Rusunjuuresta apu

unettomuuteen

Enpä olisi uskonut, että mokomakin palautti unenlahjat. Olen kärsinut vuosikymmeniä vaikeasta unihäiriöstä. Tuntitollkulla saanut valvoa ja odottaa unta, vaan sitten kun se 3-5 tunnin odotuksen jälkeen tuli, parin tunnin päästä taas hereille, ja taas parisen tuntia unen odotusta.

Olen saanut kaikenmaailman unilääkkeitä, vaan aina sama valvominen on jatkunut ja p0äivät tokkurassa. Tuolla sairaalassakin vaikka unilääkkeen toivat, yöt meni suurimmaksi osaksi valvoessa.

Sitten eräs elävänravinnon asiantuntija kertoi ruusunjuuresta. Olin luonut siitä kuvan, että sitä käytetään virkistymiseen, alavireiset ja masentuneet ihmiset ovat kertoneet sen käytöstä ja minä ajattelin, että eihän kun mulla sen pitäisi toimia päinvastoin.

Tuon asiantuntija kertoi, että niinhän se ruusunjuuri tekeekin, se rauhoittaa ylivireisiä ihmisiä, ja virkistää passiivisia ihmisiä.

Hetkeäkään en uskonut, että yksi tuote voi toimia noin molempiin suuntiin. Mutta onneksi kuitenkin ajattelin kokeilla. Olin syönyt muutaman viikon ruusunjuurta yhden tabletin illalla nukkumaan mennessä. Ja sitten eräänä aamuna havahduin, että jestas, minähän olen nukkunut 6 tuntia yhtä soittoa. Historiallista!

Lisäsin vielä toisella pillerillä, eli kahteen pilleriin annosta. Ja tulos on ollut hämmentävä, kerrassaan hämmentävä. Minun ei ole nyt tarvinnut enää valvoa tuntikausia unta odottaen, vaan se tulee huomaamatta. Kiitos siitä ruusunjuurelle, että sellainenkin tuote on saatavillamme.

8

1594

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • monenlaista

      Mistähän sitä tietää, minkälaista ruusunjuurta kannattaisi hankkia, kun niitä tuntuu olevan monenlaisia, ja monen hintaisia ? Onkohan niiden vaikuttavuus sama vai onkohan niissäkin mietoja ja vahvempia vaihtoehtoja?

      • ruusujuuri?

        Kysymys aloittajalle: mikä ruusujuuri sinulle tehosi, mistä sitä sai, paljon maksaa ja pitkäänkö riittää? Mitä ruusujuurta ensikertalaisen kannattaisi kokeilla? Anteeksi kun on näitä kysymyksiä, mutta uni on tärkeä asia itse kullekin....


    • pettyneet

      Olisipa kiva kuulla kommentteja myös ruusujuureen pettyneistä käyttäjistä. He eivät vaan taida tänne kirjoitetella. Jos ruusujuuri olisi oikeasti noin hyvä apu uneen kuin sitä kehut, niin eihän sitä muuta käytettäisikin. Väitän, että joko tarina on keksitty, tai sitten uniongelmasi on todellisuudessa ratkennut muulla tavoin.

      • käytit

        Mitkä oli tehot, nuukailitko sen käytöstä, osasitko käyttää oikein? Ehkä sinä et varmasti ole se oikea ihminen arvostelemaan anonyyminä kenenkään uniongelmia. Eihän ruusunjuuri varmastikkaan ole psyykkisten ongelmien tuote niin että niihin on syytä hakea apua muualta kuin ruusunjuuresta.


    • !!!

      Se EI OLE RUUSUNJUURTA, vaan RUUSUJUURTA! Jos te täällä puhutte ruusunjuuresta, joku voi ehkä lähteä kaivamaan esiin ruusupensaan juuria ja tekemään niistä itselleen rohtoa - mutta ruusun juuret ovat tappavan myrkyllisiä! Ruusujuuri on ihan oma kasvilajinsa, jolla ei ole mitään tekemistä ruusun kanssa.

      • jonossa

        Ja pöljiä riittää. Jonottavat vallan, ovat nyökkimässä nyt ruusunjuuria kaivaen. Paas tilaukseen vaan ruumisarkkuja lisää. Kohta on kova kysynytä.


      • oikein on

        Kauppatermeillä sitä asioidaan. Kyllä se on RUUSUNJUURTA. Se on kaupallinen termi.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      231
      4148
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      112
      2614
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      38
      2345
    4. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      81
      1426
    5. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      114
      1394
    6. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      48
      1169
    7. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      77
      1075
    8. Ne viimeiset kerrat

      Kun katsoit minua niin lämpimästi. En unohda sitä ❤️
      Ikävä
      59
      943
    9. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      45
      926
    10. Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme

      Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu
      Ikävä
      58
      911
    Aihe