Muistan hyvin kun Suomessa vuonna 1967 painettiin itsenäisyyden juhlaraha 50-vuotispäivän kunniaksi ja kuinka olimme ylpeitä suomalaisuudesta ja saavutuksista ja kaikesta kehityksestä itsenäisyytemme aikana. Muistaakseni Israel on jo reilusti ylikin 50-vuotias, 55 taitaa olla tarkka luku, mutta eihän se osaa muuta kuin sotia, sotia ja sotia. Ja anastaa muitten maita, miehittää ja sortaa. Mistä nykypäivän israelilainen voi olla ylpeä? Siitä että sota jatkuu ja jatkuu sukupolvesta toiseen, ja että koko valtio pysyy taloudellisesti pystyssä vain Amerikan tuella? Häpeäisin jos olisin israelilainen.
..häpeän sinua, koska välität valhetta.
Kaikki sodat ovat Arabien aloittamia ja kaikki terrori on Arabien tekemää, Israel puolustaa itseään, niin kuin kaikki muutkin valtiot tekisivät tälläisessä tapauksessa.
Nykypäivän Israelilainen voi olla ylpeä monestakin asiasta ja kyllä sinäkin tiedät mistä, Esim. siitä, että noin 25-30% kaikista Nobelin palkinnoista on myönnetty Juutalaisille.
Miksi meidän pitäisi olla ylpeitä, muistele vaikka sitä N-Liiton nuoleskelua 50-80-luvuilla, siinä ei ainakaan ole mitään ylpeilemistä ja koko muu maailma haukkui meitä suomettumisesta.
Ja nyt sitten nuoleskellaan EU herroja, hyi että hävettää Suomen puolesta, ja sitten äänestetään lähes kaikkien kanssa Israelia vastaan kaikesta, eikä edes yritetä esittää omaa mielipidettä.
Joten meillä ei todellakaan ole mitään ylpeyden aihetta ja sitäpaitsi ylpeys käy lankeemuksen edellä.
Tarkoitat varmaan kaikki Israelin käymät sodat, en usko, että arabit aloittivat esimerkiksi talvisodan. Toisaalta, Israel ei puolusta enää itseään. Siviilien tappamista, arabien omaisuuden tuhoamista, arabien nöyryyttämistä jne. ei enää voi nähdä itsepuolustuksena.
Mitä Nobelin palkintoon tulee, niin kertooko se, että sen on saanut laskutavasta riippuen vain 2 tai 3 suomalaista sinun viisaudestasi tai sen puutteesta ja häpeän aiheesta?
Mitä EU:n perseen nuoleskeluun tulee, niin siinä on enemmän rehellisyyttä ja realismia matkassa kuin äärimmäisen naiivissa Sharonin vastaavan ruumiinosan nuolemisessa.
---Tarkoitat varmaan kaikki Israelin käymät sodat---
Tietysti, tätä tarkoitin.
--- Israel ei puolusta enää itseään---
Tietysti puolustaa, maataan ja kansaansa.
--- Siviilien tappamista, arabien omaisuuden tuhoamista, arabien nöyryyttämistä jne---
Suurin osa näistä väitteistä on Arabien(lue Arafatin) mielettömästi liioiteltua ja asioiden suurentelua ja joskus jopa täysin perättömiä.
On tietysti totta, että sivilejäkin on kuollut, mutta syyt on kyllä etsittävä ihan jostain muualta, kuin Israelin johdosta tai politiikasta, tarkoitan siis, että syy on etsittävä sieltä missä Arafat istuu.
---Mitä Nobelin palkintoon tulee, niin kertooko se, että sen on saanut laskutavasta riippuen vain 2 tai 3 suomalaista sinun viisaudestasi tai sen puutteesta ja häpeän aiheesta?---
Ei kerro mitään minusta ja tuskin sinustakaan eikä myöskään häpeästä, minä puhuinkin vain Juutalaisista Nobelin saaneista.
---Mitä EU:n perseen nuoleskeluun tulee, niin siinä on enemmän rehellisyyttä ja realismia matkassa---
En nyt löytänyt sitä kirjoitusta, jossa kerrottiin, että Suomi on laittomasti liittynyt EU:hun, siis Suomen perustuslain vastaisesti, mutta jos sen joskus löydän, niin laitan sen sinunkin luettavaksi.
