Konkurssin syynä

Delta antoi eräässä vaiheessa kaikille myymilleen henkilöautoille viiden vuoden takuun omaan piikkiinsä. Siis sellaisillekin autoille kuin Lada, Alfa ja Fiat jotka kaikki tiedetään maailman vika-altteimmiksi autoiksi yhdessä ranskalaisten kanssa.

Nyt nämä Deltan piikkiin menevät takuut ovat alkaneet realisoitumaan valtaviksi menoeriksi Deltalle vaikka vikoja pyritäänkin määrätietoisesti muuttamaan ominaisuuksiksi.

Ehkä konkursille on muitakin syitä mutta tämä on uskoakseni yksi merkittävimmistä. Miksiköhän kukaan ei varsinaisesti ole yllättynyt?
471032
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 47

Vanhimmat

Tuohon listaan pitää tietysti vielä lisätä nämä saksalaiset VAG-konsernin vikapesät.

Äänestä

Taitaa kyse olla siitä, että rahoittaja sampo vetäytyy pois. Vähän sama kuin pankki irtisanoisi asuntolainan, että ensi viikolla maksat lainasi pois, niin henk.kohtainen konkkahan siitä tulisi.

Äänestä

jepulis, todella hölmö kirjoitus, vailla mitään järkeä/todellisuuspohjaa

Äänestä
  • Kun joku toi juuri sen oikean asian esiin Deltan toiminnasta

    Vielä voin lisätä tähän, että Deltta myi kaikkia uusia autoja valtaisilla tarjouksilla, kampanjoilla ja lähes ilmaisella korolla, jotka tuottavat vain minimaalista voittoa myytyä autoa kohden ja on lähes tappiomyyntiä, joka sinänsä jo aiheutti konkurssin

    Kiat ja muut merkit siis myitiin melkein tappiolla, kun väkisin yrittivät parempaa myyntitulosta ja lisäsivät vielä siihen raukat jatkotakuun kaikille merkeille tehdastakuun päälle, jonka maahantuoja(Delta) maksoi itse.

    Eipä yhtään ole edistänyt Kian ja muiden merkkien myyntiä, vaikka lähes tappiolla myivät merkkejään ja tarjoamalla surkeuksiinsa 5-7 vuoden onnettomia ja ylikalliita takuita, joita sitten Deltan asiakkaat, Kia kansa mukaanlukien saa maksaa pää märkänä

    Kesäkuussakaan ei Deltta myinyt kuin alle 300 Kia kirnua, kun vastaavasti Toyota myi n. 1800 uutta laatupirssiä asiakkaille.

    AKEn sivut ja tilastot paljastaa onnettoman Deltan myynnin tuloksen kaikelta osin

    Äänestä

  • Kiala Viulu kirjoitti:

    Kun joku toi juuri sen oikean asian esiin Deltan toiminnasta

    kuitenkin ensin ottaa selvää asioista ennenkuin suu vaahdossa alkaa kommentoimaan. Kerroppa mihin autoon/autoihin Delta lupasi omaan lukuunsa 5-7 vuoden takuita. Annappa tulla listaa....Muista, että valmistajan takuulla ei ole mitään tekemistä Delta-lisäturvan kanssa.

    Äänestä

  • nyt.... kirjoitti:

    Myymiinsä autoihin lisätakuun yht. 5-7 vuotta, joista tehdastakuu normaalisti on 3 vuotta. Kaikki muu hölmöys menee kaatuneen Deltan piikkiin, kun antaa myymilleen vikapesilleen ylipitkiä takuita ja yrittää niillä rahastaa huollossa käyviä asikkaita korkeilla huoltohinnoilla.

    Sampo-pankki haki Venäläisten omistaman Deltan(maahantuonnin)konkurssiin, kun rahat loppui Venakoilta ja velkaa tuli tehtyä Sampo-pankille yli 50 milj.eur!

    Kova oli yritys valloittaa Suomi autojen tappiomyynnillä ja täysille romuille annetuille lisätakuille.

    Toyota kauppa käy kuin siimaa, ilman mitään lisäturvia ja on suvereeni markkinajohjaja juuri laadun, kestävyyden ja edullisten huoltojen ansiosta.

    SUOMEN SUURIN KUP...

    Proo, Kannatais ko nyt vähän hellittää tota Japsimielisyyttä, Samoja paskoja ne kaikkin on valitettavasti

    Äänestä

  • Kiala Viulu kirjoitti:

    Myymiinsä autoihin lisätakuun yht. 5-7 vuotta, joista tehdastakuu normaalisti on 3 vuotta. Kaikki muu hölmöys menee kaatuneen Deltan piikkiin, kun antaa myymilleen vikapesilleen ylipitkiä takuita ja yrittää niillä rahastaa huollossa käyviä asikkaita korkeilla huoltohinnoilla.

    Sampo-pankki haki Venäläisten omistaman Deltan(maahantuonnin)konkurssiin, kun rahat loppui Venakoilta ja velkaa tuli tehtyä Sampo-pankille yli 50 milj.eur!

    Kova oli yritys valloittaa Suomi autojen tappiomyynnillä ja täysille romuille annetuille lisätakuille.

    Toyota kauppa käy kuin siimaa, ilman mitään lisäturvia ja on suvereeni markkinajohjaja juuri laadun, kestävyyden ja edullisten huoltojen ansiosta.

    niin, että cee´dissä on 5 7 vuotta tehdastakuu ja deltan lisäämänä se on 7 7. soulissa tehdastakuu muistaakseni oli 5 3, ja tätä rataa. Markkinoilta poistuvassa Ceratossa tais olla se 3 vuotta ja siihen päälle Deltan 2:n vuoden lisäturva. Kyse on voimansiirrolle ja korille annetut takuut erikseen, joista Delta on halunnut jatkaa korille annettavaa takuuta yhtäpitkäksi kuin tehtaan antama voimalinjan takuu.. Se, että Delta on hoitanut asiansa huonosti, ei liity valitettavasti mitenkään Kia-merkkiin vaikka kuinka haluaisit asian niin nähdä. Tuskin kaikki ostavat autoja pelkästään halpojen tarjousten ja nollakorkejen perusteella. Kyllä niitä käydään koeajamassakin, usko pois. Kia-Autot ovat OK ja niitä on myyty viimevuosina verraten hyvin uudeksi merkiksi. Toyota on tehnyt pitkän hartiatyön aina 60-luvulta lähtien naureskellusta "riisipussista" tämänpäivän myydyksi automerkiksi.
    Ja se on sitten Turha linkittää mitään vm. 1999 Saksalaisia Carens-vikatilastoja tänne. Nyky-mallisto on luotettavaa tekoa ja kaikinpuolin hintaisekseen hyviä autoja, vastoin kuin esim. V.A.G-tuotteet.
    Deltan taloudellinen hölmöily ei tee Kiasta sen huonompaa autoa.

