Vaimo tekee lapsen

sdafkjdsfj

Meidän tilanne on seuraavanlainen meillä on ennestään yksi 2,5 vuotias tyttö jonka syntymän jälkeen lähdin töihin jotta saataisiin perhe elätettyä, haaveksi jäi opiskelu hyvään ammattiin josta töitä saisi (olemme molemmat nuoria aikuisia), vaimo on kantanut vauvakuumetta jo pitkään ainakin viime kesästä asti, ainaista riskaamista ja jänkäämistä "kyllä nyt, nyt tulisi sopiva ikäero, saisi jatkaa äitiyslomalla, ei tarvitsisi vielä lähteä töihin yms."

aloitin kouluihin haut viime syksynä uudestaan tehden töitä lomassa ku ajattelin että nytten tyttö olisi jo riittävän vanha tarhaan ja saisin vihdoin itselleni ehkä opiskeltua ammatin mistä sitten saisi jotain vähän "arvokkaampaa" duunia. Kunnes kaikki romahti emäntä seisoo stickin kanssa nenän edessä mairea virne naamallaa että kato tätä, siitä alkoi ultraäänirumbat ja neuvola rumbat ja selitys siitä sillä on jo sykekkin yms yms. Ehkäisystä huolehdin minä viime kesästä maaliskuuhun asti kunnes päätettiin yhdessä että pillerit voisi olla hyvä ratkaisu ehkäisyksi, no eipä keretty niitä sitten käyttää kun 1kk ennekkuin napsahti, epäilen kyllä todella vahvasti että taisinpa tyhmänä mennä koukuista vanhimpaa, kaverit kun synnyttelee ja odottelee parhaillaan niin tais kuume yltyä vähän liian kovaksi.

Abortti ei kuulemma ole vaihtoehto kun kerran ollaan naimisissa ja kaikkea ja kun on yksi lapsi jo ennestään ja niin edelleen selityksiä riittää kyllä vaikkei aborttia vastustakkaan ja on semmoisen elämässään ennen minua tehnytkin, järkipuhetta vähän. Juostiin oikein neuvolat ja kaikki asiasta juttelemassa että kuinkahan näin ja mitä tässä pitäisi tehdä, jälkeenpäin nyt tajusin että eihän niillä juttelutuokioilla ja millään ollut muuta merkitystä kuin se että saataisiin äijällekkin lapsi toivotuksi.. Nettipalstoja ollaan luettu ja niistä kopioitu toisten elämää kuinka joillakin on ei toivottu lapsi muuttunut toivotuksi ajanmyötä ja kuin taikaiskusta taivaalta, täällä puhellaan että tämä lapsi on nytte lahja. Vittu että olen väsynyt, voi vittu en muuta enää osaa edes sanoa, en haluaisi olla tässä enää sekuntiakaan mutta ei ole paikkaakaan mihin mennä ja rakastan aikaisempaa lastani ihan hirveästi ja tyttö on muutenkin minulle todella tärkeä !

itse toivoin että pääsisin vihdoin kehittämään itseäni ja keskenjäänyttä koulutusta ennenkuin on liian myöhäistä, uskalsimpa jopa toivoa että saataisiin vihdoin tytär johonkin hoitoonkin kun ei ole elämässään päivääkään ollut kenelläkään hoidossa kun hoitopaikkoja ei ole ollut, uskalsimpa toivoa sitä kauttakin että nyt saataisiin edes joskus vähän omaa aikaakin keskenään vaimon kanssa, uskalsimpa toivoa että pääsisin vihdoin eka kertaa elämässäni käymään jossain ulkomailla kun en ole koskaan käynyt, en edes virossa ja rahaa olen kuitenkin saanut säästöön moista reissua varten. Mutta ei niin ei.. Vittu... En todellakaan tiedä mitä pitäisi tehdä, pois lähteminenkin on mielessä käynyt mutta en tiedä, rikki olen ainakin, onneksi tämä avautuminen ainakin vähän edes auttaa... Ainiin kaiken lisäksi lapsen vahtimiseen mitä tulee olen varmasti joutunut edellisenkin lapsen kanssa vahtimaan häntä vähintään yhtäpaljon ku vaimoki, kun hän ei yöllä välttämättä edes herää siihen jos lapsi itkee.. tai ainakin näin on monena yönä käynyt, ja tuntuu tuo facebookissa hengailu olevan lapsen vahtimista tärkeämpi esim. jättää vaan tytön syömään pöytään ja ampuu nopeasti yläkertaan koneelleen kattelemaan että oiskohan saatana fb:hen tullu uusia kommentteja ja tätä kun toistuu 123492742 kertaa päivässä, ja tyttö temuaa vapaasti alakerrassa, ja tätä tapahtui vielä tytön ollessa n 1v ikäinenkin...

Onnellista saatanan odotusta vaan kaikille, vittu.

112

3447

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ettei tilanne

      ole syntyvän vauvan syytä. Pahoillani olen tilanteestasi. On sulla itsekäs, ja kiero kumppani. Itse taitaisin sijassasi käydä laittamassa omat piuhani solmuun, enkä kertoisi sitä vaimolle, vaan rakastelisin hänen kanssaan aina, halukkaasti ja hartaasti..........

      Antaisin hänen välillä ihmetellä elämän kummallisuuksia.

      • minttusofia

        kai nyt kaikki tietää että se ensimmäinen kk pillereillä ei oo koskaan varma?!

      • terkka täällä
        minttusofia kirjoitti:

        kai nyt kaikki tietää että se ensimmäinen kk pillereillä ei oo koskaan varma?!

        Sellaista en ole kyllä koskaan kuullut, että pillereiden teho olisi ensimmäisenä kuukautena jotenkin huonompi. Silloin, jos pillerit aloitetaan muulloin kuin aivan kierron alussa, viikko on sellainen aika kun on syytä käyttää lisäehkäisyä.

        Aloittajalle sanoisin, että kulje kohti unelmiasi. Sinua ei ole kuunneltu asiassa ja vaimo on tehnyt niin kuin on halunnut - antanut lapsen tulla. Tee sinäkin niin kuin haluat ja tee vaimolle selväksi, että mitäs meni huijaamaan sinua! Parisuhteessa pitäisi kuitenkin olla kaksi tasavertaista osapuolta. Muistakaa kuitenkin huolehtia lapsistanne ja jättäkää heidät keskinäisen taistelunne ulkopuolelle. He eivät ole syyllisiä tilanteeseenne.

        Tulet vielä katumaan myöhemmin, jos nyt tanssit vaimosi pillin mukaan. Ja toisaalta vaimosi oppii sen, että voi vetää sinua kuin pässiä narussa.

    • opiskele,

      kyllä sosku elättää :D OIKEESTI!!

      • ap. kirjoittaja

        Kiva ajatella että lapset kasvatetaan meillä nyt yhteiskunnantoimesta, kuitenki tuo on itselle ollut aika tärkeä juttu että oltaisiin omavaraisia...

      • puhetta
        ap. kirjoittaja kirjoitti:

        Kiva ajatella että lapset kasvatetaan meillä nyt yhteiskunnantoimesta, kuitenki tuo on itselle ollut aika tärkeä juttu että oltaisiin omavaraisia...

        AIVAN oikein!!! Ei niitä lapsia pidä tehdä muiden elätettäviksi. Jokainen vanhempi ruokkikoon itse omat jälkeläisensä. Jos ei ole varaa, niin hommatkoon, vaikka gerbiilin hoivaviettiä varten!

    • Evelynn86

      tulee täältä, eikä saa potkia pois vaikka miesten puolelle eksyinkin :D

      Kukaan ei tietenkään voi sanoa mitä sinun pitää tehdä, sen päätät sinä itse.

      Mutta, antaisin sinulle nyt sellaisen vinkin, että mieti hetki, mitä sinä todella haluat? Jos opiskelu on ollut sinulla pitkään haaveena, mikset toteuttaisi sitä? Varsinkaan, jos yhtään epäilet, että vaimosi on laistanut pillereiden ottamisesta, hän olisi silloin ollut sinulle epärehellinen eikä olisi kunnioittanut sinun toivettasi asiasta. Ei lapsia tehdä vain koska "kuumetta pukkaa" toiselle puolisoista. Avioliitossa pitäisi olla sen verran suuri luottamus, että lasta ei hankita salaa (ja mikä liitto olisi sellainen jossa seksi lopetettaisiin koska pelkää toisen tekevän tempun).

      Sinulla on perhe, mutta sinulla on oikeus myös omaan elämään. Ei sinun tarvitse jäädä nykyiseen työhösi siksi, että teille on tulossa uusi lapsi. Rahaa tietysti tulee niukemmin, mutta ei ole yksin sinulla velvollisuuksia perhettä kohtaan, kyllä niitä on naisellakin, tosin en tiedä, miten hyvin hän ehkä onkin niistä tähän mennessä huolehtinut. Ei sinun tarvitse tuntea "uhraavasi" opiskelu-unelmaasi. Ja ulkomaille pääsee vaikka kavereiden tai sukulaisten kanssa, jos oma perheesi ei ole kiinnostunut mukaan lähtemään.

      Lisäksi kertomasi puolisosi kommentti "ei tarvitsisi vielä lähteä töihin" särähti kyllä mielessäni ja pahasti. Työ on osa elämää, ja sinne kuuluu palata sitten kun lapsi on syntynyt ja mammaloma vietetty. Toiset tietysti jatkavat hoitovapaalla, kunnes lapsi menee hoitoon, mutta itse en voisi kuvitella olevani kotona kovin kauaa. Jos ei työ kiinnosta niin missä vika?

      Jos hän ei kuuntele / suostu puhumaan siitä mitä sinä tunnet, miksi sinunkaan pitäisi toimia samoin?

      Tsemppiä sinulle. Pidä puolesi, kerro mielipiteesi, puhu naisellesi!

    • perheneuvolaan,

      niin pääset vaimon kanssa purkamaan asiantuntijan kanssa. Ettei tarvis siihen avioeroon asti mennä ja perhettä hajottaa. Lisäksi kannattaa tarkastaa haluamasi opiskeluala/paikka, että olisko mahdollista tehdä opintoja hajautetusti, tai puolipäiväisesti tmv., aika monissa paikoissa ei tarvi olla paikalla 8-16.

      Käy Kelassa myös selvittämässä, miten saisitte opintotukea ja asuntotukea, jos olisit opiskelija. Opiskelijat saa tienata tietyn summan kuussa, eli töitä on opiskelun ohella mahdollista tehdä ilman että tuet tippuu. Ne tuet on tarkoitettu just sellaisille ihmisille kuin sinä, perheellisille opiskelijoille, joten miksi ne ei kuuluisi myös sulle? Maksat sitten veroissa takaisin opiskeluajan jälkeen, kun saat parempaa palkkaa.

      Mutta varaa tosissaan aika tuolta perheneuvolasta ensin. Sieltä saa yksityisaikojakin, jos vaimo ei halua mukaan.

      • ap. kirjoittaja

        Kuulostaisi muuten hyvältä mutta pari vuotta takaperin "sairastuin" fyysiesti sydämen rytmihäiriöihin jouduttiin ihan sähköllä rytmi kääntämään takaisin, en tarvitse lääkkeitä enkä vielä ainakaan muutakaan hoitoa mutta ehdoton ehto sille että pumppu takoo rinnassa oikein on se että lepoa saan riittävästi, ja olisi ainakin suht stressitön ympäristö missä elää, eli vaikea olisi toteuttaa näiden ehtojen rajoissa se että päiväksi kouluun ja illaksi töihin :(

      • ap. kirjoittaja

        Kyllä me käytiin siellä neuvolassa juttelemassa tästä asiasta mutta niikuin aiemmin sanoin ni eipä ollut muuta tarkoitusta minun sinne raahaamisella kuin se että saataisiin äijän pää kääntymään... Puhuin kyllä ihan avoimesti että mitä olen mieltä ja kyllä neuvolassa ymmärrettiin molempien kannat mutta eiväthän he voi puuttua tai kertoa mitä tehdä.

