Exceliin tottuneena olen ihan ihmeissäni tämän Calcin kanssa ja tätäkin pitäisi oppia käyttämään. Voisiko joku teistä guruista neuvoa vähän: Käytössä Open Office 3.0.1 1. Pitäisi tehdä viittaus toiseen taulukkoon. Yritin tehdä kuten Excelissä olen tottunut, eli menin soluun, kirjoitin = ja sitten klikkasin toisen taulukon solua, jonka sisällön siihen halusin. Tuloksena virheilmoitus #NIMI? Ohjeitten mukaan se tarkoittaa "Tunnusta ei ole pystytty käyttämään, esimerkiksi, kelvoton viite tai verkkotunnus, ei sarake- tai rivitunnusta, ei makroa, väärä desimaalierotin, lisäosaa ei löydy." 2. Entä miten sitten teen luettelon, josta käyttäjä valitsee soluun tulevan arvon? Tiedot-kelpoisuus-Luettelo tuottaa vain valkoisen ruudun, johon pitäisi jotain osata kirjoittaa - aivan sama mitä kirjoitan, en osaa. Luetteloon tulee valittavaksi juuri se mitä tähän ruutuun kirjoitan, vaikka pitäisi saada siihen solualue, jossa on arvot joista valita. Ja haaste ei pääty tähän: se solualue olisi kokonaan toisessa laskentataulukossa. Onko tämmöinen edes mahdollista OO:ssa? Olisin neuvoista hyvin kiitollinen.
Miten nämä tehdään Calcissa?
17
1700
Vastaukset
Ykköskohtaan en osaa auttaa, kun en saa virheilmoitusta vaan toimii ihan kuvailemallasi tavalla ensin taulukonvalitsinta ja sitten solua klikaten. Kakkoskohtaan voisit ehkä kokeilla löytyykö Ohje-painikkeella Ehto-sivun Salli-otsikon alta taulukosta jotain sinulle sopivampaa kuin tuo luettelo.
EtkE:[Onko tämmöinen edes mahdollista OO:ssa? ] On se mahdollista toisestakin tiedostosta. Viitteissä lienee hyvä käyttää pitkää muotoa, tyyliin: 'file:///C:/Users/Risto/Documents/OOtiedostoja/Testiä2.ods'#$Taulukko1.G6:g9 Tuon toisen taulukon solualueen (ensimmäisen solun) osoitteen saa erikseen haettua johonkin työstettävän taulukon vapaaseen soluun 1. kysymyksen mukaisesti napsauttamalla kyseistä tallennettua ja avattua toista laskentataulukkoa. Valitettavasti en tiedä, miten Calcin saisi "noutamaan" osoitteen siihen valintaikkunaan suoraan. Poluthan voivat olla pitkiä ja kirjoittaminen virhearkaa jne.
- Kiitos....
sitä vähän epäilinkin, että ei saa Excelin tapaan maalattua haluttua aluetta. Vasta kun vinkkasit että katsoisin sopivampaa arvoa, huomasin, että oo:ssa Salli-valikossa valinta Solualue antaa Lähde-ruudun, Excelissä se menee Luettelo-valinnan kautta ja siinä pääsee maalaamaan samassa taulukossa olevaa solualuetta, mutta siinäkin on sitten kirjoitettava pitkä polku. Oo:ssa alkuperäinen ongelmani siis oli etten hoksannut mistä tuo Lähde-ruutu tulee. Ihme muuten ettei oo:ssä ainakaan minun asennuksessani pysty tuohon Lähde-ruutuun edes samasta taulusta maalaamalla määrittämään solualuetta. Eli näyttää siltä, että pitää osata kirjoittaa se "pirun pitkä polku" ;) (nyt kun viimein löysin sen pahuksen Lähde-ruudun....) Kiitos vastauksista!