    Äänestä

  • menee kirjoitti:

    Suurim syy Kian myymättömyyteen on korkeat vikaprosentit ja huoltojen hinnat.

    Onhan näitä luotettavia vikataulukkoja nähtävillä vaikka kuinka paljon ja aina löytyy Kiat ja kaikki Ranskalaist vikatilastojen kärjestä.

    Ei siis ihme, että myynti hyytyy eräiltä merkeiltä muutamaan sataatan yksilöön kuukaudessa ja sillä ei pidetä myynti- ja huoltoverkostoa yllä.

    Toyotalla on muuten maailman laajin huoltoverkosto, joka toimii parhaiten.

    TUV katsasturaportit, Ruotsin ja Suomen katsastusraportit ynm. alan julkaisut momista eri maista kerton Kian suurista vikamääristä, jota johtaa Ranskalaisten kanssa.

    sitten niitä vikataulukkoja Kian Suomen mallistosta tänne. Nyky-mallejahan ovat olleet cee´d parhaiten myytynä Kiana, Cerato ja Sportage. Myös Picanton vikaherkkyys askarrutta. Sorentoa on suomessa myyty myös omassa kategoriassaan aika paljon mutta kyse ei ole näiden kahden maasturin kohdalla lopultakaan kuitenkaan kovin monesta autoyksilöstä. Carensia ja Carnivaliakaan ei ole aivan hirmuisesti suomen maanteillä, mutta nykymallin 06--> Carensia kyllä näkee silloin tällöin. Pistä vikatilasto siitäkin.
    Kuten sanottu, meitä ei kiinnosta ymmärrettävästi täällä Suomessa mitkään vanhat Kia Carnival ja Kia Sephia-tilastot.
    Olis myös mielenkiintoista nähdä ne mainostamasi Suomen katsastustilastot Kioista, ymmärtääkseni kovin montaa auto-yksilöä ei ole voitu vielä katsastaa, kun otetaan huomioon, että myynti käynnistyi toden teolla 2005 keväällä ja kolme ensimmäistä vuotta autolla ovat katsastusvapaita.

    ihmettelin, eli miten Kia voi nykyään olla vikatilastojen kärjessä nykymalleillaan. Mutta jottei tämäkin viesti menisi aivan arvailuiksi ja perättömien väitteiden esittämiseksi, niin laitetaanpa linkkiä:

    http://www.tuulilasi.fi/artikkelit/autojen-suomalaiset-vikatilastot

    Äänestä

  • Kiala Viulu kirjoitti:

    Myymiinsä autoihin lisätakuun yht. 5-7 vuotta, joista tehdastakuu normaalisti on 3 vuotta. Kaikki muu hölmöys menee kaatuneen Deltan piikkiin, kun antaa myymilleen vikapesilleen ylipitkiä takuita ja yrittää niillä rahastaa huollossa käyviä asikkaita korkeilla huoltohinnoilla.

    Sampo-pankki haki Venäläisten omistaman Deltan(maahantuonnin)konkurssiin, kun rahat loppui Venakoilta ja velkaa tuli tehtyä Sampo-pankille yli 50 milj.eur!

    Kova oli yritys valloittaa Suomi autojen tappiomyynnillä ja täysille romuille annetuille lisätakuille.

    Toyota kauppa käy kuin siimaa, ilman mitään lisäturvia ja on suvereeni markkinajohjaja juuri laadun, kestävyyden ja edullisten huoltojen ansiosta.

    Kyllä taitaa kaikki suomalaiset automaahantuojat toimia enemmän tai vähemmän velkarahalla. Laskekaapa kuinka suuren autovaraston saa 41 miljoonalla. Käytetyissä on vero mukana.

    Ja sitten jos laskeskelee, että paljonko lisätakuisiin menee vuodessa/auto. Ei siitä kymmeniä miljoonia vuodessa tule, vaikka Kiaa on myyty useita tuhansia/vuosi. Kannattaa peilata takuukustannuksia autojen verottomiin hintoihin. Maksaisiko maahantuoja keskikokoisesta Kiasta 7-8 tuhatta euroa, joten ei ne myyjälle aiheutuvat takuukulut ole kuin kolmasosa siitä mitä asiakas saman vian korjaamisesta maksaisi.

    Eiköhän taustalla ole kuitenkin finanssikriisi eli pankit lopettavat rahoittamisen. Kapitalismi rules.

    Äänestä

  • itsekin kirjoitti:

    ihmettelin, eli miten Kia voi nykyään olla vikatilastojen kärjessä nykymalleillaan. Mutta jottei tämäkin viesti menisi aivan arvailuiksi ja perättömien väitteiden esittämiseksi, niin laitetaanpa linkkiä:

    http://www.tuulilasi.fi/artikkelit/autojen-suomalaiset-vikatilastot

    hyvä tilasto, en kyllä tosin näe, että Kia siellä mitenkään erityisen huonona loistaisi, kuten Kiala viulu tuossa ilmeisesti tavanomaisella mutu-tuntumallaan yritti heittää. Sadasta 2005 mallin Ceratosta tuon mukaan kolme menisi hylkyyn, kun vaikkapa 5-sarjan Bemareista kymmenen!!!! Luotettavana pidetty Honda cr-v:kin on narahtaa katsastuksessa useimmin, Civicistä puhumattakaan!!!!
    Tossa tosin ei näy kuin yksi Kian malli ja katsastustilastothan eivät kerro autojen nitinöistä, sähkövioista tai huonosta maalista mitään. tuskin kukaan edes yrittäisi viedä kolmella pytyllä käyvää autoa leimalle. "laadukkaita" VW-konsernin autoja Ceratoa huonommalla sijalla on läjäpäin.