      • camel2

        Noin on miestä viety ennenkin. Vastuunkantaja, mutta vaimo osoittautui pullahiireksi. Näytähän tuolle aloituksesi täällä ja kommentit ja pyydä ryhdistäytymään noin jatkoa ajatellen. Näyttää minusta hyvää vauhtia olevan siirtymässä yh-äippäressukoiden armeijaan.

    • osanottoni

      on nää eukot kyllä niin s**tanan typeriä, kun ne kuvittelee, että ne voi yksin päätää tuollaisen, ison , asian.
      sinuna vaatisin oikeasti aborttia tai lähtisin vetämään.
      On helppo sanoa, että pillerit petti, mutta todellisuus taitaa olla se, että pillerit jäi kokonaan ottamatta. Nykypillerit on nimittäin tosi varmoja.

      Voimia sinulle.
      Muista, että myös sinulla on oikeus toteuttaa itseäsi (jos kerran vaimosi toteuttaa itseään tekemällä pentuja)
      Halaus
      t: nainen, joka ei kerta kaikkiaan ymmärrä tuollaisia eukkoja!

      • minä vaan

        pillereitten kanssa tulee helposti virheitä aivan alussa kun siirtyy niihin. Monesti miehet haluavat liian aikaisin seksiä ilman kumia vaikka ne pillerit olisi aloittanut vasta sinä päivänä. se kuukausi pitäisi pitää päällekkäin kahta ehkäisyä koska koskaanhan ei voi olla täysin varma koska ne menkat tulee alkamaan jos on hiukankin päivissä heittoa.. En vaan tajua miksei miehet ota noista pillereistä selvää oma kumppanihan siinä kuitenkin on kyseessä.
        Eikä aborttia voi vaatia missään tapauksessa. Se kumminkin rikkoo ihmiskehoa siinä määrin ettei aina voi tulla kovin helposti raskaaksi puhumattakaan henkisestä kärsimyksestä.
        Mutta kyllä tuommoinen nainen säälittää minuakin.. Ei kovin paljon arvosta suhdetta, luottamusta ja toisen unelmia jos selän takana mennyt tuollaista tekemään. Mene ehdottomasti opiskelemaan jos sillä saat toteutettua unelmasi. Kunnon nainen tukee ja kannustaa. Puhukaa asiasta rehellisesti että osaatte sopia molemmille sopivan ehkäisyn ja jos päädytte silti niihin pillereihin osaat luottaa vaimoosi.

      • ap. kirjoittaja
        minä vaan kirjoitti:

        Ei tullut virhettä pillereiden aloituksessa, vaimo kyllä aloitti ne väärin ja soitettiin ehkäisyneuvolaan josta sanottiin ohjeet milloin "ehkäisyteho" olisi taas kuosissa ja sen jälkeen vasta harrastettiin seksiä !

      • ap. kirjoittaja
        ap. kirjoittaja kirjoitti:

        Ei tullut virhettä pillereiden aloituksessa, vaimo kyllä aloitti ne väärin ja soitettiin ehkäisyneuvolaan josta sanottiin ohjeet milloin "ehkäisyteho" olisi taas kuosissa ja sen jälkeen vasta harrastettiin seksiä !

        Itse ehdotin vaimolle että kierukka voisi olla paras vaihtoehto, mutta hänen mielestään olisi kuulemma niin hankala ja saattaisi aiheuttaa kohdunulkopuolisia raskauksia ja pillerit olisi tämän takia niin paljon parempi vaihtoehto, no olinpa tyhmä ja suostuin, jälkeenpäin mietittynä ni kyllä olisi ollut fiksumpaa itse vaan jatkossakin huolehtia ehkäisystä itse !

      • ,,,,,,,,,,,,

        Vaimosi vaikuttaa melkoiselta säheltäjältä, kun onnistui aloittamaan pillereiden syönnin väärin. Niissähän on erittäin tarkat ohjeet, minä päivänä kierrosta ne aloitetaan ja mitä tehdään jos pilleri unohtuu. Eri päivinä unohdetut pillerit aiheuttavat erilaisia toimenpiteitä. Jos ohjeisiin ei perehdy kunnolla, niin varmasti tulee raskaaksi. Kannattaa tosiaan huolehtia itse ehkäisystä, jos vaimo ei ole kovin huolellinen.

        Mielestäni voisitte sopia jonkun toisen perheen kanssa yhteisestä lasten hoidosta, jolloin saisitte vapaata joskus lasten hoidosta, mutta toisaalta joskus lapsia pitäisi valvoa useampia kappaleita. Vanhempanne voisivat myös joskus hoitaa lapsia. Elämättä jäänyt elämä harmittaa varmasti jatkossa yhä enemmän. Ensimmäisenkin lapsen hankkimista olisi pitänyt lykätä myöhempään, koska lapset on hyvä hankkia lyhyillä ikäeroilla, jolloin ne saavat leikkiseuraa ja kehittää sosiaalisia taitoja. Yli kuuden vuoden ikäero on sama kuin lapsi olisi ainut lapsi. Naisen biologinen kellokin on tietenkin rajallinen, mutta vaikutatte kuitenkin hyvin nuorilta, että aikaa lasten hankkimiseen olisi ollut vaikka kuinka paljon.

        Kuulostaa myös siltä, että vaimosi on aika työtä vieroksuva. Toivottavasti hän löytää töitä tuolla asenteellaan nykymaailmasta. Pahalta vaikuttaa, että sinusta tulee perheenne vakituinen elättäjä ja vaimo synnyttelee lapsia sopivin välein ja siten välttää työelämän.

      • lukisit tarkemmin
        ,,,,,,,,,,,, kirjoitti:

        aloittajahan nimenomaan sanoi, ettei virhettä ole tullut.

    • saisi nauraa...

      Mutta oli ihan pakko repee ääneen:

      Onnellista saatanan odotusta vaan kaikille, vittu.

      Nainen oon minäkin, mutta en tosiaan ymmärrä tollasta touhua ollenkaan!!
      Oot sinä mukavan vaimon löytänyt, mitähän hän seuraavaksi keksii haluta?!?

      Suosittelen kans jotain perheneuvolaa tai muuta paikkaa, jossa oääset kertomaan miltä Sinusta tuntuu ja kerro samalla myös se, että vaimo ei välitä ku Facebookista.

      Ja jos oisin sä, niin en edes salettiin auttelisi vaimoa, vaikka oisi kuinka pahoinvoiva ym ym ym, sanoisin vaan, että tätähän sinä halusit!

      Voimia päätöksiisi, oli ne mitä tahansa.

    • varmasti

      sinun?
      Jos noin kieron tempun tekee, niin voihan se periaatteessa olla kenen vaan.
      vai?

      • ap. kirjoittaja

        Sehän vielä puuttuisi enää tästä farssista jossei olisi, mutta kyllä olen varma että on...

    • ap. kirjoittaja

      En halua ketään puheillani nyt loukata mutta muutaman asian haluan kuitenkin sanoa, jos yleistän sei tarkoita että sen kommentin tarvitsee osua juuri siihen ihmiseen joka tätä lukee...

      Mikä näillä palstoilla, (ÄITIEN JUTUT, LAPSET JA PARISUHDE) on oikein vikana jos eukko kuten omani kirjoittaa tuonne lapset ja parhsuhde palstalle niikuin on kirjoittanutkin näköjään otsikolla PERHEENLISÄYS

      • tuota...

        kirjoitusta, laitatko linkin?

      • ap. kirjoittaja

      • vaimoa syytellään

        huolimattomuudesta niin......mikään, ei mikään, ei edes sterilisaatio ole 100%:n varma!! Joka kerta kun on yhdynnässä, on vaara raskautua ja molemmat ottavat sen riskin. Eli mies käyttää sitten kondomia, vaikka kumppani söisi pillereitä tai hänellä olisi kierukka ym. Vastuun ottakoot sitten molemmat!

      • ap. kirjoittaja
        vaimoa syytellään kirjoitti:

        aikaisemmin sanoin niin aikaisemmin minä huolehdin ja viimeisen 1kk/1,5kk hän... kyllä itse ainakin epäilen että tuskinpa oli pillerit mitkä petti... taisi olla harkintakyky ennemmin, mutta enhän toki 100% asiasta voi olla, mitäs sitten jos vaikka pillerit olisi pettänyt? tarkoittaisiko se ettei minun kanssa tarvitsisi enää keskustella asiasta niikuin nyt tässä on tehty? Tarkoittaisiko se ettei minun mielipiteellä ole väliä? tai meidän tulevaisuudella? tai minun tulevaisuudella? tai jo sen olemassa olevan lapsen tulevaisuudella?

      • ap. kirjoittaja
        vaimoa syytellään kirjoitti:

        huolimattomuudesta niin......mikään, ei mikään, ei edes sterilisaatio ole 100%:n varma!! Joka kerta kun on yhdynnässä, on vaara raskautua ja molemmat ottavat sen riskin. Eli mies käyttää sitten kondomia, vaikka kumppani söisi pillereitä tai hänellä olisi kierukka ym. Vastuun ottakoot sitten molemmat!

        Ja täytyy vielä sanoa etten itsekkään hurraa abortille, tai varmasti jos vaimo sen tekisi ni fiilis ei olisi "JEE", kyllä se pahalta minustakin tuntuu ajatella asiaa noinkin. Mutta pahalta tuntuu tämäkin, ja itse olen mielestäni valinnut kahdesta pahasta edes sen vähän paremman...

      • sattui silleen
        vaimoa syytellään kirjoitti:

        huolimattomuudesta niin......mikään, ei mikään, ei edes sterilisaatio ole 100%:n varma!! Joka kerta kun on yhdynnässä, on vaara raskautua ja molemmat ottavat sen riskin. Eli mies käyttää sitten kondomia, vaikka kumppani söisi pillereitä tai hänellä olisi kierukka ym. Vastuun ottakoot sitten molemmat!

        "kivasti" että nainen halus lasta, mies ei vielä, ja kas, sitten nainen onkii paksuna. IHME!

      • ihmetellä täytyy

        alat itseäsi hoitamaan.Mielestäni avioliitossa ei saa pettää toista noin paljon,että jättää ehkäisyn käyttämättä.Meillä kaksilasta ja kolmas oli vuosi sitten tulossa.Oli vahinko.Hartaasti sitä mietittiin mitä tehdään,mutta minä äitinä tiesin sen etten jaksaisi kolmen kanssa.Mieheni kanssa keskeytykseen päädyttiin.Tottakai se oli kauheeta kun sitä ajattelee,mutta ei me vaan ois jaksettu.Kahdessakin on jo tarpeeksi.Meillä ei myöskään apuja sukulaisista yms paljoa ole.
        Mielestäni on niin väärin et jotkut naiset ei kuuntele mitä toinen sanoo,oikeesti sanoo.Ihan oikeesti jos et sä tee vaimolles selväks omaa kantaa niin et se sen tajuaa,niin huonosti käy.Mä tiedän kokemuksesta kun sukulaisten suht samanlaisia avioliittoja on seurannut:toinen avioliitto päättyi kun mies joutui hautaan.Onneksi toisessa mies tajus viheltää pelin poikki ja ovat eronneet.Tee jotain ittes kannalta ja pian!!

      • ymmällään :O
        ap. kirjoittaja kirjoitti:

        http://keskustelu.suomi24.fi/node/8109442

        Mitä kouluja tuo vaimo on käynyt kun ei osaa edes kirjoittaa? Jo alakoulussa opetetaan, että virke alkaa isolla alkukirjaimella ja loppuu pisteeseen. Vai liekö kyseessä ei-suomalainen, joka ei täysin hallitse kirjoitusasua? Jos ei osaa kirjoittaa, varmaankin sen pilleripakkauksen ohjeen lukeminenkin voi olla hankalaa.

