Minua on alkanut suorastaan raivostuttamaan, että gynekologipelkoa vähätellään.
Tässä yleisimmät meidän gynekammoisten saamat kommentit ja minun vastaukseni niihin.
"On ne nähneet vaikka kuinka monta emätintä lääkärinuransa aikana."
- Pelkoni ei liity mitenkään siihen, että näkeekö joku emättimeni vai ei. Jos gynekologia pelkää, sitä vain pelkää, eikä siihen liity mitenkään se, kuinka monta alapäätä joku lääkäri on nähnyt.
"Ei niillä mitään likaisia ajatuksia ole."
- Ei olekaan, ja tiedän sen. Vaikea pelkoni ei liity mitenkään siihen, että luulisin, että ne ajattelevat jotain likaisia ajatuksia. En ole koskaan edes tullut ajatelleeksi, että alapäätäni sorkkiessaan lääkäri ajattelisi edellisenä iltana näkemäänsä pornofilmiä tai käyntini jälkeen menisi runkkaamaan verhon taakse.
Ja ajatella, silti pelkään. Eli pelko ei liity siihen, että pelkäisi jollakin olevan tuhmat mielessä.
"Pyydä lääkäriä kertomaan koko ajan, mitä tekee, niin ei pelota."
- Tämäkin on yksi älyttömimmistä kommenteista, mitä voi kuulla. Ainakaan minun pelkoni ei katoa mihinkään, vaikka tietäisin, mitä joku värkkää alapäässäni.
"Äkkiä se on ohi."
- Jos todella pelkää, niin jokainen minuutti tuntuu ikuisuudelta, ja vaikka tietää sen kestävän vain muutaman minuutin, ei sillä ole mitään merkitystä todelliseen pelkoon. Tiedän, että se on hetkessä ohi, mutta silti pelkään aivan hirveästi.
"Kaikkia varmasti jännittää."
- Toki, mutta se on eri asia kuin pelko. Ja pelkoakin voi olla eri asteista. Itselläni on todella vaikea pelko, josta todellakin on itselleni haittaa.
Ja vaikka se ehkä on monille epämieluisa koettelemus, niin sekään ei ole sama asia kuin pelko. Todella pahasta kauhusta kärsiville se on todella helvetillinen tilanne, eikä vain epämieluista koettelemus.
Mielestäni on niin raivostuttavaa, kun gynekologikammo on juuri sellainen kammo, jota muut eivät tunnu ymmärtävän. Aina saa olla kuulemassa vähätteleviä kommentteja. Jos sanoo jotain sellaista, mitä yllä oleviin kirjoitin, niin nämä ihmiset alkavat vielä kaiken lisäksi inttämään, että he (joilla ei ole todellista kauhua) ovat oikeassa ja he tietävät muka paremmin kuin minä (jolla on se hirveä gynekauhu).
Ihmisten ymmärtämättömyys on hirvein asia, mitä vaikeista peloista kärsivä voi kokea. Tällaiset muka auttamistarkoituksessa kirjoitetut kommentit, joilla on todellisuudessa täysin päinvastainen vaikutus, vain pahentavat tilannetta.
Onko joku muu (erityisesti) _vaikeasta_ pelosta kärsivä kokenut samaa?
Onko kohtalontovereita?
Tässä yleisimmät meidän gynekammoisten saamat kommentit ja minun vastaukseni niihin.
"On ne nähneet vaikka kuinka monta emätintä lääkärinuransa aikana."
- Pelkoni ei liity mitenkään siihen, että näkeekö joku emättimeni vai ei. Jos gynekologia pelkää, sitä vain pelkää, eikä siihen liity mitenkään se, kuinka monta alapäätä joku lääkäri on nähnyt.
"Ei niillä mitään likaisia ajatuksia ole."
- Ei olekaan, ja tiedän sen. Vaikea pelkoni ei liity mitenkään siihen, että luulisin, että ne ajattelevat jotain likaisia ajatuksia. En ole koskaan edes tullut ajatelleeksi, että alapäätäni sorkkiessaan lääkäri ajattelisi edellisenä iltana näkemäänsä pornofilmiä tai käyntini jälkeen menisi runkkaamaan verhon taakse.
Ja ajatella, silti pelkään. Eli pelko ei liity siihen, että pelkäisi jollakin olevan tuhmat mielessä.
"Pyydä lääkäriä kertomaan koko ajan, mitä tekee, niin ei pelota."
- Tämäkin on yksi älyttömimmistä kommenteista, mitä voi kuulla. Ainakaan minun pelkoni ei katoa mihinkään, vaikka tietäisin, mitä joku värkkää alapäässäni.