- eri tavalla
Kiitos.... kirjoitti:

>...maalaamalla määrittämään solualuetta. Sen voi maalata etukäteen niin että vaikka ylimmällä rivillä on sen listan nimi. Sitten vain Insert->Names->Create ja täppä kohtaan "Ylin rivi" niin sitten siellä kelpoisuus määrityksessä solualueeksi kohdassa "Lähde" riittää sen nimi.
- onnistuu, mutta...
eri tavalla kirjoitti:
>...maalaamalla määrittämään solualuetta. Sen voi maalata etukäteen niin että vaikka ylimmällä rivillä on sen listan nimi. Sitten vain Insert->Names->Create ja täppä kohtaan "Ylin rivi" niin sitten siellä kelpoisuus määrityksessä solualueeksi kohdassa "Lähde" riittää sen nimi.
saan tämän tapahtumaan vain samassa taulussa. Ja toisekseen, jos listaa sitten kasvattaa loppupäästä, lisäykset eivät tule valikkoon mukaan, kun ei ole kirjoitettu solualuetta. No, senhän voi siihen sitten kirjoittaa, mutta yhä on se ongelma miten saa sen "pitkän polun" tähän mukaan. Osaanhan sen kirjoittaa, kun sen voi kopioida resurssinhallinnan osoiteriviltä ja sitten kirjoittaa solualueen, muistaa '-merkin jne. Tarkistin ainakin omasta mielestäni varmasti, että on oikein - tai sitten en tiedä vieläkään jotain juttua Polkuni on tyyliä 'file///C:/hakemisto/toinen_hakemisto/kolmas_hakemisto/.../seitsemäs_hakemisto/Tiedostonimi.ods'#$Laskentataulukko.d10:d:209 Eli pahuksen pitkä polku - onko se liian pitkä vai puuttuuko tuosta joku tärkeä merkki tai onko jotain liikaa? Yritin jopa olla "ovela" ja tein tämän lähtötaulussa, leikkasin ja siirsin toiseen taulukkoon, tulos: sain aikaiseksi solun, jossa lukee tuo otsikkorivi ja solu avaa tyhjän valikon, koska se siirtyi viittaamaan tauluun, johon sen siirsin. Viittauksen muuttaminen absoluuttiseksi $-merkillä ei auta ja sitä "pitkää polkua" en saa toimimaan. Aika mystistä! Vieläkö joku keksii jotain?
- virhe?
onnistuu, mutta... kirjoitti:

"Laskentataulukko.d10:d:209" ei ole solualue. Yksi kaksoispiste (d:n ja 2:n välissä) on liikaa.
- esimerkkiä.

Esimerkki tiedostojenvälisestä linkityksestä. http://user.services.openoffice.org/en/forum/download/file.php?id=1880&sid=e19053fc9171426ed5e2f553410849b5
- ketjun aloittaja
esimerkkiä. kirjoitti:
Esimerkki tiedostojenvälisestä linkityksestä. http://user.services.openoffice.org/en/forum/download/file.php?id=1880&sid=e19053fc9171426ed5e2f553410849b5
Kiitos taas vinkeistä (ei ollut muuten syntaksivirhettä, vaan virhe oli tänne kirjoittamassani esimerkkipolussa, solualuemääritys oli oikein tehty itse taulussa) Onkohan suomenkielisessä oo:ssa joku bugi vai mikä - tuossa antamassasi esimerkissäkin käy niin, että target-taulukkoon tulee useita #N/A virheitä sekä yksi Virhe:502 ilmoitus. Lisäksi ilmeisesti niissä soluissa, joihin oli tarkoitus tulla arvo source-taulukosta, on polku 'file:///...jne. Pitäisköhän asentaa koko oo uudestaan?
- ongelma?
