Joenko jäätymistä

odotetaan

Jokirannassa on se metro-aseman näköinen kapakka. Kesällä hinattiin siihen laituri edustalle.

Lainaus UM 12.6.2008:
"Kesäterassi palvelee jokirannassa aina syksyyn saakka, jonka jälkeen se hinataan pois.

Ison ponttoonilaiturin talvehtimispaikka on vielä auki. Kelluva laituri tarvitsee tarpeeksi vettä alleen, sillä pohjaan asti jäätyvä vesi rikkoisi koko komistuksen.

–Vedämme sen jonnekin hiljaiseen paikkaan, joka on tarpeeksi syvä, Grönman suunnittelee."

Joko hinaajan pilli alueella vislailee vai onko tässäkin tapauksessa taas muutettu vuokrasopimuksia tms.?

Mielenkiinnolla odotan, kuinka monta vakiovastausta tähän tulee eli pelataan taas sillä kateuskortilla. Don't bother, that's not the issue, folks.

40

3088

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • uutta tietoa...

      En tiedä mistä revit nämä tietosi, mutta koska suht asiallisesti kirjoitat, niin uskon näissä toduuden siemenen itävän. Henkilökohtaisesti en ole koskaan nähnytkään kyseistä lauttaa, autoni kiitää vauhdilla sillan yli, joten paras pitää katseensa tiessä.
      Ja kävellen olen tänä kesänä jatkanut paikan ohi. Ei sillä, ettenkö olisi voinut poiketakin, mutta kuljen hyvännäköisten neitosten seurassa ja he eivät tuonne ole halunneet. Jos yksin olisin ollut, niin ehkä olisin mennytkin, kyllä tuollakin varmaan hyvännäköisiä neitoja olisi ollut, veikkaisin.
      Mutta asiaan. Luulen, että tuolle lautalle ei ole alunperinkään paikkaa mietitty ja kuluvan kesän aikana asia on unohtunut. Nyt sitten kai ajatellaan, että ketä se tuossa häiritsee? Ei kai ketään, kunhan asianmukaiset laiturimaksut on suoritettu. Pelkäänpä vaan pahoin, että kaupungin tarjoamista talvehtimispaikoista lähin taitaa sijaita Tolkkisissa, joten jos näin on, niin hinuri se on tilattava.
      Seuraava kysymys onkin sitten se, että riittävätkö rahat? Nevadan sisustuksesta voi päätellä, että rahat loppuivat peränurkan sisustukseen ja Walgrenin sisustuksessa rahojen todettiin loppuneen jo ennen kuin kapakka edes avasi itseään. Tosin lainvoimainen päätös vähän viipyi...
      Ei kai tuossakaan vielä mitään, mutta kun sekä Walgren että uudelleen hehkuteltu Nevada näyttävät kummatkin pyörivän tyhjäkäynnillä, asiakasvirtaa ei juuri huomaa kummassakaan. No, Walgrenissa olen ajatellut käydä syömässä, saapahan ainakin ruokarauhan...

      • Ågan asiakas

        Vanha Åga senkun porskuttaa, ja sekös vihreää miestä pännii, ja jengi ei todellakaan tule ryyppäämään viiveihin tai vaagnereihin.

        Grönman menee konkurssiin kesään mennessä, ja Kirsi aloittaa vanhassa kuppilassa, uudessa sisustuksessa ja vanhalla jengillä.

        Kyl muakin vituttaisi, kun jatkuvaan kasvuun laskee ja snobiksi yrittää kaupunkia muuttaa, mutta kun junttipaikoissa se elo ja raha on.

      • Asioista perillä
        Ågan asiakas kirjoitti:

        Vanha Åga senkun porskuttaa, ja sekös vihreää miestä pännii, ja jengi ei todellakaan tule ryyppäämään viiveihin tai vaagnereihin.

        Grönman menee konkurssiin kesään mennessä, ja Kirsi aloittaa vanhassa kuppilassa, uudessa sisustuksessa ja vanhalla jengillä.

        Kyl muakin vituttaisi, kun jatkuvaan kasvuun laskee ja snobiksi yrittää kaupunkia muuttaa, mutta kun junttipaikoissa se elo ja raha on.

        kenellekkään, keskity vain omiin asoihisi ja katso, että asumistuet ja muut sossun avustukset tulevat tilillesi ajoissa... Missä se vanha Åga porskuttaa? Jos tarkoitat sitä Bar Zetaa niin luulen, että tarina loppuu vuonna 2009.
        Olettaisin muuten, että sinulla ei ole koskaan ollut mitään mikä voisi mennä konkursiin, vai kuinka?