    • ap. kirjoittaja

      Eikä tosissaan näissä asioissa ole ollut kyse siitä ettenkö tuon tytön lisäksi olisi lisää lapsia halunnut/haluamassa, mutta ajankohta vain nytten on päin persettä, ja kyllä olen yrittänyt puhua että vaikka tämä päättyisi keskeytykseen ei tarkota sitä etteikö niitä voisi tehdä oikeana ajankohtana vaikka koripallojoukkueellista, ja aikaakin on kun kuitenkin olemme molemmat vielä nuoria eli ikäkään ei rajoita.

      • EvaR.

        Tuntui pahalta lukea kirjoituksiasi, sillä olet selkeästi fiksu nuori mies, haluaisit käydä ensin koulut ja sitten vasta kasvattaa perhettä. Nyt tilanteesi on mikä on, vaimosi vaikuttaa pirttihirmulta ja voi olla ettei hän aborttiin suostu.

        Mitä aiot tehdä jos raskautta ei keskeytetä? Oletko miettinyt asiaa?
        Voisitko kuitenkin jäädä vielä perheesi luokse ja yrittää selvitä pettymyksestäsi?
        Yrittää ehkä kuitenkin opiskellä sydänviasta huolimatta?
        Sillä kun koulut olisi käyty, niin lapset olisivat vähän isompia, lamasta olisi selvitty (toivottavasti) ja hyviä työpaikkoja olisi taas tarjolla. Sitten olisi mahdollisuus matkustaa yksin tai yhdessä, talous olisi kunnossa ja vauvarumbaa ei enää olisi.

        Toivottavasti asiat kääntyvät vielä parhain päin, jaksamista sinulle!

      • oot ihan

        liiian kiltti.
        Mitä olet itse saanut, jos olet halunnut?
        Tarkoitan esim tuota koira.asiaa?
        Kuunteleeko hän ollenkaan mitä sinä haluat?
        Jotenkin harmitti hirveästi lukea, että et voinut mennä pääsykokeisiin. ehkä tuo oli paniikkikohtaus (en ihmettelisi tuossa tilanteessa)
        Voimia päätöksiin.
        Ala sinä yhtä itsekkääksi!

      • ap. kirjoittaja
        oot ihan kirjoitti:

        Liian kiltiksi en itseäni sanoisi, ja varmasti minussakin on ongelmani, osaan kyllä sanoa mitä tahdon, mutta tää perhe on vaan ollu mulle helvetin tärkeä ja nyt sei tunnu miltään, ja kyllä emäntä kuuntelee mitä myös minä haluan mutta jotenkin minusta suhtautuu yleensä aika oudosti siihen mitä itse tahtoo, koska se on saatava heti, heti...

        Ei se paniikkikohtaus ollut vaan ihan aito rytmihäiriö, tunnen aina kun se rytmi menee sekaisin, joskus istaaltaan joskus seisaaltaan... Ja sinne pääsykokeisiin mennessä ymmärsin että nyt niitä takuuvarmasti tulisi sitten sielläkin ja istuessa ollessa, ainoa mikä rauhoittaa sen rytmin tai "oikaisee" sen on että pitää nousta ylös ja lähteä liikkumaan siis jos olen istuallaan ja olisiko siinä ollut sitten mitään järkeä jos olisin kirkkoaerobic:iä ruvennut koetiaisuudessa järjestää, olisi vaan muittenkin koe kärsinyt...

      • ap. kirjoittaja
        EvaR. kirjoitti:

        Tuntui pahalta lukea kirjoituksiasi, sillä olet selkeästi fiksu nuori mies, haluaisit käydä ensin koulut ja sitten vasta kasvattaa perhettä. Nyt tilanteesi on mikä on, vaimosi vaikuttaa pirttihirmulta ja voi olla ettei hän aborttiin suostu.

        Mitä aiot tehdä jos raskautta ei keskeytetä? Oletko miettinyt asiaa?
        Voisitko kuitenkin jäädä vielä perheesi luokse ja yrittää selvitä pettymyksestäsi?
        Yrittää ehkä kuitenkin opiskellä sydänviasta huolimatta?
        Sillä kun koulut olisi käyty, niin lapset olisivat vähän isompia, lamasta olisi selvitty (toivottavasti) ja hyviä työpaikkoja olisi taas tarjolla. Sitten olisi mahdollisuus matkustaa yksin tai yhdessä, talous olisi kunnossa ja vauvarumbaa ei enää olisi.

        Toivottavasti asiat kääntyvät vielä parhain päin, jaksamista sinulle!

        Olen yrittänyt miettiä, ja mietin kokoajan, ehkä tämä vuodattaminen täällä on osa prosessia jolla yritän saada asiaa sulamaan koska nytten tuntuu että tämä on kyllä semmonen sulamaton möykky suolistossa joka ei päätöksenä tule ulos... 4 viikkoa olen tätä "paskaa" nytten elänyt ja päätöstä eikä ymmärrystä ole löytynyt puolin eikä toisin, harmi tietysti että osui tähän pääsykoe aikaan vielä... Tuntuu niin toivottomalta kun en haluaisi tätä perhettäkään rikkoa, mut odottaako oven ulkopuolellakaan mua mikään tai mitään... niin ja en tainnut kertoakkaan että ensimmäinen lapsi syntyi reilun vuoden yhdessäolon jälkeen. Olen nyt 28 vuotias, koulutuksena ylioppilas, armeija ja yksi paska ammatti mistä ei töitä saanut eikä todennäköisesti saa, viimeiset 3,5 vuotta olen tienannut rahaa olotilassa jossa en viihdy ja muistinko edes kertoa että sain vuoden alusta tietää syyskuussa olevani työtön.. Pelkään että kohta olen tilanteessa, kouluttamaton, onneton, työtön ja 30v, mitäs sitten? Lähdenkö taas etsimään parisuhdetta? 30 vuotias työtön ja kouluttamaton jolla ei ole oikein kokemusta mistään kunnon alasta että voisi edes CV:llä töitä saada? Kyllä siinä varmaan oman ikäiset naiset katsoo todella ylöspäin ja ottaa elätettäväkseen miehen jolla on vielä kaupanpäälle 2 lasta valmiina, oli ulkonäköni sitten minkänäköinen tahansa...

        ”Luottakaa vain itseenne, koska muu ei kannata.”- Kokemuksen syvä rintaääni

      • ap. kirjoittaja
        ap. kirjoittaja kirjoitti:

        Liian kiltiksi en itseäni sanoisi, ja varmasti minussakin on ongelmani, osaan kyllä sanoa mitä tahdon, mutta tää perhe on vaan ollu mulle helvetin tärkeä ja nyt sei tunnu miltään, ja kyllä emäntä kuuntelee mitä myös minä haluan mutta jotenkin minusta suhtautuu yleensä aika oudosti siihen mitä itse tahtoo, koska se on saatava heti, heti...

        Ei se paniikkikohtaus ollut vaan ihan aito rytmihäiriö, tunnen aina kun se rytmi menee sekaisin, joskus istaaltaan joskus seisaaltaan... Ja sinne pääsykokeisiin mennessä ymmärsin että nyt niitä takuuvarmasti tulisi sitten sielläkin ja istuessa ollessa, ainoa mikä rauhoittaa sen rytmin tai "oikaisee" sen on että pitää nousta ylös ja lähteä liikkumaan siis jos olen istuallaan ja olisiko siinä ollut sitten mitään järkeä jos olisin kirkkoaerobic:iä ruvennut koetiaisuudessa järjestää, olisi vaan muittenkin koe kärsinyt...

        Ja osaan kyllä riidellä myöskin, takuuvarmasti en mikään tohvelisankari ole, mutta jos ajattelen nuo koiran, kämpän yms. asiat mikään niistä ei kuitenkaan ole edes yhteenlaskettuna näin iso päätös, ja olin niissä asioissa valmis itse astumaan sivuun jotta toinen saa mitä haluaa vaikka eihän koiran hankinta perheeseen jossa on pieni lapsi kyllä mikään pieni päätöskään ole...

        sääli kyllä koska minusta ennen tätä me oltiin kuitenki vielä ainakin aika hyvä tiimi, mut nyt en tiedä ja varmasti 4 viikon kinaaminen on tehny emäntäänkin oman lovensa...

      • on joku

        maaninen persoona, joka jotain päähän saatuaan, ei voi kieltäytyä ajatuksesta?

      • terppa...
        ap. kirjoittaja kirjoitti:

        Ja osaan kyllä riidellä myöskin, takuuvarmasti en mikään tohvelisankari ole, mutta jos ajattelen nuo koiran, kämpän yms. asiat mikään niistä ei kuitenkaan ole edes yhteenlaskettuna näin iso päätös, ja olin niissä asioissa valmis itse astumaan sivuun jotta toinen saa mitä haluaa vaikka eihän koiran hankinta perheeseen jossa on pieni lapsi kyllä mikään pieni päätöskään ole...

        sääli kyllä koska minusta ennen tätä me oltiin kuitenki vielä ainakin aika hyvä tiimi, mut nyt en tiedä ja varmasti 4 viikon kinaaminen on tehny emäntäänkin oman lovensa...

        Emäntä on käynyt lukemassa nämä tekstit? En sääli koska se ei auta, mutta nyt sitten vaan teidän täytyy miettiä monia eri ratkaisuja. Emäntä haluaa lapsen ja se on jo hyvällä alulla. Sinä haluat opiskelemaan, ja sekin on hyvällä alulla!! Voit vielä hakea peruutuspaikkoja ja soittelet vain ahkerasti paikkoja läpi! Kyllä se siitä. Pääasia ettet ota stressiä. Sitten se koira--> Hervoton menoerä ja ilmeisesti täysin "turha peli" kun sitä ei kukaan jaksa ulkoiluttaa. Myykää jonnekkin missä sille on aikaa? Vain ehdotus. Ja rivari kämppä? Nyt kun kerta on perheenlisäystä tulossa ja tulot puolestaan putoamassa niin hittooooon sieltä!!!Tietenkin! Tämä ei ole edes ehdotus...Etsitte edullisen kerrostaloasunnon? Tai no onhan niitä vaihtoehtoja...Mutta niihin taas liittyy ero...Ja koska sinulla on hyvät välit tyttäreesi ja tyttäresi tarvitsee sinua on tämä _minun_ mielestäni tyhmä ratkaisu. Ja sitten vielä ei ole mikään mahdottomuus saada töitä raskaana ollessa eli vaimo töihin ihan vaan että pärjäätte ja voitte lapsen pitää? Eikö? Ja tyttö hoitoon. 2,5 vuotias on jo sen verran iso että alkaa ikäistänsä seuraa kaipaamaan ja tarvitsemaan. Kolme vuotiaana viimeistään. Ja nyt kun sinä opiskelet vaimo käy töissä ja koirakin on poissa plus että vuokra on tippunut puoleen, pärjäätte mainiosti! Ja lapsen syntymän jälkeenkin. Äitiysraha on isompi ja totta kai saatte paremmat asumistuet. Sitten kun olet opiskelusi opiskellut niin voitte miettiä koiria ja rivareita sun muita. Ai niin...Mieti itse asiaan mahdollisimman monta ratkaisua jotka sopivat TEILLE. Itselläni tuli mieleen tämä. Ja jotenkin kun kuitenkin vaikutatte molemmat fiksuilta ja ajattelevaisilta ihmisiltä tuntuu tyhmältä että eroaisitte tällaisen asian takia. Ratkaisuja kuitenkin on. Erilaisia. Kunhan vain viitsii miettiä niitä eikä vain ongelmaa. Hyviä jatkoja molemmille

      • ap. kirjoittaja
        terppa... kirjoitti:

        Tottakai eri ratkaisuja on eihän siitä koskaan ole ollut kyse, ehkä kyse on siitä että ainakin minä olen loputtoman sekaisin nytten ja tuntuu niikuin ihminen joka oli tärkeä vielä hetki sitten olisi siirtynyt sinne "vihattujen listalle", siis jos joku nyt kysyisi et mitä tunnen niin päälinmäisenä sanoisin "vihaan sitä saatanan kusipäätä" ja eikä ole helppo tunne käsitellä tuokaan kun tuntee että asiat mitkä itselle oli tärkeitä yhtäkkiä eivät tunnukkaan enää minulle tärkeiltä, enemmänkin oksettavilta.

        yleensähän noita peruutuspaikkoja on noihin ammattikouluihin mutta amk:n olisi pitänyt käydä pääsykokeissa ja jotenkin tuntuu että menisi vähän se että on kirjottanut ylioppilaaksi hukkaan amikseen lähtiessä !

