Minulla on kaksi russelia, molemmat uroksia ja niillä ikäeoa 2 vuotta. Vanhempi on alusta alkaen ollut todella miellyttämishaluinen ja sillä on vahva metsästysvietti, jota se pääseee toteuttamaan kotitilalla päivittäis, Toinen uroksemme on nyt 2,5v, ja aivan eri maata kuin vanhempi. Miellyttämisenhalu on kovin pientä ja saalisvietti on lähinnä sitä että odottaa kun vanhempi kaivaa jostain hiirenpesän niin tämä nuorempi napsii hiiriä kuin tarjottimelta. Sitä myös enemmän kiinnostaa oman pihan ulkopuolinen maailma, ja luoksetulo on aika heikkoa, se ei karkaa mutta kutsuttaessa jää tuijottamaan ja saattaa lähteä aivan toiseensuuntaan "ihmettelemään" ja kaivelemaan. Vanhempi koira on tässä vaiheessa jo kärkkymässä jotain kivaa tehtävää. Koirat ovat omassa asemassaan sopivan tiukasti, mitään ei tehdä ilman lupaa, ne eivät kerjää, saattavat olla aamiaspöydässä sylissä, mutta eivät kiinnitä mitään huomiota ihmisten syömisiin tms.
Mielipahaa aiheuttaa nuoremman koiran ajoittainen tuhoamisvimma, se syö keittiön maton säännöllisesti, muut pesevät mattojaan, minä ostan uusia. Milläköhän sen saisi kuriin, virikkeitä niillä on, liikuntaa reilusti ja silti se vielä 2,5 vuotiaana "tuhoaa" asioita, tässä tapauksessa onneksi vain mattoa. Auttaisikohan jää kausi tähän..? ja ehkä siihen ulkona nopeampaan luoksetuloreagointiin..Kelläään tähän ideoita?
tuhoava russeli
1
228
Vastaukset
- Yhtä epätoivoinen
Meillä on myös kaksi metsästyskoiraa, narttu 4,5 vuotta ja uros vähän päälle vuoden. Vanhempi toimii myös metsällä täydellisesti, on luonteeltaan ollut jo pennusta asti rauhallinen, kiltti ja itsenäinen. Uros puolestaan tuhoaa kaiken, minkä suuhunsa saa. Luulimme alkuun että se kuuluu vain pentuvaiheeseen, mutta vieläkään ei voi pitää mattoja lattialla, ja kengät täytyy lukita tuulikaappiin, sillä pari viikkoa sitten viimeeksi oli korkkarit pureskeltu. Meillä joskus pikkupennuille (kasvatamme myös koiria) on auttanut, kun on sivellyt tulista maustekastiketta tai ripotellut chilimausteseosta pureskeltaville pinnoille. Kannattaa kokeilla.
Metsällä narttu toimi jo 3kk ikäisenä, mutta uros ei vieläkään, mutta sen suhteen ei vielä voi sanoa mitään, aika näyttää. Oma epäilys on että kohtelemme kuitenkin alitajuisesti vanhempaa ja kiltimpää koiraa jotenkin eri tavalla, ja nuoremman koiran tavaroiden pureskelu liittyy mustasukkaisuuteen ja osaltaan miellyttämisenhaluun. Selkeästi siinä on osaltaan eroahdistusta, sillä ne kengät haetaan HETI, kun jäädään minuutiksikin yksin/kaksin toisen koiran kanssa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää
jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole482509Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä
ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi742497Belfastissa käynnissä kunnon persuilu
Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä732382Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.572155Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl321877Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen
Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma841695Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista
Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko211153Riikka runnoo! sähkön hinta +25 %, bensan hina +16 %
Euron bensa! Tuo legendaarinen persujen vaalilupaus. Sannan hallitus pudotti sähköenergan alv:n 10 prosenttiin, Riikka r71034Rakastan sinua hiljaisuudessa
Rakastan sinua hiljaisuudessa. Olisit minun tai et, olen odottanut sinua vuosisatojen ajan. Ilman sinua sydämeni on yksi411015Eläköön kuningas, kuningas on kuollut
Heikki Nivala kaatui kuin mies. Kavaltaja käveli juuri edelliseen toukokuun kokoukseen hankkimansa puku päällä. Eläköön56896