Kokemuksia helluntailaisuudesta ja homoudesta

ex-hellarihomo -78

Olen kodista asti helluntailaiseksi kasvatettu (ainakin äidin puolelta), uskoonkin tullut homomies. Tällä hetkellä en kuulu liikkeeseen, vaikka kristitty olenkin.
Olen homo ja suhteessa miehen kanssa jo 8 vuotta. Olisi kiinnostavaa kuulla muiden kokemuksia kasvamisesta lakiuskosta vapauteen ja homouden hyväksymiseen. Millaista se on ollut ja mitä kaikkea tuo prosessi on pitänyt sisällään?
Tiedän jo tarpeeksi eheyttämisestä, joten kunnioittakaa mielipidettäni edes sen verran, että älkää jankuttako minulle siitä asiasta. (Tätä lienee sanottu itse Raamatussa) Sen sijaan helluntailaisten homojen tai helluntaitaustaisten homojen kommentteja odotan mielelläni!

7

1264

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kokemukseni

      Tervehdys,

      Itse olen lapsena ollut ev. lutissa ja lapsesta asti uskossa. Myöhemmin olen alkanut joskus siinä 16-vuotiaana käymään helluntaiseurakunnassa ja käyn siellä vieläkin.

      Ymmärrän todella hyvin, miltä sinusta tuntuu. Itse olen tehnyt sen valinnan jotenkin, että tahdon erottaa elämäni Jumalalle. Tai jos saan valita oman tahtoni ja Jumalan tahdon välillä, niin jotenkin vain tahdon ennemmin valita sen, että palvelen elämälläni Jumalaa.

      Minulla on itselläni taustalle sellainen kokemus, että joskus juuri murrosiässä olin aika kriisissä elämäni ja seksuaalisuuteni kanssa. Sitten pyysin Jeesusta selventämään minulle asiaa ja kuulin Jumalan todella lempeästi sanovan, että hän rakastaa minua. Jeesus sanoi, että hänellä on arvokas ja hyvä suunnitelma elämälleni. Hän sanoi vaikuttavansa minun kauttani polttavaa rakkautta ihmisiä kohtaan ja kehoitti olemaan rohkea ja osoittamaan sitä avoimesti. Mutta Hän myös sanoi, että minun tulee olla tarkka siinä, etten osoita sitä väärällä tavalla.

      Kysyin Jeesukselta, mitä hän tarkoittaa sillä. Koin Jeesuksen vastaavan todella selkeästi, että minun ongelmani ei ole rakkaus miehiä tai naisia kohtaan, sillä se on hänen vaikuttamaansa. Mutta sitä rakkautta ei voi osoittaa makaamalla miesten kanssa, sillä se on vastoin Hänen tahtoaan. Tuohon aikaan meille ev. lutissa opetettiin, että homous on aivan okei ja mä itse uskoin niin. Ja kaikki se puhuminen rakkaudesta ja sillä homouden perustelu oli sekoittanut mun ajattelua todella paljon. Mutta mä ymmärsin selvästi Jeesuksen vastauksesta, ettei se ole hänen tahtonsa eikä hänen sanansa mukaista, ja Jumalan edessä se ei ole oikein, vaikka mulle oli niin opetettukin.

      Niinpä mä tein päätöksen, että mä haluan olla palava rakkaudessa ja palava totuudessa, ja palvella koko elämälläni Jumalaa oli hinta sitten mikä tahansa. Mä ymmärrän todella hyvin, kuinka vaikeaa se voi olla ja kuinka tuomitsevia ihmiset voi olla. Siitä huolimatta mulla ei ole itselläni huonoa kokemusta seurakunnasta.

      Muistan kuinka myöhemmin tuon tilanteen jälkeen, kun koin Jeesuksen puhuneen, kävin seurakunnassa. Siellä luokseni tuli ihminen rukoilemaan puolestani ja hän sanoi minulle profetian, joka sisälsi aikalailla juuri nuo asiat, mitkä Jeesus minulle puhui. Ottaen huomioon, ettei se nainen edes tuntenut minua ja oli ensimmäinen kerta, kun edes ikinä rukoili minun puolestani, minulle se oli vahvistus Jumalan tahdosta.

