MIKÄ LEFFA ??

ABITYTTÖ2010

Osaisko joku kertoa mikä tää leffa on: Alussa mafiaperheen tytär ampuu aviomiehensä joka sekstaa toisen naisen kanssa. Nainen jää henkiin ja pääsee pakoon ja hakeutuu roomalaiskatoliseen kirkkoon ripittäytymään. Kirkon tumma ja komea nuori pappi suojelee naista ja he lähtevät pakomatkalle. Pappi on tappajanaisen pikkuveli. Tappajanaisen perhe jahtaa naista joka on rakastunut tähän komeaan pappiin ja tunne on molemminpuolinen. Leffan loppupuolella nainen paljastuu petturiksi ja määrää poikaystävänsä tappamaan papin koska pappi tietää liikaa alussa tapahtuneesta murhasta. Leffan lopussa sisko pelastaa pappiveljensä petturinaisen kynsistä ja maksaa samalla velkansa naiselle

Katsoin leffan vanhalta VHS-kasetilta jonka päälle olikin sitten nauhoitettu jotain muuta ja haluaisin ehdottomasti nähdä leffan uudestaan !

Valitettavasti en muista keitä oli leffan näyttelijät mutta leffaan liittyi kohua; kohu johtui leffan seksikohtauksista koska niissä oli toisena osapuolena roomalaiskatolisen kirkon pappi ja kohtaukset olivat ns. "rohkeita" joista tietty paavi sun muut vastaavat veti herneet nenuunsa !!

Oikeesti leffa oli tosi hyvä thrilleri ja etenkin se pappi KOMEA !!

Kiitos jos joku osais vastata !

23

1811

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
      • Kummisetäleffaa.

        Tarkoittamani leffan naispääosan esittäjä on tumma pitkähiuksinen nainen josta oli takavuosina juttua lehdissä mm. että hänellä on puolalais-suomalaiset sukujuuret ja naisella oli erikoinen etu ja sukunimi (dapzne ?? tai muuvastaava ??). Leffan pappi oli tumma komee kiharatukkainen tyyppi jonka nimee en ikäväkyllä muista mutta iso stara tyyppi oli. Leffassa kastettiin vauva joka oli miespääosan esittäjän tyttövauva ja vauvan äiti oli "papin" oikee vaimo; em. triviaa muistan TV-kuuluttajan sanoneen ennen leffan alkua sen taustoista. Hitsi kun en voi antaa enempää vihjeitä eikä noilla tietämilläni faktoilla saa mitään irti You Tubesta eikä Wikipediastakaan. Kiitos kuitenkin kun vastasit .

      • Kummisetäleffaa. kirjoitti:

        Last Rites (1988)
        http://www.imdb.com/title/tt0095496/

        Muistin Daphne Zunigan noista vinkeistä ja IMDB:tä selailemalla löytyi tällainen filmi.
        Kuulostaa ainakin oikealta.

        Se komistus oli kait Highlander sarjasta tuttu Adrian Paul?

      • Tää leffa
        elenthil kirjoitti:

        Last Rites (1988)
        http://www.imdb.com/title/tt0095496/

        Muistin Daphne Zunigan noista vinkeistä ja IMDB:tä selailemalla löytyi tällainen filmi.
        Kuulostaa ainakin oikealta.

        Se komistus oli kait Highlander sarjasta tuttu Adrian Paul?

        kuulosta siltä jota tarkoitin. Toi Adrian Paul ei ole se leffan pappi joka oli paljon komeampi kuin ton naamataulu jonka tsekkasin IMDB:sta. Olisko pappi ollut Tom BERenger-niminen tyyppi koska sillä nimellä löytyi leffan tiedoista myös vauva (Chelsea Berenger) ja sen äiti (Lisa Berenger)

      • Superhessu-33v
        Kummisetäleffaa. kirjoitti:

