Kuka on Veikko Aaltona? Hänen teoksiaan pitäisi olla mm Vatikaanin kokoelmissa, suomalainen mies.
Ei löydy Wikipediasta. Onko arvoa, jos, millaista?
Veikko Aaltona, kuka ja mikä arvo?
20
6995
Vastaukset
- huutokaupassa
muutamia kappaleita.katso miksi hinta tulee kehittymään.
- Toope
Aaltona oli niin sanottu toritaitelija (n.1910-1990), tuotti massoittain taiteellisesti arvottomia teoksia.
Hänessä oli käsittääkseni myös mytomaanisia taipumuksia, oli jonkunlaista huijarin vikaa. Erittäin kirjava elämä; mutta onnistui siis luomaan itsestään vaikutelman kansainvälisesti tunnettuna ja valtapiirien arvostamana taiteilijina.
Muistikuvieni mukaan hänen poismenonsa huomioitiin Ylen televisiouutisissa, mikä sekin kertoo a)hänen kyvyistään ja b) Suomen toimittajien ammattitaidosta.
Huom! Tämä kirjoitus ei sisällä lähedeviitteitä, mutta pienellä vaivalla samat tiedot varmaankin löytyvät vakavasti otettavista lähteistä.- Terttu
Aaltonan töissä tuntui olevan taitavaa siveltimen käyttöä ja toritaiteilijan otetta samassa teoksessa, ristikkäin ja sekaisin. Mihin perustuu hänen maineensa - muuhun kuin vakuuttavuden taitavuuteen? Olen nähnyt joitakin, niissä näytti olevan sekä taitajaa, että toritaiteilijaa samassa teoksessa. Mikä oli hänen sukunimensä di Mastanguera tms tausta?
Mitä sanoisi Leena Peltola ( edesmennyt) tms hänen tuotoksistaan? Mistä tuollaisen tiedon saisi? - Siru
Samantapaista muistelen lukeneeni jostakin, huijarin vikaa miehessä. Mutta mikä pistää jopa julkiset yhteistö hankkimaan hänen taidettaan? Hinta vai jokanaisen maku ja mieltymykset?
Pitänee seurata huutokauppoja. Mitähän sanonee Jyväskylän taidehistorian laitos asiasta, onko tietoa? - Kuulin huhuina, että Aaltonasta on järjesteillä näyttely lähaikoina.
Siru - ...tarttee miettiä?
Siru kirjoitti:
Samantapaista muistelen lukeneeni jostakin, huijarin vikaa miehessä. Mutta mikä pistää jopa julkiset yhteistö hankkimaan hänen taidettaan? Hinta vai jokanaisen maku ja mieltymykset?
Pitänee seurata huutokauppoja. Mitähän sanonee Jyväskylän taidehistorian laitos asiasta, onko tietoa? - Kuulin huhuina, että Aaltonasta on järjesteillä näyttely lähaikoina.
SiruAaltona on itse omilla ansioilla kehittynyt urallaan ja vaikka sitten muitakin apuna käyttäen niin so what! Juna kulkee kun kusti polkee. Kaikilla meillä on samat mahdollisuudet mutta harvat meistä kykenevät samanlaiseen.
Turha noita on kadehtia, kannattanee vain miettiä kuinka me itse saamme omat inspiraatiomme kannattamaan, eiköstä vain? - Siru
...tarttee miettiä? kirjoitti:
Aaltona on itse omilla ansioilla kehittynyt urallaan ja vaikka sitten muitakin apuna käyttäen niin so what! Juna kulkee kun kusti polkee. Kaikilla meillä on samat mahdollisuudet mutta harvat meistä kykenevät samanlaiseen.
Turha noita on kadehtia, kannattanee vain miettiä kuinka me itse saamme omat inspiraatiomme kannattamaan, eiköstä vain?- siksi mietin, kun asia kiinnostaa. Jos hankin Aaltonaa, hankinko taidetta, jolla on esteettistä arvoa vai taidetta jolla olisi em. lisäksi myös muuta arvoa. Kateudesta ei ole kyse, pikemminkin uteliaisuudesta ja siitä millä, miten ja minä aikana taideta mitataan ja arvostetaan. Näitä en kysy Rafael Wardin kohdalla.- Ja kyselemistä jatkan, kun on olemassa tällainenkin foorumi siihen. Kiitos siitä. Yriteliäisyydestä ei pitäisi olla haittaa, ei kyselemisestäkään...