      • niin opiskele
        ap. kirjoittaja kirjoitti:

        yleensähän noita peruutuspaikkoja on noihin ammattikouluihin mutta amk:n olisi pitänyt käydä pääsykokeissa ja jotenkin tuntuu että menisi vähän se että on kirjottanut ylioppilaaksi hukkaan amikseen lähtiessä !

        Ei kannata ottaa riskiä että jätät unelmakoulusi käymättä ja mahdollisesti katkeroidut vaimollesi, ehkä lapsillesikin, myöhemmin siitä, ettet saanut opiskella kun piti perhettä elättää. Pidä pääsi ja pyri kouluun, et kadu =)

      • voi lapsienkin
        niin opiskele kirjoitti:

        Ei kannata ottaa riskiä että jätät unelmakoulusi käymättä ja mahdollisesti katkeroidut vaimollesi, ehkä lapsillesikin, myöhemmin siitä, ettet saanut opiskella kun piti perhettä elättää. Pidä pääsi ja pyri kouluun, et kadu =)

        kanssa.Minun lapsellani on perhe,kolme pientä lasta ja kumpikin vanhempi opiskelee.Itse olen myös opiskellut ammatin kolmen lapsen äitinä.

      • terppa...
        ap. kirjoittaja kirjoitti:

        Tottakai eri ratkaisuja on eihän siitä koskaan ole ollut kyse, ehkä kyse on siitä että ainakin minä olen loputtoman sekaisin nytten ja tuntuu niikuin ihminen joka oli tärkeä vielä hetki sitten olisi siirtynyt sinne "vihattujen listalle", siis jos joku nyt kysyisi et mitä tunnen niin päälinmäisenä sanoisin "vihaan sitä saatanan kusipäätä" ja eikä ole helppo tunne käsitellä tuokaan kun tuntee että asiat mitkä itselle oli tärkeitä yhtäkkiä eivät tunnukkaan enää minulle tärkeiltä, enemmänkin oksettavilta.

        Onneksi ihminen on ajatteleva eläin. Tässä tietenkin on vähän hassua vedätyksen makua kun kirjoittelette "molemmat" tänne s24 palstoille, mutta vastaanpa silti:) Eli se viha voi väistyä jos päätät niin ja jos siihen on perusteita. Rakastatko vaimoasi? Oletko rakastanut? Miksi et enää? Onko toinen niin huono ihminen että voit antaa itsellesi oikeutuksen vihata häntä? Onko sitten parempi erota? Pystytkö kuvittelemaan elämänne erossa? Olisiko se parempaa? Molemmille? Jos tiedät ettet IKINÄ voi päästä katkeruudesta eroon niin erotkaa. Sehän olisi palvelus vaimollesikin. Kuka nyt haluaisi loppuelämänsä elää rakkaudettomassa liitossa. Vaikka tällä hetkellä se tuntuisikin helpoimmalta ratkaisulta. Pistä paperille vaikka plussat ja miinukset liitossanne ja tee päätös sitten sen mukaan. Totta hitossa saa vihainen olla, mutta toisaalta tulee mieleen että oletkin vihainen itsellesi ettet mennytkään kouluun ja annat elämäsi liukua sellaiseen suuntaan mihin et halunut. On vaikea myöntää olevansa itse vastuussa onnestaan ja helppoa syyttää jotain muuta joka nyt vain sattuu olemaan siinä lähellä. Ja EI en tarkoita että se toinen saa tehdä mitä lystää ja se ei mukamas vaikuttaisi sinun elämään, mutta jollain tasolla itse olet antanut "köyttä" liikaa. Mieti sitä :)

        Juuri sanomiasi asioita mietinkin kokoajan, ja olen miettinyt että saattaisi ero olla palvelus jo meillä olemassa olevalle lapselle, en usko että hänelläkään on helppoa jos koko ajan riitaa on :(

        Ja tämä ei todellakaan ole vedätys usko huviksesi, toivoisin kyllä että olisi, mutta ikävää totuutta on...

      • ap. kirjoittaja
        voi lapsienkin kirjoitti:

        kanssa.Minun lapsellani on perhe,kolme pientä lasta ja kumpikin vanhempi opiskelee.Itse olen myös opiskellut ammatin kolmen lapsen äitinä.

        Kyllä varmasti voi opiskella vaikka 100 lapsen kanssa en sitä sanokkaan, mutta tuntuu vähän että talous siinä silloin tökkii, jos tökkii jo nytten kun on yksi lapsi ja minä töissä ! Nytkään ei ole varmaa mihinkään ni onkos silloin ? Ja jotenkin itse koen ylihäpeälliseksi seisoa sosiaalitoimiston konttorilla "kerjäämässä" rahaa, en voi vaan sille mitään, mutta kyllä kamelilta selkä katkeaa jos sinne joudun :'(

      • mistä voisi

        tinkiä?Joskus vaan ihmisillä on asenne,että on jotenkin noloa ja häpeällistä,jos ostaa tavaraa kirpparilta.Nykyään saa esim lapsille tarvikkeita kirppareilta tai kierrossa,jos vaan huolii.Ja suhteessa pienet lapset kuluttaa vähemmän kuin jo esim kouluikäiset tai ammattiin opiskelevat,jotka vielä on vanhemmistaan taloudellisesti useimmiten riippuvaisia.Ja kestovaipat,kun vaan viitsii pyykätä...

      • Hyvä juttu
        ap. kirjoittaja kirjoitti:

        Olen yrittänyt miettiä, ja mietin kokoajan, ehkä tämä vuodattaminen täällä on osa prosessia jolla yritän saada asiaa sulamaan koska nytten tuntuu että tämä on kyllä semmonen sulamaton möykky suolistossa joka ei päätöksenä tule ulos... 4 viikkoa olen tätä "paskaa" nytten elänyt ja päätöstä eikä ymmärrystä ole löytynyt puolin eikä toisin, harmi tietysti että osui tähän pääsykoe aikaan vielä... Tuntuu niin toivottomalta kun en haluaisi tätä perhettäkään rikkoa, mut odottaako oven ulkopuolellakaan mua mikään tai mitään... niin ja en tainnut kertoakkaan että ensimmäinen lapsi syntyi reilun vuoden yhdessäolon jälkeen. Olen nyt 28 vuotias, koulutuksena ylioppilas, armeija ja yksi paska ammatti mistä ei töitä saanut eikä todennäköisesti saa, viimeiset 3,5 vuotta olen tienannut rahaa olotilassa jossa en viihdy ja muistinko edes kertoa että sain vuoden alusta tietää syyskuussa olevani työtön.. Pelkään että kohta olen tilanteessa, kouluttamaton, onneton, työtön ja 30v, mitäs sitten? Lähdenkö taas etsimään parisuhdetta? 30 vuotias työtön ja kouluttamaton jolla ei ole oikein kokemusta mistään kunnon alasta että voisi edes CV:llä töitä saada? Kyllä siinä varmaan oman ikäiset naiset katsoo todella ylöspäin ja ottaa elätettäväkseen miehen jolla on vielä kaupanpäälle 2 lasta valmiina, oli ulkonäköni sitten minkänäköinen tahansa...

        ”Luottakaa vain itseenne, koska muu ei kannata.”- Kokemuksen syvä rintaääni

        että vuodatat. Ja viimeisessä lauseessa vielä vastaat itsellesi.

        Uskallan luvata sinulle, että älykkäällä, harkitsevalla, asiansa hyvin hoitavalla, huumorintajuisella sekä ilmeisen mukavannäköisellä miehellä ei tule olemaan minkäänlaisia ongelmia vastakkaisen sukupuolen suhteen.

      • opiskelijaäiti´
        ap. kirjoittaja kirjoitti:

        Kyllä varmasti voi opiskella vaikka 100 lapsen kanssa en sitä sanokkaan, mutta tuntuu vähän että talous siinä silloin tökkii, jos tökkii jo nytten kun on yksi lapsi ja minä töissä ! Nytkään ei ole varmaa mihinkään ni onkos silloin ? Ja jotenkin itse koen ylihäpeälliseksi seisoa sosiaalitoimiston konttorilla "kerjäämässä" rahaa, en voi vaan sille mitään, mutta kyllä kamelilta selkä katkeaa jos sinne joudun :'(

        Vuokratkaa opiskelija-asunto! Pääsette halvemmalla ja lapset huomioidaan jonotuksessa.

    • eihän uuden lapsen

      syntyminen sinun elämääsi muuta, vaan vaimosi elämän. Hänhän ne lapset hoitaa! Toinen lapsi ei makssa yhtä paljon kuin ensimmäinen, koska teillä on jo kaikki lasten vaatteet ja tarvikkeet valmiina.

      Voit aivan hyvin mennä opiskelemaan, kun kerran joudut työttömäksi. Saat opintotukea ja voit ottaa opintolainaa. Vaimosi saa äitiyspäivärahaa ja lasten kotihoidon tukea. Jos teillä on omistusasunto, haette pankista lainan lyhennysten lykkäyksiä.

      Jos vaimo pyytää lapsenvahdiksi, sanot, ettet ehdi. Jos kotona on rauhatonta, käyt kirjaston lukusalissa tms paikassa lukemassa. Tee vaimolle selväksi, että hän hoitaa lapset ja tekee kotityöt.

      • ja huomenna lissää

        Kyllä se vaan niin on, että muija oottaa, että ukko elättää tässä tapauksessa.
        Ja miehellä on täysi oikeus sanoa että haluaa abortin.

      • kertoi

        että nainen roikkuu netissä ja jättää jo olemassa olevan lapsen huomiotta. eli hoitaja on kuitenkin se iskä. :(

      • nykypäivänä
        ja huomenna lissää kirjoitti:

        Kyllä se vaan niin on, että muija oottaa, että ukko elättää tässä tapauksessa.
        Ja miehellä on täysi oikeus sanoa että haluaa abortin.

        Kyllä se on usein niinkin päin,että alkoholisoitunut työtön mies röhnöttää kotona sohvalla ja vaimo kantaa rahan kotiin.Nähty on.

      • ap. kirjoittaja

        Lue kaikki nuo minun kirjoitukset niissä mielestäni aikalailla olen tuon vaimon elämän muuttumisen ensimmäisenkin lapsen kohdalla ilmaissut !

      • ap. kirjoittaja
        nykypäivänä kirjoitti:

        Kyllä se on usein niinkin päin,että alkoholisoitunut työtön mies röhnöttää kotona sohvalla ja vaimo kantaa rahan kotiin.Nähty on.

        Mutta ei alkoholisti, niinkuin aikaisemmin jo tuolla sanoin niin alkoholinkäyttöni rajoittuu saunakaljoihin, olen kyllä juonut varmaan uima-altaallisen verran olutta elämän aikana, ja baareissa on tulllut rampattua (en siis mikään alkoholisti ole ollut mutta näin kärjistetysti sanottuna) ensiks viihteelle lähteminen jäi kun esikoinen syntyi ja sitten vaan myöhemmin noitten rytmihäiriöiden ilmentyminen esti sen.