        Tarkoittamani leffan naispääosan esittäjä on tumma pitkähiuksinen nainen josta oli takavuosina juttua lehdissä mm. että hänellä on puolalais-suomalaiset sukujuuret ja naisella oli erikoinen etu ja sukunimi (dapzne ?? tai muuvastaava ??). Leffan pappi oli tumma komee kiharatukkainen tyyppi jonka nimee en ikäväkyllä muista mutta iso stara tyyppi oli. Leffassa kastettiin vauva joka oli miespääosan esittäjän tyttövauva ja vauvan äiti oli "papin" oikee vaimo; em. triviaa muistan TV-kuuluttajan sanoneen ennen leffan alkua sen taustoista. Hitsi kun en voi antaa enempää vihjeitä eikä noilla tietämilläni faktoilla saa mitään irti You Tubesta eikä Wikipediastakaan. Kiitos kuitenkin kun vastasit .

        bongata tämä hyvä leffa täältä.

        Muistan hyvin kohun joka leffasta käytiin 1990-luvulla.

        Ensinnäkin rivien välistä oli luettavissa että katolisen kirkon piispojen mielestä Berenger oli aivan liian komea katolisen kirkon papiksi ja etenkin aivan liian naistenmieleinen; eihän pappi saa olla naisten kiinnostusta herättävä !! Toinen kohun aihe oli se kun pappi heitti menemään kihlansa kirkon kanssa ja valisi naisen tilalle . Pahin kohun aihe oli tietty leffan eräs seksikohtaus (1 niistä monista) jossa sängyssä oleva pappi (Berenger) taivuttaa päätään taaksepäin ja vaikertaa ääneen eli leffassa näytettiin miehen orgasmi josta piispat vetivät ISOT herneenpalot kuonoonsa !!! Leffassa viitattiin myös sukurutsaukseen koska papin siskolla oli tietynlaista kiinnostusta veljeensä ja myös papilla oli fantasioita sisartaan kohtaan .

        Leffan VHS/DVD-versio oli aikanaan myynnissä vain 6 viikkoa katolisen kirkon nostaman metelin vuoksi. Nyt sitä on saatavana jälleen saksittuna versiona mm. Amazon.comilta

      • Heteroooohhh
        Superhessu-33v kirjoitti:

        komea kaveri 1980-90-luvuilla joten taisipa roomalaiskatollisten homppelipappien kaavun alla viisari värähtää

      • Thornbirds
        Superhessu-33v kirjoitti:

        bongata tämä hyvä leffa täältä.

        Muistan hyvin kohun joka leffasta käytiin 1990-luvulla.

        Ensinnäkin rivien välistä oli luettavissa että katolisen kirkon piispojen mielestä Berenger oli aivan liian komea katolisen kirkon papiksi ja etenkin aivan liian naistenmieleinen; eihän pappi saa olla naisten kiinnostusta herättävä !! Toinen kohun aihe oli se kun pappi heitti menemään kihlansa kirkon kanssa ja valisi naisen tilalle . Pahin kohun aihe oli tietty leffan eräs seksikohtaus (1 niistä monista) jossa sängyssä oleva pappi (Berenger) taivuttaa päätään taaksepäin ja vaikertaa ääneen eli leffassa näytettiin miehen orgasmi josta piispat vetivät ISOT herneenpalot kuonoonsa !!! Leffassa viitattiin myös sukurutsaukseen koska papin siskolla oli tietynlaista kiinnostusta veljeensä ja myös papilla oli fantasioita sisartaan kohtaan .

