AA
A A A
Opastus ja palaute
liity jäseneksi!

 /   /  /  / Jatkuva lämpö

Jatkuva lämpö

75 Vastausta 50 396 Lukukertaa
minulla on kohta vuoden ollut jatkuvaa lämpöä yleensä se on siinä 37,1-37,5 välissä.. kaikki on tutkittu. eikä mitään lääkärien mukaan ole. onko muilla saman tapaisia oireita.

Sama vika...

Lohdutus Sinulle: täältä löytyy ainakin yksi kohtalotoveri. Todella kurja vaiva, kun aina on vähän kuumeinen olo. Välillä tulee vajottua jos jonkinlaisiin paranoidisiin ajatuksiin koskien sitä, mikä vakava sairaus itseä mahtaa vaivata...
Labrakokeissa kaikki kuitenkin niin hyvää ja normaalia, ettei lääkärin mukaan mistään vakavasta ainakaan voi olla kyse. Itse haluaisin kovasti ryhtyä kuntoilemaankin, muttei se oikein tunnu tässä "lämpötilassa" viisaalta. Mikä avuksi?
Luontaistuotteet? Poppakonstit?

Minun tarinani

Kuulostaa niin tutulta. Kärsin vastaavanlaisesta lämpöilystä pari vuotta sitten noin puolen vuoden ajan. Olo oli voimaton, väsytti koko ajan ja mittari näytti lähes aina 37.2 astetta. Ramppasin useilla lääkäreillä eikä mitään löytynyt, kokeilin jopa homeopatiaa.

Lopulta päätin, että nyt tämä loppuu ja aloin elää taas ns. normaalia elämää. Palasin takaisin töihin ja pikkuhiljaa lämpöilykin lähti pois. En tiedä mistä "parantumiseni" johtui. Oliko homeopatialla vai raudan lujalla tahdolla parantua osuutta asiaan.

Toivon sinulle voimia jaksaa eteenpäin. Muistan, kuinka minua suututti lääkärieni asenne minua kohtaan. Kun mitään vikaa ei löytynyt niin tuntui, että minut leimattiin ns. turhasta valittajaksi ja että minua ei otettu tosissaan.

Nyt olen ollut muuutaman vuoden suht terve. Vastustuskyky on kyllä kadonnut jonnekin ja sairastun pieniin flunssiin vähän väliä. Minulla ei kuume enää nouse kun sairastun, mikä mielestäni on perin outoa.

Kokeile ihmeessä homeopatiaa, ehkä siitä löytyy jotain apua.

Neuvoni on, tee niin paljon kuin jaksat, vaikka tuntuukin ettei ole voimia. Pian huomaat, että tänäänhän jaksoin enemmän kuin viimeviikolla ja siitä se lähtee.

Pahinta on jäädä kotiin surkuttelemaan itseään ja kohtaloaan.

Iloista kevättä.
Hei kirjoitan juuri eräälle terveyden ja hyvinvoinnin lehdelle artikkelia aiheesta. Olisitko halunnut kertoa kokemuksestasi nimelläsi ja kuvallasi? Tai jos joku muu lukee viestin, jolla on vastaavia kokemuksia niin etsin oikeastaan kahta casea: toisessa kuumeilu oli oire jostakin sairaudesta, mutta toisen syytä ei löydetty koskaan, ja elämä palasi suht normaaliin. Minut tavoittaa sähköpostilla osoitteesta emma.suominen(at)gmail.com. Tarinasi voisi kiinnostaa ja auttaa monia lukijoitamme!
Koska lehti ilmestyy? Lehden nimeä et ilmeisesti kuitenkaan kerro? Artikkeli kiinnostaa!

Ikävän tuttua

Valitettavasti voin minäkin sanoa että et ole yksin homman kanssa...

Itsellä vain jatkunut jo 90-luvun viimeisiltä vuosilta. -99 vain yks kaks alkoi jatkuva lämpöily ja pieni kuumeilu. Olihan siinä ollut jotain sellaista pitkäaikaista pientä flunssaa mutta ei mitään sellaista sairastelua johon nyt olisi erityisemmin osannut kiinnittää huomiota. Yhden sydänlihastulehduksen ja keuhkokuumeen (tai pari, varmaa ei ole) kun kummiskin oli sairastellut aikanaan vaikkakin ilman jälkiongelmia niin osasi kyllä "kuunnella" olemistaan sellaisissa terveen kohtuullisissa määrin jo tuolloin, liikaa siis ei ollut edes rasittanut itseään.

Jatkuvaa lämpöä kesti parisen vuotta ja kun puoli vuotta oli kestänyt niin tarkkaan alettiin tutkia, samat tulokset kuin itselläsikin eli mitään ei koskaan löytynyt, vaikka kaikki vähänkin mehdolliset virukset, tulehdukset ym. poissuljettiin kaikki nekin.

No, yhtäjaksoinen kuumeilu loppui mutta oliko muutos sitten parempi niin sitä en oikein osaa sanoa...nyt on sitten 2-3 vuotta ollut yhtäsoittoa niin että jatkuva lämpöily on pois itsessään mutta ihan kuin vastustuskyky olisi kokonaan kadonnut, tässä viimeisen parin vuoden sisään mahtuvat alle 20:nen sellaiset päivät jolloin voi sanoa että olisi suht terveeksi tuntenut itsensä.

Muutoin koko ajan jotain ilmeisesti jo aika kroonista, jos ei ole selvää tulehdusta jossakin päin niin ainakin sellaisen tai jonkin viruksen rippeet jossain päin jumittavat, antibiootit eivät auttaneet enää koko 2000-luvulla, ja mukavana bonuksena että tarpeeksi sitkeä jokin tulehdus jos pääsee jäämään niin ei lähde joskus kuukausiin. Nytkin taas korvatulehdusta yritetty häätää lokakuun alusta asti...

Ongelmaa tietysti aiheuttaa sitten sekin että kun ei kokeissa mitään erityistä näy ja on ollut pakko alkaa uskoa että allergioita ei kertakaikkiaan ole eikä löydy, kuten ei altistuksiakaan millekään, niin ei enää osaa lääkkeitäkään kokeilla, n. 11kk vuodesta kun varmaan aina on joku viruskin päällä niin turhiahan ovatkin tietenkin.

Ainoa juttu sitten että erikoinen joka on huomattu lääkäripiireissäkin, on että jotenkin sitten tämä jatkuva sairastelu saa aikaan sen että kuumetta ei enää nouse...tavallaan epäterve merkki sekin koska näinhän kroppa ei pääse puhdistumaan ongelmista kunnon korkealla kuumeella. Ilmeisesti sekin sitten yksi osa tätä outoa pöpöilyä.

Vähän noidankehässä vain tilanne ollut jo kauan, ainoa hoitokeino olisi enää että kuntoa olisi pakko nostaa tavalla tai toisella, mutta sitten taas niin kauan fyysinen rasitus on jo vaarallistakin kun tällainen vuosia jatkunut kierre on päällä eli pattitilanne. Vähän kun sydänkin jo tässä alkanut huomautella kuten koko kuntokin tietysti kun aivan romuna on ollut jo kauan.

Vähän pitkältihän juttua tässä tuli mutta vaikea sanoa kauhean lyhyesti, tekee kyllä elämisestä kokolailla rasittavan rajoitteista ja eikä oikein jaksakaan tehdä mitään, ole jaksanut enää aikoihin. Esimerkin luotnoisesti vain siihen että kun sanoit että ei löydy itseltäsi mitään syytä, niin olen kyllä tässä vuosien aikana joutunut huomaamaan itsekin että ei näemmä nykylääketiedekään löydä näinkään yksinkertaisiin juttuihin ratkaisua, tai edes syytä.

Noo, ehkä joskus...onhan tässä vielä aikaa jos ei aivan romuksi mene, ikää kuitenkin vasta vähän yli parikymmentä:)

Reilu vuosi lämpöilyä...

