi. Tähän mennessä niitä on ollut mielialan vaihtelut, masennus, ahdistus, endometrioosiepäily, toistuvat virtsatulehdukset, kuivat limakalvot, painon nousu, turvotus, migreeni, verenpaineen nousu, rytmihäiriöt, hiusten harveneminen ja ihon rasvoittuminen. Pikkuhiljaa noita oireita on ilmennyt. Toki pari ensimmäistä vuotta meni ihan ongelmitta ja olin tyytyväinen tähän ehkäisymuotoon.

        Mainitsen nyt vielä tässä yhteydessä, että elintapani ovat suht terveelliset. Syön monipuolisesti, en polta, tai käytä alkoholia. Harrastan myös liikuntaa monta kertaa viikossa. Näyttää vain olevan niin, että e-pilleri ei sovi pitkäaikaiseen ehkäisyyn, ainakaan minun kohdallani.


      • näinonnäreet
        ei enää pillereitä kirjoitti:

        Kolme vuotta ei ole mikään pitkä aika syödä pillereitä. Olen syönyt nyt noin 12 vuotta e-pillereitä ja oireita on tullut vasta viime vuosien aikana. Tänä syksynä loppuu minun kohdaltani niiden syöminen, kun pelottaa oman terveyden puolesta sen verran paljon.

        Oireita on kertynyt ihan kiitettävästi tähän mennessä, enkä aio jäädä enää odottelemaan, mitä seuraavaksi. Tähän mennessä niitä on ollut mielialan vaihtelut, masennus, ahdistus, endometrioosiepäily, toistuvat virtsatulehdukset, kuivat limakalvot, painon nousu, turvotus, migreeni, verenpaineen nousu, rytmihäiriöt, hiusten harveneminen ja ihon rasvoittuminen. Pikkuhiljaa noita oireita on ilmennyt. Toki pari ensimmäistä vuotta meni ihan ongelmitta ja olin tyytyväinen tähän ehkäisymuotoon.

        Mainitsen nyt vielä tässä yhteydessä, että elintapani ovat suht terveelliset. Syön monipuolisesti, en polta, tai käytä alkoholia. Harrastan myös liikuntaa monta kertaa viikossa. Näyttää vain olevan niin, että e-pilleri ei sovi pitkäaikaiseen ehkäisyyn, ainakaan minun kohdallani.

        E-pillereiden haitat voivat todellakin tulla vasta vuosienkin käytön jälkeen. Olet tästä hyvä esimerkki. Tästä pitäisi lääkäreiden ja hoitajienkin uskaltaa puhua.


      • Shuuni
        näinonnäreet kirjoitti:

        E-pillereiden haitat voivat todellakin tulla vasta vuosienkin käytön jälkeen. Olet tästä hyvä esimerkki. Tästä pitäisi lääkäreiden ja hoitajienkin uskaltaa puhua.

        Olen käyttänyt pillereitä pian 4 vuotta.
        Ensimmäisten vuosien aikana en huomannut muuta kuin limakalvojen kuivumista. Minulla saattoi esimerkiksi olla ihan kuivaa yskää monta kuukautta putkeen ilman että siihen löytyi mitään sen kummempaa selitystä. Puolet yöstä meni yskimiseen, eikä se valvottanut ainoastaan minua, vaan myös puolisoani.
        Samoin silmäni ovat olleet jo jonkun aikaa kuivat ja tuntuvat usein hiekkaisilta.

        Viimeisen puolen vuoden aikana olen kuitenkin huomannut merkittävimmän muutoksen: aikaisemmin olin seksuaalisesti hyvin viriili ja halutti usein. Saatoimme kumppanini kanssa harrastaa seksiä muutamia kertoja päivässä ja välillä minusta tuntui, että en siltikään ollut tyytyväinen. Nykyään taas... Minulla ei ole juuri laisinkaan seksihaluja. Yhdyntä on usein myös hyvin kivuliasta kuivien limakalvojen johdosta, enkä juuri koskaan kiihotu ennen seksiä. Orgasmien saaminen ei ennen tuottanut ongelmaa, mutta nyt se on suuren työn ja "tuskan" takana. Kaipaan entistä itseäni!

        Tätä olen miettinyt myös jonkun aikaa. Voi olla että olen oikeasti jotenkin hullu, mutta minusta on tullut ihmisten suhteen vainoharhainen. En juuri luota keneenkään ja minusta tuntuu, että he viettävät kanssani aikaa vain koska on pakko. Puolisoni kanssa meillä on ollut lähiaikoina paljon ongelmia juuri tämän takia.
        Ymmärrän itsekin että se on ihan hullua, mutta miksi sitten tunnen näin? Olen yltiö mustasukkainen ja jopa ystäväni joutuvat kärsimään siitä. En ole aikaisemmin ollut tällainen. Ennen olin elämästä nauttiva nuori nainen, mutta nyt tuntuu että en hallistse itseäni ja käyttäytymistäni, jolloin myös muut loukkaantuvat. Mietin usein, että voinko olla näin hirveä ja katkera ihminen?? Ennen en IKINÄ olisi kuvannut iseäni noilla sanoilla! Äryttää tajuta se miten vaikea ihminen on välillä, mutta ei voi itse vaikuttaa siihen millään lailla!

        Oireeni kuulostavat varmaan jonkun mielestä hyvin mitättömiltä verrattuna pillerien hyötyyn, mutta en kyllä halua menettää todellista MINÄÄNI vain sen takia, että pillerit SAATTAVAT vähentää riskiä sairastua tiettyihin tauteihin, vähentävät finnejä ja tietysti ehkäisevat lähes täydellisesti.

        Kirjoitin tämän vain sen takia, että jos sielä jossain on joku joka tuntee samoin, ole kiltti ja kirjoita omat kokemuksesi!

        Olen siis ihan vakavasti ajatellut pillerien lopettamista. Toivon siten saavani sen eloisan ja viriilin nuoren naisen takaisin! Ja jos sekään ei auta mielialaani, menen hyvin mielelläni terapeutin puheille!
        Ainoa ongelma on se, että emme vielä kumppanini kanssa ole aikeissa hankkia lasta, joten on kai siis opeteltava kondomin käyttö uudellen...

        Kerron kuulumisia sitten kun olen ollut jonkun aikaa syömättä pillereitä!


      • voit..
        Shuuni kirjoitti:

        Olen käyttänyt pillereitä pian 4 vuotta.
        Ensimmäisten vuosien aikana en huomannut muuta kuin limakalvojen kuivumista. Minulla saattoi esimerkiksi olla ihan kuivaa yskää monta kuukautta putkeen ilman että siihen löytyi mitään sen kummempaa selitystä. Puolet yöstä meni yskimiseen, eikä se valvottanut ainoastaan minua, vaan myös puolisoani.
        Samoin silmäni ovat olleet jo jonkun aikaa kuivat ja tuntuvat usein hiekkaisilta.

