350 litraan kiekkoja

kiekkoihin hullaantunut

Tulossa on 350 litrainen kulma-akvaario mitoiltaan 87x87x61. Voiko tähän asuttaa kiekkopariskunnan? jos voi niin mitkä kalat sopivat lisäksi? jostain olen kuullut että taisto menisi tai parvi tetroja? Mites kiekoille akvaario sisustetaan että viihtyvät?

6

5823

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • fish KING
    • fish KING

      Kiekkokala on parvikala ja kuten muitakin parvikaloja, myös kiekkoja tulee hankkia kerralla vähintään 5-6 kappaletta. Tällaiselle parvelle sopiva akvaarion koko on minimissään 300 litraa. Kalojen kasvaessa niille olisi toki hyvä hankkia hieman tilavampi allas. Jokaista aikuista kiekkokalaa kohti tulee laskea vähintään 50 litraa vettä.
      Tässä siis vastaus ensimäiseen kysymykseesi, et kyllä voi hankkia pariskuntaa sillä parvikala stressaa liian pienessä parvessa ja kiekot varsinkin ovat erittäin herkkiä kaloja!!

      Kaikenlainen stressi on päätekijä immuunijärjestelmän heikentymiselle ja siten myös kalojen sairastumiselle. Stressiä voivat aiheuttaa joko pitkään tai tilapäisesti vaikuttavat huonot elinolosuhteet: liian kuuma/kylmä vesi, veden väärä koostumus, jätteet, lääkkeet, virheellinen ruokinta... Kiekkokalat voivat sopeutua joihinkin stressitekijöihin, mutta jos tilanne jatkuu pidemmän aikaa, kalan kestokyky ylittyy jossain vaiheessa ja kala sairastuu.
      Terve kiekkokala on eloisa ja liikkuvainen - etenkin ruoka-aikana. Selkeä oire stressistä tai jopa sairaudesta on kiekon vetäytyminen akvaarion pimeisiin nurkkiin paikalleen kyhjöttämään. (Myös kasviakvaariosta paljaaseen altaaseen siirretty kiekko käyttäytyy näin tuntiessaan itsensä turvattomaksi). Ilman haukkominen vedenpinnassa tai muuten epänormaali uintiasento (valon tullessa ylhäältä) ovat nekin mahdollisia taudin oireita. Erityisen tumma väritys kertoo stressistä.

      Akvaarion tärkein laite on suodatin. Kiekkokala-akvaariossa tulee olla kunnollinen, tehokas suodatusjärjestelmä. Kiekot ovat hyvin herkkiä nitraatin ja etenkin nitriitin nousulle. Tiheiden vedenvaihtojen lisäksi tehokas biologinen suodatus on tärkeää. Kiekkoaltaaseen voi hyvällä omalla tunnolla laittaa "ylimitoitetun" ulkosuodattimen parhaimmilla materiaaleilla täytettynä.

      Koska akvaarion veden on oltava aina vähintään 28 asteista, akvaarioon täytyy hankkia lämmitin, mieluummin kaksi. Akvaarioon kannattaa hankkia myös kunnollinen lasiputki tai digitaali lämpömittari.
      Kiekkokalojen kotijokien vesi Amazonilla on hyvin lämmintä, 29.5-30.5 asteista. Tyypillistä tämän alueen vedelle on hyvin matala kokonaiskovuus (verrattavissa puhtaaseen sadeveteen), happamuus (pH 5.5-7.0) ja mineraalirikkaus. Tähän tulisi siis pyrkiä kotioloissakin. Usein toistuvat vedenvaihdot nopeuttavat kalojen kasvua ja pitävät ne terveinä. Olisi ihanteellista, jos kiekkokalojen vedestä vaihdettaisiin joka päivä.

      Luonnossa kiekkokalat syövät pieniä äyriäisiä, vesihyönteisten toukkia ja kotiloita. Kuivan kauden aikana kiekkokalat ovat pitkiä aikoja (viikkoja, jopa kuukausia) ilman ruokaa.