    Äänestä

  • automiäs kirjoitti:

    turha syyttää pankkia ta jotakin automerkkiä (kia) tämän konkurssin aiheuttajaksi. Mutta jos lainojen takaisinmaksuerät ja korot on maksamatta, niin ei pankilla ole mitään muuta mahdollisuutta kun hakea saataviaan konkurssin kautta, mikään pankki ei ole kapitalismissa niin tyhmä että lopettaisi tuottavan lehmän lypsämisen, sillä niillä korkotuloilla se pankki elää, yksinkertaista?

    Tästä A-katsastuksen taulukostakin, että Toyota on vähävikaisin merkki Suomessa ja jos katsoo Saksalaiset, Englantilaiset, Ruotsalaiset ynm. maiden taukukot on tilanne aiva sama ja Toyota on myös vähävikaisin

    Ei jää paljon selettelemisen varaa

    Äänestä

  • ihan kirjoitti:

    Verkkosivuilta löytyy Saksan arvostettu TÜV-laaturaportti ja vikataulukko, jossa on myös Toyota vähävikaisempien joukossa ainä joka vuosiluokassa, Kian ja Ranskalaisten pitäessä perää vikaisimpien joukossa

    Raportteja ja taulukkoja on netti täynnä ja kaikki näyttää saman suunnan Toyotan hyväksi

    nimimerkkiäni käyttöösi, sinä vähälahjainen tojohojo!

    Äänestä

  • Kiala Viulu kirjoitti:

    Tästä A-katsastuksen taulukostakin, että Toyota on vähävikaisin merkki Suomessa ja jos katsoo Saksalaiset, Englantilaiset, Ruotsalaiset ynm. maiden taukukot on tilanne aiva sama ja Toyota on myös vähävikaisin

    Ei jää paljon selettelemisen varaa

    ollut kysymys kuinka hyvä merkki Toyota on, vaan kuinka hyvä Kia on. Kuulostaa jo ihan hölmöltä tuo joka väliin tungettu Toyota sitä ja Toyota tätä - tyylinen kommentointi. Toyota-palstat ovat muualla. Nyt heität vaan kuule kehiin luotettavaa tietoa Kian nyky-malliston huonoudesta, jos sitä kerran sanomasi mukaan on helppo löytää. Meille eivät kelpaa mitkää saksalaiset laatu-raportit, joissa tilastot näkyy vain summittain automerkeittäin. Kian kohdalla siellä voi olla vanhoja Carens, Sephia -ja Carnival-haamuja, joilla ei ole mitään tekemistä kian nykyisen malliston ja etenkin Suomessa myytyjen mallien kohdalla. Me halutaan kehiin tilastoja cee´din, Ceraton, uusikorisen Carensin yms. suomalaisia koskettavien mallien laadusta. Eihän sen huonouden todistamisen pitänyt olla edes vaikeaa. Itse en löytänyt edes Kian takaisinkutsuja - yhtä vuosia sitten ollutta Sportagen käsijarrua koskevaa lukuunottamatta - joita taas mainostamassasi Toyotassa on etenkin viime vuosina niin, että sivunäkymä tuskin riittää. Tietoa löytyy AKE:n sivuilta. Sekö on sitä laatua, että autot lasketaan rikkinäisinä asiakkaille ja korjataan sitten autojen ollessa käytössä.

    Äänestä

  • tässä.. kirjoitti:

    tilastoihin?? Nyt on ajeltu vm.07 Carensilla 34tkm. ilman pienintäkää vikaa eli olen erittäin tyytyväinen.Sen tiedän,että pojallani HUOM.OLI Avensis alla ja sinä aikana kaksi kertaa tuli sisään kutsu. Se siitä sen hyvästä laadusta.

    Äänestä

  • nipponisti kirjoitti:

    turha syyttää pankkia ta jotakin automerkkiä (kia) tämän konkurssin aiheuttajaksi. Mutta jos lainojen takaisinmaksuerät ja korot on maksamatta, niin ei pankilla ole mitään muuta mahdollisuutta kun hakea saataviaan konkurssin kautta, mikään pankki ei ole kapitalismissa niin tyhmä että lopettaisi tuottavan lehmän lypsämisen, sillä niillä korkotuloilla se pankki elää, yksinkertaista?

    Korkotulot jäädä saamatta, kun Deltan tilaamat autot jäivät maahantuojan varastoon rantaan makamaan myymättömänä. Autoja on kuulemma paljon ja mikä pahinta ne ovat viimevuoden mallia lisäksi, eikä niitä kukaan osta kun nyt on jo pian tämäkin vuosi lopuillaan. Tehdas ei ota palautuksena vanhoja malleja vastaan, kerran ne on jo myyty. Delttan tapaan myös melkein kaikki autot rekisteröidään valmiiksi maahantuojan rantaanpäin, että saataisiin rekekisteröintimerkinnät näyttämään mahdollisimman kauniilta mainoksissa, eikä siten tehdas ota vastaan takaisin kertaalleen rekisteröityjä malleja, jotka on menneet vanhaksi. Omaan näppäryyteen ja tyhmyyteen Deltta vain kaatuu.