        Viimeisen puolen vuoden aikana olen kuitenkin huomannut merkittävimmän muutoksen: aikaisemmin olin seksuaalisesti hyvin viriili ja halutti usein. Saatoimme kumppanini kanssa harrastaa seksiä muutamia kertoja päivässä ja välillä minusta tuntui, että en siltikään ollut tyytyväinen. Nykyään taas... Minulla ei ole juuri laisinkaan seksihaluja. Yhdyntä on usein myös hyvin kivuliasta kuivien limakalvojen johdosta, enkä juuri koskaan kiihotu ennen seksiä. Orgasmien saaminen ei ennen tuottanut ongelmaa, mutta nyt se on suuren työn ja "tuskan" takana. Kaipaan entistä itseäni!

        Tätä olen miettinyt myös jonkun aikaa. Voi olla että olen oikeasti jotenkin hullu, mutta minusta on tullut ihmisten suhteen vainoharhainen. En juuri luota keneenkään ja minusta tuntuu, että he viettävät kanssani aikaa vain koska on pakko. Puolisoni kanssa meillä on ollut lähiaikoina paljon ongelmia juuri tämän takia.
        Ymmärrän itsekin että se on ihan hullua, mutta miksi sitten tunnen näin? Olen yltiö mustasukkainen ja jopa ystäväni joutuvat kärsimään siitä. En ole aikaisemmin ollut tällainen. Ennen olin elämästä nauttiva nuori nainen, mutta nyt tuntuu että en hallistse itseäni ja käyttäytymistäni, jolloin myös muut loukkaantuvat. Mietin usein, että voinko olla näin hirveä ja katkera ihminen?? Ennen en IKINÄ olisi kuvannut iseäni noilla sanoilla! Äryttää tajuta se miten vaikea ihminen on välillä, mutta ei voi itse vaikuttaa siihen millään lailla!

        Oireeni kuulostavat varmaan jonkun mielestä hyvin mitättömiltä verrattuna pillerien hyötyyn, mutta en kyllä halua menettää todellista MINÄÄNI vain sen takia, että pillerit SAATTAVAT vähentää riskiä sairastua tiettyihin tauteihin, vähentävät finnejä ja tietysti ehkäisevat lähes täydellisesti.

        Kirjoitin tämän vain sen takia, että jos sielä jossain on joku joka tuntee samoin, ole kiltti ja kirjoita omat kokemuksesi!

        Olen siis ihan vakavasti ajatellut pillerien lopettamista. Toivon siten saavani sen eloisan ja viriilin nuoren naisen takaisin! Ja jos sekään ei auta mielialaani, menen hyvin mielelläni terapeutin puheille!
        Ainoa ongelma on se, että emme vielä kumppanini kanssa ole aikeissa hankkia lasta, joten on kai siis opeteltava kondomin käyttö uudellen...

        Kerron kuulumisia sitten kun olen ollut jonkun aikaa syömättä pillereitä!

        kokeilla vaihtaa pillerimerkkiä.. Kirjotuksestasi sai ainakin sen käsityksen, ettet ole kokeillut edes vaihtaa merkkiä.. Eikä pillerit ole ainut vaihtoehto, oletko harkinnut laastaria tai e-rengasta? Siksi parempia käyttää noiden sivuvaikutusten vuoksi, koska niissä hormoni imeytyy tasaisesti viikon tai kolmen viikon ajan, eli kaikki hormonimäärä ei tule kerralla joka päivä niin kuin pillereissä. Suosittelen..


    • olen..

      Olen syönyt pilleritä 8 vuotta, vaihtanut merkkiä pari kertaa, kun tuli ylimääräistä vuotoa. Nyt on kaikki kuitenkin ok. Ei ole koskaan tullut mitään sivuvaikutuksia, ei mitään fyysiseen tai henkiseen terveyteen vaikuttavia.

      Olen erittäin tyytyväinen, ja aion käyttää pillereitä edelleen.

      Pitävät epäsäännölliset kuukautiset säännöllisenä, ja koska olen vakituisessa suhteessa, pillerit ovat minulle paras vaihtoehto. Kumiallergikkona en edes kondomeihin koskisi, mitään kierukkaa en halua.

      Eli ihan tapauskohtaista nuo pillereiden sivuvaikutukset ja se, että tuleeko niistä jotain vaivoja vai ei.

      • omituisuus

        Olen itse kärsinyt hiivasyndrooman oireista pitkään ja saanut ne hiljalleen kuriin ja pillereiden syömisen/renkaan käytön lopettamisen jälkeen meni vuosi, ettei juuri mitään tapahtunut mutta sitten alkoivat hiukset rasvoittua ja selluliittiä tulla ja painokin on noussut. Samaan aikaan olen alkanut taas saada PMS oireita ja viimeeksi tuntui jo aivan siltä kuin olisi ollut ihan kännissä ennen menkkojen alkua ja kävin aivan ylikierroksilla. Mielenkiinnolla odotan, että paheneeko tilanne tästä vielä...en kyllä haluaisi yhtään selluliittiä enkä painoakaan enää lisää. Täytyy kylä sanoa, että olen saanut taas sen libidon, mikä minulla vielä parikymppisenä oli ja en ole masentunutkaan mutta kroppa pettää alta....ennen se pysyi lähes liikkumatta timminä, nyt sen eteen joutuu näkemään valtavasti vaivaa.


      • meinaat...
        omituisuus kirjoitti:

        Olen itse kärsinyt hiivasyndrooman oireista pitkään ja saanut ne hiljalleen kuriin ja pillereiden syömisen/renkaan käytön lopettamisen jälkeen meni vuosi, ettei juuri mitään tapahtunut mutta sitten alkoivat hiukset rasvoittua ja selluliittiä tulla ja painokin on noussut. Samaan aikaan olen alkanut taas saada PMS oireita ja viimeeksi tuntui jo aivan siltä kuin olisi ollut ihan kännissä ennen menkkojen alkua ja kävin aivan ylikierroksilla. Mielenkiinnolla odotan, että paheneeko tilanne tästä vielä...en kyllä haluaisi yhtään selluliittiä enkä painoakaan enää lisää. Täytyy kylä sanoa, että olen saanut taas sen libidon, mikä minulla vielä parikymppisenä oli ja en ole masentunutkaan mutta kroppa pettää alta....ennen se pysyi lähes liikkumatta timminä, nyt sen eteen joutuu näkemään valtavasti vaivaa.

        No ei se kropan pettäminen mistään pilsuista välttämättä johdu. Vanhempana sitä läskiä ja selluliittiä tulee ja eikö sen maalaisjärkikin sano, että vanhempana kunnossa pysymiseen tarvitsee liikuntaa, ei kukaan pysy lihaksikkaana ja timminä ellei tee lihaskuntoharjoituksia.


