Tilanne on semmoinen että tarvitsisi pientä apua, muttei ole varaa palkata ketään(kuluthan yhdestä työntekijästä on noin 4000 eur). Työharjoittelija jostain koulusta olisi siis oiva apu ja ehtisin jopa häntä opastaa.
Miten tulisi toimia? Pitäsisi rekisteröidä itseni työnantajaksi YTJ:n rekisteriin (maksaako se?), samalla sieltä pitäisi muuttaa muutakin hommaa, kuten käyntiosoite(maksaako päivitykset?).
Tämän jälkeen voin kai ottaa yhteyttä työkkäriin ja etsiä työharjoittelijoita. Opiskelijathan on vakuutettu koulun puolesta, joten niille ei erillistä vakuutusta tarvitse ottaa. He saavat myös ns. sopparahaa, eli onko yrittäjälle siitä mitään kuluja? Työkkäriin olen soittanut ja sain käsityksen ettei kuluja olisi lainkaan yrittäjälle. Onko näin? Jos työpaikka ei tarjoa ruokaa, he saavat sen sopparahan KELA:lta.
Kertokaa kokemuksia muut, joilla on ollut työharjoittelija, onko ollut piilokuluja?
Työharjoittelijan ottaminen
21
8029
Vastaukset
- Työtön akka
Taas työnantaja, joka ottaisi vain ilmaista työvoimaa.
- Kaikkea kokeillut
Tahtoo kaikilla osapuolilla olla väärä kuva tästä työharjoittelusta, työkkärilläkin.
Työkkäri luulee antavansa ilmaista työvoimaa.
Työntekijä luulee tekevänsä ilmaiseksi töitä.
Yrittäjä luulee saavansa apua.
Työharjoittelu vastaa kouluttamista.
Kouluissa koulutus maksaa.
Se maksaa harjoittelussakin. Jonkun aikaa kuluu opastukseen. Monta kertaa hommat tulisi tehtyä pienemmällä vaivalla kuin opastuksella.
Siksi kaikki eivät edes huoli harjoittelijoita ja monasti keskeytetään tämän vuoksi.
Muuta piilokulua ei tule, ellei työvahinkoja tule.
Nykyajan työrytmi, silloin kun mennään tosi työhön, on sellainen että hidastuksesta tulee pullonkaula jonka takia koko järjestelmä kärsii.
Työharjoittelija on myös mielellään sitä mieltä ettei halua harjoitella sellaista minkä jo osaa.
Täytynee sanoa, lulee osaavansa. Homma pitää toimiakseen tehdä kokonaisuuden mukaisesti, sitä joutuu harjoittelemaan.
Se että mentäisiin harjoittelemaan itse työvaiheita on myös osin harha.
Tosiasiassa mennään harjoittelemaan TYÖN tekemistä. Aamulla ylös, lapset hoitoon ja jne.
Itse työssä käyminen ja kokonaistekeminen on monelta päässyt unohtumaan ja on harjoittelun juju.
Töitä kyllä pitäisi tehdä myös.
Se tuntuu joitakin ketuttavan.
Summa summarum, kyllä työnantajakin taitaa tehdä palveluksen jos harjoittelupaikan antaa. - Ei helvetti
Kaikkea kokeillut kirjoitti:

Summa summarum, kyllä työnantajakin taitaa tehdä palveluksen jos harjoittelupaikan antaa.Tälleen homma kääntyykin oikein mukavasti toista päin. Ja kas työtön on hylkiö paska, jolle ei palkkaa pidä maksaa. Ja ilmaistyötekijöitä hamuava yrittäjä suuri sankari.
Kyllä sinä olet täys pelle tai joku ilmaista työvoimaa vinkuva paska yrittäjä. Joka jakasaa tommosta paskaa tänne kirjoitta. Mene peilin eteen ja kysy itseltäsi olenko kusipää. - eli hyväksikäytetyt
Kaikkea kokeillut kirjoitti:
Tahtoo kaikilla osapuolilla olla väärä kuva tästä työharjoittelusta, työkkärilläkin.
Työkkäri luulee antavansa ilmaista työvoimaa.
Työntekijä luulee tekevänsä ilmaiseksi töitä.
Yrittäjä luulee saavansa apua.
