Thomas Kuhn on esittänyt, että keskenään kilpailevilla tieteellisillä paradigmoilla on eri käsitteistö ja muita keskinäisesti poikkeavia käsittelytapoja. Siksi kilpailevan paradigman arviointi toisen opin käsitteitä käyttäen ei voi johtaa rationaaliseen tulokseen. Paradigmat eivät ole keskenään yhteismitallisia.
Itse oletan, että sama ongelma esiintyy moninkertaisesti tiedettä pahempana esim. politiikassa, maailmankatsomuksissa, taiteissa, "arkiajattelussa" ja filosofiassa, sekä näiden kategorioiden kesken.
Siten eri ajattelusuuntia edustavien ihmisen väitellessä jostakin ja arvioidessaan toistensa väitteitä omia käsitteitään käyttäen olkiukkojen rakentaminen on ennemmin sääntö kuin poikkeus ja Kuhnin mallin mukaan on mahdotonta, että keskustelu johtaisi rationaaliseen lopputulokseen. Eikö kokemus tuekin tätä väitettä?
Mutta koska minä tässä taas kirjoittelen, niin on pakko taas tuoda ontologiat ja lojban esille :) Keskustelija, punaniskafilosofi, joka ei kykene irroittaumaan oman käsitteistönsä yläpuolelle ja etsimään yhteistä ontologiaa pyrkimällä määrittelemään paradigmojen käsitteet yhteisen yläontologian avulla, on umpikujassa, oman sotkunsa kehityskyvytön vanki.
Mitä vaikeammista asioista väitellään, käsitteistöä määritellen, sitä tärkeämpää olisi kielen looginen, formaalinen rakenne ja perussanasto. Tässä tilanteessa voisi taas tyrkyttää "Lojban Manifestiin" tutustumista.
http://lojban-ajattelua.blogspot.com/2008/05/lojban-manifesti.html
Tuo tekeleeni täytti runsas viikko sitten vuoden ja Google Analyticsin mukaan sitä käy joku päivittäin katsomassa.
Mutta yleisempänä tavoitteena filosofisissa ja tieteellisissä keskusteluissa voisi kiinnittää paljon enemmän huomioita Kuhnin yhteismitattomuusmalliin ja yleensäkin pyrkiä sovulla määrittelemään yhteiset käsitteet vaivoja säästämättä (eikä syyttää määrittelyä "semanttiseksi kikkailuksi").
Itse oletan, että sama ongelma esiintyy moninkertaisesti tiedettä pahempana esim. politiikassa, maailmankatsomuksissa, taiteissa, "arkiajattelussa" ja filosofiassa, sekä näiden kategorioiden kesken.
Siten eri ajattelusuuntia edustavien ihmisen väitellessä jostakin ja arvioidessaan toistensa väitteitä omia käsitteitään käyttäen olkiukkojen rakentaminen on ennemmin sääntö kuin poikkeus ja Kuhnin mallin mukaan on mahdotonta, että keskustelu johtaisi rationaaliseen lopputulokseen. Eikö kokemus tuekin tätä väitettä?
Mutta koska minä tässä taas kirjoittelen, niin on pakko taas tuoda ontologiat ja lojban esille :) Keskustelija, punaniskafilosofi, joka ei kykene irroittaumaan oman käsitteistönsä yläpuolelle ja etsimään yhteistä ontologiaa pyrkimällä määrittelemään paradigmojen käsitteet yhteisen yläontologian avulla, on umpikujassa, oman sotkunsa kehityskyvytön vanki.
Mitä vaikeammista asioista väitellään, käsitteistöä määritellen, sitä tärkeämpää olisi kielen looginen, formaalinen rakenne ja perussanasto. Tässä tilanteessa voisi taas tyrkyttää "Lojban Manifestiin" tutustumista.
http://lojban-ajattelua.blogspot.com/2008/05/lojban-manifesti.html
Tuo tekeleeni täytti runsas viikko sitten vuoden ja Google Analyticsin mukaan sitä käy joku päivittäin katsomassa.
Mutta yleisempänä tavoitteena filosofisissa ja tieteellisissä keskusteluissa voisi kiinnittää paljon enemmän huomioita Kuhnin yhteismitattomuusmalliin ja yleensäkin pyrkiä sovulla määrittelemään yhteiset käsitteet vaivoja säästämättä (eikä syyttää määrittelyä "semanttiseksi kikkailuksi").
Vastaukset 5
Vanhimmat
Mielenkiintoista pohdintaa Kuhnista ja kielestä. Universaalikielen mahdollisuutta on pohdittu ehkä hieman samaan tapaan kuin sinä esität "lojbanista" mm. uuden ajan alussa ja keskiajalla vaikka perustelusi ovat - ainakin näennäisesti - sen tarpeelle ehkä hieman erilaiset.
Yhtä kaikki yleensä universaalikielen etsimisen taustalla on ollut filosofinen ajatus kielestä "sekaannuksena", joka tulisi korjata. Lisäksi on olettettu että on olemassa - ikään kuin kielen takana - eräänlainen metakieli johon kaikki puhutut ja käytetyt semanttiset järjestelmät on palautettavissa. En kiistä etteikö tällainen olisi mahdollista.
On kuitenkin hyvä kai tideostaa että tätä yleispätevän kielen etsintää
motivoi tietynlainen filosofiset oletukset, jota itse merkkisysteemin luominen (esim. esperanto ja muut lingvistiset systeemit) vain heijastavat.
