Aikoinaan näillä kivisillä rannoilla asuttiin maakuopissa ja savupirteissä samaan aikaan kun lämpöisemmissä maissa mietittiin astronomiaa ja aritmetiikkaa.
Siitä hetken kuluttua täkäläinen tsaari päätti mahtikäskyllä perustaa Kemin jotta saatiin sisäsatamalle oikeudet roudata Lapin puutavara laudoiksi Britannian laivateollisuudelle.
Jossakin vaiheessa Suomi itsenäistyi ja tsaarin aikaisia lakeja piti vähän rustata. Samoihin aikoihin maan metsäteollisuuteen investoitiin ns. patruunarahoja eli yksityistä pääomaa etenkin Norjasta.
Kemissä alettiin tuottaa sahatavaraa ja hiiltä, jotkut lähiseudun jatkojalostajat taisivat jopa polttaa tervaakin.
30-luvulla Kemiin päätettiin liittää ympäristön työläisalueet ja muodostaa ns. Suur-Kemi. Vieläkin tunnetaan termi "Herrojen Kemi" vaikka harva jaksaa selvittää mistä ja miksi semmoinen termi on olemassa.
Maailmanlaajuisen laman myötä Kemin puutavaraan nojaava talous vajosi suuriin ongelmiin. Pula-aikana isät olivat hätäaputöissä aallonmurtajaa rakentamassa, äidit kotona kertomassa lapsille satuja nälän karkottamiseksi.
40-luvulla kun saksalaisia ajettiin Lapista, suuret suomalaiset sotapäälliköt näkivät Kemi-yhtiön tuotantolaitokset niin tärkeiksi Suomen valtiontaloudelle, että tehdasta suojelemaan lähetettiin kokeneita taistelijoita.
Sodan jälkeen kansantalous lähti hirmuiseen nousuun: raskaat sotakorvaukset naapurille pakottivat valtion keskittymään siihen mitä luonnonvaroja Suomessa on ja mitä täällä osataan tehdä. Vanhat voimalaitokset oli menetetty alueluovutuksissa, laivat ja veturit menetettiin sotakorvauksina. Maa keskittyi kahteen tukijalkaan: metalliin ja metsään. Perustettiin valtionyhtiöitäkin. Ympäristöasiat eivät olleet ykköshuolena.
50- ja 60-luvuilla teollisuus keskittyi innovoimaan uusia, tehokkaampia ja parempia prosesseja. Kaivosten rinnalle syntyi jalostuslaitoksia, sahojen ja sellutehtaiden prosesseja paranneltiin ja yhdisteltiin, rakennettiin kokonaisia kombinaatteja. Kansan näkökulmasta valtiolla ja suuryhtiöillä meni hyvin ja nyt voisi duunarillekin jakaa sitä hyvinvointia. Yleislakko. Näihin aikoihin Kekkonen alkoi kyselemään ”onko maallamme malttia vaurastua?”
70-luvulla öljykriisi ja suuri lama rakennemuutti Suomen ja Keminkin viimeiset pienmaatilat. Kaupungistuminen, teollistuminen ja vientiriippuvuus olivat tosiasia. Perheet muuttivat Ruotsiin ja Australiaan. Jaffat ja lentotomaatit keksittiin. Karvalakkilähetystöjen voimalla yritettiin saada teollisuutta ja elinvoimaa muuallekin kuin Helsingin pitäjään. Toisinaan onnistuttiin. Nyt viimeistään Suomen talouspolitiikassa siirryttiin aluepolitiikkaan.
80-luvulla oli vielä mahdollisuus tukea vientiteollisuutta devalvaatioilla jotka olivat joka ikisen valtion mahdollisuus, ja sitä käytettiin myös Suomessa. Suomen sisällä tuontitavara kallistui, mutta mitäpä sen väliä niin kauan kuin palkanmaksu ja ruoantuotanto pysyivät rajojen sisällä ja perustarvikkeita valmistettiin omilla sisämarkkinoilla. Infrastruktuuri oli jo siinä kunnossa että liha ja jauhot voidaan kuljettaa etelästä pohjoiseen ja työvoima pohjoisesta etelään. Joku taisi jo kysellä ääneen ympäristöasioistakin.