Itselläni ( 36 v nainen) vuosi sitten joulun jälkeen kun olin flunssassa, jäi lämpö jotenkin päälle. Koko ajan on hieman kuumeinen olo, ja lämpöä 37.2-37.5 ja kurkku hieman kipeä, milloin enemmän milloin vähemmän.
Kävin lääkärillä tammikuun lopussa, antibioottikuuri, ei auttanut. Kuukauden päästä uudelleen, jolloin poskiontelortg,thorax ja täydellinen verenkuva, kaikki ok, mutta uusi antibioottikuuri. Kuukauden päästä nieluviljely, löyty streptokokki G, antibioottikuuri, ei vaikutusta. Seuraavaksi korvalääkäri, otetti nenän limakalvolta näytteet ja verestä allergia-aiheita.Kaikki ok. Ja lääkärin asenne oli sellainen että korvien välissä taitaa olla vikaa....
MUtta kyllä mä itse tunnen milloin olo on normaali ja milloin ei, ja tunnen selvästi milloin lämpöä enemmän. Väsyttää tosi kovin, ja mikään ei huvita. Välillä virunväreitä, välillä tuskanlämmin olotila. Ja välillä olen miettinyt, että onkohan tää jotain vakavaa, mutta nyt on vuosi mennyt kohta verikokeistakin, mutta en tiedä kenen lääkärin puoleen pitäisi kääntyä vai odottaako vain milloin puhkeaa jokin uusi oire...
Olen tässä miettinyt,että mahtaakohan johtua kuitenkin hormoneista, meinaan kun pillereiden tauon aikana aina kahdeksi päiväksi lämpö laskee tonne 36.9 :ään.... Nyt vaihdoin NuvaRing renkaaseen mutta lämpöilyyn sillä ei vaikutusta...
Nooh, kaipa tässä on odoteltava vaan että jatkuuko lämpöily edelleen vai häviääkö joskus.

johtuu

johtuu e-pillereistä!Itsellä sama vika. ja monella kaverillani.

ei pillereistä välttämättä!

mä kärsin lämpöilystä nyt kolmatta vuotta, enkä ole kymmeneen vuoteen syönyt pillereitää..eli ei ainakaan mulla ole syynä;-)

Sama vika myös...

Ovela homma. Ruumiin lämpö on mittarin kuin mittarin mukaan säännöllisesti yli 37 ja olo on tukkoinen. Varsinaiset flunssat kuitenkin tulevat ja menevät kuten aikaisemminkin, pieni kuumeilu kuitenkin jää. Joskus on tulehdusarvot kohollaan joskus taas ei.

Olenkin aivan vakavasti alkanut miettiä jospa syynä on huoneilma. Tämä siksi, että keväällä alkaa huono olo ja tukkoisuus helpottaan ja kesällä sitä on kuin eri mies. Talvea kohden mentäessä oireet taas alkavat. Miten nuo vuodenajat sitten voivat vaikuttaa, jos huoneilma aiheuttaa oireilua. Olisikohan syynä tuuletuksen lisääntyminen. Talvella ja etenkin pakkasilla ei juuri tule ikkunoita auki pidettyä. Kiinnitin asiaan huomiota vasta viime syksynä. Pitänee mittailla lämpö säännöllisesti pitkin tulevaa kevättä ja kesää.

Itselläni kuitenkin ainoa lääke on muutto. Kyseessä on vuokra-asunto ja toistakaan ei ole tiedossa, joten en oikein uskalla tästä epäilyksestäni vuokranantajallekaan huomauttaa.

Kun mietitte asiaa, kertokaa minulle voisiko teilläkin mahdollinen syy olla huoneilmassa.

sama huomio

Lämpöily alkoi 2004 syksyllä ja pääsin siitä eroon kesällä kunnes se alkoi syksyllä 2005. Viime syksynä lämpö taas nousi n. 37.1 ja on pysynyt siinä melko tasaisesti. Asun melko uudessa kerrostalossa ja homeesta on tuskin kysymys mutta silti epäilyttää miten lämpö alkoi lähes samoihin aikoihin kuin viimeksi syksyllä. Itselläni ei kyllä ole mitenkään tukkoinen olo, ainoastaan suurta väsymystä se aiheuttaa, mutta töihin on lähdettävä. Oletko sinä "homekasvu" muuttanut ja helpottiko oireet tai selvisikö muuten oireittesi syy?

lämpöilystä vuodenaikojen mukaan

Hei te, jotka olette kärsineet vuodenaikojen mukaan vaihtuvasta lämpöilystä. Käykäähän piipahtamassa labrassa allergia testeissä. Esim keväällä koivun ja lepän siitepöly ja loppukesästä pitkälle syksyyn jatkuu pujon siitepölyvaikutus. Yleensä allergiat aiheuttavat flunssantapaisia limakalvo-oireita ja joissaintapauksissa myös lämpöä tai jopa kuumetta.

minullaki...

... on ollut lämpöilyäyläasteesta lähtien ja olen nyt 18... Välillä jouduin olemaan pois koulusta ku oli niin tukkonen ja väsynyt olo... Yläaste oli homeessa, joten johtuisko siitä. Nimittäin kesälomilla olin terve kuin pukki. Sama on nyt, olen muualla koulussa ja lämpöilyä on, nytkin on 37.4.. Odotan innolla sitä et alkaa kesäloma, eipä oo lämpöilystä ja tukkoisuudesta ongelmaa. Onko muilla tälläistä et kouluaikana on lämpöä ja lomilla ei? Ajattelin et onko koulu homeessa, niinkuin yläaste.. Minä olen erittäin altis homeelle...

hometta?

Minulla on myös ollut lämpöä noin puoli vuotta. Olin 90-luvulla töissä päiväkodissa, ja silloin olin jatkuvasti kuumeessa ja minulla oli myös poskiontelotulehduksia. Myöhemmin kuulin, että kyseinen päiväkoti oli remontissa, koska oli täynnä hometta. Ostimme noin puoli vuotta sitten vanhan talon, mutta kosteus on mitattu eikä sitä ole. kuitenkin epäilyttää!!!

Lievää kuumetta jatkuvasti

Ihana lukea, että onhan niitä muitakin, joilla voi kuume pysyä pitkäänkin 37 asteen yläpuolella. Itselläni on yleistä, että talven tullessa eka flunssa nostaa pienen lämmön päälle, yleensä sellaista 37,2-37,5 ja siitä se alkaa. Menee monta viikoa ennen kuin tuntuu siltä, että flunssa helpottaa. Tutkittu on paljonkin, välillä on kehkoputken tulehdusta yms. mutta kuume pysyy vaikka räkätaudit sitten jossain vaiheessa häviääkin. Olo jää väsyneeksi. Itselläni on selitetty tilaani niin, että lievä kuume jää "päälle" hankkimaan vastustuskykyä, mutta häipyy kyllä aikanaan. Kesän koittaessa kuume on hävinnyt ja kesäaikana olen taas energinen vanha minä. Talvella pääsen takaisin kierteeseen ekan flunssan jälkeen tein sitten mitä tahansa. Omaan terveelliset elämäntavat ja liikun paljon, paitsi sitten talviaikaan tulee täysi stoppi. Lapsena olin allergikko ja uskon, että sellaiset ovat yleensäkin alttiimpia flunssan jälkisairauksiin, tukkoisuuteen, poskiontelotulehduksiin yms. aikuisiälläkin.
Kun aikanani asuin lämpöisessä maassa vuosia, ei tällaista esiintynyt. Onkohan tarkoitettu, että minun pitäisi muuttaa lämpöseen ja pysyä siellä?????

Sama homma

Olen 19 vuotias ja olen kärsinyt tästä jo monia vuosia.. aina joudun olemaan koulusta tai töistä pois koska on kuumeinen ja huono olo. Samaan aikaan minulla on myös kurkkukipua.

Minulla on usein pientä lämpöä noin, 37,1-37,5,usiemmiten kuitenkin vain 37,2 olen tätä lääkäriltä joskus kysynyt koska en asiaan keksinyt ratkaisua. Lääkäri sanoi, että se kuuluu kuukautiskiertoon, jossain vaiheessa kuukautiskiertoa kuulemma on enemmän lämpöä kuin normaalisi? Siitä en tiedä, mutta en usko se olevan syy kuumeiluuni.

Mutta luulen syyni olevan "proput", tai olen jo kauan tiennyt sen olevan tämä.. koska minulla on suuret ja risaiset nirlurisat joihin tulee "proppuja"..

Nielurisojen "proput"

Nielurisoissa on koloja ja onteloita, joihin kertyy rauhasen limakalvolta poistuvaa kuollutta kudosta ja pieniä ruoan jätteitä. Isot proput näkyvät nielurisojen pinnalla kellertävinä läiskinä. Kun risoja painaa lastalla tai esimerkiksi lusikan varrella, proppu usein pullahtaa kolostaan pois.

Nielurisojen kroonisessa tulehduksessa propuille sopivia koloja on tavallista runsaammin, mutta yleensä proput eivät merkitse mitään sairautta ja ovat vaarattomia. Jos proppuja on paljon ja niihin liittyy hajuhaittoja, niitä voi poistaa puulastalla tai sopivalla lusikan varrella nielurisaa vierestä painamalla. Proput kuitenkin pyrkivät uusiutumaan hiljalleen. Proppujen vuoksi ei yleensä tarvita nielurisojen leikkausta, mutta hyvin hankalissa tapauksissa niiden vuoksi voidaan risat poistaa.

