Kokemuksia helluntailaisuudesta ja homoudesta

Tervehdys,

Itse olen lapsena ollut ev. lutissa ja lapsesta asti uskossa. Myöhemmin olen alkanut joskus siinä 16-vuotiaana käymään helluntaiseurakunnassa ja käyn siellä vieläkin.

Ymmärrän todella hyvin, miltä sinusta tuntuu. Itse olen tehnyt sen valinnan jotenkin, että tahdon erottaa elämäni Jumalalle. Tai jos saan valita oman tahtoni ja Jumalan tahdon välillä, niin jotenkin vain tahdon ennemmin valita sen, että palvelen elämälläni Jumalaa.

Minulla on itselläni taustalle sellainen kokemus, että joskus juuri murrosiässä olin aika kriisissä elämäni ja seksuaalisuuteni kanssa. Sitten pyysin Jeesusta selventämään minulle asiaa ja kuulin Jumalan todella lempeästi sanovan, että hän rakastaa minua. Jeesus sanoi, että hänellä on arvokas ja hyvä suunnitelma elämälleni. Hän sanoi vaikuttavansa minun kauttani polttavaa rakkautta ihmisiä kohtaan ja kehoitti olemaan rohkea ja osoittamaan sitä avoimesti. Mutta Hän myös sanoi, että minun tulee olla tarkka siinä, etten osoita sitä väärällä tavalla.

Kysyin Jeesukselta, mitä hän tarkoittaa sillä. Koin Jeesuksen vastaavan todella selkeästi, että minun ongelmani ei ole rakkaus miehiä tai naisia kohtaan, sillä se on hänen vaikuttamaansa. Mutta sitä rakkautta ei voi osoittaa makaamalla miesten kanssa, sillä se on vastoin Hänen tahtoaan. Tuohon aikaan meille ev. lutissa opetettiin, että homous on aivan okei ja mä itse uskoin niin. Ja kaikki se puhuminen rakkaudesta ja sillä homouden perustelu oli sekoittanut mun ajattelua todella paljon. Mutta mä ymmärsin selvästi Jeesuksen vastauksesta, ettei se ole hänen tahtonsa eikä hänen sanansa mukaista, ja Jumalan edessä se ei ole oikein, vaikka mulle oli niin opetettukin.

Niinpä mä tein päätöksen, että mä haluan olla palava rakkaudessa ja palava totuudessa, ja palvella koko elämälläni Jumalaa oli hinta sitten mikä tahansa. Mä ymmärrän todella hyvin, kuinka vaikeaa se voi olla ja kuinka tuomitsevia ihmiset voi olla. Siitä huolimatta mulla ei ole itselläni huonoa kokemusta seurakunnasta.

Muistan kuinka myöhemmin tuon tilanteen jälkeen, kun koin Jeesuksen puhuneen, kävin seurakunnassa. Siellä luokseni tuli ihminen rukoilemaan puolestani ja hän sanoi minulle profetian, joka sisälsi aikalailla juuri nuo asiat, mitkä Jeesus minulle puhui. Ottaen huomioon, ettei se nainen edes tuntenut minua ja oli ensimmäinen kerta, kun edes ikinä rukoili minun puolestani, minulle se oli vahvistus Jumalan tahdosta.

Musta tuntuu, että seurakunnassa on melko paljon oikeastaan homoja, tai ihmisiä joilla on ongelmia seksuaalisuutensa kanssa. Joskus koen todella selkeästi, että Jumala osoittaa minulle seurakunnasta ihmisiä, ja kertoo heistä asioita. Eikä mulle tule sellaista oloa, että haluaisin tuomita heitä tai osoittaa heidät syylliseksi - tiedän itse niin hyvin mitä se on.

Tämä ei ole varmaan sellainen vastaus, mitä sä odotit. Varmaan monet ovat sitä mieltä, että oon lain alla, pelkään helvettiä ja en pysty hyväksymään homoutta. Voin kertoa, että tällä hetkellä asun ulkomailla ja pystyisin elämään millaista tahansa elämää kenenkään sitä tietämättä.

