RR-BUTCHERS

# JVM

Olipa värikäs ja tunteikas tapahtuma. Onneksi vastaan tuli ennen EFL peliä loistava heittohyökkäys, joka osoitti ne suurimmat puutteet, joita olisi yritettävä paikkailla ennen ratkaisevaa Raiders peliä.

RR aloitti palauttavana joukkueena ja toimittikin heti alkuun pallon pohjiin juosten ja varsinkin heittäen. Butchers vastasi perään omalla vuorollaan vahvalla juoksulla eli alkusävelet osoittivat että melko runsasmaalinen koitos odotettavissa. Toinen rr draivi oli erittäin pitkä mutta lopputuloksena rangaistuksia peräperään 50-60 jaardia eli joutuivat punttaamaan syvältä omalta alueeltaan. Kuvaavaa ensimmäiselle puoliajalle oli että rr piti palloa hallussaan mutta sai vain yhden maalin aikaiseksi ja vastaavasti But teki lähes kaikilla esintymisillään maalin. Numerot olivat 7-14 puoliaikaan.

Toisella puoliajalla But teki heti alkuun juoksuvoittoisesti Efen toimesta maalin ja eikä kauaa kestänyt, kun Jones kuittasi vastaavasti lyhyen heiton juosten maaliin. Neljänneksen puolivälissä Ville otti pitkän kopin ja lisäsi johtoa.Viimeisellä neljänneksellä Efe kuittasi jälleen juoksumaalin ja viimeisen viiden minuutin aikana rr teki kaksi nopeaa maalia, jotka molemmat pohjustettiin pitkillä heitoilla. Viimeisen pikän siivun juoksi maaliin jälleen EFE.

Miten lunnehtisi pelinkulkua, no rr oli valinnut heittovoittoisen taktiikan ja onnistui siinä melko hyvin. Porvoo pystyi tilkitsemään juoksun melkein kokonaan. Toisaalta Porvoo tuli vahvasti juosten, melkein keskimäärin 10 jaardin keskiarvolla.

RR sai yli 300 jaardia heitoilla, mikä on todella hieno suoritus. Suurista jaardimäärästä huolimatta But puolustus onnistui kohtuullisesti, jos otetaan alun ja vasinkin lopun haparointi pois. Siinä lopussa lyhyessä ajassa rr kuittasi kaksi maalia ja heittojaardeja taisi kertyä varmaan puolet kokonaismäärästä.

RR hyökkäyksen linja ja pelinrakentaja sekä bäkki ovat sitä luokkaa, että tuo 28 pinnaa peliä kohti on helposti minimi suoritus ja heikompia puolustuksia vastaan paukuttelavat varmaan tuplat. Sensijaan rr juoksupuolustus näytti aika aneemiselle eli käytännössä But juoksi koko puolustuksen yli.
RR hyökkäys on jopa finaali luokaa, puolustus sen sijaan saattaa olla parempi heittoa vastaan, mutta juoksua vastaan ainakin eilen lähes luokaton.

Porvoon hyökkäys teki eilen komeaa jälkeä, linja, cede, josh ja varsinkin EFE oli pelipäällä, huikaiseva suoritus. Käytännössä peli ratkesi siihen ettei rr puolustus pystynyt pysäyttämään Porvoon hyökkäystä.

Aina niin kova But puolustus oli helisemässä eilen. RR osoitti puutteita takakenttä pelissä, kuinka helposti ne rissut voi hukata. Ja kun rr:llä on hyvä linja niin pelinrakentajaan on vaikea päästä. RR pelinrakentaja omaa vielä nopeat jalat ja on vahva eli häntä on vaikea saada nurin. Puolustus on saumatonta yhteistyötä, jossa paineen anto kyky ja hyvä coveri on oltava tasapainossa, jos meinaa riisua tuollaisen paketin aseista. Eilen se onnistui kokonaisuutena noin kaksi neljännestä ja kahdessa neljänneksessä vähemmän hyvin.

Ei mitään syytä painaa päätä puskiin, päin vastoin hieno suoritus jälleen kerran, ZEMIÄ JA TAISTELKAA ÄIJÄT!!!!

p.s tuomarointi oli aika ajoin eilen heikkoa, tokalla neljänneksellä lippuja kotijoukkueelle aivan solkenaan ja kolmannella neljänneksellä vieraille.

1

355

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • On

      Leipää. Leivoja ärjyi puoliajalla naama punaisena tuomari tarkkailija Pertulle terveisiä ja puoliajan jälkeen liputus kääntyi kotijoukkueelle suotuisammaksi, tehokasta eikö totta. Hetken luulin, että Perttu heittää lipun Leivojalle makkaragrilliin, mutta ei, nieli kaiken suollun sivistyneesti kuin herrasmies konsanaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää

      jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole
      Maailman menoa
      20
      2252
    2. Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä

      ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi
      Maailman menoa
      78
      2206
    3. Belfastissa käynnissä kunnon persuilu

      Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä
      Maailman menoa
      42
      2081
    4. Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen

      Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma
      Maailman menoa
      55
      1458
    5. Mitä kirjainta haluaisit

      Ra kastella mahdottomasti?
      Ikävä
      74
      1376
    6. Kaunein nimi

      Mikä on mielestäsi kaunein miehen ja naisen nimi? Haluaisitko itse olla joku toisen niminen?
      Ikävä
      65
      908
    7. Onko kaivattusi rohkeampi kuin sinä?

      Vai oletko sinä rohkeampia? Mikä on rohkea teko, minkä sinä tai kaivattusi on tehnyt? Mitä siitä seurasi?
      Ikävä
      46
      903
    8. Farmi-Amski ja Jucci Hellström - Sydämiä satelee - Onko tässä jotain enemmän?

      Amskidamski Anne-Mari Tarkkio ja Jucci Hellström olivat samaan aikaan Farmi Suomi -realityssä. Nyt somessa on nähty mat
      Kotimaiset julkkisjuorut
      8
      791
    9. Arvaa sattuuko se

      Että teen töitä siihen että unohdan sinut. Mitä muutakaan voin
      Ikävä
      52
      763
    10. Rakastan sinua hiljaisuudessa

      Rakastan sinua hiljaisuudessa. Olisit minun tai et, olen odottanut sinua vuosisatojen ajan. Ilman sinua sydämeni on yksi
      Rakkaus ja rakastaminen
      34
      760
    Aihe