90-luvun kotilaman tullessa myös Kemissä herättiin huomaamaan, että kukkaronnyöreissä saattaa olla äänestäjän ja valtion lisäksi eräs Soros kumppaneineen. Venäjän vienti loppui kuin seinään. Vaate-, kenkä- ja suunnilleen kaikki muukin pienteollisuus hävisi kuin yössä koko maasta. Perusteollisuus siirtää pääkonttorit ja yhteisöverot eteläiseen Suomeen ja ulkomaille. Paperiteollisuus lomauttaa ja irtisanoo. Kemi on suurissa ongelmissa mutta yrittää luottaa tulevaisuuteen tyyliin ”asioilla on tapana järjestyä”.
2000-luvulle tultaessa Kemi oli täysin aseeton ottamaan vastaan globalisoituneen maailman yhä kovenevat iskut. Suomi ei auta, Eurooppaa ei kiinnosta. EU:n uutena valtiona alueiden politiikan mukaisesti joku viisas kemiläinen hakee ja saakin EU-rahoitusta pienille hankkeille mutta paikallisen tuen puutteessa projektit päättyvät nollatulokseen. Kemi nojaa edelleen teollisuuteen. Koko läntinen maailma kiihdyttää taloutta, krooninen työvoimapula vaivaa kuoliaaksi kilpailtuja markkinoita ja duunarihommiin palkataan vain EU:n ulkopuolelta tulevaa pimeää työvoimaa.
Vuonna 2009 koko teollistunut maailma sukeltaa ja tällä kertaa globalisaatiopeikko näyttää todellisen karvansa. USA:n sisämarkkinat romahtavat käteisen loppuessa, Kiinan valmistava teollisuus romahtaa länsimaiden ostokyvyn myötä, Venäjän raaka-ainemyynti romahtaa kysynnän loppuessa. Samaan aikaan kolmannen maailman tilanne käy kestämättömäksi ja yhä useammat yrittävät henkensä kaupalla ja viimeiset suvun rahat uhraten leveämmän leivän ja ruokarauhan ääreen. Myös Kemiin.
Siitä hetken kuluttua täkäläinen tsaari päätti mahtikäskyllä perustaa Kemin jotta saatiin sisäsatamalle oikeudet roudata Lapin puutavara laudoiksi Britannian laivateollisuudelle.
Jossakin vaiheessa Suomi itsenäistyi ja tsaarin aikaisia lakeja piti vähän rustata. Samoihin aikoihin maan metsäteollisuuteen investoitiin ns. patruunarahoja eli yksityistä pääomaa etenkin Norjasta.
Kemissä alettiin tuottaa sahatavaraa ja hiiltä, jotkut lähiseudun jatkojalostajat taisivat jopa polttaa tervaakin.
30-luvulla Kemiin päätettiin liittää ympäristön työläisalueet ja muodostaa ns. Suur-Kemi. Vieläkin tunnetaan termi "Herrojen Kemi" vaikka harva jaksaa selvittää mistä ja miksi semmoinen termi on olemassa.
Maailmanlaajuisen laman myötä Kemin puutavaraan nojaava talous vajosi suuriin ongelmiin. Pula-aikana isät olivat hätäaputöissä aallonmurtajaa rakentamassa, äidit kotona kertomassa lapsille satuja nälän karkottamiseksi.
40-luvulla kun saksalaisia ajettiin Lapista, suuret suomalaiset sotapäälliköt näkivät Kemi-yhtiön tuotantolaitokset niin tärkeiksi Suomen valtiontaloudelle, että tehdasta suojelemaan lähetettiin kokeneita taistelijoita.
Sodan jälkeen kansantalous lähti hirmuiseen nousuun: raskaat sotakorvaukset naapurille pakottivat valtion keskittymään siihen mitä luonnonvaroja Suomessa on ja mitä täällä osataan tehdä. Vanhat voimalaitokset oli menetetty alueluovutuksissa, laivat ja veturit menetettiin sotakorvauksina. Maa keskittyi kahteen tukijalkaan: metalliin ja metsään. Perustettiin valtionyhtiöitäkin. Ympäristöasiat eivät olleet ykköshuolena.