    Äänestä

  • Kiala Viulu kirjoitti:

    Kun joku toi juuri sen oikean asian esiin Deltan toiminnasta

    Vielä voin lisätä tähän, että Deltta myi kaikkia uusia autoja valtaisilla tarjouksilla, kampanjoilla ja lähes ilmaisella korolla, jotka tuottavat vain minimaalista voittoa myytyä autoa kohden ja on lähes tappiomyyntiä, joka sinänsä jo aiheutti konkurssin

    Kiat ja muut merkit siis myitiin melkein tappiolla, kun väkisin yrittivät parempaa myyntitulosta ja lisäsivät vielä siihen raukat jatkotakuun kaikille merkeille tehdastakuun päälle, jonka maahantuoja(Delta) maksoi itse.

    Eipä yhtään ole edistänyt Kian ja muiden merkkien myyntiä, vaikka lähes tappiolla myivät merkkejään ja tarjoamalla surkeuksiinsa 5-7 vuoden onnettomia ja ylikalliita takuita, joita sitten Deltan asiakkaat, Kia kansa mukaanlukien saa maksaa pää märkänä

    Kesäkuussakaan ei Deltta myinyt kuin alle 300 Kia kirnua, kun vastaavasti Toyota myi n. 1800 uutta laatupirssiä asiakkaille.

    AKEn sivut ja tilastot paljastaa onnettoman Deltan myynnin tuloksen kaikelta osin

    Toyotan laatupirssi, salli mun nauraa, laatupirssejä on vain oikesstaan vaan yksi ja se tehdään saksassa ja siinä on nokalla tähti, en tiedä tiedätkä mistä autosta on kyse huom. autosta, ei mistään japanilaisesta riisikinneristä no on niitä kai muutamia muitakin autoja jotka ovat melko hyviä, mutta niitäkään ei tehdä japanissa.Kiaa on riisipurkkilaisten turha mollata, sillä siinä jos missä pata kattilaa soimaa.

    Äänestä

  • vaikuttaa tämä kirjoitti:

    tilastoihin?? Nyt on ajeltu vm.07 Carensilla 34tkm. ilman pienintäkää vikaa eli olen erittäin tyytyväinen.Sen tiedän,että pojallani HUOM.OLI Avensis alla ja sinä aikana kaksi kertaa tuli sisään kutsu. Se siitä sen hyvästä laadusta.

    tätä juuri tarkoitin. Sulla on uudehko Suomesta ostettu Carens, eikä mikään vm. 1999 Walt Disney tilastoja alasvetävä malli. Edelleen peräänkuulutamme todisteita siitä, että Kian suomessa 2000-luvulla myydyt mallit olisivat jotain tilasto-jumboja ja huonoja - juuri niitä malleja, jotka irvileukojen mukaan vetivät Deltan konkurssiin suurilla takuu-korjausmäärillään.
    Taitaa olla vaikea löytää. Kiat ovat nykyään hyviä, Delta-auto itsessään ei.

    Äänestä

  • tässä.. kirjoitti:

    ollut kysymys kuinka hyvä merkki Toyota on, vaan kuinka hyvä Kia on. Kuulostaa jo ihan hölmöltä tuo joka väliin tungettu Toyota sitä ja Toyota tätä - tyylinen kommentointi. Toyota-palstat ovat muualla. Nyt heität vaan kuule kehiin luotettavaa tietoa Kian nyky-malliston huonoudesta, jos sitä kerran sanomasi mukaan on helppo löytää. Meille eivät kelpaa mitkää saksalaiset laatu-raportit, joissa tilastot näkyy vain summittain automerkeittäin. Kian kohdalla siellä voi olla vanhoja Carens, Sephia -ja Carnival-haamuja, joilla ei ole mitään tekemistä kian nykyisen malliston ja etenkin Suomessa myytyjen mallien kohdalla. Me halutaan kehiin tilastoja cee´din, Ceraton, uusikorisen Carensin yms. suomalaisia koskettavien mallien laadusta. Eihän sen huonouden todistamisen pitänyt olla edes vaikeaa. Itse en löytänyt edes Kian takaisinkutsuja - yhtä vuosia sitten ollutta Sportagen käsijarrua koskevaa lukuunottamatta - joita taas mainostamassasi Toyotassa on etenkin viime vuosina niin, että sivunäkymä tuskin riittää. Tietoa löytyy AKE:n sivuilta. Sekö on sitä laatua, että autot lasketaan rikkinäisinä asiakkaille ja korjataan sitten autojen ollessa käytössä.

    Onko muka sitten Kia hyvä automerkki, kun kaikki on sen hylänneet ja konkurssi tuli lupsakasti. Ihmiset vain hylkäsi sen vikojen vuoksi, kuten Deltan muutkin merkit.

    Naurattaa oikein, kuinka sain jälleen yhden Deltan automyyjän täällä kiinni, joka päivystää täällä kun ei muutakaan tekemistä ja kauppa ei käy.

    Olet todennäköisesti maahantuojan toimesta palkattu tänne kirjoittamaan satuja ja valtaisia puolustuspuheita Kiasta ja muista Deltan ontuvista merkeistä, jotka on kylläkin helppo tyrmätä perättöminä valheina ja surkeina väännöksinä.

    Koitahan vain lukea niitä muidenkin maiden raportteja ja vikatilastoja, niin Kia löytyy aina vikaisempien joukosta Ranskalaisten kanssa.

    Prosentuaalisisesti Toyotassa on vähiten vikoja, kun tarkastallaan aina esin. 1000 autoa kohti vikatilastoja toista merkkiä kohtaan. Kyllähän vikamäärä saadaan näyttämään isolta, kun sitä jotkut hömpät katsoo koko vuotuiseen myytyyn automäärään katsottuna, joka on ollut melkein Toyotalla 10 milj. autoa vuodessa maailmassa. Kian myyntiluvut ei ole lähellekkään samoja, joten viatkin jäävät pois. Kaikki pitää suhteuttaa, eikä katsoa kaikkea pöllön Deltta myyjin silmin yksisilmäisesti.

    Äänestä

  • vaikuttaa tämä kirjoitti:

    tilastoihin?? Nyt on ajeltu vm.07 Carensilla 34tkm. ilman pienintäkää vikaa eli olen erittäin tyytyväinen.Sen tiedän,että pojallani HUOM.OLI Avensis alla ja sinä aikana kaksi kertaa tuli sisään kutsu. Se siitä sen hyvästä laadusta.

