tieto puolison hakemasta avioerosta

hetken vielä katkera

Puoliso jättänyt yksin avioerohakemuksen. Osaisiko joku kertoa, kuinka kauan kestää, että saan tästä virallisen tiedon? Tuleeko postissa vai tuoko haastemies? Kiinnostaa, koska mies on 4,5 kk sanonut haluavansa erota (vuoden avioliiton jälkeen), mutta ei ole saanut laitettua eroa vireille. Nyt kertoi laittaneensa hakemuksen tiistaina, ja kovasti odottelen virallista tietoa tästä. Kotoa kyllä muutti pari kuukautta sitten ja jätti minut yksin 4,5 kk vanhojen kaksosten kanssa. Reilu peli, mutta eteenpäin on mentävä.

16

1402

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ..........

      postissa tulee muutamassa päivässä.

    • Varmaankin

      Jo ensi viikolla. Jaksamista sulle !

      • itseaih

        Minulla oli vastaavanlainen tilanne. Itse lähdin samantien,kun sain tietää uudesta suhteesta. laitoin paperit vetämään vasta joitain viikkoja muuttamisen jälkeen. lopulta eihän siinä ole kyse kuin muutamasta viikosta. itseltäni tai tutuiltani ei sympatiaa löytynyt kotiin "jääneelle". Itsepähän aiheutti tilanteen.


    • jotenkin.

      Positiivisia seikkoja sulla on se, että ei taida tarvita huoltajuusriitoja selvitellä, lasten vaihtaa koulua tms. Voimia!

      • eiasaalii

        Oliko tämä sama tapaus,jossa mies lähti,kun toinen jäi kiinni pettämisestä itse teossa. Ymmärrän lähtemisen. Itsekin lähtisin saman tien. Ei muilta kannata hakea sääliä,kun itse on tehnyt väärin.


    • viedä

      muutaman viikonkin, jopa kolme. Tulee postissa ja riippuu käsittelyajasta, kuinka joutuisasti. Itse sain paperin postista kolmen viikon sisällä.

      (Aikaa vie ilmeisesti eniten se, kuinka ne otetaan käsittelyyn (jonot yms.), ei itse asia.)

      Jaksamista sinulle!

    • mie22

      Kamalaa, mutta anna äijän mennä. Aika rankkaa tapaus mutta kun pääset eteenpäin niin kyllä se elämä siitä alkaa taas paranemaan..
      Voimia!

    • nix nax

      Käräjäoikeuden kirjeessä pyydetään
      a) sinua palauttamaan tiedoksisaantilomake, johon olet merkinnyt päivän, jolloin paperit sait. Tuosta päivästä alkaa kulua avioeroasian harkinta-aika (6 kk - 1 v);
      b) ilmoittamaan kirjallisesti, jos sinulla on hakemuksen johdosta jotain lausuttavaa.

      Jos et vastaa ilmoitettuun pvm:ään mennessä, asialle lähtee haastemies.

      Jos lasten huollosta/tapaamisesta/elatuksesta/ ei ole sosiaaliviranomaisen vahvistamaa sopimusta (eikä asiasta sopiminen tunnu mahdolliselta), voit (mutta ei ole pakko) vastauksessasi esittää vaatimuksesi noiden seikkojen osalta. Tällöin ne käsitellään vireillä olevan hakemusasian yhteydessä. Oikeus pyytää mieheltä vastineen vaatimuksistasi. Jos mies ei vaatimuksiin suostu, tai vaatii sellaista, mihin sinä puolestasi et suostu, asian jatkokäsittely tapahtuu käräjäoikeuden suullisessa istunnossa. Jos riitaa näistä asioista on, tarvitse oikeuteen lainopillisen avustajan (esim. paikkakunnan oikeusaputoimistosta)

      Itse avioeroasiaan lausumallasi ei ole merkitystä. Avioero tuomitaan, jos jompi kumpi teistä tai te yhdessä uudistaa avioerohakemuksen, kun harkinta-aikaa on kulunut 6 kk, mutta vähemmän kuin yksi vuosi. Jos hakemusta ei tuolla aikavälillä uudisteta, avioeroasia raukeaa.

      • pretendersii

        Joskus päivänselvä asia saattaa olla toiselle isokin yllätys. Meilläkin tieto vaimolle tuli muka yllätyksenä. itsehän oli paperit printannut ja asiasta vääntänyt 1,5 vuoden ajan. En enään jaksanut kuunnella vaan tein oman (saman) ratkaisun, mistä oli koko ajan ollut puhe.


