Miten voittaa ujous? Opastusta aiheeseen.

elkatas

Olen huomannut näin sivustakatsojana, että ujouden korjaamisesta ei ole kirjoitettu oikein hyvää opasta joka auttaisi pääsemään sen ylitse. Itselläni on paljon kokemusta aiheesta, ja onnistui murskaamaan ujouteni vasta 25-vuotiaana. Matkalla opin monia asioita itsestäni ja ongelmistani, ja ajattelin että tämä tieto voisi hyödyntää muitakin.

MITÄ UJOUS ON?
Yllättävää kyllä, tutkijat ovat löytäneet geenin joka lisää taipuvuutta ujouteen. Psykologisti Jerome Kogan osoitti jo että neljännestä kuukaudestaan alkaen lapset alkavat osoittaa taipumuksia joita voidaan kutsua joko ujoksi tai rohkeaksi. Kun lapset kehittyivät, reilu osa ujoiksi luokitelluista lapsista leikki yksin, kun taas rohkeat leikkivät ryhmässä.

Tämän pohjalta voit alkaa helposti kuvittelemaan että olet ujo pelkän geeniperimän takia, etkä voi tehdä asialle mitään. Älä ajattele näin. Koganin tutkimus paljasti myös sen, että ainoastaan kolmasosa akuutisti ujoista ihmisistä omisti kyseisen geenin. Lisäksi monista rohkeista lapsista tuli vanhempina ujoja, ja ujoista tuli rohkeita. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että jotkut vain joutuvat tekemään enemmän työtä ujouden poistamiseen.

Ujoudessa on paljolti kyse sosiaalisten taitojen puutteesta, mutta kuten kaikki taidot, ne voidaan oppia. Miten? Harjoittelemalla. Ennen kuin alamme puhua oppimisprosessista, on ehkä parempi murskata pari sitkeää urbaania legendaa.

LEGENDA 1: UJOUS ON PAHASTA
Ujous on pahasta vain ja ainoastaan jos se haittaa sinun elämääsi. Siitä ei tarvitse tuntea häpeää tai tuskaa. Se on monella tavalla positiivinen sosiaalinen taito, koska se kertoo siitä, että tutkit tilannetta ennen kuin tunget pääsi siihen. Ongelmaksi ujous tulee vain silloin, kun siitä tulee jatkuva tapa. Monet ottavat sen tavaksi sen takia, että jollet puhu, et voi sanoa mitään tyhmää tai joutua hylätyksi. Mutta muulle elämälle se tekee huonoa.

LEGENDA 2: UJOUS TARKOITAA HEIKKOA ITSETUNTOA
Kogan totesi tutkimuksessaan, että ujoilla henkilöillä ei ole sen matalampi itsetunto kuin muilla. Ujous voi kuitenkin johtaa huonoon itsetuntoon, koska turhaudut kun sosiaaliset tilanteet menevät ohitsesi.

LEGENDA 3: UJOUS TARKOITTAA SITÄ ETTÄ PIDÄ IHMISISTÄ
Ei ole totta. Monet ujot leimataan sisäänkääntyviksi vain sen takia että heidän on vaikeampi saada kontakti muihin ihmisiin. He pitävät kyllä luotettavista ihmisistä ja ystävistään kunhan pystyvät tutustumaan heihin.

HARJOITTELU
Ujoudesta pääsee eroon vain puhumalla muiden ihmisten kanssa. Monet menevät tässä kuitenkin metsään, koska he hyppäävät suoraan aivan liian pelottaviin tilanteisiin. Kun kaikki ei menekään hyvin, ujo henkilö saattaa hyvinkin pettyä ja jopa traumatisoitua (näin kävi minulle). Ota siis rennosti ja aloita pienistä asioista, jotka eivät hermostuta sinua paljoa. Yksi hyvä esimerkki on vaikkapa suunnan kysyminen tuntemattomalta. Vasta sitten kun tunnet olevasi valmis, siirry tilanteisiin jotka tuottavat enemmän jännitystä. Muista seuraavat asiat harjoittelussa:

* Harjoittele tuntemattomien kanssa. Harjoittelu on parasta kun se tehdään tuntemattomien ihmisten kanssa. Jos pelkäät että sinut tunnistetaan alueella, mene paikkoihin ja kaupunginosiin joissa olet täysin tuntematon. Jos pakkia tulee, se tuntuu mukavammalta kuin kohde on täysin tuntematon etkä tule näkemään häntä enää koskaan.