    Ei varmaan tarvinnut maksaa euroakaan käynnistä, joita palaa senkin edestä kalliissa Deltta huollossa.

    Deltta muuten yrittää aina laistaa takuukorjauksia, vedojen aina normaaliin kulumiseen.

    Äänestä

  • Kiala Viulu kirjoitti:

    Korkotulot jäädä saamatta, kun Deltan tilaamat autot jäivät maahantuojan varastoon rantaan makamaan myymättömänä. Autoja on kuulemma paljon ja mikä pahinta ne ovat viimevuoden mallia lisäksi, eikä niitä kukaan osta kun nyt on jo pian tämäkin vuosi lopuillaan. Tehdas ei ota palautuksena vanhoja malleja vastaan, kerran ne on jo myyty. Delttan tapaan myös melkein kaikki autot rekisteröidään valmiiksi maahantuojan rantaanpäin, että saataisiin rekekisteröintimerkinnät näyttämään mahdollisimman kauniilta mainoksissa, eikä siten tehdas ota vastaan takaisin kertaalleen rekisteröityjä malleja, jotka on menneet vanhaksi. Omaan näppäryyteen ja tyhmyyteen Deltta vain kaatuu.

    lääkityksessä hieman vikaa. Vai miten muuten keksit noita perättömiä juttuja? Myymättömiä autoja ei suinkaan rekisteröidä.

    Äänestä

  • Kiala Viulu kirjoitti:

    Onko muka sitten Kia hyvä automerkki, kun kaikki on sen hylänneet ja konkurssi tuli lupsakasti. Ihmiset vain hylkäsi sen vikojen vuoksi, kuten Deltan muutkin merkit.

    Naurattaa oikein, kuinka sain jälleen yhden Deltan automyyjän täällä kiinni, joka päivystää täällä kun ei muutakaan tekemistä ja kauppa ei käy.

    Olet todennäköisesti maahantuojan toimesta palkattu tänne kirjoittamaan satuja ja valtaisia puolustuspuheita Kiasta ja muista Deltan ontuvista merkeistä, jotka on kylläkin helppo tyrmätä perättöminä valheina ja surkeina väännöksinä.

    Koitahan vain lukea niitä muidenkin maiden raportteja ja vikatilastoja, niin Kia löytyy aina vikaisempien joukosta Ranskalaisten kanssa.

    Prosentuaalisisesti Toyotassa on vähiten vikoja, kun tarkastallaan aina esin. 1000 autoa kohti vikatilastoja toista merkkiä kohtaan. Kyllähän vikamäärä saadaan näyttämään isolta, kun sitä jotkut hömpät katsoo koko vuotuiseen myytyyn automäärään katsottuna, joka on ollut melkein Toyotalla 10 milj. autoa vuodessa maailmassa. Kian myyntiluvut ei ole lähellekkään samoja, joten viatkin jäävät pois. Kaikki pitää suhteuttaa, eikä katsoa kaikkea pöllön Deltta myyjin silmin yksisilmäisesti.

    "Olet todennäköisesti maahantuojan toimesta palkattu tänne kirjoittamaan satuja ja valtaisia puolustuspuheita Kiasta ja muista Deltan ontuvista merkeistä, jotka on kylläkin helppo tyrmätä perättöminä valheina ja surkeina väännöksinä."

    Ensin vaahtoat kaikista lomautuksista ja konkursseista. Sitten yhtäkkiä palkataankin jo lisää väkeä kirjoittelemaan suoli24:seen. Koita nyt päättää.

    "Prosentuaalisisesti Toyotassa on vähiten vikoja, kun tarkastallaan aina esin. 1000 autoa kohti vikatilastoja toista merkkiä kohtaan. Kyllähän vikamäärä saadaan näyttämään isolta, kun sitä jotkut hömpät katsoo koko vuotuiseen myytyyn automäärään katsottuna, joka on ollut melkein Toyotalla 10 milj. autoa vuodessa maailmassa. Kian myyntiluvut ei ole lähellekkään samoja, joten viatkin jäävät pois. Kaikki pitää suhteuttaa, eikä katsoa kaikkea pöllön Deltta myyjin silmin yksisilmäisesti."

    Oletko ollut matikan tunnilla hereillä, kun on puhuttu prosenteista? Näytä tilasto, joka pohjautuu pelkästään vikojen määrään.

    Äänestä

  • fjpsdicfsd kirjoitti:

    Teitä ei todellakaan tänne tarvitse palkata lisää pitämään satutunteja, koska teitä on siellä jo ennestään kertoilemassa naurettavia ja ontuvia paatoksia Deltan vähäiseksi jääneistä myymättömistä leikkikaluista.

    Huomaahan sen kaikki, että Delttamyyjillä on ylimääräistä aikaa asiakkaiden puutteen vuoksi ja aikaa on ollut aina siksi kirjoitellä palstoille lähes koko päivän, hallien ollessa tyhjiä asikkaista. Joskus jopa hallit ovat tyhjinä myytävistä autoista, kun kaikki Deltan henkilökunta on kylillä "koeajeluilla" aikaa tappamassa.

    Tuskin siis tarvitsee lisää palkata kirjailevia teletappi myyjiä Deltalle, kun entiksetkin pyörittelee kyniä piirrellen Toyotan logoja kopiopaperille ja hermostuksissaan järsii tusinan lyijykynänpäitä työpäivän aikana, automaatista kyytipojaksi hörpittyjen murokertakahvie voimalla.

    Jos esim. Kia kinnereitä myidään 297 kpl(kesäkuussa), niin siitä määrästä tulee vikalistalle ja Delttan pajalle 42 hiipunutta yksilöä. Tojota myi n. 1700 kpl (kesäkuussa) ja siitä tuli korjaamolle sama 42 autoa vian vuoksi. Siitä voit aloitta prosenttilaskun opiskelun ja miettiä hiljaisuudessa kummassa on enemmän ongelmia? Aikaahan teillä on jopa joogaan siellä Deltan nimellä varustetussa "karsinassa".