      • Valaise vähän

        tullutkaan valmiiksi? Myykö ne siellä ruokaa ja juomaa keskeneräisissä tiloissa?

      • se kyllä...
        Valaise vähän kirjoitti:

        tullutkaan valmiiksi? Myykö ne siellä ruokaa ja juomaa keskeneräisissä tiloissa?

        Kyllä Valgreeni tuli valmiiksi, sisustusfirma teki työnsä loppuun ja haki saatavansa oikeusteitse...

      • Bar Zetasta..?
        Asioista perillä kirjoitti:

        kenellekkään, keskity vain omiin asoihisi ja katso, että asumistuet ja muut sossun avustukset tulevat tilillesi ajoissa... Missä se vanha Åga porskuttaa? Jos tarkoitat sitä Bar Zetaa niin luulen, että tarina loppuu vuonna 2009.
        Olettaisin muuten, että sinulla ei ole koskaan ollut mitään mikä voisi mennä konkursiin, vai kuinka?

        Miksi Bar Z olisi menossa konkkaan? Aikooko rölli irtisanoa vuokrasopimuksen?

      • torinkaffela
        Bar Zetasta..? kirjoitti:

        Miksi Bar Z olisi menossa konkkaan? Aikooko rölli irtisanoa vuokrasopimuksen?

        Käsittääkseni Ztan sopimus on jo irtisanottu. Syy, pahentaa kaupunkikuvaa ja haittaa vihreän miehen bisneksiä.

      • raivo raitis
        torinkaffela kirjoitti:

        Käsittääkseni Ztan sopimus on jo irtisanottu. Syy, pahentaa kaupunkikuvaa ja haittaa vihreän miehen bisneksiä.

        Kovasti näyttää olevan valuuttaa liikenteessä ravintola-alalla.

      • torikaffella
        raivo raitis kirjoitti:

        Kovasti näyttää olevan valuuttaa liikenteessä ravintola-alalla.

        Niin runsaasti on rahaa alalla, että jokirannan ravintola vaihtaa omistajaa kesään mennessä. Ja konkurssipesästä saa ostaa halvalla.

      • Ihanko totta?
        torikaffella kirjoitti:

        Niin runsaasti on rahaa alalla, että jokirannan ravintola vaihtaa omistajaa kesään mennessä. Ja konkurssipesästä saa ostaa halvalla.

        Mikä niistä ja kenen konkurssipesästä saa ostaa jotain?

      • Sattuuko?

        älkää miettikö muiden tekemisiä...

      • Ei revittyjä ja/tai keksittyjä

      • Eikö ole mitään oikeita mur...

      • onkaan nyt
        Eikö ole mitään oikeita mur... kirjoitti:

        Käyttäisit senkin ajan jonka tuhlaat muiden ihmisten asioiden miettimiseen hyödyllisemmin.
        Voisit saada joskus itsekin jotain aikaiseksi...

        Tollo?

        Meneppä ja kertaa ne oppimatta jääneet käytöstavat ja palaa sitten foorumille. Käytöstavat kunniaan, eikö?

        Samalla voisit ystävällisesti miettiä sitä, että kyseessä lopulta on julkisten alueiden/tilojen käytöstä ja niistä tehtyjen sopimusten noudattamisesta tai noudattamisesta jättämisestä.

        Toinen asia, tuo esille tuotu linkki Uusimaan arkistoon ja siitä tehty referaatti kertoo vain sitä, mitä yrittäjä itse sanoo. Onko hän sanansa, puhumattakaan sopimuksensa pitävä henkilö. Mieti sitä, ennen "tolloiluasi".

        Sinulle nähtävästi on samantekevää, mitä kukin tekee. Do you have own cow in the ditch or not?

      • vähemmän seuraava
        Eikö ole mitään oikeita mur... kirjoitti:

        Käyttäisit senkin ajan jonka tuhlaat muiden ihmisten asioiden miettimiseen hyödyllisemmin.
        Voisit saada joskus itsekin jotain aikaiseksi...