Tällä hetkellä on kyllä nuolemisesta kyse.
Tosiasioiden kieltäminen ei poista viattomien kärsimystä. Valehtelemalla ja kieltämällä sitä vastoin hyväksyt ne.
QUOTE: Suurin osa näistä väitteistä on Arabien(lue Arafatin) mielettömästi liioiteltua ja asioiden suurentelua ja joskus jopa täysin perättömiä. QUOTE
Arafatin hallintokoneisto on auttamattoman korruptoitunut, raskas ja kaukana kansan todellisuudesta. En seuraa Arafatin koneiston tuottamaa tiedotusta. Nykymaailmassa ei kukaan voi sanoa olevansa yhden ainoan lähteen varassa, tosin kielitaitoa vaaditaan. Internetin kautta voi käydä katsomassa sekä Israelin hallituksen virallisia sivustoja että palestiinalaishallinnon vastaavia, jos kiinnostaa. Lisäksi voi käydä niillä lukemattomilla sivustoilla, joita pitävät yllä ulkomaiset tietotoimistot, kristilliset järjestöt, rauhanliikkeet, eri oppostioryhmittymät ko. alueella jne.
Tiedot palestiinan kansan ahdingosta ja Israelin nykyhallituksen heihin kohdistamasta häikälemättömästä sorrosta ovat peräisin lähteistä, joihin Arafatilla tai hänen hallintokoneistoonsa kuuluvilla ole mahdollisuutta vaikuttaa. Ylipäänsä yritän suhtautua kriittisesti minulle tarjottuun tietoon. Kriittisyys on ainoa tapa yrittää edes ymmärtää tai säilyttää selväjärkisyys tuossa mielettömässä ja tarkoituksettomassa vihanpidossa, jota sinäkin pidät yllä.
Juutalaiset ja kristityt oppostioainekset ovat alkaneet entistä enemmän pitämään ääntä palestiinalaisiin kohdistuvasta sorrosta ja räikeästi ylilyövästä terrorista.
QUOTE: On tietysti totta, että sivilejäkin on kuollut, mutta syyt on kyllä etsittävä ihan jostain muualta, kuin Israelin johdosta tai politiikasta, tarkoitan siis, että syy on etsittävä sieltä missä Arafat istuu. QUOTE
Kuka on syyllinen? Kuka heitti ensimmäisen kiven? Arafat, on kuten sanoin, kaukana kansastaan eikä siksi ymmärrä missä mennään. Hän ei uskalla puuttua äärijärjestöjen toimintaan liian kovin ottein, koska tietää, että silloin paljastuisi hänen valtansa kapea perusta ja olemuksensa mitättömyys. Syy ei kuitenkaan ole Arafatin eikä palestiinalaistenkaan. Konfliktin syitä on etsittävä Israelin hallituksen viime aikojen epäviisaasta politiikasta, palestiinalaisten äärijärjestöjen demagogiasta ja kansan turhautumisen häikäilemättämästä hyväksikäytöstä. Kumpikaan ääriliike eivät halua rauhaa. Tämä on traagista, sillä juuri heidän pitäisi keskenään neuvotella ja etsiä ymmärrystä aseiden, terrorin ja vihan sijaan. Heidän siksi, että he kantavat "hallitusvastuun", Sharonin haukat Israelissa, palestiinalaisten äärijärjestöt turhautuneen kansan keskuudessa.
Raamatullisuudella kriisiä ei ratkaista eikä eskatologis-vahingoniloisella verenhimoisuudella. Ihmiset on saatava ymmärtämään vihan mielettömyys ja viattomien tappamisen vääryys. Tässä Teillä uskovaisilla on vastuunne. Levitättekö Kristuksen tuoksua (Autuaita ovat rauhantekijät) vai jatkatteko valehtelua toisten kärsimyksen kustannuksella?