Onko mulla kokemuksia? Kannattaako nielurisat poistaa? Vai mitä kannattaa tehdä?

propuista

mä olen miettinyt myös noita proppuja - itselläni on ison "pömpylät" nielurisoina, ja sieltä aina silloin tällöin tupsahtaa proppuja suuhun, ja myös ruuantähteitä olen huomannut jemmautuvan niihin satunnaisesti (ei kovin miellyttävää). Ainakin proppuja tutkiessani (yök!;-) osa niistä on ollut selkeästi tulehtuneen vihreitä.
Kun vain jaksaisi ja töiltä ehtisi, niin tätäkin voisi käydä lääkäriltä kysymässä vaihtoehtona. Ehkä sitten joskus kesälomalla..

ei risoja

Minulta leikattiin risat pois. Lämpöily alkoi kuitenkin pian leikkauksen jälkeen. Nyt taas koko talven ollut lämpöä. Muistaakseni olin kesällä terve ja energinen, kun taas talvisin uupunut ja väsynyt. On sitä välillä lääkärissä käyty, mutta kaikki on ollut kunnossa.

meitä on siis muitakin!

Ette usko mikä helpotus llukea, etten ole yksin vaivan kanssa! Usein kun tuntuu, että on oikeasti päässä vikaa, kun on jatkuvasti vaivaa.

Mä olen kärsinyt lämpöilystä nelisen vuotta (olen 30v). Normaalin (eli terveen reippaan) olotilan päivinä lämpö on 36.1-36.6, mutta huonoina päivinä 37.1-37.7. Eli kuume ei ole järin korkea, mutta siihen on liittynyt välillä aivan järkyttävää väsymystä ja huimaustakin. Ravasin sen alkaessa myös lääkärissä kaikenmaailman kokeissa, mutta kaikki kokeet näyttivät normaaleja tuloksia.

Mun kohdalla veikattiin syyksi stressiä - elimistö on ikäänkuin ylikierroksillä, ja sen näkyy lämmössäkin. Vaivaan kuitenkin liittyy usein myös pieniä näppylöitä kitalaen takaosassa sekä limakalvojen jännää kuumotusta. Joskus on myös kurkkukipua. Lämpöilyä on myös lomilla, ja toisaalta usein kiireisenä sitä ei välttämättä ole.
Inhottavinta vaivassa on, että ei ole kunnolla sairas ja kuitenkin on sairas olo ja tuntee, ettei elimistössä ole kaikki kohdallaan. Varsinkin kun muistaa, millainen olo oli ennen lämpöilyä - selkeä, jaksava ja pirteä. Sairaslomalle olen jäänyt vain silloin, kun en ole todella kyennyt töihin (olen opettaja), muuten sinnittelen Buranalla. Jos jäisin joka lämmöstä kotiin lepäämään, olisin ehkä 60% päivistä kotona..

samankaltainen

kuulostaa tutulta... olen kanssasi yhtä vanha ja mulla ollu lämpöä 37,8 miltei joka päivä 4 kk ajan...
jatkuuko sulla edelleen???
minä saikkarilla ollu kaksi viikkoa.. tutkittu ja hutkittu koko ajan..viimeksi oli pään kuvaus.. se oli onneksi ok nyt lähete kiireellisenä sisätauti osastolle vetämässä... odottelen mitä siellä tutkitaan?? toivottoman väsynyt ja masentunu olo on tällä hetkellä!!

Jatkuva kuume

Minulla on täsmälleen sama ongelma. Ensimmäisen kerran havaitsin asian n. 4 vuotta sitten jolloin kiinnitin huomiota siihen että aina varsinkin iltapäivisin lämpö nousee n. 37.5 asteeseen. Lääkäri ei juuri asiaa kommentoinut. Nyt olen taas huomannut että tätä lämpöilyä jatkuu edelleen, olo ei ole sairas..onko normaalia?!?

Samaa ongelmaa pukkaa

Sama ongelma minullakin. Tämä on niin rasittava vaiva. Pientä lämpöilyä on ollut viimeisen vuoden ajan. Viime vuonna sairastin keuhkokuumeen, poskiontelotulehduksen ja nielutulehduksen. Olin helmikuusta kesäkuuhun sairas. Sitten kesä vähän kuin paransi tauteilun. Syksyllä taas pukkasi voimattoman olon. Nyt vimeisen kuukauden aikana lämpöä on mulla ollut koko ajan yli 37. Viime viikonloppuna ajattelin, että nyt se sitten on ohi, kun ei lämpöä ollut. Ajattelin että pääsiäisenä sairastamani nuha paransi asian. Mutta ei. Jokos on tänä aamuna väsynyt olo ja lämpöä 37,6. Jeejee. Ja minä kun muistan vielä pari vuotta sitten olleeni aina niin terve kuin pukki, jaksoin harrastaa liikuntaa... nyt ei todellakaan tee mieli. Tää ei ole mun normaalilämpö, sen tiedän. Normaalisti se on, niin kuin suurella osalla muita ihmisiä joku 36,6. Silloin olen terve. Nyt en tunne itseäni terveeksi. Olen siis sairas. Sanoi verikokeet mitä sanoi, mut kun nekään ei sano mitään hälyttävää, muuta ku et valkosolutaso on aikas alhainen.......... inhottavaa.

Täälläkin sairastellaan

Minulla on ollut 4kk lämpöä 37,2-37,5. Aluksi sitä oli vaan aamulla ja päivisin. Nyt sitä on alkanut oleen koko ajan. Päivän toimet teen normaalisti mutta pienikin rehkiminen nostaa lämpöä. Norm. lämpö minulla on 36,4 joten olo on nyt kipeä.

Eniten vaivaa tietämättömyys, että mistä tämä johtuu!! Ei ole ollut vuoteen mitään viruksia tai flunssia, jonka jälkitautina olisi tullut lämpöilyä. Valkosoluja on normaalia enemmän ja hieman kohollaan tulehdusarvot. Onneksi lääkäri on ottanut asiani tosissaan ja kohta menen jatkotutkimuksiin.. Kunhan mysteeri selviäisi. Harmittaa olla koko ajan vähän kipeä.

Olen kuitenki kokenut järkeväksi elää normaalisti, suht iisisti ja pitää ajatukset muualla kuin koko ajan omassa voinnissa. Sitä vaan huolestuu liikaa. Toivoisin kuitenki että asioihin tulisi joku selvyys.

Lämpöä pukkaa

Sama vika Rahikaisella. Mulla on normaali lämpö 35.8 - 36.3 riippuen vuorokauden ajasta, kun olen terve. Olen mitannut lämpöä eri mittareilla ja tuo tulos on ollut. Nyt on ollut noin parin vuoden ajan jatkuvasti väh 36.5 - 37.2. Tunnen oloni sairaaksi, ja töissä käyn puoliteholla... Lisäksi kurkku on jatkuvasti hieman katteinen ja kipeä, kurkkukipua on ollut noin kahden vuoden ajan lähes joka viikko useampi päivä, kieli on myös jatkuvasti valkoinen harjauksesta huolimatta. Kuukaudesta saattaa olla ehkä yksi viikko kun olo on normaalimpi ja lämpöä ei ole. Voiko syynä olla esim homealtistus? Minulla on tod nielusta G-streptocci- kasvua. Sitä on hoidettu useilla antibioottikuureilla. Nyt kesällä tuli keuhkokuume ja olo vieläki heikko... itse epäilen jo jotain kroonista sairastelua. Olisko risojen poisto ok? Olen käynyt useilla lääkäreillä ja jokaisella tuntuu olevan eri mielipide asiaan. Samalle lääkärille hankala päästä...

mulla on

mulla on justiin samat

mä oon sairastanu...

mä olen jo sairastanu tota puoli vuotta joka kuukaudes on aina pari päivää kuumetta eli tollanen 37.5-38

Mystinen väsymys ja kuumeilu

On tuntunut aivan ihmeellisestä lukea teidän kokemuksia! Miksikö? Siksi että minulla on ollut ajoittaista kroonista kuumeilua ja omituista väsymystä.

Minun oireiluni alkoi viime syksynä kun alotin uudessa työpaikassa. Koe ajan(2kk) kävin töissä vaikkakin välillä sairaana.(muuten olis tullut potkut, siitä olen varma)
Jatkuvat muutaman päivän sairaslomat alkoivat kuitenkin tulla tutuksi syksyn mittaan, sillä sairastin muutaman viikon välein kuumetta ja vaikka kuume loppui, jatkui väsymys aina TALVEEN ASTI.
Kun Suomessa oli pahin flunssa aalto, EN SAIRASTANUT KERTAAKAAN, mutta nyt kevään mittaan krooninen väsymystila ja jatkuva kuumeinen olo on tullut taas vieraaksi.

Kuumetta en edes viitsi mitata. Työpaikkatarkastuksen verikokeet (syksyllä 06) eivät näyttäneet mitään hälyttävää.
En ole sitä tyyppiä että jaksaisin ravat lääkärillä, mutta kyllä tämä on omituista ja hajoittavaa.

Ehkä olen jollain tapaa hullu, sillä en ole jättänyt lenkkeilyä aivan tyysti vaan pyrin voimieni mukaan juoksemaan pari kertaa viikossa.

Muilla(kin) samoja kokemuksia!! Haluan lukea lisää teidän kokemuksista ja varsnkin jos on jotain menetelmiä millä tätä outoa tilaa saa helpotettua.