"Äkkiä se on ohi."
- Jos todella pelkää, niin jokainen minuutti tuntuu ikuisuudelta, ja vaikka tietää sen kestävän vain muutaman minuutin, ei sillä ole mitään merkitystä todelliseen pelkoon. Tiedän, että se on hetkessä ohi, mutta silti pelkään aivan hirveästi.
"Kaikkia varmasti jännittää."
- Toki, mutta se on eri asia kuin pelko. Ja pelkoakin voi olla eri asteista. Itselläni on todella vaikea pelko, josta todellakin on itselleni haittaa.
Ja vaikka se ehkä on monille epämieluisa koettelemus, niin sekään ei ole sama asia kuin pelko. Todella pahasta kauhusta kärsiville se on todella helvetillinen tilanne, eikä vain epämieluista koettelemus.
Mielestäni on niin raivostuttavaa, kun gynekologikammo on juuri sellainen kammo, jota muut eivät tunnu ymmärtävän. Aina saa olla kuulemassa vähätteleviä kommentteja. Jos sanoo jotain sellaista, mitä yllä oleviin kirjoitin, niin nämä ihmiset alkavat vielä kaiken lisäksi inttämään, että he (joilla ei ole todellista kauhua) ovat oikeassa ja he tietävät muka paremmin kuin minä (jolla on se hirveä gynekauhu).
Ihmisten ymmärtämättömyys on hirvein asia, mitä vaikeista peloista kärsivä voi kokea. Tällaiset muka auttamistarkoituksessa kirjoitetut kommentit, joilla on todellisuudessa täysin päinvastainen vaikutus, vain pahentavat tilannetta.
Onko joku muu (erityisesti) _vaikeasta_ pelosta kärsivä kokenut samaa?
Onko kohtalontovereita?
Vastaukset 35
Vanhimmat
Niin, mitä sitten pelkäät siellä lekurilla? Se ei minulle selvinnyt tuosta tekstistäsi.
En tiedä enkä osaa sanoa. Pelkään vain, mutta en tiedä mitään syitä. Yksinkertaisesti vain pelkään sitä.
Juu, eli mina ainakin voin suoraan myöntää että en ymmärrä mikä siinä voi pelottaa.
Mutta mikäli et kärsi paniikista, et varmaan sinäkään voi ymmärtää miksi minulle esim. lentäminen tai suurissa väkijoukoissa oleminen on vaikeaa.
Anyway, meillä jokaisella on omat pelkomme. Ovat ne sitten toisten mielestä pieniä tai suuria. Se oma pelon kohde on tiestysti aina se suurin... omasta mielestämme.
Mukavaa ja rauhallista joulua! = )
juu, toi ???? -nicillä oleva toinen kirjotus on myös mun. Tuli vahingossa väärä nimi, sorry.
Gynepelko on tuttua myös mulle, vaikka en siitä vielä suhteettoman paljon kärsi. En ole vielä kertaakaan käynyt gynekologilla, vaikka olen jo 25v. Varsinaisen pelon sijasta oikeastaan vain inhoan ja jännitän suuresti mennä sellaiseen tutkimukseen, inhoan lääkärintarkastuksia muutenkin. Inhoni perimmäinen syy saattaa olla voimakas häveliäisyyden tunne ja intiimiteettisuojan katoaminen. On inhottavaa olla alasti ja varsinkin, kun pitää olla haarat levällään täysin ventovieraan ihmisen edessä.
..homma. olen 26, enkä ole käynyt gynellä. Itse tosin pelkään kaikkea mikä liittyy lääkäreihin, terveyskeskuksiin, sairaaloihin...Pelkkä ajatus lääkäriin menosta saa pulssin nousemaan, jopa sairaalassa olevan tuttavan luona vierailu hermostuttaa. Pelkoni alkoi lapsuuden korvatulehduskierteestä, jolloin korviani puhkottiin väkisin! Ikuiset traumat!!!
Mäkin olin vasta 24, kun menin ekan kerran. Traumat sain kanssa korvien puhkomisesta lapsena. Sitten vähän reipastuin 19 - 22-vuotiaana, kun tuli putkeen nielurisaleikkaus, poskiontelopunktointeja yms. yms. Päätin mennä ennen kuin tulee kutsu 25-vuotiaana joukkopapaan.
Vihdoin tilasin ajan. Olin puhelimessa niin paniikissa, että tietojen kirjaamiseen meni aikaa 25 min, koska puheestani ei saanut selvää! Piti odottaa viikko vastaanotolle.