Mitä näistä Arabeista väittelemään onko juutalainen Arabi vain maassa asuva Arabi,
Tämä on sitä Juutalaisen rakkauden perusluonnetta
tapa kaikki sitten on maa sinun, Niinhän se oli
vanhan testamentin aikaan, ja se sama jatkuu vielä
Rauhaa ei tule ennen kuin Juutalaiset löytävät
uuden kotimaan , Ystävyydellä Aramis ::
Jos sionismin perustaja Theodor Herzl olisi tiennyt, että hänen aatteensa johtaa yli 50 vuotta kestävään verilöylyyn, olisi hän varmaankin miettinyt asioita uudelleen...
Israel on sionistin painajainen. Maa, jossa joka kadunkulmaa vartioi sotilas. Maa, jossa viha ja terrori hallitsevat. Maa, jossa pääministerin murhaajaa juhlitaan sankarina. Maa, jota 60 % eurooppalaisista pitää pahimpana uhkana maailmanrauhalle.
--- Maa, jossa joka kadunkulmaa vartioi sotilas.---
Mutta miksi Israelin on pitänyt tehdä näin? Johtuu varmaan ainakin jonkun verran näistä "palestiinalaisista", tai siis kokonaan.
---Maa, jossa viha ja terrori hallitsevat.---
Ei, ei Juutalaisia hallitse viha ja terrori, asia on just toisin päin, "palestiinalaisia" kyllä hallitsee viha ja terrori ja syypää on Arafat ja terrorijärjestöt.
---Maa, jossa pääministerin murhaajaa juhlitaan sankarina.---
Päin vastoin, muisteltiin murhattua Pääministeriä, ei murhaajaa.
--- Maa, jota 60 % eurooppalaisista pitää pahimpana uhkana maailmanrauhalle.---
Tässä näkyy se, miten suuri valhe muuttuu ihmisten mielessä todeksi, kun sitä toistetaan tarpeeksi usein. Näin sanoi jo Hitlerin propagandaministerikin.
Aivopesu on ollut lähes täydellinen ja koskee myös sinua. Valitettavasti.
"Ihmislapsi, käännä kasvosi Siidonia kohti ja ennusta sitä vastaan ja sano: Näin sanoo Herra, Herra: Katso, minä käyn sinun kimppuusi, Siidon, ja näytän kunniani sinun keskuudessasi.
Ja he tulevat tietämään, että minä olen Herra, kun minä siinä panen toimeen tuomiot ja näytän siinä pyhyyteni.
Minä lähetän sinne ruton ja verta sen kaduille, ja kaatuneita on viruva sen keskellä, kaatuneita miekkaan, joka käy sen kimppuun joka taholta. Ja he tulevat tietämään, että minä olen Herra.
Sitten ei Israelin heimolle enää ole pistävänä orjantappurana eikä vaivaavana ohdakkeena yksikään sen naapureista, jotka ovat heitä halveksineet.
Ja he tulevat tietämään, että minä olen Herra, Herra.
Näin sanoo Herra, Herra: Kun minä kokoan Israelin heimon kansoista, joitten sekaan he ovat hajotetut, silloin minä näytän pyhyyteni heissä pakanakansain silmien edessä, ja he saavat asua maassansa, jonka minä annoin palvelijalleni Jaakobille.
He asuvat siinä turvallisesti ja rakentavat taloja ja istuttavat viinitarhoja.
Turvallisesti he asuvat, kun minä panen toimeen tuomiot kaikille heidän naapureillensa, jotka ovat heitä halveksineet.
Ja he tulevat tietämään, että minä olen Herra, heidän Jumalansa."
Herzlin aikana lähes 100% eurooppalaisista piti juutalaisia -joilla siis silloin vielä ei ollut omaa valtioita- muita huonompina. Vieraana elementtinä joiden elämää piti rajoittaa kaikin tavoin.
Ei auttanut kääntyminen, ei nimenvaihto ei avioituminen kristittyjen kanssa-ei mikään. Herzlin Wienissäkin oli jo alkanut toimia se piiri josta Hitler ammensi oppinsa.
Venäjällä olivat pogromit täydessä käynnissä ja rituualimurhia puitiin oikeudenkäynneissä. Tähän maailmaan ja siihen joka lopulta lähes tuhosi Euroopan juutalaiset syntyi Herzlin sionismi. Sen analyysi juutalaisten tilanteesta ei ollut oikea -se nimittäin uskoi että Euroopan juutalaiset säilyisivät sentään hengissä vaikkeivät tasa-arvoisina.
