kohtauksia

kanker

Voisikohan basenjien kevätkohtaukset johtua punkkipannasta?

3

1666

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tämä avaus sai minut kiinnostumaan aiheesta sen verran, että luin huolella läpi kerhon (=Suomen Basenjit) keskustelusivuilla olevan ketjun kyseisestä aiheesta. Yksikään keskustelija, jonka koiralla on ollut kyseisiä oireita, ei maininnut punkkipantaa (ikinä käyttäneensä, eikä ainakaan kohtauksen hetkellä). Tiedoksi niille, jotka eivät ole asiasta mitään aikaisemmin kuulleet, että kyseessä on joillakin yksilöillä keväisin esiintyvä 'pyörtymiskohtaus', joka jotenkin tuntuisi liittyvän joko tuoreen ruohon syöntiin tai hyönteisten pistoihin. Samanlaisia oireita esiintyy myös muissa roduissa, mutta basenjeilla ehkä eniten. Koira toipuu (ilman hoitoakin) noin puolessa tunnissa, mutta viilentäminen ja nesteen juottaminen ovat kuitenkin tärkeitä ensiaputoimia.

    • basenjille

      laita sellaista, se kun on muutenkin niin äärettömän herkkä kaiken muunkin kanssa... Ties mitä siinä punkkipannassa on kun ihmiset sanoo että koirat saa niistä halvauksiakin. Kaikkea paskaa sitä saa eläimille myydä nykyisin. Käsittämätöntä!

      • TUleva koiran omistaja

        Meidän koira muuttui täysin kun punkkipantaa käytimme ( puoliviikkoa). Ei enään Ollut reipas tai leikkisä.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää

      jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole
      Maailman menoa
      20
      2242
    2. Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä

      ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi
      Maailman menoa
      76
      2185
    3. Belfastissa käynnissä kunnon persuilu

      Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä
      Maailman menoa
      41
      2059
    4. Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen

      Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma
      Maailman menoa
      51
      1427
    5. Mitä kirjainta haluaisit

      Ra kastella mahdottomasti?
      Ikävä
      74
      1366
    6. Onko kaivattusi rohkeampi kuin sinä?

      Vai oletko sinä rohkeampia? Mikä on rohkea teko, minkä sinä tai kaivattusi on tehnyt? Mitä siitä seurasi?
      Ikävä
      46
      893
    7. Kaunein nimi

      Mikä on mielestäsi kaunein miehen ja naisen nimi? Haluaisitko itse olla joku toisen niminen?
      Ikävä
      63
      892
    8. Farmi-Amski ja Jucci Hellström - Sydämiä satelee - Onko tässä jotain enemmän?

      Amskidamski Anne-Mari Tarkkio ja Jucci Hellström olivat samaan aikaan Farmi Suomi -realityssä. Nyt somessa on nähty mat
      Kotimaiset julkkisjuorut
      8
      781
    9. Arvaa sattuuko se

      Että teen töitä siihen että unohdan sinut. Mitä muutakaan voin
      Ikävä
      52
      753
    10. Rakastan sinua hiljaisuudessa

      Rakastan sinua hiljaisuudessa. Olisit minun tai et, olen odottanut sinua vuosisatojen ajan. Ilman sinua sydämeni on yksi
      Rakkaus ja rakastaminen
      33
      744
    Aihe