Sen sijaan jotkut filosofit tuntuvat ajattelevan, että kieltä ei sellaisenaan voitane palauttaa yksiselitteiseksi harmoniseksi järjestelmäksi, vaan kielen "olemus" on sellaisenaan "riitaista" ja traagista", eräänlaista jatkuvaa sotaa joka luo uusia merkityksiä. Näin vastakkain ovat kielen kuvaus harmonisena ja toisaalta dynaamisena järjestelmänä. Tunnet varmaan aihetta enemmänkin, mitä mieltä olet itse näistä oletuksista, mikä motivoi "lojbanin" kehittämistä? :)
"..kielen "olemus" on sellaisenaan "riitaista" ja traagista", eräänlaista jatkuvaa sotaa joka luo uusia merkityksiä. Näin vastakkain ovat kielen kuvaus harmonisena ja toisaalta dynaamisena järjestelmänä."
Tuo on varmasti aivan totta. Vaikka huippuasiantuntijoiden ryhmä määrittelisi "täydellisen kielen" ja "täydellisen ontologian", huolella keskenäisesti määritellyn käsitteistön, jota kieli käyttää, niin ihmisten käsissä, arki- tai ammattikielenä kieli alkaisi välittömästi rapautua. Siitä kehittyisi keskenään yhteensopimattomia slangeja. "Kielen merkitys on sen käyttö". Ei olisi suotavaa, että ihmiset esim opettaisivat lapsilleen lojbanin "äidinkieleksi", vaikka joskus lojban voisi olla vanhempien yhteinen kieli.
Mutta tilanne nykyisten luonnollisten kielten kanssa on jo nyt niin toivoton, että lojbanin soveltaminen valvotuissa olosuhteissa (ei siis baarissa tai lasten pihakielenä) voisi merkittävästi auttaa tilannetta.
Ei lojban ole täydellinen. Sen suurin vahvuus on ilmaisukykyinen, mutta (huolella käytettynä) yksiselitteinen syntaksi, joka mahdollistaa tietokoneella tapahtuvan sisällön ristiriidattomuustarkastuksen. Lojbanin suurin heikkous on sen sanosto, joka näyttää syntyneen suhteellisen huolettomasti. Sanastossa on paljon tyylikästä mutta myös hämäryyksia. Kuitenkin lojbanin sanastoa voisi korjata, rakentaa sille johdonmukaisen ylä-ontologian ym. Sitten em. "paradigmat" voisivat määritellä oman käsitteistönsä tämän katto-ontologian avulla. Pelkään kuitenkin, että voisi syntyä kilpailevia katto-ontologiota. Mutta lojbanin tapauksessa niiden ristiriidat olisivat helpommin sovitettavissa.
Lukaisin lojban-linkkisi ja lähtökohta vaikutti mielenkiintoiselta. Etenkin ajatus siitä, että Yhdysvalloissa lojban syntyi eräänlaisen kokeellisena experimenttinä oli mielenkiintoinen, myös filosofiselta taustaltaan. Toisaalta kaikki "mullistavat" ajattelumallit ovat vaatineet aluksi ajatuksilla leikittelyä sikäli kuin itse tunnen vaatimattomasti esimerkiksi luonontieteiden historiaa. Mutta lojban kuulostaa enemmänkin kognitiotieteelliseltä strategialta, vaikka tämän tieteen perustat kai ovat jossain mielessä myös kokeellisessa näkemyksessä tiedon luonteesta. Toisaalta ei ole mielestäni kai ihme että lojbanin alku syntyi Yhdysvalloissa, koska siellä on vahva pragmatistinen perinne ajattelussa, myös filosofiassa (Pierce, James jne.)
No mutta sitten voitaisiin ottaa myös synteesin mahdollisuus. Eri näkökulmat voivat yhdistyä ja nousta ikään kuin molempiin sisältyvien rajoitusten yläpuolelle.
On sitten eri asia, että maailma on niin järjettömän monimutkainen, että sen kokonaisvaltainen hahmotus ei näytä olevan mahdollista. Näinpä esim. psykologian (tieteen) puolella tapahtuu synteesiä.
Eri psykolgoisten eri teoriasuuntien (paradigmojen) perusta on usein jossain yksityiskohdassa: psykoanalyysillä seksualiteetissa ja tiedostamattomassa, behaviorismissa käyttäytymisessä jne. Mutta myös synteettisiä pyrkimyksiä esiintyy. Vrt. esim. J. Bowlbyn työ Attachment and Loss, joka pyrkii yhdistämään psykoanalyyttisen vauvatutkimuksen etologiaan/behaviorismiin. Paradigmojen yhteismitattomuus on vain suhteellista - jotain jota ei vielä ole ylitetty.
Yksilötasolla on tietysti tärkeätä olla avoinna sekä kokemukselle että erilaisille teoreettisille näkemyksille. Esim. psykologiassa kun paras tutkimusväline on monesti psykologin oma työ - jota valmis teoreettinen näkemys ei saisi päästä vääristämään.
Olisi todella hyvä juttu, jos psykologialle, kognitiotieteelle ja neurologialle saataisiin yhteinen, nimetty ja määritelty "kattotiede". Mutta tässäkin on yksi suurimmista ongelmista käsitteistön määrittely. Ja tämän käsitteistön puolestaan pitäisi perustua "universaaliseen katto-ontologiaan".
Maailma on "järjettömän monimutkainen" mutta omalle tontileen linoittauminen ei ainakaan helpota tilannetta. Poikkitieteellinen, ontologinen analyysi on välttämätöntä.