Ilmastokatastrofi ja IPCC uskonto väärässä

prinssi1965

Tässä on kyse ympäristöuskonnosta, jota monet palvovat. Tässä yritetään jakaa totuutta uskomuksien tilalle.

Tiedemiehet ovat todenneet , että IPCC ilmastoteoria on väärä. Meille on valehdeltu ja käytetty hyviä aikomuksia väärin. On tehty vääriä päätöksiä väärillä tiedoilla.

Ilmaston lyhytaikainen lämpeneminen on nyt todettu johtuvan auringon lisääntuneestä säteilystä.

CO2 ei ole todettu olevan merkitystä ilmaston lämpenemiselle. Vaikka CO2 pitoisuus on noussut, niin viimeaikana on ilmasto kylmentynyt.

Eri tutkimuksessa on teodettu vesihöyryn laskevan lämpötilaa eikä nostavan sitä. Se selittää melko tasaisen maapallon lämpötilan kun se toimii negatiivisena feedbackinä.

Useat ilmastoalarmistit valehtelee ja vääristää tietoja ja käyttää väärin aineistoja. Myös tosiaioilta ummistetaan silmät, eikä todellista tietoa ja kritiikkiä oteta huomioon. Esim. Mann jääkiekkomailateoria on jo todettu vääräksi ja tilastomatematiikka omituiseksi. Alarmistit ovat pyrkineet taistelemaan totuutta vastaan sensuroimalla sitä ja kieltämällä kritiikin, esimerkiksi paneeleissa olemalla kutsumatta kriitikoita. Jopa valtion organisaatioita on yritetty saada väärän propagandan äänitorviksi.

Ilmastoalarmismin takana on raha, palkat, tarve ajaa luonnonsuojelua, valtapyrkimykset. Ekoveroilla perustellaan hyvin suurien rahojen keräämistä perustellulla tekosyyllä. Asiaa valottaa luonnonsuojelija-kansanedustajan lausunto "Mikä tahansa diktatuuri on parempi kuin demokratia".

Tässäkin "Tie helvettiin on silattu hyvillä aikomuksilla". Myös liikä ymmärtäminen on sairaus. Tällainen maailmanlopun profetia myy ja saa huomiota. Se myös masentaa ihmisiä ja syyllistää turhan takia. Keisarilla ei ollutkaan vaatteita.

IPCCn ilmoittamia saaria ei ole jäänyt nousevan vedan alle. Vesi ei ole noussut. Maa on tosin liikkunut. Malediivit ruotsalaisen tutkijan mukaan on noussut ylöspäin, painvastoin kuin alarmistit väittää. Tosin usea vanha mittausasema (Aurtaliassa) on vajonnut vuosikymmenissä hiekkaan muutaman sentin puupaaluillaan ja mittaukset esittää muuta. Rantaviiva on todellisuudessa loitonnut maannousun myötä kun maa on noussut. Nuo tiedot saa netistä." Keisarilla ei ollutkaan vaatteita."

Koko ilmastonmuutosteoria on virtuaaliongelma. Tiedonhankinnassa on ennakkoluuloja ja tarkoitushakuisuutta ja likaisia keinoja. Joku ekotiedemies on jopa tuhonnnut kasveja, jotka osoittavat rantaviivan nousseen 1950 -luvun valokuvien perusteella Malediiveillä. Jäämittauksissa on epämääräisyyttä. Mittausten mukaan jääpeite on kasvanut, vaikka toiset ovat saaneet ohentumista aikaiseksi. Tulokset perustuvat omiin tarkoitushakuisiin arvioituihin teorioihin, jotka on jo IPCCn mallissa osoitettu vääriksi. Kyse on esimerkiksi kertoimista ja lähtötietojen tulkinnoista. On aiheutettu myrsky vesilasiin arvioimalla asiat 100 v päähän väärin kaavoin.

Liitteiä :

http://wattsupwiththat.com/2009/03/13/scafetta-paper-increasing-tsi-between-1980-and-2000-could-have-contributed-significantly-to-global-warming-during-the-last-three-decades/

http://wattsupwiththat.com/2009/03/18/steve-mcintyres-iccc09-presentation-with-notes/

http://wattsupwiththat.com/2009/03/18/arctic-ice-thickness-measured-from-buoys/

http://wattsupwiththat.com/2009/03/14/guardian-al-gore/

Maledivien maa nousee, mittaukset :
http://wattsupwiththat.com/2009/03/19/despite-popular-opinion-and-calls-to-action-the-maldives-is-not-being-overrun-by-sea-level-rise/

BBC uutinen Maledivit katoaa :
http://news.bbc.co.uk/2/hi/south_asia/3930765.stm

http://www.climateaudit.org/
http://climatesci.org/

http://oldschoolliberal.wordpress.com/2007/11/12/getting-the-facts-straight-about-global-warming/

http://ilmastohuijaus.blogspot.com/
http://groups.google.com/group/sci.geo.meteorology/browse_thread/thread/39155f580ec322c3

http://www.agu.org/pubs/crossref/2009/2008GL036307.shtml
http://www.cnn.com/2009/TECH/science/03/11/arctic.ice.explorers/index.html

http://boards.msn.com/thread.aspx?threadid=1001116

http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/53724-aurinko-toimii-oudosti-tutkijat-ymmallaan

3

1218

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • erästaasvain

      Ilmaston muutos ei ole uskonnollinen asia vaan tieteellinen tosiseikka. Olet väärällä palstalla.