Kiitos kaikille ja iloista kevättä- kaikesta huolimatta!

täälläkin sama

Juu, sama täällä. Vajaan vuoden on ollut lämpö jatkuvasti vähintään 37,1, korkeintaan 37,6. Samoin hengenahdistusta. Astmat, allergiat on tutkittu, verenkuvat ynnämuut - ei missään mitään. Välillä ilmaantuu mitä ihmeellisimpiä oireita, niin kuin nyt on ollut korva- ja kurkkukipua - kävin lääkärissä, ei mitään. Väsymys on melkoinen lämpöilystä johtuen ja stressiäkin pukkaa kun ei uskalla töistä olla pois. Asuntoakin on vaihdettu, ja homma ei sillä muuttunut miksikään. Onko kukaan päässyt tästä vaivasta irti ja jos, niin miten?

täällä kans...

aih..ihanaa että löysin tämän palstan...helpottaa että en ole "epänormaali" :)
mulla ollut 4 kk kuume ja töissä koko ajan..
tutkimuksia tehty satoja viimeksi kuvattu pää.. nyt sisätauti puolelle kiireellisenä.. mulla lämpö aamuisin 36,2 ja iltaa kohti joka hiton ilta väh. 37,7!!!! rassaa!!!!

Identtinen latu

Uutta työpaikkaa myöten. 1,5 kk olin töissä sitten tuli poskiontelon tulehdus ja alko tulehdus/kuume kierre. En ollu 8 vuoteen syöny antibiootteja, nyt kaksi kkuria 1,5 kk sisällä. Taas on kurkku kipeä. Kuurien aikana on normaali olo; s.o. ei kuumetta, ei kurkku/poskipää kipuja. Muuten ei.

Täälläkin yksi

Sama juttu myös. edellinen vaikea kausi oli kesällä -99 kun lämpöilyä kesti kuukauden verran. Verikokeet yms tehtiin, eikä mitään. Lopuksi lääkäri sanoi vaan että älä mittaa... No ei tartte mitata, kun sen kyllä tuntee.

Nyt on taas menossa pahempi vaihe, kevään ja kesän ajan palelua, kuumostusta ja lievää kurkkukipua välillä. vähän joskus hävettää kun on naama ihan punainen kun on niin kuuma... seuraavana päivänä taas kylmä.

Todella rasittavaa, en ole enää edes mitannut lämpöä, koska sen kyllä tuntee kun on sellainen 'kuuma pää' olo.

Pitkät poissaolot ärsyttävät!

Eräs sukulaiseni on altistunut homeelle monta vuotta. Kun hän kävi koulullamme, hän oli kuulemma heti haistanut homeen. Niin surullista kuin se onkin, meidän koulussamme on hometta. Monet sanovat siitä, eivätkä kuitenkaan tee asialle mitään. Koulussa on melkein 1000 oppilasta, ja kaikki altistuvat sille. Liikuntasalia käytetään päivittäin, ja siellä se homepesä sitten on.

Viime vuonna olin koulusta pois ensin syksyllä 1,5 viikkoa, josta 1 viikko oli sitä 37.1, jolloin terveydenhoitaja ei päästä kouluun. Keväällä oli sitten 1 vko pois, ja lukemattomia muita lämpöilyjä on ollut monta vuotta. Sitä jää jälkeen muista, ja koulunkäynti meinaa kärsiä, eikä kukaan tee asialle mitään!!! Koulun ilmastointeja on sentään uusittu. Välillä kuitenkin tuntuu, että miksi kaikki ovat hiljaa, eivätkä tee mitään??? Home on vakava ongelma, eikä suurin osa sitä ymmärrä. Tutkimuksen mukaan 80-90% rakennuksista Suomessa kärsii jonkinasteisesta home-, tai kosteusvauriosta. Jos saa hometta vereen, ei se sieltä ikinä pois lähde. niin se kai on, että terveyden arvon huomaa vasta sitten, kun on sen menettänyt.

Ylikunto?

Onko kukaan miettinyt ns. ylikunnon mahdollisuutta, sillä siinäkin oireena jatkuva lämpöily ym. muuta epämääräistä ja sen voi saada hyvinkin helposti..?

lämpöilyä

Mullakin ollut lämpöilyä niin kauan kuin muistan. Ainakin 4-5 vuotta. En tiiä mistä johtuu. Äsken otin kuumemittarin pois, niin näytti 37.3 astetta. Eilen oli 38 astetta, mutta se oli jo joku kuume kohtaus kun paleli ja tuli yskä. Joskus mittailin kuukauden ajan lämpötilaani ja laittoin lapulle ylös, niin parina päivä oli alle 37 astetta ja muina päivinä 37-37,6. Tosi masentavaa kun ei tiedä missä vika on. Pää on jotenkin sekavan oloinen aina :S
Sillon kun olin töissä, kävin lääkärilläkin ja joissakin kokeissa, mutta niistä ei löytynyt mitään. Otti verikokeita sun muita juttuja.
Mua väsyttääkin aika paljon yleensä ja oon huomannut että kun syö hyvin niin sillon alkaa ramaisemaan melko paljon. en tiiä...pakko kait se on jaksaa päivä kerrallaan..voi kyllä olla omakin vika kun oon pitänyt nyt parin vuoden ajan yö rytmiä päällä ja monesti ei tuu syötyä etes kunnolla vitamiineja sun muita juttuja.

kuumeilua mullakin

ekan kerran kuume jäi päälle jo 1995. sillon sitä kesti putkeen 3kk ja lähti pois jollain kroatialaisella antibiootilla. 95 jälkeen lämpöily on aina jääny päälle ihan pienestäkin nuhasta tai tullut muuten vaan. tosi inhottavaa, ei voi liikkua/kuntoilla ja aina jotenkin kuuma lähes hikinen olo.

aina on ollu veriarvot tosi hyvät. olen kylläkin vetänyt röökiä koko ikäni, ja siksipä uskon, että mun keho on rasittunu nimenomaa siitä. keuhkoja on kyllä aina väillä kuvattu, mutta ei kai röntgen kaikkee näytä.?

Siskolla on kans jatkunu lämpöily jo 2,5 vuotta.

onko kukaan kuullu, että otsonipitoisuudella olis tekemistä heikentyneen immuunijärjestelmän kanssa? muistaakseni luin sellasta jostain lehdestä kun kerrottiin, että otsonikadossa maan lähellä oleva otsonitason nousu sairastuttaa ihmisiä?

ahdistaa

Kuumeilua on jatkunut vasta kuukauden verran,mutta olo on tosi voimaton.37-37,5,sellaisen takia ei saa edes sairasloma,ja lääkäri vain vähättele kun ei kokeis näy mitään.Vatsakin on välillä sekaisin pari viikko putkeen.Ehkä sitä on vaan ajannut itsensä loppun ja elimistö varoittele että on aika hidasta.Mutta kun töihin on pakko mennä.

Terveys ei ole itsestäänselvyys!

Vuosi sitten alkoi pääsiäisloma ja ajatukset pyörivät kaiken kivan tekemisen ympärillä, pitkä viikonloppu kun oli tulossa. Viikonlopusta tulikin erityisen pitkä sillä sairastin parin viikon flunssan.

Siitä lähti kierre. Olen sen jälkeen syönyt kaiketi noin kuusi antibioottikuuria poskiontelotulehdukseen vuoden sisään, niistä pari penisiliinikuuria.

Monena aamuna olen herännyt kun aina sen puolen korvaa ja poskihampaita särkee kummalla kyljellä olen nukkunut. Tämä viittaa siihen että onteloissa on räkää ja aiheuttaa painetta. Tosin mitään nuhaa ei ole vähään aikaan ollut...

Kuurin jälkeen on maksimissaan viikko ihan ok olo mutta sitten on lämpöä 37,0-37,6 ja särky korvissa alkaa taas. Lämpöä en mittaa ellei olo ole sen mukainen.

Viimeisin kuuri oli penisiliinikuuri. Kun otin viimeisen lääkkeen perjantai-iltana, sunnuntai-iltana oli taas lämpöä 37,5. On niin turhauttavaa kun koskaan ei tunne olevansa täysin terve. En oikeastaan edes muista miltä se tuntuu.

Turhauttaa elää päivä kerrallaan kun ei koskaan voi tietää miltä olo tuntuu seuraavana päivänä. Ei voi sopia kenenkään kanssa mitään, jos ei sitten jaksakaan tavata. Kavereita näkee harvoin. Nyt olen 23-vuotias nainen ja tuntuu että elämä menee ohi. Odotan joka viikonloppua, jotka sitten lipuvat ohi huonon olon vuoksi. Elämässä ei ole enää muuta sisältöä, kuin sairastelu. Sitä tulee niin katkeraksi niille jotka ovat täysin terveitä, jotka jaksavat liikkua ja voivat tehdä ja harrastaa.