      • ihmettelijä edelleen
        meinaat... kirjoitti:

        No ei se kropan pettäminen mistään pilsuista välttämättä johdu. Vanhempana sitä läskiä ja selluliittiä tulee ja eikö sen maalaisjärkikin sano, että vanhempana kunnossa pysymiseen tarvitsee liikuntaa, ei kukaan pysy lihaksikkaana ja timminä ellei tee lihaskuntoharjoituksia.

        Ei niin, etten olisi tehnyt lihaskuntoa tai muuta liikuntaa (se on osittain työtäni) mutta silti homma luisuu käsistä ja en vielä ole kyllä kolmeakymppiä täyttänyt mutta kai tämä sitten vaan on se merkkipaalu milloin kaikki räjähtää käsiin....
        Täytyy vissiin käyttää kaikki vapaa-aika sitten treenaamiseen.


    • blaablaablaablaa

      en todellekeen jaksanut lukea edes viides osaa tuosta tekstistä. Itse syön e-pillereitä ja haittoja niistä on minullekin koitunut, veden juonnista sen verran että jos pelkkää vettä juo tuon määrän vitamiinit ja hivenaineet lähtevät elimmistöstä, päivittäin karpalomehun juonti n. 1-2 dl estää bakteerien tarttumisen virtsarakkoon.. Etkö voisi tiivistää kertomustasi kun ei tuollaista jaksa lukea??

    • annatyty

      Olen itse kanssa miettinyt monesti näitä pillereiden vaikutuksia ja pohtinut sitäkin kun sanotaan että pitkäaikainen käyttö saattaa heikentää raskaaksi tulemista.. Päätin että lopetan pillerit ja otan toiset ehkäisy keinot käyttöön koska en halua pilata omaa terveyttäni pillereillä.

      • kiitos..

        Mulle alettiin tuputtamaan pillereitä jo 14-vuotiaana aknen ja kivuliaiden,epäsäännöllisten kuukautisten takia. Huomasin pillerien haitat hyvin pian: Hirveät, toistuvat migreenikohtaukset, mielialan muutokset.
        Haittojen vuoksi lopetin käytön noin reilun vuoden jälkeen. Migreenikohtaukset olivat jotain niin sietämätöntä ja ne toistuivat säännöllisesti. Lopettamisen jälkeen ei migreeniä ei enää ilmennyt. Voin vain kuvitella mitä pidempiaikainen käyttö olisi saanut aikaan.


    • semmotta

      Melkonen tarina kyllä.. Kun luin tämän, niin mietin, että en ehkä noita pillereitäni käytä kovin montaa vuotta. Ainut ongelma on, että mikä ehkäisyksi sitten? Kondomin en enää tahdo palata. Tietysti se ei välttämättä tämän hetken ongelma ole, kun pillereitä olen käyttänyt vasta 9kk.

      Paljon olet kokenut, harmillisen paljon, vaikka minusta tuntuu (ei pahalla) siltä, että kyllä aika moni oire on varmasti muun syytä kuin pillereiden. Mutta ei olla sinisilmäisiä lääkäreitä ja tiedettä kohtaan! Omat kokemukset täytyy jakaa, vaikka nämä jutut yksilöllisiä ovatkin. :)

      • xez

        Mä oon vaihtamassa kuparikierukkaan 7v pillerin popsinnan jälkeen. Mielialanvaihteluita olen saanut pillereistä, mutta ei mitään suurempia fyysisiä. Jotenkin vaan tuntuu ikävältä, että on koko ajan hormonikuurilla. Siksi tahdon oman kiertoni takaisin.


      • ei enää pillereitä
        xez kirjoitti:

        Mä oon vaihtamassa kuparikierukkaan 7v pillerin popsinnan jälkeen. Mielialanvaihteluita olen saanut pillereistä, mutta ei mitään suurempia fyysisiä. Jotenkin vaan tuntuu ikävältä, että on koko ajan hormonikuurilla. Siksi tahdon oman kiertoni takaisin.

        Kirjoittelinkin tuossa aiemmin omista sivuoireistani, joita pillereiden aikana tuli.

        Lopetin pillerit kuukausi sitten ja voin jo nyt sanoa, että se kannatti! Mielialani on paljon parempi, iloisempi ja olen paljon virkeämpi. Nukun myös yöni paremmin, ei enää turhia heräämisiä ja huonoa yöunta. Aikaisemmin heräilin jopa tunnin välein. Nesteet lähtivät myös elimistöstä aika nopsaan pois, nyt olo on todella kevyt ja on jopa helpompaa hengittää. Jos tämä tällaisena jatkuu, olen todella mielissäni. Pieni miinuspuoli on se, että iho rasvoittuu näköjään enemmän, mutta ei se juurikaan elämistä haittaa.


      • e-pilleritön ja iloinen
        ei enää pillereitä kirjoitti:

        Kirjoittelinkin tuossa aiemmin omista sivuoireistani, joita pillereiden aikana tuli.

        Lopetin pillerit kuukausi sitten ja voin jo nyt sanoa, että se kannatti! Mielialani on paljon parempi, iloisempi ja olen paljon virkeämpi. Nukun myös yöni paremmin, ei enää turhia heräämisiä ja huonoa yöunta. Aikaisemmin heräilin jopa tunnin välein. Nesteet lähtivät myös elimistöstä aika nopsaan pois, nyt olo on todella kevyt ja on jopa helpompaa hengittää. Jos tämä tällaisena jatkuu, olen todella mielissäni. Pieni miinuspuoli on se, että iho rasvoittuu näköjään enemmän, mutta ei se juurikaan elämistä haittaa.

        Olen syönyt vuosia marvelon nimisiä ehkäisypillereitä. Nyt olen ne lopettanut vuosi sitten. Miksi? Oireet alkoivat tulla salakavalasti elämääni, aluksi en osannut niitä yhdistää mitenkään e-pillereihin, mutta nyt se on selvinnyt. Sain oireina mm. ensin kiukkukohtauksia ja sitten masentunutta mielialaa, tuli ihmeellinen väsymys ja uupumus, hengästyin jopa portaissa toiseen kerrokseen nousetessa, vaikka olen aina tykännyt liikkua runsaasti, kunto vain romahti pikkuhiljaa, sen jälkeen minulle tuli hiivatulehduksia toistuvasti, tämän jälkeen käsin toistuvista infektioista eripuolilla kehoa, joita lääkärit eivät osanneet selittää millään. Söin vuosien aikana n. kerran kk:ssa antibioottilääke-kuurin eri infektioihin. Sairastuin krooniseen nuhaan ja poskionteloni oireilivat toistuvasti, en käytännössä enää haistanut mitään, suuri ilo oli huomata että nykyisin haistan jopa kahvin ja leivosten tuoksun! Hiukseni muuttuivat ilman mitään syytä ruskeista täysin valkoiseksi, siis valkoiseksi, ei vaaleaksi. Tähän ei löytynyt mitään syytä. Niin, ja ikää minulla kuitenkin on 29 vuotta joten vanhuudesta se tuskin johtui ;) Sitten viimeinen oire oli jo sydämentykytykset, ja aloin saada rytmihäiriöitä, se oli tuskaista aikaa. Mitään vikaa ei mistään löytynyt ja olin ihan peloissani mitä minulle tapahtuu. Lopetin e-pillereiden käytön koska olin kuullut että niistä voi tulla erilaisia haittojakin.