        Leffan VHS/DVD-versio oli aikanaan myynnissä vain 6 viikkoa katolisen kirkon nostaman metelin vuoksi. Nyt sitä on saatavana jälleen saksittuna versiona mm. Amazon.comilta

        oli myös rohkeita kohtauksia joissa näyttelivät Richard Chamberlaine (pappi) ja Rachuel Ward (papin ihastus) mutta siitä ei nostettu haloota vaikka toinen osapuoli oli katolisen kirkon pappi joka oli myös komea tumma ilmestys ja jota naiset jahtasivat ja himosivat

      • Jag-Mä
        Thornbirds kirjoitti:

        rakastelukohtauksissa ei näytetty orgasmia joten haloota ei nostettu . Eikä ainakaan miehen orgasmia jota tom berenger näytteli (??) tosi hyvin lLast Rites (= Viimeinen Voitelu) -elokuvassa . Olen tämän elokuvan katsonut ja ihan kelpo elokuva on kyseessä juonellisestikin. Saksittuna saa tilaamalla ulkomaisista nettikapoista jos kiinnostaa

      • Usko pelastaa
        Superhessu-33v kirjoitti:

        bongata tämä hyvä leffa täältä.

        Muistan hyvin kohun joka leffasta käytiin 1990-luvulla.

        Ensinnäkin rivien välistä oli luettavissa että katolisen kirkon piispojen mielestä Berenger oli aivan liian komea katolisen kirkon papiksi ja etenkin aivan liian naistenmieleinen; eihän pappi saa olla naisten kiinnostusta herättävä !! Toinen kohun aihe oli se kun pappi heitti menemään kihlansa kirkon kanssa ja valisi naisen tilalle . Pahin kohun aihe oli tietty leffan eräs seksikohtaus (1 niistä monista) jossa sängyssä oleva pappi (Berenger) taivuttaa päätään taaksepäin ja vaikertaa ääneen eli leffassa näytettiin miehen orgasmi josta piispat vetivät ISOT herneenpalot kuonoonsa !!! Leffassa viitattiin myös sukurutsaukseen koska papin siskolla oli tietynlaista kiinnostusta veljeensä ja myös papilla oli fantasioita sisartaan kohtaan .

        Leffan VHS/DVD-versio oli aikanaan myynnissä vain 6 viikkoa katolisen kirkon nostaman metelin vuoksi. Nyt sitä on saatavana jälleen saksittuna versiona mm. Amazon.comilta

        Jumalattomaksi on maailma mennyt kun koululaistenkin pitää etsiä täältä synninpesästä pornoa ja pornoelokuvia ja sitähän aikuiset mielellään näköjään ohjeistavat ja antavat ohjeita mistä sitä saa. On ruokotonta kun kyseisessä elokuvassa pappia näyttelevä nuori perheenisä lepertelee eräässä kohtauksessa oikealle vihitylle vaimolleen ja pienelle vauvalleen ja seuraavassa kohtauksessa pehtaroi synnissä sängyssä naisen kanssa jonka pää on papin haaroissa.

        Älkää nuoret erehtykö syntiin vaan eläkää kunniallista elämään Jumalaan tukeutuen. Internet on pahin synninpesä mitä maailmaan mahtuu. Karttakaa internettiä ja sen tarjoamaa syntiä ja saastaa

        Toivoo uskossa oleva 11 lapsen äiti ja aviopuoliso

      • "PASTORI"

        on edelleenkin iso ongelma. Ällöttää ko. instanssin kaksinaismoralismi !!

        http://keskustelu.suomi24.fi/node/8477692

      • BIG-O
        Thornbirds kirjoitti:

        oli myös rohkeita kohtauksia joissa näyttelivät Richard Chamberlaine (pappi) ja Rachuel Ward (papin ihastus) mutta siitä ei nostettu haloota vaikka toinen osapuoli oli katolisen kirkon pappi joka oli myös komea tumma ilmestys ja jota naiset jahtasivat ja himosivat

        ja kaappi-homo-kuminaama-Chamberlainilla on ISO ERO; Berenger sekstaa naisten kaa ja Chamberlain homojen kaa joten ison O:n feikkaaminen seksikohtauksissa onnistuu vain ensin mainitulta herralta käytännön kokemusten myötä koska toiselta herralta se ei onnistu naisen kanssa tuskin lainkaan joten Okalinnuista ja sen ns rohkeista kohtauksista (??) ei tarvinnut nostaa hulabaloota.