Nyt oli viikon verran verrattain hyvä olo, mutta tänään nousi lämpöä jälleen 37,4. Sinänsä lohduttaa että muillakin on samanlaisia vaivoja, mutta lohdullisempaa olisi tietää miten tulla terveeksi. Pyrin syömään terveellisesti, otan vitamiinini ja olen syönyt vastustuskykyä lisääviä kaupasta ostettavia tuotteita. Mikään ei tunnu tehoavan. Sama se mitä tekee, tulen kai aina olemaan kipeä. Toivo alkaa olla mennyt, vaikka yritän parhaani mukaan jaksaa tehdä asiat huonosta olosta huolimatta.

Pian on etsittävä töitä mutta pelkään ettei kukaan halua palkata sellaista joka on jatkuvasti kipeä, toisten mielestä "kipeä".

Älkää siis hyvät ihmiset pitäkö terveyttä ja hyvää oloa itsestäänselvyytenä, vaan olkaa erittäin kiitollisia siitä. Sen arvon ymmärtää vasta kun sen on menettänyt.

kuumeinen olo

Minullakin ollut pitkään jo kuumeinen olo, tuntuu pahemmalta urheillessa. Jäänyt jumppakin vähemmälle tuon takia. mikähän avuksi...

Ja täällä myös kohtalotoveri

Juuri mittasin lämpöä ja taas vaihteeks yli 37. Ei kiva väsynyt ja kipeä olo, huomaan heti kun alkaa lämpö nousta. Yleensä ei nouse yli 37,6. No menihän tässä jo muutama viikko terveenä. Muutaman vuoden ajan ollut mulla jatkuvaa lämpöilyä n. 1-2 kertaa kuukaudesa. ei kiva. Multa on otettu täydellinen verenkuva, Crp, kilpirauhasarvot ja HIV ei selittävää. Varmaankin vaan huono vastustuskyky. Täytys varmaankin tsekkailla elintapoja.

samassa veneessa

huh, löysin topikin googlen kautta ja itellä on nyt nelisen vuotta (nyt olen kohta 25v) ollut tätä samaa selittämätöntä kuumeilua, nelisen vuotta sitten leikkasivat nielurisat kun epäilivät niitä aiheuttajaksi, vaan eipä auttanut.

Mystistä on että tosiaan 4 vuoden aikana ei ikinä ole ollut mitään arvoissa vikaa, verikokeita ja virtsa kokeita useita otettu. Kaikki näyttää olevan täysin kunnossa arvojen perusteella. Itellä on muutaman viikkojen jaksoja läpi vuoden. Oma normaali lämpö on 36.3, lämpöä pitää sen 37-37.5 , ei koskaan yli tuon. Aamulla lämpötila on normaali mutta parin tunnin sisään alkaa nousu joka kestää iltaan asti. Nyt menen sisätautipuolelle tyksiin jossa tutkivat tarkemmin, mutta voisin väittää ettei mitään löydy.

Itse olen mietiskellyt että johtuu stressistä ?? vaikka olenkin mielestäni erittäin stressi vapaa mieleltäni, mutta alitajunta voi tehdä kummallisia kepposia....

Lämpöilyä täälläkin....

....ollut vuosien varrella moneen otteeseen. Normaali ruumiinlämpö on 35,4 ja aina välillä nousee viikkotolkulla 37,2 - 37,5 asteeseen. Yleensä on johtunut pitkittyneestä poskiontelontulehduksesta. Yhden tai kahden antibioottikuurin jälkeen ja lääkityksen loputtua on voinut taas nousta. Vuoden alusta taas poskiontelotulehdus eikä antibiootti auttanut. Pääsin TYKS:n allergiapuolelle, jossa lääkäri määräsi kortisoonia seitsemäksi päiväksi. Lääke otettiin alentuvasti eli E
ensimmäisenä päivänä seitsemän pilleriä, toisena kuusi, kolmantena viisi jne. Kuume laski ja pysyi poissa. Myös ystävälläni oli pientä lämpöilyä pitkän aikaa ja nyt jälkikäteen tuuminnut että kuumeilu ennakoi endometrioosin syntyä ja joka leikattiin sitten myöhemmin. Itse olen tullut siihen tulokseen että lämpöilyllä on jokin syy - sen selvittäminen kuin salapoliisityötä ja avun saaminen vielä hankalampaa. Itselläni taas ollut lämpöilyjakso ja takana 10 päivän antibioottikuuri poskiontelotulehdukseen. Lääkekuuri loppunut edellisenä päivänä ja taas lämpöilyä 37 astetta eli lääke ei puurrut. Soitan huomenna työpaikkalääkärille ja saa luvan määrätä kortisonikuurin.

Mykoplasmaa, muillakin?

Johan meitä on paljon. Itse olen 39 v. mies ja taas jälleen kerran samaa vaivaa eli pientä lämpöä, joka sahaa eestaas ja tuntuu, että mitään ei jaksa tehdä. Just otin mittarin kainalosta ja 37,3 oli lämpö.

Sama homma oli muistaakseni eka kerran keväällä 2004, kesti noin 3 kuukautta ja taas tämän vuoden keväällä ja nyt syksyn aikaan koko ajan. Lääkärissä olen rampannut, keuhko- ja poskionteloröntgenit, veri- ja virtsakokeet on otettu. Poskionteloissa näkyi jotain pientä polyypin tynkää ja vähäistä turvotusta.

Lääkäri sanoi kesän alussa otettujen verinäytteiden näyttäneen että mykoplasmaa on ollut veressä, mutta että se olisi menossa pois. Netistä löytyy googlaamalla tietoa mykoplasmasta ja ainakin joidenkin lähteiden mukaan kyseessä on uusiutuva ja hankalasti poistettava vaiva. Noh, nettitietoon tietenkin pitää suhtautua tietyllä varauksella, mutta mikäli pitää paikkansa, 2-3 vuoden mömmökuurilla pitäisi vaivan lähteä. Eli ei kuulosta kovinkaan kivalta.

Kaverillani on myös samanlaista lämpöilyä ja kappas, häneltäkin löydettiin mykoplasma verestä.

Mykoplasma on tietojeni mukaan pienin "otus", joka pystyy replikoimaan DNAnsa, kuuluu ilmeisesti bakteereihin. Tämä on myös joidenkin nettitietojen mukaan hankalasti löydettävä otus.

Allergiatesteissäkin kävin TYKSissä, ne näyttivät koivu- ja pujo-allergiaa, samoin jotain kolmatta kasvia, jota en nyt muista. Ei eläinallergioita.

Asun kerrostalossa, joten enpä uskoisi että homeongelmasta olisi kyse, varsinkin kun ongelmaa on ollut jo monessakin asuinpaikassa.

Enpä tiedä, mitä tehdä. Ei oikein jaksaisi koko aikaa rampata lääkärissä tai varoa tekemisiään, olenkin päättänyt että yritän puuhailla sen mitä jaksan. Ärsyttää vaan kun koko ajan pukkaa hikeä, vaikka ei tee mitään kamalan raskasta.

Kertokaapa, ovatko muut saaneet diagnoosin mykoplasmasta. Ja mitä sille on tehty, jos mitään. Ja muille, jotka lääkäriin menette, kysykää asiasta (ja kertokaa mielellään mitä teille kerrottiin).

Lämmintä ;) talvenjatkoa kaikille!

Mietin

Itselläni samanlaista vaivaa, ainakin reilun kuukauden (vasta) ollut jatkuvaa lievää lämpöä. Flunssassakaan kuume ei ole noussut yli 37,5 vuosiin. Aina väsynyt olo. Tulehduksen jälkeen jatkui tämä. Sairastan myös kroonista urtikariaa.

En jaksanut lukea kaikkia viestejä, mutta voiko allergiakin olla syynä??? Itselläni on todettu kissa-allergia ja omistan 2 kissaa.

^Lisään

Lisään vielä että mitään muita oireita en omista kissoistani saa

Mykoplasmaa kaiken muun lisäksi

Olin vuoden verran töissä homeisissa tiloissa tietämättäni. Minulla on aikuisiällä vuosia sitten diagnosoitu astma ja erinäisiä allergioita (sukurasitteita). Homeympäristö oli näemmä kropalle liikaa. Keuhkoputkentulehduksia, poskiontelontulehduksia peräjälkeen ja jatkuva väsymys ja lämpöily myös tulehdusten välissä. Ja kaamea yskä, josta sivullisetkin välillä kysyivät tai huomauttivat.

Vuoden rimpuilin ko. paikassa. Kesällä onnistuin saamaan itseni kuitenkin mm. lomien ansioista niin hyvään kuntoon, että pystyin harrastamaan myös kilpaurheilua. Syksyllä kun ensimmäinen flunssa iski, niin se oli alamäkeä vuoden loppuun saakka. Astma- ja allergialääkkeet oli ihan maksimissaan, kuumetta koko ajan ja jokapäiväiset rytmihäiriöt about 4 kk ajan (en esim. saanut nukuttua kun öisinkin niitä oli). Loppuvuodesta aloin sitten yskiä yölläkin (ei poskiontelontulehdusta tai nuhaa), joten epätoivoissani marssin taas lääkärille. Tämä lääkäri ehdotti mykoplasman ja keuhkoklamydian verikokeita ja mykoplasmahan sieltä löytyi. Söin antibioottikuurin ja yöyskä hävisi. Muut vaivat jäivät, mutta pääsin kai yhdestä vaivasta eroon(?).