        Tulos: vuosi ilman pillereitä, hiukset ovat kasvaneet ruskeina takaisin, nuha poissa, haistan tuoksuja jota en ennen haistanut, väsymys kadonnut, käyn urheilemassa enkä hengästy kuten ennen. Hiivatulehdusta tai mitään antibioottihoitoa en ole käyttänyt koko vuonna. Uskomatonta! Elämä on alkanut hymyillä ja haluttomuuskin parani.

        En tiedä miten mutta tämän kaiken paransi minun kohdallani e-pillerien lopettaminen.

        Joten kehoitan miettimään kaikkia naisia kahdesti ennenkuin ryhtyy pillereitä käyttämään. Itseäni harmittaa kun meni niin monta vuotta hukkaan kivuissa, säryissä, jatkuvasti sairaana, joten en haluaisi sellaista kärsimystä muille.

        Miettikää tarkkaan ja Iloista syksyä teille lukijat!


    • cindy2222

      Aloitin pillerien syönnin n. 8 vuotta sitten. Ensimmäisen vuoden ajan söin yasmine- ehkäisypillereitä, kunnes iholleni alkoi ilmaantumaan aknea. Näppylät vain lisääntyivät, joten vaihdoin pillerit Diana nova ehkäisyvalmisteeseen terveydenhoitajani suosituksesta. Pillereiden vaihdon yhteydessä kärsin välivuodoista (tihkutteluvuotoa ovulaation aikaan). Kokepaloja otettiin kohdusta ja ultraattiin munasarjat. Munasarjakystiä ilmaantui kuin sieniä sateella. Vuosi vierähti jälleen ja välivuodot alkoivat häiritä jo elämää entistä enemmän. Vaihdoin pillerit Nuvaring- ehkäisyyn. Välivuodot loppuivat:). Käytin Nuvaringia 6- vuotta.. Nyt viime kesänä hätkähdin huomatessani kuinka reisiini oli vähän kerrassaan kertynyt selluliittiä, reisieni päälle pieniä verenpurkaumia jo niin paljon etten lyhyttä hametta enää halunnut pitää. Rytmihäiriöt olivat myös ilmaantuneen elämääni, alkuun harvoin mutta myöhemmin usean kerran viikossa. Seksihalut vähenivät vähän kerrallaan. Lisäksi käsiini oli alkanut tulla outoja "hermokipuja" rasituksen jälkeen, jotka jatkuivat todella voimakkaina vuorokauden. Viime syksynä tein kuntotestin, jolloin tarkastimme pitkästä aikaa myös verenapaineen. Kauhukseni huomasin se olevan todella paljon koholla. Jätin ehkäisyn pois syyskuun lopulla. Tilanne nyt (n.2kk myöhemmin): kuukautiskivut vähentyneet lähes kokonaan pois, hiusten kunto parantunut, verenpaine jo normaalin rajoilla, rytmihäiriöitä olla tässä kuussa n. kahdesti, olo piretämpi, selluliitti mielestäni vähentynyt, koska mihenikin sanonut olevani "tiukemmassa kunnossa", jalkojen pienet näkyvät verisuonet vähentyneet puolella, kipuja ei ole käsissä ollut, seksihalut jo hieman palanneet... ja aikaa tosiaan mennyt vasta 2kk:D..

      • cindy22222

        Itseltäni poistettiin rinnasta myös kasvain, joka onneksi oli hyvälaatuinen, uskon ehkäisyn olleen osasyyllinen kasvaimen syntyyn, joten miettikää tarkkaan kun aloitatte ehkäisyn..


      • miljoonamiljoona
        cindy22222 kirjoitti:

        Itseltäni poistettiin rinnasta myös kasvain, joka onneksi oli hyvälaatuinen, uskon ehkäisyn olleen osasyyllinen kasvaimen syntyyn, joten miettikää tarkkaan kun aloitatte ehkäisyn..

        Kyllä, hyvin todennäköisesti e-pillerit saivat aikaan kasvaimesi. Eli ei ole vain uskomus, vaan faktaa.
        Asia on ollut tiedossa, siis kasvain- ja syöpäriski, jo jonkin aikaa. Näistä asioista ei vain paljon tykätä huudella, kun bisnekset kärsisivät...


      • cindy22222
        cindy22222 kirjoitti:

        Itseltäni poistettiin rinnasta myös kasvain, joka onneksi oli hyvälaatuinen, uskon ehkäisyn olleen osasyyllinen kasvaimen syntyyn, joten miettikää tarkkaan kun aloitatte ehkäisyn..

        Ihanaa... olo jo normaali.. Ainut tämä akne.. mutta toivotaan että helpottaa ajan myötä. Muut oireet KAIKKI POIS!


      • xez
        cindy22222 kirjoitti:

        Ihanaa... olo jo normaali.. Ainut tämä akne.. mutta toivotaan että helpottaa ajan myötä. Muut oireet KAIKKI POIS!

        Söin e-pillereitä 6 vuotta. Puoli vuotta Mercilonia ja loppuajan Yasminia.

        Oireet:
        -Mielialanvaihtelut, ahdistuskohtaukset ja stressaannuin helposti kaikesta
        -Kuivat limakalvot (kostuin huonosti) ja iho (kosteusvoidetta kului)
        -Seksihalut vähenivät pikkuhiljaa
        -HiIllitsemätön makeanhimo
        -Ummetusta, selluliitin kertymistä, turvotusta

        eli kaikelaisia vaihdevuosioireita muistuttavia estrogeeninpuutos oireita

        Nyt kuparikierukka ollut puoli vuotta (Flexi-T 300)
        -Ei itkupotkuraivareita muulloin kuin pari päivää ennen kuukautisia
        -Limakalvot ja iho hyvässä kunnossa (ei kuivu), näppyjä tulee helpommin, jos syö roskaruokaa.
        -Seksihalut lisääntyneet
        -Makeanhimo vain kuukautisten aikaan
        -Aineenvaihdunta pelaa ja olen laihtunut muutaman kilon
        -Kuukautiskierto on taas luomu eli 30-35 vrk. Kierukka ei ole aiheuttanut runsaita vuotoja