Lähi-idän poliittinen tilanne tulee muuttumaan ja arabien vastustus alueen ainoata ei-arabialaista valtiota kohtaan tulee lakkaamaan Palestiinan valtion syntymisen ja arabimaisssa väistämättä tapahtuvan oman kehityksen myötä. Omille ongelmille ei enää tarvita syntipukkia jos ongelmat poistuvat. Sitten eurooppalaisetkin ehkä ehtivät miettiä mitä esim. tiibetiläisille kuuluu ja millaista sotaa käydään Tsetseniassa...
Ateisti45 kirjoittaa:
"Lähi-idän poliittinen tilanne tulee muuttumaan ja arabien vastustus alueen ainoata ei-arabialaista valtiota kohtaan tulee lakkaamaan Palestiinan valtion syntymisen ja arabimaisssa väistämättä tapahtuvan oman kehityksen myötä. Omille ongelmille ei enää tarvita syntipukkia jos ongelmat poistuvat. Sitten eurooppalaisetkin ehkä ehtivät miettiä mitä esim. tiibetiläisille kuuluu ja millaista sotaa käydään Tsetseniassa..."
Edellinen kirjoitus ei ole realismia, kun tietää mistä Israelin ja sen vihollisten kohdalla kohdalla on kysymys!
Syy kaikkeen VIHAAN joka kohdistuu ISRAELIIN ja sen kansaan, johtuu siitä syystä he ovat JUMALAN VALITTU KANSA - JUMALAN SILMÄTERÄ.
Älä siis kiroa sitä, vaan siunaa ja niin tulet itse siunatuksi (JUMALA ITSE SIUNAA) ja RAAMATTU se ilmoituksen julistaa jokaiselle. Älä kiroa, niin et itsekään tule kirotuksi.
Kauan eläköön ISRAEL sen kansa ja hyvinvointi.
Olisin YLPEÄ jos olisin Israelilainen se olisi suuri kunnia lukeutua siihen kansaan.
vastapuolella on voimakas Allah. Kumpi pärjää tappelussa?
Noh lapsellinen kysymys mutta kannatan Palestiinan valtion perustamista yhdessä juutalaisvaltion rinnalla.
Jumala on mielikuvitusolento ja raamattu satukirja eikä juutalaisilla ole mitään etuoikeuksia muihin kansoihin nähden.
Ja minä..
..häpeän sinua, koska välität valhetta.Kaikki sodat ovat Arabien aloittamia ja kaikki terrori on Arabien tekemää, Israel puolustaa itseään, niin kuin kaikki muutkin valtiot tekisivät tälläisessä tapauksessa.
Nykypäivän Israelilainen voi olla ylpeä monestakin asiasta ja kyllä sinäkin tiedät mistä, Esim. siitä, että noin 25-30% kaikista Nobelin palkinnoista on myönnetty Juutalaisille.
Miksi meidän pitäisi olla ylpeitä, muistele vaikka sitä N-Liiton nuoleskelua 50-80-luvuilla, siinä ei ainakaan ole mitään ylpeilemistä ja koko muu maailma haukkui meitä suomettumisesta.
Ja nyt sitten nuoleskellaan EU herroja, hyi että hävettää Suomen puolesta, ja sitten äänestetään lähes kaikkien kanssa Israelia vastaan kaikesta, eikä edes yritetä esittää omaa mielipidettä.
Joten meillä ei todellakaan ole mitään ylpeyden aihetta ja sitäpaitsi ylpeys käy lankeemuksen edellä.
Ja.
Jos ei Israel puolustautuisi hyökääjiä ja terroristeja vastaan oltaisiin heidät työnnetty mereen jo vuonna 1948.jaja
Se olisikin ollut oikein. Olisi maailmassa rauha.Joku valehtelee
Tarkoitat varmaan kaikki Israelin käymät sodat, en usko, että arabit aloittivat esimerkiksi talvisodan. Toisaalta, Israel ei puolusta enää itseään. Siviilien tappamista, arabien omaisuuden tuhoamista, arabien nöyryyttämistä jne. ei enää voi nähdä itsepuolustuksena.Mitä Nobelin palkintoon tulee, niin kertooko se, että sen on saanut laskutavasta riippuen vain 2 tai 3 suomalaista sinun viisaudestasi tai sen puutteesta ja häpeän aiheesta?