Työharjoittelu vastaa kouluttamista.
Kouluissa koulutus maksaa.
Se maksaa harjoittelussakin. Jonkun aikaa kuluu opastukseen. Monta kertaa hommat tulisi tehtyä pienemmällä vaivalla kuin opastuksella.
Siksi kaikki eivät edes huoli harjoittelijoita ja monasti keskeytetään tämän vuoksi.
Muuta piilokulua ei tule, ellei työvahinkoja tule.
Nykyajan työrytmi, silloin kun mennään tosi työhön, on sellainen että hidastuksesta tulee pullonkaula jonka takia koko järjestelmä kärsii.
Työharjoittelija on myös mielellään sitä mieltä ettei halua harjoitella sellaista minkä jo osaa.
Täytynee sanoa, lulee osaavansa. Homma pitää toimiakseen tehdä kokonaisuuden mukaisesti, sitä joutuu harjoittelemaan.
Se että mentäisiin harjoittelemaan itse työvaiheita on myös osin harha.
Tosiasiassa mennään harjoittelemaan TYÖN tekemistä. Aamulla ylös, lapset hoitoon ja jne.
Itse työssä käyminen ja kokonaistekeminen on monelta päässyt unohtumaan ja on harjoittelun juju.
Töitä kyllä pitäisi tehdä myös.
Se tuntuu joitakin ketuttavan.
Summa summarum, kyllä työnantajakin taitaa tehdä palveluksen jos harjoittelupaikan antaa."Työnteon unohtuminen" on harhakuva, tosin se toimii hyvin syynä palkata halpatyövoimaa.
Pakon edessä ihminen venyy kummasti. Jos tilille kilahtaa normaali palkka se auttaa ihmistä "muistamaan työnteonkin".
Työharjoittelu kuuluu niille jotka sitä haluavat/tarvitsevat. Jos työntekijällä on jokin sairaus reuma, astma, mielenterveysongelmat jne. eikä entisenlainen työ enää sovi, silloin tarvitaan työharjoittelua. - toimivat noiden
eli hyväksikäytetyt kirjoitti:
"Työnteon unohtuminen" on harhakuva, tosin se toimii hyvin syynä palkata halpatyövoimaa.
Pakon edessä ihminen venyy kummasti. Jos tilille kilahtaa normaali palkka se auttaa ihmistä "muistamaan työnteonkin".
Työharjoittelu kuuluu niille jotka sitä haluavat/tarvitsevat. Jos työntekijällä on jokin sairaus reuma, astma, mielenterveysongelmat jne. eikä entisenlainen työ enää sovi, silloin tarvitaan työharjoittelua.harjoittelijoiden varassa ovat sellaista yrittäjäkunnan saastaa jotka ovat unohtaneet miten ihmeellisesti se normaali palkka pistää hommat toimimaan. Myös työharjoittelija toivoo voivansa itsensä tulevaisuudessa työllään elättää ihmisarvoisesti. Tuo "saasta juttu" on tietysti turhan yleistävä, ja on lukemattomia yrityksiä ja yrittäjiä jotka ottavat niitä harjoittelijoita tosissaan ja antavat heille mahdollisuuksien mukaan normaalipalkkaisen paikan harjoitteluajan jälkeen. Mutta liikaa on sitä rupusakkia joka vääristää eri alojen kilpailua käyttämällä noita harjoittelijoita kerta toisensa perään ... ja työvoimatoimisto avittaa auliisti.
- Hyväksikäyttäjä
Kaikkea kokeillut kirjoitti:
Tahtoo kaikilla osapuolilla olla väärä kuva tästä työharjoittelusta, työkkärilläkin.
Työkkäri luulee antavansa ilmaista työvoimaa.
Työntekijä luulee tekevänsä ilmaiseksi töitä.
Yrittäjä luulee saavansa apua.
Työharjoittelu vastaa kouluttamista.
Kouluissa koulutus maksaa.
Se maksaa harjoittelussakin. Jonkun aikaa kuluu opastukseen. Monta kertaa hommat tulisi tehtyä pienemmällä vaivalla kuin opastuksella.
Siksi kaikki eivät edes huoli harjoittelijoita ja monasti keskeytetään tämän vuoksi.
