AA
A A A
Opastus ja palaute
liity jäseneksi!

 /   /  /  / Totuudelle ei, siksi oNgeLmiA
6 Vastausta 147 Lukukertaa

Totuudelle ei, siksi oNgeLmiA

Totuuden / tietämyksen ja ymmärryksen puutteen tähden, suuri osa ihmiskunnasta kärsii monenlaisia tuskia, niin henkisiä kuin fyysisiäkin. Joista sitten valittelevat ja ihmettelevät miksi heitä näin kaltoin ja väärin kohdellaan, miksi tämä kohtalo on heidän kohdalleen tullut. Koittavat sitten kysellä eri foorumeilla, että mikä on vialla ja mitä pitäisi tehdä, että olo ja tuska helpottuisi, henkinen ja aineellinenkin puutosvaiva hellittäisi.

Suurimman osan saamatta vastausta, vaikka noita, kaiken maailman noitia, ennustajia, lääkkeillä lypsäjiä, hoitoriipuuvaisuuteenkin saattajia, sekä alkoholien ja huumeiden ja muiden huumaavien ja päätä sekoittavien kaupustelijoita koittaa näille omia aineitaan tarjota ja tyrkytellä. Samoin suuria ja monenlaista hyvää, mutta katteetomia lupaavat poliitikot.

Kyseisten vaivojen ja kohtaloiden perimmäistä syytä tuntemattomina eivät osaa antaa neuvoja, millä nuo vaivat ja kohtalot voisi ennalta ehkäistä, enemmänkin koittavat vastustaa ja estellä niiden oikeiden neuvojen antamisia, ja panetella ja valhettelelijoiksi, heitä, totuuden puhujia syytellä, joka on samaa kuin profeettojen kivittäminen aikoinaan. Nyt vain kivitellään hengellisillä kivillä, sensuroiraan ja panetellaan heitä ja varoitus sekä valistus sanomiaan.

Koittavat vain kaikenlaisia todellisuutta sokaisevia, mieliä sitovia, huvi ja viihdetilaisuuksia näille järjestää, hetken helpotukseksi. Sen jonkin, kalvavan tyydyttämiseksi, joko totuuden janon, tai sen toisen, jota synniksi ja laittomuudeksi, viettelijäksi ja eksyttäjäksikin ja valheiden ja petosten isäksi, saatanaksi ja perkeleeksi nimitetään, jota monet julkisestikkin nimeltä äänekkäästi ylistävät. Joka onkin sen eksyttäjän oikea nimi.
Ja joka erikoisesti aktivoituu silloin, kun Jumala ihmistä kutsuu, (totuuden janoa vaikuttamalla) hyvään ja rakkaudelliseen yhteyteensä, Jeesuksen seuraajaksi ja seurakunta yhteyteen kutsuen. Sen kautta ja myötä rakentavien, hyödyllisten ja todella henkisesti virkistävien ja rauhoittavien, mutta asiasisältöisten tilaisuuksien ja / oikeanlaisen, vastuuntuntoisen, kaikki huomioon ottavan elämän piiriin.

Tietenkin näiden puutteenkin johdosta, joudutaan menemään noihin korviketilaisuuksiin, kun ei kukaan näitä toisenlaisiakaan järjestä. Eikä suuri enemmistö uskottavasti ja historiankin kiertokulusta, tyhmyyksien toistuvuudesta päätellen tulisi, vaikka niitä enemmänkin olisi.

Aihetta tutkittavaksi ja keskusteltavaksi tässäkin on. Jeesus nimessä / Esko H.

Voi jeesus

kaikilla palstoilla tämä vanhoillislessu jaksaakin meuhkata.
Pyhää tekstiä ja viisaita asioita!
Kyllä, teksi on ikuista!

Ja lukuisilla servereilla, kainen varalta :D
Jos nyt ymmärsin oikein. Monet ihmiset elävät valheessa? Koska. Minun ystävä piirissä on paljon semmosia jotka ei näe itsessään mitään vikaa ja tämän takia ei pysty kehittymään. Välillä oikein säälittää kun keksii mitä huvittavampia teorioita itselleen jotta saisi luvan ryypätä tai ylensyödä. Jotkut eivät edes näe että 20 kg ylipainoinen tai muista että tuli juotua viime viikolla 5 päivää putkeen.

Kyllä auttaa huomattavasti kun näkee totuuden itsessä. Tottakai se aiheuttaa ikäviä tunteita mutta ainoastaan tällä tavalla ihmiset voivat kehittyä. Ei ole oikoteitä tässä kohdassa.
Päivä kerrallan. Vain AA ja jumala voi auttaa alkoholistia toipumaan!
Kyllä auttaa huomattavasti kun näkee totuuden itsessä. Tottakai se aiheuttaa ikäviä tunteita mutta ainoastaan tällä tavalla ihmiset voivat kehittyä. Ei ole oikoteitä tässä kohdassa.
 /   /  /  / Totuudelle ei, siksi oNgeLmiA

Keskusteluhaku

Laaja haku

Facebookissa suositeltua