Etsin netistä tietoa asiasta mutta en löytänyt. Luin hammaslääkärikammotekstejä (hammaslääkäriä en pelkää yhtään eikä haittaa vaikka sattuu) ja kuvittelin tilalle aina gynekologin. Ohjeiden mukaisesti päätin sanoa sille heti kättelyssä, että pelottaa aivan hirveästi - että olen siirtänyt tätä jo viisi vuotta. Kuitenkin, kun näin valkoisen takin menin taas niin paniikkiin, etten pystynyt puhumaan ja jäi sanomatta. Gyne ei ollut onneksi puhelias, kysyi vain pari kysymystä, johon vastasin puolikkailla sanoilla henkeä haukkoen.
sitten pitikin jo mennä pöydälle. Asento oli jotenkin sellainen, että ei siinä saanut oikein jännitettyä vastaan vaikka jalat tärisivät. Tutkimus alkoi eikä tuntunutkaan lähes miltään, rentouduin jotenkin kummallisesti ja kaikki meni tosi hyvin vaikka tehtiin kohdunsuun ultrat sun muut ja gyne pahoitteli, kuinka joutuu nyt niin vekslaamaan, kun on tosi pitkä synnytyskanava. Pois lähdin mielellä, että ai tätäkö olen kammonnut vuosia, ei olisi tarvinnut. En tiedä, huomasiko gyne minun edes olevan niin pahassa paniikissa tai ylipäätänsä missään negatiivisessa tilassa kuin olin. Hengitys ei esim. kuitenkaan tihentynyt mahdottomiin.
Ai mitä pelkäsin? En oikein tiedä.. kipua, epämiellyttävyyttä, sitä, että on alistettuna yms. yms. Ja sitä, että moralisoidaan, että näin vanhana vasta tullaan. Kyllä se kysyi, että tosiaanko et ole käynyt aikaisemmin mutta kommentoi sitä sitten vain sanomalla "aha" - ei moralisointia tai kyselyä suhteiden määrästä.
Rohkeasti vain tulta päin! Älkää pidelkö itseänne enää piinassa. Ikävä totuus kun on se, että pelko kasvaa mitä enemmän lykkää ja poistuu, kun uskaltautuu gynelle ja huomaa sen olevan siedettävää.
Hyvää joulua kaikille!
Eli pelkaatko jotain sellaista, mita et ole edes viela kokenut? Eli onko pelkosi todellisuudessa tuntemattoman pelkoa? Ihminenhan usein pelkaa sellaista, mista hanella ei ole kokemusta...
kommentoijat,joiden neuvot eivät ole sinua auttaneet,ovat varmaankin yrittäneet vaan helpottaa sua...miksi sitten kirjoitat tänne,kun kukaan ei sinua ymmärrä?Jätä menemättä gynekologille,niin ei tartte pelätäkään.Ja kun kerran tiedät itse asiasi muita paremmin,niin miksi kysyt sitten neuvoa? Aika outoa.
Osoitas nyt viisaana hänen viestistä kohta, jossa on sanonut kysyvänsä neuvoa.
Luin sen monta kertaa läpi, eikä vain minun silmmini osu sellaista kohtaa.
Olet taas tuollainen tyypillinen mistään mitään ymmärtämätön muka-viisas ihminen, joka kuvittelee tietävänsä kaiken.
No, onhan se niin, että ei toisen pelkoa voi lähimailleenkaan ymmärtää, jos ei itse ole kokenut samaa, joten tavallaan sinunlaisesti ihmisten kommentit ymmärtää.
Ja siksi me pelkäävät joudumme ahdistavaan tilanteeseen, kun joudumme puolustelemaan pelkoamme ja ottamaan vastaan pakottamista ja painostusta pelkojen kohtaamiseen (on jokaisesta fobioita käsittelevästä kirjasta tuttu asia, että pelot voi voittaa kohtaamalla ne, mutta jos joku pakottaa tai painostaa siihen, on asialla juuri päinvastainen vaikutus eli pelko pahenee).
Ei ole kivaa olla pelkääjän asemassa, kun muut suhtautuvat jopa aggressiivisesti pelkoihimme ja suuttuvat, jos heidän neuvonsa eivät auta. Meille tulee ristiriitaa pelkomme kanssa ja paha mieli, kun meidän täytyy ikään kuin puolustaa pelkoamme ja yrittää toditaa toiselle, että pelkäämme aivan tosissamme.
Pelko ei ole mikään pikkujuttu. Monilla on pelkoja - on korkean paikan pelkoa, on hämähääkipelkoa, on vaikka mitä pelkoa. Pelkoja on monilla, varmasti jokainen pelkää jotain. On eri asteista pelkoa. Lievimmillään pelko ei haittaa pelkääjän elämää, pahimmillaan on kyse fobiasta, sairaudesta, joka vaikuttaa ihmisen jokapäiväiseen tomintaan. Elämänlaatu huononee, ihminen kärsii, joka päivä on pelkojen täyttämä.