Kuka tietää lisää Veikko Aaltona di Mastinguerasta sen liäsksi, mitä google kertoo? - ..tarkoitus olla....
Siru kirjoitti:
- siksi mietin, kun asia kiinnostaa. Jos hankin Aaltonaa, hankinko taidetta, jolla on esteettistä arvoa vai taidetta jolla olisi em. lisäksi myös muuta arvoa. Kateudesta ei ole kyse, pikemminkin uteliaisuudesta ja siitä millä, miten ja minä aikana taideta mitataan ja arvostetaan. Näitä en kysy Rafael Wardin kohdalla.- Ja kyselemistä jatkan, kun on olemassa tällainenkin foorumi siihen. Kiitos siitä. Yriteliäisyydestä ei pitäisi olla haittaa, ei kyselemisestäkään...
Kuka tietää lisää Veikko Aaltona di Mastinguerasta sen liäsksi, mitä google kertoo?ilkeä! Joskus sitä ihmettelee joidenkin ihmettelyä.
- Veikon sukulainen
Siru kirjoitti:
- siksi mietin, kun asia kiinnostaa. Jos hankin Aaltonaa, hankinko taidetta, jolla on esteettistä arvoa vai taidetta jolla olisi em. lisäksi myös muuta arvoa. Kateudesta ei ole kyse, pikemminkin uteliaisuudesta ja siitä millä, miten ja minä aikana taideta mitataan ja arvostetaan. Näitä en kysy Rafael Wardin kohdalla.- Ja kyselemistä jatkan, kun on olemassa tällainenkin foorumi siihen. Kiitos siitä. Yriteliäisyydestä ei pitäisi olla haittaa, ei kyselemisestäkään...
Kuka tietää lisää Veikko Aaltona di Mastinguerasta sen liäsksi, mitä google kertoo?Veikko Aaltonan sukunimi on aiemmin ollut Pälve. Peruskoulutukseltaan hän oli kansakoulun opettaja. Sittemmin hän kävi taidekouluja mm. Pariisissa. Ei ollut mikään huijari, vaan ihan oikea taiteilija. Hänen taulujaan on mm. paaveilla, kuninkaallisilla yms. Oli oikein leppoisa ja mukava mies:-) Avioliitossa hän oli kolme kertaa. Ensimmäinen vaimo, Eleonora (puolalainen), jonka kanssa hänellä oli myös lapsi, häippäsi jonnekin. Toinen vaimo, Kerstin (ruotsalainen) kuoli (ei lapsia). Viimeisin vaimo oli sveitsiläinen yökerhon omistaja Maria (ei lapsia), joka oli Veikkoa n. 30 v. nuorempi.
- aaltona
http://www.bukowskismarket.com/search?is=all&query=artist_name:"Veikko Aaltona"&per_page=25&order=most_bids#results
- Jouko.k
Minulla on veikko aaltona tauluja 3 kpl yksi taulu on nimeltään " höst" vm -79 ja noeturni, ja fron norge. Mikän mahtaa olla tänäpäiväna tauljen arvo.??
- OletkoKerääjä
Sinulla tuntuu olevan noita tauluja eri taiteilijoilta vähän joka sorttiin. ;) hihi
- HVALK
Ollaan hän taas viisaita jos tarvitsee haukua.Aaltona on mielestäni taitava värisilmitään ainutlaatuinen suomalaisiin silmiin kaikki on oltava harmaa ,musta ja jokainen taiteilia pitäisi olla juoppo sit on hyvää.
- Anonyymi
Noh, Veikko sanoi, että sadan vuoden kuluttua ei millään ole mitään merkitystä, koska kukaan ei muista. Tällä kertaa Veikko oli väärässä, koska hänen teoksensa muistetaan. Veikko on kummisetäni. Veikon isä (Ernst Leonard Pälve) maalasi tosi hienoja tauluja M inulla on niistä ehkä paras eli paimen ja merenneito. Tosi siisti:-) Enpäs sitä laita jakeluun, vaikka voisi olla hyvä, että muutkin näkisivät noin kauniin taulun ....
- Anonyymi
Veikon maalauksia on Vatikaanissa, Ruotsin hovissa jne.
- Anonyymi
Kunnioittaen.
Hän oli syntynyt 1910, käynyt Suomessa kansakoulun opettajaksi. Uskalsi lähteä reppu selässään Pariisiin, sieltä Italiaan. Kouluttautunut siellä. Kysynpähän vain, että monellako olisi ollut rohkeutta tuohon aikaan lähteä reppu selässään Pariisiin? Tai sitten edes nykyaikana? Kielitaitoa tarvitaan, sillä pelkällä savolla ei pärjää. Tuohon aikaan kielitaito oli periaatteessa harvinaisuus, mutta Veikolla sitä oli. Koulutti itseään.