>Tiedot-kelpoisuus-Luettelo tuottaa... Tuottaa juuri sen mitä pitääkin eli voit itse kirjoittaa sen listan. Sen sijaan jos haluat ne arvot solualueelta niin pitää tietysti valita: Tiedot-kelpoisuus-solualue Mikä tässä on se vaikea kohta? ;)
- Jus_Si
Hei, oletko katsonut OOo:n suomalaisilta kotisivuilta oppaita? http://fi.openoffice.org/dokumentaatio.html Sieltä löytyy mm. oikeusministeriön maan mainio, yli 300-sivuinen opaskirja. Kyllä nuo viittaukset toisiin tauluihin ainakin minulla toimivat moitteettomasti. Tosin kirjoitan viittauksen näppäimistöltä: =[taulukon_nimi].[solu] Ei ole tuon monimutkaisempaa, ja hyvin toimii. Minulla on versio 3.1 ja siinä Tiedot / kelpoisuus avaa valintaikkunan, jossa määritellään ehdot, syöttöohjeet ja virhehälytykset. Ehkä sinunkin kannattaisi päivittää ohjelmasi?
- vastauksista
Joo, kiitos. Saan tuon tosiaan toimimaan blanco-tauluissa, jotka aloitan tyhjästä, mutta vanhoissa tauluissani en tosiaan saa tätä toimimaan. Vika on varmaan noissa taulukoissani. Täytyy kai aloittaa ihan alusta uudestaan... Mulla on siis suomenkielinen oo 3.0.1, mutta MISTÄ tuon 3.1:n voi ladata? Suomenkielisillä sivuilla lukee että sen saa vain Linuxiin ja englanniskielisellä sivulla on 3.1 linkki joka johtaa suomenkielisen 3.0.1:n jakeluun eli juuri siihen joka minulla on. Ilmeisesti 3.1:tä ei siis saa vielä windowsiin?
- Jus_Si
vastauksista kirjoitti:

Hei, näyttää siltä että OOo 3.1:n suomenkielisen version tuottamisessa on teknisiä ongelmia. Sikäli harmillista, että ohjeiden suomennos olisi jo lähellä 100 prosenttia. Minä tein näin. Latasin OOo:n kotisivuilta englanninkielisen version, ja sitten asensin täysin epävirallisen ja täysin vailla mitään virallista tukea olevan suomen kielen paketin osoitteesta: http://mirror.csclub.uwaterloo.ca/openoffice/extended/3.1.0rc2/OOo_3.1.0r c2 _20090427_Win32Intel_langpack_fi.exe Hyvin on toiminut mitä tässä on parisen viikkoa ehtinyt käyttämään. Yritän omassa OOo -blogissani tiedottaa tämän suomennos asian etenemisestä. Ks. http://jinux.pokat.org/jussi/ JusSi
- Ketjun aloittaja
Ensiksikin Kiitos Juss, Tuttumies ja muut vastaajat!
Noniin, olenpa viimein saanut käyttöön suomenkielisen oo 3.1:n. Ei nämä ongelmani versiosta kiinni olleet vaan taidoistani (pikemminkin siis niitten puutteesta...).
Saan nyt siis kyllä tehdyksi valikon, johon tulevat tiedot toisesta tiedostosta, muttamutta: kun se luettelo ei päivity, jos teen muutoksia siellä toisessa tiedostossa.
Löysin ohjeista vinkin dde-linkeistä. Linkin tila on manuaalinen, Päivitä-nappulan klikkaus ei aiheuta mitään tapahtumaa, enkä löydä mistään tietoa miten linkki toiseen tiedostoon päivittyisi automaattisesti. No, päivittyihän se kun suljin tiedoston ja avasin taas, mutta eikö siis ole mitään konstia saada luettelo päivittymään realliaikaisesti?Kyllä minulla näytti päivittävän siitä Päivitä-painikkeesta, kun kelpoisten arvojen luettelossa näkyi mm. luku 33, jonka olin jo muuttanut arvoksi 35 toisessa lähdetiedostossa, joka oli tallennettu ja suljettuna, niin sitten se arvo oli muuttunut 35 tuossa valintaluettelossakin.