Lievä pelko voi olla helppo voittaa. Vaikeasta fobiasta selviytymiseen voi mennä vuosikymmeniä. Vaikeaa fobiaa ei noin vain voiteta "kohtaamalla reippaasti pelon kohde". Tätä pahentaa muiden syytökset ("oma vikasi, kun kärsit siitä" jne.) ja painostukset ja tyypillinen suuttuminen, jos toisen ei olekaan helppo selvitä.
Fobiaa (=sairaus) kärsivänä tiedän, miten se rajoittaa ja kaventaa elämää. Siksi menetän hermoni hyvin äkkiä, jos joku ei viitsi/voi ymmärtää toista ja luulee tietävänsä hyvin, miten toisen tule toimia (=painostus)ja syyttää pelkoa omaksi viaksi ja käyttäytyy aggressiivisesti pelkääjän pelkoa kohtaan. Jos olen joskus päässyt voitolle (edes hieman), on taas joku "viisas" tullut laukomaan järkyttäviä kommenttejaan ja sillä samalla hetkellä olen tippunuy takaisin pohjakuoppaan.
Ja sitten se jo mainittu inttäminen, että tulee tietävänsä paremmmin, esim. millaista tämä elämä on (ja minulla on se fobia, hänellä ei. kumpikohan tietää paremmin?).
Ihan turhaan tätä kirjoitan, koska ette ehkä sittenkään voi ymmärtää, millaista on elää tällasiten sairauksien kanssa.
pelkoa on yritetty sitten kohdata kohta 20 vuotta lähes joka päivä - tuloksetta.
vain,että miksi hakea neuvoa,kun mikään ei kuitenkaan auta.Sinulle en ala vääntää rautalankaa...pitää sitten vaan pelätä.
väittänyt olevani viisaampi ja täydellinen(väännänkä taas sulle rautalankaa)...
miksi te "pelkääjät" raivostutte,kun teille yrittää sanoa/viestiä jotain,mikä voisi auttaa??
Typerä on se,joka älähtää jokaisesta kommentista ja vetää herneet nenäänsä."olet taas tuollainen ....."blaah blaah,ei mua kukaan ymmärrä.......mä vaan pelkään......hankkikaa lääkkeitä,niin ei tartte ruikutella.
raivarin siitä,että tuntee ettei kukaan ihminen
maailmassa ymmärrä,niin kannattaa varmaan olla kirjoittamatta peloistaan.Toisaalta pelkosi on kyllä niin älytön,että ratkaisu lieneee se,ettet ikinä käy gynellä...jos olet aikuinen nainen,niin ongelmaa kannattaisi setviä chattien sijaan vaikka aluksi ammattiauttajalla.
Sinulle lienee paras ratkaisu löytyä saunan takaa.
foobikoille psykiatrilta ja muilta,jotka löytyvät
muualta kuin saunan takaa.Sinulle,Pirre:mikäs sinua pelottaa...voi raukkoja.
Ymmärrän sinua täysin.
Ja neuvon myös, että tämä palsta ei ole ehkä paras mahdollinen keino puhua peloista, koska täällä ei ole kovin mahdollista saada asiallista vastausta. PArempi paikka selaiselle on esim. Tukiaseman keskustelu, jossa saa aina asiallisia vastauksia, eikä siellä rähjätä niin kuin täällä.
Joten ei kannata hiiltyä näistä tähänkin keskusteluun tulleista viesteistä, joista suurin osa on kuitenkin provoja eli he yrittävät kiusallaan aiheuttaa suuttumista.
*naur* tämä voi kuulostaa tosi huvittavalta ja se naurattaa itseänikin, kun minun pitäisi mennä gynelle kohta tai varata aika (jos vaan uskaltaa...) eikai se asento ole sellainen, että alkaisi pierettämään? *reps* ei voi olla totta, mutta siis oikeesti, se olisi noloa =D
ymmärtää ettei jaksa ymmärtää kaikenlaisia kouhoja.Jos taas tulee vastaus että "mee hittoon palstalta" ja niin edelleen,niin minä ymmärrän,mutten ymmärrä akkoja joiden persus on niiiin hieno,ettei uskalla käydä lekurilla.Ymmärrän teitä,että olette pimahtaneita.
siis asento on kutakuinkin sama kuin synnyttäessä. testaa kotona että pierettääkö siinä asennossa. ja jos se pelottaa niin älä syö mitään ennen gynelle menoa niin ei ole tollasta turhaa pelkoa!
olihan se ensimmäinen kerta kuvottava, mutta vain kuvottava. kuvottavaa se on kun peräsuolen tähystimellä pitää neitsyet tutkia. pakko mikä pakko.
jokaisella on omat pelkomme.Myönnän,eka kerta gynellä oli inhottavaa,vaikka lääkäri oli nainen ja selitti koko ajan mitä tehdään ja missä mennään.No,itse pelkään sairaasti hammaslääkäriä.Vastaava pelko kuin sulla tuo gynepelko,mikään järki sitä ei selitä.Eikä auta.