      • Macho Man
        Superhessu-33v kirjoitti:

        bongata tämä hyvä leffa täältä.

        Muistan hyvin kohun joka leffasta käytiin 1990-luvulla.

        Ensinnäkin rivien välistä oli luettavissa että katolisen kirkon piispojen mielestä Berenger oli aivan liian komea katolisen kirkon papiksi ja etenkin aivan liian naistenmieleinen; eihän pappi saa olla naisten kiinnostusta herättävä !! Toinen kohun aihe oli se kun pappi heitti menemään kihlansa kirkon kanssa ja valisi naisen tilalle . Pahin kohun aihe oli tietty leffan eräs seksikohtaus (1 niistä monista) jossa sängyssä oleva pappi (Berenger) taivuttaa päätään taaksepäin ja vaikertaa ääneen eli leffassa näytettiin miehen orgasmi josta piispat vetivät ISOT herneenpalot kuonoonsa !!! Leffassa viitattiin myös sukurutsaukseen koska papin siskolla oli tietynlaista kiinnostusta veljeensä ja myös papilla oli fantasioita sisartaan kohtaan .

        Leffan VHS/DVD-versio oli aikanaan myynnissä vain 6 viikkoa katolisen kirkon nostaman metelin vuoksi. Nyt sitä on saatavana jälleen saksittuna versiona mm. Amazon.comilta

        että elokuvien DVD-versiot on sensuroitu verrattuna samojen elokuvien VHS-versioihin ja TV-esityksiin ! Ts. rohkeita kohtauksia on poistettu. Tämä tuntuu olevan enemmän sääntö kuin poikkeus. Miksiköhän näin on ??

        Elokuvan "Last Rites" (= Viimeinen voitelu) katsoin pari vuotta sitten Tanskassa kun olin lomamatkalla Eurooppaan ja kyseessä oli vähemmän sensuroitu versio jossa vilahti reilusti sekä Berengerin iso kulli että Zunigan reisien sisäsivuilta napaan asti ulottuva hirvee pöheikkö

      • FATHER MICHAEL

        ON JUMALA !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

      • (.)(.)
        Usko pelastaa kirjoitti:

        Jumalattomaksi on maailma mennyt kun koululaistenkin pitää etsiä täältä synninpesästä pornoa ja pornoelokuvia ja sitähän aikuiset mielellään näköjään ohjeistavat ja antavat ohjeita mistä sitä saa. On ruokotonta kun kyseisessä elokuvassa pappia näyttelevä nuori perheenisä lepertelee eräässä kohtauksessa oikealle vihitylle vaimolleen ja pienelle vauvalleen ja seuraavassa kohtauksessa pehtaroi synnissä sängyssä naisen kanssa jonka pää on papin haaroissa.

        Älkää nuoret erehtykö syntiin vaan eläkää kunniallista elämään Jumalaan tukeutuen. Internet on pahin synninpesä mitä maailmaan mahtuu. Karttakaa internettiä ja sen tarjoamaa syntiä ja saastaa

        Toivoo uskossa oleva 11 lapsen äiti ja aviopuoliso

        tarkasti maltoit uskiksena elokuvan katsoa. kostuiko ?? halusitko kimppaan elokuvan lempikohtaukseesi ??

      • berengerifani for ev
        Macho Man kirjoitti:

        että elokuvien DVD-versiot on sensuroitu verrattuna samojen elokuvien VHS-versioihin ja TV-esityksiin ! Ts. rohkeita kohtauksia on poistettu. Tämä tuntuu olevan enemmän sääntö kuin poikkeus. Miksiköhän näin on ??

