Uskonto ja seksi

Monet erheellisesti ajattelevat, että uskonnollisten yhdyskuntien suhtautumien seksuaalisuuteen johtuisi jostain hengellisestä ideamaailmasta, tai että seksuaaliset moraalisäännöt ovat tulleet Jumalan ilmoituksina seurakuntalaisten keskuuteen.

Tosiasiassa uskonnolliset moraalisäännöt ovat yksinkertaisesti yhteisön moraalisääntöjä, jotka yhteisö on itse luonut jäsentensä seksuaalisuutta kontrolloimaan. Uskonnon säännöt noudattavat niitä sääntöjä joita kussakin yhteiskunnassa vallitsee. Yhteiskunnassa vallitsevat seksuaalisuuden säännöt taas riippuvat koko yhteiskunnan toiminnasta, ja etenkin siitä, minkälainen on perheen asema yhteiskunnassa. Se, että tänne muuttavilla muslimeilla on erilainen seksuaalimoraali, kuin suomalaisilla, johtuu siitä, että he ovat usein eläneet maanviljelyä harjoittaneessa klaaniyhteiskunnassa, jota hallitsevat omat tapansa solmia avioliitot ja niihin kiinteästi kuuluvat taloudelliset velvoitteet.

Keskeistä kaikkien yhteiskuntien seksuaalisille moraalisäännöille on se, että seksi pyritään rajaamaan avioliittoihin, jolloin lasten ja naisten asema turvataan yhteiskunnassa taloudellisesti. Silloin, kun naisen taloudellinen asema perustuu siihen, että hänen aviomiehensä elättää hänet, niin naisille on ensiarvoisen tärkeää, että estetään se, että mies häipyisi kotoa elättämästä vaimoa ja lasta, ja lähtisi jonkun toisen naisen mukaan. Alkoholin käyttöä taas on tarpeellista suitsia, sillä alkoholi on suora tie uskottomuuteen ja sitä kautta uhka perheille. Siksi, kun seurakunta kokoontuu, niin kun se keskustelee niistä säännöistä, joiden mukaan seurakuntalaisten tulisi elää, etenkin seurakunnan naiset nimenomaan vaativat, että seksi pitää rajata vain aviovuoteeseen, ja kaikenlainen asian yli hyppiminen pitää ankarasti tuomita ja siihen syyllistyneitä pitää rangaista mahdollisimman ankarasti. Avioero on myös kielletty, sillä keskeinen moraalinen sääntökysymys on lopulta se, saako aviomies jättää perheensä ja häipyä muualle. Naiset tuovat sunnuntai sunnuntain jälkeen miehensä jumalanpalvelukseen kuuntelemaan saarnoja, joissa korostetaan aviollisen uskollisuuden pyhyyttä ja vapaan seksuaalisuuden synnillisyyttä

Raamatussa ja Koraanissa on tietenkin annettu ohjeita ja lakeja siitä, miten pitäisi elää, mutta yhteisö poimii käyttöönsä kirjoista ne lait ja säännöt, joita se itse haluaa noudattaa, ja unohtaa ne säännöt, joilla ei ole yhteisölle enää merkitystä.

Se taas, että suuri osa suomalaistakin on luopunut perinteisestä ankarasta sukupuolimoraalista johtuu siitä, että ihmiset ovat muuttaneet asumaan kaupunkeihin, joissa yhteisön jäsenten seksielämää ei voida enää kontrolloida niin tarkasti, ja siitä, että naiset ovat taloudellisesti itsenäisempiä, ja heillä on taloudellisesti mahdollisuus ottaa avioero miehestään, eikä avioliitto ole enää naisen toimeentulon ehto. Uskonnollinen konservatismi on säilynyt maaseudulla, jossa naisille ei ole tarjoilla kunnon töitä, ja siksi avioliitolla on suuri taloudellinen merkitys maalle asumaan jääville naisille. Muslimeilla, lestadiolaisilla, ym. tiukkaan seksuaalimoraaliin yksi merkitys on nykyisin lisäksi se, että näin estetään ryhmän naisia ottamasta puolisoa oman ryhmän ulkopuolelta, ja näin estetään oman ryhmän hajoaminen ja sulautuminen muuhun väestöön.

Suhtautuminen homoseksuaalisuuteen konservatiivisissa uskontokunnissa on vain sivujuonne niiden uskonnollisen seksuaalimoraalin kokonaiskuvasta, jonka päätarkoituksia nykyisin ovat oma ryhmän erillisyyden säilyttäminen ja maaseudun elinolosuhteisiin soveltuvan perhemallin turvaaminen. Kun seurakunnalla käytännössä on tärkeä rooli jäseniensä seksuaalielämän kontrolloijana, niin olisi hieman kummallista, jos kontrolli ei koskisikaan seksuaalista suuntautuneisuutta, ainoastaan aviollisen uskollisuuden ja perheen hajoamattomuuden tiukkaa kontrollia.