Läksin sitten ko. työpaikasta pois, otin omaa lomaa ja aloin pikkuhiljaa tervehtyä ja päästä taas kuntoon. Niin olinkin toiveikas, että nyt siitä päästiin. Huomasin, että pienikin ärsytys keuhkoille aiheutti astmakohtauksen, joita minulla ei ennen tuota työpaikkaa ollut juuri lainkaan. En voinut alkuun mennä mihinkään pölyiseen paikkaa, esim. elokuvista jouduin lähtemään kesken pois ilmeisesti ihmisten talvivaatteiden pölyämisen takia, vaatekauppoihin ei voinut mennä tai puuvarastoon. Muuten olin terve, kun onnistuin välttelemään pölyisiä paikkoja. Seuraavan vuoden syksynä alkoi taas lämpöily ja rytmihäiriöt tuli päälle samantien. Yleiskunto meni huonoksi, iho rikki monesta paikkaa, niveliä ja luita särki, välillä niveltulehduksia yksittäisissä nivelissä, rauhaspatteja milloin missäkin, poskiontelot kipeät ja naama turvoksissa sen takia, huimausta ja päänsärkyä, hiivatulehduksia eli kaikenkaikkiaan aika raihnainen olo. Eikä missään vikaa (paitsi päässä varmaan, hehheh......). Täydellinen verenkuva, senkka ja CRP, kilpirauhasarvot, reumafaktori, keuhko- ja po-röntgenit - kaikki ok. Ainoa, mikä kokeissa on ollut poikkeava on S-IgE-arvo eli jokin allergia on ollut päällä kokeenottoaikaan tai juuri ennen sitä.

Ja tätä sairastelurumbaa on siis kaikkina muina vuodenaikoina paitsi kesällä. Muuuuuutta koska olen siis niin kovin terve kaikkien testien mukaan, niin minussa ei ole mitään vikaa. "Sitä on vain liikkeellä". Mainittakoon vielä, että syön todellakin hyvin ja monipuolisesti, terveinä aikoina liikuin paljon ja muutenkin olen yrittänyt edes ulkoilla päivittäin. Ehkä tämä jonain päivänä joskus tästä muuttuu. Kesää odotellessa...

Kuumeilija

40v- nainen. Alle parikymppisenä toistuvia nielutulehduksia, jotka poistuivat homeopaatin (lääkärin tutkinnon suorittanut) määrävän lääkityksen jälkeen. Samalla katosivat myös koivun siitepölyoireet, vaikka allergia edelleen vahvasti mitattavissa onkin.
Pientä lämpöä usein koko aikuisiän, muutama keuhkoputken tulehdus, yksi keuhkokuume, postikontelotulehduskierre joka loppui leikkaukseen. Tosin tämän kevään taas poskionteloita särkenyt lähes päivittäin.
Nyt lämpöilyä kuukauden taas, välillä 37.2-37.5, ja olo selkeästi huono ja väsynyt. Normisti olen pirteä, energinen, ei ole stressiä muusta kuin kuumeilusta. Jotain elimistön ylireagointia, pitäisi vissiin allergialääkkeitä vedellä jatkuvasti, niillä olo hieman kohenee.
MUN 10 V TYTÖLLÄ OLLUT KUUMEILUA JA FLUNSSAN KALTAISIA OIREITA PUOLI VUOTTA YHTEEN MENOON.LÖYTYI VANHA MYKOPLASMAINFEKTIO.ON MUKA MENNYT OHI...MENEEKÖ SE MUKA ILMAN PITKÄÄ ANTIBIOOTTIKUURIA???LAPSI ON VÄSYNYT ,VÄLILLÄ HIKOILUKOHTAUKSIA VÄLILLÄ PALELEE.MUUT KOKEET JA RÖNTGENIT YM.NORMAALIT.

kuukauden ajan

Oon 14 v tyttö ja mulla on nyt hieman yli kuukauden ollut lämpöä 37,1 - 37,5 astetta.. Verikoekeissa tullu kuljettua niin paljon että pelkän neulan ajatteleminen saa voimaan pahoin D; Tuloksissa ei ole saatu selville mitään ja lääkäri pari päivää sit vinkkas että jos sunnuntaina vielä kuumetta on nii pitää lähteä sairaalaan.
Oireita mulla on ollu väsymys, pahoinvointi ja tietenki se kuume... Lääkäri ei tiedä mikä mua vaivaa.

ainiin..

Olihan sitä joulukuussa parin viikon ajan sama juttu ja tammikuussa kans..
Jaloista myös lähteny voimat välillä kuumeen takia... ei oo meinannu jaksaa kävellä..

samaa täälläkin

Minullakin ollut nyt 37.5 noin 2,5kk ajan.Välillä on muutaman päivän poissa, mutta sieltä se vaan hiipii uudelleen aina.
Lääkärissä käyty muutaman kerran, lähinnä ovat vaan mulkoilleet kun vierasta sikaa.
Laaja verenkuva otettiin joskus 2kk sitten ja siellä ei mitään ollut.Yskää ei ole eikä nokka vuoda, vaan kurkku on kipeä melkein jatkuvaan ja jokunen proppu ollut vasemmassa nielurisassa, joka on myös aika turvoksissa.
Tähänkään en ole lääkäriltä kommentia saanut, että huomenna taasen TK kutsuu.

Borrelioosia???

Itselläni myös kuumeilu jatkunut jo kolme vuotta. Välillä kuumeettomia jaksoja, mutta harvemmin. Päivisin tulee huono olo ja lämpö nousee, useimmiten 37,3. Tosin lämpö saattaa laskeakin saman päivän aikana. Lämmön ollessa päällä kaulan imusolmukkeet tuntuvat hieman turvonneilta. Jatkuvaa limaisuutta nielussa. Krohiä saa usein ja selvitellä kurkkua. Kurkku on myös hieman kipeä usein, kuten myös nielurisat. Kesällä leikattiin poskiontelot "kroonisen poskiontelotulehduksen takia". Leikkauksella ollut mitään vaikutusta mihinkään oireisiini. Verikokeissa ei mitään huomionarvoista missään. Tyksissä jatkavat tutkimuksia. Infektiolääkäri ei osannut auttaa. Ulostenäytteestä mitattava suolistotulehduksesta kertova arvo oli hieman koholla. Normaali lukema alle 100. Mulla yli 200. Ei kuulemma huolestuttavaa. Voi johtua niellystä limasta. Allergialääkäri määräsi keuhkot kuvattavaksi jollakin tarkkapiirtokuvauksella... Sitä odotellessa.

Ei ole suuria odotuksia lääkärien tutkimusten suhteen. Sitä tuntee, että jokin tulehduksen tapainen on elimistössä päällä koko ajan, vaikkei tulehdusarvot olekaan koholla. Mielessä on käynyt kroonisen borrelioosin mahdollisuus. Saattaa nimittäin aiheuttaa mitä moninaisimpia oireita, esim tulehduksia ja kuumeilua, vaikka arvot olisi ok. Läääkärit eivät usein suhtaudu siihen vakavasti, sillä testit ovat hyvin epäluotettavia. Neg. testitulos voi merkitä borrelioosia yhtä hyvin kuin positiivinen. Oireet voivat puhjeta vuosia punkin pureman jälkeen. Hoitokeinona oireiden kurissa pitämiseen oikeastaan vain yhdistelmäantibiootit. Onko ketään muuta kuumeilusta kärsivää punkki purrut?
PYYDÄ TOI MYKOPLASMAKOE
Täälläkin ollaan aika epätoivoisia.... yläasteikäinen tyttäreni on sairastanut viime syksystä asti; kuumetta 37,2-37,8 koko ajan, vähäinenkin liikkuminen aiheuttaa hengenahdistusta, jäseniä pakottaa, huono olo jne. Mistään ei löydy mitään vikaa, syksyllä kylläkin todettiin mykoplasman aiheuttama keuhkokuume ja siihen 2 vkon lääkekuuri, jonka jälkeen oireet jatkuivat ja jatkuvat edelleen. Verikokeet näyttävät, että "ei mitään vakavaa ole". Mykoplasmakoetta ei oteta uudelleen mistään hinnasta, en tiedä miksi. Lapsi on todella väsynyt koko ajan. Koululle olen ollut yhteydessä ja selitellyt poissaoloja, eivät sielläkään enää suhtaudu asiaan kovin suopeasti. Kohtaa saa kaupunki laittaa koko perheen pään vuoksi hoitoon, jos ei mitään löydy tai oireet katoa.
Lyhyt kuuri mykoplasmaan ei välttämättä tehoa, vaan tauti jää päälle. Kannattaa käydä yksityisellä, siellä voi käydä laboratoriossa ilman lääkärin lähetettä (eikä maksakaan kuin jotain 50e tms per testi). Itse kävin juuri adenoviruksen ulostenäytteessä vkl. Tulokset pitäisi tulla tällä viikolla.