      Lisäksi olen huomannut että ilmastonmuutoksen kieltäjät ovat pääasiassa kristittyjä kiihkouskovaisia. Jeesus ei palaa maan pinnalle meitä pelastamaan, se on satua. Joudumme itse siivoamaan omat sotkumme.

      • prinssi1965

        -Uskonnon hurmoksessa ollaan sokeita faktoille. -Monelle luonnonsuojelijalle ilmaston lämpeneminen on uskonnollinen. Samoin myös luonnonsuojelu. Kyseessä on äiti maata koskeva luonnon uskonto. Asiat eivät perustu enää tosiasioihin. -Edelleen väitetään ilmaston lämpenevän ja maailmanlopun skenaaarion tapahtuvan. Kyse on maailmanlopun profetiasta. -Lämpenemisen kannattajilla ei ole v 2007 jälkeen montaakaan tutkimusta tai lähteitä, koska ilmasto viilenee. Ei ole faktoja. Sitäkin ennen aineisto perustuu muutaman tutkijan ristiin referoituihin "faktoihin". -Tilastollisesti voi vaikka osoittaa vaikka yhteyden lintuinfluenssan ja CO2 tason välille. Niiden välillä ei ole mekanismia. -faktoja on 1 artikelin linkissä. -Absoluuttisissa mittauksissa on todettu että ilmasto kylmenee. -Mittauksissa auringon säteilytaso korreloi maan lämpötilaan suoraan. ELi nyt paistaa kylmemmin. -Ei ole mittausta joka osoittaisi ilmastonlämpenenimsen johtuvan CO2 tasosta yksiselitteisesti. On olemassa mittauksia, joiden mukaan jopa C02 taso korreloi negatiivisesti. Kanadassa viilenee vaikka C02 taso on noussut. CO2 taso alentunut vallitsevien tuulien takia. Todennäköisesti CO2 ei vaikuta mitenkään. -Missään veden pinta ei ole noussut, eikä IPCC skenaarioiden tavalla. Australiassa puiset mittaustornit ovat vajonneet vuosikymmenissä millejä. -Kaikki IPCC esittämät kauhukuvat ovat uskon asioita ja ennusteita, profetioita. Ne perustuvat vain ja ainoastaan virheellisiin tietokonesimulaatioihin. On luotu virtuaalinen myrsky vesilasiin. Esimerkiksi Mannin teoria on todettu olevan virheellinen. -Jopa IPCC uskonto on joutunut muuttamaan käsitteen ilmastonlämpeneminnen ilmastomuutokseksi.

      • Miepä se tässä hei
        prinssi1965 kirjoitti:

        "-Uskonnon hurmoksessa ollaan sokeita faktoille."
        Kah tämä pätee juuri salaliittoteoreetikkoihin. Siitä, ovatko ilmastonmuutosten vastustajat vai puolustajat tällaisia, väitellään näiden kahden ryhmän välillä melkoisesti. Ilmastonmuutosuskovaiset voinevat olla sitä mieltä, että vastustajat ovat itse sellaisia uskovaisia.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää

      jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole
      Maailman menoa
      43
      2478
    2. Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä

      ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi
      Maailman menoa
      74
      2457
    3. Belfastissa käynnissä kunnon persuilu

      Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä
      Maailman menoa
      73
      2352
    4. Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus

      jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.
      Maailman menoa
      51
      2112
    5. Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään

      Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl
      Maailman menoa
      32
      1857
    6. Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen

      Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma
      Maailman menoa
      82
      1681
    7. Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista

      Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko
      Kotimaiset julkkisjuorut
      21
      1118
    8. Riikka runnoo! sähkön hinta +25 %, bensan hina +16 %

      Euron bensa! Tuo legendaarinen persujen vaalilupaus. Sannan hallitus pudotti sähköenergan alv:n 10 prosenttiin, Riikka r
      Maailman menoa
      7
      1014
    9. Rakastan sinua hiljaisuudessa

      Rakastan sinua hiljaisuudessa. Olisit minun tai et, olen odottanut sinua vuosisatojen ajan. Ilman sinua sydämeni on yksi
      Rakkaus ja rakastaminen
      40
      979
    10. Eläköön kuningas, kuningas on kuollut

      Heikki Nivala kaatui kuin mies. Kavaltaja käveli juuri edelliseen toukokuun kokoukseen hankkimansa puku päällä. Eläköön
      Kemijärvi
      55
      864
    Aihe