Ainoa asia,mikä minua on auttanut on ollut ajatus siitä,että on pakko hoidattaa hampaat.Toivottavasti saat nyt jostain apua,millään muotoa vähättelemättä.Oisko kavereiden kokemuksista apua? En tiedä,koetko kirjoitukseni "muka auttamistarkoituksessa kirjoitetuksi";se ei kylläkään ollut tarkoitus.Vaan vilpitön halu sanoa,ettet ole ainoa.
on piikkikammo. Pelkään yli kaiken piikkejä jotka tökätään ihon alle. Verikokeissa alkaa oksennuttamaan ja kuvottamaan kun veriputket keinuu siin hommelissa.
Pelkoa minulle aiheuttaa kaikki mitkä aiheuttavat kipua. Olen aina pelännyt rokotuksia, koska ne tekevät kipeää.
Neuvolasta minulle tulee heti ensimmäiseksi mieleen rokotukset. En muista kertaa, milloin minua ei olisi piikitetty. Sen takia inhoan jo sanaa "neuvola".
En halua mennä sinne enää ikinä!!!
Ei ollut tarkoitus pelotella.
Minulle on tullut trauma neuvolasta ja se, että uskaltaisin mennä sinne on kääntynyt päinvastaiseksi: tunnen syvää inhoa ja vihaa neuvolaa kohtaan.
Eikä mikään auta vaikka jauhettaisiin että ei ole mitään aihetta pelätä. Mutta kun vaan on..
Olen 19, en ole käynyt gynellä, enkä tiedä tulenko käymään koskaan! Minulla on ensinnäkin ihan kaikkea sairaaloita/lääkäreitä/terveydenhuoltoa yms koskeva kammo! Se on peräisin siitä että olin 8, kun minulta otettiin väkisin neulalla vatsanpeitteiden läpi virtsanäyte (rakosta). Rimpuilin vastaan ja kiinni pidettiin.
En oikeastaan ole varma tunnenko vihaa vaiko pelkoa kaikkea terveydenhuoltoon liittyvää kohtaan! Mutta en voi mennä edes poikaystävän mukana lääkäriin.. olen ihan ylihermostunut ja aggressiivinen, hikoilen, sekoilen.. vaikka itse en olekaan kohteena. MInulle on syntynyt voimakas suojeluvaisto poikaystävääni kohtaan (olemme olleet yhdessä yli 3v.). Hän ei ole moksiskaan mahdollisista toiminpiteistä, ja itse olen lähes raivona.. en voi siis mennä mukaan.
Neuloista.. Rokotukset olen pystynyt 17-vuotiaaksi asti ottamaan joten kuten.. verikokeissa en ole käynyt yli kymmeneen vuoteen, myöskään tänä aikana ei esim. hemoglobiinia ole mitattu - en ole antanut mitata. Viis numeroista, olen hirveän terve fyysisesti, siis pääasia että tuntuu itsestä ok:lta. Olen huomannut kuitenkin että neulalla "ottaminen" ja "antaminen" on kaksi eri asiaa. Rokotuksen voin jotenkin kestää, mutta pitää katsoa muualla ja nipistän toisella kädellä jotain reittä tms ... verikoe taas on ikäänkuin jonkin kehoni materian "riistämistä"! Muutenkin kukin näyte täytyy ottaa tietystä paikasta, esim. verisuoneen täytyy osua. Ja tietääkseni näyteneulat ovat paksumpia kuin rokoteneulat..
Lisäksi koko ikäni olen saanut kuulla esim. 11-vuotiaanakin "Älä nyt viitsi, sähän oot jo iso tyttö, kaikki muutkin uskaltaa" -ikäänkuin minulle syötettiin häpeän tunnetta, jopa terveydenhoitajan taholta! Minulla on aina ollut voimakas itsesuojeluvietti (tuosta traumasta lähtien luonnollisesti) enkä ole suostunut mihinkään mikä ei ole sopinut itselleni, luottamus taisi mennä 8-vuotiaana. Olen tavallaan aina joutunut häpeämään omaa tilannettani. Itselleni tämä on aina ollut hirveän kipeä asia.