    Vikatilastoja löytyy esim. jo esillä ollut A-katsastuksen taulukko ja lisää löydät googlettamalla "aikasi kuluksi" työpaikkasi koneella, ellei konkurssipesä ole jo vienyt koneita tulevalle konkursihuutopaikalle.

    Äänestä

  • sinulla olla kirjoitti:

    lääkityksessä hieman vikaa. Vai miten muuten keksit noita perättömiä juttuja? Myymättömiä autoja ei suinkaan rekisteröidä.

    Ei mitään perättömiä juttuja. Kyllä Deltta koplaa myymättömiä autoja rekisteriin sillätavalla, että saavat ne näkymään myyntilastoissa ja sitten saa elvistellä niillä mainoksissa.

    Onneksi siitä tulee nyt konkurssin myötä loppu, ja palataan Konelan takaiseen kivikautiseen alkuelämään ja loppuu se ihmisten huijaus.

    Äänestä

  • Kiala Viulu kirjoitti:

    Teitä ei todellakaan tänne tarvitse palkata lisää pitämään satutunteja, koska teitä on siellä jo ennestään kertoilemassa naurettavia ja ontuvia paatoksia Deltan vähäiseksi jääneistä myymättömistä leikkikaluista.

    Huomaahan sen kaikki, että Delttamyyjillä on ylimääräistä aikaa asiakkaiden puutteen vuoksi ja aikaa on ollut aina siksi kirjoitellä palstoille lähes koko päivän, hallien ollessa tyhjiä asikkaista. Joskus jopa hallit ovat tyhjinä myytävistä autoista, kun kaikki Deltan henkilökunta on kylillä "koeajeluilla" aikaa tappamassa.

    Tuskin siis tarvitsee lisää palkata kirjailevia teletappi myyjiä Deltalle, kun entiksetkin pyörittelee kyniä piirrellen Toyotan logoja kopiopaperille ja hermostuksissaan järsii tusinan lyijykynänpäitä työpäivän aikana, automaatista kyytipojaksi hörpittyjen murokertakahvie voimalla.

    Jos esim. Kia kinnereitä myidään 297 kpl(kesäkuussa), niin siitä määrästä tulee vikalistalle ja Delttan pajalle 42 hiipunutta yksilöä. Tojota myi n. 1700 kpl (kesäkuussa) ja siitä tuli korjaamolle sama 42 autoa vian vuoksi. Siitä voit aloitta prosenttilaskun opiskelun ja miettiä hiljaisuudessa kummassa on enemmän ongelmia? Aikaahan teillä on jopa joogaan siellä Deltan nimellä varustetussa "karsinassa".

    Vikatilastoja löytyy esim. jo esillä ollut A-katsastuksen taulukko ja lisää löydät googlettamalla "aikasi kuluksi" työpaikkasi koneella, ellei konkurssipesä ole jo vienyt koneita tulevalle konkursihuutopaikalle.

    Eilen päivystit palstalla 11 tuntia yhtäjaksoisesti.
    Nyt kolmen tunnin levon jälkeen taas täällä.
    Koeta jaksaa, mahtaa olla raskasta.

    Äänestä

  • Kiala Viulu kirjoitti:

    Tästä A-katsastuksen taulukostakin, että Toyota on vähävikaisin merkki Suomessa ja jos katsoo Saksalaiset, Englantilaiset, Ruotsalaiset ynm. maiden taukukot on tilanne aiva sama ja Toyota on myös vähävikaisin

    Ei jää paljon selettelemisen varaa

    käy kun pitää PROVOILLA täällä kaiket päivät. Samaa paskaa se Tojokin on. (on ollut muutamia eikä tuu enää)

    Äänestä

  • untuvikkoprovo kirjoitti:

    Eilen päivystit palstalla 11 tuntia yhtäjaksoisesti.
    Nyt kolmen tunnin levon jälkeen taas täällä.
    Koeta jaksaa, mahtaa olla raskasta.

    ;)

    Äänestä

  • Kiala Viulu kirjoitti:

    Verkkosivuilta löytyy Saksan arvostettu TÜV-laaturaportti ja vikataulukko, jossa on myös Toyota vähävikaisempien joukossa ainä joka vuosiluokassa, Kian ja Ranskalaisten pitäessä perää vikaisimpien joukossa

    Raportteja ja taulukkoja on netti täynnä ja kaikki näyttää saman suunnan Toyotan hyväksi

    Ensin on vale, sitten emävale, ja lopuksi tilasto, sinun paskanjauhantasi täyttää kaikki nämä kolme asiaa.

    Äänestä

  • Kiala Viulu kirjoitti:

    Ei varmaan tarvinnut maksaa euroakaan käynnistä, joita palaa senkin edestä kalliissa Deltta huollossa.

    Deltta muuten yrittää aina laistaa takuukorjauksia, vedojen aina normaaliin kulumiseen.

    Mihinkähän tosiasioihin perustuu väite toyotan edullisesta ja hyvästä huoltopalvelusta, minulla on siitä aika hyvää kokemusta aina vuodesta 1973 alkaen ja 7 toyotan ajalta, niistä voisi kirjoittaa aika hyvän kirjan, se ei tosin olisi kovin mairitteleva toyota huoltoa kohtaan.Deltaauton huoltopalveluista minulla on vasta vajaan vuoden kokemus, enkä ole muuta vielä tarvinnut kuin yhden öljyn vaihdon, joten sitä en lähde moittimaan, enkä kehumaan aika näyttää mikä se on vertailukohta minulla kuitenkin on, sillä minulla on myös edelleen toyota, jota olen alkanut kyllä korjauttaa ja huollattaa yksityisissä korjaamoissa, toinen johon olin erttäin tyytymätön oli nissan huolto,joka oli minulla kian edeltäjä, se oli vielä surkeampi kuin toyotan huolto, mutta sen kanssa en ollut kuin 2 vuotta tekemisessä, ja se riitti samoin kuin almerakin.Ylivoimaisesti parhaat huoltopalvelut olen aina saanut yksityisiltä korjaamoilta ja puolta halvemmalla, merkkiliikkeissä olen käynytkin vaan auton takuuajan, kiaa en tosin aio käyttää 7 vuotta deltan huollossa vaan ainoastaan 2vuotta, sillä siinä ajassa kyllä valmistusviat tulevat esille jos niitä on.