50- ja 60-luvuilla teollisuus keskittyi innovoimaan uusia, tehokkaampia ja parempia prosesseja. Kaivosten rinnalle syntyi jalostuslaitoksia, sahojen ja sellutehtaiden prosesseja paranneltiin ja yhdisteltiin, rakennettiin kokonaisia kombinaatteja. Kansan näkökulmasta valtiolla ja suuryhtiöillä meni hyvin ja nyt voisi duunarillekin jakaa sitä hyvinvointia. Yleislakko. Näihin aikoihin Kekkonen alkoi kyselemään ”onko maallamme malttia vaurastua?”
70-luvulla öljykriisi ja suuri lama rakennemuutti Suomen ja Keminkin viimeiset pienmaatilat. Kaupungistuminen, teollistuminen ja vientiriippuvuus olivat tosiasia. Perheet muuttivat Ruotsiin ja Australiaan. Jaffat ja lentotomaatit keksittiin. Karvalakkilähetystöjen voimalla yritettiin saada teollisuutta ja elinvoimaa muuallekin kuin Helsingin pitäjään. Toisinaan onnistuttiin. Nyt viimeistään Suomen talouspolitiikassa siirryttiin aluepolitiikkaan.
80-luvulla oli vielä mahdollisuus tukea vientiteollisuutta devalvaatioilla jotka olivat joka ikisen valtion mahdollisuus, ja sitä käytettiin myös Suomessa. Suomen sisällä tuontitavara kallistui, mutta mitäpä sen väliä niin kauan kuin palkanmaksu ja ruoantuotanto pysyivät rajojen sisällä ja perustarvikkeita valmistettiin omilla sisämarkkinoilla. Infrastruktuuri oli jo siinä kunnossa että liha ja jauhot voidaan kuljettaa etelästä pohjoiseen ja työvoima pohjoisesta etelään. Joku taisi jo kysellä ääneen ympäristöasioistakin.
90-luvun kotilaman tullessa myös Kemissä herättiin huomaamaan, että kukkaronnyöreissä saattaa olla äänestäjän ja valtion lisäksi eräs Soros kumppaneineen. Venäjän vienti loppui kuin seinään. Vaate-, kenkä- ja suunnilleen kaikki muukin pienteollisuus hävisi kuin yössä koko maasta. Perusteollisuus siirtää pääkonttorit ja yhteisöverot eteläiseen Suomeen ja ulkomaille. Paperiteollisuus lomauttaa ja irtisanoo. Kemi on suurissa ongelmissa mutta yrittää luottaa tulevaisuuteen tyyliin ”asioilla on tapana järjestyä”.
2000-luvulle tultaessa Kemi oli täysin aseeton ottamaan vastaan globalisoituneen maailman yhä kovenevat iskut. Suomi ei auta, Eurooppaa ei kiinnosta. EU:n uutena valtiona alueiden politiikan mukaisesti joku viisas kemiläinen hakee ja saakin EU-rahoitusta pienille hankkeille mutta paikallisen tuen puutteessa projektit päättyvät nollatulokseen. Kemi nojaa edelleen teollisuuteen. Koko läntinen maailma kiihdyttää taloutta, krooninen työvoimapula vaivaa kuoliaaksi kilpailtuja markkinoita ja duunarihommiin palkataan vain EU:n ulkopuolelta tulevaa pimeää työvoimaa.
Vuonna 2009 koko teollistunut maailma sukeltaa ja tällä kertaa globalisaatiopeikko näyttää todellisen karvansa. USA:n sisämarkkinat romahtavat käteisen loppuessa, Kiinan valmistava teollisuus romahtaa länsimaiden ostokyvyn myötä, Venäjän raaka-ainemyynti romahtaa kysynnän loppuessa. Samaan aikaan kolmannen maailman tilanne käy kestämättömäksi ja yhä useammat yrittävät henkensä kaupalla ja viimeiset suvun rahat uhraten leveämmän leivän ja ruokarauhan ääreen. Myös Kemiin.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Osaisitko/jaksaisitko "Herrojen Kemistä" kertoa lisää? :)