Muuta piilokulua ei tule, ellei työvahinkoja tule.
Nykyajan työrytmi, silloin kun mennään tosi työhön, on sellainen että hidastuksesta tulee pullonkaula jonka takia koko järjestelmä kärsii.
Työharjoittelija on myös mielellään sitä mieltä ettei halua harjoitella sellaista minkä jo osaa.
Täytynee sanoa, lulee osaavansa. Homma pitää toimiakseen tehdä kokonaisuuden mukaisesti, sitä joutuu harjoittelemaan.
Se että mentäisiin harjoittelemaan itse työvaiheita on myös osin harha.
Tosiasiassa mennään harjoittelemaan TYÖN tekemistä. Aamulla ylös, lapset hoitoon ja jne.
Itse työssä käyminen ja kokonaistekeminen on monelta päässyt unohtumaan ja on harjoittelun juju.
Töitä kyllä pitäisi tehdä myös.
Se tuntuu joitakin ketuttavan.
Summa summarum, kyllä työnantajakin taitaa tehdä palveluksen jos harjoittelupaikan antaa.Noh
Tiedän itsekkin muutamia työharjoittelijoita jotka tunnin opastuksen jälkeen laitettiin tekmään semmosta työtä jotka yrityksen vakiporukka luokitteli ns. P___A hommaksi. No, nekin hommat oli tehtävä ja mikäs sen parempaa ettei ammatti-ihmisten tarvinnut kuluttaa kallista aikaa sellaisiin töihin, jotka harjoittelija pystyy tekemään lyhkäsellä opastuksella. Ei se mikään ihme ole, että monet alkaa suhtautuun tähän työssä oppimiseen hiukan skeptisesti kun kysymys on täysin hyväksikäytöstä.
Summa summarum, Kyllä työnantaja tietää mitä tekee. - Opiskelija00
Itse olen opiskeljia ja olen saanut selville että jos työharjoittelija on koulussa ja tulee koulun kautta työ harjoitteluun niin koulu veloittaa kyllä paikan omistajaa. Hinta varmaan riippuu mitä alaa harjoittelee esim. Minulla peltikorjaajan puolella veloitetaan 5€ tunti ja itse teen 7.5 tunnin työpäiviä noin kaksi ja puoli kuukautta että ei se ilmasta ainakaan meillä ole, mutta huomattavasti halvempaa
- mahdollista?
Saako yksityisyrittäjä muka taas ottaa työharjoittelijan?
Olin joskus työharjoittelussa, mutta se pesti loppui sitten Työkkärin päätöksestä. Yrittäjä ei kuulemma saa pitää työharjoittelijaa ennen kuin on oikeitakin työntekijöitä. - Nanso-
Meille on muutamaan otteeseen palkattu koulujen oppilaita työharjoitteluun ja ei ole tullut muutoin lisäkuluja kuin siitä, jos harjoittelija on tehnyt ylimääräistä työtä. Eli siis, kun he normaalisti ovat tehneet 6-7 tuntia päivässä, niin meillä on joskus saattanut olla myös viikonlopulle 10-tuntista yötyötä ja sitä ei voi oppilaalta vaatia tekemään ilmaiseksi, joten olemme maksaneet näistä ylimääräisistä tunneista.
Meitä on yhteensä 8 työntekijää, joten en tiedä mitä laki sanoo työharjoittelijan ottamisesta ensimmäiseksi lisätyöntekijäksi.. - harjoittelusta
Minkä alan koulusta etsit harjoittelijaa?
- kyrsiintynyt!
maksa, ei pidä työtä teettää
- on339
ollut vuosien mittaan useita harjoittelijoita, sun ei tarvitse ilmoittautua mihinkään työnantajarekisteriin, koska et ole työn antaja. Ota yhteyttä kouluihin, sieltä niitä saa.
Varaudu siihen että sun aikaasi menee opettamiseen, et ehdi tekemään omia töitäsi vaan joudut seuraamaan harjoittelijan tekemisiä. Et voi antaa pelkkää siivoamista ja aputöitä harjoittelijalle, vaan hänen on saatava harjoitusta tulevassa ammatissaan, eli oikeita alan töitä.