    Äänestä

  • Kiala Viulu kirjoitti:

    Kun joku toi juuri sen oikean asian esiin Deltan toiminnasta

    Vielä voin lisätä tähän, että Deltta myi kaikkia uusia autoja valtaisilla tarjouksilla, kampanjoilla ja lähes ilmaisella korolla, jotka tuottavat vain minimaalista voittoa myytyä autoa kohden ja on lähes tappiomyyntiä, joka sinänsä jo aiheutti konkurssin

    Kiat ja muut merkit siis myitiin melkein tappiolla, kun väkisin yrittivät parempaa myyntitulosta ja lisäsivät vielä siihen raukat jatkotakuun kaikille merkeille tehdastakuun päälle, jonka maahantuoja(Delta) maksoi itse.

    Eipä yhtään ole edistänyt Kian ja muiden merkkien myyntiä, vaikka lähes tappiolla myivät merkkejään ja tarjoamalla surkeuksiinsa 5-7 vuoden onnettomia ja ylikalliita takuita, joita sitten Deltan asiakkaat, Kia kansa mukaanlukien saa maksaa pää märkänä

    Kesäkuussakaan ei Deltta myinyt kuin alle 300 Kia kirnua, kun vastaavasti Toyota myi n. 1800 uutta laatupirssiä asiakkaille.

    AKEn sivut ja tilastot paljastaa onnettoman Deltan myynnin tuloksen kaikelta osin

    Kian ja Toyotan myyntimääriä ei voi missään tapauksessa verrata kuin mallikohtaisesti joitain malleja keskenään. Nimittäin kun Kia on merkkinä sen verran uusi tuttavuus Suomessa ja muutenkin keskittynyt vain järkevän malliston tuotantoon, ettei meille ole tarjolla kuin lukuisia vaihtoehtoja perhekäyttöön. Tottakai Toyotan myyntiluvut näyttävät suht hyviltä, kun mukaan lasketaan kaiken maailman 'ihkut', Hiacet, Hiluxit ja Dynat...

    Äänestä

  • Juhy kirjoitti:

    On monipuolinen kalusto myynnissä ja tarjolla kaikenlaisille asiakkaille maailmanlaajuisesti. Toyota kun huolehtiin niin monen yhtiön käyttötarpeistä ulkomailla ja Suomessa. Esim Suomessa on melkein kaikilla kaivosyhtijöillä sopimukset Toyotan kanssa (Hiluxit ja Hiaset) Tämä vain yksi esimerkki ja lisää löytyy pilvinpimein tarvittaessa.

    Kaikki siis luottaa Tojotan laatuun ja parhaiten pelaavaan maailmanlaajuiseen huoltopalveluun.

    Toyotaa myytiin Kesäkuussa yli 1700
    kpl ja Kia sukkapuikkoa 297 kpl, jota Korealaiset käyttävät myös syömäpuikkona riisiä pupertaessa, konkurssiin menneen Deltan asentajan roskiksesta löydetyillä tekohampailla

    Äänestä

  • jotta kirjoitti:

    Ensin on vale, sitten emävale, ja lopuksi tilasto, sinun paskanjauhantasi täyttää kaikki nämä kolme asiaa.

    Vaikka sinun on vaikea sulattaa Kiala Viulun amtamia tosifaktoja todeksi, jotka löytyy netin verkkosivuilta

    Äänestä

  • Juhy kirjoitti:

    Vaikka sinun on vaikea sulattaa Kiala Viulun amtamia tosifaktoja todeksi, jotka löytyy netin verkkosivuilta

    todella löytyvät netistä, eikö niin?

    Äänestä

  • Kiala Viulu kirjoitti:

    Ei mitään perättömiä juttuja. Kyllä Deltta koplaa myymättömiä autoja rekisteriin sillätavalla, että saavat ne näkymään myyntilastoissa ja sitten saa elvistellä niillä mainoksissa.

    Onneksi siitä tulee nyt konkurssin myötä loppu, ja palataan Konelan takaiseen kivikautiseen alkuelämään ja loppuu se ihmisten huijaus.

    et ole ikinä uutta autoa päässyt ostamaan. Sellainen, joka on, tietää, että rekisteriotteessa näkyvä ensirekisteröintipäivä on likipitäen muutaman päivän tarkkuudella se päivä, kun auto luovutetaan asiakkaalle.
    Esimerkiksi monet, jotka veromuutoksen aikoihin päättivät tehdä uudesta autosta kaupat, lykkäsivät autonsa noutoa ja ensirekisteröintiä vuodenvaihteen yli, jotta saivat ikäänkuin "vuoden tuoreemman" ajokin itselleen.
    Ja mitä tulee deltan rahojen loppumiseen, sen enempiä tai vähempiä puolustelematta voidaan todeta, että muutaman viime vuoden aikana on kyseinen firma rakentanut muutaman lasipalatsin rakkaaseen isänmaahamme. Siinäkin touhussa tulee äkkiä miljoonavelat.
    Aika löyhässä hirressä roikkuvat edelleen juttusi. Yhä odotamme tilastoja Kian NYKYMALLEISTA, meitä ei vieläkään kiinnosta vanha saksalaiset Sephia-tilastot jne. Missä viipyy niin helposti saatava vikatilasto esim. osoittamaan cee´din olevan Deltan konkurssiin vienyt vikapesä??? suomalainen katsastustilastohan jo osoitti että esim. tuhannesta Ceratosta kolmisenkymmentä ei läpäise katsastusta, mikä on aika hyvä sijoitus esim. 5-bemarin noin sataa autoa vastaan. Toyotan takaisinkutsujak on häkellyttävä määrä ja siinä ei ratkaise myytyjen autojen määrä. Takaisin kutsutaan yhtälailla 10000 kuin yksikin auto.