* Määritä itsellesi tavoitteet. Määritä itsellesi selkeitä tavoitteita, ja ole realistinen niiden kanssa. Sen lisäksi että tämä pitää mielesi harjoittelussa, tavoitteiden saavuttaminen saa sinut tuntemaan olosi paremmaksi.

* Vältä alkoholia. Monet luulevat että alkoholi auttaa heitä rentoutumaan ja pääsemään ujouden ylitse. Tämä on totta joissakin rajatapauksissa, mutta tutkimusten mukaan suurimmalla osalla alkoholi vain johtaa suurempaan hermostuneisuuteen. Lisäksi verbaalinen ulosantisi kärsii selväpäisen silmissä. Joten yritä välttää alkoholia.

MITEN SAADA JUTUNTYNKÄÄ?
Mistä minä puhun? Apua! Jos et ole koskaan jauhanut "turhanpäiväistä roskaa" ;), voit luulla sen olevan vaikeaa. Käytännössä se on kuitenkin helppoa. Tässä joitakin vihjeitä jutuntyngän saamiseksi:

- Pysy ajan tasalla. Seuraamalla paikallisia lehtiä ja uutislähetyksiä. Kiinnitä huomiota erityisesti niihin artikkeleihin jotka ovat mielestäsi mielenkiintoisia. Sitä enemmän kuin tiedät asioista, sitä varmemmin pystyt antamaan mielipiteesi tai lisää tietoa keskusteluaiheesta.

- Tee havaintoja. Yksi hyvä tapa aloittaa keskustelu on tehdä havaintoja ympäristöstä. Se mikä tekee tästä loistavan tavan aloittaa on se, että sinun ei tarvitse esittää omaa mielipidettäsi. Sinä vain toteat jotakin.

- Tee tarinoita omasta elämästäsi. Kenenkään elämä ei ole niin tylsä etteikö siitä saisi aikaan jutuntynkää. Aina kun jotakin mielenkiintoista tapahtuu sinulle, laita se muistiin.

- Ole valmis kuin partiolaispoika. Ainakin alussa saattaa olla hyvä, että valmistelet itsellesi listan aiheista. Vaikka tämä voi tuntua oudolta, hyvin valmistautuminen ei ole synti.

- Kysy kysymyksiä. Jos näyttää siltä, että keskustelu on kuivumassa, voit yrittää käynnistää sen uudestaan kysymällä kohteelta jotakin. Esim. "Mitä termi X tarkoittaa?". Sinun pitää kuitenkin välttää sitä, että olisit tekemässä kuulustelua.

- Muista kohteen nimi. Muista kysyä kohteen nimeä ja pudottele sitä keskusteluun mukaan. Tämä tekee hyvän vaikutuksen. Älä kuitenkaan yliammu sitä.

- Ole kiinnostunut. Kun olet kiinnostunut siitä mitä toinen puhuu, he suhtautuvat sinuun paremmin. Lisäksi sitä enemmän kuin keskityt kohteeseen, sitä rennommalta sinusta tuntuu.

- Kuuntele. Jos kohde puhuu sinulle, kuuntele häntä. Sinulla ei ole kiire.

JÄNNITYKSEN HALLINTA
Kun tulet tilanteeseen, sinua todennäköisesti jännittää niin maan pirusti. Todennäköisesti oletat että ihminen tekee sinusta koko ajan tuomiota. Käytännössä näin ei kuitenkaan ole. Suurin osa jännityksestä on täysin kotikutoista, ja monella tavalla me olemme itse pahimmat kriitikkomme. Joten... kerro sille sisäisen kriitikollesi että pitää turpansa kiinni. Kun keskustelu alkaa, älä keskity omaan ulkonäköösi tai siihen, että menikö jokin pieleen. Rentoudu ja keskity nykyhetkeen. Pidä silmäkontakti puhujaan, älä pidä käsiä ristissä tai muutenkaan pidä kehoasi torjuvassa asennossa. Jos sinusta tuntuu että keskustelu on seilaamassa kohti katastrofia, lopeta se. On paljon lopettaa keskustelu kohokohtaan, kuin odottaa laivan uppoavan.

Vielä viimeisenä sanana sanotaan se, että sinun ei pidä laittaa liikaa painoarvoa yksittäisen ihmisen mielipiteelle. Sosiaalisesti kykenevät ihmiset tapaavat monia ihmisiä, ja heillä klikkaa vain harvojen kanssa. Mutta koska he tapaavat niin monia ihmisiä, he kartuttavat kontaktiverkostoa pakostakin.

Toivottavasti tästä oli jotakin apua. Kysymyksiä, ehdotuksia ja toteamuksia? Haluaisin kuulla erityisesti palautetta varsinaisen tekstin laadusta, koska olen ns. amatöörikirjailija.

TSH

10

2593

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ------

      Ensinnäkin kiva että kirjoitit aiheesta ja vielä hyödyllisellä tavalla. Itsellenikin ongelma on tuttu, painiskelin sen kanssa koko nuoruuteni ja kuuden vuoden jatkuvan 'kyllä sinä olet tarpeeksi hyvä' ja 'ei niiden muiden mielipide merkitse mitään' hokemisen jälkeen aloin päästä siitä eroon. Itse vain heitin itseni niihin tilanteisiin, jotka hermostutti esim. olin aina ensimmäisenä käsi pystyssä vastaamassa opettajan kysymykseen vaikken ollutkaan varma vastaukseni oikeudesta ja juhlissa ja muissa vain pakotin itseni juttelemaan ihmisten kanssa. Nyt voin oikeasti olla välittämättä muiden mielipiteistä. Vihdoinkin vapaa :)

      Nyt siis tekstistä: pääasiassa ihan ok asiatekstiä ja helposti ymmärrettävää/luettavaa. Taisi olla pari hymiötä, nuo karsisin pois alusta asti. Luettelossa, mitä tehdä oli jonkin verran toisto eli eka ja toka lause olivat pääasiassa sama. Jossain määrin oli myös liian tuttavallinen/puhekielinen vaikutelma eli karsisin sinä-sanoja ja tarkistaisin muita sanoja luodakseni vielä hiukan asiallisemman tekstin. Mutta pääosiltaan miellyttävää luettavaa, joten oikealla suunnalla olet :) Onnea vaan jatkossakin kirjoituksillesi!

      • Kiitos palautteesta. Hymiöt ovat tuossa tosiaan sen takia, että tein tuon suhkot spontaanisti, ja yritin olla sopivalla tavalla rento.Tämä on kuitenkin "vain" suomi24.fi. Tietenkin kun kirjoitan dokumentaatioita ja muuta myytävää informaatiota olen todella, todella tarkka ulkoasusta.

        Mutta mutta... tuosta "sinä" muodosta ja tuttavallisuudesta. Kun puhutaan normaalista asiatekstistä, näitä kahta ei juurikaan käytetä. Olen kuitenkin oppinut, että kun on kyse henkikökohtaisista ongelmista, näiden käyttö saa lukijan lukemaan ja sisäistämään viestin paremmin. Muutenkin se tuo vakavan asian käsittelyyn tarvittavaa lämpöä.


    • -

      Kiitos hyvistä vinkeistä!

      • Hienoa jos oli jotakin apua. Olen tällä hetkellä tekemässä artikkelista laajempaa versiota, jossa käsittelen tarkemmin mm. itsevarmuutta, rajoittavaa mieltä, smalltalkia sekä kehonkieltä. En uskalla sanoa koska se on valmis, mutta toivottavasti jo tammikuun alkuun.


      • elkatas
        elkatas kirjoitti:

        Hienoa jos oli jotakin apua. Olen tällä hetkellä tekemässä artikkelista laajempaa versiota, jossa käsittelen tarkemmin mm. itsevarmuutta, rajoittavaa mieltä, smalltalkia sekä kehonkieltä. En uskalla sanoa koska se on valmis, mutta toivottavasti jo tammikuun alkuun.

        Pahoittelen sitä paljon, mutta uuden version julkaisu viivästyy koska olen menossa toiselle puolelle planeettaa vierailulle. En ole tätä kuitenkaan unohtanut projektiani, vaikka jotkut huolestuneet ovat jo sitä olettaneetkin.


      • a shy girl
        elkatas kirjoitti:

        Pahoittelen sitä paljon, mutta uuden version julkaisu viivästyy koska olen menossa toiselle puolelle planeettaa vierailulle. En ole tätä kuitenkaan unohtanut projektiani, vaikka jotkut huolestuneet ovat jo sitä olettaneetkin.

        Kiitos näistä ohjeista! Olen alle 20-vuotias tyttö, joka painii juurikin tämän ongelman kanssa. Olen ujo muttatykkään kuitenkin tutustua uusiin ihmisiin. Yleensä tyttöjen kanssa pystyn jotain puhumaan, koska on helpompi keksiä puheenaiheita kun miettii mikä itseä kiinnostaa (meikit, pojat ym.) Poikien kanssa on ihan eri asia. Mitään järkevää sanottavaa tai kysyttävää ei ikinä tule mieleen ja juuri tähän useat "parisuhteen alkuni" ovat kaatuneet; en ole pystynyt rentoutumaan. Tiedän kuitenkin että läheisten (etenkin naispuolisten) kavereiden seurassa olen hauska ja rento ja voisin sanoa melkein pidetty mutta jos paikalle tulee vastakkaisen sukupuolen edustaja, muutun hiljaiseksi enkä uskalla sanoa enää mitään.
        Eräs asia jonka tiedän luovan paineita on ylisosiaalinen veljeni. Hän puhuu alituisesti ja uusien ihmisten tapaaminen ei ole mikään ongelma hänelle. Jotenkin tuntuu että esimerkiksi sukulaiset tai veljeni kaverit odottavat minunkin olevan yhtä puhelias mutta heidät tavatessaan ainut mitä sanon on "moi". Tykkäisin kovasti jutella mutta sanottavaa ei ole ja joskus kun tekisi mieli esimerkiksi kysyä jotain, en uskalla. Tyydyn sitten vain olemaan hiljaa.
        Olisi hienoa päästä tästä ongelmasta pois, koska haluaisin olla avoin ja helposti lähestyttävä persoona.

        Yritän siis ottaa pieniä askelia neuvosi mukaan ja odotan innolla uutta versiotasi! :)


      • a shy girl kirjoitti:

        Kiitos näistä ohjeista! Olen alle 20-vuotias tyttö, joka painii juurikin tämän ongelman kanssa. Olen ujo muttatykkään kuitenkin tutustua uusiin ihmisiin. Yleensä tyttöjen kanssa pystyn jotain puhumaan, koska on helpompi keksiä puheenaiheita kun miettii mikä itseä kiinnostaa (meikit, pojat ym.) Poikien kanssa on ihan eri asia. Mitään järkevää sanottavaa tai kysyttävää ei ikinä tule mieleen ja juuri tähän useat "parisuhteen alkuni" ovat kaatuneet; en ole pystynyt rentoutumaan. Tiedän kuitenkin että läheisten (etenkin naispuolisten) kavereiden seurassa olen hauska ja rento ja voisin sanoa melkein pidetty mutta jos paikalle tulee vastakkaisen sukupuolen edustaja, muutun hiljaiseksi enkä uskalla sanoa enää mitään.
        Eräs asia jonka tiedän luovan paineita on ylisosiaalinen veljeni. Hän puhuu alituisesti ja uusien ihmisten tapaaminen ei ole mikään ongelma hänelle. Jotenkin tuntuu että esimerkiksi sukulaiset tai veljeni kaverit odottavat minunkin olevan yhtä puhelias mutta heidät tavatessaan ainut mitä sanon on "moi". Tykkäisin kovasti jutella mutta sanottavaa ei ole ja joskus kun tekisi mieli esimerkiksi kysyä jotain, en uskalla. Tyydyn sitten vain olemaan hiljaa.
        Olisi hienoa päästä tästä ongelmasta pois, koska haluaisin olla avoin ja helposti lähestyttävä persoona.

        Yritän siis ottaa pieniä askelia neuvosi mukaan ja odotan innolla uutta versiotasi! :)

        "Yritän siis ottaa pieniä askelia neuvosi mukaan ja odotan innolla uutta versiotasi! :) "

        Kiitos. Tässä on kestänyt valitettavan kauan, koska olen päättänyt kirjoittaa ko. teoksen uudestaan sisältäen mukaan runsaasti hyödyllistä teoriaa, ja erilaisia tekniikoita jotka voivat auttaa pääsemään joiden asioiden ylitse. Uusi versio tulee todennäköisesti ulos PDF-muodossa, koska sivumäärä on yli kymmenkertaistunut matkalla.


    • S vika

      miten teen?? oon ujo taino siis puhun paljon mutta kun minulla on s vika niin välttelen paljon sanoja joissa ei ole s .. sen takia on vaikea puhua ja niin... olisiko neuoja miten ässävian korjata?

      • tyttö

        toista s-kirjainta kaikilla mahdollisilla tavoilla (miten sen pystyy tuottamaan) ja jos ei tehoa, hyväksy se, että kaikki sanovat s:n eri tavalla tai mene puheterapiaan :)


      • gugiop

        Juuri silloin s-vika ei haittaa, jos olet vain mahdollisimman itsevarma. Sitä ei edes huomaa.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      50
      5035
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3307
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1442
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      181
      1285
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      75
      990
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      24
      888
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      857
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      249
      791
    9. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      738
    10. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      482
      707
    Aihe