        Harvemmin jaksan näitä keskusteluja lukea. Juuri siitä syystä, että täällä käydään niin "rakentavaa" keskustelua yleensä (kuten sinun kommenttisi). Mutta tähän ajattelin ottaa kantaa. Tottahan aloittajan kommentti on, ei itselleni anna ainakaan kovin luotettavaa kuvaa kyseisestä yrittäjästä ja valtuutetusta, että näin räikeästi puhutaan paskaa. Vai kuvitteleeko herra JG, että ihmiset eivät muista hänen aiempia sanomisiaan. Vai onko hän tosiaan jo niin iso herra, että säännöt ja sopimukset eivät koske häntä.

      • Aika hankkia elämä?
        vähemmän seuraava kirjoitti:

        kuuluttaa yrittäjän menevän konkurssiin... vai mitä aivokääpiöt? Hoitakaa omat asianne jos pystytte.

      • vain RedNeck
        Asioista perillä kirjoitti:

        kenellekkään, keskity vain omiin asoihisi ja katso, että asumistuet ja muut sossun avustukset tulevat tilillesi ajoissa... Missä se vanha Åga porskuttaa? Jos tarkoitat sitä Bar Zetaa niin luulen, että tarina loppuu vuonna 2009.
        Olettaisin muuten, että sinulla ei ole koskaan ollut mitään mikä voisi mennä konkursiin, vai kuinka?

        Ja ei todellakaan ole mitään, mikä voisi mennä konkurSSiin.

        Ja ennenkuin palaat, opettele kirjoittamaan.

    • raivo raitis

      Pasahti vaan pahasti tuohon mielipuoleen, notta jos sattuu joki jäätymään niin nostas sen terassin jäälle ja sukset alle. Sinne vielä muutama sytoroksista tehty iklu ni a´vot. Sinnepä vois hääpareille myydä elämyspaketteja.
      Olihan Kemissäkin lumilinna. Miksei meillä voisi olla talviterassia?

    • itsekkin ihmetellyt

      Muistan myös hyvin ko.lehti kirjoituksen, jossa oli puhe terassin talvisäilytyspaikasta. Mutta siinähän "kelluu" edelleen! Onkohan taas Jarmolle ihan omat säännöt. Ja väittäisin, ettei yhtään killinkiä ole ainakaan nykyisestä säilytyksestä joessa maksettu!!

      • P-orvoolainen

        hankkia se elämä...?

      • about you dude
        P-orvoolainen kirjoitti:

        hankkia se elämä...?

        Is your message a signal about topectomy?

        Cool down.

      • sihteerijuttu?

        Jos Jarmo ja akka järjesti Porvooseen Jeesuksen kaverin kaupunginjohtajaksi ja tämä Jessen kaveri allekirjoitti sen edellisen pukin tekemän sopimuksen ja RKP rallattaa ja puhaltaa yhteiseen hiileen ja virkamiehet ovat lojaaleja Markkukselle niin miten ne voisi verottaa Jampulan pikku laituria jollain naurettavalla summalla.

        Jarmulihan on, kuitenkin, kaupungin Kermaa.

      • tuiki tuiki tähtönen
        sihteerijuttu? kirjoitti:

        Mielenkiintoinen asiayhteys. En kyllä ihmettelis itseasiassa jos tämä Lions klubin ydinryhmä olisi tilaustyönä Henrikssonin Mustasaaresta tuottanut. Samoilla kallioillahan ne lokitkin paskantavat vuodesta toiseen.

      • Sattuuko pahasti?
        sihteerijuttu? kirjoitti:

        Jos Jarmo ja akka järjesti Porvooseen Jeesuksen kaverin kaupunginjohtajaksi ja tämä Jessen kaveri allekirjoitti sen edellisen pukin tekemän sopimuksen ja RKP rallattaa ja puhaltaa yhteiseen hiileen ja virkamiehet ovat lojaaleja Markkukselle niin miten ne voisi verottaa Jampulan pikku laituria jollain naurettavalla summalla.

        Jarmulihan on, kuitenkin, kaupungin Kermaa.

        taas???

    • realisti99

      Good point! Ikävä kyllä taitaa ennemmin helvetti jäätyä kuin Grönmania koskisi samat säännöt kuin muita kuolevaisia Porvoossa. Jarmo ja muut rotarit eivät läänityksistään luovu. Meno on kuin Moskovan mafiapiireissä - ei niin älykästä mutta oma tasku on täytettävä no matter how.