Työharjoittelijan ottaminen on hyväntekeväisyyttä, niin mä sen koen, ei niistä useinkaan apua ole. - Voi helsk......
Jaa, vai ilmaista työntekijää haet. Kuules nyt, meidän kaikkien on elettävä ja maksettava laskumme, joten maksa vain kunnon palkkaa tai tee työt yksin!
- rwgrgrg
Se on vähän surullista, mutta työkkäri ei tarkista yrityksen taloustietoja lainkaan (tase, mahdollisuus työllistyä jne.). Mutta joo, täysin samaa mieltä. Jos työ tuottaa rahaa, ei saisi pihtailla palkanmaksussa. Jos ei, työ myydään liian halvalla tai ollaan väärällä alalla.
- höh-höh-höö-joo
rwgrgrg kirjoitti:
Se on vähän surullista, mutta työkkäri ei tarkista yrityksen taloustietoja lainkaan (tase, mahdollisuus työllistyä jne.). Mutta joo, täysin samaa mieltä. Jos työ tuottaa rahaa, ei saisi pihtailla palkanmaksussa. Jos ei, työ myydään liian halvalla tai ollaan väärällä alalla.
> Jos työ tuottaa rahaa, ei saisi pihtailla palkanmaksussa. Jos ei, työ myydään liian halvalla
> tai ollaan väärällä alalla.
Alkää lässyttäkö kakkaa, vaie että oikein "ei sais pihtailla" joo. Epäilen että oletteko kumpikaan olleet päivääkään yrittäjänä ja palkanmaksajana?
Miksi hel...ssä olisi perustettu hitonmoiset organisaatiot SAK, AKAVA, STTK, STK, Teollisuuden keskusliitto jne, jne jne, jos ei juurikin PALKANMAKSUSTA ja sen PALKAN TASOSTA olisi niin hirmuiset mielipide-erot olemassa.
Palkoista on aina pientä kiistatailannetta, hyvinäkin aikoina.
Kyllä suomalaisia firmoja kaatuu Kiinan halpatuonnin paineessa jatkuvasti, vaikka miten oltaisiin "oikealla alalla". Kilpailu vaan on kovaa, eikä nykyinen talouden taantuma ainakaan helpota PK-yrittäjän selviytymistä palkkakustannusten ja muiden kustannusten paineessa, ja toisaalta heikkenevässä kysyntätilanteessa.
Ei kannata siis sinisilmäisesti lässyttää, jos joku ihan oikeasti kyselee harjoittelijoiden ja niiden korvausten perään. Yhteiskunta on erilaisia harjoittelumuotoja perustanut, ja osa niistä on maksuttomia osa maksullisia. Yrittäjän pitää koettaa hakea sitä järkevintä ja kustannustaloudellisinta tietä joka tilanteessa. Itekin olen aikoinaan tehnyt harjoittelijana palkatonta työtä, useampia kuukausia.
. - Ahkera yrittäjä
höh-höh-höö-joo kirjoitti:

.Näistä paskanjauhajista ei yksikään ole ollut päivääkään yrittäjänä, selvästikään.
Sellainen henkilö, jolla ei ole kokemusta yrittäjyydestä itsellänsä, ei voi koskaan ymmärtää yrittäjän arkea eikä varsinkaan TYÖNANTAJAN. On helppoa nostaa palkkaa, olla sairaslomalla ja lähteä töistä vapaa-ajalle. On aivan turha edes ryhtyä keskustelemaan yrittäjyydestä, palkanmaksusta, työnantajuudesta, harjoittelijoista jne tasapuolisesti ja vakavasti työntekijäpuolen kanssa, koska heillä ei vain ole yrittäjän katsantokantaa eikä taipumusta nähdä asioita yrittäjän kantilta, koskaan.
Yrittäjät ovat aivan oma rotunsa, johon ei kovin moni kykene..kokeilla voi ;)
Itselläni on työvoimaa, joille maksan oikein palkkaakin ja sitten silloin tällöin on myös harjoittelijoita, joten tiedän mistä puhun.