Mitä EU:n perseen nuoleskeluun tulee, niin siinä on enemmän rehellisyyttä ja realismia matkassa kuin äärimmäisen naiivissa Sharonin vastaavan ruumiinosan nuolemisessa.
Ei valehtele
---Tarkoitat varmaan kaikki Israelin käymät sodat---Tietysti, tätä tarkoitin.
--- Israel ei puolusta enää itseään---
Tietysti puolustaa, maataan ja kansaansa.
--- Siviilien tappamista, arabien omaisuuden tuhoamista, arabien nöyryyttämistä jne---
Suurin osa näistä väitteistä on Arabien(lue Arafatin) mielettömästi liioiteltua ja asioiden suurentelua ja joskus jopa täysin perättömiä.
On tietysti totta, että sivilejäkin on kuollut, mutta syyt on kyllä etsittävä ihan jostain muualta, kuin Israelin johdosta tai politiikasta, tarkoitan siis, että syy on etsittävä sieltä missä Arafat istuu.
---Mitä Nobelin palkintoon tulee, niin kertooko se, että sen on saanut laskutavasta riippuen vain 2 tai 3 suomalaista sinun viisaudestasi tai sen puutteesta ja häpeän aiheesta?---
Ei kerro mitään minusta ja tuskin sinustakaan eikä myöskään häpeästä, minä puhuinkin vain Juutalaisista Nobelin saaneista.
---Mitä EU:n perseen nuoleskeluun tulee, niin siinä on enemmän rehellisyyttä ja realismia matkassa---
En nyt löytänyt sitä kirjoitusta, jossa kerrottiin, että Suomi on laittomasti liittynyt EU:hun, siis Suomen perustuslain vastaisesti, mutta jos sen joskus löydän, niin laitan sen sinunkin luettavaksi.
Tällä hetkellä on kyllä nuolemisesta kyse.
Joku valehtelee!
Tosiasioiden kieltäminen ei poista viattomien kärsimystä. Valehtelemalla ja kieltämällä sitä vastoin hyväksyt ne.QUOTE: Suurin osa näistä väitteistä on Arabien(lue Arafatin) mielettömästi liioiteltua ja asioiden suurentelua ja joskus jopa täysin perättömiä. QUOTE
Arafatin hallintokoneisto on auttamattoman korruptoitunut, raskas ja kaukana kansan todellisuudesta. En seuraa Arafatin koneiston tuottamaa tiedotusta. Nykymaailmassa ei kukaan voi sanoa olevansa yhden ainoan lähteen varassa, tosin kielitaitoa vaaditaan. Internetin kautta voi käydä katsomassa sekä Israelin hallituksen virallisia sivustoja että palestiinalaishallinnon vastaavia, jos kiinnostaa. Lisäksi voi käydä niillä lukemattomilla sivustoilla, joita pitävät yllä ulkomaiset tietotoimistot, kristilliset järjestöt, rauhanliikkeet, eri oppostioryhmittymät ko. alueella jne.
Tiedot palestiinan kansan ahdingosta ja Israelin nykyhallituksen heihin kohdistamasta häikälemättömästä sorrosta ovat peräisin lähteistä, joihin Arafatilla tai hänen hallintokoneistoonsa kuuluvilla ole mahdollisuutta vaikuttaa. Ylipäänsä yritän suhtautua kriittisesti minulle tarjottuun tietoon. Kriittisyys on ainoa tapa yrittää edes ymmärtää tai säilyttää selväjärkisyys tuossa mielettömässä ja tarkoituksettomassa vihanpidossa, jota sinäkin pidät yllä.
Juutalaiset ja kristityt oppostioainekset ovat alkaneet entistä enemmän pitämään ääntä palestiinalaisiin kohdistuvasta sorrosta ja räikeästi ylilyövästä terrorista.