        Elokuvan "Last Rites" (= Viimeinen voitelu) katsoin pari vuotta sitten Tanskassa kun olin lomamatkalla Eurooppaan ja kyseessä oli vähemmän sensuroitu versio jossa vilahti reilusti sekä Berengerin iso kulli että Zunigan reisien sisäsivuilta napaan asti ulottuva hirvee pöheikkö

        sitä bzynigan ,vai mikä sen nimi oli, pöheikköä!!!! ei ihme että berengeri ei ilennyt upottaa päätään sinne ryteikköön johon heikommat vois tukehtua. bhzunihga sen sijaan upotti hanakasti naamansa sekä ylä että alapäästä siistiksi stailatun berenngerin haaroihin joten kerrankin nain päin muissakin kuin pornoleffoissa.Rohkee ja hyvä leffa toi last rites

      • 14+3=17
        Usko pelastaa kirjoitti:

        Jumalattomaksi on maailma mennyt kun koululaistenkin pitää etsiä täältä synninpesästä pornoa ja pornoelokuvia ja sitähän aikuiset mielellään näköjään ohjeistavat ja antavat ohjeita mistä sitä saa. On ruokotonta kun kyseisessä elokuvassa pappia näyttelevä nuori perheenisä lepertelee eräässä kohtauksessa oikealle vihitylle vaimolleen ja pienelle vauvalleen ja seuraavassa kohtauksessa pehtaroi synnissä sängyssä naisen kanssa jonka pää on papin haaroissa.

        Älkää nuoret erehtykö syntiin vaan eläkää kunniallista elämään Jumalaan tukeutuen. Internet on pahin synninpesä mitä maailmaan mahtuu. Karttakaa internettiä ja sen tarjoamaa syntiä ja saastaa

        Toivoo uskossa oleva 11 lapsen äiti ja aviopuoliso

        toi em. pätkä jotain parodiaa vai mitä ??? Ainakin patkän rustannut uskossa oleva 11 kersan mutsi on katsonut ton melkein pornoleffan tosi tarkkaan !! Taas tuli todistettua uskovaisten kaksinaismoralismi !!

      • :).............
        Superhessu-33v kirjoitti:

        bongata tämä hyvä leffa täältä.

        Muistan hyvin kohun joka leffasta käytiin 1990-luvulla.

        Ensinnäkin rivien välistä oli luettavissa että katolisen kirkon piispojen mielestä Berenger oli aivan liian komea katolisen kirkon papiksi ja etenkin aivan liian naistenmieleinen; eihän pappi saa olla naisten kiinnostusta herättävä !! Toinen kohun aihe oli se kun pappi heitti menemään kihlansa kirkon kanssa ja valisi naisen tilalle . Pahin kohun aihe oli tietty leffan eräs seksikohtaus (1 niistä monista) jossa sängyssä oleva pappi (Berenger) taivuttaa päätään taaksepäin ja vaikertaa ääneen eli leffassa näytettiin miehen orgasmi josta piispat vetivät ISOT herneenpalot kuonoonsa !!! Leffassa viitattiin myös sukurutsaukseen koska papin siskolla oli tietynlaista kiinnostusta veljeensä ja myös papilla oli fantasioita sisartaan kohtaan .

        Leffan VHS/DVD-versio oli aikanaan myynnissä vain 6 viikkoa katolisen kirkon nostaman metelin vuoksi. Nyt sitä on saatavana jälleen saksittuna versiona mm. Amazon.comilta

        noissa jenkkilän amazonleffoissa mukana suomitekstit ? Entä voiko niitä katella eurooppalaisilla dvd-vehkeillä ?

      • ole.
        :)............. kirjoitti:

        USAn Amazonista tilatut DVD:t ovat melkein poikkeuksetta aluekoodi 1 filmejä eli eivät näy suoraan eurooppalaisissa aluekoodin 2 DVD-soittimissa PC:t mukaan lukien. Joitain filmejä voi olla tietysti aluekoodilla 0, jotka näkyvät kaikkialla.
        Lisäksi jenkkien värijärjestelmä on eri eli DVDt ovat NTSC värikoodattuja. Useimmat (moninormi-) TV:t näyttävät filmit kuitenkin oikein.
        DVD:n aluekoodin voi joissain soittimissa 'ohittaa' antamalla laitekohtaisen koodin kauko-ohjaimella.
        Lisäongelmia voi olla tullauksen kanssa.