Vaaditaan, vaaditaan ja vaaditaan ja mitä saa vastineeksi sille, että maksat palkaa, kuuntelet rutinaa, maksat sairaslomia, teet itse niska limassa töitä työntekijöiden jäljiltä..voi jösses teidän juttuja kuulkaa työntekijät. Puhukaa sitten laiskoista ja piheistä työnantajista, kun uskaltaudutte itse yrittäjiksi! - yrittäjäkoittaja
Ahkera yrittäjä kirjoitti:
Näistä paskanjauhajista ei yksikään ole ollut päivääkään yrittäjänä, selvästikään.
Sellainen henkilö, jolla ei ole kokemusta yrittäjyydestä itsellänsä, ei voi koskaan ymmärtää yrittäjän arkea eikä varsinkaan TYÖNANTAJAN. On helppoa nostaa palkkaa, olla sairaslomalla ja lähteä töistä vapaa-ajalle. On aivan turha edes ryhtyä keskustelemaan yrittäjyydestä, palkanmaksusta, työnantajuudesta, harjoittelijoista jne tasapuolisesti ja vakavasti työntekijäpuolen kanssa, koska heillä ei vain ole yrittäjän katsantokantaa eikä taipumusta nähdä asioita yrittäjän kantilta, koskaan.
Yrittäjät ovat aivan oma rotunsa, johon ei kovin moni kykene..kokeilla voi ;)
Itselläni on työvoimaa, joille maksan oikein palkkaakin ja sitten silloin tällöin on myös harjoittelijoita, joten tiedän mistä puhun.
Vaaditaan, vaaditaan ja vaaditaan ja mitä saa vastineeksi sille, että maksat palkaa, kuuntelet rutinaa, maksat sairaslomia, teet itse niska limassa töitä työntekijöiden jäljiltä..voi jösses teidän juttuja kuulkaa työntekijät. Puhukaa sitten laiskoista ja piheistä työnantajista, kun uskaltaudutte itse yrittäjiksi!Tämä edellinen kirjoitus on oikeasta elämästä, kiitos siitä. Harva työntekijä miettii oikeasti asian niin, että hänen tulee tuottaa yritykselle suunnilleen tuplana oman palkkansa, jotta siitä yritykselle jotain jäisi ja palkkansa ansaitsisi. Minulla on tällä hetkellä työssäoppimassa (ei siis työharjoittelussa) yksi henkilö, joka ei saa siitä palkkaa. On kuulemma tyytyväinen, kun saa opiskella oikeita asioita käytännössä. Tähän pitää sanoa, että vaatii paljon myös yritykseltä, että opiskelijan oppiminen työssä otetaan huomioon. Enää pitäisi tietää onko oikein kirjoittaa työssä oppiminen vai työssäoppiminen? On kuulemma eroa kummasta puhutaan. En jaksa sitä filosofoida. Mutta ei kannata yleistää puolin eikä toisin, sanon ma.
- rapparimerkonomi
Ahkera yrittäjä kirjoitti:
Näistä paskanjauhajista ei yksikään ole ollut päivääkään yrittäjänä, selvästikään.
Sellainen henkilö, jolla ei ole kokemusta yrittäjyydestä itsellänsä, ei voi koskaan ymmärtää yrittäjän arkea eikä varsinkaan TYÖNANTAJAN. On helppoa nostaa palkkaa, olla sairaslomalla ja lähteä töistä vapaa-ajalle. On aivan turha edes ryhtyä keskustelemaan yrittäjyydestä, palkanmaksusta, työnantajuudesta, harjoittelijoista jne tasapuolisesti ja vakavasti työntekijäpuolen kanssa, koska heillä ei vain ole yrittäjän katsantokantaa eikä taipumusta nähdä asioita yrittäjän kantilta, koskaan.
Yrittäjät ovat aivan oma rotunsa, johon ei kovin moni kykene..kokeilla voi ;)
Itselläni on työvoimaa, joille maksan oikein palkkaakin ja sitten silloin tällöin on myös harjoittelijoita, joten tiedän mistä puhun.