      • oppikaa jo

        Mitään mitä se mainittu yrittäjä tekee tai sanoo ei voi tarkastella normaalissa valossa. Äijä huseeraa mammansa hameen alta/alla eikä mikään osu.

        Porvoon meno on ikävä kyllä jo nyt jatkoajalla ja Grönmannin vaikutus koko Kokoomuksen maineeseen on kiirinyt jo Kokoomuksen 'aikuistenkin' korviin. Ei se kaveri tätä lamaa elä, ei poliittisesti eikä yrittäjänä.

        Saavat kadota tarkkisten taakse koko perhe, ottakoon sen ruman vaimonsa mukaan.

      • synnöve
        oppikaa jo kirjoitti:

        Niin kirjoitit rumasti vaimosta. Vai tarkoititko ponttooneja.

      • kiitos ideasta
        synnöve kirjoitti:

        Niin kirjoitit rumasti vaimosta. Vai tarkoititko ponttooneja.

        eikö se Nylanderkin voitais hinata vaikka jonnekin Loviisan taakse niin Venäläiset vois vahingossa kovapanosammunnassa vaikka sen losauttaa veks?

        Ei tarvitsis taas kärsiä sen kansakoulupohjalta tehtyjä temppuja valtuustossa....

        Go Synne, Go!

      • suursaaresta itään
        kiitos ideasta kirjoitti:

        eikö se Nylanderkin voitais hinata vaikka jonnekin Loviisan taakse niin Venäläiset vois vahingossa kovapanosammunnassa vaikka sen losauttaa veks?

        Ei tarvitsis taas kärsiä sen kansakoulupohjalta tehtyjä temppuja valtuustossa....

        Go Synne, Go!

        Merenkulkulaissa on muistaakseni kielletty hinata ylisuuria esineita kauppalaivaväylillä ja ainakin erityisen kiellettyä on jättää niitä väylille ja kapeikkoihin lojumaan.

      • viidenteen...
        suursaaresta itään kirjoitti:

        Merenkulkulaissa on muistaakseni kielletty hinata ylisuuria esineita kauppalaivaväylillä ja ainakin erityisen kiellettyä on jättää niitä väylille ja kapeikkoihin lojumaan.

        Erityisen hauska oli tuo Viivin avaamisesta tehty lehtijuttu, siinä kun Walgreenia tituleerattiin oikein ravintolamaailmaksi. Paikassahan en ole koskaan käynyt, mutta Ågan tiloja kun muistelee, niin en kyllä usko tämän nykyisen paikan oikein olevan "ravintolamaailman" kokoluokkaa, kun sitä ei mielestäni täytä edes huomattavasti isompi Bepoppikaan...

      • löpätiläps
        viidenteen... kirjoitti:

        Erityisen hauska oli tuo Viivin avaamisesta tehty lehtijuttu, siinä kun Walgreenia tituleerattiin oikein ravintolamaailmaksi. Paikassahan en ole koskaan käynyt, mutta Ågan tiloja kun muistelee, niin en kyllä usko tämän nykyisen paikan oikein olevan "ravintolamaailman" kokoluokkaa, kun sitä ei mielestäni täytä edes huomattavasti isompi Bepoppikaan...

        Siitä miten se viivi nyt muka avattiin? Eikö sitä osaa ole muka ollut valmiin kun muu ravintola avattiin?

        Paikallislehden liirumlaarum-jutut on ihan oma tarinansa, mutta sentään kaupungilla puhutaan palstalla sitten vittuillaan takaisin.

    • Nöyrä virkamies
      • oksennusta.

        samat kaikille.
        Sääntöjen tulkinnat vain vaihtelee, varsinkin tässä "hyväveli/sullemulle" -yhteisössä.
        Jos vielä päättävällä virkamiehellä pelko joutua nolatuksi tai kiusatuksi ja - vielä pahempi - sisäpiirin ulkopuolelle, niin silloin on parempi nuoleskella.

      • samaa mieltä
        oksennusta. kirjoitti:

        samat kaikille.
        Sääntöjen tulkinnat vain vaihtelee, varsinkin tässä "hyväveli/sullemulle" -yhteisössä.
        Jos vielä päättävällä virkamiehellä pelko joutua nolatuksi tai kiusatuksi ja - vielä pahempi - sisäpiirin ulkopuolelle, niin silloin on parempi nuoleskella.

        Vaalit tuli ja meni ja suunnilleen samat naamat vuodesta toiseen pääsee tekemään näitä "hyväveli"-sopimuksiaan. Tarkkisten mafia rules...