Gynelle en halua mennä. En halua menettää omaa intimiteettisuojaani, asento on epämiellyttävä, en halua olla alistettu, sellaisessa tilanteessa ihmista on helppo nöyryyttä. En viihdy puolialastomana, edes yksikseni. En halua kenenkään vieraan (enkä tutun) koskevan/ katselevan paikkoihin joita en muutenkaan ihmisille näyttele! ONhan se eri asia kuin että joku tutkii vaikkapa korvaa! En halua rääkätä itseäni pistämällä itseäni tieten tahtoen epämielyttävään tilanteeseen ja teoreettisesti, siitä päivästä lähtien kun tilaisin ajan, olisi koko aikani yhtä tuskaa, illalla ennen nukkumaan menoa ja aamulla herätessä koitos-päivään yhtä suurta ahdistusta, ja sitten kun menisin, olisin ahdistunut, varautunut, kiukkuinen ties mitä.. ja KAIKEN KUkKURAKSI, kokemuksen jälkeen olisi yhtä ahdistunut olo kenties jopa viikkoja!
Tästä tiedän etten halua kokea asioita, inhottavia sellaisia jotka ahdistaa kokemuksen jälkeen. (yleensähän siis tulee "helpottunut olo", että -OHI ON!)
Neulojen lisäksi inhoan kaiken maailman leikkausvälineitä, esim. en halua mennä lääkäriin tarkastuksiin "sairastumaan". Lääkäriin mennessä olet terve, kunnes löytyy joku sairaus, ja sitten oletkin sairas... ja se tietää uutta ahdistusta. Jokin sairaus voi tarkoittaa leikkausta, mikä tuottaa myös ylipääsemättömän esteen. Ja pelkään syöpää yms vakavia sairauksia, jopa umpilisäketta ja sappikiviä.. ihan mitä vaan..!
Hammaslääkäriinkään en voi mennä. Joskus saatoin käydä, kunnes jouduin kerran ok hammaslääkärin mutta erittäin tylyn hammashoitajan käsiin! Tiedän että jonain päivänä esim. viisauden hampaat pitää poistaa(?) ehkä. en halua edes ajatella koko asiaa koska sen asian tiedostaminen aiheuttaa niin suurta tuskaa!
Kaikki tämä aiheuttaa niin suurta tuskaa ja epätoivoa, että paras konsti yrittää elää näiden asioiden kanssa on yrittää vältellä & olla ajattelematta näitä asioita! Tieädn vain että edessäni on vielä paljon ahdistusta! Terveenähän ei voi kuolla ellei kuole onnettomuudessa tai oman käden kautta. Ën kuitenkaan haluaisi kuollakaan.
taidan olla tyhmä, mutta mieleen tulee, että miksi sinne gynelle tarvii väkisin mennä ellei ole kipuja, vuotoja tai ole raskaana? Tai jos käyttää ehkäisynä vaikka kumia, se ei vaadi reseptiä gynekologilta. Kyllä mä näkisin asian niin, että aika paljon pystyy omilla valinnoilla vaikuttamaan ja minimoimaan siellä käymisen.
Ite olen syöny pillereitä neljä vuotta ja joka vuosi käyny tietty gynellä, tässä kuussa taas edessä käynti. Siis kamalaahan sinne on mennä, mutta hiukan auttaa jos pystyy ajattelemaan että miten kaunista joskus on kun sieltä samasta paikasta tulee joskus oma vauva ulos. Se on luonnollista että sekin paikka tarkastetaan ja pidetään kunnossa. Lisäksi ymmärtävä lääkäri on kaiken a ja o. Mun lääkäri kehuu että miten kaikki on hyvässä kunnossa ja kohtu tuntuu oikeanlaiselta, minnepäin se on kallellaan yms. Se on kiva kuulla että kaikki on kunnossa ja joskus siellä oman vauvan on hyvä kasvaa. Tää tuskin auttaa jos kertakaikkiaan pelkää, eikä siihen silloin mikään mielikuvaharjoittelu auta. Sillon kannattaa varmaan yrittää välttää joutumasta gynelle. Mutta tää on auttanu mua. Mulla ei tietty olekaan mitään pelkotilaa, mutta jos olisi, niin menisin varmaan psykologille ja pyytäisin esim. rauhoittavaa lääkettä tollasta varten. Pelkotiloja hoidetaan siten ja niitä saa helposti. Jopa esiintymisjännitykseen on saatavilla mietoja rauhoittavia. Kyllä sullekkin konsti löytyy että pärjäät pelkosi kanssa :)
Jäätelölle: Tuo 8- vuotiaana kokemasi tapahtuma kuulosti hirveältä! Väkisin! suutuin väkisinkin tuosta. Miten joku voi tehdä niin?!