Samoin Lataa uudelleen -komento Tiedostovalikosta antaa valintamahdollisuuden päivittämiseen.
Reaaliaikanen päivityminen on vielä näkemättä tässä yhteydessä. Esimerkiksi kopioimani ja liittämäni alue toisesta tiedostosta ei näyttäisi päivittyvän DDE-linkkinä automaattisesti eikä manuaalisestikaan. Että ehkä noissa linkityksissä on jotain vielä kehitysvaiheessakin?
Versio oli suomenkielinen 3.1.0 OOO310m11 ja ympäristönä Vista.- eri käyttis
tuttumies kirjoitti:
Kyllä minulla näytti päivittävän siitä Päivitä-painikkeesta, kun kelpoisten arvojen luettelossa näkyi mm. luku 33, jonka olin jo muuttanut arvoksi 35 toisessa lähdetiedostossa, joka oli tallennettu ja suljettuna, niin sitten se arvo oli muuttunut 35 tuossa valintaluettelossakin.
Samoin Lataa uudelleen -komento Tiedostovalikosta antaa valintamahdollisuuden päivittämiseen.
Reaaliaikanen päivityminen on vielä näkemättä tässä yhteydessä. Esimerkiksi kopioimani ja liittämäni alue toisesta tiedostosta ei näyttäisi päivittyvän DDE-linkkinä automaattisesti eikä manuaalisestikaan. Että ehkä noissa linkityksissä on jotain vielä kehitysvaiheessakin?
Versio oli suomenkielinen 3.1.0 OOO310m11 ja ympäristönä Vista.Joo, täytyypä katsoa vielä, en ole viime aikoina testaillut, on mennyt enemmän lomailun puolelle. Minulla siis tuo sama suomenkielinen versio 3.1.0 OOO310m11, mutta käyttiksenä on XP.
Voi olla vielä kehitysvaihettakin tässä oo:ssa, mutta jotkut jutut sentään on tässä oo:ssa tehty fiksummin kuin MS Officessa, kuten esim. avattavan luettelon aakkostus, jota en Excelistä löydä niin millään. - retaatori
eri käyttis kirjoitti:
Joo, täytyypä katsoa vielä, en ole viime aikoina testaillut, on mennyt enemmän lomailun puolelle. Minulla siis tuo sama suomenkielinen versio 3.1.0 OOO310m11, mutta käyttiksenä on XP.
Voi olla vielä kehitysvaihettakin tässä oo:ssa, mutta jotkut jutut sentään on tässä oo:ssa tehty fiksummin kuin MS Officessa, kuten esim. avattavan luettelon aakkostus, jota en Excelistä löydä niin millään.Voisiko joku ystävällisesti neuvoa,miten calc:ssa saadaan suoritettua arpominen, eli esim nimilista sattumanvaraisesssa järjestyksessä toiseen taulukkoon painonapin painalluksella?
- stkiecl
JdXZHG gchkfsxqrvip, [url=http://sjnwshibwujx.com/]sjnwshibwujx[/url], [link=http://amkzqofarxuf.com/]amkzqofarxuf[/link], http://merojejgpvxa.com/
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää
jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole492536Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä
ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi742529Belfastissa käynnissä kunnon persuilu
Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä732402Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.672200Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl321897Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen
Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma1051749Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista
Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko241221Riikka runnoo! sähkön hinta +25 %, bensan hina +16 %
Euron bensa! Tuo legendaarinen persujen vaalilupaus. Sannan hallitus pudotti sähköenergan alv:n 10 prosenttiin, Riikka r71054Rakastan sinua hiljaisuudessa
Rakastan sinua hiljaisuudessa. Olisit minun tai et, olen odottanut sinua vuosisatojen ajan. Ilman sinua sydämeni on yksi411045Eläköön kuningas, kuningas on kuollut
Heikki Nivala kaatui kuin mies. Kavaltaja käveli juuri edelliseen toukokuun kokoukseen hankkimansa puku päällä. Eläköön59955