Vaaditaan, vaaditaan ja vaaditaan ja mitä saa vastineeksi sille, että maksat palkaa, kuuntelet rutinaa, maksat sairaslomia, teet itse niska limassa töitä työntekijöiden jäljiltä..voi jösses teidän juttuja kuulkaa työntekijät. Puhukaa sitten laiskoista ja piheistä työnantajista, kun uskaltaudutte itse yrittäjiksi!On tullut oltua sekä yrittäjänä, että palkkatyöläisenä. Molemmissa on puolensa, myös huonot. Pitää kuitenkin muistaa, että valtaosa Suomen yrittäjistä on yksinyrittäjiä ja vain osalla heistä on palkattua työvoimaa. Toisin sanoenmoni yrittäjä työllistää vain itsensä ja on usein käytännössä itse jonkin ammatin harjoittaja, esim. juristi, rappari, timpuri tai ammattiautoilija.
- yritäjä
Hah, itse ainakin käytän kaiken maailman harjoittelijat ja opiskelijat hyväksi ja otinpa ihan v***** vielä yhden palkallisenkin, että saan ottaa yhden lisätyypin ILMAISEKSI. Ja kuin sopimus loppuu niin kenkää ja uusi tyyppi tilalle!
Ettei tarvisi alkaa saneraamaan porukkaa, ei kukaan tietäisi mistä saa vuokrattua niitä halpoja puolalaisia työntekijöitä, kuin pitäisi säästää uuteen firman Breitling edustuskelloon ja Thaimaan asiakasiltaan...? - Perheyrityksen tj
Mutta jottei totuus unohtuisi, niin ei se ole helppo yrittäjänkään osa. Ikinä et voi tietää minkälaisen työntekijän saat riesaksesi, jos menet jonkun vakituiseen työsuhteeseen (jotka vain tuntuvat vetävän) palkkaamaan, sen neljä kuukautta jaksaa näköjään sinnitellä rapa juoppokin. Ja siinä sitä sitten ollaan, kun koeaika päättyy, alkaa jatkuvat sairaslomat, epämääräiset töistä poissaolot yms. ja yrittäjä maksaa koko lystin.
Yksi hyväksi havaitsema keino saada pitkä "koeaika", on ottaa aikuiskoulutuksessa oleva harjoittelija, harjoittelut jopa 6 kk samassa firmassa, jos työt monipuoliset ja kaikki menee hyvin. Siinä ajassa jo tosi hyvin huomaa onko tekijä tyyppi. Tätä kautta meille on tullut kaikki viimeaikoina palkatut uudet työntekijät. Minusta tuntuu, että kaikki osapuolet ovat tyytyväisiä. Koululla ollaan tosi tyytyväisi, kun on tälläinen varma ja luotettava harjoittelupaikka, harjoittelijat tykkää ja minulla yrittäjänä ei ole mitään sitä vastaa, eikä meidän työntekijätkään ole sitä taakkana kokeneet.
Työkkärin kautta meille otettiin joskus jokunen harjoitteluun, mutta ei oteta enään ikinä yhtään! Tosi huono kokemus, äärettömän byrokraattista, kaikki aika menee selvityksiä täyttäessä ja se pitkäaikaistyöttömän asenne vamma on jotain aivan käsittämätöntä. Koulujen kanssa kaikki on niin helppoa, yksi sopimus riittää ja opettaja käy milloin käy, ei sen käynneistä tartte stressiä repiä. - harjoitteluJaTyöissä
Itse olen ollut sekä harjoittelijana että töissä. Kummassakaan en ole sairastellut päivääkään. Olen tullut aina töihin oli kunto ja olo mikätahansa. Olen myös absolutisti, joten en käytä alkoholia lainkaan eli en ole koskaan krapulassa. Teen aina työni.
Nuo harjoittelut ovat aina olleet yhtä tyhjän kanssa. Vaikka olisi sopimukseen merkitty mitävain, käytännössä tuot olivat aina esim. siivousta tai muuta vastaavaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä
ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi772578On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää
jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole512560Belfastissa käynnissä kunnon persuilu
Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä732422Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.672220Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl371932Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen
Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma1051759Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista
Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko251254Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille
Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve51242Rakastan sinua hiljaisuudessa
Rakastan sinua hiljaisuudessa. Olisit minun tai et, olen odottanut sinua vuosisatojen ajan. Ilman sinua sydämeni on yksi411055Riikka runnoo! sähkön hinta +25 %, bensan hina +16 %
Euron bensa! Tuo legendaarinen persujen vaalilupaus. Sannan hallitus pudotti sähköenergan alv:n 10 prosenttiin, Riikka r71054