Kamalaa!
Olen itse 16, täytän toukokuussa 17. En ole käynyt gynellä, en käytä pillereitä enkä ole ikinä ollut yhdynnässä enkä varmaan tulekaan olemaan. Seurustelu ei ole mun juttu. Olen aika erakko, johtuen ehkä siitä että vanhemmilla ei ole aikaa kauhasti ja me asutaan korvessa ja parhaat kaverit asuu kaukana, tai no 10 km päässä, mutta kuitenkin. Itse keksin aina tekemiseni. Enkä mene kaupunkiin ryyppäämään viikonloppuisin. En polta. En käytä huumeita.
Kaikenkukkuraksi olen jopa onnellinen.
En tykkää hammaslääkärikäynneistä, kun pelkään että ne joutuu poraamaan ja muutenkin kun ne rapsuttelee sen jutun kanssa ruoantähteitä pois. Ruokailun jälkeen on inhottavaa mennä hammaslääkäriin!
Sen sijaan hypnoosi on luonnonmukaisempi hoitokeino joka saattaa poistaa oikeasti koko pelon tai ainakin vähentää sitä. Kannattaisi kokeilla.
..pelkään rokotus- ja verikokeenottotilanteita niin paljon, että olen pari kertaa pyörtynyt em. toimenpiteitä tehtäessä...
Hyh, pakko nostaa tämä... Kuulostaa niin tutulta itsellänikin :S Ihan vaan muistutukseksi. Tosin joku terveysihmisten palsta voisikin olla parempi paikka muistutella tästä ihmisten traumatisoimisesta.
olen kokenut samaa. Hammaslääkäripelko ym. "suhteeton" pelko, on sellaista johon sellaiset jotka eivät vastaavaa koe, yrittävät keksiä helpotuskeinoja. Mutta ei niitä ole, koska kammo ei johdu gynekologista, hammaslääkäristä, vaan sillä on ihan eri tausta. Esim. hammaslääkäripelko voi johtua siitä, että syntymätraumasi alkaa tulla tietoisuuteen aina kun olet pää alaspäin tuolissa ja kirkas valo paistaa naamaasi kuten syntymässä..., suussasi on vehkeitä, ja sieltä imetään sylkeä ja limaa, kuten synnyttyäsi...
Pelko voi poistua vasta, kun sen juuret tulevat päivänvaloon ja ne käydään läpi.
Mikä ihme teoria "syntymätraumasta".. yksinkertaisesti: hammaslääkäreitä olen inhonnut koko ikäni, välillä vähemmän välillä enemmän. Koska pienenä jouduin käymään kaupungin keskushammashoitolassa, jossa semmoinen vanha täti aina sorkki sillä "raaputusraudalla" niin huolimattomasti hampaan välejä että aina sai pelätä milloin osuu kieleen tms, kerran osui ikeneen. Olen aina myös pelännyt mahdollisia hampaan irtovetoja tai puudutuksia.
Viimeksi oli kysymys reiän paikkaamisesta. Heti huoneeseen astuessani hoitaja oli tyly. Lääkäri ok, mutta tyrkyttivät minulle puudutusta. En halunnut, mitä he eivät tuntuneet käsittävän. Sitä paitsi olen niin allerginen sille sanalle, että meni siitä syystä pilalle se reissu, sillä en halunnut enää avata suutani! Varsinkaan kun hammashoitaja lateli koko ajan töykeitä kommentteja!
ei tosiaan pidä vähätellä muiden pelkoja mennä gynelle..
itsestäni tuntuu että en koskaan päädy sinne..taustalla kyllä hyväksi kayttöä siitä johtuen en voi antaa kenenkään ihmisen koskea varsinkaan intiimialueelle.
mutta jokaisella omat syynsä ja pelkonsa!!!
Todella vanha ketju, mutta haluan jakaa tilanteeni, tästä puhutaan niin vähän.
Olen aina tiennyt, että en pysty menemään gynekologiseen tutkimukseen. -enkä sen koommin mammografiaan tai mihinkään suolitutkimuksiinkaan. Olen tarkka henkilökohtaisesta tilastani ja en ole tottunut siihen että vieraat ihmiset koskettelevat minua.
Joskus 15-vuotiaana kävin sitten hakemassa ensimmäisen e-pillerireseptini paikalliselta terveydenhoitajalta, siellä sanottiin ettei sisätutkimuksella ole mikään kiire ja annettiin resepti vain suoraan kouraan kuten toivoinkin.
