vanhan viinan haju?

kankkunen muttei juha...

Voiko vanha viina haista miten voimakkaasti vielä alkoholin poistuttua elimistöstä?

21

19797

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kaffeemuki

      Vanhan viina haju johtuu alkoholin poistumisesta hengityksen kautta, joten jos veressä ei ole enää alkoholia, se tuskin haiseekaan.

      *Noin yleisenä huomiona, ihmisestä näkee kyllä päällepäin melko helposti onko hän juonut hiljattain liikaa. Yksi melko varma merkki on se, että hän välttelee katsetta ja puheenaiheita, jotka liittyvät hänen juomiseensa. Silmät ovat sielun peili.

      • Spriten_voimalla

        mutta jotenkin minusta tuntui silloin kun lopetin, että hengitys ja hiki haisivat vielä pitkään. Se voi tietysti olla sitä alitajuntaista häpeää, joka oli monta vuotta vellonut päässä juoma-aikoina. Jos sellaisen pidempiaikaisen kyllästyksen sisuskaluihin ottaa, niin kyllä se pääkopassa pysyy muutaman viikon lopettamisen jälkeen. Freesaukseen menee valitettavan paljon aikaa, mutta sitkeys palkitaan.


      • mummo 2
        Spriten_voimalla kirjoitti:

        mutta jotenkin minusta tuntui silloin kun lopetin, että hengitys ja hiki haisivat vielä pitkään. Se voi tietysti olla sitä alitajuntaista häpeää, joka oli monta vuotta vellonut päässä juoma-aikoina. Jos sellaisen pidempiaikaisen kyllästyksen sisuskaluihin ottaa, niin kyllä se pääkopassa pysyy muutaman viikon lopettamisen jälkeen. Freesaukseen menee valitettavan paljon aikaa, mutta sitkeys palkitaan.

        Kuinka kauan muistijäljet säilyvät aivoissa, jotta normaali olotila, eli raittiina oleminen on kivaa?


      • Kalle,
        mummo 2 kirjoitti:

        Kuinka kauan muistijäljet säilyvät aivoissa, jotta normaali olotila, eli raittiina oleminen on kivaa?

        kymmeniä vuosia viinaksia lipittäneenä, että psyyke ei palaudu ns. normaaliksi koskaan. Ainakaan minulla.
        Kohta vuoden tässä kuivatellut kitalakea, ja mieli on tasaantunut ja rauhottunut paljon, mutta edelleenkin olen ajoittain kuin persuuksiin ammuttu karhu. Ilman mitään ärsykettä tai selvää syytä.
        Kuitenkin jo nyt on lystimpi ja helpompi elää, kuin aina kännissä tai krapulassa.


      • Spriten_voimalla
        mummo 2 kirjoitti:

        Kuinka kauan muistijäljet säilyvät aivoissa, jotta normaali olotila, eli raittiina oleminen on kivaa?

        kestää aikansa ennenkuin asian kanssa on sinut. Aika lienee yksilöllistä. Minulla meni varmaankin puoli vuotta ennenkuin aloin suhtautua itseeni oikeasti raittiina ihmisenä. Oli hyvin epävarma olo ja pelko repsahtamisesta vaani. Mitä enemmän aikaa kuluu sitä varmemmaksi sitä itsensä tuntee, mutta pitää varoa, ettei tule liian itsevarmaksi. Raittius on vähän niinkuin hyvä ystävä. Alussa on aavistus siitä, että tuo on kiva ja tuon kanssa haluan olla, mutta todellinen ystävyys syntyy sitten vasta ajan saatossa. Kivaa se ystävyys on silti ihan akumetreiltä asti. Ja kuten kaikkeen, niin raittiuteen kuin ystävyyteenkin tulee silloin tällöin rikkoja, mutta sinun asiasi on yrittää pitää vahingot mahdollisimman pieninä.


    • ja löyhkää

      viinahiki tarttuu vaatteisiin ja löyhkää. jos vielä on ojanpohjan kautta matka käyny ja koiranpaskaa haalinu vaatteisiin ja jos vielä jää peseytymiset niin siinähän sitä on täydet odöörit kaikkien nenään.

    • Huuhaata taas.

      Viina ei haise jos sitä ei ole uloshengityksessä.

      Pienen putken päälle henki voi löyhkätä harjaamattomille hampaille, tulehtuneelle suulle, valkosipukille, ties mille. Mutta EI viinalle.

      Ihanko tosissasi noin tollon kyssän oikein postasit?