        Suosittelen hakemaan vastaavia filmejä EU:n alueelta eli käytännössä http://www.amazon.co.uk kautta.
        Ne ovat alueelle 2 ja PAL värikoodattuja.

      • tekstit.
        :)............. kirjoitti:

        noissa jenkkilän amazonleffoissa mukana suomitekstit ? Entä voiko niitä katella eurooppalaisilla dvd-vehkeillä ?

        Lisäksi vielä niistä suomenkielisistä teksteistä. Niitä on ainoastaan täällä saatavissa pohjoismaisissa julkaisuissa. Ei siis USA ja UK julkaisuissa. Levyjen subtext tiedoistahan sen näkee.

    • TOMfani

      näytteli ko leffassa sitä komeaa pappia on Tom Berenger joka on ehdottomasti komein mies Hollywoodissa 1980-1990-luvuilla. Kenelläkän miehellä ei ole niin kaunista suuta kuin hänellä ja puhumattakaan siitä komeasta ulkonäöstä

      http://www.youtube.com/watch?v=LBkYqku11V0

      • Tosifani33vee

        vuosia Tom Berengerfani ja Tom on juuri tuossa leffassa niiiiiiiiiin iiiiiiihanaaaaaaahh

      • Anssi A.

    • Hinku ja Vinku

      Muistaako joku brittiläisen minisarjan (kaksi tai kolme jaksoa mikäli oikein muistan) parinkymmenen vuoden takaa? Siinä oli kuollut joku rikas lordi ja tuhlaajapoika ilmaantuu hautajaisiin ja perinnönjakoon. Sitten siinä sarjassa oli tästä täysi irallinen tarina jossa oli erakko luontoaktivisti metsämökissään (vähän kun P. Linkola). Sitä korpesi pariskunnat jotka kävivät panemassa luonnonhelmassa ja jättivät käytettyjä kondomeja pitkin lojumaan. Kerran se sitten ilmestyi haulikon kanssa paikalle kun eräs pari oli järven rannalla naimassa ja pamautti sekstailijat hengiltä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kyllä suoraan

      Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.
      Ikävä
      68
      1753
    2. Voisitko nainen kertoa mulle

      Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun
      Suhteet
      163
      1431
    3. Oisko jii-miehelle jollakin asiaa

      Jos vaikka on jäänyt joku asia sydämen päälle.
      Ikävä
      88
      1242
    4. Perustele miksi hän ei

      Ole sopiva sinulle
      Ikävä
      120
      1214
    5. Miehelle naiselta

      Ajattelen sinua aina, en jaksa enää. Ja luulin, että pidit minusta, mutta silloin olisit tehnyt jotain. Mutta sinä et te
      Ikävä
      48
      1126
    6. Mikä oli nainen

      Paras yhteinen hetkemme niistä pienistä ja vähäisistä.
      Ikävä
      70
      879
    7. Miksi sinulla, nainen

      On niin negatiivinen asenne minuun ja yleensäkin negatiivinen käsitys?
      Ikävä
      104
      845
    8. Iäkkäät asiakkaat ärsyttävät kaupoissa

      Miksei Kela järjestä palvelua, jolla toimittaisivat ostokset suoraan ikäihmisille? https://www.is.fi/taloussanomat/art-
      Maailman menoa
      219
      832
    9. Olen syvästi masentunut

      En oikein voi puhua tästä kenenkään kanssa. Sillä tavalla että toinen ymmärtäisi sen, miten huonosti voin. Ja se että mi
      Tunteet
      99
      785
    10. Mitä vastaat jos

      Kysyn maanantaina jutteluaikaa ihan arkipäivisistä asioista, rauhassa? Koska nimittäin aion 😍
      Ikävä
      36
      664
    Aihe