      • veteen piirretty

        joku lapsi tai sukulainenhan voi olla esim. Stainerikoulussa tms. jolle eräs yrittäjä on puhunut hyväveli- avustusta kaupungilta.
        Virkamieshän sitten saattaa vaikka jeesata saamallaan avustuksella erään yrittäjän vuokranmaksua kaupungille, jolloinhan kaikki ovat tyytyväisiä
        -vai mite se nyt meni ??

      • jeppisheppis

        Grönmanin ja kaupungin välillä tehty vuokrasopimus ei näköjään pidä. Kaljaproomun piti olla poissa rannasta jo 1.11. Keväällä naurame, kun jäät rusentavat hökötyksen. Ja kuinka ollakaan vakuutusyhtiö korvaa tappiot sopivasti keskellä lamaa, jolloin kaljanmyynti muutenkin vähenee. Näin pääsee kätevästi eroon hukkainvestoinnista. Silloin on Grönmanin vuoro nauraa.

      • jo vuodelta 2006

      • kaava
        jo vuodelta 2006 kirjoitti:

        Tuo sama virkamieshän selitteli jo toukokuussa 2006 tv:ssä tämän samaisen yrittäjän suosimista valittaessa yrittäjää tälle ravintolapaikalle. Mitään ei siis ole opittu puolueettomasta ja tasapuolisesta virkamiestyöskentelystä.

        http://ra.yle.fi/ramgen/aktualiteter/spotlight/spotlight_2006_05_29.rm

        kesät talvet.

        Eikös tämä lupahakemis-, virkamiemenettely ole itse asiassa melko turhaa, koska mitään mitä on sovittu ei koskaan pidetä. Siis tämän ko. yrittäjän ollessa kyseessä.

        On tämä Porvoo metka mesta.

      • Nöyrä virkamies

        "Yllättäen" jälleen Grönman on siirtänyt terassilauttansa talvehtimaan kävelysillan toiselle puolelle. Kuka asiasta on tehnyt päätöksen tällä kertaa ja kuinka pitkäksi aikaa? On se kumma juttu, kun joku saa muuteltua sovittuja asioita jälkikäteen. Eipä ole tosin ensimmäinen kerta. Viittaa enemmän kommunismiin kuin kokoomuslaisuuteen. Vuoden vanha lehtijuttu on siis jälleen ajankohtainen:

        http://www.uusimaa.fi/Uutiset/Paivan-Puheenaihe/Porvoon-jokirannasta-tuli-terassien-talvisailytysalue

      • Nöyrä virkamies
        Nöyrä virkamies kirjoitti:

        "Yllättäen" Grönmanin laajennettu terassilautta talvehtii tänä talvena samalla paikalla, jossa se on kesälläkin. Ilmeisesti rantamuurin on arvioitu kestävän lautan rantamuurille aiheuttaman rasituksen myös jäiden lähdön aikaan, vaikka kesällä häädettiin viikinkivene samasta rannasta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä

      ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi
      Maailman menoa
      76
      2539
    2. On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää

      jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole
      Maailman menoa
      49
      2536
    3. Belfastissa käynnissä kunnon persuilu

      Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä
      Maailman menoa
      73
      2402
    4. Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus

      jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.
      Maailman menoa
      67
      2200
    5. Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään

      Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl
      Maailman menoa
      32
      1897
    6. Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen

      Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma
      Maailman menoa
      105
      1749
    7. Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista

      Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko
      Kotimaiset julkkisjuorut
      24
      1221
    8. Riikka runnoo! sähkön hinta +25 %, bensan hina +16 %

      Euron bensa! Tuo legendaarinen persujen vaalilupaus. Sannan hallitus pudotti sähköenergan alv:n 10 prosenttiin, Riikka r
      Maailman menoa
      7
      1054
    9. Rakastan sinua hiljaisuudessa

      Rakastan sinua hiljaisuudessa. Olisit minun tai et, olen odottanut sinua vuosisatojen ajan. Ilman sinua sydämeni on yksi
      Rakkaus ja rakastaminen
      41
      1045
    10. Eläköön kuningas, kuningas on kuollut

      Heikki Nivala kaatui kuin mies. Kavaltaja käveli juuri edelliseen toukokuun kokoukseen hankkimansa puku päällä. Eläköön
      Kemijärvi
      59
      965
    Aihe