Todella ärsyttävää, että Veikkoa sanotaan huijariksi tms. Onko se sitä, että kun uskallat tehdä asioita toisin kuin muut, olet rohkea ja menestyt, niin kaikki muut ovat kateellisia? Onko se tätä kuuluisaa suomalaista kateutta?
Täytyy myöntää, että minulla ei olisi ollut kuuna päivänä rohkeutta lähteä mihinkään yksinään, ei edes nykypäivänä, saatikka sitten, jos olisin elänyt joskus 1900-luvun alussa. Olisiko sinulla?
Kaikki kunnia Veikolle:-)
Veikko oli siis aiemmin Pälve, mutta häntä rupesi tympäisemään, että on aina aakkosten lopulla, joten Aaltona oli hyvä:-) Ok juttu:-)
Samanlaista rohkeutta toivon kaikille kuin Veikolla oli. Nyt ollaan kuitenkin siellä "sata vuotta sitten".
No, joo ei pärjäisi mitenkään ees nykyaikana..
Mutta miettikääpä vähän ... Niinpä niin, elämä on ...- Anonyymi
Veikon yksi esiäiti on Anna Tapanintytär Sääski s.1720 Kärsämäellä k.21.4.1788 Haapavedellä.
Veikon maalauksia on nähtävillä Tuiran kirkossa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Veikon yksi esiäiti on Anna Tapanintytär Sääski s.1720 Kärsämäellä k.21.4.1788 Haapavedellä.
Veikon maalauksia on nähtävillä Tuiran kirkossa.Hei, olet oljenkorteni. Olen kiinnostunut Ernst Leonardista ja hänen taustastaan. Mistä löytäisin lisätietoja hänestä? Mistä hän oli lähtöisin, missä hän vaikutti? Miksi nimenmuutos? Töistäkään ei löydy kuvia mistään.
Jos Ernstin pojan Veikon esiäiti on Kärsämäellä, niin mistä Erns Pälvi on lähtöisin. Olen kuullut, että hän olisi alunperin iiläinen tai kuivaniemeläinen.
- Anonyymi
Kuka tietäis taulusta poika lentää matolla taivaalla kaupunkin tai linnoituksen yllä alhaalla virtaa jokia laaksossa kulmassa signeeraus suurinpiirtein näin C TAI ehkä E. ja perässä heti Ccxaprhn g 1918 en löydä mistään tämän nimistä taiteilijaa
- Anonyymi
Kannattaa lukea HUIJARIT TAIDEMAAILMASSA kirja sieltäö löytyy millainen mies hän oli todellisuudessa. Wikipediassa olevista tiedoista muutama on totta, suurin osa sepitettä.
- Anonyymi
Mulla on 1 Veikon taulu. Takana taulun nimi jag, är livet.
Wikipediasta luin, että Veikko olisi syntynyt Simossa. Näin on wikipedia ilmouttanut näinä päivinä.
Taukun arvoa en tiedä, mutta sain sen äidiltäni. Taulu puhuu minulle, että se on tunteella tehty ja intohimolla niin taidetta kuin taulun aihetta kohtaan.
Taulu kertoo ja puhuttelee minua syvältä vaikken oke voimakkaiden värien ystävä. Taulussa on jotain, joka vangitsee sisimpäni tuntemaan ja näkemään sekä kuulemaan. Kuin se veisi mukanaqn kertomuksiin ja elämään.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää
jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole432478Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä
ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi742457Belfastissa käynnissä kunnon persuilu
Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä732362Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.512112Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl321857Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen
Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma821681Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista
Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko211123Riikka runnoo! sähkön hinta +25 %, bensan hina +16 %
Euron bensa! Tuo legendaarinen persujen vaalilupaus. Sannan hallitus pudotti sähköenergan alv:n 10 prosenttiin, Riikka r71014Rakastan sinua hiljaisuudessa
Rakastan sinua hiljaisuudessa. Olisit minun tai et, olen odottanut sinua vuosisatojen ajan. Ilman sinua sydämeni on yksi41985Eläköön kuningas, kuningas on kuollut
Heikki Nivala kaatui kuin mies. Kavaltaja käveli juuri edelliseen toukokuun kokoukseen hankkimansa puku päällä. Eläköön55874