      Kotiakvaariossa kaloille pyritään tarjoamaan mahdollisimman monipuolinen ja proteiinirikas ruokavalio. Tämän takia monet akvaristit syöttävät kiekkokaloilleen katkarapuja, sekä naudan sydäntä.
      Yksi hyväksi havaittu ruoka on muikkumix, joka sisältää muikun lisäksi mm. katkarapuja, vihanneksia ja hedelmiä.
      Pakasteet kuten surviaisen toukka kelpaa kiekkokaloille hyvin. Kiekot syövät mielellään myös erilaisia luonnosta kerättyjä matoja ja hyttysen toukkia.
      Granulaatit kelpaavat niille paremmin kuin hiutaleet, sillä kiekot eivät yleensä halua syödä pinnasta. Ne mieluummin odottelevat ruoan putoamista akvaarion pohjalle. Tämä voi olla ongelma, sillä jos akvaariossa on paljon pohjakaloja, kiekot voivat jäädä liian vähälle ruokinnalle. Siksi niitä pitäisikin ruokkia useita kertoja päivässä. Varsinkin nuoret, kasvavat kiekonpoikaset tarvitsevat ruokaa hyvin usein, 6-8 kertaa päivässä. Tämä on tietysti omiaan likaamaan vettä, joten veden hyvästä hoidosta ei saa tinkiä.

      Hankittaessa uusia kiekkokaloja on hyvin tärkeätä järjestää niille asianmukainen karanteeni. Näin mahdolliset taudit voidaan suuremmalla todennäköisyydellä huomata ennen kuin uudet kiekkokalat laitetaan varsinaiseen akvaarioon muiden kalojen kanssa. On perusteltua laittaa yksi varsinaisen akvaarion kiekkokala "tunnustelijaksi" karanteenialtaaseen, ja katsoa sairastuuko joku. Olemme itse antaneet uusille kiekoille Flubenol-loiskuurin karanteenialtaassa ennen uusien ja vanhojen kalojen yhdistämistä.

      • fishSHIT

        Älä tule kertomaan tänne mutuilujasi. Kiekkoja voi hyvin pitää pariskunnittain jos kyseessä on kutupari.


      • Tulipyrstö0
        fishSHIT kirjoitti:

        Älä tule kertomaan tänne mutuilujasi. Kiekkoja voi hyvin pitää pariskunnittain jos kyseessä on kutupari.

        Tää on foorumi, jossa kerrotaan juuri kokemuksista ja mutujuttuja.
        Kirjatietoa saa urpokin ihan riittämiin kirjastosta ja googlettamalla (jos osaa).
        Mistä tiedät pienistä kiekoista mikä on kutupari akvaarioliikkeessä?
        Urpo täällä käyttäytymissäännöt kuuluu sivistykseen, jos olet kuullut sivistyksestä?


      • kalajutska
        fishSHIT kirjoitti:

        Älä tule kertomaan tänne mutuilujasi. Kiekkoja voi hyvin pitää pariskunnittain jos kyseessä on kutupari.

        Kasvattanut kiekkoja aikoinaan....ja naudan sydäntä,missäs ne kiekot luonnostaan saisi naudan sydäntä? Höpönlöpö...sellaista ei tarvita!


    • PigeonBlood

      Kyllä akvaarioliikkeissä on kutuparit ihan erikseen. Esim Kurjessa on yksi kyyhkysenveripatiskunta myytävänä :)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää

      jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole
      Maailman menoa
      43
      2488
    2. Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä

      ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi
      Maailman menoa
      74
      2467
    3. Belfastissa käynnissä kunnon persuilu

      Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä
      Maailman menoa
      73
      2362
    4. Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus

      jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.
      Maailman menoa
      51
      2122
    5. Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään

      Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl
      Maailman menoa
      32
      1867
    6. Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen

      Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma
      Maailman menoa
      84
      1685
    7. Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista

      Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko
      Kotimaiset julkkisjuorut
      21
      1133
    8. Riikka runnoo! sähkön hinta +25 %, bensan hina +16 %

      Euron bensa! Tuo legendaarinen persujen vaalilupaus. Sannan hallitus pudotti sähköenergan alv:n 10 prosenttiin, Riikka r
      Maailman menoa
      7
      1014
    9. Rakastan sinua hiljaisuudessa

      Rakastan sinua hiljaisuudessa. Olisit minun tai et, olen odottanut sinua vuosisatojen ajan. Ilman sinua sydämeni on yksi
      Rakkaus ja rakastaminen
      41
      995
    10. Eläköön kuningas, kuningas on kuollut

      Heikki Nivala kaatui kuin mies. Kavaltaja käveli juuri edelliseen toukokuun kokoukseen hankkimansa puku päällä. Eläköön
      Kemijärvi
      56
      876
    Aihe