    • helinä79

      Söin/käytin/kokeilin 10 vuotta kymmeniä erilaisia hormoonivalmisteita ja kaikista tuli sivuvaikutuksia. Nyt lopetettuani hormoonit vasta ymmärrän, miten paljon oireita ne ovat minulle aiheuttaneet ja heikentäneet elämänlaatua. Tässäpä listä oireista, jotka minulla on selkeästi liittynyt hormoonien popsimiseen:
      -pahoinvointi
      -huimaus
      rytmihäiriöt
      -haluttomuus
      -masennus
      -ahdistuneisuus
      -totaalinen väsymys jota nukkuminenkaan ei vie pois
      -selluliitti
      -turvotus
      -unettomuus
      -kuumat aallot
      -ihon pistely
      -erilaiset säryt
      -hiusten harmaantuminen (valkoisia hiuksia)
      -silmien kuivuminen
      -ihon kuivuminen

      Nyt ilman hormooneita olen se sama iloinen ja energinen ihminen joka olin 10 vuotta sitten ennen hormoonimyrkkyjen aloittamista. Ikää on 31v. ja täytyy myöntää että olen kyllä hieman katkera siitä, että olen joutunut turhaan kärsimään vuosia. No, usko mulla on jo mennyt aikalailla lääkäreihin muutenkin, joten sen olen oppinut, että itse pitää asioista ottaa selvää ja puntaroida eri vaihtoehtoja eikä luottaa sokeasti lekureihin!! SINÄ JOKA HARKITSET PILLEREITTEN LOPETTAMISTA: LOPETA!!!!!!!!!!!

    • --------------------

      Minä kokeilin ekäisyrengasta nelisen kuukautta ja menin aika nopeasti huonnon kuntoon. Näkyi ihossa, hiuksissa, mielialassa, vireydessä yms. Lopetin väliaikaisesti myös urheiluharrastukseni, koska en enää jaksanut juuri mitään. Terkkari oli sitä mieltä, että kuvittelen vain oireeni, mutta näkihän sen nyt päätäkin päin, että lopettamisen myötä mutuin taas terveemmän näköiseksi ja elämänhalu palasi. Suurena ongelmana pn siis terveydenhoidon ammattilaisten puolelta tuleva vähättely ja fraasi "hyödyt voittavat haitat". No voittaako raskauden ehköisy hirmonaalisella keinolla sitten sen, että olo ja kunto muuttuu pysyvästi erilaiseksi ja huonoksi?

      Usein lääkäritkin tuntuvat unohtavan, ettei hormoniehkäisy ole ainoa tehokas ehkäisykeino. Kondomit ja kuparikierukka ovat luotettavia eivät vaikuta hormonitoimintaan. Näitä keinoja pitäisi vain kehittää lisää, sillä se on ainoa tapa tehdä ehkäysystä turvallisempaa ja helpompaa. Itse jouduin YTHS:llä vääntämään kättä siitä, miksi en halua horminikierukkaa vaan kuparikierukan. Miesgynekologi yritti kirkkain silmin väittää, ettei hormonikierukka vaikuta hormonitoimintaan. Haistatin paskat ja kerroin naisena tietäväni tasan tarkkaan, mitä minä kehooni haluan, joten sain lopulta kuparikierukan ja olen ollut siihen tyytyväinen, koska se ei vaikuta elämääni mitenkään.

    • hmm..

      Rupesi kiinnostaa tuo ensimmäinen tarina virtsatien tulehduksesta. Minulla on ollut krooninen tulehdus jo vuosia joka alkoi ennen kun aloitin e-pillerit (mercilon) ja oireeni ovat mielestäni vähentyneet. Vaikka niitä tulee aina välillä niin mieliala ei enää kärsi samalla tavalla kuin ennen.

      Minulla on ollut vähän ristiriitaisia ajatuksia ja tunteita pillereitä kohtaan. Onhan ne helpottanut elämää siinä mielessä että on helpompaa kuuukatisien kanssa kun tietää milloin ne tulee ja voi myös siirtää niitä tarvittaessa ja kyllähän ne parisuhteessa helpottaa seksielämää ja kans miehen kannalta on ehkä vähän nautinnollisempaa. Ja tietenkin se että virtsatien tulehdus oireet ovat vähentyneet ovat minulle ehkä tärkein asia. Toisaalta joskus mieliala saatta vaihdella aika rajusti ja kaikkien netti kirjoittelujen perusteella joskus mietin että pitäisikö se laittaa pillereitten piikkiin vai vaan rajusti muuttuvaan elämään. Myös paino on noussut ja ruoka tavat jotenkin ihan ylösalaisin mutta toisaalta alitajuntani varmaan etsii jotain muuta syyytä sille että en ole ehtinyt salille yhtä paljon.
      Noin 1,5 vuotta sitten pidin myös tauon pillereistä epäilyjen vuoksi, eli halusin kokeilla jos jokin muuttuisi. Mikään ei kyllä muuttunut, paitsi se että ei tarvinnut muistaa sitä pilleriä joka päivä.

      Minusta tuntuu että on turha hirveesti neti avulla löytää e-pillereistä tietoa koska ne vaikuttavat eri tavalla eri ihmisiin. Vaikka kaikki ovat periaatteessa biologisesti samanlaisia niin joillain voin olla alempi hormoonitaso kuin toisella, tai mikä tahansa muu asia kehossa. En siis tarkoita että kaikki jotka tähän ovat kirjoittaneet olisivat väärässä ja se on hyvinkin mahdollista että e-pillerit ovat oireiden takana mutta se ei välttämättä päde kaikkiin mikä taas viittaisi siihen että e-.pillerit eivät ole oireden syy mutta vaan asia joka aloitaa tai käynnistää oireet jonkin muun johdosta, esim synnynäinen pieni erikoisuus joka ei edes välttämättä ole vika. Netti keskusktelut e-pillereistä kehittävät myös jonkinlaisen massahysterian sekä pillereiden puolesta ja niitä vastaan.

      Fiksuin tapa on aina puhua lääkärille ja vaihtaa pillereitä/ehkäisymenetelmää oman kehon mukaan

    • TanjaKK

      Kiitos kirjoituksestasi! Olen 32-vuotias perusterve nainen ja todella pelottavan paljon löydän yhtäläisyyksiä omaan terveydentilaani. Olen syönyt Minulet pillereitä 12 vuotta. Nyt taidan lopettaa ne tähän! En tiedä miten sinua kylliksi kiittäisin!

    • kommenttia...

      Hmmm, eikös jo e-pillereiden käyttöohjeissa lue, että jos ne aiheuttavat oireita, joista ei ole mainittu niin on otettava yhteys lääkäriin ja/tai lopetettava käyttö. Samoin käyttöohjeissa lukee tiettyjä oireita, joiden ilmennyttyä on lopetettava käyttö välittömästi. Mielestäni aloittajan olisi ehdottomasti kannattanut ja pitänyt lopettaa käyttö heti, kun oireita alkoi tulemaan. E-pillereitä käytettäessä on muistettava mahdolliset riskit ja jos jotain oireita tulee (eli eivät ole sopiva ehkäisykeino) kannattaa ensiksi kyseenalaistaa pillereiden sopivuus itselle ja syyttää ensiksi niitä. Näin ainakin itse tekisin ennen kuin ajattelisin jonkin muun asian olevan syynä oireisiin.