    • tuolla

      lapsettomuuspalstalla,niin saat hiukan näkökulmaa myös siltä suunnalta.Ei se lasten tekokaan ole aina niin pikku juttu kaikille.Toisilla voi onnistua,että poistetaanpa se nyt tällä kertaa ja tehdään sitten uusi taas kun meille sopii paremmin.

      • ap. kirjoittaja

        Sinä tuolla mielenterveyspalstalla että ei sekään asia ihmisille itsestään selvyys ole, tai ei tarvitse lukea kun täältä tuota väsymys & masennus palstaa..

      • oikeassa
        ap. kirjoittaja kirjoitti:

        Sinä tuolla mielenterveyspalstalla että ei sekään asia ihmisille itsestään selvyys ole, tai ei tarvitse lukea kun täältä tuota väsymys & masennus palstaa..

        siinäkin näkökulmassa.Ihmiset vaan ehkä usein kasaavat itselleen liikaa suorittamista.Kaikki on kiinni usein omasta arvomaailmasta ja siitä mihin oikeasti haluaa panostaa.

    • tuo on

      halvinta ja vittumaisinta mitä nainen voi tehdä! Missä on luottamus ja kunnioitus? Itse aikoinani en alkanut sihen paiostus/kiristys menetelään, että olisin saanut 2. lapsen.
      Tiedän erittäin läheltä erään pariskunnan, jossa nainen tuli yhtäkkiä pillereistä huolimatta raskaaksi, vaikka parisuhde alkoi jo ennestään olemaan siinö jamassa, että mies oli sanonut haluavansa erota heti kun 1. lapsi on tarpeeksi iso, että pärjäävät.
      Joten nainen päätti ratkaista asian näin. Heillä ei tosin menekään hyvin, mies elää käytännössä 2- elämää toisen naisen kanssa.
      Vaikeaa olisi enää jatkaa jos oma luottamukseni olisi noin rajusti teilattu. Syy ei kuitenkaan olen syntyvän lapsen, muista se.

      Hakeutukaa johonkin terapiaan, jos meinaatte jaktkaa terveellä pohjalla suhdettanne.

    • molemmat...

      näyttävät roikkuvan kiitettävällä tavalla netissä.
      Ei niitä elämän solmuja näin avata, vai onko tässä vain kyseessä jonkinlainen provokatiivinen kokeilu?

      Rouva kirjoittaa omaa stooriaan toisella palstalla ja herra sitten täällä.
      Eikö nyt olisi parempi, jos puhuisitte asianne kahdestaan selviksi, tai uhratkaa sekin aika minkä kirjoitatte tänne nettiin, kirjoittamalla samat asiat suoraan toisillenne.

      Kirjoituksistanne päätellen olette molemmat hyvin vastuuntuntoisia ja älykkäitä ihmisiä, siksi minusta on jotenkin kummallista, että tästä asiasta on muodostunut perheellenne jonkinasteinen sokeapiste, josta ette osaa päästä yli.

      Asiaa sivullisena kiihkottomasti tarkastellen näyttää siltä, että te molemmat ette enää erota metsää puilta. Siispä kirjoittakaa toisillenne, lukekaa toistenne kirjoitus vailla kiihkoa, miettikää yön yli ja vastatkaa vasta mietittyänne.

      Uskon että löydätte avaimen umpisolmuun parhaiten perhepiiristänne, ette täältä keskustelupalstoilta, ja päätittepä mitä tahansa, te itse joudutte elämään päätöksenne kanssa, emme me.
      Kaikkea hyvää koko perheellenne.

      • ap. kirjoittaja

        Roikkunut paljon täällä netissä, mutta ku en jaksa oikein tuolla alakerrassakaan istua kun tunnelma on aika kireä, ja välttääkseni turhaa riitaa olen tietokoneellani yläkerrassa.

        Ja onhan tämä kornia että satuin huomaamaan että emäntä kirjoittaa toisella palstalla, mutta se on puhdas sattuma... Tietysti hyödyllinen sattuma siltä osin että näkee miten tämmöinen asia jakaa mielipiteet kahtia... Minusta kaikki siellä katsoi vaan aina sikiön etua, näkemättä tosiaan metsää puilta, kenen etu olisi tärkein, minun? vaimon? meidän? jo syntyneen 2,5v tyttären? vai sikiön? Jos päätös johtaa eroon ni ketkä kärsii? tai kuka kärsii? kummassa vaihtoehdossa kärsiöiden määrä voitaisiin minimoida?
        Jos voitaisiin takuuvarmasti sanoa että totun ajan kanssa ajatukseen uudesta lapsesta, ni eihän sitten mitään ongelmaa ole ! Mutta entäs sitten jos erotaan, kärsisikö meidän 2,5v tytär tilanteesta? jos kärsisi ni kumpaa olisi pitänyt miettiä enemmän, jo syntynyttä lasta vai syntymätöntä?

      • kirjoittelusta

        on teille hyötyäkin, ehkä voitte keskustella (?) saamastanne palautteesta.

        Juuri tietynlainen koira, rivari, kalusteet, auto, sellaiset ja tällaiset vaunut ja vauvatarvikkeet pitää saada? En voi ymmärtää 'äitien' ajatusmaailmaa.

        Viisas elämänkumppanini oli ensimmäisen vaimonsa kanssa samassa tilanteessa. Hän tajusi, ettei voinut jatkaa ja otti eron. Tapasimme myöhemmin ja kuinka ollakaan, tulin raskaaksi (kyllä, vahingossa). Päädyimme aborttiin. Uskoin miestäni ja hänen argumenttejaan, jotka osin tunnistan sinun tekstistäsi. Suren asiaa, mutta olen samaa mieltä että valinta oli oikea. Olemme yhä yhdessä ja onnellisia.

        Muuten; kun tapasin nykyisen mieheni, tällä erosta syvästi järkyttyneellä, terapian käyneellä ex-vaimolla oli jo uusi mies, auto, koira, rivari ja pulla uunissa.

    • selvittää perheongelmia

      Ihan koko keskustelua en jaksanut kahlata läpi.

      Mutta entä jos kyseessä oikeasti onkin vahinko? Entä jos syyttelet vaimoasi ihan turhaan ja hän onkin syönyt pillerit juuri niin kuin piti? Muuttaisiko se ajatuksiasi tai tilannetta? Sinähän et voi olla varma.

      Jos olet sitä mieltä, että teille joskus olisi ollut tervetullut perheenlisäys, niin silloin mielestäni on turha edes pohtia aborttia. Ei lapsia voi (onneksi) suunnitella juuri siihen saumaan, kun itse haluaa. Vaikka kuinka hakisit sopivaa saumaa sille, että nyt on oikea hetki lapsen tulla, voi jotain mennä kuitenkin pieleen. Raskaus ei ala, lapsi ei ole terve, raskausaika vie vaimon sairaalaan... Elämä osaa yllättää.

      Se että pohditte tätä tilannetta omilla tahoillanne netissä, ettekä pysty luottamuksellisesti ja avoimesti asiaa puimaan keskenänne, kertoo mielestäni paljon enemmän siitä, että parisuhteenne on pahasti pyllyllään. On ollut jo ennen tätä raskauskäännettä. "Vahinkoraskautta" ei toinen tahallaan tee, jos parisuhde oikeasti toimii. Eikä toinen epäile toista tahallisesta "vahinkoraskaudesta", jos parisuhde oikeasti toimii.

      Pohtisin tilannetta enemmän teidän kahden avo/aviopuolison kannalta. Onko suhteella tulevaisuutta? Oletteko onnellisia? Onko teidän hyvä olla? Haluatteko jatkaa yhdessä? Ja sen pohdinnan jälkeen on aika miettiä asiaa mahdollisen tulevan vauvan kannalta. Asiassa pystyttäneen pääsemään yhteisymmärrykseen, jos parisuhteella on kunnon pohja. Jos haluatte erota, ei aborttiin painostamisesi pitäisi vaikuttaa vaimoosi, jos hän todella haluaa lapsen pitää.

      Seksin harrastamiseen liittyy aina raskauden vaara. Se on karu tosiasia.

      • elämme

        eri todellisuudessa. Kyllä lapsia tehdään myös huonon parisuhteen paikkaajaksi, mikä tietenkin on äärimmäisen huono vaihtoehto.

    • ap. kirjoittaja

      Kiitos kaikille jotka olette vaivautuneet vastaileen ja lukemaan tätä ketjua, olen yrittänyt kertoa asian juuri niikuin se minun näkökulmastani on, mitään en ole valehdellut, ja niinkuin luin tuolta lapset ja parisuhde palstalta eräs kirjoitti osuvasti "Veikkaan, että nainen on pyytänyt mieheltään, ettei enää lueta näitä ketjuja, vaan 'keskustellaan yhdessä'" niin vähän tämäntyylistä kommenttia meillä kotona on tullut, tosin muodossa että "nyt sä teet tätä sen vuoksi koska täällä suomi24:ssa sulle niin neuvotaan" , suomi24 keskustelupalsta oli vaimolle niinkauan mukava paikka "keskustella" kun kaikki piti hänen "puoliaan", ja minä olin se aborttiin painostaja. Itse halusin kirjoittaa tänne isät palstalle ja oli todella korni yhteensattuma kun huomasin että vaimo kirjoittaa toisella puolella...

      Ja mitä näihin provokaatio epäilyihin tulee niin en voisi kyllä muuta kun toivoa että olisipa tämä todellakin joidenkin 15 vuotiaiden keksimä "hauska" juttu sunnuntai illan iloksi, muttei ole, tämä on minun ja meidän elämää tällä hetkellä.

      Olen todellakin arvostanut kaikkien kirjoittajien mielipiteitä, jossei muuta niin onhan ne saanut minut ajattelemaan asiaa monelta kantilta, vaikken mitään päätöstä nyt olekkaan vielä tehnyt. Ja vaikka kuvioihiin jäisinkin niin eipähän uudestaan isäksi tuleminen paljon iloa kyllä ole tuonut niinkuin ensimmäisen kohdalla, josta en todellakaan päivääkään vaihtaisi pois.

      • ap. kirjoittaja

        En tosiaan ole itse ainakaan kirjoitellut tuohon vaimon ketjuun mitään viestejä, enkä tiedä onko hän tähän ketjuun. Mutta itse olen aina käyttänyt nimimerkkiä ap. kirjoittaja jos olen kommentin lisännyt.

      • avoimuudestasi.

        Minä olen tuo veikkaaja. Miksi? Itse olen ollut samantapaisessa tilanteessa. Sinulla ei nyt ole voittoarpaa kädessä, voit valita vain epätyydyttävistä vaihtoehdoista.

        Toivon, että pääsi pysyy kylmänä etkä anna vetää itseäsi liian monta kertaa kölin alta.

        Suomi24:n keskusteluissa tämä on ollut yksi asiallisimmista.

        Hyvää jatkoa sinulle ja perheellesi, muodossa tai toisessa.

      • vaan, mutta
        ap. kirjoittaja kirjoitti:

        En tosiaan ole itse ainakaan kirjoitellut tuohon vaimon ketjuun mitään viestejä, enkä tiedä onko hän tähän ketjuun. Mutta itse olen aina käyttänyt nimimerkkiä ap. kirjoittaja jos olen kommentin lisännyt.

        tuntuu että vaimos haluu vaan oikeet kulissit. Ehkä ei oo niin tarkkaa, kuka se isä on, kunhan hoitaa hommat, on isä ja maksaa. Ootko jutellu sen aiemman poikakaverin kanssa? Ettei sama vedätysyritys ois ollu päällä sillonkin.