QUOTE: On tietysti totta, että sivilejäkin on kuollut, mutta syyt on kyllä etsittävä ihan jostain muualta, kuin Israelin johdosta tai politiikasta, tarkoitan siis, että syy on etsittävä sieltä missä Arafat istuu. QUOTE
Kuka on syyllinen? Kuka heitti ensimmäisen kiven? Arafat, on kuten sanoin, kaukana kansastaan eikä siksi ymmärrä missä mennään. Hän ei uskalla puuttua äärijärjestöjen toimintaan liian kovin ottein, koska tietää, että silloin paljastuisi hänen valtansa kapea perusta ja olemuksensa mitättömyys. Syy ei kuitenkaan ole Arafatin eikä palestiinalaistenkaan. Konfliktin syitä on etsittävä Israelin hallituksen viime aikojen epäviisaasta politiikasta, palestiinalaisten äärijärjestöjen demagogiasta ja kansan turhautumisen häikäilemättämästä hyväksikäytöstä. Kumpikaan ääriliike eivät halua rauhaa. Tämä on traagista, sillä juuri heidän pitäisi keskenään neuvotella ja etsiä ymmärrystä aseiden, terrorin ja vihan sijaan. Heidän siksi, että he kantavat "hallitusvastuun", Sharonin haukat Israelissa, palestiinalaisten äärijärjestöt turhautuneen kansan keskuudessa.
Raamatullisuudella kriisiä ei ratkaista eikä eskatologis-vahingoniloisella verenhimoisuudella. Ihmiset on saatava ymmärtämään vihan mielettömyys ja viattomien tappamisen vääryys. Tässä Teillä uskovaisilla on vastuunne. Levitättekö Kristuksen tuoksua (Autuaita ovat rauhantekijät) vai jatkatteko valehtelua toisten kärsimyksen kustannuksella?
2 si Arabi veljeä
Mitä näistä Arabeista väittelemään onko juutalainen Arabi vain maassa asuva Arabi,Tämä on sitä Juutalaisen rakkauden perusluonnetta
tapa kaikki sitten on maa sinun, Niinhän se oli
vanhan testamentin aikaan, ja se sama jatkuu vielä
Rauhaa ei tule ennen kuin Juutalaiset löytävät
uuden kotimaan , Ystävyydellä Aramis ::
Kauan eläköön ISRAEL ja sen kansa menestyköön kaikessa.
sionistinen painajainen
Jos sionismin perustaja Theodor Herzl olisi tiennyt, että hänen aatteensa johtaa yli 50 vuotta kestävään verilöylyyn, olisi hän varmaankin miettinyt asioita uudelleen...Israel on sionistin painajainen. Maa, jossa joka kadunkulmaa vartioi sotilas. Maa, jossa viha ja terrori hallitsevat. Maa, jossa pääministerin murhaajaa juhlitaan sankarina. Maa, jota 60 % eurooppalaisista pitää pahimpana uhkana maailmanrauhalle.
Korjataan vähän
--- Maa, jossa joka kadunkulmaa vartioi sotilas.---Mutta miksi Israelin on pitänyt tehdä näin? Johtuu varmaan ainakin jonkun verran näistä "palestiinalaisista", tai siis kokonaan.
---Maa, jossa viha ja terrori hallitsevat.---
Ei, ei Juutalaisia hallitse viha ja terrori, asia on just toisin päin, "palestiinalaisia" kyllä hallitsee viha ja terrori ja syypää on Arafat ja terrorijärjestöt.
---Maa, jossa pääministerin murhaajaa juhlitaan sankarina.---
Päin vastoin, muisteltiin murhattua Pääministeriä, ei murhaajaa.
--- Maa, jota 60 % eurooppalaisista pitää pahimpana uhkana maailmanrauhalle.---
Tässä näkyy se, miten suuri valhe muuttuu ihmisten mielessä todeksi, kun sitä toistetaan tarpeeksi usein. Näin sanoi jo Hitlerin propagandaministerikin.
Aivopesu on ollut lähes täydellinen ja koskee myös sinua. Valitettavasti.
Vähän tosiasioita! Ja he tulevat tietämään....