    • MERJA MARJATTA

      olen 64-vuotias eläkeläisnainen, olisin halunnut erota jo 20-vuotta sitten, ja yhä roikun tässä,taloudellisista syistä,en tiedä miten toimia,kun molemmilla on vielä velkaa,ja ne pitäisi puolittaa! en haluaisi maksaa hänen luottovelkojaan,asunnosta on velkaa 42,000 jäljellä,joka menee lyhennys minun eläkkeestäni! Kuitenkin olen vienyt eropaperit käräjäoikeuteen,joka pitäisi vahvistaa 5.9.! Myimme edellisen asuntomme,ja ostimme tämän yhdessä,koska se meni liian nopeasti,emme ehtineet löytää vuokra-asuntoa erikseen.Tämä on meillä ollut vasta viisiviikkoa,joten vielä ei ole hyvä myydä,kun tammilaminaattien laittokin on kesken,kun tässä oli rikkinäinen muovimatto!Miten verottaja suhtautuu? Jos vahvistan eroni, joudunko silti maksamaan hänen luottovelkojaan.??En tiedä?

      • sitasaa

        Olikohan kyseessä kertaalleen ilmennyt "kolmas" pyörä tapaus? Ihmeen kauan tekee lähtöä. Itse olisin lähtenyt jo aikaa sitten. Sitä saa mitä tilaa.


      • mek

        Velat ovat sen kenen nimissä ne on mutta kun tasinko laskettaan niin varallisuudesta vähennetään ensin henklökohtaiset velat ja se kummalle jää enemmän nettovarallisuutta maksaa siitä puolet toiselle.


      • velkaavaieiko
        mek kirjoitti:

        Velat ovat sen kenen nimissä ne on mutta kun tasinko laskettaan niin varallisuudesta vähennetään ensin henklökohtaiset velat ja se kummalle jää enemmän nettovarallisuutta maksaa siitä puolet toiselle.

        miekin otin henkoht velkaa kun olin jo suunnittelemas eroa...velat laskettii miun hyväks ja sainkin tasinkona paljon enemmän ku ilman velkaa...rahat tosin oli velasta tallella...ny oon jo maksanu velan pois ja saamapuolella ed ollaan. Ottakaa reippaasti velkaa,jos meinaatte erota, hyvä vinkki:)


      • mek kirjoitti:

        Velat ovat sen kenen nimissä ne on mutta kun tasinko laskettaan niin varallisuudesta vähennetään ensin henklökohtaiset velat ja se kummalle jää enemmän nettovarallisuutta maksaa siitä puolet toiselle.

        Taas tyypillinen mek:in huitaistu neuvo "se kummalle jää enemmän nettovarallisuutta maksaa siitä puolet toiselle". HÖPSIS!

        Se, jonka nettovarallisuus on suurempi, maksaa omastaan toiselle tasinkoa niin paljon (ei "puolet"!), että netot ovat yhtä suuret.


      • hopohopooo
        nix_nax kirjoitti:

        Taas tyypillinen mek:in huitaistu neuvo "se kummalle jää enemmän nettovarallisuutta maksaa siitä puolet toiselle". HÖPSIS!

        Se, jonka nettovarallisuus on suurempi, maksaa omastaan toiselle tasinkoa niin paljon (ei "puolet"!), että netot ovat yhtä suuret.

        höpöhöpö...sama juttu...mies on aina maksumiehenä.


    • eiyllaa

      Onneksi enään ei tarvii olla syytä eroon. Riittää että toinen hakee eroa. Minäkin lähtisin heti, jos selviäisi vuosikaudet kaksoiselämää elänyt vaimo. Ei voi moittia, mutta eipä tänä päivänä erot yllätyksenä tule.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pride-liputus närästää monissa Suomen kunnissa

      Suomen lipun nostamisesta on laki. Pride‑liputuksesta ei. Kieltäytyviin kuntiin kohdistuu poliittista painostusta kuin k
      Maailman menoa
      87
      3853
    2. On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää

      jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole
      Maailman menoa
      38
      2401
    3. Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä

      ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi
      Maailman menoa
      72
      2383
    4. Belfastissa käynnissä kunnon persuilu

      Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä
      Maailman menoa
      73
      2282
    5. Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus

      jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.
      Maailman menoa
      37
      2029
    6. Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen

      Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma
      Maailman menoa
      78
      1620
    7. Mitä kirjainta haluaisit

      Ra kastella mahdottomasti?
      Ikävä
      76
      1517
    8. Onko kaivattusi rohkeampi kuin sinä?

      Vai oletko sinä rohkeampia? Mikä on rohkea teko, minkä sinä tai kaivattusi on tehnyt? Mitä siitä seurasi?
      Ikävä
      58
      1081
    9. Kaunein nimi

      Mikä on mielestäsi kaunein miehen ja naisen nimi? Haluaisitko itse olla joku toisen niminen?
      Ikävä
      71
      1077
    10. Riikka runnoo! sähkön hinta +25 %, bensan hina +16 %

      Euron bensa! Tuo legendaarinen persujen vaalilupaus. Sannan hallitus pudotti sähköenergan alv:n 10 prosenttiin, Riikka r
      Maailman menoa
      6
      994
    Aihe