Sitten tuli aika uusia resepti, ja minulle varattiin aika sisätutkimukseen&papaan. En kehdannut kieltäytyä, mutta tiesin kyllä että siitä ei tule tulemaan yhtään mitään. Soitin lääkärille ja pyysin tutkimusta varten rauhoittavia, ja minulle varattiinkin sitten diapamia paikan päälle. Tutkimuspäivänä keräsin rohkeuteni ja menin neuvolaan, mutta saman tien kun hoitaja tuli hakemaan minua, purskahdin hysteeriseen itkuun. Sain ensin puolikkaan diapamin, ja kun se ei tehonnut, minulle annettiin lisää. Istuin kippurassa tutkimushuoneen tuolilla ja hyperventiloin&itkin hysteerisenä. Hoitaja oli todella ilkeä ja ihmeissään ja yritti kaikin keinoin maanitella minua heittämään housuni ja nousemaan pöydälle. lopulta tämä luovutti, mutta sain kuitenkin jälleen reseptin reiluksi vuodeksi.
Pillereiden taas loputtua menin YTHS:lle (tällöin olin jo siirtynyt korkeakouluun) ja minulle varattiin taas aika gynelle, vaikka jo vastaanotossa kerroin että pelkään tutkimusta sairaalloisesti ja en siihen pysty kuitenkaan. Noh, jälleen kuitenkin menin sovittuna päivänä paikalle ja kävelin vapisten huoneeseen. Lääkäri totesi, että "sua taitaa pelottaa aika paljon?" ja saman tien purskahdin hillittömään itkuun. Tämä YTHS:n lääkäri oli kuitekin todella ihana ja ymmärtäväinen, ja totesi että ei me nyt tällä kertaa tehdä minulle mitään koska pelkään niin kovasti, ja kirjoitti reilun reseptin pillereitä ja laittoi lähetteen psykologille.
Psykologilla taisin käydä yhteensä kolme kertaa "hoidattamassa" ongelmaani, mutta siitä ei ollut mitään apua ja niinpä se vain jäi. Psykologin keskustelut menivät lähinnä sitä rataa, että "pystyisitkös sä sitten jos saisit ensin tutustua näihin välineisiin, ja jutella lääkärin kanssa eka..".
Joku voi pitää minua ihan idioottina, ja koko ajan kuulee näitä "Jos pystyt harrastaa seksiäki ni sit pitää pystyy käymään gynellä!!1 Ei se satu!!" -yms kannustuksia, mutta kukaan ei tunnu ymmärtävän että tässä on kyse ihan oikeasta fobiasta.
Tuntuu että ihmisten hämähäkkikammotkin otetaan tsiljoona kertaa vakavammin kuin gynekammo. -Sillä "kaikistahan siellä gynellä tuntuu ikävältä käydä, mut se on vaan pakko!!11"
Nyt mulla on taas pillerit lopussa ja en aio mennä enää yhtään kertaa nolaamaan itseäni sinne vastaanotolle. -Todennäköisesti en enää saisi edes pillereitä, sillä olen syönyt niitä jo n.4 vuotta ilman papakoetta/sisätutkimusta. Olen nyt yrittänyt miettiä pääni puhki muita ehkäisymenetelmiä, mutta hankalaa on kun kaikkiin horonaalisiin, kierukoihin yms. tarvitsee sen gynekäynnin. Ainoa potentiaalinen vaihtoehto olisi tällä hetkellä pessaari tai femcap, mutta niitä ei saa suomesta ja pessaarikoon mittaukseen tarvitaan..tadaa, gynekäynti! Kortsuihin ei haluta monen vuoden jälkeen palata.
Tavallaan haluaisin apua tähän pelkooni, sillä en tiedä mitä ihmettä teen jos joudun joskus tyyliin johonkin kolonoskopiatutkimukseen. Minut joutuu varmaan sitomaan kiinni pöytään tai jotain, sillä kun se itkupaniikki iskee, tunnen myös muuttuvani hitusen aggressiiviseksi enkä siedä jos joku tarttuu kädestä tai muuta.
Onko kukaan saanut tällaisiin pelko-ongelmiin ihan _kunnollista_ ammattiapua tai terapiaa? Onko se auttanut? Onko olemassa mitään lääkettä joka poistaa paniikin? Rauhoittavat ei tosiaan auta.
täällä aivan saman pelon kanssa kamppaileva... yritin voittaa pelkoni ja menin tutkimuspöydälle. huusin kuin hyeena kun gyne rupesi sormin hiplaamaan emättimen aukkoa. tutkimus loppui samantien siihen paikkaan. elämä meinaa mennä pilalle tän järkyttävän pelon takia....