      Se, mitä lääkäreihin tulee niin kannattaa valita oikeasti hyvä (yleensä yksityinen) lääkäri, jota ehkä myös sattuu kiinnostamaan, miten asiat ovat eikä vain määrätä lääkkeitä lääkkeiden perään, että pääsee asiasta/asiakkaasta eroon. Lääkäripalveluista kannattaa nykyään maksaa, jos haluaa hyvää palvelua. Ja sanoo lääkäri mitä tahansa niin oman järjenkin käyttö on sallittua. Ja jos ei osaa yhdistää asioita keskenään eli mistä mikin johtuu niin kannattaa kokeilla lopettamista hetkeksi ja jos oireet katoaa niin lopettaa lopullisesti ja jos ne eivät katoa, syy ei ole pillereissä ja voi yhtä hyvin niiden käyttöä jatkaakin.

      Mielestäni siis tällaisissa tapauksissa vastuu on e-pillereiden käyttäjällä joten jos jotain voi asiasta syyttää niin käyttäjää itseään. Ja kaikille ne eivät yksinkertaisesti vain sovi. Se tosin on totta, että mitä enemmän keho saa toimia luonnollisesti, sitä parempi. Itselläni e-pillerit eivät ole aiheuttaneet mitään huonoa. Olen käyttänyt niitä jo vuosia välillä pitäen niistä taukoakin, jos muunlainen ehkäisykeino on ollut sopivampi.

    • et näin.

      Minäkin söin jossain vaiheessa 15-22 vuotiaana e-pillereitä. Ensin Diane Novaa ja sitten jotain toista (en enää muista mitä).

      Lukioaikana ravasin hammaslääkärissä. Samoin lukion jälkeen. Hampaat vain hajosivat suuhun, aina löytyi reikää. Ja ihan takuulla harjasin ja lankasin ja purskuttelin jokaikinen päivä.

      Lopetin pillerit muistaakseni joskus 22-23 vuotiaana (enkä ole sen jälkeen niihin koskenut). Vuosittaisissa tarkastuksissa hammaslääkäri ei ole löytänyt yhtään uutta alkavaa reikää. Vanhoja paikkoja on tietenkin jouduttu korjailemaan ja vaihtamaan. Olen nyt 30 vuotias.

    • repe^^

      Itse en suosittele kenellekkää e-pillereitä. Vuosien saatossa haittavaikutukset tulevat. Päänsärkyä, vatsakipua, masennusta, haluttomuutta, kuivuutta... Lista on loputon! Itse söin Yasminelle- pillereitä 4 vuotta. Siinä oli 4 vuotta liikaa! Alkuun kaikki meni hyvin, mutta pikkuhiljaa kaikki haitat lisääntyivät. Jos olisin ollut järkevämpi en olisi ikinä aloittanu pillereitä. Olen nauttinut seksistä enemmän kondomin kanssa kuin pillereitten, vaikka oudolta se saattaa kuulostaakkin. Minulta hävisivät halut aivan täysin ja mielialat hyppivät miten sattuivat. Kun olin lopettanut pillerit synnyin aivan kuin uudelleen. Ensimmäinen viikko oli mullistava, minuun ei koskenut ja halusin seksiä koko ajan. Seksi pyöri mielessäni jatkuvasti. Pillereitten käytön aikana en halunnut koskaan. Sain haluni takaisin ja elämäniloni. Älkää myrkyttäkö elimistöänne niille pillereillä, ne tuhoavat elämänne!

    • 26 vuotta e:tä

      Olen syönyt e-pillereitä tauotta 18 -vuotiaasta asti eli 26 vuotta. Ensin Diane Novaa ja 40 ikävuoden jälkeen Yasminellea. Mitään ikäviä oireita ei ole vielä tullut. Parasta oli, kun kuukautiskivut hävisivät kokonaan jo nuorena aikuisena, vuodot ovat olleet lähes olemattomia ja pääsin eroon acnesta, iho on todella hyvä ja arveton. Olen myös aina itse päättänyt kuukautisteni ajankohdasta eli ne tulevat silloin kun minulle sopii. Silti laulan hallelujaa sinä päivänä, kun joudun lopettamaan pillerien syömmisen iän takia ja lääkäri suostuu poistamaan kohtuni.

    • Masis90

      Aloitusviestin oireet kuulostivat kyllä liian suurille pelkistä pillereistä johtuvaksi - tai sitten henkilö on erittäin herkkä lääkkeille.

      Itse söin pillereitä melkein kolme vuotta, aloitin Yasminellella ja siirryin Yaziin. Vaikka molemmmat valmisteet kuulemma ovat ihan samaa, olivat sivuvaikutukset erilaiset. Yasminelle aiheutti todella voimakkaita mielialavaihteluita, ja Yaz puolestaan hauttomuutta ja masennusta (tai jos tarkkoja ollaan, vei lievän masennukseni vaihtelevasti keskivaikeen ja vaikeaan). Lopetin pillereiden syömisen itse asiassa siinä vaiheessa, kun kolmantena pahana masennuskautena (parisuhteeni oli päättynyt) unohdin niitä syödä ja kuukautiset tulivat keskellä pillerilevyä. Kului muutama viikko, ja yhtäkkiä todella vakava masennukseni oli muuttunut keskivaikeaksi. Mitään muuta elämässäni ei ollut muuttunut. Itse asiassa vuoden sairauslomani loppui vasta äskeittäin - eli kun joku puhui keskityymisvaikeuksista yms. pillereiden oireena, niin kuulostaa pikemminkin masennukselta. Masennukseni, joka nyt on lievä, myös paheni uudestaan heti, kun yritin aloittaa uudestaan Yazin syömisen (nykyisen suhteeni alussa).

      Nyt akneni ja uuden parisuhteen takia päätin kokeilla vielä kerran pillereitä (tuota yhtä kokeilua lukuunottamatta pidin siis 1.5 vuoden tauon). Itsekään kun en kauheasti luota kondomiin, enkä jaksa miettiä jatkuvasti olenko raskaana, kun kuukautiseni tuppaavat olemaan ilman pillereitä todella epäsäännölliset. Cypretylia on tullut syötyä vasta pari päivää, joten vielä en tiedä, tuleeko vaikutuksia. Varalla on resepteinä myös pari muuta pillerimerkkiä, koska lääkärinikin ymmärsi sen, että jos masennusoireeni pahenevat edes hieman, on pillereiden syöminen lopetettava. En myöskään aio sietää enää haluttomuutta, joten jos sitä ilmenee, vaihtuvat pillerit myös.