Kaikkia viruksiakin on liikkeellä, mm. noroa ja adenoa.

9v lapsi ja 7.vko kuumetta

Noniin,
Täällä sitä ollaan ja toistetaan muiden kokemat oireet.
Eli, lapsi 9v ja lämpöilyä kuusi viikkoa takana ja seitsemäs menossa. Viisi lääkärissä käyntiä joista neljä kunnallisessa. Yksityisen diagnoosi ilman testiä on mykoplasma ja kunnalliset kiistävät ko. taudin olemassaolon tai että se lapsellani olisi. Kuumetta siis jatkuvasti 36.8 - 37.5 riippuen rasituksesta. Keuhkojen tulehdus todettiin VAIN yksityisellä ja siihen syötiin antibiootti kuuri, jonka jälkeen oireet tulivat takaisin, eli jatkuva kuumeilu.
Mykoplasma koetta ei suostuttu ottamaan kunnallisessa koska eivät usko sen olemassaoloon. Säästösyyt uskoakseni. Luin netistä että kyseiseen pöpöön tehoaisi otsonihoito, jota annetaan lapselle vain Turussa olevassa yksityislääkäriasemassa. Ei tule olemaan edullista, kun ei ole vakuutusta, mutta lapsen terveys menee edelle ja kohta on isän lelut myynnissä, jotta saadaan hoitokuuri tilattua.
Siis, otsonihoito tehdään suolaliuoksella suoneen tai ns. verensiirrolla. Otsonissa on se hyvä puoli, että on käsittääkseni vaaraton aikuiselle, mutta lapsen kanssa pitää olla tarkka. Otsoni lukemani mukaan tuhoaa tehokkaasti bakteerit ja pöpöt kuten mikrobit elimistöstä, mutta ei aiheuta sivuoireita.
Lukekaa oheinen linkki: http://cfs.gehennom.org/?mykoplasma niin alkaa valkenemaan mistä on kyse.
Niin, jäi mainitsematta että verikokeita on lapseltani otettu jo kohta 20, mutta kaikki on kunnallisen lääkärin mukaan OK. keuhkot on kuvattu ja poskiontelot myös, kunnallisen mukaan OK, yksityinen kyseenalaisti vahvasti keuhojen lausonnon nähdessään lapseni tilan.
Huomenna menen takaisin yksityiselle ja vaadin lähetteet eteenpäin ja kokeen mykoplasmasta. Ilman mykoplasmakoetta ei yksityinen Turun klinikka anna otsonihoitoa. Kokeilen vielä yhden kerran huomisella räyhäämisella kunnallisessa saada tähän selvyyttä ja oikealle lääkärille pääsyä lapselleni, mutta en ole kovin toiveikas tuloksista ja päästä nopeasti lasten erikoissairaalaan.
Luulempa että yksityinen on ainoa vaihtoehto ja se otsonihoito. Muuten kuumeilu käsittääkseni tulee jatkumaan hamaan tulevaisuuteen, kuten myös monella teistä. Sitä en voi lapselleni sallia.
Saa nähdä miten koulu aikoo järjestää opetuksen, kun kielsivät kuumeisena kouluun menon. Vaadin tänään kotiopetusta, saa nähdä mikä on vastaus.
Kirjoittelen lisää kun on lisää uutisia.

Voimia kaikille!

Kuinka kävi Isä KK?

Jäin odottamaan jatkoa viestiisi taistelussasi saada lapsesi mykoplasma-testiin ja siitä eteenpäin hoitoon. Kuinka teidän kävi?

mykoplasma

onko mykoplasmaa nyt liikkeellä erittäin paljon? kuka tietäisi? minulla kuumetta (37,5) nyt jo yli kaksi kuukautta ja epäilen mykoplasmaa..

Ottakaa tuo testi vakavasti, sillä homealtistusta on

http://personal.inet.fi/koti/haistahome/Oiretesti.html

jaa a

teillä on salee hepatiitti, käykää vaikka katsomassa oireet netistä, luullaan et ollan kipeitä/flunsassa, oikeasti vain taudin oireita...
hei , te naiset olen 30v nainen minulla on ollut samaa lämpöilyä mutta , se voi johtua sterssistä , ihmissuhteista , perheenjäsenen menettäminen , mikä tahansa
stressaava asia , välillä minulla pulputtaa mahassa , tuntuu kuin kaatuisin , (pyöryttää) , oksettaa ja lämpöilyä , ihme kyllä kun on lomaa niiin tuo olo on joskus aina pois.
Uskomatonta että meitä on näinkin monta! Itsellä lämpöily kestäny jo 1,5 vuotta eikä loppua näy.. Muutama päivä silloin tällöin voi olla alle 37, mutta useimmiten siis juuri tuo 37.2-37.5. Olen 24 v. nainen ja siis muuten yleisesti terve tätä lämpöilyä lukuunottamatta, eikä allergioita ole. Lääkäreillä on tullut ravattua liikaakin, ja paljon kokeita otettu mutta mitään ei vaan löydy. Olen nyt viime kesästä asti yrittänyt antaa asian olla ja keskittyä vain elämiseen, mutta jatkuva väsymys kieltämättä vie voimat.. Ja tuntuu että aina kun saan käytyä muutaman viikon ajan säännöllisesti kuntoilemassa niin tulee flunssa päälle, joka sitten estää liikunnan, mutta kuume ei kuitenkaan nouse yli 37.5 vaikka olisikin pahempi flunssa (ennen nousi pahempien flunssien aikana 38.5:een)..

Eikä mitään suurempia muutoksia tosiaan ole elämässä nyt ollut. Lääkäreiltä sain erilaisia vastauksia, "joskus kroppa vaan on pidemmän aikaa eri lämpöinen" ja että toivotaan että se menisi ajan kanssa ohi.. ja yksi piti minua näköjään mielenvikaisena ja tokaisi että "kunhan et mittaile sitä lämpöä niin kyllä se siitä lähtee". No, tässä on vuosi mennyt eikä lämpö ole mihinkään kadonnut. Enkä tosiaankaan joka päivä ala mittailemaan lämpöä, hulluksihan sellainen tekisi. Mutta vaikea se on olla huomaamatta kun koko ajan väsynyt ja heikko/kuumeinen olo. Lisäksi olen huomannut että minulla on atkuvasti tukkoisen tuntuinen nenä, vaikkei nuhaa olisikaan.

Mietin kuitenkin tuota mykoplasmaa nyt- se ei ainakaan muistaakseni ole tullut puheeksi lääkärikäynneillä. Mutta kun olen siitä lukenut niin siinä on aika paljon muitakin oireita, mitä minulla ei ole ilmennyt. Eli voiko kyse olla mykoplasmasta jos oireena ainoastaan lämpöily ja tukkoinen nenä?
Ja onko kukaan kirjottaneista löytänyt ratkaisua ja saanut kuumeilua loppumaan?
Jos joku sattuu vielä tänne eksymään niin itsellä ainakin todettiin nyt Mykoplasma kun pyysin lääkäriä ottamaan siitä verikokeen. Eli kannatan muitakin vastaavista oireista kärsovän tekemään samoin! Nyt sitten 2 viikon lääkekuuri ja ei kun paranemista kohti (toivottavasti ainakin)! :)
Mulla on alkanut sama oireilu jo yli 10-vuotta sitten. Välillä on koko ajan pientä lämpöä päällä, yleensä max. 37,5 ja sitten taas voi olla pitkän aikaa normaali olo. Mulla on allergiaa kaikelle pölylle sekä astmaattisia oireita. Myös mykoplasman vasta-aineet ovat olleet muutama vuosi sitten otetussa verikokeessa koholla.

En enää tiedä, mikä aiheuttaa mitäkin, mutta tuntuu että itsellä kyllä stressi nostaa lämpöä. Olen aikamoinen jännittäjä ja ihan hirveän stressi-tilanteen häämöttäessä lähellä nousee myös lämpö. Kun tilanne on ohi, niin lämpökin tasaantuu.

Olen myös saanut lämmön ja karmeat keuhko-oireet päälle, jos olen joutunut oleskelemaan pölyisessä ympäristössä. Mielestäni tämä lämpöily-ongelma on alkanut sen jälkeen, kun minulle puhkesi allergiat. Sitä ennen sain normaaleja flunssia, korkean kuumeen kanssa toisin kuin nyt. Kerran olin asunnossa, missä oli heinä- ja eläinpölyä. Jo saman vrk:n aikana kuume nousi päiväksi yli 38, kunnes laski lämpöilyksi, myös hengitys ja keuhkot rahisivat jatkuvasti.