      • kai tarkoitettiin
        ap. kirjoittaja kirjoitti:

        En tosiaan ole itse ainakaan kirjoitellut tuohon vaimon ketjuun mitään viestejä, enkä tiedä onko hän tähän ketjuun. Mutta itse olen aina käyttänyt nimimerkkiä ap. kirjoittaja jos olen kommentin lisännyt.

        että vaimos ite kirjotteli itelleen sopivia vastauksia. Niitä pelotteluja että jos nyt tekee abortin, ei enää saa lapsia ja muuta sellasta. Mutta sehän selviää vaan IP:stä.

        En mä usko että kukaan sua sellaisesta epäili, sulla näyttää olevan selkärankaa.

    • Gkoehjfo

      Opiskeluja voi hoitaa myös etänä ja monimuoto-opintoja. toivottavasti löydät itsellesi sopivan ratkaisun.

      Taloudellisesti opiskelun ja perheen yhdistäminen on erittäin haastavaa, mutta ei mahdotonta. Tiedän perheen, jossa on kaksi lasta, äiti kotona ja isä opiskelee. Tiukkaa on, mutta pärjäävät, kun molemmilla on samanlaiset käsitykset siitä, mikä on tarpeellista ja mistä voi tinkiä.

      Rakastatko vaimoasi? Elämä hänen kanssaa ei selvästikään ole helppoa. Haluatko vieläkin elää hänen kanssaan loppuelämäsi?

      Hyvää jatkoa sinulle.

    • samaan aikaan...

      Siskoni suoritti korkeakoulututkinnon vaikka synnytti parikymppisenä kaksikin lasta. Opintolainaa otti ja mies tosin kävi pienipalkkaisessa työssä. Valmistuttuaan siskon liksa oli sellainen, että perheellä jäi äkkiä 1 000 €/kk ylimääräistä ja se pistettiin ensin lainaan ja sitten vasta muuhun.

      Itse onneksi opiskelin amk-tutkinnon heti nuorena 4 vuodessa ja pysyin kaukana naisista. :)

      • jo muutamaan

        kertaan todettu, että asia on eri kun pariskunta on yhdessä sitoutunut projektiin ja on järki kädessä.

        Tässä tapauksessa pikkuäiti käy shoppailemassa, laatii vaatimuslistoja ja roikkuu FaceBookissa ja odottaa mieheltä palveluksia ja rahaa. Ei halua mennä töihin. Kavereiden on sitten kiva pissistellä vaunujen kanssa ostarilla.

        Sääliksi käy kunnon miestä.

    • ap. kirjoittaja

      Ajattelin nyt vielä kirjoittaa tänne että miten tässä nyt sitten loppujen lopuksi kävi...

      Elikkä päätin itse että parempi on kun muutan pois, tänä aamuna kävin viemässä muuttoilmoituksen ja käänsin postit, ja kumma kyllä luulin että se tuntuisi tosi pahalta mutta tänään on kuitenki ensimmäinen aamu kun en tunne masentuneisuutta ja puristusta rinnassa, eli ehkä tein oikean päätöksen, mutta viimeinen niitti päätökselle oli se kun luin tuolta toiselta palstalta kuinka hän tekee kaiken täällä jne jne.

      Ennekuin kukaan kerkeää munattomuudesta, selkärangattomuudesta tai muusta fiksusta mainita enää mitään koska sitä olen kerennyt kuuntelemaan kuluneen 6vko:n aikana ihan tarpeeksi jo kotonakin tiedettäköön että lapsiani en lähde pakoon, vastuuni isänä tulen aina kantamaan, tulen viettämään niin paljon aikaa heidän kanssaan kun vain on mahdollista, ja tämä raskausasia oli vain viimeinen naula minulle arkun kanteen, se mitä meille puolisoina on tapahtunut johtuu meistä itsestä, eikä siitä että on lapsi tulossa tai pakoilen vastuutani pöydän alle piiloon, ehkä terve suhde olisikin tämmöisen asian kestänyt, ehkä. Mutta jokatapauksessa en voi elää itse suhteessa joka toimii näin lapsellisesti, ja jossa isot päätökset tehdään itsestään, riitelemällä tai kalastelemalla aika loppuun ja sanomalla sitten että, nyt se on tulossa mitään ei enää voi ! Ja tiedän että itselläkin tulee tästä eteenpäin olemaan tiukkaa rahallisesti ja henkisesti mutta silti tuntuu että teen oikein, ainakin siinä suhteessa että jos vastassa olisi vaan riitaa niin eipä siinä lapsetkaan hyvin voi, jos vanhemmat vain riitelee. Enkä myöskään lähde pois kostaakseni vaimolle mitään, tai yrittämällä tieten tehdä hänen elämästään vaikeata, vaan en voi enää olla läsnä osana tätä perhettä.

      Kiitos kaikille jotka olette tätä palstaa lukeneet, toivottavasti meidän tilanteemme ja mihin itse ajauduimme antaisi edes joillekkin jotain oppia.

      • paljon....

        Onnea, rohkeutta, iloa elämään!
        Teit ihan varmastai oikean ratkaisun.
        Eihän tuollainen suhde ole millään tavalla terve, joten olet varmasti tehnyt oikean ratkaisun.
        Halaus!

      • VOIMIA.....

        "huokaus" Onneksi naisia on myös niitä parempia, esim meilla lasten jälkeen muuttui vaan ihanemmaksi.... Taitaa olla harvinaista.

      • erään naisen kannanotto

        Anteeksi, että ängen tänne isien palstalle... Mutta luin eilen koko viestiketjun läpi (ja puolisosi ketjun myös.)

        Ei ollut varmasti helppo päätös lähteä, mutta varmasti tiedät, mikä on sinulle parasta tässä tilanteessa. Ei huonossa suhteessa kannata virua. Ja ihanasti puhut lapsistasi. He ovat varmasti sinulle tärkeitä. Sen huomaa :)

        Kaikkea hyvää sinulle (ja puolisollesi myös, toki). Toivottavasti pääset sinne haluamaasi opiskelupaikkaan ja pystyt vielä luottamaan naisiin. Katse vain eteenpäin. Aurinkoista kesää!

      • epilogi...

        on siis nähty.
        Rinnakkain kirjoitettuja tarinoita kommentoimatta seuranneena mediatutkijana voisin antaa melko korkeat pisteet suorituksestanne, sillä sen nerokkuushan piili mahtavasti kehitellyssä kahdessa kornissa rinnakkaistarinassa.
        Vain harva tähän itsesäälissä piehtaroivan "malli vanhempien" keskusteluun osallistunut alkoi epäillä sen todenperäisyyttä.
        Ei, älkää kieltäkö etteikö tämä kaikessa naivistisuudessaan olisi opiskelijaporukan loistavasti kehittämä vuoden provo ja siitä siis täydet pisteet.
        Kuka pistää vielä paremmaksi? - Odotellaan.

      • Joker666
        epilogi... kirjoitti:

        Mitäköhän utopististä tässä nyt oli, mutta mukavaa että osallistuit keskusteluun epäilijänä !

      • Teet oikein.

        Lapsi saattaa reagoida lähtöösi äidin raivon ja pettymyksen nähdessään, mutta hän on vielä pieni ja unohtaa. Olet tärkeä rehellisen ja periaatteellisen ihmisen malli lapsillesi.

        Vaimosi tulee vasta nyt ottamaan isot aseet esiin, varmaan on jo soitellut 'sopivia' puheluita yms. Se on vasta alkua. Ole rauhallinen ja päättäväinen ja ota tyynesti vastaan kaikki sonta, joka sinun tuulettimeesi lentää.

        Lopussa kiitos seisoo, lupaan sen. Jossakin vaiheessa olet vapaa, tyytyväinen itseesi ja erittäin todennäköisesti vierelläsi on tasaveroinen partneri, jonka kanssa voit olla oma itsesi.

        Ihmiselämä on aivan liian lyhyt kynnysmattona olemiseen. Älä anna kenenkään enää pyyhkiä jalkojaan sinuun.

        Onnea ja kaikkea hyvää.

      • että kerro

        tässä vaiheessa avoimesti oma puolesi tarinasta lähipiirissäsi. Vaimosi hyvin todennäköisesti levittää jo omaa totuuttaan. Muista pitää huoli, että sinunkin näkökulmasi tulee tietoon.

        Anna ihmisille vaikka nämä linkit luettavaksi, ellet jaksa jauhaa.

        Tsemppistä!

      • onnittelut

        päätöksen tekemisestä. Varmasti oli vaikeaa.

        Tarinanne muistuttaa todella paljon mieheni menneisyyttä. Ex-vaimo halusi lapsen itselleen ja kului puoli vuotta ennen kuin antoi miehen edes tavata tätä. Nainen oli myös aikanaan halunnut sen (rivarin, auton ja) koiran, joka tietenkin jäi erossa miehelle, kun nainen 'ei pystynyt' siitä huolehtimaan.

        Toivon että sinun exäsi on viisaampi. Ellei ole, usko että aika parantaa haavat.

      • päätökseesi..

        Muijasi varmaan huutelee pitkään perään, mutta anna olla.

        Voin melkein lyödä vetoa että kuukauden päästä viimeistään alkaa tulemaan viestejä joissa hän kertoo joko löytäneen hyvän miehen tai haukkuvan sinut koska sinulla oli salettiin uusi nainen jo valmiina.

        Yksi ase jota hän varmasti myös käyttää on se että raskaus on vaikea, on supistuksia ym ym ym ja sinun pitäisi olla kotona lapsen kanssa, MUTTA lapsi EI voi olla muualla koska on tottunut olemaan kotona ja kotona on lelut ja muut, niitä on vaikea kuskata minnekkään.

        ÄLÄ usko nätä!!

        Vaimosi varmasti jopa saattaa hommautua sairaalaan että hällä on supistuksia, mutta hänet tietenkin potkitaan pihalle, koska ongelmia ei ole, mutta viestit ovat tyyliin "Mulla on ennenaikaisia supistuksia"

        Ja plaa plaa plaa...

        ÄLÄ USKO MITÄÄN MITÄ HÄN SANOO!

        Pidä pääsi ja usko itseesi.

      • Tätä ennen
        päätökseesi.. kirjoitti:

        hän kuitenkin on ihana kuin ihmisen mieli, sievä ja hyväntuulinen, kokkaa ja tarvitsee läheisyyttä, tarjoaa myös auliisti seksiä, josta miehen kuin miehen on hankala kieltäytyä. Sanalla sanoen tekee kaikkensa, että mies pyörtäisi puheensa.

        Jos mies tästä huolimatta lähtee, tuuli kääntyy kyllä nopeasti.

      • tuleva äiti

        Teit oikean vaikkakin vaikean päätöksen. Voit edelleen olla isä, hyvä isä, jopa parempi isä lapsellesi / lapsillesi, vaikka äidistä eroatkin. Parasta mitä voit lapsellesin tehdä, on rakastaa hänen äitiään - valitettavasti rakastaminen sun tapauksessasi on tehty vaikeksi - mutta takuulla välinne on paremmat ja ilmapiiri kotona tasapainoisempi näin.

      • Ilmetty isä

        Se on sun pääsi siinä. Vaimoa koitat rangaista pois muutollasi, vaikka vika on itsessäsi.

        Se mitä sun nyt tarttis tehdä, on se, että käyt laittamassa itseltäs piuhat solmuun, etkä kerro vaimolles, ja sit alatkin haluumaan sitä kolmatta mukulaa. Ja naida paukuttelet sitä ihan päivittäin. Vaadi vaan lisää ja lisää...

        Lapset kyllä kasvaa, ja itse kadut jos heitä et nyt jää luotsaamaan. Omiasi ovat. Vaimo on petollinen, suhtaudu häneen rakastavan kontroloivasti. Ja nai elämäsi ilosta. Usko mua, tää on parasta mitä voit elämältä saada.

