Olosuhteet huonot, vettä satoi ja jää oli kupruilla
Pelin taso ei ollut erikoinen, kuitenkin HIFK oli selvästi parempi joukkueena. Valmentaja Ari Kukkonen oli illan sankari, HIFK pelasi moneen vuoteen parasta joukkuepeliä. Mutikaisen esitys oli vaatimaton, Hölttö väläytteli paikoitellen ja joku muukin osallistui peliin. 40% teholla HIFK oli parempi.
HIFK - WP 35
Otteluraportti
1
1117
Vastaukset
- stahanov
Jep. Alussa HIFK:n jäähyn aikana Varkaus sai kuitenkin jonkinlaista painetta HIFK:n maalille mm. monta peräkkäistä kulmalyöntiä. Jos noista olisi syntynyt johtomaali, niin ehkä hieman toisennäköinen ottelu olisi saatu aikaan.
Varkauden jäähyn aikanahan puolestaan HIFK rokotti nopeaan tahtiin kolme maalia ja peli tuntuikin olevan sitä myöten selvä. Ja sitten alkoi vielä se sade...
Jouduin poistumaan ensimmäisen jakson jälkeen, mutta loppuluvut 7-2 varmaan kertovat olennaisimman toisestakin puoliajasta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää
jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole192176Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä
ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi392075Belfastissa käynnissä kunnon persuilu
Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä271963Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen
Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma471376- 741316
Onko kaivattusi rohkeampi kuin sinä?
Vai oletko sinä rohkeampia? Mikä on rohkea teko, minkä sinä tai kaivattusi on tehnyt? Mitä siitä seurasi?46873Kaunein nimi
Mikä on mielestäsi kaunein miehen ja naisen nimi? Haluaisitko itse olla joku toisen niminen?56802Farmi-Amski ja Jucci Hellström - Sydämiä satelee - Onko tässä jotain enemmän?
Amskidamski Anne-Mari Tarkkio ja Jucci Hellström olivat samaan aikaan Farmi Suomi -realityssä. Nyt somessa on nähty mat8721- 52713
Rakastan sinua hiljaisuudessa
Rakastan sinua hiljaisuudessa. Olisit minun tai et, olen odottanut sinua vuosisatojen ajan. Ilman sinua sydämeni on yksi32698