      Niin, minullekin ehdotettiin kuparikierrukkaa, mikäli mikään seitsemästä pillerimerkistä ei sovi.

    • E-pillerit myrkkyä

      Jaan monet AP:n kokemukset. Kun kerron muille, että johtuvat e-pillereistä, pidetään mielenterveysongelmaisena tai sanotaan että liioittelen.

      Listaan kuitenkin Yazin käytön aikaiset oireet ja miten lopettaminen vaikutti kehooni:

      Hiljalleen tulevat oireet:
      1) Painon nousu, selluliitin kertyminen takamukseen ja reisiin, hämähäkkisuonet
      2) Kehon muoto muuttui, keskivartalo alkoi kerätä rasvaa, myös alavartalo
      3) Hiusten lähtö
      4) Ihon oheneminen, punaisuus
      5) Alkava nuhaisuus, poskionteloiden turpoaminen, outo korvan lukkiutuminen jota tutkittiin allergiana, allergiatestit eivät paljastaneet mitään allergiaa
      6) Haluttomuus
      7) Aggressiivisuus, tunnekylmyys, mies kertoi minun käyttäytyneen joskus todella oudosti

      Lopettaminen:
      1) Lähdin ulkomaille, liikunta tippui alle puoleen entisestä, ensin alkoi laskea paino ja sitten muuttui hiljalleen kehon muoto. Takamus pieneni kuin itsestään, housut alkoivat riippua takamuksen kohdalta
      2) Hiusten lähtö lakkasi 4 kk:n jälkeen
      3) Akne selässä, joka alkoi parantua itsestään 6 kk:n jälkeen
      4) Nuhaisuus, korvien lukkiutuminen ja poskionteloiden turvotus katosi jo parissa viikossa lopettamisesta eikä ole palannut
      5) Iho alkoi taas rasvoittua normaalisti, on parempikuntoinen ja terveemmän näköinen
      6) Halut palasivat
      7) Tunne-elämän tasoittuminen, mies on kertonut että olen "se nainen jonka hän tapasi"

    • 92pinja

      Käsittämätöntä miten lääkärit määräilee pillereitä pillerien perään. Olen itse kaksikymppinen ja minulle suositeltiin e-pillereitä. Miksi?Koska kondomi ei ole varma. No onhan se aika varma. Ja jos sattuisin käymään niin, että se hajoisi, voisi hakea jälkiehkäisypillerin. Jälkiehkäisitabletti on kuulemma erittäin haitallinen suuren korken hormoonimääränsä vuoksi... Niitähän saa ottaa kolmesti vuodessa! Luin myös, jälkiehkäisypillerin hormoonimäärä vastaa 50tä keltarauhashormonipilleriä... Eli aika paljon! Olkaa varovaisia pillereiden kanssa!

      • 6+13

        Kuukaudessa ei ole kovin pitkä aika, jolloin voi tulla raskaaksi. Miehen siittiöt voivat elää noin 5 päivää ja munasolu on hedelmöittymiskykyinen noin vuorokauden ajan. Kondomin siis pitäisi hajota oikealla hetkellä, jotta hedelmöittyminen tapahtuisi. Ehkä suurin syy kondomien "epäluotettavuudelle" on se, että monesti se "unohtuu".


      • 6+13
        6+13 kirjoitti:

        Kuukaudessa ei ole kovin pitkä aika, jolloin voi tulla raskaaksi. Miehen siittiöt voivat elää noin 5 päivää ja munasolu on hedelmöittymiskykyinen noin vuorokauden ajan. Kondomin siis pitäisi hajota oikealla hetkellä, jotta hedelmöittyminen tapahtuisi. Ehkä suurin syy kondomien "epäluotettavuudelle" on se, että monesti se "unohtuu".

        Lisäksi kondomin ehkäisytehoksi ilmoitetaan usein n. 97-98 %. E-pillerien ehkäisyteho on muistini mukaan useiden lähteiden mukaan 98-99 %. Ei mikään järisyttävä ero, vaikka tietenkin pienikin ero on luonnollisesti tässä asiassa monen mielestä merkittävä. Etenkin jos seksiä harrastaa pari-kolme kertaa viikossa, luulisin kondomin olevan riittävä ehkäisykeino? Henkilökohtaisesti en ole koskaan muuta ehkäisyä käyttänyt ja vahinkoraskauksia ei ole ollut.


    • Mummo25v

      Mulle tuputettiin e-pillereitä taas gynellä vaikka sanoin monta kertaa napakasti että ne tekee musta sairaan. Takana on 10 virstatietulehdusta vuoden sisällä ja mun limakalvot on tosi kuivat niin emättimessä, nenässä kuin suussakin! Mitä ei ollut ennen pillereitä. 16-vuotiaasta asti oon syöny pillereitä enemmän tai vähemmän säännöllisesti, ja enää en jaksa. Seksihalutkin mulla kuoli, ja nyt oon ollu viikon ilman pillereitä, ja on ruvennu jo tuntuu ilosemmalta olo, ja ehkä vähän ruvennu jo haluttaa seksikin.

      Oon vaan vihainen siitä et gynet vaan tuputtaa noita pillereitä. Mulla kun on PCOS eikä kierto toimi ollenkaan (enkä tarvitse ees ehkäisyä koska en voi tulla luonnollisesti edes raskaaksi), niin e pillerit on siihen kuulemma hoito!! Mutta mä otan mieluummin liikakarvat (ne voi vahata) ja finnit (ne voi peittää melkeen kokonaan meikillä) kun kaikki sydämen rytmihäiriöt ja muut ihan oudot mummovaivat, kun oon vasta nuori nainen ja pienen lapsen äitikin.

      Kiitos sinulle joka aloitit tämän ketjun, ja mukava huomata etten oo ainut nainen joka on päätyny samaan ku minäki: ISO EI E-PILLEREILLE!!

    • hannan4

      No jos seksiä on usein ja on vakituisessa suhteessa, niin kuka jaksaa säätää kondomien kanssa??? Mä vaan kysyn.
      Varmojen päivien laskeminen nyt vaan on niin idioottia, että siihen ryhtyessään pitää olla tosi urpo. Ei ole paljon vaihtoehtoja, kyllä se on vaan pillereitä syötävä, seksi on minulle niin iso osa elämää, että siitä en kyllä luovu.

      • Pillerit pois!

        Meillä mies meni juosten vasektomiaan, kun hän näki mitä pillerit minulle tekivät.. Halusi ihanan naisensa takas ja saikin :)
        Huonompi asia on tietenkin niillä, jotka ovat vakituisessa suhteessa ja toivovat joskus lapsia. Meillä ei kyseistä probleemaa ollut, joten ratkaisu oli helppo.