        Vie salaisuutesi hautaan. Niin hänkin tekee. Se on aikuisuuden merkki.

    • nykyaikaa

      Olisko tässä kyse samasta perheestä????

      "Moikka. Elikkäs meillä sellainen jännä tilanne että plussaa raskaustesti näytti, vaikka on ollut ehkäisypillerit käytössä. meillä on 2,5 vuotias tyttö.. Mies on shokissa uutisesta, koska jää työttömäksi syyskuussa ja hänen iso haaveensa on ollut päästä kouluun vielä, joka jäi jo ensimmäisen lapsen takia haaveeksi.. Nyt kuitenki sellaine tilanne että hän ei halua lasta, juuri näiden omien haaveidensa takia.. minä taas halua tietysti pitää, koska tämä oli todellinen yllätys, ja voisiko sanoa Lahja meille. pelkään että kohta jään yksinhuoltajaksi jos teen ratkaisun ja pidän lapsen.. en saa millään puhuksi miehelle että kyllä me jotenkin pärjätään.. hän pelkää niitä toimeentulon loppumista, ja halusisi vielä hetken "hengätää" juuri kun toinen on kivassa iässä ja elämä on helpottunut.. tämä on todella vaikea tilanne, teen niin tai näin niin en tiedä onko se oikea ratkaisu.. tottakai nään miehen kannan asiaan, mutta tämä on jokatapauksessa meidän lapsi.. olen itkenyt nyt kolmatta päivää, kun pelkään että mies lähtee ja jättää koko perheen.. Mieheni on kyllä erinomainen isä ja vastuullinen mies, ei sitä pilkaten.."

      • nykyaikaa

        Opettele lukemaan!

    • Verner

      Vaimosikin totetuttaa unelmansa, toteuta sinäkin ja mene opsikelemaan. Elintasonne laskee hetkeksi mutta siitä kärsii yleensä aikuiset ennen kuin lapset.

    • tilanteenne

      tänään? Oletko jaksanut?

      • hommeli

        mutta muista että tuleva lapsenne ei ole syypää mihinkään. tuo tie on rankka, mutta ei mahdoton. huolellisesti sumplimalla hoidatte ne tiukat vuodet alta ja palkinto odottaa tien päässä. tsemppiä!

    • isaiasisaias

      Meillä on miehen kanssa yksi lapsi ja toinen tulossa.

      Kysyin mieheltäni, mitä hän tekisi jos hän ei haluaisi enää lasta ja vedättäisin häntä vauvakuumeisena väittämällä, että syön pillereitä vaikken söisi ja tulisin sitten raskaaksi. Mieheni sanoisi että lähtisi menemään (kuten sinäkin olet tehnyt).

      Jos sen sijaan söisin pillereitä oikeasti ja tulisin silti raskaaksi, hän sanoi, että jäisi. Hän tietää etten tulisi tekemään aborttia, koska se olisi liian suuri henkinen taakka ja vastuu lapsesta tässä tapauksessa olisi toden teolla yhteinen. Jos hän painostaisi aborttiin tässä tapauksessa, hän pettäisi periaatteessa minun luottamukseni, sillä hän on luvannut ettei painosta mihinkään mikä satuttaisi minua kovasti (nyt en siis väitä sinun painostaneen aborttiin vaimoasi). Jos taas olisin vedättänyt häntä, olisin pettänyt hänen luottamuksensa ja ymmärtäisin lähtemisen hyvin.

      Oletko aivan satavarma, onko raskaus vahinko vai onko vaimosi valehdellut ehkäisystä? Ajattelin itseni vaimosi asemaan. Olen siis vauvakuumeinen mutta mies ei halua lasta, aloitan pillerit ja otan ne oikein ja tulenkin raskaaksi. Koska halusin lapsen, en mitenkään voi olla onneton raskaudesta enkä varsinkaan tehdä aborttia. Sitä taakkaa en voisi kantaa. Tottakai yrittäisin pehmittää miestä ajatukselle vauvasta, sillä haluan olla hänen kanssaan ja yhdessä kasvattaa lapset, ja haluan tottakai että hänkin on onnellinen. Siksi kantaisinkin syyllisyyttä raskaaksi tulosta. Jos mies ehdottelisi aborttia, olisi se kauheaa ja raskasta. Tahallaan kun en raskaaksi tullut.

      Jos taas olisin valehdellut miehelle ehkäisystä, olisi asia erilainen. Olisin suoraan sanottuna pettänyt hänet. Ymmärtäisin lähtemisen hyvin, se olisi omaa syytäni, oman itserakkaan käytökseni seurausta.

      Toivon vain, että vaimosi on oikeasti valehdellut ehkäisystä, sillä toisessa tapauksessa ei olisi mielestäni reilua jättää häntä yksin odottamaan vauvaa. Olisi kamalaa jos minun mieheni rankaisisi minua niin raa'asti yhteisestä vahingosta.

      • edellinen

        Toki meillä ei ole kovinkaan samanlaiset elämäntilanteet noin muuten, enhän tietenkään tiedä millaista teillä kotona sitten loppupeleissä ilman tätä raskautta on ollut. Osaan ajatella tilannetta vain omaan elämäntilanteeseen. Joka tapauksessa toivon teille kaikkea hyvää ja asioiden järjestymistä niin että kaikilla on hyvä olla, etenkin lapsilla.

    • Feministi..

      Todella törkeä temppu! Suunnitteli koko jutun ajattelematta kaikkien yhteistä etua. Eli, että sulla olisi opiskelut ja sitä kautta parempi ammatti, ja taloudellisesti vakaampi perhe-elämä. Mutta mamma halusi näköjään jatkaa kotona istumista ja facebookissa aikaansa kuluttaen. Kuten joku jo aikaisemmin kirjoittikin, niin tämän päivän e-pillerit ovat todella varmoja. En tiedä yhtäkään joka olisi tullut raskaaksi niitä syödessään. Ja nainen joka kinuaa lasta, ja sitten ilmoittaa tulleensa raskaaksi vaikka söi pillereitä, niin pöh pöh. Suunniteltu huijaus.
      Te miehet jotka varmuudella ette halua enää yhtäkään lasta, niin katkaiskaa piuhanne. Siihen ei tarvita puolison allekirjoituksia, ja miehelle toimenpide on helppo ja yksinkertainen. Ja julkisella puolella ei tule niitä maksujakaan sen kummemmin.

      • huolimatta

        Itse tulin raskaaksi pillereistä huolimatta ja, koska raskaus oli se, mitä oli nimenomaan pyritty välttämään, niin aborttiin päädyttiin. Tein päätöksenkin jo ennen kuin olin varmuuden raskauteen saanut eli ennen kuin miehelle kerroin.

    • opiskeleva äiti

      Ikävä tilanne kokonaisuuden kannalta, mutta asioilla on tapana järjestyä. Asia kerrallaan järjestykseen. Odotus on enneksi pitkä, joten on aikaa sopeutua ja järjestellä asioita. Ehkä puhuminen tilanteesta on yksi mahdollisuus selvitellä ajatuksia. Jos se ei onnistu niin kannattaa hakea apua muualta.

      Mitä tulee opiskeluun, niin kannattaa tutustua koulutustarjontaan. Monilla aloilla on monimuoto-opiskelua, jolloin osan aikaa on täissä ja osan opiskelee. Opiskelua ei kannata unohtaa, koska se ainakin tulee joskus suhteenne väliin jos hautaat omat unelmasi.

      Vaimon facebook villitykseen pitää tarttu kovin sanoin. Irrota vaikka joku johto töihin lähtiessä jos selvä puhe ei mene perille. Kyllä se lapsi siellä kotona on ykkönen. Voimia arkeesi.

      • että opiskelet,

        ellet osaa laittaa sähköjohtoa takaisin paikoilleen. Voi yhden kerran.

      • 1 nainen
        että opiskelet, kirjoitti:

        ellet osaa laittaa sähköjohtoa takaisin paikoilleen. Voi yhden kerran.

        Mietin ihan samaa. "Ota joku johto irti." Piti oikein tarkistaa, oliko miehen kirjoittama vinkki. Vaan ei ollut! Sitten mieleen tuli kuva naisesta, joka naputtelee jokaisen näppäimistön namiskan läpi ja kiroaa eikä tajua panna johtoa takaisin seinään :D

      • nyt varmastikaan
        1 nainen kirjoitti:

        Mietin ihan samaa. "Ota joku johto irti." Piti oikein tarkistaa, oliko miehen kirjoittama vinkki. Vaan ei ollut! Sitten mieleen tuli kuva naisesta, joka naputtelee jokaisen näppäimistön namiskan läpi ja kiroaa eikä tajua panna johtoa takaisin seinään :D

        ollut esim päävirtajohdosta vaan jostain muusta. Sopivasti nappaa irti boxin johtoa tai muuttaa asetuksia, niin ei niitä jokainen kotiäiti kyllä takaisin asenne edes facebookin innolla.

    • varma ettet vain

      olisi itse yksi saatanan kusipää?? niitäkin kun löytyy, sinä omahyväinen,,.,.,.

    • Opiskeleva isukki

      Hei nyt mies otapa se johtajasauva käteen ja get a hold of yourself ensinnäkin! Mitä sä panikoit? Laita miesaivot liikkeelle, eli ratkaise ongelma, joka eteesi on tuotu.

      Nuorena unohtaa, että elämä ei mene suunnitelmien mukaan. Elämä ei välitä tuon taivaallista meidän suunnitelmista. Pitäisi aina muistaa, että olipa nainen kuka tahansa, jos sen sisälle tuuppaa pippelinsä, saattaa tuloksena olla lapsi 9kk päästä.

      Menet opiskelemaan, nostat kaiken mahdollisen irtoavan opintorahan ja perheavustukset, teet pientä sivuduunia samalla kuten muutkin nuoret aikuiset opiskelijat ja lisäksi nappaat opintolainaa. Se 3,5-4v menee kuule äkkiä. Opiskellessa sitä ei ulkomaanmatkoja niin ajattele, mutta yhteistä aikaa on helppo järjestää kesäkauden ajaksi.

      Kanna siis vastuu perheestä, mutta älä jätä opiskeluja. Opiskelusta voit tiukan paikan tullen pitää välivuoden - se on pieni aika, mikä tahtoo nuorena unohtua. Tehkää yhdessä budjetti. Vaatteita ei tarvitse ostaa uutena.

      Järjestäkää sitä omaa aikaa

      • vielähän...

        tämäkin provo on hengissä.

    • qq

      Harmi, että olet joutunut tuohon tilanteeseen. Itse olen tosi tyytyväinen, että minulla on yksi lapsi, mutta luulen että taju lähtisi, jos pitäisi vielä toinen saada. Ja minä siis pidän lapsista, mutta on se samalla myös hirveän rasittavaa. Varsinkin kun pahin on jo takana ja lapsi kasvanut leikki-ikäiseksi ja yövalvomiset on ohi.

      En tiedä mitä neuvoisin, mutta jotenkinhan asiat pitää nyt järjestää. Sanoisin, että jos unelmasasi on opiskella ammatti, niin siihen pitäisi tarttua, vaikka on lapsikin, muuten voi tulla katkeruus vastaan vanhempana ajan mittaan. Tulot tietysti romahtavat, mutta kkyllä maailman historiassa on ennenkin pärjätty pienillä tuloilla, ja eihän se opiskelukaan kestää ikiaikoja, eli kyse on väliaikaisesta elämänvaiheesta. Lisäksi voisitte sopia vaimon kanssa vuoroja siinä, että kumpikin voisi tehdä jotain keikkatyötä esim. joinain iltaisin tai viikonloppuisin, kun toinen hoitaa lapsia vuorollaan. Siten saisitte lisätuloja.