      Musta tuntuu, että seurakunnassa on melko paljon oikeastaan homoja, tai ihmisiä joilla on ongelmia seksuaalisuutensa kanssa. Joskus koen todella selkeästi, että Jumala osoittaa minulle seurakunnasta ihmisiä, ja kertoo heistä asioita. Eikä mulle tule sellaista oloa, että haluaisin tuomita heitä tai osoittaa heidät syylliseksi - tiedän itse niin hyvin mitä se on.

      Tämä ei ole varmaan sellainen vastaus, mitä sä odotit. Varmaan monet ovat sitä mieltä, että oon lain alla, pelkään helvettiä ja en pysty hyväksymään homoutta. Voin kertoa, että tällä hetkellä asun ulkomailla ja pystyisin elämään millaista tahansa elämää kenenkään sitä tietämättä.

      Syy, miksi mä oon tehnyt päätökseni on se, etten mä ole missään elämässäni muualla kokenut sellaista rakkautta, voimaa ja iloa kuin Jumalan läheisyydessä. Mulla on elämässä kaikki jotenkin niin hyvin ja näen niin hienoa juttuja Jumalan tekevän omassa ja ympärillä olevieni ihmisten elämässä. Jumala on puhunut siitä, mikä suunnitelma hänellä on tulevaisuudelleni ja mitkä hyvät aikeet hänellä on. Jotenkin kaiken vuoksi mä koen aivan mielettömän vapauden siitä, että Jeesus antaa mun tavallaan valita elämäntyylini. Tämä on nyt vaikea selittää, mutta koen ikään kuin jotenkin olevani vapaa valitsemaan sen, ettei mun tartte naida miehiä, mutta mä voin elää Jumalalle ja silti tuntea palavaa rakkautta ihmisiä kohtaan ja osoittaa sen oikealla tavalla, joka on Jumalalle mieleinen. Tai jotenkin sen rakkauden kokeminen on niin paljon enemmän. En mä nyt varmaan osannut selittää.

      Tämä on nyt minun kokemukseni asiasta. En voi sitä toisilta vaatia eikä ole aikeenakaan kyllä. En pidä homoutta oikeana, mutta tiedän kuin vaikeaa se voi olla. Itselläni ei kyllä ole puolestaan mitään kokemusta perheestä, joka vaatisi jotain.

      • iso Ilo

        lukea kirjoituksesi. Ihmiset tietää liian vähän siitä miten Jeesus toimii ja sun kokemukses on samaa kun omanikin Vaikka mun elämääni ei ole ongelmoittanut homous, vaan moni muu ihmisten perkeleellisyys ja usein vielä Jumalan nimissä.
        Herra Jeesus on aina tullu ja ottanu mut syliinsä rakastaen ja parantaen. Oon saanu olla kaikkien kipujeni ja tunteitteni kans rehellinen Hänelle, ja Hän on kestänyt sen. ihmiset ei useinkaan kestä, mutta Jeesuksessa ei oo sitä piirrettä ilmaantunu. Helpolla tässä elämässä ei pääse, mutta se Jumalan antama sisäinen onni ei oo verrattavissa mihinkään täällä. Elämästä tulee eälmää, eikä vaan olemassa oloa, kun sen saa Herran seurassa viettää.
        T. toisinaan tuskainen toipilas


      • onko se?

        Tämä keskustelu taitaa olla jo ohi, mutta tajuan, että olet paljon lähempänä Jumalaa kuin minä, jolla ei ole ollut samanlaisia läheisyyden kokemuksia Jumalan kanssa. Haluaisin myös itse elää Jumalan tahdon mukaisesti, mutta onko se, että en pysty täysin elämään ilman intiimiä läheisyyttä miehen kanssa (onhan siihen muitakin tapoja kuin makaaminen miehen kanssa eli anaali), ehdoton este? Karmeinta on, jos johdatan vielä muitakin harhaan käytökselläni!! Onko homous niin paljon pahempi synti kuin muut, jos sille ei voi mitään, että sen kautta vie muitakin tuhoon?
        Ei kai joltakin (minä), joka ei ole saanut kokea samanlaista Jumalan läheisyyttä, voi vaatia samaa?