    • kuurankukka1

      Itse olen käyttänyt marvelon-merkkisiä e-pillereitä n. 12 vuotta. Talvella 2012 oloni oli todella pirteä, olin iloinen ja kiinnostunut asioista. Olin puhelias ja itsevarma. Sitä kesti 2 kk, jonka jälkeen muutuin todella väsyneeksi ja hiljaiseksi. Ennen tuota 2kk:n parempaa jaksoa ei oloni ole koskaan ollut samanlainen, eikä sen jälkeenkään. Muistaakseni ennen tuota parempaa kautta olin ollut syömättä e-pillereitä jo jonkin aikaa, kunnes taas aloitin kyseisen merkin syömisen. Aina on jotenkin ollut tasapaksu olo ja aika-ajoin olen todella masentunut. Syön tälläkin hetkellä masennuslääkkeitä, joista ei tunnu kovin olevan apua.

      Olen vasta lähiaikoina ajatellut, että voisiko oloni johtua e-pillereistä. Lopetin kaksi viikkoa sitten niiden ottamisen, mutta toistaiseksi en ole havainnut muutoksia olossani. Lääkärille olen varannut ajan, joka on kuukauden kuluttua.

    • avatkaa silmänne

      Ne piilossa olevat henkilöt, joille e-pillerien myyntibisnes on tärkeää, mainostaa tyhmälle kansalle, että "harrastakaa seksiä! Missä tahansa, milloin tahansa ja kenen kanssa tahansa!". He haluaa saada tyhmän kansan n*ssimaan kuin kanit, jotta niitten pilleri-bisnes sais lisää vettä myllyyn. Omat lapsensa ne kuitenkin laittaa sisäoppilaitokseen, jossa on siveellinen meininki - ruskea tukka letillä ja siistit vaatteet. Nämä nuoret vaan katsoo sieltä ylhäältä ja nauraa aivopestyille pilleristeille, joille seksi on uskonto.

      • :-D

        :D


    • Lisää haittapuolista

      http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/70593-9-tietoa-jotka-saavat-harkitsemaan-e-pillereita-uudestaan

      Ehkäisypillerit vaikuttavat myös niiden elämään, jotka eivät niitä syö. Uusi Suomi listasi 9 yllättävää tietoa ehkäisypillereistä.

      1. Ehkäisypillerit sisältävät estrogeeninmatkijoita, jotka saavat aivot luulemaan, että veressä on paljon estrogeeniä eli naishormonia. Tällöin keho laskee oman estrogeenintuotantonsa alas.

      2. Ehkäisypillereiden jäämiä kulkeutuu vesistöjen kautta ihmisten juomaveteen, kertoo Turun yliopiston evoluutiobiologian dosentti Markus J. Rantala. Näin ehkäisypillerit vaikuttavat myös niihin, jotka eivät syö niitä suoraan.

      3. Ehkäisypillereiden syöminen sekoittaa ihmisten parinvalintaa. Normaalisti naiset suosivat hajun perusteella sellaisia miehiä, jotka eroavat geneettisesti heistä itsestään. Kun nainen syö e-pillereitä, hän suosiikin miehiä, jotka tuoksuvat samalta kuin nainen itse.
      Dosentti Markus J. Rantalan mukaan mekanismi takaa jälkeläisille mahdollisimman suuren geenivariaation.

      4. Ehkäisypillereiden syömisen lopettaminen voi aiheuttaa ongelmia, jos nainen on valinnut pillereitä syödessään geeniperimältään itsensä kaltaisen miehen. Kiinnostus kumppania kohtaan voi lopahtaa, kun hormonitoiminta palaa normaaliksi, kertoo dosentti Rantala.

      5. Saksalaistutkijoiden mukaan ehkäisypillereiden käytön ja seksihalujen hiipumisen välillä on yhteys.

      6. Kaksi maailman käytetyintä e-pillerimerkkiä liitettiin viime vuonna nuorten naisten kuolemiin. Yaz- ja Yasmin-merkkisten pillereiden epäiltiin aiheuttaneen 23 naisen kuoleman Kanadassa.

      7. Ehkäisypillereiden lisäksi ja etenkin niiden kanssa käytettynä alkoholi vaikuttaa naisen estrogeenitasoon ja sitä kautta seksuaalikäyttäytymiseen.
      – Alkoholi estää testosteronin hajoamisen maksassa, mikä saa naisen testosteronitason nousemaan ja naiset käyttäytyvät miehekkäämmin ja haluavat seksiä. Se johtuu hormonien vaikutuksesta, dosentti Markus J. Rantala kertoo.

      8. Vesistöihin joutuvat lääkejäämät vaikuttavat kaloihin. Ehkäisypillereistä vesistöön pääsevät estrogeeninmatkijat vähentävät Rantalan mukaan naaraiden estrogeenitasoa ja koiraiden testosteronitasoa eli naaraat muuttuvat koirasmaisemmiksi ja koiraat naarasmaisemmiksi. Estrogeeninmatkijat laskevat kalojen hedelmällisyyttä.

      9. Yhdysvaltalaisten tutkijoiden mukaan ehkäisypillereitä syövät naiset muistavat vähemmän yksityiskohtia kuin naiset, jotka eivät käytä hormonaalista ehkäisyä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      0
      7937
    2. Perustele miksi hän ei

      Ole sopiva sinulle
      Ikävä
      177
      1755
    3. Mikä oli nainen

      Paras yhteinen hetkemme niistä pienistä ja vähäisistä.
      Ikävä
      77
      1114
    4. Miksi sinulla, nainen

      On niin negatiivinen asenne minuun ja yleensäkin negatiivinen käsitys?
      Ikävä
      113
      1113
    5. Nainen, millainen tilanne oli

      kun huomasit ihastuneesi häneen oikein kunnolla. Missä tapahtui ja milloin
      Ikävä
      62
      1031
    6. Persut petti duunarit

      Kyllä persujen kuuluu nyt mennä häpeämään kun äänestivät lakkolakien puolesta. Vielä muka kehutaan olevan työväenpuolue,
      Perussuomalaiset
      193
      945
    7. Persuille kovaa kyytiä YLEn kannatusmittaus

      https://yle.fi/a/74-20085866 Näin se menee persueliitti. Pettäjän tie on karu, persujen äänestäjät ovat nyt reagoineet
      Maailman menoa
      182
      920
    8. Lindtman runnonut demarit huimaan nousukiitoon!

      Palkansaajat – siis Suomen käynnissä pitävä kansanosa – ei näemmä arvosta EK/SY-sätkyakka Purran saksipelleilyä. Niin
      Maailman menoa
      271
      886
    9. Mitä ajattelen sinusta

      Että olit erilainen kuin muut ja jollakin kummalla tavalla samanlainen kanssani, vaikka ei tunnetukaan. Sinun kanssa tu
      Ikävä
      35
      823
    10. Itkisikö onnesta

      Jos panisin sua kunnolla?
      Ikävä
      86
      707
    Aihe