      Oletteko keskustelleet toimeentulosta vaimosi kanssa? Mitä unelmia hänellä on tulevaisuudellenne ja omaan työelämäänsä tai koulutukseen? Usein miehet luulevat, että heiltä odotetaan isinä enimmäkseen toimeentulon hankkimista perheelle, mutta useimmat naiset oikeasti eivät ajattele niin. Nykyaikana naiset haluavat, että mies kantaa vastuuta nimenomaan arjen käytännön sujuvuudesta, kotitöistä ja lastenhoidosta. Nykyään jokainen yleensä pystyy hankkimaan elatuksensa itse ja siksi miehen rooli isänä onkin muuttunut rajusti. Ehkä tämän sisäistäminen vähentäisi myös omia paineitasi, sinun ei tarvitse luopua kouluttautumisunelmasta tehdäksesi pelkastään leipätyötä perheen eteen! Olet tasa-arvoinen isä käytännössä ja vaimo tasa-arvoinen elättäjä.

      Jälkiviisautena: on omituista, että ehkäisy käsitetään pelkästään naisen velvollisuudeksi. Periaatteen pitäisi olla, että se hoitaa ehkäisyn, kumpi ei halua lasta. Joten tässä mielessä et voi oikein syyttää vauvasta vaimoasi, joka oli selkästi ilmaissut siis näköjään halunsa tulla raskaaksi. Hivenen jopa ihmettelen, että päätit lopettaa oman ehkäisysi. Nyt vahinko on kuitenkin tapahtunut ja aikuinen vastuullinen mies kantaa siitä seuraukset, jotka ovat siis 50% omaa syytä.

    • helena_80

      Miehelleni kävi juuri noin kuin sinä kerroit, paitsi että kaksi kertaa! Kummallakin kerralla mies oli halunnut odottaa tai ei halunnut toista lasta. Ja kummallakin kerralla muka pillerit petti.. Kyllä hänellä silloin meni luottamus kokonaan ex-vaimoonsa. He ovat siis eronneet mm edellä mainittujen asioiden takia. Tämä vaimo ei koskaa itse ole käynyt töissä ja lisäksi hän järjesti miehelleni vakavia rahavaikeuksia.

      Tällä hetkellä tilanne on lisäksi se, että ex:ä pyrkiin estämään kaikki lasten tapaamiset ja levittelee miehestä täysin perättömiä asioita. Mieheni on todella lapsirakas ja kaipaa kovasti lapsiaan. Edessä on kova taistelu lasten ja isän suhteen luomiseksi.

      Toivon sinulle voimia selvitä vaikeuksista ja löytää mahdollisuus toteuttaa itseäsi perheen hajoamatta. Toivottavasti puolisosi edes ymmärtää, että on pettänyt luottamuksesi täydellisesti.

      • nähnyt kaiken tuon!

        Uskot kaiken pahan miehesi eksästä. HAH. Mutta muistappa tämä. Olet itsekkin miehesi eksä jo kymmenen vuoden kuluessa.

      • ...............

        Tilanne on yhtälailla miehen syytä, jos ei kunnon ehkäisystä välitä huolehtia. Jos ei takuuvarmasti halua jälkikasvua, niin sitten käytetään kumia, eikä uskota toisten lupauksia pillereistä tms. Omalla vastuulla on.

        Ja yhdenkään miehen ei ole pakko katsoa kumppaniaan työttömänä, ellei kyseessä ole pienten lasten äiti, joka ahkerana tekee kotihommia ja hoitaa lapsiaan.

        Miten naine pystyi miehensä talouden laittamaan rapakuntoon? Miksei mies huomannut sitä? Miten on mahdollista?

    • Aikuiset

      Hei
      Tekstisi on hyvin epäkypsää pentutekstiä. Jos leikitte kotia on aika grow-up ja ottaa vastuuta.

    • M41

      Pöh, oltiin molemmat opiskelijoita, kun saatiin ensimmäinen lapsi. Ja vaimo oli opiskelija, kun saatiin toinen. Opiskelu ja äippäloma on siis mahdollista samaan aikaan niin, että kumpikaan ei ole töissä. Tietysti rahasta on tiukkaan, mutta ihan mahdollista.

      Otat siis itseäsi niskasta kiinni ja käyttäydyt kuin mies. Miehen tehtävä on mahdollistaa vaimolle perheestä huolehtiminen, jos vingut tuollaista mitä täällä kirjoittelet, et huolehdi tehtävääsi miehenä. Opiskele jos se on tarpeellista ja siihen on hyvä aika, mutta lopetat vaimosi syyttämisen nyt - siitä ei hyvä seuraan. Elämä on kompromissejä se olisi tärkein oppi naimisiin mennessä.

      • SeJokaLukiViestit

        Eiköhän tässä ole ollut kyse siitä että nainen ei pahemmin kunnioittanut miehen mielipidettä vaan sai pitemmän päälle itse määrätä tadin talossa.....

    • Näinhän se

      nyt vain yksinkertaisuuteni, mutta en todellakaan tajua, miten se toinen lapsi estää opiskelut tai vironmatkat, jos ei se ensimmäinen olisi estänyt. Jos on varaa opiskella yhden lapsen vanhempana, niin on kahdenkin. Ei siinä ole paljon eroa. Ulkomaille pääsee, eikä tulleissa lapsilukuja kysellä.

      Se on ihan totta, että jos vaimo ei ole vilpitön ollut noissa pillereiden syönneissä, niin se ei tietenkään ole oikein. Mutta on se myös mahdollista, että pillerit vain ovat pettäneet. Miksi sinusta neuvoloissa olisi pitänyt juosta, jos ei siksi, että sinulle tulisi vauvakuume? Siksikö, että joku kääntäisi vaimosi pään tekemään abortin?

      Vaimosi haave toteutui, niin toteuta sinäkin nyt omiasi. Vaikka sen vaimon kustannuksella hieman, kuten hänkin sinun kustannuksellasi (olettaen, että hankkiutui raskaaksi tahallaan).

      Jos lapsi on turvassa, niin kyllä hän pärjää Facebookista huolimatta.

    • kolmen äippä

      hmm.. Ymmärrän kyllä kantaasi mutta mielestäni se on kovin yksipuolinen..
      Olet mennyt naimisiin tämän naisen kanssa, myös hänellä on toiveensa ja halunsa kuten sinullakin. Ilmeisesti hänen toiveisiinsa kuuluu useampi kuin yksi lapsi, tämä on aika normaali haave naisella ja mielestäni sinun tulisi hänen aviomiehenään se hänelle suoda.
      Annat ymmärtää että elämäsi on tai olisi suorastaan yhtä helvettiä uuden lapsen tullessa maailmaan. Tämä tuskin kuitenkaan olisi todellinen skenaario. Lapset ovat rikkaus ja uskon että tulet rakastamaan uuttakin lastasi yli kaiken ja huomaat miten paljosta olisit jäänyt paitsi ilman häntä. Lapset eivät pienenä tarvitse vielä paljon, vain ruokaa, rakkautta ja puhtaita vaatteita jne. Nämä asiat yhden lapsen kohdalle tuskin tulevat maksamaan sataa Euroa enempää kuukaudessa joten lapsilisä kattaa lapsen tarpeet pitkälle tulevaisuuteen ennen kuin harrastustoiminta sun muut tulee kuvioihin.. siihen mennessä ehdit hyvin toteuttaa itseäsi, opiskella jne...
      Ja sanotaanko näin, sinä olet nyt aikuinen, ISÄ kahdelle lapselle vaikkei toinen ole vielä syntynytkään.. joskus joutuu uhrautumaan perheensä eteen, sitä se aikuisuus ja vanhemmuus on. Päätökset ja haaveet kouluista on suurimmaksi osaksi hoidettava ennen avioliittoa ja lapsia..
      Tärkeintä olisi ettet näkisi asioita nyt noin negatiivisessa valossa ja ymmärtäisit että voit yhä toteuttaa kaikki haaveesi, ehkä hiukan eri aikataululla kuin suunnittelit mutta kuitenkin.
      Vaimosi myös on ihminen ja ihmisenä inhimillinen. Varmasti rakastat häntä koska olet mennyt hänen kanssaan naimisiin. Ehkä hänen tekonsa oli hiukan itsekäs mutta tällä hetkellä hän tarvitsee sinun rakkauttasi ja huolenpitoasi enemmän kuin koskaan. Naisen ja miehen välillä voi tapahtua niin paljon pahempiakin asioita kun tämä joten älä murehdi näistä:)

      Tsemppiä sinulle ja perheellesi:)

      • äiti kans kolmelle.

        Eipä riittänyt meillä ainakaan mihinkään......

        Meillä mies maksaa 1000e/kk kolmevuotiaan menoihin. Ja siinä on summa kohdallaan.

        Ja ihan menee edelleen vain pelkästään lapseen.

      • äiti kans kolmelle
        äiti kans kolmelle. kirjoitti:

        Eipä riittänyt meillä ainakaan mihinkään......

        Meillä mies maksaa 1000e/kk kolmevuotiaan menoihin. Ja siinä on summa kohdallaan.

        Ja ihan menee edelleen vain pelkästään lapseen.

        Toki tiedän että toiset todellakin nukuttavat vauvansa pahvilaatikossa, parin kirpputoririevun kera. Leluja ei oo. ei ainakaan ikäkauteen kuuluvia. Terveydenhuoltokin kuulostaa olevan mitä nyt julkiselta puolelta saa = (ei saa)
        Ruokaankin raha lasketaan sentilleen, (ei tuoreita hedelmiä, jne terveellistä ruokaa)

        Mutta oikeasti lapsi kuluttaa kyllä huomattavan ison määrän rahaa, kaikkine kuluineen. Siis jos ne rehellisesti halutaan tunnustaa ja jakaa. Meillä on näin. Meillä isä osallistuu jopa lastenhoitajan palkkakustannuksiin lapsen sairauspäivien ajalta, (jotta minä pääsen töihin, meillä kun on ura molemmilla, eikä VAIN miehellä,) Se on vähän erilainen systeemi meillä, mikä tuntuukin pitkälti olevan pelin henki näillä palstoilla.

    • fdgfhfg

      On tulossa viiden, mies töissä, itse koulussa, vauva syntyy jään kotiin, mies voi olla töissä tai opiskella kun se alannut innostamaan, en estä, hänen elämä. päätä itse mitä haluat, ei vaimollasi ole oikeutta määrätä sinua kuinka elää, kunhan itse tulet onnelliseksi. ei perhe ja lapset saa olla esteenä opiskelulle, itse tiedän, viimestä vuotta opiskelen ja kaksi lasta jo tullut tuon koulun aikana, nyt kolmas ja ehdin valmistua.
      meillä myös takuttiin abortti asian kanssa viikko kunnes mieheni totesi rakastavansa minua niin paljon ettei halua minun kokevan sitä, itse olisin mieluummin toivonut aborttia. ehditään olla myöhemminkin kahdestaan, kun nyt koko loppuelämä aikaa ja lapset kasvaa ja muttaa kotoa poiskin, aikaa kaksinololle piisaa kyllä. anna sille se muksu ja elä itsekin vaikka sitä koulua käyden.

    • *yx vaa*

      ..vaimon haukkumista tässä ketjussa kaikkinensa. On ihan normaalia äidinkin surffata netissä jonkun verran, paljonkohan mahtoi isä sitä samaa harrastaa? Lastenhoidosta päätyönä on oikeastaan turha puhua kenenkään sitä kokemattoman. Ja vastuu lastenhoidosta kuuluu tietty myös isälle, eli jos isä on kotona huomaamassa, kuinka äiti ei hoida lasta, voidaan kysyä myös miksi isä ei hoida.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      53
      5228
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3397
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1532
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      185
      1399
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      76
      1056
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      24
      968
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      887
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      816
    9. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      768
    10. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      71
      759
    Aihe