    Äänestä

Ettei vaan pestävä raha loppunut Venäjältä?

Taloustaantuma sielläkin!

Äänestä
  • Juuri laskenee maailmalla eniten ja rahat ovat loppuneet rikkailta Oliargeilta ja sijoittajilta, jotka omistivat juuri tuomiopäivän jamä Konelan, nykyisen Deltan(maahantuonnin)
    Kaikki pudotus Venäjällä on alkanut siitä, kun raakaöljyn hinta putosi melkein 150 dollarista nykyiseen 60 dollariin.

    Deltan maahantuonoista jo vuodenvaihteessa sanottiin irti n. 50 henkilöä ja itse Deltalta on koko henkilökunta lomautettu asentajineen 1-3 kk, aina osa henkilöstöstä kerrallaan.

    Pitkään on siis ollut jo nähtävissä heikko tilanne, joka vain sen on hoksannut

    Äänestä

  • Kiala Viulu kirjoitti:

    Juuri laskenee maailmalla eniten ja rahat ovat loppuneet rikkailta Oliargeilta ja sijoittajilta, jotka omistivat juuri tuomiopäivän jamä Konelan, nykyisen Deltan(maahantuonnin)
    Kaikki pudotus Venäjällä on alkanut siitä, kun raakaöljyn hinta putosi melkein 150 dollarista nykyiseen 60 dollariin.

    Deltan maahantuonoista jo vuodenvaihteessa sanottiin irti n. 50 henkilöä ja itse Deltalta on koko henkilökunta lomautettu asentajineen 1-3 kk, aina osa henkilöstöstä kerrallaan.

    Pitkään on siis ollut jo nähtävissä heikko tilanne, joka vain sen on hoksannut

    muilla suurilla (huom. suurilla, ei yhden miehen jobbarifirmoilla) ole ollut viimeaikoina irtisanomisia tahi ainakin lomautuksia??? Delta kärsii sen minkä kärsii, itse kia/Hyundai konsernihan voi tällä hetkellä aikaan nähden varsin hyvin ja on yksi harvoja joka on pystynyt kasvamaan viime aikoina. Ohessa esimerkiksi erään kilpailijan näkymiä tällä hetkellä:
    http://www.tekniikkatalous.fi/metalli/article213920.ece?s=l&wtm=-06022009

    Äänestä

  • ettei kirjoitti:

    Mutta ei ole nennyt konkurssiin, kuten Deltta vaivaivaisen 50 milj. eur takia. Jossain siis mättää ja pahasti.

    Minulla on kyllä suvereenit tiedot autoalasta, joten arvatkaa loput....

    Hyundai on muuten laatuauto, Kian tuotteeseen verrattuna. A-osat pannaan Huyndaihin ja ja vähän enemmän sorvatut B-osat kelpaa Kiaa keinuttamaan

    ps. selvisitkö lomautuksella vai tuleeko(tuliko) loparit?

    "vaivaiset 50 miljoonaa..." minusta se on pirun iso summa rahaa, jos se pitäisi jotenkin taikoa tyhjästä. no totuuden nimessä, arvelisin sen olevan jäävuoren huippu, ja lopullinen saldo jotain ihan muuta. kyllä sitä turskaa on varmasti tehty paaaljon enemmän. voihan se olla lopuksi vaikka 250miljoonaa. en ihmettelisi.

    Äänestä

  • Kiala Viulu kirjoitti:

    Mutta ei ole nennyt konkurssiin, kuten Deltta vaivaivaisen 50 milj. eur takia. Jossain siis mättää ja pahasti.

    Minulla on kyllä suvereenit tiedot autoalasta, joten arvatkaa loput....

    Hyundai on muuten laatuauto, Kian tuotteeseen verrattuna. A-osat pannaan Huyndaihin ja ja vähän enemmän sorvatut B-osat kelpaa Kiaa keinuttamaan

    ps. selvisitkö lomautuksella vai tuleeko(tuliko) loparit?

    RiisikuppiTojokauppuri ??? HAHAHAHAHA

    On sinulla Kiala Viulu hyvä mielikuvitus. Et ole kuitenkaan vielä liittänyt tähän MAHDOLLISEEN Delta Motor Groupin konkurssiin mitään salaliittoteoriaa. Keksi nyt äkkiä! "Suvereenit tiedot" Hauskaa!

    Äänestä

  • Kiala Viulu kirjoitti:

    Mutta ei ole nennyt konkurssiin, kuten Deltta vaivaivaisen 50 milj. eur takia. Jossain siis mättää ja pahasti.

    Minulla on kyllä suvereenit tiedot autoalasta, joten arvatkaa loput....

    Hyundai on muuten laatuauto, Kian tuotteeseen verrattuna. A-osat pannaan Huyndaihin ja ja vähän enemmän sorvatut B-osat kelpaa Kiaa keinuttamaan

    ps. selvisitkö lomautuksella vai tuleeko(tuliko) loparit?

    Hävettää itseäni kun lukee näin viisaan henkilön juttuja, voi kun avittasit vielä lisää niin meikäläinenkin saisi 'uutta' sivistystä. Jossain on aukko;-))

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

takuuhölmöilyt? kirjoitti:

Delta antoi eräässä vaiheessa kaikille myymilleen henkilöautoille viiden vuoden takuun omaan piikkiinsä. Siis sellaisillekin autoille kuin Lada, Alfa ja Fiat jotka kaikki tiedetään maailman vika-altteimmiksi autoiksi yhdessä ranskalaisten kanssa.

Nyt nämä Deltan piikkiin menevät takuut ovat alkaneet realisoitumaan valtaviksi menoeriksi Deltalle vaikka vikoja pyritäänkin määrätietoisesti muuttamaan ominaisuuksiksi.

Ehkä konkursille on muitakin syitä mutta tämä on uskoakseni yksi merkittävimmistä. Miksiköhän kukaan ei varsinaisesti ole yllättynyt?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu