Samoja mietteitä?

Olen polttanut runsaasti kannabista parin viime vuoden aikana. Poltamme molemmat jätkäkaverini kanssa.

Ennen kaikki oli rentoa ja mukavaa pilvessä. Nykyään taas minulle tulee melkein aina poltellessani ahdistusta, syyllisyyttä ja pelkoa, ainakin jossain vaiheessa pilvessäoloaikana. Ja jälkeenpäin morkkis ja itkua, tyyliin taas on mennyt viikko niin ettei ole saanut aikaiseksi mitään. Ja haluaisin lopettaa polttelun kokonaan ja laittaa elämäni järjestykseen, olla normaali ihminen. Alan pelätä nykyään pilvessä ollessani, etten kykene enää normaaliin elämään ja olen ihan friikki. En kuitenkaan aina. Tilanteeni on kyllä muutenkin päin peetä, ei ole esim. työpaikkaa. Pärjään silti ihan hyvin, ei siinä mitään.

Sitten kuitenkin kun kannabista on taas saatavilla, en pysty enkä halua kieltäytyä. Koen että olen henkisesti koukussa, vaikka asia korjaantuisi helposti jos pilveä ei vaan olisi nenäni edessä ja tottuisin uuteen tilanteeseen. Jos jätkäfrendini ei polttaisi, en polttaisi minäkään. Hän kuitenkin haluaa polttaa niin paljon kuin vaan mahdollista, eikä oikein saa kunnon tyydytystä mistään muusta ilman. Sitten jos hänellä on pilveä ja olemme yhdessä, hän polttaa kuitenkin, ja minä poltan sitten seurana myös, kun olisi tylsää että hän on pilvessä ja minä en. Sitäpaitsi suurin syy on kai että itse haluan. Kun kerran on... On se myönnettävä että en ole kovin vastahakoinen kun nenän eteen laitetaan.

Minua ahdistaa ajatus, että hän ei rakasta minua oikeasti tarpeeksi, koska vaikka hän näkee ainaisen itkuni ja morkkikseni, hän ei kuitenkaan lopeta tuomasta pilveä nenäni eteen, koska haluaa sitä itse niin paljon. Olen monta kertaa maininnut hänelle, että tunnen olevani kakkossijalla pilven jälkeen. Okei, hän haluaa elää niinkuin elää, mutta onko se kuitenkaan rakkautta jos hän heivaisi elämästään mieluummin minut kuin pilven, jos olisi pakko valita?

Tunnen pahaa oloa myös vanhempieni takia.. He rakastavat minua niin paljon ja haluavat että kaikki olisi hyvin. Vihaan sitä että joudun valehtelemaan heille elämästäni! Vihaan etten voi olla avoin ja kertoa millaista minun ja poikakaverini elämä oikeasti on! He haluavat luottaa. He luottavat siihen että olen valinnut järkevän ja turvallisen miehen johon voi luottaa. He olisivat niin surulisia jos tietäisivät totuuden. Tunnen nimittäin että rämmin suossa. Kaipaan hassusti sellaista lapsenomaista puhtautta ja viattomuutta, ja haluaisin että vanhempani voisivat olla minusta ylpeitä.

Kyse on vain miedosta pilvestä, mutta kyllä olen parin vuoden aikana jo ruvennut huomaamaan keskittymiskyvyn selvän heikentymisen ja muistin hämärtymisen. En oikein tiedä mitä tunnen oikeasti, kun ajatusmaailma on niin erilainen pilvessä ja selvinpäin, ja olen tottunut kumpaankin olotilaan yhtä paljon. Tämä varmaan on juuri se salakavala juttu mistä seuraa pahimmissa tapauksissa jakomielisyyttä tai jotain semmoista. Lisäksi passiivisuus, se ettei saa aikaiseksi yhtään mitään. Ja kun ongelmia kasaantuu, voi helpoimmin turvautua pilven polttamiseen ja unohtaa kaiken. Ja ajatella että tämä on viimeinen putki pitkään aikaan. Vaan ei sitten olekaan. Olen ruvennut miettimään paljon myös fyysisiä vaaroja. Keuhkoille tämä on ollut helvetin rankkaa kun poltan röökiäkin. Sitten tulee mieleen kaikki sellainen kuin ennenaikaisesti vanheneminen ym. Rööki pitäisi kyllä ainakin lopettaa... Huulirypyt- iik. Pahempi olisi keuhkosyöpä.

Kokemuksesta voin sanoa, että pilvi aiheuttaa helposti aika vahvan henkisen koukun ja vääristyneen elämäntavan. Myös jonkinasteisen eristäytymisen. Ei varmaan jos polttelu on pientä ja harvoin.

Minua tämä ahdistaa... Onkohan muilla yhtään samankaltaisia ajatuksia tai kokemuksia?