Ja minulle tuli tämä Herran sana:"Ihmislapsi, käännä kasvosi Siidonia kohti ja ennusta sitä vastaan ja sano: Näin sanoo Herra, Herra: Katso, minä käyn sinun kimppuusi, Siidon, ja näytän kunniani sinun keskuudessasi.
Ja he tulevat tietämään, että minä olen Herra, kun minä siinä panen toimeen tuomiot ja näytän siinä pyhyyteni.
Minä lähetän sinne ruton ja verta sen kaduille, ja kaatuneita on viruva sen keskellä, kaatuneita miekkaan, joka käy sen kimppuun joka taholta. Ja he tulevat tietämään, että minä olen Herra.
Sitten ei Israelin heimolle enää ole pistävänä orjantappurana eikä vaivaavana ohdakkeena yksikään sen naapureista, jotka ovat heitä halveksineet.
Ja he tulevat tietämään, että minä olen Herra, Herra.
Näin sanoo Herra, Herra: Kun minä kokoan Israelin heimon kansoista, joitten sekaan he ovat hajotetut, silloin minä näytän pyhyyteni heissä pakanakansain silmien edessä, ja he saavat asua maassansa, jonka minä annoin palvelijalleni Jaakobille.
He asuvat siinä turvallisesti ja rakentavat taloja ja istuttavat viinitarhoja.
Turvallisesti he asuvat, kun minä panen toimeen tuomiot kaikille heidän naapureillensa, jotka ovat heitä halveksineet.
Ja he tulevat tietämään, että minä olen Herra, heidän Jumalansa."
Jumala on kyylä
Jos on vähänkään näihin tooraan hirttäytyneitä uskominen.Onnea ja Siunausta etsimisessä!
Pieni virhearvio!Mutta hyvä se on jostakin tasolta aloittaa Jumalan etsiminen.
Onnea ja Siunausta etsimisessä!
Etsivä löytää!
Kolkuttavalle avataan!
painajainen oli Euroopan polttouunien aikaan
Herzlin aikana lähes 100% eurooppalaisista piti juutalaisia -joilla siis silloin vielä ei ollut omaa valtioita- muita huonompina. Vieraana elementtinä joiden elämää piti rajoittaa kaikin tavoin.Ei auttanut kääntyminen, ei nimenvaihto ei avioituminen kristittyjen kanssa-ei mikään. Herzlin Wienissäkin oli jo alkanut toimia se piiri josta Hitler ammensi oppinsa.
Venäjällä olivat pogromit täydessä käynnissä ja rituualimurhia puitiin oikeudenkäynneissä. Tähän maailmaan ja siihen joka lopulta lähes tuhosi Euroopan juutalaiset syntyi Herzlin sionismi. Sen analyysi juutalaisten tilanteesta ei ollut oikea -se nimittäin uskoi että Euroopan juutalaiset säilyisivät sentään hengissä vaikkeivät tasa-arvoisina.
Lähi-idän poliittinen tilanne tulee muuttumaan ja arabien vastustus alueen ainoata ei-arabialaista valtiota kohtaan tulee lakkaamaan Palestiinan valtion syntymisen ja arabimaisssa väistämättä tapahtuvan oman kehityksen myötä. Omille ongelmille ei enää tarvita syntipukkia jos ongelmat poistuvat. Sitten eurooppalaisetkin ehkä ehtivät miettiä mitä esim. tiibetiläisille kuuluu ja millaista sotaa käydään Tsetseniassa...
Linkkejä ja kommentteja!
Tässäpä hyviä linkkejä viime vuosisadan alkupuolen historiaan:http://www.lyseo.edu.ouka.fi/suvaitsevaisuus/historia/antisem/holocaus.html
http://www.lyseo.edu.ouka.fi/suvaitsevaisuus/historia/antisem/jvainhit.html
http://www.lyseo.edu.ouka.fi/suvaitsevaisuus/historia/dok/histdok1.html
http://www.lyseo.edu.ouka.fi/suvaitsevaisuus/historia/dok/histdok3.html
http://www.lyseo.edu.ouka.fi/suvaitsevaisuus/vahemmis/romanit/mustakysy.html