...että mulle ainakin tulee tippa linssiin ja pahasti sitten kun viimeisen Harry Potter leffan lopputekstit tulee näkyviin sitten kun menen sen katsomaan. En ole ihan vielä lukenut loppuun vikaa kirjaa, mutta luulenpa, että siinäkin tulee vähän (tai enemmänkin) haikea olo... Kuitenkin, Harry Potter kirjat ja leffat ovat todella mahtavia ja olin suunnilleen 11-12 v. kun eka leffa tuli ulos.
En usko, että mikään kirjasarja tulevaisuudessa tulee koskaan olemaan niin suuri ja niin suosittu kuin mitä Potterit ovat olleet. Olisi ollut mahtavaa jos kirjasarjaa olisi jatkunut pidemmälle, edes yhdellä tai kahdella kirjalla.
Potterit ovat sen takia niin mahtavia, koska niissä on käytetty NIIN PALJON mielikuvitusta ja ne sopivat aivan kaikenikäisille. Ihan lapsesta vanhukseen.
Voi että... Odotan vain sitä kaunista päivää vuonna 2011, kun vikan leffan toinen osa tulee elokuvateattereihin ja joudumme jättämään hyvästit tälle mahtavalle kirjasarjalle, jonka aikana olen kasvanut alkuteinistä melkein aikuiseksi... :)
Täytyy kyllä sanoa...
6
931
Vastaukset
- tyyppi88
Oon ihan samaa mieltä, olis saanu jatkua pidemmälle toi sarja. Nyt kun on lukenut muita kirjoja sen jälkeen niin ei jotenkin pääse enää siihen tunnelmaan kun potterien kanssa...
Välillä hävettää ku frendit kattoo mun hyllys niitä kirjoja ja leffoja mut kaikki ei sit vissiin sitä tajua...- Chaos87
Mulla on ihan sama juttu, yritän välillä peitellä ja piilotella niitä kun poikaystävän kavereita tulee käymään :D
- rampolainen93
oon lukenu kaikki potter kirjat ja itkin siinä kirjan lopussa ihan tosissaan. siinä kuoli liikaa liian hyviä tyyppejä... nyyyyyyyyyyyhhhhhh
- Chaos87
Mä olen kirjoista sun kanssas samaa mieltä, en niinkään leffoista.
En ole katsonut vielä uusinta leffaa (puoliverinen prinssi) koska se on kuulemma aika huono, jopa niiden mielestä jotka eivät kirjasarjaa ole lukeneet.
Eikä niitä muutenkaan voi oikein verrata koska elokuvat on muokattu pienimmillekkin sopiviksi joten niissä monesti on asiat eri tavalla kuin kirjoissa josta minä en tykkää yhtään.
Rupesi oikein ärsyttämään viimeisen kirjan viimeisillä sivuilla että joko se kohta loppuu ja yritin hidastella ettei se loppuis niin nopeasti :D
Oon koko sarjan lukenut noin seitsemisen kertaa eikä loppua näy.
Luen niitä koko ajan putkeen :D
Ja kuten sanoit, yksi Harry Potter kirjasarjan suuren suosion syistä on juuri se että kirjat sopivat aivan kaikenikäisille.
Tiedän eräänkin 60 vuotiaan naisen joka on aivan ehdoton Harry fani :D - kiitos.
kaikki loppuu aikanaan. niin hyvä, kuin pahakin. tämäkin loppui. ihan liian aikaisin,tai siltä se nyt tuntuu.
tosiasiassa rowling osasi lopettaa tarinan juuri oikaan kohtaan ja juuri oikealla tavalla. kun viimeinen
elokuva ilmestyy silloin vuonna 2011, tosiaankin, aion istua siellä leffateatterissa siihen hetkeen asti,
kun sali pimenee ja lopputekstit loppuvat. jos näkisin rowlingin, haluaisin kiittää häntä siitä, että aina
kun minulla oli suoraan sanottuna paska päivä, pystyin vain jatkamaan potteria. mielikuvitus maailma:
lentävät luudat, loitsut ja ihana kotoisa elämä, toivat elämään heti paljon lisää iloa ja toivoa, sillä
kun uppoutuu tuollaiseen kirjaa tai elokuvaan unohtuvat edes hetkeksi elämän murheet ja huolet.