Tällä hetkellä taas lämpöä, katotaan jatkuuko pitkään. Luulen että stressistä johtuu. Pakko olla pari päivää koulusta pois ja lepäillä kotona.
Kunnan arvauskeskusten osaaminen/viitsiminen loppuu siihen, kun mitään tuttua sairautta/aiheuttajaa ei löydy. Arvauskeskusten jonot, lääkärien vähyys, työn kuormittavuus jne saattaa johtaa siihen että lääkäri vain toteaa, että "ei teiltä mitään löytynyt, eli voitte olla ihan huoletta." Arvauskeskuksissa todellinen syy saattaa jäädä kuitenkin piiloon. Minä en luota pätkääkään otsaansa rypistelevään arvaustieteen lisensiaattiin, joka arpoo että annetaanko antibioottia vai todetaanko että asiakas on terve. Tai se tavallinen: seurataan. Kun ei niitä saa edes vastuuseen.

Jos kuume, tai mikä tahansa oire, vain jatkuu ja jatkuu, niin ei ole muuta vaihtoehtoa kuin yksityinen lääkäri. Sellainen, jolla on halu ratkaista asiakkaan ongelma. Kunnallinen arvaaja ratkoo yleensä jonon nopeuttamiseen liittyviä ongelmia. Suomen terveyskeskuksissa yleensä hoidetaankin vain neniä. Osaaminen on perinteisissä sairauksissa ok, mutta jatkotutkimuksia ja muita useampia menetelmiä vaativia tutkimuksia ei hallita. Eikä mitään ennaltaehkäisevää hoitoakaan saa. Jatkotutkimuksiin yleensä pääsee vain sellaiset henkilöt, joilla alkuunsa parannettavissa olevat sairaudet ovat edenneet rajuiksi. Esim selkävaivojen jatkuessa magneettikuvaan on vaikea päästä. Tuusulassa näin vasta sitten, kun selkävaivat aiheuttavat esim. halvaantumista, tahtomattaan ulostamista ja virtsaamista ja muita vakavia oireita.

Tätä on Oy Suomi Ab:n bisnes tänäpäivänä. On useita tapauksia, joissa asiakas on joutunut hakemaan apua ulkomailta, esim. Saksasta asti.

Suomi on taantumassa monella tasolla. Rahamiehet tulevat selviämään, mutta työttömät, varattomat, kodittomat jne. tulevat kärsimään rankasti. Kun Suomea pyöritetään kirjaimellisesti kuin yritystä, niin suunta vain on tämä, valitettavasti. Ehkä fiksuimmat elämää tosissaan seuraavat, ovat huomanneet, kuinka business tappaa inhimillisyyttä ja moraalia. Nykyään esimerkiksi sairaiden kohtelu on todellakin moraalitonta. Jos olet vakavasti sairas, tai sinulla on jokin piilevä sairaus, joka vaatii mahdollisesi useita tutkmuksia, olet tappioita aiheuttava säästökohde. Jakuvien leikkausten ja säästöjen aiheuttamat ongelmat on tiedetty alusta asti, mutta budjetit, taloustilanteet ja raha itsessään ovat tulleet ihmistä ja hänen terveyttään tärkeämmiksi. Piste.
Johan se on kuultu maailman turuilla ja toreilla, että Suomessa ei ole kaikki hyvin. Kyllä Saksassakin pääsee lääkäriin, mutta vaan ei Suomessa. Kai se 5milj. kansa on niin ylivoimaisen vaikea hallita. Kiitos vain kokoomukselle kaikesta.
JUM4L4UT4!!!
Itsellä puoli vuotta lämpöilyä ja jatkuva flunssainen olo.
Keväällä sairastuin ylikuntoon ja uskon ,että johtuu siitä
Helpotti hieman kuulla, että mystiseen lämpöilyyn ja väsymykseen löytyy kohtalotovereita. Itselläni lämpöä ja jatkuvaa väsymystä on jatkunut reilun kuukauden päivät. Verikokeista ei paljatunut poikkeavaa, eikä muutakaan selkeää syytä tunnu olevan. Aloin jo vakavissani epäillä, että päässä ''viiraa''. Tosin kyllä alkaa masentaa, kun päivässä ei tunnu olevan pirteää hetkeä.
Minulla myös ollut kuumeilua n. viisi vuotta. Verikokeita otettu urakalla ja myös yksityisellä lääkärillä käyty eikä mitään selvinnyt. Mykoplasma jossain vaiheessa diagnosoitiin mutta ei siihen mitään hoitoa tullut. Sanottiin vaan että lämmön pitäs laskea vuoden sisään, mutta eipä laskenut. Luin että joku oli ajatellut lämpöilyn johtuvan e-pillereistä, sitä ei kyllä mikään lääkäri ole epäillyt? Voisiko johtua niistä.. Tälläkin hetkellä sairaslomalla ja mietin juuri menenkö huomenna töihin vai en. Toissapäivänä tuli töihin lähdettyä, mutta olo olikin ihan karmea työpäivän jälkeen. Lämpöarvot 37,0-37,4.. Väsyttää kovasti..
Itse olin vuoden verran flunssakierteessä, aina tuli vain uusi ja tuntui että oli jatkuvasti puolikuntoinen ja älyttömän väsynyt. Kaikki testit näytti negatiivista, eikä aiheuttajaa vain löydetty.
Sain avun allergialääkkeestä (koivuallergia todettu, mutta ikinä ei ollut varsinaisia oireita joten en käyttänyt lääkkeitä) ja nyt olen ollut koko talven terveenä :)
Liittyy jotenkin tukkiutuviin hengitystiehyeisiin tms. joita lääke pitää aukinaisina, eikä edesauta tulehduksia.
Kun tätä ketjua varmaan moni lukee ja epäilee oireiden syyksi mykoplasmaa niin syytä lukea tämä artikkeli, joka on tarkoitettu myös uusien lääkärien koulutukseen:
http://www.terveysportti.fi/xmedia/duo/duo10616.pdf

Tärkeitä pointteja:

-verikokeet aikas hataria
-selkeää yhtenäistä oirekuvaa ei ole
-CRP:llä ei voi poissulkea tautia

Artikkelin ulkopuolelta voi kertoa, että tauti voi kestää kroonisena vuosia ja osa paranee vain kovilla ja pitkillä(yli kuukausi) kuureilla. Tälläistä hoitoa saa vain yksityiseltä puolelta ja vain muutamilta lääkäreiltä.

Tietenkään kaikki kuumeilu ei johdu kyseisestä "bakteerista", eikä pidä lukittautua yhteen teoriaan.
Mulla ollut nyt 2vk pientä kuumeilua 36,8-37,4 ja pari viikkoa sitten olin kovassa flunssassa ja viimeviikolla epäiltiin virusperäistä keuhkoputkentulehdusta. Eilen olin jo innoissani kun lämpö oli 36,6 mutta nousi tänään taas 37,7.. toivon tosiaan että paranen tästä tämän viikon aikana. Mulla ei ole kipeä olo enää,vähän väsynyt vaan kuumeilun takia ja silät kuivan tuntuiset. Yleiskunto on tällä hetkellä hyvä mutta ympärivuotinen tukkoisuus ei ole loppunut,olen 19 vuotias ja olen vasta nytten osannut ruveta epäilemään homeen ja sisäilman vaikutusta terveyteeni. Asun vanhassa talossa jonka kaikki seinät eivät ole kunnolla eristettyjä ja jotku seinät näyttävät ns laikukkailta. Mietin jo miten omaan kotiin muutto vaikuttaisi terveyteeni. Allergiatesteissä ei ole löytynyt mitään hälyttävää.
Alotanpa tämän uudelleen eli minun tilanne se että lämpöä pivisin väillä 37,5 ja hiukan alle, ja kamala hiki kokoajan vaikka en tekisi mitään saatikka jos tekisin,hiukn flunnssainen olo. mutta kaikki mahdolliset kokeet otettu,vaihdevuosia myöten vaan kaikki hyvin,tämä on kamalaa.
Täällä on aivan samanlaista tautia ollut kohta 3 viikkoa. Mitään ei oikein pysty tekemään jatkuvan hikoilun ja lämmön takia.. Pelkkä imurointi nostaa hien pintaan, syke ei nouse, mutta hiki tulee? Tällaista ei ole ollut koskaan!

Mitä ihmeen tautia tämä tämmöinen on?
Kokeilkaa kaikki kuumeilusta kärsivät ihmeessä myös homeopatiaa, sekä väyhyketerapiaa. Ei siitä ainakaan haittaa ole.
 /   /  /  / Jatkuva lämpö

Asiantuntijat

  • SincityNaisille ja pariskunnille sunnattu intiimituotteiden erik...

Keskusteluhaku

Laaja haku



Lisää keskusteluja aiheesta

Tietoa mainosten kohdentamisesta