      • Jesulito

        Hieno esimerkki esimerkillisestä nettikyynikon toiminnasta. Tai tämähän tuntuu olevan yleisinhimillinen piirre, joka jostain syystä on helpointa päästää valloilleen nimettömillä foorumeilla. Mutta hei, sitten kun tajuaa, että ihminen tyypillisesti purkaa omia turhaumiaan lajitovereihinsa, niin voi alkaa suhtautua edes pienellä kritiikillä omiin purkauksiinsa ja miettiä vielä kerran, ansaitseeko tilapäinen vihan kohde todella tulla nälvityksi.
        Rauhaa ja rakkautta, senkin äkäpussi.


    • Antialkoholiton

      Viinan haju lähtee pureksimalla neilikkamaustetta. Liika pureskelu aiheuttaa neilikan hajun hengitykseen.Kokeilkaapa!

    • Anonyymi

      Voi haista. Mulla tulee kainaloista viinan haju, vaikka en ole juonut yli kahteen kuukauteen. Outoa mutta totta.

      t. Mahoolofi

      • Anonyymi

        Joskus pahimmissa viina tuskissaan olen lipittänyt omaa kainaloa.


    • Anonyymi

      Vieläkö aloittaja haisee viinalle?

    • Anonyymi

      Minä ainakin haisen putken jälkeen alapäältä. Sonnalta, kuselta ja muilta eritteiltä, hyvin voimakkaasti. Enpä menekään ihmisten ilmoille ennen kuin olen toipunut ja käynyt saunassa/suihkussa ja pessyt hampaat.

      • Anonyymi

        Haiseeko semmoselta niinkö määnneeltä lihalta ja kebabilta?

        t. perseen haju


    • Anonyymi

      Syö Sisuja pitkin päivää, laita vahvasti partavettä ja deodoranttia, kyllä katoaa haju.

      • Anonyymi

        Tämä. Sisu kyllä tehoaa, samoin kuin ylivoimakkaat partavedet yms.
        Kouluaikoinani yksi iäkkäämpi taksikuski, jolla oli kuulemma tapana tissutella pitkin päivää. Hänen autossaan oli päätähuimaava partaveden tuoksu. En olisi silloin uskonut, vaikka vanhan viinan haju oli kyllä muuten tuttu... Sisua mässyttää myös tupakoitsijat siinä toivossa ettei haisi niin. Eli kyllä se peittää myös alkoholin hajun.
        Tosin, joillain naisilla on niin tarkka hajuaisti että ne kyllä haistavat, minkä tahansa läpi. Ja on varmaa, että viinan haju leijailemaan myös asuntoon, mitä makeampia / värikkäämpi juomia on tissutellut.


    • Anonyymi

      Hammastahnaakin voi syödä, teelusikallisen purskuttelee hammastahnaa ja nielaisee sen, tulee raikas hengitys.

      • Anonyymi

        Kun syö perseensä, ei haise enää paskalle


    • Anonyymi

      Hajuvedellä kun peittää, ei haju lähde pois pitkään aikaan.

    • Anonyymi

      Tunnen hajun konttorilla 10 metrin päähän.
      Silmien pälyilevästä katseesta näen sen heti.
      Yleensä henkilön otsa jo painunut sisään aivojen muuttuessa ns. jäkäläaivot ja vetäen päälakea alaspäin. Housuista kuuluu iloinen kilinä tyhjien kutistuneiden pallien helistessä tasaisesti yskivän perseen tahtiin. Tämän jälkeen yleensä muilutamme juopon tehtaan portista ulos vaatteet riisuttuna eikä hän ehtinyt tajuta mitään.

      • Anonyymi

        Kyseessä on heitteilleheitto, mistä saat ehtollista ja kovat sanktiot.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää

      jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole
      Maailman menoa
      47
      2498
    2. Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä

      ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi
      Maailman menoa
      74
      2477
    3. Belfastissa käynnissä kunnon persuilu

      Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä
      Maailman menoa
      73
      2372
    4. Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus

      jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.
      Maailman menoa
      57
      2145
    5. Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään

      Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl
      Maailman menoa
      32
      1877
    6. Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen

      Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma
      Maailman menoa
      84
      1695
    7. Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista

      Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko
      Kotimaiset julkkisjuorut
      21
      1143
    8. Riikka runnoo! sähkön hinta +25 %, bensan hina +16 %

      Euron bensa! Tuo legendaarinen persujen vaalilupaus. Sannan hallitus pudotti sähköenergan alv:n 10 prosenttiin, Riikka r
      Maailman menoa
      7
      1024
    9. Rakastan sinua hiljaisuudessa

      Rakastan sinua hiljaisuudessa. Olisit minun tai et, olen odottanut sinua vuosisatojen ajan. Ilman sinua sydämeni on yksi
      Rakkaus ja rakastaminen
      41
      1015
    10. Eläköön kuningas, kuningas on kuollut

      Heikki Nivala kaatui kuin mies. Kavaltaja käveli juuri edelliseen toukokuun kokoukseen hankkimansa puku päällä. Eläköön
      Kemijärvi
      56
      886
    Aihe