jään ikuisesti kaipaamaan pottereita ja lyön pääni vetoa, että kun viimeinen potter leffa loppuu.
siis lopullisesti loppuu. niin itken. se ei ole surullista eikä iloistakaan itkua, se on varmaankin
toisenlaista itkua. kiitollista ja helpottunutta, mutta samalla hyvin pettynyttä. kiitollista siksi,
että olen saannut nähdä ja lukea pottereista, jotka ovat antanee minulle tilaisuuden olla kateellinen
ja uskoa hetken taikoihin ja noitiin. jännittää heidän puolestaan, nauraa heidän kanssaan ja itkeä
kun he ovat surullisia. helpottunutta siksi, että se on ohi. enää ei tarvitse pelätä. ei tarvitse pelätä,
että esimerkiksi daniel kieltäytyisi näyttelemästä leffassa. sillä eiväthän leffat ole mitään, ilman danielia.
se on ohi eikä minun enää tarvitse nähdä mitään, sillä kaikki on jo nähty. pettynyttä siksi, että noinkin
hieno kirja-ja elokuvasarja päättyi. että nyt se virallisesti päättyi. kaikki oli sananmukaisesti silloin jo nähty.
jos saisin sanoa mitä tahansa rowlingille, mutta vain yhdellä sanalla, sanoisin kiitos.
kiitos, että sain lukea ja kokea tämän. kiitos että autoit minua uskomaan. kiitos että teit tämän.
kiitos, että löysin itseni. kiitos kaikesta. yhdellä sanalla, kiitos se olisi myös näyttelijöille, ohjaajalle
ja kaikille jotka ovat olleet mukana edes pienellä osalla pottereiden tekemisessä. kiitos.
ja nyt vielä viimeisen kerran kiitos. - djewhkjqhdkjasd
siis elokuvia ja kirjoja ei sais verrata kun ne kumminki on niin eriasia. mutta täytyy kyllä sanoa että nuo viimiset kaks elokuvaa on ollu aivan suolesta. jotenki kankeeta se toiminta siinä ja se juoni takkuilee niissä leffoissa koko ajan. ja puoliverisessä prinssissä se Dumbledoren kuolema oli aivan surkea. mielestäni sellainen käänne kohta juonessa olisi ansainnut enemmän arvoa. ja kyseisessä elokuvassa oli myös kohtauksia joita ei ollut koko kirjassa. esim. kotikolo syttyi palamaan mitähän persettä? ja yhtäkkiä Bellastrix oli siellä ja lällätteli Harrylle Siriuksen kuolemasta ja Harry juoksi naisen perään jonnekkin pöheikköön ja Weasleyn perhe voivotteli vieressä. Ja Sirius oli tärkeä henkilö kirja sarjassa ja varmasti kaikille kirjasarjan lukioille kävi selväksi että Sirius oli Harrylle tavallaan isä hahmo. Elokuvissa Siriuksella ei oikeen ollut roolia (Paitsi kolmannessa) vähän kuin Harryn kirjekaverina. Kutoskirja oli aivan sairaan hyvä, mutta elokuva kyllä pilasi koko idean. Toivotaan vaan nyt peukut pystyssä että viimeisestä elokuvasta tulee hyvä, sillä kirja oli koko kirjasarjan paras.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää
jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole412460Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä
ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi742447Belfastissa käynnissä kunnon persuilu
Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä732342Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.512102Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl221826Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen
Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma801663Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista
Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko211098Riikka runnoo! sähkön hinta +25 %, bensan hina +16 %
Euron bensa! Tuo legendaarinen persujen vaalilupaus. Sannan hallitus pudotti sähköenergan alv:n 10 prosenttiin, Riikka r71004Rakastan sinua hiljaisuudessa
Rakastan sinua hiljaisuudessa. Olisit minun tai et, olen odottanut sinua vuosisatojen ajan. Ilman sinua sydämeni on yksi40959Eläköön kuningas, kuningas on kuollut
Heikki Nivala kaatui kuin mies. Kavaltaja käveli juuri edelliseen toukokuun kokoukseen hankkimansa puku päällä. Eläköön55854