    • homokuuskytluvulta

      Tutulta kuulostaa tuo sinun kirjoittelu. Enempää en voi kertoa. Uskon kuitenkin, että Jumala rakastaa, vaikka olenkin homo.

    • en ole

      helluntailainen, vaan kasvoin evankelisluterilaiseksi, mutta jossakin elämäni vaiheessa omaksuin opin, jota voisi nimittää lähinnä helluntailaiseksi, vaikka en koskaan kirkkokuntaa vaihtanutkaan. Kasvu ulos lakiuskonnosta oli toki hidas, vaikka se lähtikin siitä oivalluksesta, että Raamattu ei olekaan lakikirja, luonnontieteen oppikirja eikä tarkka historiankuvaus, emmekä me saa autuutta sääntölistaa tuijottamalla. Siinä vaiheessa, kun kävin läpi henkistä ja hengellistä uloskasvuani, en oikeastaan vielä kyennyt käsittelemään seksuaalisuuttani. Minulle uskonasiat ja jumalasuhde ovat kuitenkin niin tärkeitä, että prosessi pimeästä nurkasta valoon vei voimia. Vasta sitten, kun sain asiat kuntoon sillä rintamalla, mihin uskon ja mikä on oikein, sain takaisin myös tunteet. Kun olin selvittänyt, mikä on suhteeni Jumalaan, aloin selvittää, mikä on suhteeni toisiin ihmisiin. Jostakin syvältä muistista tuli taas mieleen, miten ihastutaan ja rakastutaan, ei väkinäisesti kuten vastakkaiseen sukupuoleen, vaan spontaanisti omaan sukupuoleeni, kuten on minun luontoni mukaista.

    • Rakkaus on

      Minulla on hyviä kokemuksia Helluntailaisista. Olen 40 v. lesbo ja ihanaisen naiseni kanssa olemme elämäämme eläneet jo vuosia. Olemme kristittyjä ev.lut seurakunnan jäseniä. Läheiset ystävämme ovat helluntaiseurakunnan jäseniä. Aluksi ystäväpariskunta oli jotenkin rajoittunut, jäykkä, lakihenkinen, ulkoa-opeteltu. Mutta aika ja Jumalan Rakkaus on tehnyt työtään. Elämä ja ystävyys on ihanaa.

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää

      jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole
      Maailman menoa
      20
      2252
    2. Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä

      ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi
      Maailman menoa
      78
      2206
    3. Belfastissa käynnissä kunnon persuilu

      Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä
      Maailman menoa
      42
      2081
    4. Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen

      Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma
      Maailman menoa
      55
      1458
    5. Mitä kirjainta haluaisit

      Ra kastella mahdottomasti?
      Ikävä
      74
      1376
    6. Kaunein nimi

      Mikä on mielestäsi kaunein miehen ja naisen nimi? Haluaisitko itse olla joku toisen niminen?
      Ikävä
      65
      908
    7. Onko kaivattusi rohkeampi kuin sinä?

      Vai oletko sinä rohkeampia? Mikä on rohkea teko, minkä sinä tai kaivattusi on tehnyt? Mitä siitä seurasi?
      Ikävä
      46
      903
    8. Farmi-Amski ja Jucci Hellström - Sydämiä satelee - Onko tässä jotain enemmän?

      Amskidamski Anne-Mari Tarkkio ja Jucci Hellström olivat samaan aikaan Farmi Suomi -realityssä. Nyt somessa on nähty mat
      Kotimaiset julkkisjuorut
      8
      791
    9. Arvaa sattuuko se

      Että teen töitä siihen että unohdan sinut. Mitä muutakaan voin
      Ikävä
      52
      763
    10. Rakastan sinua hiljaisuudessa

      Rakastan sinua hiljaisuudessa. Olisit minun tai et, olen odottanut sinua vuosisatojen ajan. Ilman sinua sydämeni on yksi
      Rakkaus ja rakastaminen
      34
      760
    Aihe