Syy, miksi mä oon tehnyt päätökseni on se, etten mä ole missään elämässäni muualla kokenut sellaista rakkautta, voimaa ja iloa kuin Jumalan läheisyydessä. Mulla on elämässä kaikki jotenkin niin hyvin ja näen niin hienoa juttuja Jumalan tekevän omassa ja ympärillä olevieni ihmisten elämässä. Jumala on puhunut siitä, mikä suunnitelma hänellä on tulevaisuudelleni ja mitkä hyvät aikeet hänellä on. Jotenkin kaiken vuoksi mä koen aivan mielettömän vapauden siitä, että Jeesus antaa mun tavallaan valita elämäntyylini. Tämä on nyt vaikea selittää, mutta koen ikään kuin jotenkin olevani vapaa valitsemaan sen, ettei mun tartte naida miehiä, mutta mä voin elää Jumalalle ja silti tuntea palavaa rakkautta ihmisiä kohtaan ja osoittaa sen oikealla tavalla, joka on Jumalalle mieleinen. Tai jotenkin sen rakkauden kokeminen on niin paljon enemmän. En mä nyt varmaan osannut selittää.

Tämä on nyt minun kokemukseni asiasta. En voi sitä toisilta vaatia eikä ole aikeenakaan kyllä. En pidä homoutta oikeana, mutta tiedän kuin vaikeaa se voi olla. Itselläni ei kyllä ole puolestaan mitään kokemusta perheestä, joka vaatisi jotain.

Tutulta kuulostaa tuo sinun kirjoittelu. Enempää en voi kertoa. Uskon kuitenkin, että Jumala rakastaa, vaikka olenkin homo.

helluntailainen, vaan kasvoin evankelisluterilaiseksi, mutta jossakin elämäni vaiheessa omaksuin opin, jota voisi nimittää lähinnä helluntailaiseksi, vaikka en koskaan kirkkokuntaa vaihtanutkaan. Kasvu ulos lakiuskonnosta oli toki hidas, vaikka se lähtikin siitä oivalluksesta, että Raamattu ei olekaan lakikirja, luonnontieteen oppikirja eikä tarkka historiankuvaus, emmekä me saa autuutta sääntölistaa tuijottamalla. Siinä vaiheessa, kun kävin läpi henkistä ja hengellistä uloskasvuani, en oikeastaan vielä kyennyt käsittelemään seksuaalisuuttani. Minulle uskonasiat ja jumalasuhde ovat kuitenkin niin tärkeitä, että prosessi pimeästä nurkasta valoon vei voimia. Vasta sitten, kun sain asiat kuntoon sillä rintamalla, mihin uskon ja mikä on oikein, sain takaisin myös tunteet. Kun olin selvittänyt, mikä on suhteeni Jumalaan, aloin selvittää, mikä on suhteeni toisiin ihmisiin. Jostakin syvältä muistista tuli taas mieleen, miten ihastutaan ja rakastutaan, ei väkinäisesti kuten vastakkaiseen sukupuoleen, vaan spontaanisti omaan sukupuoleeni, kuten on minun luontoni mukaista.

"Kasvatus-kritillisyys" ei riitä.

http://www.youtube.com/watch?v=A20l6HFL0Qs&feature=rela ted


http://www.youtube.com/watch?v=s5L3HyhOc7c&feature=rela ted


http://www.youtube.com/watch?v=yDTP-ylG8vg&feature=rela ted

Minulla on hyviä kokemuksia Helluntailaisista. Olen 40 v. lesbo ja ihanaisen naiseni kanssa olemme elämäämme eläneet jo vuosia. Olemme kristittyjä ev.lut seurakunnan jäseniä. Läheiset ystävämme ovat helluntaiseurakunnan jäseniä. Aluksi ystäväpariskunta oli jotenkin rajoittunut, jäykkä, lakihenkinen, ulkoa-opeteltu. Mutta aika ja Jumalan Rakkaus on tehnyt työtään. Elämä ja ystävyys on ihanaa.